Odottavalla kannalla

Bougainvillea ja punamulta

Niiskniisk.
Ensimmäinen (ja toivottavasti viimeinen) syysräkätauti on vielä tykönäni. Mieluusti mokoman jo pois lähettäisin, vaan sitkeässä istuu tauti. Männäviikolla ensin Nuorimmainen aloitti niiskuttamisen ja sitten minä ja Esikoinen perässä. Minä olen ainoa meistä jolla tauti on lämpöäkin nostattanut, nuoremmilla vain takiainen kurkussa ja ankara nuhastus.

Onneksi nyt alkaa kääntyä ainakin Perikunnan osalta voiton puolelle, oma olo on vielä kehno ja kurja. Peruutin kaikki liikunnatkin, tiistaina olisi seuraava yritys. Senkin perun jos tämä ei tästä vieläkään asetu.

Alkava viikko tuo kaikenlaista jännää, Esikoinen lähtee pikkuserkun kanssa Isolle Kirkolle Justin Bieberin keikalle. Vielä muutama vuosi sitten se olisin ollut minä joka keikalle lähtee, mutta näin on aika muuttunut ja jään ihan sovulla pyörittämään arkea. Iso-J vie tytöt tiistaina ja lähettää junalla kotiin keskiviikkona.

Nuorimmainen odottaa kieli pitkällä tiistain ruokailua, tulin kai epähuomiossa luvanneeksi, että voimme mennä ulos syömään ja kaupungin nepalilaista ravintolaa on useampikin tuttu kiitellyt, sinne siis.

Ja jos kaikki menee niinkuin on kaavailtu, voipi Hopianuoli ampaista Jypinkylän suuntaan perjantaina. Sepä olisikin lystiä viettää viikonloppu Nempan seurassa.

Lisäksi alkavalla viikolla saattaa Töttiksen kauppa-asiakin nytkähtää eteenpäin, kaikkein potentiaalisimpana pitämäni ehdokas näyttää nyt saavan omansa myytyä ja sehän tietää kaikenlaisia mielenkiintoisia kuvioita jos ketjureaktio etenee toivotulla tavalla. Niistä sitten aikanaan lisää mikäli aihetta ilmenee. Peukkuja saa toki pitää.

Hevosten talvitarha alkaa nyt olla kunnossa, huomenna saavat isomman alan käyttöönsä. Kaikki pystytolpat on vaihdettu, eristimet on ruuvattu ja lankut maalattu. Iso-J teki ison maalausurakan sillä aikaa kun minä makasin lapamatona sängyssä räkimässä. Nyt pitää väsätä huomiseksi Iso-J:lle ostoslista, yksi lisärulla leveää nauhaa ja kaikenlaista muuta roinaa vielä tarvitaan ennenkuin aidassa sähkö kiertää ja Ponimies saa tällin jos änkeää liian kauas nurmen puolelle. Ensimmäinen uuden sadon heinäkuormakin mahtuu jo talliin, ylivuotista olen syötellyt tähän asti. Yhden päivän jumpat korvaa kesälaitumen purku ja nauhan rullalle kierittäminen. Hitollinen savotta jonka vaikein kohta on aloittaminen. Kyllä se sitten etenee kun alkuun pääsee.

Kentän valaistus taitaa tulla sittenkin voimakkaista ledheittimistä, se on tähän mennessä kaikkein järkevimmän tuntuinen ratkaisu. Eikä ole edes kallis.  Katsotaan nyt mihin päädytään, tolppa on valmiina. Illat pimenevät järkyttävän nopeasti eikä aamuisinkaan kovin valoisaa ole, ainakaan näinä pilvisinä päivinä. Tänään tuli vähän vettäkin, näyttää ihan syksyltä.

Mukavaa viikkoa, missä lienetkin!

Syyspäiväntasaus

Tänään voi kai sanoa, että kesä on mennyt ja syksykin tekee jo jonkinlaista viivytystaistelua,  tänään on käsittääkseni syyspäiväntasaus. Ja kamala kaamos väijyy ihan kulman takana. Jo huomenna se alkaa hivuttaa otettaan vallankahvassa yhä ylöspäin. Voihan rähmä sentään, vielä olisin jaksanut kesää ja syksyä pitkittää, en ole vielä ensinkään valmis räntään, pimeyteen ja kylmyyteen. Käsi ylös jos joku on?!

