Kevät keikkuen

Tämä visiitti on ollut erittäin vaihteleva säiden puolesta. Ei oikeastaan ole kahta samanlaista päivää ollut. Lähes joka päivä on satanut, sitten on tuullut, välillä paistanut todella kuumasti tai vähemmän kuumasti pilvien takaa. Säästä on oikeasti turha naukua, kaikille se on sama, rotuun, sukuun, taustaan tai pankkitilin saldoon katsomatta.

Minut on tehnyt onnelliseksi se, ettei autoa ole talvinnut kaivaa kinoksesta eikä pakkanen sekoittele auton sähköjä. Vesisateessa ajaminen täkäläisillä, aivan erilaisilla tienpinnoilla on välillä todella kuumottavaa, vesiliirto on jotain sellaista mihin en tahtoisi enää kertaakaan joutua. Silloin selvisin.

Kevään väri on keltainen täälläkin. Kauppoihin alkaa pikkuhiljaa kantautua keltaisen sävyjä pääsiäiskoristeiden muodossa ja kukkakauppojen kimput alkavat olla hyvin hempeitä. Pelargonoita toki on jo myynnissä mutta mimosakimppua en taida mukaani saada, eivät ehdi millään.

Mustarastaat viheltelevät aamusta ja illasta, se jos mikä tuo minulle kevään. Kotona ei tänä talvena ole mustarastaita nähty, vaikka niitä jo kovasti odotan, toivon kuitenkin, että älyävät pysyä vielä vähän aikaa poissa. Paleltuvat kesken lentonsa ja kuollut mustarastas on erittäin surullinen näky. Ihan kuin kevätkin vähän kuolisi, lintu kerrallaan.

Soikoon huilunsa Suomessakin sitten kun on sen aika.

Sitruunapuu notkuu satoa, mutta kovin raakoja ja mauttomia ovat vielä, ihan kuin suomalaisella hedelmätiskillä myytävät paksukuoriset ja kuivat keskeneräiset sitruunat. Appelsiinejakin on kaikkialla paitsi meidän takapihalla, se puu taitaa olla entinen esitys. 

Viikuna on kalju mutta voimissaan.

Huominen tiistai on viimeinen kokonainen päivä täällä tällä kertaa. Yritän tankata kevätenergiaa mukaani ja kyllä se kevät meillekin tulee. Tänne se tulee nyt vähän hitaasti sateen kautta, jokaisen pisaran tämä maa tarvitsee joten en ruikuta aiheesta. Vesialtaat ovat vieläkin huolestuttavan alhaalla.

Jahka nämä sateet lakkaavat ja vuorokauden lämpösumma lähtee nousukiitoon, täällä pamahtaa kaikki kukkaan, unikot sun muut. Mantelipuun kukinnan missasin, sitruuna onneksi aloittaa taas ja tuoksu on huumaava, täynnä voimaa ja lupausta kesästä.

Kyllä se siitä.

Sunnuntai

Sade tekee työtään, eroosio nakertaa maata ja jäljet ovat hetkittäin aika karua katsottavaa.

Tänään lähdettiin laiskan aamun jälkeen Peetun ja Perikunnan nuoremman kanssa campolle kävelemään. Tästä meiltä on ihan pikkuinen pätkä asfalttia, sitten noustaan pienen muurin yli ja ollaankin melkein rakentamattomalla maaperällä. Kiva ja leveä polku seuraa kahden kukkulan välisen syvät ojan reunaa.

Ylitetään moottoritie A-7 ja ollaankin Los Pacosin ja Mijas Pueblon välisillä kukkuloilla. Siellä haisee lampaanpaska ja polku kiemurtelee ikivanhojen, hylättyjen maatilojen oliivitarhojen välissä. Lampaat mäkättävät ja paimenten isot koiranhutkulat louskuttavat.

Nykyaika on iskenyt oliivitarhaan niin, että siellä on monisatavuotisen oliivikäkkyrän vieressä upouusi frisbeegolfrata. Eikä näytä olevan tyhjänpanttina, nuorta porukkaa oli ilahduttavan paljon kiekkoineen liikkeellä. Reippaita ovat pohjolan nuoret täälläkin.

