Takaperoinen talvi

Maisema on kuin marraskuulta -kuitenkin kalenterin mukaan eletään kohta tammikuun puoltaväliä, talven tammea elikkäs napaa elikkäs keskitalvea.  Tätä kirjoittaessani ulkona lätisee vesisade ja piha on liukas jääkenttä, ihan kuin yleensä huhtikuussa.

Hirmulahjakas meedio ei tarvitse olla ennustaakseen tulevien viikkojen paikallispuheenaiheita, säästä riittää puhetta niin apteekin jonotuspenkille kuin naapurikohtaamisiin postilaatikolle. Heittämällä menee sääihmettelyt juttuaiheiden kärkikolmikkoon, olipa ihmispolo missä tahansa. Varmaan jopa thaimaalaisissa rantatuoleissa kauhistellaan kotimaan sääkummajaisia.

Surulliset ja kauhistuttavat kuvat alasammutuista matkustajakoneista, hiiltyneistä metsistä tai palovammoja saaneista koaloista ovat nekin totta. Pääkallokelissä kaatumalla murretut ranteet, kipeät kankut ja märät persaukset ovat lähempänä ja nekin tuskallisen totta.

Itsellä on sentään luut vielä toistaiseksi semmoisessa kunnossa kun äiti ne aikoinaan teki ja Iso-J:n pikkuvarpaan hiusmurtuman syyllinen on tv-huoneen valloittanut kuntopyörä. Kun nyt ei mitään pahempaa sattuiskaan, olisihan se kivempi näitä Torpan hommia hoidella kaksin käsin ja omin jaloin.

Lauantaina paistoi vaihteeksi aurinko ja pikkupakkanen houkutti huurteisele pihalle. Puhaltelin kamerasta pahimmat pölyt ja otin sen mukaan, pitäähän näitä talven 2019-20 ihmeitä ikuistaa Torpan päiväkirjaan.

Jos kaikki talvikauden aikana saatu sade olisi tullut lumena ja vieläpä pysynyt maassa, meillä olisi lunta vähintään metri. Satanut on, myös lunta, mutta on myöskin sulanut moneen kertaan, pakastunut uudelleen ja sitten taas sulanut. Joulun aikoihin lunta oli vielä hetkellisesti n. 25 cm mutta siitäpä se sitten lähti plussakelien kautta taas sahaamaan edes takas.

En oikein osaa sanoa milloin meille tuli ns. pysyvä lumi, jonkun tulkinnan mukaan se ei ole vielä edes tullut. Ja edelleen toistan itseäni, eletään kuitenkin jo tammikuun puoliväliä. Tuleeko tästä talvea ensinkään? Minkälaisiin talviin on paras tulevaisuudessa asennoitua?

Se on kuitenkin sanomattakin selvää, ettei pimeys muutu mihinkään. Lumiraja kipuaa ylemmäs. Jotkut visionäärit ovat ennustaneet pimeyden lisääntyvän pilvisyyden myötä, musta maa pimeydessä ei valoa heijasta. Ei niitä aurinkopäiviä välttämättä nykyisinkään ole paljoa, niistä vähistä on otettava ilo irti.

Toinen keino jahdata aurinkoa on tietysti matkustaa sinne missä se paistaa. Omatuntoni on puhdas jo pitkään nollalla olleiden lentomailieni osalta ja kyllä lähtisin aurinkoon jos se vain olisi mahdollista.

Kohtuus se on oltava ruikuttamisessakin joten eipä tästä ankeudesta enempää. Toivottavasti saadaan kuitenkin jonkinlainen lumipeite kasveille, vähän routaa maahan ja edes jonkinlainen talven perinteinen määritelmä täytettyä tällekin vuodelle. Yleensä lunta on eniten maaliskuussa hiihtolomaviikoilla. Saisi sitä tulla jo aiemmin rapsakan pakkasjakson kanssa, myös siksi että Saimaalla Pullervon suku jatkuisi ja talvesta elantonsa ottavien vuosi ei ihan kintuille kusisi heti alkuunsa.