Eikä muuten lohduta yhtään että jouluun on alle 100 päivää aikaa. Taidanpa ostaa mielenpiritykseksi  lomalennot Hipsaaniaan ensi kesäksi, laitan siitä sitten laskurin päälle ja herkuttelen ajatuksella... mmmmm, muy bien!

Koska tänään on jo torstai (se toivojuttu nääs), otin itseäni niskasta kiinni ja puskin kaikki vähäisen bisnekseni tositteet päiväntasalle, rouva Kirjanpitelijä ehkä ilahtuu, etenkin jos vien hyvät paakelsit kylän leipomosta lahjuksena. Toivottavasti auttaa. Tilinpäätöskin olisi samassa rytäkässä eikä siitä taida selvitä ihan pullapitkolla, tarvitaan ehkä liuottimiakin paakelsien kyytipojaksi.

Mutta koska työpöytäni pintakerros näkyy jo (osittain), tiedän että siellä on herkkuna pohjalla koulutusmateriaali. Siksi jaksan reijittää, nitoa ja aikajärjestää, selvittää ja selittää kuitteja, tositteita, tulevia ja meneviä laskuja ja ottaa sen seitsemänkymmentä kopiota. Jospa tämä tilinpäätös menisi ihan puhtaasti ilon kautta, seuraavaan on vielä vuosi ja siinäkin kesä välissä.

Just. My ass. Onneksi on se koulutusmateriaali odottamassa. Ja kurssit.

Vuotuinen pähkinäkysymys Titalle

Sitten vuotuiseen tunnistamispähkinään, ettei peräti olisi joku pahuksen pähkinä tämä ihan kirjaimellisesti. Mikä on tämä pieni puu? Sen juurella kököttää Prunus tenella (mikälie) mutta tämä on ihan huimaksi herennyt ja kasvaa kuin viimeistä päivää. Toiselta puolelta nääntyi magnolia mutta tämä rehottaa.

Huolestunut puutarhuri tiedustelee kasvin toimittaneelta Titalta onko kenties kyseessä isoksikin puuksi kasvava tapaus?  Tuossa vieressä nimittäin asustaa penkillinen pioneja ja muita ihanuuksia eikä ole millään tavalla suotavaa, että ne jäävät ihan paitsioon tämän karahkan rehotuksessa.

Japanin siipipähkinä tämä ei ole, se asustaa tallipihalla maakellarin takalaidalla jonkun toisen viuhokkeen kanssa.

Eihän se nimi autuaaksi tee, tämä on minusta oikein nätti tapaus nimettömänäkin. Ja jos oikein muistan, kysyn tämän saman kysymyksen vuosittain.

Tämän minä tunnen ja tätä minä rakastan. Tämä on ihana ja iso (ainakin kolmimetrinen) ja olen ikuisesti Titalle kiitollinen siitä, että voimakkaasti vihjailit tämän olevan must -hankinta Särkän ihmeellisestä perennataimistosta. Niin onkin, aivan ihana ja upea Purppuraheisiangervo:

Pihalla on ilahduttavan paljon kauniita kukkijoita ja jonkinlaisissa ruskaväreissään keimailevia kasveja. Varsinainen ruska on tänä vuonna mitätön, koivut ovat likimain kaljuja, ruostuneen ruskeita ja rumia. Olisikohan ensi talvi kohtalokas koivuille, niitä nimittäin piinaa useampikin sienitauti tänä vuonna?

Nyt kun seitsemän vuotta on Torppaa asuttu, piha alkaa olla sitä mistä joskus haaveksin. Runsautta ja näyttäviä kasvustoja. Ainakin etäältä katsoen. Lähempi tarkastelu kertoo kyllä kuinka rikkakasvien kitkijä on ollut laiska ja kuinka viime talvi teki kamalaa tuhoa monivuotisiin. Edelleen on paikkaistuttamatta monta kasvinpaikkaa, jätän sovinnolla ensi vuoteen.

Ainakaan en hirveästi enää kitke ja revi, ihan kohtahan ne jäätyvät kuitenkin ja kuolo korjaa myös rikat. Se on hetkellinen voitto!

Tallin siivouksen jälkeen meinaan kuitenkin pari ruusua istuttaa, nyt niille on se asuinsijakin kirkastunut ja myöhemmin saavat turvakseen pari sinikuusta, katajaa ja jotain havuhommelia, riippuu vähän siitä, mitä taimistolta löytyy jahka sinne saakka ennätän.

