Ulkona ja sisällä

Ulkoruokinta

Torpalla alkoi (pitkin hampain myönnyin vallitsevaan vuodenaikaan) talvikausi. Riihi on täynnä kuivaa polttopuuta, sieltä passaa kantaa uuniin, hellaan, takkaan ja saunoihin poltettavaa. Sähkölaitokselle näyttäisin pitkää nenää jos voisin, ruuvaamme sentään patterit pienemmälle ja tuomme lämmön tölliin klapi kerrallaan.

Tänään nautin (!!) pakkaspäivästä ja auringosta ilahtuneena kannoin aitasta tinttien talviruokintahärvelit päivänvaloon. Kaikki rispaantuneet eli rikkinäiset vehkeet on vihdoin siivottu pois kuleksimasta, ei niitä tule ikinä kuitenkaan hitsattua tai naulattua ehjiksi taas. Ne mitä oli jäljellä, latasin siemenkaurapähkinäseoksella ja talipalloilla.

Pari minuuttia tintit katselivat ruokavarastoaan päät kallellaan kunnes syöksyivät apajille. Ihan kuin olisivat nälässä olleet. Joku paksu tintti räpytteli kanalan ulkotarhan kaura-astialta laudalle, onhan se vasiten tinteille katettu tarjotin parempi ja mieluisempi kuin kanojen kauralaarin jämät.

Ja äkäisiä ovat tintit. Hirmuinen nahistelu ja kuhina, tuskin saivat jyvää suuhunsa kun piti joka suuntaan rähäköidä. Mitenköhän muut tirpat mahtuvat sekaan kun tuo tinttien hunnilauma terrorisoi nyt takapihaa?

Likaisen lasin läpi kytistin tinttien touhuja ja kuvan kattokassinen oli ainoa jonka tintiksi tunnistaa kuvasta. Muut vaikuttivat enemmän kolibreilta, hirveä hulina ja siipien läiske!

Ostoslistaan kirjataan purupaalien lisäksi (kanalan sisäkausi) talipalloämpäri, auringonkukansiemenet ja pähkinät. Ja katson visusti, että auringonkukansiemenet tulevat Hipsaaniasta, siellä niitä peltoja on silmänkantamattomiin. Eivät ne kai kaikkea öljyksi purista?

Niin, kanalan sakki on tungettu talviasumuksiin ja aamuinen piha on ihanan hiljainen kun kukot eivät mekasta! Nyt ne karjuvat sisätiloissa toisilleen, ilmankos ilmapiiri on hivenen kireä sisällä kanalassa.

Jättikochpariskunta oli viimeinen jonka kannoin kanalaan, niillä ei ollut minkään valtakunnan hätää heinillä vuoratussa mökissä kun ei ollut edes pakkasia. Ja se kukko onkin oppinut kiekumaan aivan hirvittävän lujaa. Kyllähän semmoisesta tynnyristä kaikupohjaa löytyy ja desibelit sen mukaan. Ihme, että naapurit vielä päivää sanovat, huokaisevat taatusti helpotuksesta kun se mölykukkokin on nyt siirretty talviaikaan.

Ja sitten meillä on tämä toisen ääripään eläimistö, kermapersausten porukka josta tyyppiesimerkkinä Leffen suoritus:

Sisäruokinta

Puheet koiranvirasta hieman halventavassa sävyssä eivät mielestäni päde tässä. Huomatkaa niskan ja tyynyn väliin taltioitu ananaspoika, ikioma unilelu.

Koska eilenkin (!) oli aavistus auringosta, kuivaa ja kirkasta, otin koirapojat ulos ja päästin laitumelle juoksemaan. Kamerakin oli mukana. Tämän koirat + kamera -yhtälön tulokset siirtyvät jollain aikataululla läppärille ja kenties päätyvät tännekin. Suuri mysteeri nykyisin onkin se, miten ja kuinka kuvien siirto kameran kortilta kannettavalle onkin nykyisin niin vaikeaa? Mahdotonta suorastaan.
Seuraavan kameran olisi parasta olla jonkinlaisella bluetooth -yhteydellä varustettu jotta siirto olisi ns. yhden napin takana.

Säät ovat olleet tälle syksylle kunniaksi. Koko lokakuu oli kuiva, joskin ankean harmaa ja pilvinen. Mutta harvoin kai lokakuu on muistettu aurinkoisista päivistään? Alkanut marraskuu (puistatus) on toistaiseksi ollut kylmä ja kirkas. Nytkin näkyy enemmän sinistä taivasta kuin pilviä.  Jos tämä nyt kerrankin menisi ihmismielen mukaan, säät pysyisivät sopivasti kylminä jotta maa hiljalleen kohmettuisi (ne valkosipulit!!!) ja sitten saisi sataa vähän koristeeksi lunta. Mutta sitä vain sen verran minkä kasvit tarvitsevat talvisuojakseen, ei juurikaan enempää. No okei, hiihtokeskusten tarpeisiin toki vähän enemmän mutta sekin sinne paikallisesti, Torpalle ei tarvita kuin vähän.

Ainahan sitä saa toivoa. Jokaisesta kivasta kirpeästä kuivasta päivästä iloitsen, niitä muita vaihtoehtoja en nyt viitsi murehtia.