Sääliksi käy niitä, joiden elanto on  rekikoira-ajeluiden, lumen aurausten tai muiden talvisten hommien varassa. Siinä joutuu miettimään SWOT-analyyseja uusiksi ja lisäämään uhka-sarakkeeseen ilmastonmuutoksen vaikutukset. Tokihan osa näistä sääilmiöistä johtuu ihan puhtaasta sattumasta ja kuuluu normaaleiden vuosivaihteluiden piiriin. Mutta vain osa.

Maa on pitkä ja kun etelässä reen jalaksen alla on nurmikko ja kelkan pohja kolisee kivikossa, pohjoisessa tikahtuvat lumeen.

Valon määrä kuitenkin lisääntyy, päivä pitenee tammikuussa viitisen minuttia vuorokaudessa ja kuun lopulla ollaan jo paljon valoisammassa. Ensimmäiset kylvösuunnitelmat on hyvin pitkälti tehty ja ensimmäiset tilaukset klikkailtu ostoskoreihin. Kauppojen käytäville ilmestyy ihan pian röykkiöt kylvömultaa ja isot kylvösiemenvalikoimat. Siitähän se sitten lähtee taas, mopo käsistä ja homma laukalle.

Antaa ajan kulua, talven edetä omalla takaperoisella tavallaan, kevättä kohti ollaan kuitenkin sinnikkäästi taapertamassa.

Minäkin asensin hokit kumppareihin, nyt on huomattavasti varmempi askeltaa.

Uuteen viikkoon, joka aamu armo uus!

Haluan kohtuullisuutta

Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti pois sen viepi -ja muita mainoita perinneasioita on koottu tänne: Tunturisusi.

Näin on päästy Loppiaiseen joka ainakin minulle päättää joulun. Itsenäisyyspäivästä aloitellaan adventin iloja ja tähän loppiaisiltaan lopetellaan. Talvi toki jatkuu, nyt pusketaan härkäviikkoja vähemmäksi ja talvea kohti kevättä.

Jo ennen vuodenvaihdetta jäin useammankin blogitekstin luettuani pohtimaan omaa vuosikatsaustani. Koska bloggaaminen on enemmän tai vähemmän oman navan julkista kaivelua, julkaisen loppiaisen lopuksi omia pohdintojani.

Aloituskuva liittyy vahvasti asiaan. Tuommoinen 'haluan ja oman etunimen eka kirjain* -googlehaku putkahti esiin siellä sun täällä ja pitihän se itsekin kokeilla, yllättäviä ajatuskulkuja tuommoinen hakuehdotelma poikii.

Haluan erota. No en. Tällä kokoonpanolla on menty jo hyvän matkaa yli 20 vuotta, miksipä tuota nyt muuttamaan. Eikä oikein mitään muutakaan semmoista sidosta ole josta erota tahtoisin.

Haluan että aiempaa passia jne... mitäpä minä sillä tekisin. Uusi on voimassa ja kuvasta huolimatta sillä toivottavasti pääsee sekä maasta pois, että tarvittaessa takaisin.

Haluan elää. Päivä päivältä tuo tunne vahvistuu. Kuluneeseen vuoteen kuului valitettavasti monta surullista päivää jolloin elämänhalu oli varsin heikko. Tämän päivän hentoiseen toiveikkuuteen on kuitenkin päästy ja hyvä niin.

Haluan erakoitua. Tunnustan. Olen monellakin määritelmällä (ainakin osittain) introvertti. Kaikenlaiset kolhut ja ruhjeet joita elämässä on saatu, ovat vahvistaneet haluani vetäytyä säännöllisin väliajoin yksinäisyyteen. Se tuo kaipaamaani rauhaa, hiljaisuutta ja tyyneyttä. Viihdyn toki ihmisten parissakin mutta kaipaan omaa ilmaa. On ihan eri asia olla yksin kuin yksinäinen.

Haluan erota kirkosta. Väärin, en halua. Vaikka kirkossa kulkemiseni on varsin minimaalista, tunnen kuitenkin vahvasti turvallisuutta, lämpöä ja yhteisöllisyyttä aina kun astun kirkon ovesta sisään. Ihan sama missä maassa ja mihin kirkkoon.

