torstai 23. toukokuuta 2013

Veli Miltonin masennus


Taas yksi huikaisevan kirkas ja aurinkoinen aamu! Näitä on kaivattu, koko pitkän talven ja koko pitkän ja kituliaan kevään. Muutama valkoinen pilviviiru jossain korkeuksissa, haukkapariskunta liitelee pihan yllä ja kukko komensi rouvansa katokseen. Peetu erottuu maaperästä kuin syylä nenännokasta, mutta ainakaan toistaiseksi haukat eivät ole valinneet Peetua ykköskohteekseen.

Tuuli puhaltaa sopivan raikkaasti itärajan takaa, joten sääskistä ei ole kiusaa sen enempää päivällä kuin illallakaan. Eilen illalla pysähdyin pihalle kuuntelemaan uutta ääntä. Kiitos pitkien piuhojeni ja rajallisen käsityskykyni, oivalluksen lamppu syttyi hissuuksiin. Salavan lehdet suhisevat taas. Se on ääni jonka olemassaolon toki huomaa, mutta ymmärtämiseen menee aikaa.

Veli Milton ei iloitse kanssani. Hän mököttää, murjottaa ja potee ilmeisesti rankemman puoleista kevätmasennusta. Pikkuisen on ehkä laihtunutkin ja pysyy mieluummin sisätiloissa nukkumassa. Tai jos valvoo, istuu keskilattialla valittamassa elämänsä ankeutta omalla naukunuotillaan.

Hapan kissannaama ei sinänsä ole vieras ilmiö näillä tiluksilla, onhan meillä Elli, Antipäivänsäde. Mutta että Milton Mieliystävä, se on ennenkuulumatonta.

Voivatko kissat todellakin ukkoutua jo kolmivuotiaina? Tähän saakka Veli M. on viettänyt hyvin aktiivista seikkailijakissan elämää (jolla on kotiintuloajat) ja kuljeksinut huolia vailla kotihehtaareilla.

Niin kauan kuin ruoka maistuu ja suoli toimii, ei liene syytä huoleen. Kissan sielunelämän koukerot ovat tutkimattomat ja pitäköön kissa salaisuutensa.

Veli Winstonia ei huolet paina, jaksaa jolkotella ulkosalla. Eilen se roisto teki kieltämättä melkoisen källin. Olimme Nuorimmaisen kanssa syöttelemässä hevosia iltalaitumella, suunnilleen tuon trampoliinin takana näkyvän valkoisen muumikiven kohdalla. Veli Winstonin ninjailmestys oli liikaa Sörsselssonille joka yhdellä loikalla teleporttasi itsensä kymmenen metrin päähän ja vapautensa huumassa kirmasi  monta kunniakierrosta.

Siellä kuulkaa eteläpellolle levitetty karjanlanta ropisi kun muodollisesti pätevä ratsuponi päästeli kunnon kiitolaukkakierrokset. Komiat ovat jätkällä liikkeet, se täytyy kyllä mainita. Muuta iloittavaa tilanteessa ei sitten ollutkaan. Töttis steppasi ja keuli kateuksissaan mutta pysyi kuitenkin hallinnassa.

Lopulta Sörsselsson koki purkaneensa pöljäenergiaa tarpeeksi ja tallusteli puhkuen (ja hikisenä) Nuorimmaisen perässä talliin. Pientä uhmaa ja uhoilua oli vielä karsinassakin mutta lopulta jätkä uskoi, että sellainen käytös ei ole missään nimessä toivottavaa eikä sallittua.

On sillä mokomalla sisua. Mutta lopulta kuunteli järkensä hiljaista ääntä ja ymmärsi, että ruokasaavi tulee tarjolle vasta kun odotetaan nätisti ja pullistelematta, pyydetään ja kiitetään.

Kuvia tilanteesta ei tietenkään ole, eihän se kamera ikinä silloin ole mukana kun olisi jotain mielenkiintoista kuvattavaa. Ja kun on mukana, säädöt ovat keturallaan, niinkuin näistä koirien kaahauskuvistakin näkee. Tarkennuksia on turha yrittää silloin kun koirapoika loikkaa.


Toivotaan nyt, että Veli Miltonin masennuskausi menee piakkoin ohi. Voihan se olla, että matolääkitys närästää vielä pikkuisen. Toisaalta luin juuri mielenkiintoisen kirjoituksen, jonka mukaan matoja alkaa tulla eläimestä ulos vasta noin viikon päästä. Ja koko tuo viikko pitäisi työntää matolääkettä, Axiluria ilmeisesti. Se onkin ainoa matolääke jota tällähetkellä koko lössiin käytän. Kuuri on kolmipäiväinen, mutta pitäisi jatkaa vähintään tuplana jotta matoset todella tulevat häädetyksi.

Aika jännä, pitää seurata asian tiimoilta epäilemättä kehittyvää keskustelua. Asian alkuperäisen kirjoittajan kokemuksen tuomaa pätevyyttä ei ole aihetta epäillä.


No jopas taas rönsysin...kuin kevätkaihonkukka konsanaan... mikäs se alkuperäinen aiheeni olikaan?
Kissan masennuksesta matolääkkeisiin, mielenkiintoinen mielen polku.

Esikoinen tuli eilen kotiin leirikoulusta. Oli kuulema kivaa ja tanssitreenit olivat olleet kivoja. Ja ruoka oli hyvää ja välillä ärsytti. Kuulostaa siis kaikinpuolin mukavalta reissulta.

Tänään kävin hänen kanssaan tutustumassa uuteen kouluun. Leirikoulun aikana kaverit olivat ilmeisesti tehneet voimallista käännytystyötä ja Esikoinen epäili jaksamistaan pitkien koulumatkojen takia. Tämän aamun kierros Norssissa taisi kuitenkin tehdä vaikutuksen ja tyttö vaikutti aidosti innostuneelta. Tutki saamaansa ensimmäistä lukujärjestystä ja suunnitteli jo tanssitunneille menemistä. Ne kun voisi yhdistää koulupäivien yhteyteen.