Niskasta sen sijaan murehdin, ihan kuin kylkikaaren vasemman alalaidan rustoruhje ei olisi tarpeeksi, nyt äkeentyi niskakin. Panacod aamulääkkeiden kanssa ei suoranaisesti päivää piristä, tänäänkin lähti melkein jalat alta kun lääkkeen vaikuttavat aineet jysähtivät käyntiin.

Vaan ei auta valittaa, se on tanssittava kun on tahti annettu! Vielä on tekemätöntä hommaa tälle päivälle, aloitan ajohommista.
Palataan pytylle!

Kerrataas vielä

Sunnuntaina, aamulla

Viikonloppu oli huikea.

Perjantaina kellon rapsahdettua kahdeksaan, Hopeanuoli hurahti eteläntien liikenteeseen (ei ketään muita) ja  kohteena oli entinen (yksi niistä) kotikaupunginosani, Helsingin Etelä-Haaga.

Matka joutui lumi- ja räntäsateessa, kokeilin uutta reittiä kun aikaakin oli varattu. Lappeenrannan jälkeen on tietyömaa joka joskus valmistuttuaan jouduttaa etelän reissuja entisestään. Luumäeltä poikkesin Haminan suuntaan ja Haminasta porhalsin moottoritietä koko loppumatkan. Tylsäähän se moottoritiellä ajaminen on, ei juuri mitään nähtävää, muutama tunneli, pari siltaa ja liittymiä toisensa perään.

Kurssipaikka löytyi ulkomuistista lasetellen ja kieltämättä jo pikkuisen jännitti.

Meitä oli tällä ohjaajakurssilla neljä (naista), kaksi helsinkiläistä ja kaksi maalaista, minä ja muuan siilinjärveläinen. Kouluttaja, Masteropettaja itse, oli varsin karismaattinen ja persoonaallinen tyyppi. Ilo katsoa ihmistä joka on rutinoitunut esiintyjä ja kuitenkin 110%:sti läsnä. Eikä viikonlopun aikana keksitty sellaista kysymystä johon Masterilla ei olisi aukotonta vastausta ollut. Selkeytti äärimmäisen monta ajatusta ja antoi hyvän pohjan omalle ajatusmaailmalle, joka on vielä lentohiekalle perustettu mitä kokemukseen tulee.

Perjantaina tutustuttiin perusliikesarjaan, siihen settiin joka on klassisen Pilateksen alku ja loppu. Perusliikkeet käytiin läpi tekemällä monen monta kertaa, jokaisella kerralla keskityttiin eri asioihin, rakennettiin entisen päälle uutta ajattelemisen arvoista yksityiskohtaa. Rankkaa. Eikä muuten oltu lattialla. Matto oli Reformer -laitteen päällä eli puolessa metrissä heiluttiin koko ajan. Tällä tasapainolla se oli jo melkoisen jännää.

Illan ruokailut hoidettiin Siskolikan kanssa kiinalaisen ravitsemusliikkeen antimin, hyvin me vedettiin. Kolme lautasellista per kuono.

Lauantain koulutus alkoi kl. 9 ja jatkui iltapäivään, aina kello 17 saakka. Neljän maissa tuntui siltä, että voin fyysisesti sangen pahoin, lounassalaatti pyrkii takaisin päivänvaloon. Mutta se oli vain vatsalihakseni jotka alkoivat kouristella viimeisissä tuskissaan. Iltatehtäväksi saimme sekä teoriakokeen (25 monivalintakysymystä), että sunnuntain näyttökokeen ohjattavat liikeet, 4-5 kpl per oppilas. Minulle neljä ja siirtymät päälle.

Lauantain ilta kuittaantui äkkiä saunalla, ruualla, herkkukakulla ja sitten pitikin syventyä kokeeseen. Olihan omanlaisensa. Americanenglish, you know. Hiotti ja ahisti.

Treenasin Siskolikalla vielä omat näyttökoeliikkeeni, ei mennyt vahvasti.

Sunnuntaina aloitettiin taas ysiltä ja ensimmäiseksi käytiin läpi teoriakokeen mahdollisesti epäselviä kohtia, eipä niitä ollutkaan kuin semmoiset 20 kohtaa... loppujen lopuksi korjasin omasta kokeestani vain kahden vastauksia, muut lukitsin semmoisenaan.

Tehtiin monenlaisia opetusharjoituksia, opin mm. ohjaamaan liikkeen rytmin ilman sanoja tai numeroita, pelkillä äänteillä piti saada harjoituspari kääntämään katseensa vasemman kautta oikealle. 

Näyttökokeen eka osa oli kauhea, aloituksen jälkeen Masteri ilmoitti ainoastaan "seuraava" merkiksi liikkeen vaihtamisesta tai "suunnan vaihto". Ja me suoritimme koko liikesarjan hiljaa,  keskittyen muistamaan kaiken oppimamme ja osaamamme. Tein yhden ison virheen (unohdin liikkeen) ja arvelin mahdollisuuksien  läpimenoon tärvääntyneen siihen. Yksi virhe nimittäin sai olla ja virheeksi katsotaan väärän tekniikan lisäksi myös pienemmät puutteet. Suoritin kuitenkin loppuun kun muutakaan ei voinut tehdä ja olisi ollut tyhmää jättää kesken.