Hankintalistalla on myös paljon jättilaukan sipuleita ja toki muutama muukin keväänkukkija, niitä on niin hauska istuttaa ja sitten unohtaa. Kevät sitten aikanaan kertoo ja näyttää mitä tuli laitetuksi.

Tämmöistä tällä kertaa, nyt hommiin kun on vauhti päällä!

Taiston latva, reilussa metrissä huojumassa

Ei se aina nukuta

Aina ei jaksa ilahtua aamukiekaisuista t. kana

Vaikka olen valvonut nykyisen tapani mukaan aamun viidenneltä tunnilta lähtien, olo ei ole oikeastaan ihan niin kehno kuin voisi kuvitella. Silloin aamuvarhaisella äänimaailma on jännä. Ensin pimeästä viheltää kaihoisa kiekaisu, jättikochinkukko se siellä pimeässä harjoittelee kiekumista.  Olevinaan salaa, ettei vain kämppiksenä elävä kääpiökochinkukko hermostu. Valon lisääntyessä kukot heräävät ja yksi toisensa jälkeen ja kajauttavat ääninäytteensä. Minä tunnistan niistä jokaisen, pirulaisen.

Viiden jälkeen meijerin tankkiautot aloittavat jyräämisen, Torpan ohi jymistelevät parille maitotilalle ja osa palailee reiteiltään. Ensimmäinen kaupunkiin menevä bussikin liikennöi silloin.

Liikenteen kohina, kyllä vaan meillä maallakin on liikennettä, kiihtyy aamun tuntien vanhetessa. Tästä suhaa ohi melkoinen työmatkaliikenne molempiin suuntiin. Kyläpahasemme tosin ei ole mikään varsinainen piilaakso, mutta on siellä kuitenkin vielä jotain elämää ja työpaikkojakin.

Moporalli koululle alkaa paljon myöhemmin, silloin aamusta pahimmat moponänisyttäjät kääntävät vielä toisenkin teiniaxen lemuisen tuoksuisen poskensa tyynyllään ja jatkavat uniaan.

Niin että nuku siinä sitten. Enkä suoraan sanoen muista milloin olisin laittanut viimeksi puhelimen herätyksen päälle, kun ei tarvitse.

Leffe oikoutuu jaloissa autuaasti ja herää vasta kun herätän, ei se luojanluoma kyllä mikään tarkkakorva vahtikoira ole. Ihan saavat rauhassa kukot rääkyä ja maailma herätä, Lefa herää vasta kun äiti herättää.

On se iso

Onhan siinä aikaisessa heräämisessä puolensa, ehtii ehkä vähän enemmän ennen kuin on pakko hypätä Hopianuoleen ja liittyä kaupunkiin taivaltavien letkaan. Mutta kun minä ihan suoraan sanon, eivät nuo 4.49 herätykset kyllä tälle ruumiinrakenteelle sovi. Ihan ovat penaalista. Mieluummin nukkuisin vielä pari tuntia ja kömpisin kaikessa rauhassa talliin ulkoistamaan hevoset. Ne ovat muuten aivan ihanan unisia ja tokkuraisia aamulla, ainakin ennen seitsemää.

Onko se sitten lisääntynyt ikä vai huono omatunto kun ei enää osaa nukkua? Toisaalta, nykyisen terve ja reipas ynnä raitis elämäni usuttaa nukkumaan ällistyttävän aikaisin ja ehkä ne unitunnit kuitenkin yön aikana tulevat täyteen kun viideltä on jo ihan pirteä. Omituista.

Ja onhan se kai niin, että tämmöinen puolisalaa muodostunut 'kierre' ruokkii itseään ja aikainen aamu vaatii tolkullisen nukkumaanmenoajan. Mene ja tiedä.

Nyt on mentävä tallia siivoamaan, siihen hommaan en aamun hetkinä ryhdy kun ei ole pakko.

Kasvaa se parta pahaäänisillekin

Ladataan....

Tässä on yli viikko vierähtänyt, saman aikaa olen kiristellyt hampaitani erittäin jumisen ja hitaan nettiyhteyden kanssa.

Vaikka meillä miten olisi wifit ja tukiasemat Torpan sisällä ja periaatteessa kaikenlaiset mahdolliset nopeutta lisäävät viritelmät, ei tämä meidän netti vain toimi. Toimii jos jaksaa, yleensä ei.