Olemme jo aikoja sitten ilmoittaneet, että uusia harrastuksia saavat aloittaa sitten, kun pystyvät kulkemaan niihin pääsääntöisesti omatoimisesti. Meillä ei ole mahdollisuuksia ajella ympäriinsä iltaisin harrastushärdellin aikatauluissa. Eikä oikein haluakaan. Emmekä pidä hirveän järkevänä sitä, että lasten päivä on tunnilleen aikataulutettu aamusta iltaan. Pitäähän sitä aikaa jäädä ihan pelkälle olemisellekin. Tokkopa lukeminen, piirtäminen ja käsityöt sekä eläinten hoito ketään tyhmistävät?

Tiedän, että nykyajan valistuneet vanhemmat aloittavat pilttiensä sivistämisen jo vaippakerhoista mutta minä en kokenut niitä olennaisesti tarvitsevani ja tylysti päätin, ettei vauvanikaan niitä tarvitse. Korjaan, kaikkein valveutuneimmat soittavat jo raskausaikana latinan kielikurssia vatsanpeitteiden läpi, synnyttävät valaiden uikutuksen tahtiin ja jatkavat sitten vaippakerhoihin.

Minä olen yksinkertainen maatiainen ja kapinoin vieläkin yliharrastamista vastaan. Yksi tutustumiskerta vauvamuskariin (puistattava sananakin) riitti. Ei minusta ole heiluttamaan huivia vauvan naaman päällä ja jollottamaan jotain oppimaan innostavaa (?!) lorua.

Päivä jatkuu nyt muissa merkeissä. Kiitos ja näkemiin tältä erää.
Torpalla kaikki hyvin, hyvä olkoon kanssasi, missä lienetkin!

Voikukka pääsee aina eturiviin







tiistai 21. toukokuuta 2013

Toukokuinen tiistai

Pulsatillan (kylmänkukka) herkät haivenet
Heti tähän alkuun pieni paimenkirje koskien Hirnakan torpan nettipäiväkirjan ilmestymisaikatauluja. Mitä pidemmälle kesä ehtii, sitä varmemmin päivitykset hidastuvat. Silloin kun Karjalan kukkeilla kunnahilla sää suosii, pienyrittäjällä pukkaa muuta kiirettä tai ei vaan ole mitään sanottavaa, silloin ei päivitystä heru. Tällä kertaa vetoan ensimmäiseen syyhyn. Sää suosii. Todellakin. Pilvetön taivas, tuulee sopivasti (sääskiä karkoittavasti) ja valoisaa riittää. Silloin puuhataan pihalla. Kuka mitäkin.

No on tässä ollut pikkuisen ohjelmaakin ja toisaalta, keväthehkutuksista voitte lukea blogin arkistoista vuodelta 2010, 2011 ja 2012.

Tämä viikko on ollut melko huima, vaikkakin ollaan vasta tiistaissa. Vähän jo etukäteen heikottaa mihin liitoon tässä vielä noustaan viikon vanhetessa.

Sähköpostiin kolahtivat juuri lentoliput Hispaaniaan. Sinne sitä sitten tuli lähtö.... eikä suoraan sanoen harmita pätkääkään. En oikeasti ole tajunnutkaan miten pitkä aika siitä on, kun me olemme koko perheen voimin olleet lomalla, poissa kotoa, reissussa. Aika lasketaan kohta vuosikymmenissä, ei enää vuosissa. Kyllä me olemme tämän heinäkuisen irtioton ansainneet, ihan joka sorkka.


Kevään ensimmäiset torvikukat toivottavat kevään saapuneeksi. Ja tööttäävät ne hurraata lomamatkallekin. Valehtelisin jos väittäisin, ettei mieli jo halaja pientä irtiottoa.

Yritin eilen pitää jonkinlaista kuvakirjanpitoa erilaisista narsissilajikkeistamme, mutta talvet, kissat, myyrät, linnut ja koirat ovat pitäneet huolen siitä, että nimisäleet ovat kadonneet ties minne. Narsissien kirjo on kuitenkin mittava, meilläkin on äkkiä laskien vähintään kymmenkunta erilaista. Ja joka syksy istutan muutaman pussillisen lisää. Näin keväällä sitä kaipaa koreutta ja silmäniloa, mitä räikeämpi keltainen sitä parempi.

Hevoset ovat saaneet nauttia Tohtori Vihreän uustuotannosta. Eihän niillä onneksi mitään isompaa vaivaa ole, mutta hyvin kelpaavat vihreät antimet. Nyt ollaan jo laitumen kimpussa reilut puoli tuntia per päivä. Kunhan joudan aitaustalkoisiin, laidunaika pitenee päivittäin tunnilla.

Tällä laidunkaudella ei totisesti tarvitse pihtailla laidunlohkojen kanssa. Hevosethan lähtevät leirikouluunsa ratsuttajan hoteisiin juhannuksen tienoilla.

Ja vaikka tulisi millainen katokesä, meillä on laidunta noin kuukauden yli oman tarpeen.
Kiva tietää jo näin kesän alussa.

Päivän toinen kohokohta oli se hetki (ja se tunne) kun astuin pitkästä aikaa entisen opinahjoni kynnyksen yli. Muistoja tulvi mieleen vasemmalta ja oikealta. Onneksi ruokala oli oikealla, entisellä paikallaan enkä sännännyt nostalgiahuumassani kättelemään vahtimestaria.

Katselin ruokasaliin kokoontuvaa väkeä ihmetellen, kovin oli keski-ikäisen ja keskiluokkaisen näköistä väkeä. Meitä kaikkia yhdisti kuitenkin se seikka, että kukin meistä tuli isiksi ja äideiksi vuonna 2000. Ja elokuussa 2013 saattelemme teinimme yläkoulun seiskaluokalle. Mopot-show alkaa taas, 70 uutta moponorssia!

Ketään en tunnistanut entisiksi koulukavereiksi eikä kukaan muu minun lisäkseni (7D-luokan vanhemmista) maininnut olevansa entisessä koulussaan, nyt uudessa roolissa.

Rehtorin pitäessä alkupuheitaan minun täytyi pitää kaksin käsin pöydän reunasta kiinni. Olisin nimittäin useamman kerran pongahtanut ylös ja huutanut Aamen tai Hallelujaa, sillä herra rehtori puhui juuri niistä asioista joita itse pidän penskojen kasvatuksen kulmakivinä. Hyvä käytös, sielun sivistys ja kyky ajatella asioita moniulotteisesti vievät ihmistä pitkälle. Tai antavat ainakin kelvollisen tanakan perustan jolta ponnistaa omille lentoreiteilleen.