Pienen tauon jälkeen jatkettiin näyttökoetta henkilökohtaisilla ohjausnäytöillä. Tehtiin taas sama jo tutuksi tullut sarja niin, että ensimmäinen meistä aloitti koko sarjan ohjaamalla neljä ensimmäistä liikettä ja siirtymän seuraavaan josta seuraava opettajakokelas jatkoi omaa liikesarjaansa. Ne jotka eivät olleet ohjausvuorossa, tekivät ohjauksen mukaisesti sarjaa. Näin edettiin opettaja kerrallaan sarjaa eteenpäin. Oman sarjani ohjasin niinkuin parhaaksi tiesin. Lopettaessani olin aivan varma, että olin unohtanut jotain. Mietin ja mietin enkä saanut selvyyttä mitä unohtui.

Kun näyttö oli tehty, Masteri antoi yleistä palautetta. Kysyin mikä oli se unohtamani liike, semmoista ei kuulema ollut. Jahas.

Päivän päätteeksi joristiin niitä näitä jatkoista. Lopuksi sitten kysyin, että kauanko tässä nyt pitää tuloksia odotellessa kärvistellä, että koska voi uusia ja että miten se käytännössä tapahtuu. Masteri olikin huijannut meitä kahden viikon odotusajasta, saimme tietää läpäisseemme koulutuksen, ihan meistä jokainen! Siinä vaiheessa silmissä sumeni ja tuli helpotuksen itku. Ei mitään räkätyrskettä vaan ihan hillitty ja sivistynyt 'hikoilevat silmät' -reaktio. Oltiin kai jo aika väsyneitä ja kaikki tunteetkin oli ammennettu viikonlopun aikana tyhjiin.

Saimme ohjeistuksen jatkosta ja kehotuksen jatkaa valitsemallamme tiellä. Varmaan sitten jatkokoulutuksissa nähdään, ensimmäinen Intermediate -koulutus olisi jo helmikuussa.

Minä siirryin tätini residenssiin, parin kilometrin päähän eli melkein naapuriin. Mukava leppoisa ilta ihan muista asioista rupatellessa oli täydellinen pään nollauskeino. Pari valkoviinilasillista auttoivat nollausta ihmeesti.

Unta sai vähän aikaa odotella, mutta kun se sitten tuli, uni oli syvää ja levollista.

Halloweenin herkkuja

Maanantaiaamuun oli mukava herätä hyvin nukutun yön jälkeen.

Aamukahvin jälkeen pakkasin Hopianuolen ja liityin kehä ykkösen letkaan kohti itää.

Ensimmäinen pysähdys oli Loviisassa, luvassa oli kahvihetki vanhan ja rakkaan hevosnaisystävän seurassa. Voi jestas sen kahvilan vitriiniä! Valinta oli äärimmäisen vaikea, jopa kirsikkatorttua oli tyrkyllä ja vain hyvä kotikasvatukseni esti minua valitsemasta jokaista palasen. Päädyin porkkanakakkuun ja vuohenjuustopiirakkaan. Kahvikin oli justiinsa oikeanlaista, jopa kuumaa maitoa oli tarjolla niin, että sai vapaasti valita oman sekoitussuhteensa. Melko ylellistä. Mutta kahvilaa emännöidäänkin jo neljännessä polvessa, nytkin maanantaina aamupäivällä lähes kaikki pöydät olivat varattuina. Vain peräkammarissa oli muutama vapaa paikka. Cafe Vaherkylä, menkää ja maistakaa! Vahva suositus.

Sittenhän se kotimatka meni jännäksi. Siinä kävi nimittäin niin, että Hopianuoli ilmoitti olevansa janoinen, bensapumpun merkkivalo lämähti keltaiseksi. Nooh, arvelin, että itärajan suuntaan ajettaessa matkalla on useampikin tankkauspiste ja Haminan liepeillä voin tankata helposti ja kätevästi. Ajelin moottoritietä eteenpäin ja odottelin semmoista liittymää jossa on huoltoasemasta kertova opaste. Virhe! Semmoista ei tullut. Tuli tietyöalue ja bensatolppa meni punaiseksi ja kutistui kutistumistaan. Katsoin turvallisen pysähdyspaikan bussipysäkiltä ja ryhdyin selvittämään puhelimen karttojen avulla lähimmän bensiksen sijaintia. Lähin olisi SEO, matkaa vajaat 8 km, valtatiestä sivuun. Mittari oli aivan nollassa. 

Otin kuitenkin bensanloppumisriskin ja lähdin hyssyttelemään. Tie oli mutkainen, sorainen, kapea ja kapeni aina vaan. Laskettelin mäet vapaalla ja toivoin joka mutkan jälkeen näkeväni bensiksen kyltin. En nähnyt, mittari kiljui punaisena ja odotin vain viimeistä korahdusta.

Sitten se oli, kapinen ja hylätyn näköinen pumppu keskellä hylätyn näköistä mäennyppylää. Koska mittari oli auki ja eliksiiri virtasi esteettä Hopianuolen janoiseen kitaan, annoin bensan valua ja katselin ympärilleni mistä löytyisi maksupiste ja vessa. Hätä bensan loppumisesta oli nimittäin luonut muutakin hätää. No onneksi viereisen rakennuksen baari näytti olevan auki ja siellä oli myös bensakassa.

Ikinä, ei koskaan ikinä ole mennyt noin tiukille bensojen kanssa. Yleensä ajan ensimmäiselle bensikselle tankkivalon syttyessä. Ja pidän muutenkin huolen, että tankki on vähintään puolillaan.

Nyt ei ollut edes varalitraa mukana autossa.