Haluan eläkkeelle. No niin, kaksipiippuinen juttu. Toisaalta olisin jo ihan valmis keskittymään täysillä kaikkeen siihen, mitä olen suunnitellut tekeväni eläköidyttyäni. Yhteiskunta on kuitenkin toista mieltä. Vaikka minulla ei ole ollut vuosiin vakituisen työsuhteen mukanaan tuomaa sosiaaliturvan verkostoa (lainsuojaton pienyrittäjä), minun katsotaan kuitenkin olevan vielä täydessä kikyiskussa vaikka työmarkkinoiden määrittelemä 'parasta ennen' ikä meni jo. Eurojackpot -voitolla eläkkeelle, sitä odotellessa pitäisi vielä sinnitellä.

Haluan erota miehestäni. Edelleen en. Mielessä on kyllä käynyt, mutta miksipä se muuttuisi. Uudet ihmissuhdekuviot eivät enää houkuta, entisissäkin on yhden ihmisen ihmeteltäväksi ihan tarpeeksi.

Haluan eutanasian. Joo, varmaan sitten jos ollaan ihan toivottomassa tilanteessa ja 'eletään' väsytystaistelua kivun ja kurjuuden kesken. Ihminen on kuitenkin aina se jolle jää mustapekka käteen.

Haluan elämäni takaisin. Nytpä menee syvään päähän. Onhan tässä totisesti (ja välillä vähemmän totisesti) eletty, hetkittäin ihan hengästyen elämän käänteistä. Joitakin mutkia toki voisin oikoa ja joihinkin oikeasti hyviin hetkiin jäädä lillumaan. Yhtään tehtyä päätöstä, sanottua sanaa ja mitään muutakaan ei enää takaisin saa vaikka miten tulisi järkiinsä tai toisiin ajatuksiin. Olkoon sitten niin.

Haluan exäni takaisin. Kepeät mullat sille suhteelle, kauan sä tinasit kunnes kolvisi kylmeni ja niin ees päin. En kyllä halua sen aikaista itseänikään takaisin, olin nimittäin aivan harvinaisen naiivi, itsekeskeinen ja hölmö ihminen. Toivottavasti nykyminä on edes piirun verran parempi versio.

---

Se menneestä ja entisestä, aina olen itse itseäni kiittänyt ja kiitosta on riittänyt.

Vuodelle 2020 en ole lastannut kovinkaan kunnianhimoisia tavoitteita, kohtuullisuus kaikessa olkoon nyt alkaneen vuoden otsikkona ja tavoitteena, eiköhän se riitä.

Kohtuullisen hyviä päiviä ihan kaikille meille.

Peeääs...
tästäpä voisi viritellä pientä haasteen tapaista kiertotehtävää. Mikäli uteliaisuutesi heräsi tuohon googlen haluan -kokeiluun, tee se ja kirjoita ehdotettujen asioiden perusteella postaus. Mikäli lähdet tähän hömppäilyyn, käy vinkkaamassa tännekin. Näitä on aika kiva lukea.

Uutta matoa koukkuun

Joko saa aloittaa uuden puutarhavuoden hörhöilyt?  Toki ja tietenkin. Posti toi tänään kaksi uutta kuvastoa selailtavaksi, netissä olenkin niitä jo yytsinyt ennakkoon.

Ensimmäiset chilikylvöksetkin voi ihan kohta suurin toivein laitella, ne paremman ennusteen kylvöt teen sitten keväämmällä jahka ekat on kipattu kompostiin. Perinteet velvoittavat tässäkin asiassa, kylvän kahteen kertaan kun se on niin kivaa hommaa.

Mitään mahtipontisia viljelysuunnitelmia en tee, yrittelen edelleen muutamalla tomaattilajikkeella. Viime kesänä roma -tomaatit jäivät kehnolle panos-tuotos -tasolle, uusi yritys tänä keväänä niiden suhteen. Naranja -lajike oli niin ihana ja makoisa, että sitä kokeilen uudemman kerran.