Se, että itse olen kaikesta huolimatta välillä kyntänyt elämäni polkua polvet tai leuka savessa, kuuluu ilmeisimmin elämän laajempaan oppimäärään tai sitten olen reputtanut monessakin elämäntehtävässä. Oli miten oli, hyvillä mielin lähetän Esikoiseni syksyllä bussipysäkille. Mene ja vartu, olet hyvissä käsissä.

Koulun värimaailmakin on remontoitu ihmisystävällisemmäksi. Muistan ne sapenvihreät ja silmiä kirveltävän oranssit, maalatut tiiliseinät, psykedeeliset kokolattiamatot kakkoskerroksen tupa-aulassa, laitosharmaat lokerot ja liilat aulat. Nyt tilalla oli hillitty, eleetön ja ihmisille tilaa-antava interiööri. Tietokoneständejä, kirjasto, löhötuoleja, taideaineiden käytävä, olonurkkauksia. Jokaisen kulman takana uutta ja yllättävää. Niinkuin elämässäkin.


Tänään oli kertakaikkisen mainio päivä. En tiedä huomisesta. Vahinkotarkastaja kävi eilen tekemässä koeporauksia taannoisen lietepäivän jäljiltä ja kyllä tässä joudutaan remontoimaan elintasosiiven märkätilat. Vakuutusyhtiö ottaa asiaan kantaa mitä ilmeisimmin pikaisesti ja sitten sitä taas veivataan aikatauluja.

Mitä piikataan auki ja milloin? Millaiset kaakelit? Lattialämmitys? Mitkä kaapistot?
Onneksi on kesä ja ulkosauna ja talon (toistaiseksi) ainoa vessa talon vanhalla puolella. Eli ei haittaa tuleva remontti oikeastaan yhtään vaikka koko takaeteisen ja märkätilojen höskä purettaisin atomeiksi. Elämä jatkuu vanhan kunnon kurkihirren alla ja kevät etenee.

Kurkihirren alla kaikki hyvin, toivottavasti sinullakin. Missä lienetkin.

Veli Milton valitsi lattian...
... ja ne muut miehittivät tuvan sohvan

PeeÄäs:
unohdin mainita kokonaan maanantaisen treenisession. Mukanani kulki tyyppi joka tarkisti liikeradat, katsoi sopivat painot ja toistot ja joka tiristi viimeisetkin tehot jokaisesta lihaksestani. En todellakaan tiennyt kykeneväni sellaisiin toistomääriin niillä painoilla. Elämäni paras ja raskain treeni. Silti tänään kävelin omin jaloin alakertaan ja tunnen olevani enemmän kuin täynnä puhtia ja uutta treeni-intoa.

Huomenna saan fyssarilta kotiläksyt ja toivottavasti loppuviikosta uusi, kolmijakoinen treeniohjelmani on valmiina. Siitä sitten taas mennään. Nyt tuli roimasti uutta virtaa ja intoa yksinäiseen puurtamiseen. Älyttömän hieno juttu. Me so happy.






sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Ison veden äärelle


Hetkittäin minuun iskee kaipuu suuren veden äärelle.

Vaikka olenkin ihan kuivanmaan tuotos, nautin veden vapaudesta.
Parasta Espoon vuosissa oli ranta, sinilevästä vihreä mutta silti niin ihana, vähäinen merenlahtemme. Oli upeaa istuksia korkealla rantakalliolla ilta-auringon aikaan ja antaa ajatusten lentää kauas pois, maallisten murheiden tuolle puolen. Mitä kovempi syysmyrsky, sitä varmemmin minä käppäilin iltalenkillä Nassen kanssa rantalaiturille ottamaan happea.

Tänään tarjoutui hetki katsella tyyntä veden pintaa ja kieltämättä, kauas näkee. Ulappaa riittää. Mehän asumme periaatteessa tuon saman lätäkön itärannalla vaikka rantaan tästä torpanmäeltä jokunen kilometri kuitenkin on. Linnuntietä ei niinkään paljoa.

Jokunen saimaannorppakin kuulema on onnistunut pesinnässään. Hauskaa. Olen kyllä antanut kertoa itselleni, etteivät kaikki ranta-asukkaat välttämättä ilahdu jos norppa pesiytyy samoille apajille. Kun en tiedä, en ota enempää kantaa. Minusta norppa on sympaattisen näköinen otus ja luulisi niitä nyt pari perhekuntaa mahtuvan polskimaan tuohonkin lätäkköön.


Sunnuntai on ollut vähän mollivoittoinen, vaikka kuluneen viikon perään voi piirtää komean plussan. Jotenkin vain kaikki väsymys ja moni mieltä kalvanut asia on nyt työstetty pois ja takki on kirjaimellisesti tyhjä.

Monta mukavaa hetkeä mahtui samalle viikolle, eikä lauantainen sontaralli oikeastaan tunnu missään. Pihalla toki haisee. Naapurin tilallinen kylvi roimat mätöt kuivatavaraa torpan tiluksia ympäröiville pelloille joten jokaisesta ilmansuunnasta tulee muistutus elinvoimaisesta maaseudusta. Ja se on oikeastaan ihan mukavaa. Tietääpähän ettei ole yksin.... haisemassa.

Esikoinen ja Peetu kävivät koirakoulussa ja kyllä minä joka kerta vähän ihmetellen katson, kuinka Peetu on taitava ja yritteliäs nuorukainen. Esikoinen osaa sekä kuunnella ohjeita, että omaksua ne, että toimia koiransa kanssa hyvin yhteen. Se, että minun ja Esikoisen välinen kommunikointi tökkii välillä, paikkautuu kyllä upeasti koiran kanssa. Taitaapa Peetu toimia tavallaan terapiakoiranakin.

Päivällä kipaistiin Nuorimman ja hevosten kanssa laitumia katsomaan. Sörsselssön steppasi innoissaan, hetkittäin se pomppi tasahypyin: mennään jo, mennään jo, joko saa juosta? Mutta tyytyi kohtaloonsa ja pysytteli tarkoin määrittelemieni rajojen sisäpuolella, narun päässä. Ihan nätisti (nahkan alla kihisi). Yksi ryöstätymisyritys oli, mutta onneksi osasin lukea ponin ajatuksia ja sain torpattua aikeet ennenkuin ne muuttuivat yrityksestä teoksi.