Rangaistukseksi huolimattomuudestani reitti Vaalimaalle tuosta pienestä kylästä vei äärimmäistä kiertotietä metsien halki. Olin jo vähällä kääntyä takaisin, mutta karttapalvelu väitti minun olevan hitaasti mutta varmasti matkalla kohti itärajaa. Arvelin jo seuraavan kulkijan olevan venäläisen rajavartijan, onneksi se oli pystykorvan pylly ja pyylevä setä remmin jatkona.

Vaalimaalta käännyin kohti Lappeenrantaa ja reitti muuttui oitis tutummaksi. Kotiin Torpalle karautin illan jo pimettyä (samperin talviaika). Oli ihana palata kotiin! Väsytti niin, että tuskin jaksoin kissaa sanoa. Rojahdin ruuan jälkeen punkkaan ja sammuin kuin se kuuluisa saunalyhty. Vasta aamuyöstä virkosin ja tiedostin olevani kotona.

Tämä päivä on mennyt elpyessä ja asioita sulatellessa.

Huomenna huitaisen liikesarjan ihan vertymisen vuoksi, otan varuilta ajan ja katson paljonko siihen menee kun leppoisaan tahtiin tekee.

Marraskuu on alkanut ja sen näkee säätilasta. Sataa vettä erilaisissa olomuodoissa. Maa on sula ja vetinen. Hevosia ei erota maisemasta ja omakin naama on harmaa kuin märkä villasukka. Mihin se kesän hieno rusketus katosi?? 

Pysytään kuulolla, kuitenkin.

Olen valmis

Kurpitsanuppi

Terveiset etelän valoista!

Täällä sitä keräilen itsetuntoni rippeitä ja yritän pitää äärimmilleen puserrettujen vatsalihasteni kramppaamista jotenkin aisoissa. Koulutusviikonloppu on ollut tähän saakka rankka, opettavainen ja antoisa, en osaa laittaa noita kolmea adjektiivia järjestykseen. Se on ollut sitä kaikkea ja enemmän. 

Huomenna on viimeinen rutistus, työtä, opiskelua ja sitten kokeet. Teoriakoe luovutetaan tarkastukseen aamulla ja näytöt tehdään kahdessa erässä. 

Onneksi olen niin väsynyt, että en jaksa niitä ennakkoon murehtia, menee miten menee ja huomisen opit ovat vielä saamatta.

Siskolikka tarjosi majoituksen, saunan, ruuat ja muut eväät ja paljon henkistä tukea. Suostui myös koeoppilaaksi. 

Tästä Höyhensaarten kautta uuteen nousuun!

Paljon olisi muutakin tarinaa, niistä ehkä tuonnempana lisää, katsellaan nyt mihin tässä venyy, ihan kirjaimellisestikin.

Välihuuto

- Leif

- nii mitä?

- sun naama roikkuu ihan hassusti.     Pussihuuli oot.

- kato peiliin!

Ei mulla muuta. Syyslomaviikko hyvässä vauhdissa. Lounas astetta paremmassa seurassa tänään.

Huomenna pikareissu Räntäsalmelle.

Sieltä ja täältä

Peltohevonen

Taas katosi yksi viikko, en huomannut sen alkamista ja loppuikin vähän ennen aikojaan. Siskolikka piipahti kylässä ja kivaa oli.

Hevosrintamalla ei vielä(kään) mitään uutta, entisellä kokoonpanolla mennään. Kenttä on saanut aidat ja portin ja hiekkaa on pöllytetty ratsukoiden toimesta ilahduttavan aktiivisesti. Töttiskin on päässyt vallan aktiiviliikkujaksi eikä näytä hevosta haittaavan. Todettiin, että tuon eläjän pääkoppa toimii ratsastuksessa parhaiten aloittamalla ns. avaavalla liikkeellä eli pitkässä ja letkeässä ravissa. Se taas on helpommin kirjoitettu kuin tehty, hevosella nimittäin on aina aluksi 

hermostuttavan tikittävä lyhyt köpökäynti eikä se ravikaan heti aukene eikä askel pitene. Aikaa ja kierroksia se vaatii. Mutta lopputulos palkitsee, meillä on nätisti käynnissäkin myötäävä hevonen.

Laukkaa pitää työstää varmaan niin pitkään kuin hevosella vuosia riittää. Asia, joka ei todellakaan tullut yllätyksenä meistä kenellekään.

Ponimies on entisellään. Paitsi lellipentu hiiltyy kun tamma pääsee humpalle ja hän jää joutomiehenä tarhaan. Silloin viimeistään pinna katkeaa kun tamman persaus katoaa horisonttiin ja itse jää tarhaan pajunlatvusta jyrsimään. Pitää joskus ottaa sitä rodeopukittelua videoksi, hillitöntä kierretwistausta.

Tein todellakin naapuritontilla risukarsintaa ja retuutin tarhaan ison pajunpuolikkaan. Ihan ite sahasin. Naapuri katsoi hieman hitaasti kun lupaa kyselin. Puhtaalla ja hyvällä omallatunnolla sitä pajua sitten sahailin kun oli lupa ja suostumus.

Samalla reissulla totesin, että metsäkauriit (tai mitä peuroja ne nyt ovatkaan) ovat vakioasukkaita näillä kulmilla nykyään. Polkuja ja papanoita on paljon. Saa nähdä syntyykö puutarhaan peuravaellus kun saadaan kesälaitumen aitaus purettua. Viimetalvena joku sorkkaniekka kävi jo vadelmarivistöä harventamassa, ehkä se tuo kaverit mukaan nyt kun reitti taas aukenee. Niinkuin rusakoissa ei olisi tarpeeksi, vielä pitää tuokin nelijalkainen vitsaus tulla!