Puhelimessa sama juttu. Kaikki kanssani haloota huutaneet tietävät, että kuuluvuus Torpalla on äärimmäisen huono. Sijaintihan on mahtava eikä edes maastoesteitä tai -katveita ole, silti puhelut pätkivät. Ja yleensä puhelut menevät vastaajalle vain siksi, ettei yhteyttä saada.

Vaihtaisimme operaattoria kyllä JOS jollakulla toisella olisi paremmat systeemit tarjolla. Sitä odotellessa.

Mitä tulee Torpan Päiväkirjaan, pelkkä kuvien lataaminen on niin hidasta, ettei aika tai hermot riitä moiseen. Nytkin olisi mukavia räpsyjä varastossa mutta lataaminen ei onnistu. Kun jo pelkästään tämän tekstin näpyttelyssä on kokoajan hälytystila päällä Bloggerin väliaikatallennusten virheilmoitusten kanssa. Argh!!

---

Säät ovat olleet upeat. Aurinko, sininen taivas ja raikas syksyinen ilma. Aamut ovat viileitä ja ruoholla on häivähdys yön kylmää. Illat olemme rymynneet Iso-J:n kanssa hevostarhan ja ratsastuskentän laidoilla, nyt on jokainen pahuksen pystytolppa vaihdettu viraltapantuihin puhelintolppiin ja seuraavaksi pitäisi sutia puuöljytervasotkulla kentän tolpat. Sitä seuraava askel on kentän vaakalautojen ruuvaus, se on onneksi nopeaa kun on ihan tasainen työmaa. Iso urakka oli eilen melkein maaliin tuotu tarhan lankkujen korjaus. Sieltä löytyi useampi poistumisreikä josta Ponimies oli piipahtanut vihreämmän ruohon perässä... ja noin miljardibiljardi ruuvinkantaa lankusta poisotettavaksi. Uutta lautaa meni taas jokunen kymmenen metriä.

Juuri nyt en jaksa miettiä tarhan sähköistyksen vaatimien eristimien ruuvaamista. Sekin on vielä tehtävänä.

---

Syksy etenee ja paljon on hommaa. Arki ja arjen aikataulut tietysti sanelevat päivien rytmiä ja rytkettä, sinne sekaan pitää mahduttaa paljon liikkuvia osia, muuttujia ja muita kierteitä. Iltaisin kun päänsä tyynyyn jysäyttää, tietää tehneensä ja eläneensä.

Saikku jatkui taas, jalkojen oireet ovat viheliäiset. Mustelmaa pukkaa hillitöntä tahtia lääkkeen takia ja vielä pitäisi marraskuulle asti sitä vaivaa sietää. Onneksi on vain kosmeettinen haitta enkä toistaiseksi ole kolhinut pärstääni. Iso ja mojova mustelma kintussa tai käsivarressa ei nyt ole niin iso katastrofi kuin musta poskipää tai silmä.

Töttis ei ole vielä mennyt kaupaksi ja Ponimies on pikkuisen liian täynnä itseään ja omaa erinomaisuuttaan. Sillä rintamalla kaikki siis hienosti.
Koerapojat voivat hyvin ja Nassea piinanneet vatsavaivat ovat historiaa. Ainakin äsken Pappa veti semmoista rallia, että Leffe oli aivan vastaantulijana.
Killinpillit laiskottelevat sisäkissoina ja tällä hetkellä jätkien suurin työmaa on lojua sisäsaunan lauteilla ja tarkkailla chilipalkojen kuivumista.

Kanalassakin kaikki hyvin. Silkkiparven pistin myyntiin, ei nyt ehdi eikä kykene rakentamaan talvilaajennusta mihinkään. Pahus.

Palaan toivottavasti pian, kaikkea kauheen kivaa, missä lienetkin!

Henkilökohtaista?

Iloista maanantaita Iso-J:lle.

Kaikki neljä rengasta puhkottu.

Minun rakas Hopianuoleni säästyi koska viettää yönsä autohallin ovien takana, iso musta jäi yöksi pihalle ja tulos on nähtävissä. 

Että piti tämäkin. Onneksi on vakuutus!

Oli mulla muutakin, tämä nyt meni edelle. 

Lähtisitkö?

Tien toiselta puolen alkaa tuommoinen. Pitäisikö astua kyläkarhun reviirille ja käydä kopaisemaan saniaisten alta sieniä? 

Ensin kuitenkin varmemman saannin kauppareissu.