Likimain kaikki liikkeelläolijat puhuivat jotain skandinaavista kieltä, enimmäkseen suomea, koirat kansainvälistä. Se mihin kiinnitin huomiota, puhdasrotuisiksi tunnistettavia koiria on marginaalisen vähän, suurin osa perroista on erilaisia mixejä, adoptoituja ja pelastettuja löytökoiria. Muutaman mopsin, bulldogin ja muun olen katukuvasta bongannut.

Nousimme aina vain ylöspäin ja hikihän siinä hommassa äkkinäiselle tuli. Enemmän kuin ilahtuneena tervehdin sorateiden liikenneympyrää. Maassa oli enemmän kavionjälkiä kuin autojen rengaskuvioita eikä kauaa tarvinnut  odotella ennenkuin ensimmäiset ratsukot tulivatkin vastaan. Pikkuisen kävi kateeksi. Jäätiin tuohon ottamaan kuvia ja ryystämään vettä. Vaikka oli hetkittäin pilvistä ja tuuli, suomalaista talvenkalpeaa nahkaa aurinko lämmitti suloisesti ja tuntui ihan kesältä.

Lenkin jälkeen oli hetki aikaa ottaa sunnuntai levon kannalta. Illan pimetessä suuntasimme volkkarin nokan alas kaupunkiin illallistreffeille. Olipa mukava vaihtaa kuulumisia, edellisestä kerrasta onkin valehtelematta liki 15 vuotta. Toki Nemppakuomaa näkee tiuhemmin eikä aina tarvitse matkustaa tänne saakka tavatakseen.

Siinä terassilämmittimen hohteessa aika kului ja alkoi taas kerran salamoida ja sataa. Vettä tuli niin paljon, että kiiruhdimme kotimatkalle ns. viimeisellä minuutilla ennenkuin kotimatkaan kuuluva tunneli tulvisi taas. Läpi päästiin ja auto sai alustapesun.

Maanantaina opiskelijalla on hiihtolomaa ja suuntaamme kohti Marbellaa. Muutama muukin ystävä ja tuttu on tänään majoittautunut tälle seudulle, tiistaina nähdään!

Näihin kuviin ja tunnelmiin, adios!

Takaisin sateeseen

Suosikkirannallani Playa Tropicalilla on vain tropikaalit symbolit paikalla. Kaikki muu on raivattu pois. Ja ihan aiheesta, merellä on valtava voima. Kun se runnoo rannikkoa ja vuorilta puskee vastaan tuuli, yhteentörmäys on massiivinen. Täällä on nyt ihmetelty muutama päivä talvimyrskyä. Välillä sataa kaatamalla, sitten rankkasadetta, tihkua, tuhnua, sumua. Ja välillä tuuli puhaltaa pilvet pois, aurinko porottaa. 

Meri on tuonut mukanaan rantaan valtavan kasan roskaa, ruokoja ja roskia. Mutaa ja hiekkaa nousee rantakadulle ja hiekkaranta on muotoutunut talven aikana ihan omanlaisekseen.

Pukeutumisen kannalta tämä on todella haastavaa. Pitää olla mukana rytkyä t-paidasta villapaitaan ja sadetakki sekä sandaalit sekä kumpparit kassissa.

Olin tulopäivää seuraavana päivänä Peetun kanssa rantaretkellä ja tihkusateessa edettiin. Kotimatkalla trooppinen rankkasade hiotti niin paljon, että pysähdyttiin kahvikupilliselle puolimatkan krouviin. Siellä Peetu alkoi tärisemään kylmästä, minulla valui tuulitakin alla hiki. Ihme ja kumma jos influenssapöpön viimeisetkin hönkäisyt eivät tässä kelissä laannu.

Sitten tuli kirkas taivas ja täysikuu

Myrskyä odotellessa

Tänään olin rannassa lounastreffeillä hevosalan Grand old Ladyn kanssa ja saimme aivan aitopaikalta nähdä mielenkiintoisen nousuvesi-ilmiön. Nyt on tuokin nähty, välillä autot uivat ovenkahvoja myöten vedessä, välillä katu oli aivan kuiva.