Vaativat maasto-olosuhteet

Siskolikan kanssa käytiin pohjoisessa kaupunginosassa maamon ja ukin haudalla, kanervat ja kynttilät laitettiin. Ajettiin sinne pikkuisen eri reittiä, meillä kun on tuo joki ja joen varressa useampi voimalaitos. Tämä on yhden voimalaitoksen yläjuoksulta. Tyyntä ja tasaista. Ja harmaata. Miten monta harmaan sävyä voikaan olla?

Lokakuu on harmaudestaan huolimatta aidosti ilahduttanut ja yllättänyt tänä vuonna. Sateita ei ole juurikaan ollut, jotain aamuyön tihkusadetta vain, sekin on kuivunut päivän vanhetessa. Aurinkoa ei tosin ole nähty viikkoon, mutta senkin kestän kun ei sada.

Nyt saisi jo vähitellen kylmetä ja jäähtyä hissuksiin, ei mitään yhdessä yössä tapahtuvaa pikapakastumista kuitenkaan. 

Ne maahan hautaamani ruusut saavat ehkä sittenkin jonkinlaiset selviytymismahdollisuudet jos syksy jatkuu näin kuivana. Siellä ne kököttävät kaulaansa myöten mullassa lehtikatteen alla. 

Kasvimaa on möyhennetty ja mylläköity, valkosipuli odottaa vielä maahanpanijaisiaan. Meinaan kokeilla sille uutta asuinsijaa ylemmältä kasvimaalta.

Harmaan monet sävyt

Syyslomaviikko alkoi tänään ja viikon ohjelmassa on yhtä sun toista aktiviteettia täällä kotona. Loppuviikosta pyörähdetään ehkä Savonmualla ja yövytään yksi yö Rantasalmella. Tavoitteena olisi sitä ennen purkaa kesälaidun ja pari muuta hommaa talven tieltä pois. Iso-J katosi reissuun aamuhämärissä ja me Perikunnan kanssa pidetään Torppaa kuosissa. 

Eiköhän tämä tästä pyörähdä käyntiin. Mukavaa viikkoa sinulle, missä lienetkin!

Pelkkää betonia

Patapata

Making of

Tuli vain tässä mieleen, viikon ruokia kun vähän ennakoin, että pataa pitää taas saada. Toivottavasti ei tule pataan, hehheh. Meinaan mieleni tekevi kunnollista, pitkään hautunutta nautaeläimen lihaa.

Jostain syystä se on minulle aina ehdottomasti syksyruokaa, en enää kevällä saati kesällä patoja hauduttele. Ja joka ikinen 'ekakerta' mietin, missä astiassa se oikein tehtiinkään. Sieltähän se kaapin perukoilta pilkottaa, rakas punainen le Creusetin pata. On muuten hyvä pytty.

Ja koska olen höveli ja reilu, laitan jakoon melko toimivaksi osoittautuneen reseptin. Tarkkoja mittoja en osaa harrastaa (paitsi leivonnassa tehdään pilkulleen ohjeen mukaan), loraus sitä ja liraus tätä. Varman päälle jos pelaat, niin puolita mausteiden määrä. Tokihan sovellat myös lihan määrän tarpeittesi mukaan?

Ostoslistalle:

Naudan paistia, palana tai kuutioina, 600-800 g (kotimaista lähiluomua tietysti)

Tomaattipyre, pussi tai purkki

Porkkanoita (2-4 kpl)

Mustapippuria (monta kierrosta myllystä)

Chiliä (mieluummin tuoretta, mutta kuivattukin passaa) 1/2 - 1, riippuen chilin vahvuudesta

Valkosipulia (3-5 kynttä)

Yrttejä (reilusti)

Suolaa (vähintään 1 tl)

Voita + hyvää öljyä paistamiseen (saa olla reilusti padan pohjalla sulamassa)

Punaviiniä (1 dl pataan, vähän kokille ja loput ruokapöytään)

Vettä

Miten:

Kuivaa liha ja kuutioi tarvittaessa n 2 x 2 cm:n paloiksi

Silppua valkosipuli ja chilinpätkä pieneksi silpuksi

Pätki porkkanat parin sentin pätkiksi

Laita uuni lämpenemään n. 100°

Sulata voi paistopadan pohjalla, lisää öljy. Anna tummua vähän.

Kaada lihat voi/öljyseokseen, sekoittele lastalla ja anna ottaa väriä kauttaaltaan

Lorauta reilu desi punaviiniä lihoille, sekoittele ja anna viinin vähän haihtua. Pienennä levyn lämpöä ettei keitos pala.

Lisää valkosipulichilisilppu lihoille, sekoittele

Mausta mustapippurilla, yrteillä ja suolalla, sekoittele

Lisää tomaattipyre lihoille ja sekoittele

Lisää vettä niin, että lihat peittyvät. 

Anna poreilla kannen alla ihan hissuksiin.

Kun uuni valmis, tyrkkää lihapata (kansi päällä) uuniin alatasolle, unohda sinne vähintään kolmeksi tunniksi. Sekoittele välillä ja jos neste haihtuu, lisää vettä tarvittaessa.

Liha on valmis vasta kun liha on hyvin mureaa.