Kivaa viikonloppua!

Ämpärijono

Kl. 09.03

Hups, aika todellakin rientää. Tämä minun uusi elämäni etenee niin vauhdilla, että nyt olisi todella kiva tietää onko kyseessä loppukiri vai nousukiito.

Maanantaiaamuna kurvailtiin Esikoisen kanssa poikkeavaa koulureittiä ja ajettiin ensin Hopianuoli korikorjaamolle. Se pikkuinen, helmikuussa Kuopijon sairaalan parkkihallissa syntynyt vekki oli vihdoin korjauslistalla. Kiirettä ei todellakaan pidetty vaikka korvauspäätös tuli ilahduttavan nopeasti vakuutusyhtiöltä.

Noh, matkalla sinne korjaamolle vasemmalla avautui uusi uljas autoilevan ihmisen tavaratalo parkkipaikkoineen. Kesti hetken tajuta, että tuo jono joka jatkuu kuvasta sekä vasemmalle pääovelle (n. 100 m) ja oikealle (toiset 100 m vähintään), on todellakin aito jono. Ihmiset jonottivat sisään uuteen tavarataloon. Ja mitä ne siellä jonottivat...

Vähän myöhemmin

... ilmaista kalastusämpäriä tietenkin!

Siis kyllähän se on enemmän kuin tarpeellista nykyihmisen hankkiutua aamuyöstä jonopaikalle ilmaisen mainostekstisen kalastusämpärin takia! Voi jösses ja muut pyhät.

Oli kai siellä muitakin hyviä tarjouksia, tuskin kuitenkaan ilmaiseksi jakoivat ämpäreitä kummempaa. Hakusanalla ämpärijono löytyy kuvamateriaalia ja jutunpätkiä, etsi ja ihmettele. 

Minä en jonoon liittynyt vaan lunastin kahvilipukkeella kupillisen tympeän makuista kahvinlitkua ja nappasin tuoreen sanomalehden. Ulkona paistoi häikäisevän kirkas aamuaurinko ja silmät sulkemalla teleporttasin takaisin Hipsaaniaan. Kitkerä kahvinlitku palautti kiireesti takaisin kotimaahan. On se kyllä merkillistä, miten pahaa (ja haaleaa) kahvia sitä suostutaankin juomaan. Oli vain auringon ansiota, että olin hyvällä tuulella enkä mennyt kassalle narisemaan kahvista. Surullista sinänsä, kyseisen kahvini lunastin 'pahoitelulipukkeella' kun edelliskerralla kärvensivät parilaleipääni paperikääreen kiinni. Ei lahjahevosta suuhun katsota?

Maisemissa ei taaskaan ollut mitään valittamista, se on tuo meidän jokipahasemme synnyttänyt monenlaista elämää varteensa. 

Aurinkomorsian

Öljyä laineilla?

Närästyksen saattelemana ohjastin lainahoppani seuraavaan etappiin ja siitähän se viikko sitten lähti käyntiin.

Säät ovat suosineet, tänään on muutama kiivas sadekuuro tullut maahan saakka, muuten on paistanut ja ollut enimmäkseen hyvinkin lämmin.

Tiistain iltajumppana kiikutettiin Esikoisen kanssa puukuorma tuulensuojaan, siellä alkaa olla jo hyvä mottimäärä talven saunailtoja varten. Ja kyllä tuvan uunitkin saadaan lämpimäksi, ei ole puutetta polttopuusta.

Arki alkaa asettua omiin uomiinsa, uutena muutoksena lisääntynyt oma aika. Se just, jota muutama vuosi sitten kiihkeästi kaipasin. Silloin omaa aikaa oli tallin siivoukseen käytetty aika ja vähän myöhemmin liikunnan parissa ähelletyt hetket. Nyt Perikunta tulee kotiin aina minkäkin mutkan kautta ja minä saan tuhertaa omia juttujani lähes keskeytyksettä usein pitkätkin tovit. Olo on hieman hämmentynyt.

Ehkä tämä tästä, onneksi täällä ei tekeminen lopu kesken. Sussexmamma muuten hautoi sinnikkäästi itselleen tipun ja toimitti jälkeläisensä kanalassa aivan omatoimisesti pienten puolelle. Nyt se ryökäle sähisee ja nokkii kun yritän rouvan ohi kähveltämään muiden Sussexien munia. Tuo tipu onkin tämän vuoden ainokainen. Olkoon hän kana.