Toisaalta sade on rajoittanut paljonkin tekemisiä, onneksi reissuun ei oltu suunniteltu yhtään golfkierrosta, kentät ovat nähkääs kiinni. Sunshine Tourin estekarkeloihinkaan tuskin lähdemme, siellä on nurmikentät pois pelistä ja muutenkin sade rajoittaa (pilaa) hyvää kisavikkoa oikein kunnolla. Mutta kukaan ei valita, meille kaikille sataa samalla tavalla.

Luonto on kuitenkin se joka voittaa, täällä on vesialtaat tyhjillään eikä keväämmällä olisi välttämättä saanut uima-altaille täyttölupia ja golfkentät olisi kasteltu jätevedellä. Siinä saattaa putteri lemahtaa ja serla pölähtää kun kentällä kiehuu kuumassa auringossa ihan ehta paska.

Joten antaa sataa, eihän se meillä suomalaisilla missään tunnu. Räpylät läpsyen lämpystelememme eteenpäin ja nautimme siitä, että on edes plussalla asteet eikä lunta näy. Jäitä ehkä grogilasissa.

Nopeasti aika on mennyt. Ihan perusarki ottaa oman osansa, en oikein osaa mitään lomaa edes ajatella. Paitsi että olen nukkunut ihan huisan hyvin täällä. Illalla rojahdan petiin ja nukun huoletta seuraavat 9-10 tuntia.

Peetun kanssa yritetään ajoittaa pidemmät lenkit sateettomaan väliin, aika hyvin on onnistuttu ja kilometrejä kertyy. Peetu nauttii paljon rakentamattomalla campolla tassuttelusta, siellä on hajuja ja houkutuksia, tänään mentiin niin pitkälle kukkuloille, että tuttu lampaanlemu löyhähti nenään. Siellä se hullu paimen laumoineen lymyilee. Eikä paimenessa mittään, ihan peruskylähulluhan se on, mutta ne koirat, kauheita petoja. Ei tee mieli törmätä.

Tänään tyrkkäsin oliivipuun risuja takkaan, paljon paperia perään ja lopulta, pitkällisen yskimisen ja tuulettamisen jälkeen piisin ilmalukko aukeni ja tuhatvuotinen oliivipuu suvaitsi syttyä. Jösses sentään, että on lämpöarvot kohdallaan oliivipuussa. Noin tiuhasyistä puuta en ole ikinä nähnyt enkä näin vähällä puunkannolla selvinnyt. Muutama klapi vain ja talo on taas kuiva ja lämmin.

Tästä jatkamme, hyvä täällä!

Ilmastonmuutos alkaa maanantaina

Takana on talvinen viikko, todella talvinen olikin. Vaikka pakkasta ei ollutkaan luvattuja talvisotalukemia, kuivuus ja pieni tuuli tekivät siitä väliin melkein sietämättömän. Influenssan kurittamalle hengityselimistölle se on ollut ihan oikeasti rankkaa.

Ja onpahan vaan ollut melkoinen virus tapettavaksi tämä influenssa B. Yskimisestä ei meinaa loppua tulla kun puuska iskee. Tapojeni vastaisesti olen juonut monta litraa appelsiini Fantaa, ne pahuksen hiilihapot nipistävät kurkkua ihanasti.

Mutta kyllä se tästä, asialliset hommat on hoidettu ja hengissä pysytty.

Ikkunasta katsoen meillä oli kevättalven kaunein viikko. Aurinko paistoi siniseltä taivaalta. Hevoset nuokkuivat auringossa nuttujensa alla ja muutama rohkelikko pikkulintu yritti kai jotain lauluntapaista viritellä. Sitten ehkä kieli jäätyi kitalakeen ja tintti vaikeni.

Kunhan pakkanen tästä lauhtuu, päästään asiaan eli kevättalveen. Vanha sanonta 'maaliskuu maata näyttää' ei tule toteen ainakaan näillä selkosilla, lunta on sen verran tanakka kerros. Tai sitten maaliskuun pitää olla superlämmin.

Pihalla tepastellessani kävin kurkkaamassa myös kasvihuoneeseen. No siellähän oli mukavan lämmintä ja tuoksui kesä.

Ensi kesänä ollaan kotosalla enimmäkseen ja aion nyt ensimmäistä kertaa ihan oikeasti panostaa yrttimaahan ja tomaatteihin.