Laitumet kasvavat niin hyvin, että varmaan jo ensi viikolla voin aidata ensimmäisen lohkon alkuverryttelyksi. Eihän niitä sinne viedä koko päiväksi, pelaan varman päälle ja lisään laidunnusaikaa päivittäin, vähän kerrallaan.

Lähimaastoon on pesiytynyt kurkiperhe. Ensimmäisenä iltana pitivät aikamoista metakkaa mutta nyt lienee perhesopu saatu aikaan. Tänään näin toisen lentävän laitumen yli. Hieno, iso lintu. Toivottavasti onnistun joskus nappaamaan niistä kuvan, vieläkin vähän kaivelee viimekesäiset haukan poikasten lentoharjoituskuvat jotka ihan itse kämmensin pois kameran muistikortilta.


Lätkässä kävi niinkuin kävi eikä Euroviisuissakaan ilmeisesti mitään jymypottia tullut. Yrityksen puutteesta ei ketään voi syyttää, Leijonatiimin nuorennusleikkaus näytti kykynsä ja kyllä se voittoisa kausi vielä alkaa. Nyt on vähän tämmöistä korpivaellusta.

Vahingoniloisena tietysti sivusilmällä seuraan finaalimatsia. Kaikki sympatiani ovat Sveitsin puolella. Kuulut Sedinin veljekset ovat kyllä alituiseen turvallaan jos tarvetta tulee ja eräs Tallinder räkyttää kuin pahainen piski.

Huomenissa aamulla Esikoinen lähtee leirikouluun. Tuntuu vähän oudolta, että seuraavan kerran nähdään keskiviikkona. Turha kai mainita, että eräs nimeltä mainitsematon pikkusisko suunnittee kolmipäiväisä megapartyja.

Minulla on salilla aamulla ohjattu treeni, pakko tarkistaa tekniikka ja muut kuviot, oikean jalan polvi on kiukutellut vähän. Selkä sensijaan voi hyvin.

Kaikenlaista muutakin ohjelmaa ensi viikon kalenteri näyttää, auton huollosta koiranäyttelyyn ja paljon muuta, mm. uuden yläkoulun vanhempainilta. Mahtaapa olla nostalginen tunnelma käppäillä entisen koulun käytäviä. Jos seinillä onkin korvat, onneksi ne eivät voi kertoa kaikkea kuulemaansa. Eikä Norssi ole mikään Tylypahka, luojan kiitos. Oi niitä aikoja.

Säät suosivat joten mikäs tässä. Tähän loppuun vielä yhden karvaörkin kuvia. Tämä pikkuinen örkki lähtee Inariin asti, toivottavasti ei ryhdy poronpurijaksi.

Mukavaa illanjatkoa ja loistokasta maanantaita, missä lienetkin!



lauantai 18. toukokuuta 2013

Shit happens


Viime vuonna näihin aikoihin sain nimettömältä lukijaltani nuhteet, kun kommentoin ajomatkaani Raaheen ja takaisin. Menoa siivitti mennen tullen roima lietelannan käry. Ei, en minä vieläkään ole oppinut sonnanhajusta tykkäämään tai siitä nauttimaan vaikka maaseudulla elänkin. Ja ihan vapaasta tahdostani.

Vielä vähemmän innostun sonnasta silloin, kun sitä tulvii kylpyhuoneen lattiakaivosta, huomatkaa pikanttina yksityiskohtana osittain hajonneet paperihiutaleet. Lattia on järkyttävän ruskea retrokaakeli suoraan vuodelta -85 eli ihan noin ruskeaa ei vesi ollut. Mutta eipä tuo paljoa puuttunut.

Astianpesukoneen vedet pulppusivat pintaan pyykkikoneen edessä olevasta lattiakaivosta, vessa ei vetänyt, lavuaarit rykivät ja jopa talon toisella puolella ollut kuraeteisen käyttämätön lattiakaivo pulputteli omia keitoksiaan.

Ai että kiristeli riemuhermoja. Totesin, että en voi tehdä asialle mitään muuta kuin odottaa ammattimiesten saapumista. Pistin torpan vesipisteet käyttökieltoon ja passitin Perilliset aamupesulle mummolan puolelle.

Kerkesin käväisemään kaupungilla, punnersin raivolla hyvät treenit ja palasin kotiin seestyneempänä. En kuitenkaan koe varsinaisesti kasvaneeni ihmisenä tai jalostuneeni millään tavalla. Se, että naapurin isäntä sinkosi sontaa isommalla tykillä pelloille, ei tuntunut missään. Tiedättekö, ei oikeasti tuntunut missään. Olihan minulla paskaa torven täydeltä omilla lattioillani.


Pelastava ritari saapui pihaan näin stydillä kalustolla. Sattui vielä sama jannu joka kävi ensimmäisenä talvena sulattelemassa yhden jäihin kämähtäneen viemäriputken Äitikullan residenssin puoleta.

Löytyihän sieltä sitten semmoinen putki johon töhöttämällä tulpat ja tukokset aukesivat ja kas, oman tuotannon lietteet katosivat lattiakaivoilta ja lattiapinnoilta.

Syyllistä sopii vain arvailla. Yksi varsin todennäköinen syypää on likakaivojen vieressä kasvavat terijoen salavat. Sen juuristo ulottuu laajalle, myös syvälle. Ja kyllä, juuriverkostoa oli tunkeutunut likakaivojen renkaiden välistä ja mitä todennäköisemmin se on vääntänyt viemäriputkea sen verran, että sinne kertyy ajan saatossa töhkää joka kehittää itsestään mojovan tulpan. Ja se, mikä ei ohi pääse, se pakkautuu putkeen ja palautuu lattiakaivojen kautta takaisin tuottajalle.

Kunhan vahinkotarkastaja on käynyt maanantaina ja tehnyt arvionsa, mietitään ratkaisua. Salavasta ei pääse eroon kun sen on kerran istuttanut. Koko kanto pitäisi räjäyttää pois ja sitä ei voi tehdä näin lähellä vanhaa torppaa.