Valmis ja täydellinen pata on seisottuaan muutaman tunnin. Tarjoa lisänä pottuja, pastaa, kasviksia, mitä nyt haluatkin.

Ei mulla muuta, mukavaa alkuviikkoa!

Hosumatta parasta!

Sylillinen lankkuja kerrallaan

Se on vaakalinja x 2

Lankkuja on tasan 70 kpl, pitkiä ja painavia. Kaikki kannettu maisemaan ja yläkerros on jo kiinni. Alakerros aloitettu, melkein puolet tehty. 

Eipä tänään juuri muuhun joutanut. Sää oli virkistävä, tuuli koillisesta ja hetkittäin idästä. Yhtään sääskeä ei ollut, kanahaukka ja kissa bongattu. 

Nyt on oikeasti hyvä hetki hiippailla saunaan. Kivaa lauantaita, missä lienetkin!

Se on Homekorva x 1

PeeÄäs: ihan oikeasti, ovat aivan järjettömän työn takana kun nuo naisvoimin kantaa hiekkakentän peränurkkaan ja siitä levittelee tolpanväleittäin, kintut kirkuvat hoosiannaa eikä selkäkään sulosäveliä lurittele. Mutta kun kerralla tekee kunnolla niin eipä tarvitse ensi vuonna parsia. Ratsastuskentän lankut ovat meillä muuten jykevämpää tavaraa kuin tarhan lankut, siellä tosin on sähkö varmistamassa, että hevosvoimat pysyvät sillä puolella aitaa kun on tarvis.

Mietin tänään mikä on kentän aitojen perimmäinen tarkoitus, ehkä se on hevosen pysäyttäminen sillä hetkellä kun kuski suistuu satulasta. Rajataan vahingot pienemmälle alueelle. Turvallista matkaa vaan, Norwegian Ponylinesin kyydissä...

Lokakuulla on huumorintajua

Lyhtykoisokos tämä nyt oli?

Lokakuu, tuo kuukausista toiseksi tympein, on hyvässä vauhdissa. Ja huonompaan suuntaan vain mennään, seuraavana nimittäin väijyy musta, märkä ja pimeä marraskuu. Ja ihan totta oikeasti, minun on vaikea virittäytyä joulun tunnelmiin ja tuoksuihin kun on märkää ja pimeää ja kaikkia ärsyttää. Mutta koska kevään ja kesän kuukaudet eivät tuntuisi niin upeilta, meillä on oltava vertailukuukausina nämä kylmät, pimeät ja märät inhottavuudet.

Tulihan nyt selväksi? Meikämandoliini ei nauti märästä viidennestä vuodenajasta, kevät, kesä, syksy ja talvi kelpaavat kunhan ne ovat aurinkoisia ja vähäsateisia.

Mutta on tällä lokakuulla huumoriakin. Oranssi on kuukauden ykkösväri. Kurpitsat, ruskan riemunkirjavat sävyt ja sitten nämä perennapenkistä löytyneet lyhtykukat. Herttinen sentään miten pirteitä luonnon omia värivaloja sieltä kuunliljojen pystyynkuolleiden lehtien välistä löytyikään! Minulla ei ole minkäänlaista käryä siitä, milloin ja miksi olen tämän penkkiini tyrkännyt. Mutta ei haittaa, kiva tuo on ja maljakossa näyttää viihtyvän hyvin.

Penkkiin tyrkittäviä on muuten taas kertynyt. Männäviikonloppuna Jypinkylässä ostin erilaisia laukkoja (allium) ja yhden hienon punaisen tulppaanilajitelman. Sitten on muutama istutusinspiraatiota odottanut taimipurkki (köhhöhökköh) ja talvivalkosipulit. Ja koska maa näyttää taas jäätyvän öisin, tänäänkin oli aamulla -3°, pääsen kohta rautakangen kanssa istuttamaan valkosipuleita, perinteet velvoittavat. 

Monena vuotena olen ihastellut paria lilana mollottavaa jättilaukkaani ja joka kerran päätän hankkia niitä lisää. Nyt ryhdyin vihdoin sanoista ja tuumista tekoihin ja ostin muutaman pulskan sipulin. Ukkolaukka, mustalaukka, jättilaukka ja vielä joku neljäskin. Lilaa ja valkeaa. Paikatkin niille on tiedossa joten homma vaatii vain viimeisen ryhtiliikeen, aloittamisen. 

Oranssia on myös uunissa, Torpassa on sakea chiliaromi, koetan epätoivoisesti kuivattaa paksuimpia chilejä kiertoilmalla. Äitikullalla on toki kuivuri, mutta tilanne vaati välitöntä toimintaa ja siksi nakkasin chilit uuniin. Nyt ne ovat kutistuneet huomattavasti, ehkä ne siitä kuivuvat. Pitäisi vain muistaa, että nämä nimenomaiset chilit ovat aivan kauheita pommeja ja käyttö pitää mitoittaa varovaiseksi. Jää muuten hutut syömättä kun nielu lyö tulta.

Ja koska pinkkikin on lokakuun teemaväri, minäkin mussutin eilen Roosanauhakampanjan nimissä korvapuustin. Paremmalle kanelipulla tuoksuu kuin chili, myönnetään!

On tässä kaikkea muutakin taas värkätty. Palataan savun hälvettyä!

Ite tein!

Mitä musta jää kun mä lähden täältä?