Kasvihuoneeseen tulee lisäksi chiliä, basilikat, kasvihuonekurkku ja ehkä maissi tai pari. Ulkona maissi ei täällä ehdi mihinkään, etenkin jos on yhtä ankea 'kesä' kuin viimekertainen esitys.

Laatikoista yksi on täpösen täynnä valkosipulia, toiseen panostan taas yrttejä. Ja vähän kukkia väriksi. Yrttimaalla laajennan ranskanrakuunan aluetta, on se vaan niin ihana mauste kuivattunakin.

Perunaa toki laitellaan, Afra on ihanan makoisa lajike ja säilyy hyvin. Viime syksynä aloiteltu viiniköynnöksen sijoituspaikka kunnostetaan loppuun ja hankitaan taimet. On katseltu oikein mojova etelärinteen kivimuurin kolo jossa soisi viinin viihtyvän.

Uusia kaivoksia ei ole suunnitteilla ja kovasti toivon, että maltan mieleni. Perennapenkkien kunnostusta pitäisi aloitella vanhimmasta päästä ja se urakka vastaa kyllä paria uutta kaivosta. Mikäli viime kesän työmaalla ei hortensiat mene talven yli, klikkaan mojovan pionitilauksen maailmalta ja täytän aukkopaikat pioneilla.

Sää ulkona on juuri nyt erittäin surkea, ankea ja tympeä. Illalla alkoi vesisade ja kova tuuli. Koko päivän on ollut harmaa ja tuhnuinen +2° ja lumet ovat painuneet ihan maata myöten. Eihän niitä vielä kummoisia kinoksia ollutkaan. Ikävintä on se, että piha on sileällä jäällä ja vesikerros päällä. Ei siinä pysy hiekka eikä sepeli ja onneton Felix mökötti kaivon kannella kaaduttuaan kyljelleen. Itse olen onnistunut toistaiseksi hoippumaan pihan poikki ilman kaatumisia *koputtaa ohimoaan*.

Onneksi päivät pitenevät minuutti kerrallaan ja ollaan menossa kevättä kohti. Huomenna nappaan kauppareissulta puntillisen rapsakoita tulppaaneja ja viritän itseni talvitunnelmiin, satoi tai paistoi. Nyt on kuitenkin tammikuu joten varsinaista kevättä pitää odotella vielä nelisen kuukautta.

Siinä on monta pitkää viikkoa jotka voi käyttää suunnitellen, haaveillen ja tietoa etsien. Lumien sulettua pääsee vihdoin iskemään käpälänsä multaan.

Tästä se lähtee, ihana uusi puutarhavuosi !

Vuodesta vuoteen

Äkkiä aika rientää, vuosikymmenen verran paluumuuttajan maalaiselämää Torpalla on huiskahtanut kuin siivillä. Toki joukkoon mahtuu päiviä joita ei mielellään muistele, on aikoja joita ei olisi tarvinnut ollakaan ja joidenkin hetkien olisi suonut pysähtyvän ikuisiksi ajoiksi. Elämäksi sitä sanotaan.

Nyt uuden vuosikymmenen kynnyksellä ollaan taas uuden edessä. Perikunta pyrkii kiivaasti itsenäistymään -ja niinhän sen pitääkin olla. Nuorimmainen asuu nyt omillaan ja vanhemmankin lähtö lienee ajan kysymys. 

Tätä vuoden ja vuosikymmenen vaihdon iltaa vietämme Iso-J:n kanssa, edellinen kahdenkeskinen uudenvuoden aatto osui vuosituhannen vaihteeseen. Silloin oli erilailla jännää, neuvolan täti kielsi raskauden loppusuoralla matkustamisen ulkomaille milleniumjuhliin ja niinpä kökötimme illan kotona Espoossa. Muistaakseni minulla oli rekvisiittana lasillinen skumppaa ja tähtisadetikku. Skumppa jäi pieneen lipaisuun ja tähtisadetikku rätisi hetken, närästys nimittäin kirveli silmissä saakka joten mitään en käytännössä nähnyt.