Todennäköisesti putkisto kuvataan ja sitten röörit rassataan juurileikkurilla siisteiksi. Ja kun tässä lähivuosina liitytään pakosta kunnalliseen jäteverkkoon, piha joudutaan kaivamaan auki. Kaivetaan sitten sen verran, että saadaan oikaistua putkisto kuntoon. Mahdollisesti yksi salava menetetään, mutta sille ei voi mitään. Mieluummin häviän yhden taistelun kuin koko sodan.

Siivousta riitti. Kun kello kalahti 16 lösähdin kohtuullisen uupuneena sohvalle. Varustauduin lätkämatsiin tanakalla punaviinilasillisella. Eipä se paljoa hermoja rauhoittanut. Peli oli mitä oli ja tsäänssit loppufinaaliin menivät. Hups hei ja falleralleraa. Eipä siinä, eihän tuolta Leijonaporukalta kukaan odottanut mitään ennen kisoja ja kuitenkin kundit viilettävät pronssimatsiin. Parhaansa tekivät ja pistivät kampoihin, mutta se ei tällä kertaa riittänyt.

Iso-J palautui kotiin ja kiikutti pöytään kaksi palasta suomalaista arkihistoriaa, Rouva Anopin äidin peruja:


Kun joku teistä kuitenkin tietää, niin kertokaa mistä saan puuttuvan kannen tilalle uuden? Pitääkö se veistellä mallin mukaan itse vai saako jostain Arabian varaosapankista uusia? Uusvanhoja?

Muilta osin päivä on mennyt kohtuullisen mukavasti. Taivas ei kuitenkaan pudonnut niskaan ja koko perhe on taas saman katon alla. Koirat kaasuttavat tehokkaasti ja pitävät huolen siitä, että ei täällä vieläkään ruusulta tuoksu.

Olisi tässä voinut huonomminkin käydä. En tosin jaksa ajatella mitä muuta olisi voinut mennä pieleen.
No shit, Sherlock. I don´t give a shit.

Sori, tämä oli tämmöinen avautuminen. Toivottavasti huomenna on vähän parempi meininki.

Torpan nelijalkaiset saivat espanjantuliaisia, yrttipantoja on koko orkesterille. Koko kesäksi.


Ja hähhähhää, Sveitsi vie jenkkejä kuin mätää kukkoa. Siitä se riemu vielä repeäisi kun finaalissa Ruotsi ottaisi pataan Sveitsiltä!

Minä kipaisen tallin kautta saunaan ja taidan sen jälkeen hilpaista unille. Riehukoon se Suomea edustava hyperaktiivinen Bridezilla ihan vapaasti Malmössa, ei jaksa innostua. Korvat vuotavat verta vieläkin koska menin taannoin uteliaisuuttani katsomaan Romanian edustuskappaleen...

Mukavaa lauantai-illan jatkoa, missä lienetkin.

torstai 16. toukokuuta 2013

Kemiallista sodankäyntiä


Nyt se alkoi, kemiallinen sodankäynti ei-toivottuja kyytiläisiä vastaan. Ensimmäinen punkki kipitti Nuorimmaisen käsivarrella joten totesin, että kelpo äiti olisi jo hakenut myrkyt ja tökötit eikä jäänyt vain odottamaan aikaa parempaa.

Eilen lunastin apteekista kissoille ja koirille liuosmyrkyt ja koko lössille lisäksi matolääkkeet. Hevosten osalta homma on vielä auki sillä en työnnä niihin matokuureja rutiinisti. Ensin otetaan lantanäytteet ja katsotaan mitä matosia tai munia mahdollisesti löytyy ja yritetään täsmäaineella lääkitä.

Viimeksi lantanäyte oli puhdas, en ole nähnyt tarpeelliseksi hosua asian suhteen. Vieraita hevosia meillä ei ole käynyt eivätkä meidän koput ole tietääkseni kuljeskelleet kylillä joten ihan oma matokanta meillä on. Ja sekin toivottavasti varsin vähälukuinen.

Tänään yritän keretä hakemaan niille sumutettavat örkkimyrkyt ja tarkistan pikiöljypullon tilanteen.

Kissan matolääkintä on helppoa. Tiedän olevani onnekas ja moni lukija parantelee raapima, purema, kynsimä -jälkiään ei-niin-positiivisen madotuskokemuksen päätteeksi. Juniori piti kissaa sylissä, minä otin pillerin, kiedoin sen jahtimakkaranpalaseen ja nakkasin kissan kitaan. Nielaus ja klumps, sinne mäni kuin hohtimet kaivoon. Kiltit pojat. Elli on taas omilla teillään joten hällä on lysti vielä edessä.

Vanhaa Justiina-muumiota en matolääkkeillä kiusaa enää, eihän se liiku kuin kerran viikossa, silloinkin se vain hoipperehtaa hiekkalaatikolle ja samalla reissulla syö, jos muistaa.

Koirat ovat vielä helpompia, ne nielevät kaiken mitä niille tarjoaa jääkaapin edessä.

Omat herkut olivat vielä paremmat eikä ketään tarvinnut houkutella maistamaan. Näillä ei matoa tapeta mutta makeannälkä lähtee kertaheitolla. Lähituote naapurikaupungista, suosittelen lämpimästi maistamaan jos kohdallenne osuu.


Iltamyöhään pihaan pärähti vielä Ihmemies Peedo ja oppipoikansa. Tai en minä tiedä oliko kyseessä oppipoika, ihan pätevä ammattilainen oli otteista päätellen. Se oli noin neljä minuttia per päkätti kun villat ja lammas oli eroteltu toisistaan. Villat kauniina mattona lattialla ja nahkapaitainen lammas kipaisi takaisin karsinaansa.

Vielä kerran kiitos Heidille joka järjesti nämä kiireiset ihmemiehet meillekin. Tänään heillä on kuulema urakkana 190 lammasta. Se, jolle asia on outo ja ennennäkemätön, katsokoon vaikka tämän klipin. Vaikuttavaa.