Nähdään taas!

Pohjanneito

Kauheesti kivaa

Leif, Äetin Poeka, on vienyt kyljessäkyhnäämisen aivan uusille leveleille. Nyt se rontti makaa jo selän takana nojatuolin selkänojalla ja pitää kuonoa olalla. Ihan kuin vähempi likitunkeminen ei riittäisi. Toisaalta, eihän tämä lemmikkien dramaattisuus mitenkään yllätyksenä tule, jokainen on oman tragediansa elämänsä tulkitsija, eläimet eritoten.

Käytin epähuomiossa *tirsk* sanaa traaginen, se on mielestäni aivan oikea adjektiivi kuvailemaan näitä meidän pieneläimiä. Koirat tuijottavat vetistävin silmin ja hoippuvat viimeisillä voimillaan nuolemaan tyhjiä ruokakippojaan, kissat makaavat liki hengettöminä ruokaa odotellessaan ja kaikki näyttävät muutenkin aina niin valtavan rääkätyiltä. Etenkin jos edellisestä ruokailusta on enemmän kuin tunti aikaa.

Tamman traagisuudesta en nyt tällä kertaa mainitse mitään ja Ponimieskin käy päivittäisen ruoka-annoksensa kimppuun kuin nälkään tuupertumaisillaan olisi. Olkoon, että juuri on tullut laitumelta sisään ja vieressä kököttää roima keko kuivaa heinää. Ja omenia. Ja muita hyvyyksiä.

Viikonloppu on ollut oikein kiva ja sopivan toimelias.

Perjantaiaamuna kiipesin ensimmäistä kertaa noin sataan vuoteen sisäpyöräilysalissa fillarin penkille ja seuraavat 50 minuuttia valutin hikeä ja muita eritteitä fillariparan päälle. Hetkellinen, voimakas pahoinvointipuuskakin tuli, sen verran oli voimakas, että katsoin jo yrjökaarelle otollista suuntaa. Onneksi meni ohi. Eikä siis mitään oikeasti vakavaa, ehkä pikkuisen turhan raskaalla vastuksella lähdin sykehuippua selvittämään. Himmasin lopputunnin ja poljin maaliin voittajana. Jatkotunnit on jo buukattu.

Lauantain tunnelmavaloja pihalta

Lauantain ohjelmassa oli siivousta sisällä ja pihalla, heräsin jo 05.54 eikä Nukku-Mattia sen jälkeen näkynyt, joten nousin ylös. Päivään mahtui paljon kaikenlaista ja illalla hörppäsin pari lasillista punaviiniäkin hyvin alkaneen 'uuden elämäni' ensimmäisen viikon kunniaksi.  Ylensyönti ja läträäminen 'vielä yhden' lasillisten kanssa on nyt passé ja kova kunnonkohotuskuuri on hyvällä mallilla. Äkkiä keho muistaa kurin ja kohtuullisuuden, toisaalta oppii mokoma nopeasti lomailemaankin. Onneksi koskaan ei ole liian myöhäistä korjausliikkeelle.

Säät ovat olleet ulkoilma-aktiviteetteja suosivat eikä edes perjantain ja lauantain välinen alkuyön kaatosadekuuro pilannut tunnelmaa. Aurinko on paistanut ja lämmittänyt, kiitos siitä. Halkoralli riihen edustalla on alkanut ja talven turvaksi on jo talletettu useampi motti polttopuuta. Lisää on tulossa ja pinoissa kuivamassa. 

Tänään sunnuntaina Nuorimmainen sai pitkästä aikaa ratsastustunnin ja tykkää kovasti opesta, välitön palaute on aina hyvä ja oppimisen kannalta tärkeä. Sen mitä tallinsiivoamisen lomassa kerkesin kurkata, meno oli vauhdikasta ja hallittua. 

Juuri nyt tätä kirjoitellessani näen tuvan ikkunasta Töttiksen pyylevän pyrstön ja leppoisasti heiluvan hännän, siellä se kopsukka kentällä askeltaa Esikoisen kanssa. Ehkä jo ensi sunnuntaina kentällä pyörii tunnin aikaan kaksi ratsukkoa.

Illan ohjelmassa on vielä kentän tolppien tasaus ja puutavaran menekin laskeminen, vielä kerran. Sitten ehkä pääsen aitalankkujen ruuvaamiseen. On vain vähän venähtänyt sekin homma.