Hankkijalta tarttui mukaan muutama siemenpussukka vaikka olen valioitunut surkeiden siemenkasvattajien aatelistoon, yleensä saan kantaa kunnianhimoiset kylvökseni kompostiin ja hakea ammattilaisen kasvattamat tuuheat taimet.

Pitäähän ihmisen kuitenkin joskus myös haihatella ja siemenpussien kanssa haaveilu on loppujen lopuksi halpaa hupia.

Taidan ottaa tavaksi (ainakin aurinkoisina päivinä) juoda aamukahvit kasvihuoneessa ja orientoitua alkavaan kasvukauteen. Ties mitä kuningasideoita siellä päähän pälähtää...

Kaikesta kylmyydestä huolimatta olen nauttinut talven kauneudesta. Ensi viikolle luvatut 'hirmupakkaset' eivät minua suuremmin hetkauta, tiistaiaamuna Torpan Armo ja Perikunnan nuorempi lehahtavat sinivalkoisin siivin sinne, missä aurinko yleensä paistaa. Ja mikäli sinne ennustetut vesisateet toteutuisivatkin, siellä on kuitenkin liki +20°. Eikä ole lunta.

Ja jotta ne 'kuningasideat' varmasti lähtevät ns. laukalle ja lapasesta, aion hakea inspiraatiota tulevaan kasvukauteen monelta Viverokselta, eli puutarhalta. Ties mitä sieltä tarttuu mukaan ja päätyy tulokuormassa kasvihuoneeseen. Jos ja kun yhtään itseäni tunnen, hommahan lähtee käsistä heti alkuunsa ja sitten saadaan Torpan päiväkirjoista lukea uusia tarinoita hulluista kaivoshommista ja muista maansiirtopuuhista. Vähintään pitää paikka etsiä isommalle kasvihuoneelle.

Vaan nyt viimeinen iltatalli pitkään aikaan. Seuraava päivitys ehkä huomenna Evitskogista tai sitten vasta Pacosinmäeltä, luvassa erittäin kaivattu ilmastonmuutos!

Terveisiä tautivuoteelta

Tämä viikko (tähän saakka) meni ihan tyystin hämärän rajamailla häälyessä. Karma kävi taas, se nappasi mukaansa noidannuolen mutta jätti talven ensimmäisen (ja ehkäpä myös viimeisen) flunssan.

Ikkunasta olen katsonut kaunista kevättalven kirkkautta ja sen mitä olen tallihommissa piipahtanut, olen saanut tuntea kuivan pakkasilman viiltävän karrelle yskittyjä keuhkoparkojani.

Lauantai-iltana lähti ääni, sunnuntaiaamuna ei irronnut pihaustakaan. Olo paheni ja paheni kun ärsyttävät lämmönvaihtelut alilämmöstä kuumeeseen ilmaantuivat päänsäryn ja kaikkien kolotusten lisäksi.

Onneksi ei tarvinnut yksin sairastaa, Iso-J otti osaa tuskaani sairastumalla samaan tautiin. Hän sentään kävi terveysasemalla ja siellä todettiin hienosti edennyt influenssa-B. Onneksi ei mitään bakteeritulehdusta sentään. Perikunnan nuorimmalle määrättiin Tamiflu suoraan (oli tullut kotiin kesken päivän), meidän pitäisi vaan sinnitellä oireita lieventävillä valmisteilla.

Sinnitelty tässä kirjaimellisesti onkin.

Tänään perjantaina on ensimmäinen päivä kun olen jaksanut olla jalkeilla vähän pidempiä pätkiä enkä raahautunut tallista tupaan henkeä haukkoen kurkkuputki karrella.

Tämän viikon antimet ovat kutakuinkin tässä. Toivottavasti viikonloppu on antoisampi, pitäisi pakata ja laitella kaikki valmiiksi sekä reissuun, että kotiin. Kun vaan nyt saisi päänsä toimimaan tolkusti, on niin paljon muistettavaa.

Taidan aloittaa hommat laatimalla muistilistan siitä mitä pitikään muistaa !

Kivaa perjantaita.