Mitään kovin hurjaa tässä tuskin tänäänkään tehdään, ei ole edes tähtisadetikkuja, eikä muuten närästä. Lasilliset skumppaa puolen yön pintaan ja sitten unille. Tallissa piipahdan yhden ylimääräisen kerran, ihan vaan katsomassa ettei poneilla ole mitään hätähommia.

Oikeastaan näin on just hyvä.

Uudenvuoden päivänä yritän pikkuisen listailla joitain (puutarha)suunnitelmiani paperille ja ihan pikkuisen vain vilkaisen paria nettisivua jossa on jo vuoden 2020 uutuuksia tilattavissa. 

Oikein hyvää ja onnekasta uutta vuotta sinulle, missä lienetkin!

Jouluna 2019

Kukkia ja kynttilöitä pitää jouluna olla, muu voikin jäädä vähemmälle

... paitsi koristeet, niitäkin tarvitaan. 

Ja mieluummin vähän hassuja,  niinkuin tämä Alessin Babborenne. 

Jouluun tarvitaan myös vähän hassuja eläinystäviä, ihmisläheisten lisäksi. 

Lellu on aina yhtä kuvauksellinen rotunsa edustaja. Kuvassa joulutrimmauksen jälkeen pestynä ja föönattuna, polkkatukkamallin korvat kuohkeina nutturakampaukseen aseteltuina.

Joulupöytään meillä kuuluu olennaisena osana kunnolliset karjalanpiirakat.
Ei riisipiirakat tai muut korvikkeet. Jo useana vuotena olemme luottaneet piirakoiden suhteen naapurikylän kotileipomon ammattitaitoon. Seniorikansalaisen piirakkapulikasta alkaa voimat ehtyä eikä omani kieputa taikinaa tarpeeksi näppärästi. Onneksi on ammattilaisia !

Adventin aika on kivaa aikaa, etenkin nykyisin kun olen opetellut pois turhasta 

höösäämisestä ja täydellisyyden tavoittelusta. 

Kaikkea ei tarvitse olla, tehdä tai ostaa. Joulu tulee loppujen lopuksi varsin vähällä ja sitä kaikkein tärkeintä ei voi ostaa tai tehdä.

Siskolikan jouluperinne, appelsiinien koristelu.

Muistoissamme

Kyllähän se nyt kelpaa viettää Cocktail o'clockia kun voi nautiskella moskovan muulinsa komeasta kuparimukista. Kiitos Nemppa!

Ulkoilma-aktiviteetteihin kuuluivat nelivedot, kuvassa kolme erilaista 

joista Otto on luonnollisesti paras.

Viattomien lasten päivänä paistoi aurinko

Puuteroitu pikkukuusi

Pikkupoikien metsämörriseikkailulla riitti haisteltavaa.

Voi nuuh nuuh kun on kuonolle töitä

Harvinainen huima aurinkohetki joulukuisena päivänä

Joulukukista rakkain, ritarinkukka. Jättisipuli puskee jo toista kukkavanaansa ja kolmas tekeillä. 

Tätä kannattaa yrittää pyöritellä kesän yli ensi jouluun

'Bogota' -lajike vasta suunnittelee kukintaa, sitä odotan mielenkiinnolla.

Täyttä vauhtia kohti uutta vuotta !

Meillä oli mukava ja leppoisa joulun aika, paljon väkeä pöydässä. Kiitos kaikille osallisille !

Kukkien ja kynttilöiden aika

Adventin aika on minusta parasta joulukuuta. Ulkona on tasaisen hämärää tai sysipimeää. Silloin on enemmän kuin kiva vetäytyä tuvan lämpöön. Voi hyvällä omallatunnolla keskittyä kaamosarjen läpi raahautumisen ohella ihan vaan olemaan. Jouluvalmistelut ovat joulukortteja lukuunottamatta alkutekijöissään. Joulukuuset tuotiin pihaan pyhäiltana. Tästä viikosta valmistelu kyllä vääjäämättä alkaa ja viikon päästä onkin jo täysi rähinä päällä. Kaupallinen joulu iskee lekan lailla päälle -ja tuntuu vuosi vuodelta raskaammalta.