Tämäkin päivä valkeni aurinkoisena ja lämpimänä. Ratsuttaja pääsi kuin pääsikin tulemaan ja Sörsselsson sai juoksutuksen. Molemmat hevoset makasivat maassa pitkin pituuttaan, mahat rumpuina aamuheinistä. Soosipossu oli alkuksi lähinnä tyrmistynyt huomattuaan, että ohhoh, mullahan onkin suitset päässä vaikka just äsken vielä nukuin kuorsaten.

Kyllä löytyi liikettä ja lennokasta askelta. Siinä on kyllä oikeasti hevonen jolla on rotuisekseen huippuhyvät liikkeet ja kantokykyä. Se, että pikkuisen persläskit hölskyivät, on vain sivuseikka, kyllä ne tuosta sulavat.

Muutenkin poni oli mitä kuuliaisin ja innokkain koululainen. Mutta jahka vieraskoreus taas rapisee pois, alta löytyy ehta kanuunankuula.


Päivän ohjelma on seuraavien tuntien ajan sangen aikataulutettu joten nyt on syytä suunnata auton nokka kohti kaupunkia. Ilta on pyhitetty jääkiekolle joten tuskin ehdin palamaan linjoille tänään tätä enempää.

Kukkapenkit helottavat riemunkirjavina, minä näen tuossa ylemmässä kuvassa vain vuohenputket, voikukat ja muut siivottomat rikkakasvit. Pitäisi kai hankkia jostain ne kuuluisat vaaleanpunaiset aurinkolasit joiden läpi katsellen näkee vain hyvät asiat.

Tämä täältä tällä kertaa. Hyvin menee mutta menköön. Kaikki otetaan vastaan mikä annetaan. Myös nämä aurinkoiset ja mukavat päivät.

Adios bananas, missä lienettekin.







keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Pienetkin voitot lasketaan


Kesä on saapunut! Jopa ruttojuuri näyttää iltavalossa eksoottisen kauniilta.

Tämä on ollut pienten voittojen viikko, tähän saakka. Onhan tässä toki loppuviikko aikaa siirtyä syöksykiitoon mutta iloitaan nyt kun on ilon aika.

Säät lämpenivät, kuivuivat ja nyt tulee pihatöissä hiki. Valitettavasti sääsket ovat löytäneet entisiä reittejään pitkin tiensä tännekin ja ovat niin verenhimoisia kuin nyt ikinä osaavat olla.
Ostoslistalle on kirjoitettu hevosten örkkimyrkyt ja iltapäivällä piipahdan apteekista hakemassa säkillisen punkkitorjunta-aineita. Kaikkein tehokkainta ainakin kissoihin ja koiriin on nestemäinen, niskaan törkättävä liemi.

Onneksi saamme kohtapuoliin espanjan tuliaisina punkkipantoja ja myrkkyjä, niillä pärjää koko kesän ja säästää hirmuisen määrän euroja. Käsittämättömän suuret hintaerot.

No niin, sitten niihin voittoihin ja ilonaiheisiin.

Eilisillan hiirenkorvatilanne, tänään ne ovat jo astetta isommat. Käki kukkuu, pääskyset värkkäävät kiivaasti pesiään ja luonto sai taas kauniin vihreän kesäkuosin.

Kävin illalla fillarilenkillä fiilistelemässä Nuorimmaisen kanssa. Kintut huusivat omaa vastalausettaan mutta sinnikkäästi polkaisin kirkolle ja takaisin.

Samalle päivälle ei oikein kannata mahduttaa sekä perspakaratreeniä että fillarilenkkiä... arvannette mitä tarkoitan.

Täytyy muutenkin kiinnittää huomiota treenien ajoitukseen, maanantaina minulla on piiskuri mukana joten ei ehkä kannata käydä sunnuntaina kyykkäämässä issekseen.

Fyssaritapaamisessa tuli kiitosta ja kehua hyvästä treenaamisesta jonka tulokset ovat selvästi havaittavissa myös selkärangassani. Tokihan minä sen itsekin olen tiedostanut, mutta tuntui tosi hyvältä saada ammattilaisen näkemys tilanteesta ja mikä parasta, meillä on mahdollisuus palauttaa selkään entisen kaltaista symmetriaa. Kovaa työtä se jatkossakin vaatii ja erityisesti kotitehtäviä, päivittäisiä mobilisaatioharjoituksia. Puh ja huh. Mitään ei ilmaiseksi saa.

Onneksi ei saakaan, eihän niitä pieniä voittoja arvostaisi jos niiden eteen ei taistelisi.


Tiistaina tapasin uuden kirjanpitäjämme. Nyt on niin mukavat tunnelmat, että tästä alkaa hyvän yhteistyön kausi. Näytin hänelle miten minä toimitan tositteet ja kerroin mahdollisimman tarkoin mitä liiketoimintamme pitää sisällään. Hän oli erittäin tyytyväinen toimintatapaani ja kieltämättä hieman kummasteli aikaisemman tilitoimistomme antamaa palautetta.

Uskon, että tästä tulee vielä hyvä ja toimiva juttu. Meillä on työnjako ja vastuut selvillä ja muutenkin puhutaan samaa kieltä. Sanotaan vielä näin, että hänen krediittinsä alalta ovat niin kovat (pääasiakkaansa nimeä mainitsematta), että ikävä ihminen ei voi semmoisia ansaita. Luottamus on vahva.

Kivahyväjuttu! Olin päivän tapaamisten jälkeen niin poikki, että nukahdin sohvalle pariksi tunniksi. Se on ihme ja kertoo hyvin siitä, miten rentoutunut olin vihdoinkin. Yleensä päiväunista ei tule mitään, makaan kireänä kuin viulunkieli ja päässä suhisee tuhat tekemätöntä työtä. Eilen oli toisin.


Eilen illasta tipahti toinenkin taivaanlahja syliini. Pihaan käveli koiransa kanssa eräs tuttu, entisistä harrastuskuvioista fb-ystäviin jäänyt nainen. Hän asuu nykyisin melko lähellä ja kyseli, olisiko meillä liikuntaa kaipaavia hevosia.

Tiedän millainen hänen työskentelytapansa hevosten kanssa on joten ilomielin sanoin kyllä, oi kyllä. Hän ei ole kisaorientoitunut persoona ensinkään. Hän on se tyyppi joka lähtee satulatta maastoon, käppäilee hevosen kanssa ja pääsee lähelle hevosen sielunmaailmaa sitä särkemättä, kolhimatta tai runnomatta. Eli tarjoaa hevosille hermolepoa, mukavaa tekemistä johon minulla ei välttämättä ole aikaa niin paljon kuin sitä tarvittaisiin.