Taivaaseen temmattu

Koko kansan keekin (Cheek) räpin riimit soivat päässä kun tätä Sussex -rouvan (RIP) kalmoa katselen. Lähtö on ollut arvaten nopea ja tuli yllättäen ja pyytämättä.

Rehellinen kun olen, on pakko myöntää, ettei kanarouvan lähtö nyt ihan yllättäen päässyt käymään. Kaikki ne vuodet, jotka olemme Torpan mäkeä asuttaneet, seuraa meille on pitänyt kanahaukka. Joka kesä on kahdesta neljään poikasta ja lentoharjoitukset ovat melko tasan tismalleen tässä meidän yläpuolellamme ja ympäröivillä pelloilla.

Kanalaan ei ole tehty iskuja, yksi pöllönviemä villisieluisen kanan sulkakasa löytyi eräänä aamuna pihalta. Aina kun haukka on naukunut taivaalla, kukot ovat ohjeistaneet rouvansa jemmaan ja hiljaisiksi. Ja niin on eletty rinnakkain vuosikaudet.

Nyt sitten sunnuntaina haukalta petti hermo ja huimuuksissaan iski pulskaan sussexrouvaan.

Eikä siinä kaikki, rikollinen oli löytynyt rikospaikalta. Aivan tarkkaa tapahtumienkulkukuvausta en ole saanut, Äitikulta se on ilmeisesti ensin huomannut outoa toimintaa kanatarhassa.
Jotain kummallista hässäkkää siinä oli sitten ollut haukan poistumisaikeissa, ilmeisesti oli räpistellyt päin verkkoa ja jotenkin tuupertunut tuumailemaan verkolle.

Ota tuosta nyt sitten selvä. Kanankalmo oli joka tapauksessa kanatarhan sisällä ja murheellinen sulkakasa muistuttaa asiasta vieläkin. Haukka oli poistunut kupu pulleana ja ilmeisen hyvissä voimissa pois.

Kanat ovat viettäneet hiljaiseloa sunnuntaista saakka, tänään sussexkukko kävi tepastelemassa aidan vieressä mutta liukeni paikalta nopeasti turvaan sisätiloihin. Sama meininki pienten puolella.
Vain jättikochkukko käy oikomassa koipiaan ulkona.
Haukka oli kuulema tänään käynyt kaartelemassa kanalan ilmatilassa, lähti pois tyhjin suin, ei kai sekään niin tyhmä ole, että jättikochia yrittäisi kaataa.

Noh, viikonloppuna on kanalan kesäkauden päättäjäiset ja herrasväki muilutetaan sisätiloihin. Ensin pitää vain siivota ja vähän rakennella.

Vuodesta toiseen lykätty kanalan remontti on pakko tehdä ennenkuin keväällä pääsevät ulos, tarhan katto on syytä viimeistellä, nyt siellä on haukan mentävät reiät isojen puolella. Ne tukkoon ensimmäiseksi. Onhan tässä nyt talvi aikaa miettiä sopivia ratkaisuja. Jätit joutuvat asumaan talven tallinvintille vievien rappusten alla, siihen tulee ihan hyvä, plussan puolella pakkasillakin pysyvä häkki. Porkkanavarasto on se joka väistää.

Kepeät mullat kanarouvalle, keväällä saavat hautoa parveen lisäväkeä.

---

Niin kylmä päivä on ollut, että tänään oli hyvä päivä lämmittää iso uunikin. Suloinen lämpö.

Katupartio

Kotona taas

Kas niin, kotona taas.
Oli mukava ja kiva käydä maailmalla kääntymässä, nyt sitä jaksaa taas tätä kotoista kuviota pyöritellä. Outoa herätä aamulla ilman, että ensimmäinen homma on sonnustautua ulkoilmavaatteisiin, kerätä koirapojat matkaan ja lähteä ulkoistamaan hevosia. Että aamukahvin saa juoda rauhassa ilman juustonpalaa kärkkyviä karvakorvia, lehden lukea ilman, että kenenkään kuono tai käpälä änkeää lehden reunan ali tai yli.

Ja miten mukava istua valmiiseen pöytään johon edeskäypä ketterästi kuljettaa herkut ja lisukkeet. Joo, mukavaa on arkeni, mukava on vaihtelukin. Ja mukava on palata kotiin. Kaikki balanssissa. Seuraava reissu on kuun lopussa, sitä ennen toki on syysloma jonka ohjelma on vielä kutakuinkin miettimättä. Kovin kummoisia reissuja ei voi tehdä, koska hevosten siirtely vaatii täysvoimaisen ihmisen, ei voi Seniorikansalaiselle vastuuttaa. Voihan se toki olla, että jostain löytyy vapaaehtoinen kotitonttu joka hoitaa hevoset aamuin illoin ja siivoaa tallin, silloin voitaisiin piipahtaa yönylireissussakin.

En jää henkeäni pidätellen kotitontun ilmiintymistä odottelemaan. Keksitään jotain muuta. Tai liikutaan hajaantuneella kokoonpanolla.

Tänään oli aamulla hemmetin kylmä, ihan nollassa jökötti mittari. Sumuakin oli kohtuullisen paksut lautat ihan portailta lähtien.

Hevoset irvistelivät kylmää ruohoa ja tyytyivät jauhamaan aamuheinänsä kuivana versiona. Eilen muuten tuli ensimmäinen heinäkuorma talliin. Hienoa ja hyvää heinää onkin, vaikka heinänteko oli kuulema varsin haasteellista viime kesän sateiden vuoksi. Tällä tekijällä on kuivurit ja systeemit joten heinä on hyvää.