Mutta nyt on tyyntä myrskyn edellä. Vielä eivät joulurallatukset raikaa täydellä teholla, kaupoissa mahtuu vielä kulkemaan ja muutenkin on ihan leppoisaa. Minun puolestani adventin aika saisi olla vaikka tuplasti pitempi, niin kivaa se minusta on.

Adventin myötä annan itselleni luvan hankkia joulukukkia. Amarylliksiä on luonnollisesti jo tovi kasvateltu ja hämmästyttävän usein kauppareissulta mukaan tarttuu joku uusi joulukukka.
Tänä vuonna löysin jo ihanan hohtavan valkoisen prinsettian, hauskan pyöreälehtisen punaisen joulutähden ja punaisia hyasintteja. Yhtään atsaleaa ei ole (vielä) ja hyasintteja kertyy varmasti lisää.

Syksyllä muistin piipahtaa lähimetsässä ja keräsin vähän sammalta talteen, se näyttää kivalta istutusten pohjana.

Joulukuusia muuten hankittiin tänä vuonna kolme, Perikunnan nuorin tahtoi omaan kotiinsa pienen kuusen ja se hänelle vietiinkin.

Huonekasveista huimimmat intoutuvat kukkimaan vuoden pimeimpään aikaan. Erityisen ihana yllätys oli hentoinen kukkavana joka kohosi Amazoninliljasta. Emokasvi on varmaan kolmekymppisensä jo aikaa sitten viettänyt, tämä minun poikaseni päkisti nyt ensimmäisen kukkansa. Emokasvi on mahtavan kokoinen puska, Äitikullan hoivissa viihtyy ja kukkii vuosittain. Ei ole ihan helpoin huonekasvi tämä, mutta palkitsee kyllä kärsivällisen kastelijansa aikanaan.

Muutama orkideakin kukkii. Tai siis jotain niitä markettiorkideoita ovat, ei mitään spesiaalilajikkeita. Oman kokemukseni mukaan ne pärjäävät hyvin kun niille ei tee mitään. Silloin tällöin annan vettä. En lannoita, en lisäile multia, en hoida. Ja komiasti kukkii.

Nyt kun Perikuntakin alkaa olla aikuisia, ei tuleva joulu ole enää niin iso juttu. Tai onhan se kun aattona pöydässä istuu tusinan verran väkeä. Mutta enää pääosassa ei ole tonttuhommat, pukki ja lahjasäkit. Ja innosta kihisevät naperot.

Epäilemättä innosta kihiseviä naperoita tulevaisuuteen kuuluu, se on sitten taas ihan erilaista ja uusi elämänvaihe.

Nykyisissä aikuisten jouluissa pääosassa onkin ruoka ja ihana joutilaisuus. Kyllä siinä ollaan mielestäni aidon asian äärellä kun joulunpyhinä saa vetelehtiä rauhassa, lukea lahjakirjoja, katsella jouluhömppäleffoja ja syödä milloin tahtoo, mitä tahtoo, vaikka glögiä aamupalalla ja karjalanpiirakoita yön kähmyssä.

Nyt on kuitenkin vielä hetki aikaa nauttia rauhasta ja hiljaisuudesta, kukista ja kynttilänvalosta.

Ihanaa adventin aikaa sinulle, missä lienetkin!

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Vaikka tämä joulukuinen perjantai on harmaa, sateentuhruinen ja vähän ankea, mieli on kuitenkin kiitollinen. Suurin uhka tänään on liukastumisen pelko jäisellä pihamaalla.

Tästä ja monesta muusta itsenäisen maan kansalaisen etuoikeudesta  kiitollisena ryhdyn valmistelemaan paistia uuniin.

Hyvää itsenäisyyspäivää, missä lienetkin.

Ohi on!

Nyt voi jo vähän vaikka leijua, marraskuulle on vilkutettu iloiset hyvästit, ilahduttavan pitkäksi aikaa.
Tuntuu, että on pienoinen iäisyys siitä, kun tuo pitkä, pimeä ja tympeä kuukausi alkoi. Ja nyt se on ohi.