Mitä tulee Norjalaisen Kanuunankuulan kurinpalautukseen, sen aika on varattu torstaille. Eilenhän mokoma poni oli taas niin sievästi ja somasti ja venkuilematta, huomenna kaikki voi olla toisin. Eikä tässä mitään kurinpalautusta sen negatiivisessa merkityksessä tarvita. Palautamme ponin villiin mieleen pari perusasiaa ja opettelemme pari ilmeisesti unohtunutta käytössääntöä uudelleen.

Uskon, että ratsukoulutus ja tämän toisen ihmisen tarjoama rentoilu täydentävät toisiaan sopivasti. Jos näyttää, että ei toimi, aina pelin voi puhaltaa poikki ja pohtia uusia keinoja.

Minulle jää vähän vähemmän painetta omasta ratsastuksestani. Voin kuunnella kroppaa ja työstää korvienvälystä kaikessa rauhassa, toivottavasti.


Lampaillekin osui jymypotti. Olen jo jonkin aikaa potenut tunnontuskia näiden karvaturrien villavällyjen keritsemisestä. Nyt varsinkin, kun säät lämpenivät, ne ovat olleet todella kuumissaan. Tuskaisena olen yrittänyt löytää vapaata päivää kalenterista jolloin ei olisi koiranäyttelyä tai muuta rientoa ja jonka voisi uhrata saksimiseen. Näinä toukokuun loppupuolen päivinä se on melko mahdotonta. Tuttavani joka on aiemmin auttanut kerinnässä, tekee ympäripyöreää päivää lammastilalla eikä minulla ole sydäntä pyytää häntä uhraamaan vapaapäiväänsä.

Vihdoin muistin Heidin ja kas, ihmeidentekijäksi paljastui hänkin. Vielä tänään, myöhemmin illalla täällä piipahtaa virolainen keritsijä joka ohikulkumatkallaan surauttaa kolme daamia nakuiksi.

Oikeasti, ei voi olla näin hyvä tuuri? Joskus planeetat, biorytmit ja muut henkimaailman värinät osuvat kohdilleen.

Joo, ei tämä elämä nyt ihan pelkkää syvällä kyntämistä olekaan. Onneksi on vielä tallella kyky iloita pienistäkin asioista.

Lopuksi Peetukevennys. Se pieni pöljä peijooni saatiin eräällä salaisella aseella seisomaan näin upeasti:


Kuka arvaa mikä on salainen ase? Ei taatusti yksikään...
Mukavaa viikonjatkoa, missä lienetkin.

Bubble Witch Terrier


PeeÄääs 1:
Tuli eilen sen verran takapakkia, että pesukoneen poistovedet tulvivat viemäristä lattialle. Pikainen tarkastus pari viikkoa sitten tyhjennettyihin likakaivoihin kertoi niiden olevan kriisirajalla ja vähän sen yli. Viime viikon sateet ja roudan sulaminen tekivät sen taas, kaivot holahtivat täyteen.

Tuttu lokapoika kävi tänään ryystämässä kaivot kuiviksi ja nyt taas pärjätään. Että jos meillä Peetu satunnaisesti leijuu ja levitoikin, ei minulla ole moiseen varaa. Elämä muistuttaa kyllä ihmiselle ihmisen paikan. 

PeeÄääs 2:
Noin viikko ennen Äitikullan juhlia haistoin tuvassa, tietyllä alueella kauhean kissankusimaisen käryn. Pesin kaikki tekstiilit siltä alueelta, pesin kovat pinnat ja haju vain säilyi. Eikä mitään järkevää selitystä sille, mistä se haju tulee. Kunnes sitten vihdoin nappasin ruukkubasilikan jämät käteeni ja kas, sehän lemuaa niin kitkerälle, ettei sen paikka ole sisätiloissa ensinkään. Nämä keinokypsytetyt basilikat ovat viheliäisiä. Maku on lupaava mutta haju on tymäkkä. Etenkin kun lehdet on riivitty ja jäljellä pelkkä ranka.

Haisuli oikeanpuolimmaisena


maanantai 13. toukokuuta 2013

Ruusujen aika


Nyt tuli maanantai oikeaan saumaan. Se nimittäin merkitsee Arjen paluuta ja normaaleja rutiineja.
Voi vietävä, että tässä onkin ollut mukavaa matalaliitoa useamman päivän ajan.
En edes yritä muistella kronologisessa järjestyksessä viime keskiviikon jälkeisiä tapahtumia. Kirjailen vain joitain yksityiskohtia sitä mukaa kun ne putkahtavat mieleen.

Iso-J:n vanhin tytär ja Vävy tulivat heinäsirkkakoiransa kanssa viettämään pitkää viikonloppua tänne meille. Heinäsirkkakoira (basenji) loikki, ravasi ja touhusi lähes tauotta ja Peetu rehki perässä. Voi sitä tassujen rapinaa ja mattojen rypytystä. Pahaksi onneksi satoi useampana päivänä ja koirat saivat viettää tassujenkuivatteluosastolla (saunan pesuhuone) useammankin tovin.

Basenji vaikuttaa olevan (tai tämä yksilö) varsin itsepäinen otus. Kun se päättää luikahtaa ovesta, se menee. Samaan aikaan kun ovi avautuu, koiran korvat menevät tukkoon ja käskyjen vastaanottokeskus mykistyy. Sitten se rusakko loikkii pitkin pihoja ja teitä vauhdilla jota ei järjellä voi käsittää.

Valehtelisin jos väittäisin kolmen koiran hallinnoinnin kaiken muun puuhastelun ohella olleen pelkästään ilo.