Ja lopuksi, aurinkorannikolla kaikki hyvin:

Asialliset hommat hoidetaan

Sarjahukuttaja Elmo

Tämä on ollut yksi elämäni kummallisimmista viikoista. Ipanan kanssa ollaan pidetty Torppaa asuttuna ja jokaikinen päivä jompikumpi meistä on todennut ääneen, kuinka outoa tämä onkaan. Juuri nyt kun alamme tottua hiljaiseen elämäämme, ne päivät käyvätkin vähiin. Loppuviikosta Iso-J rymistelee taas pirttiin.

Tässä onkin pikkuisen hommia tehtävänä ennenkuin hän laskeutuu kotimaan kamaralle. Meillä on nimittäin pari projektia täällä kesken, tuvassa on kolmiotikkaat keskellä lattiaa, herraväen kristallit ruokapöydällä ja kaikki on muutenkin vähän vinksinvonksin. Onneksi on aikaa saattaa aloitetut hosumiset projektit loppuun ja asetella lasit kaappiin. Ja vähän siivota muutenkin.

Viikonloppuna täällä näytti vielä hurjemmalta kun riipaistiin kaikki verhot tuvan ikkunoista pois ja pyykkiin.

Yhtenä iltana

Iltaisin olen kaivautunut telkkarihuoneen sohvaan ja keskittynyt kerrankin katsomaan televiissorin antia. HBO on kolmikirjaiminen laatua lupaava kirjainyhdistelmä. Edellinen suosikkini oli Little Big Lies ja uusin (kesken vielä) on The Handmaid's Tale. Vielä on monta jaksoa katsomatta ja pari muutakin sarjaa olen sieltä löytänyt. Nyt en ole kurkannut Netflixin antia ensinkään, minulla oli missiona katsoa tämä Margaret Atwoodin romaaniin perustuva tarina.

Elävissä kuvissakin käytiin, Veljeni Vartija on nyt nähty. Ei se nyt niin huono ollut ja Antti Holma on aina aivan yliveto.

Jokaikinen ilta, jolloin jysäytän pyrstöni sohvaan, sujuu saman kaavan mukaan. Lellu tietysti parkkeeraa sohvan toiseen päähän, mutta kissojen dramaattinen sisäänmarssi on huvittava. Ensin kipittää Elmo, se änkeää niskaan tai vatsalle hyrisemään.
Seuraavana tulee Felix joka syvästi Elmon itsevaltaista käytöstä paheksuen asettelee pulskan ahterinsa jollekin vapaalle tasolle, mieluummin jaloilleni.
Kolmantena purjehtii häntä pulloharjana Oscar. Se ei tule syliin vaan asettuu paheksumaan sellaiseen kohtaan yläkerran portaikkoa josta voi viskata pahaa silmää suoraan minuun.

Ja nehän paheksuvat sitä, että kehtaan lojua aivan väärässä paikassa ja he joutuvat tulemaan lämpimämmästä tuvasta viileämpään päähän taloa.
Ylimpään kuvaan viitaten, Elmo pitää leluhiirille uimakoulua Lellun vesikupissa. Ei sellaista päivää ole, jolloin koiran vesikuppi olisi hiirivapaa.

HBO:n syrjäyttämä 

Toinen HBO:n syrjäyttämä 

Lopullinen ratkaisu? 

Hejaheja!

Tämmöistä tänne, taas yhtä talvista viikkoa aloitellaan.
Pakkaset laantuivat ja 'yllättäen' taivaalta on puhaltanut lunta. Kohtalon oikusta heräsin lauantaiaamuna hirvittävään, jäytävään noidannuoleen joka kalvoi selkääni. Lumityöt ja noidannuoli ovat sangen haastava kombinaatio joten Perikunnan Nuorin on pukannut kolaa. Tänään oli ensimmäinen päivä jolloin sain itse tehtyä tallityöt, nyt alkaa helpottaa. Tosin tänään päivällä vasen kinttu meni ihan puujalaksi, en tohtinut edes kauppareissulle lähteä.

Siitä tulikin semmoinen ikävä de-ja-vú -tunne, raahasin kinttua perässä ja muistin monet tuskaiset selkävaivojen ja kipulääkkeiden täyteiset vuodet.