Ei muuten ihan sysipaska kuukausi ollutkaan, ainakaan säiden puolesta. Muutama aurinkoinen päiväkin saatiin, sopivasti sateiden sekaan. Sateitakin tuli vaihtelevasti, vettä, lunta ja kaikkea siltä väliltä. Välillä maassa oli 10 senttiä lunta, seuraavana aamuna sohjoa. Sekaan mahtui sulaa maata, jäätä, vihreää nurmea, jäistä nurmikkoa ja näiden erilaisia yhdistelmiä.

Ylimmät kuvat ovat marraskuun lopulta kun tuli pitkästä aikaa viileä ja selkeä sää. Kirmaistiin oitis luontolenkille, sille vanhalle tutulle Kalliojärven kierrokselle joka on näillä meidän kulmilla. Moni muukin otti marraskuun kuivasta kelistä ilon irti ja parkkipaikalla oli tungosta. Samoin laavulla.

Käytiin Kuopijossa

Savonmualla pyörähdettiin myös ja sinne jäi Ikean roskikseen yksi kappale takalaseja, se vain poksahti parkkipaikalla ilman, että kukaan siihen koski. Onneksi on jesari jolla korjaa suunnilleen puoli maailmaa kun oikein tiukka paikka tulee. Toisen puolikkaan korjaa muuten paalinarulla, sitä ei tällä kertaa tarvittu eikä sitä sattunut mukaan.

Ikean ihmeitä haettiin Perikunnan nuoremman ensimmäiseen itsenäiseen kotiin. Nyt sekin on ihan totista totta. Ipana heitti työvaihteen pykälään, etsi asunnon, hoiti byrokratian ja tätä kirjoittaessa muuttokuorma on jo uudessa osoitteessa kaupungin ytimessä. Perillinen onneksi vielä täällä meidän kanssamme.

Eihän tuo muutto nyt ihan yllätyksenä tullut, on tässä muutama vuosi katseltu aina vain muhkeammaksi kohonneita astiakasoja, liinavaatepinoja ja muita nyssäköitä mitä kumpainenkin neidonkammarinsa nurkkaan on kerännyt lahjoina ja lahjakortteina. Kivahan se on aloittaa oma ja itsenäinen elämä kun on perusvarasto valmiina.

Parasta on kuitenkin se, ettei tässä ole minkäänlaista draamaa takana vaan ihan luonnollinen askel nuoren ihmisen elämässä. Meidän vanhempien pitää vain opetella hölläämään omaa kontrolliamme ja luovuttaa nuorelle vetovastuu omasta elämästään. Tukena ollaan jos tiukka paikka tulee ja tänne lapsuudenkotiin saa aina tulla vetämään henkeä jos aikalisän tarvetta ilmenee. Lukkoja ei vaihdeta.

Lapsi pakkasi kamansa

Päivien pimentyessä kynttilöiden ja tuikkujen kulutus on kohonnut ja Iso-J on virittänyt pihavaloja varsin reilulla kädellä. No, mitä vähemmän pimeitä katvepaikkoja rusakoille ja muille puuvartisten tuhoajille jää, sitä iloisempi olen keväällä talviteloituksia tutkaillessani. Olen myös uutterasti kierrättänyt koirapoikia pitkin pihaa ruikkimassa sinne ja tänne. Eihän koiranpissa pitkään haise eikä paatunutta vanhempaa rusakkoa hämää mutta yritetään nyt kuitenkin karkoittaa edes nuorempaa rusakkosukupolvea.

Joulukuu on lähtökohtaisestikin jo paljon valoisampi kuukausi vaikka siihen nyt sattuukin osumaan vuoden pimein päivä. On kuitenkin mukava ajatella, että kuukauden kuluttua alkaa päivä pidetä ja viikko viikolta ollaan lähempänä kevättä.

Puolen vuoden päästä ollaan jo kesäkuussa ja tomaatintaimet kasvihuoneessa !

Tänään on kuitenkin ensimmäinen adventti ja lähtölaskenta jouluu on alkanut, siitä sitä riemua sitten seuraaville viikoille.

Palataan taas, mukavaa joulukuun alkua sinulle, missä lienetkin !