Perjantaina oli kauppapäivä, oli niin rattoisaa rynniä marketissa aamupäivällä, että jouduin lähtemään uudelleen iltapäivällä. Tungos ja ryysis oli lähes pääsiäiskaaoksen luokkaa. Ei voi ymmärtää ihmisen lapsi sitä hamstraamisen määrää kun kaupat olivat kuitenkin auki sekä perjantain että lauantain. Onneksi meillä oli täsmälistat kaikesta tarvittavasta eikä mikään tulenpalava kiire. Oli aikaa jonottaa. Näin pari oikein kunnon perheriitaakin, toisen lihatiskillä ja toisen pakastealtaalla. Miten ihmeessä ihmiset saavat lietsottua kaiken sen kiukun ja ärtymyksen niin mullistaviin mittoihin? Ja pimahtavat täysin kun joku tietty piirakkapohja onkin kovan kysynnän vuoksi loppunut.

Kakut ja paakelsit haettiin lähileipomosta ja vaikka kuinka etukäteen manasin, en kuitenkaan lentänyt nurin lohikakku sylissäni.

Perjantaina iltamyöhällä Siskolikka saapui tontille ja niinhän me sitten valvoimme myöhään. Kello kävi kahta kun kiipesin yöpuulle. Ja aamuherätys olikin heti viiden tunnin kuluttua. Perillisten kampaaja-aika oli tasan kello 8 ja se nakki napsahti minulle. Kotiinpalattua oli pakko käydä elpymässä päiväunilla. Kerrankin sain viettyä sen ajan hyödyllisesti, kävin oikeassa unessa ja sain levättyä.


Ensimmäiset vieraat saapuivat 11.55 ja väkeä kävi tasaisena virtana päivän aikana. Juuri sopivasti niin, että juhlakalu ehti rupatella jokaisen kanssa ja meillä kyökkiosastolla kukaan ei joutunut pahaan pinteeseen.

Juhlat onnistuivat yli odotusten. Äitikulta hermoili tietysti etukäteen kun homma ei ollutkaan hänen hallinnassaan vaan hänen piti uskoa, että tyttäret osaavat asian. Siskolikkahan on kouliintunut juhlien järjestäjä, entisessä elämässään emännöi useammankin vastaanoton isoille ihmismäärille.

Jossain vaiheessa ennen juhlia Äitikullalle iski mm. kahvikuppikriisi. Hän arveli, että kupit eivät ehkä olisikaan tarpeeksi hienot ja arvokkaat. Kylmästi ilmoitin, että se jolle kaadettu kahvi ei kupista johtuen kelpaa, saa jäädäkin kahvitta. Yksikään ei kieltäytynyt valkoisista posliinikipoista tarjotusta kahvista.

Kaikesta huolimatta uskon, että jokainen oli tyytyväinen. Osa kutsutuista ei päässyt paikalle, mutta olemme luvanneet kahvittaa ja tarvittaessa kakuttaa nekin, jotka pääsevät tulemaan myöhemmin. Veljeni ei nähnyt tarpeelliseksi saapua juhliin, ei lähettää korttia, soittamisesta puhumattakaan. Lähinnä säälittää sen ihmisen sielun pienuus. Uskon hänen kärsivän nykyisin niin pahoista tunnontuskista, ettei ylpeys enää anna periksi muuttaa käytöstään. Kukaan meistä ei enää koe tarpeelliseksi perustella hänen poisjäämistään millään tavalla. Ei tule ja se on hänen häpeänsä. Kantakoon taakkansa.

Silti, päivään jäi miehen kokoinen aukko. Sitä eivät toivottavasti muut kuin me perheenjäsenet huomanneet, meille se aukko oli iso ja ikävä.

Kaikille muille haluan välittää tätäkin kautta omasta, perheeni ja Äitikullan puolesta kiitokset muistamisesta, käynnistä, kukista ja lahjoista, korteista ja kirjeistä. Teitte juhlapäivästä hienon. Kiitos!

Maailman paras mascarpone-valkosuklaatorttu
Äitienpäivänä hevosten aamuheinien jälkeen könysin takaisin nukkumaan ja perhe antoikin kiitettävän pitkät aamu-unet. Vasta yhdentoista jälkeen rynnistivät kahvitarjottimen kanssa yläkertaan hoilottamaan onnitelulaulua. Sain lahjaksi uudet tallikottarit, täsmälahja joka tuli totiseen tarpeeseen.

Aurinko paistoi ja lämmitti ja puut vihertyivät silmissä. Käki kukkui, pääskyset lentelivät ja kaikkialla kuului kasvun kohina. Hevosten tarha on nyt langoitettu ja sähköistetty. Sörsselssonin Rymy-Eetun takia hevoset joutuivat viettämään suurimman osan lauantaista tallissa, kenelläkään ei ollut aiemmin aikaa laittaa tarhaa poninpitävään kuntoon. Jätkähän poistui tarhasta lankut ryskyen laitumen puolelle, Tohtori Vihreän kutsu oli niin voimallinen. Neljännen poistumisen jälkeen päätimme pitää hevoset tallissa ja korjata tilanteen mahdollisimman pikaisesti.

Pitkät naamat olivat tyrmistyneitä koppikomennuksesta ja vielä happamampia ne olivat kun Sörsselsson tajusi, että tälliä tulee jos yrittää kanuunankuulana rynnistää lankuista läpi.

Nyt pysyvät siellä missä pitääkin, omien aitojen sisäpuolella. Mikäli säät jatkuvat hyvinä, saamme aidattua pian ensimmäisen laidunlohkon ja hevoset pääsevät sinne totuttelemaan tuoreeseen ruohoon.
Uskottava se on, kesä on nyt saapunut. Olihan tuo jo aikakin!



Äitienpäivän kunniaksi kävin pakertamassa salitreenit ja Peetu pääsi taas koirakouluun. Loppukuusta ohjelmassa on sekä Esikoisen leirikoulua, vanhempainiltoja, koiranäyttelyitä ja yhtä sun toista muuta. Mutta ei käsittääkseni mitään isompaa ihmeellistä.

Vaikka juhlat ovat kivoja, arkea arvostaa niiden jälkeen ainakin hetken hieman enemmän.
Ihan vaan arjen kunniaksi taidan ottaa vielä yhden mukillisen kahvia ja löntystää pihalle nauttimaan rauhallisesta maanantaisesta aamupäivästä.

Mukavaa viikonalkua sinulle, missä lienetkin.



EDIT:


koska pidän Kanadasta ja kanadalaisesta elämänasenteesta, 
tahdon niin mieluusti jakaa tämän kanssanne

Terveiseni Sudburyyn :D