Jahka tästä tokenen, ryhdyn taas harjoittamaan jonkinlaista liikuntaa. Iso-J on laittanut päivittäin kuvia lenkkimaastoistaan ja sehän on antanut inspiraatiota. Tietäen alueen korkeuserot, aion ottaa välimeren keväästä kaiken irti ja pistää kuntokuurilleni lentävän lähdon.

Nyt liihottelen raahaudun iltatalliin ja sitten onkin jokailtaisen kissojen protestimarssin aika!

Pikkuisen isompi kuin Plantagenissa 

Mantelipuu kukkii nyt

Siellähän se, lomakoti.

PeeÄäs: Perikunnan Vanhin on varsin sujuvasti solahtanut kouluarkeen. Kovasti paljon tuntuu kotitehtäviä olevan ja vielä enemmän tuntuu olevan vapaa-ajan aktiviteettia. Meillä oli Iso-J:n kanssa kriisilinja auki kun napero oli viettämässä rantsussa kaverinsa synttäreitä, oli lauantai-iltana vielä kello 01 kulun päällä. Oijoi. Hyvin kaikki oli mennyt ja kyyti kotiin toimi hyvin. Silti, kuumottaahan se.

Suuri ja mahtava...

... on Välimeri, ainakin pikkukoiran mielestä. Laittaisin videonkin (jos osaisin) jossa Peetu yrittää estää maahanpyrkivien välimerellisten aaltojen rantaanpääsyn. Tyhjää näyttää olevan rannoilla. Poissa ovat aurinkovarjot, lepotuolit ja riippukeinut. En bongannut videosta yhtään paidatonta rantalentispoikaa. Höh.

Talvi se jatkuu täälläkin. Tasaisen kylmä pakkasviikko on ollut. Ei mitään 'hirmupakkasia' eikä 'superpyryjä' mutta pelkkä -15° yhdistettynä vilpoisaan koillistuuleen tuntuu todella pistävältä. Hevoset seisovat persaus huurussa pyllyt tuulta päin ja mussuttavat hieman isompia heinäkasojaan.

Tänään olisi vakaa aikomukseni juoksuttaa kumpainenkin pölhö ihan yksin ja itse. Huomenna niillä on jumppapäivä ja mikäli sää sallii, lauantaina kurvailen kentällä sitten vuorostani minä. Onneksi ei ole kuvaajia paikalla, saan ihan rauhassa hytkyä perunasäkkinä.

Latauksessa

Kylmä talvinen tuuli on aiheuttanut sen, että vanha hirsitalo on läpituulettunut varsin tehokkaasti. Tänään tuvassa oli aamulla enää semmoiset +17° joten tämä päivän ensimmäinen puolisko on mennyt halkoja kärrätessä ja kantaessa. Kissat tulivat aivan hulluiksi viileydestä. Ne viettävät yönsä (yörauha se on oltava) takaeteisessä ja lojuvat saunan lauteilla. Siellä lämpöisellä laattalattialla köllittyään ne ovat ärsyttävän virkeitä ja kun talon puolella on viileää, ne pistävät lihakset lämpimiksi armottomalla rallilla.

Samassa tahdissa kuin kissojen vauhti kiihtyy, minun verenpaineeni kohoaa. Ne ovat aivan mahdottomia. Tasaisin väliajoin kuuluu jostain päin taloa tömähdyksiä ja mätkähdyksiä, onneksi ei ainakaan toistaiseksi kilinää tai rysähdyksiä jotka kertoisivat aineellisista vahingoista.

Pahin kaikista on tömisevätassuinen Oscar. Mokoma roisto.

Tälle päivälle on lämmityksen lisäksi vähän tavarankuskausta, satula lähtee myyntiin ja toinen tulee tilalle. Toki pari muutakin hommaa hoituu samoilla ajamisilla. Vielä tässä on totuttelemista nopeisiin ruokaostoskeikkoihin, pieniin ostoksiin ja hiljaiseloon. Pyykkiäkin on äkkiä 50 % vähemmän.

Mitenköhän sitä tottuu siihen, että Perikunta joskus muuttaa kokonaan omiin huusholleihinsa ja meitä jää tänne vain kaksi? Ratkaisu tyhjän pesän syndroomaan löytyy varmasti, lisää kissoja ja ehkä se mopsi.

Nähdään taas!