Tästä se viikko taas pyörähtää käyntiin. Esikoisella on koeviikko ja Nuorimmainen viettää päivänsä kaupungilla TET-harjoittelussa, kuntosalilla tietenkin. Vaihtelua arkeen silläkin saralla.

Katsotaanhan miten maailma makaa kun viikko vanhenee, näillä nyt mennään eteenpäin.

Ihan viimeiset kukkijat

Jypinkylä

Terkkuja!

Ei mulla muuta...

On se taitolaji tuokin!

Tässä kaikki tänään. Hmph.

Pojat, monessa mukana

Pojat saunoo

Morjensta pöytään!

Tiistaihin on tultu ja tänään meinaa ajatus karata. Syy numero 1 on hiton huonosti nukuttu l. valveilla heittelehditty yö. Jalat olivat jälleen kerran ärsyttävän kipeät, kuumat sisältä ja kylmät ulkoa ja särky siinä luussa. Aion seuraavaksi kysyä tohtori Googlelta sekä luuvalon että aavesäryt, ei ole yhtään kivaa. Joka ilta suoritan itselleni viimeisen voitelun Voltarengeelillä ja suihkin vähän myöhemmin päälle Magnesiumsprayta. Yleensä sprayn laventeliaromi tainnuttaa uneen, eilen ei.

Syy numero 2 on muuan ostotarkastus jonka tulosta odottelen enemmän kuin jännittyneenä. Että tuleeko puhelu ja millainen se on. Minun hevostani siellä ei tarkasteta, mutta kuten edellinen päiväkirjamerkintä ehkä kertoi, lumipalloefekti on lähtökuopissaan ja tuo mahdollisesti tuleva puhelu on se lähtökäsky.

---

Huonosti nukutun yön jälkeen saattelin etelän valoihin lähtijät matkaan. Nyt ovat kuulema jo Johanneksen kirkon liepeillä ja likat pääsevät muutamaksi tunniksi ihan ydin-Helsinkiin humppaamaan. Illalla sitten sinne konserttiin. Vähän minua ärsytti aamun nettilehden kriitikon nuiva arvio eilisen keikasta, ei kuulema yllä vuoden 2013 keikan tasolle. What the hittoa, joillekin eilisen ja tämän illan konsertit ovat monille faneille ihan ensimmäisiä  kokemuksia joita ei himmennä ärsyttävän kriitikon 'olen nähnyt tämän ennenkin' -asenne. Päivän kunto lienee ihan hyvä Kanadan ihmepojallakin ja toivon sydämestäni likoille kivaa iltaa. Ja tietysti kaikille muillekin Areenalle vaeltaville.

---

Eilen saatiin hevosten talvitarhaan sähköt. Testerin mukaan tälli on hyvä ja pitäisi olla talviuskottava viritelmä. Laitoin eilen viimeiset nauhat paikoilleen ja iloitsin uusista kunnollisista liittimistä. Tänään meinaan vielä korjata kentänpuoleisen pitkän sivun ylärivin eristiminen korkeutta, esteettistä silmää hiertää hirveästi kun ei ole viivasuorassa.

Lievällä kauhulla odotan Leffen ensimmäistä tälliä, se reppana kun varsin huolettomana hutkeltaa lankkujen ali ja häntä huitoo välillä vaarallisella korkeudella sähköaitaa ajatellen. Peetu ja Nasse eivät enää tälliä ota, ovat sen verran kokeneita kettuja kumpikin.

Aloitimme myös ratsastuskentän lankkujen asentamisen. Nopeasti se etenee ja upealta näyttää (ainakin omaan silmään, pinkkien lasien läpi katsottuna), kyllä kelpaa sitten hiekkalaatikossa kurvailla. Odotan itsekin ihan innoissani ensimmäistä ratsastuskertaani ikuisuuksiin. Nuorimmainen saa toki juoksuttaa ja läpiratsastaa Ponimiehen huolella pariin kertaan, niin että minulle on sitten tasainen kyyti.

Eikä työmaa olisi työmaa ilman pomoa. Meillä on Ryobin ruuvinvääntimen kutsuun välittömästi reagoiva pomo, eikä pettänyt nytkään. Turpa asentajan olalla (tai omenaeväiden toivossa taskulla) työn edistymistä kyttäävä keltaiseen karva-asuun sonnustautunut pomo, el Jefe on mainio. Ei sitä oikein raaski poiskaan hätistää, toinen on niin innoissaan surisevasta koneesta ja rapisevasta varustekassista.

Tämänpäiväiseen eristinkerroksen siirto-operaatioon saan varmasti valvonnan, Ponimies on valppaana. On se mainio.

Security check

Omena päivässä ei pidä ponia loitolla

PeeÄäs:
olin hieman huolissani hevosten talvitarhan koosta, se pieneni kentän verran ja minusta se on melko pieni nyt. Mutta aivan heti emme lähde paaluttamaan lisätilaa, antaa tilusten takalaidan vähäisen koivikon ensin vähän kasvaa ja rotevoitua. Huonomminkin voisivat päivänsä viettää, 12 tuntia kuitenkin saavat talviaikaankin ulkoilla ja mahtuu ravailemaan ja laukkapyrähdyksiäkin tekemään. Töttiksen liukupysähdys portilla on aika hieno, on se jotain oppinut jo. Alussa liukui päin porttia.