Remonttia on suunniteltu sisätiloihinkin, meinattiin vihdoin päivittää meidän oma makuuhuone 

uuteen kuosiin, vastahan tässä on  asuttu 7 vuotta ja samoja rispaantuneita, 90-lukulaisia tapetteja ja listoja katsottu. Aiemmin (7 vuotta sitten) ostettu tapetti menee vaihtoon, on nimittäin ihan ok vaihtaa mieltä (vanha ikealainen mainoslause). Eikä sitä vuoden 2009 tapettivalintaa edes koskaan liisteröity seinälle asti. Se on sitäpaitsi ihan tylsä valkoinen. 

Se on totinen tosi, ettei täällä voi asua mikäli ei siedä keskeneräisyyttä. Onneksi epätäydellisyys ei ole koskaan ollut minulle kynnys eikä kysymys. Kaikkeen tottuu ja kaikki aikanaan.

Ponimies ei sen sijaan meinaa kestää Leffen epätäydellisyyttä, muuan spanieli oli hieman tohkeissaan kun tallissa oli iso eläin...

Nähdään taas!

Ponimiehen ilme...

Nuo koomiset keltaiset eläimet

PeeÄääs:

Esikoinen suistui Töttiksen selästä, meni kentällä ilman satulaa ja jalustimia. Tamma päätti reagoida kentän viereisen heinikon sapelihammastiikeriin ja otti sivuloikan. Kuski keikahti hiekalle ja puhalteli hetken. Onneksi mitään vahinkoa ei tapahtunut, Esikoista toki harmittaa toimia hevosensa terapeuttina ilman, että pääsee itse koskaan rennosti höntsäilemään. Aina pitää miettiä mistä se hevosen mieli tällä kertaa ehkä pahoittuu. Ja pahoittuuhan se. Aina.

Ponimies on hieno mies

Jolkotijolkoti, hölkötihölköti

Olen toki aivan täysin jäävi ja tiesmitä sanomaan Ponimiehestä yhtään mitään. Mutta sanonpa kuitenkin, on se niin hemmetin hieno hevonen. Nuorimmainen on tehnyt hyvää työtä sen kanssa, tänään harjoittelivat laukannostoja ja raviin siirtymisiä liinassa. Valtavan nättiä ja täsmällistä työtä, molemmilta.

En voi ottaa krediittejä, ne kuuluvat tälle parivaljakolle. Ovat kasvaneet yhdessä ja opetelleet juttuja yhdessä. Apujoukkoja on toki käytetty, mutta kyllä se perustyö tehdään kotona, illan tunteina ja silloinkin kun ei aina niin huvittaisi.

Ihan valtavan ylpeänä huokailen. Elämän pieniä suuria iloja.

Mas guapo caballo

Ei lisättävää

Satoa tulee

Nämä ponnistaa kasvusäkistä

Äitienpäiväkukka vm-2016

Pajukorin punakat

Kuten aina, ne minun keväälliset chilien siemenkylvöni menivät niin komiasti persiilleen. Kai joku muistaa hienot styroxlauttaviljelyt, kelluvan puutarhani? Kompostiin päätyivät suodatinpussit ja kuivahtaneet taimenruippanat.

Onneksi puutarhamyymälöistä saa pontevia taimia. Niin tänäkin vuonna. Perhe ystävällisesti toimitti minulle äitienpäiväkukkana ensimmäisen chilin ja itse ostin vielä pari lisää.

Ja niinhän siinä kävi, että satoa tulee ruhtinaallisesti. Keräsin tänään ensimmäisen satsin uuninpankolle kuivumaan, ihan vaan uunipelleille sanomalehden päälle levittelin pulskat palot. Kunhan ovat vähän kuivahtaneet, siirrän ne ilmavaan koriin klapihellan yläpuolelle killumaan ja siitä ne päätyvät kukin vuorollaan patoihin ja pannuihin. 

Munakoiso ei kyllä kerkee

Vähän hitaalla tämä

Munakoison ostin suurin toivein Lidlin taimivalikoimasta. Kyllähän se on kasvanut komeasti. Nyt se kukkii ja hedelmä on kirsikkatomaatin suuruusluokkaa. Ei tuosta moussakaa saa. Semmoista tehdäkseni on syytä napata valmis munakoiso hedelmä- ja vihannestiskiltä. Pöh ja pöh.

Mutta kuten sanottu, chiliä meillä riittää ja halutessaan saa maistiaisia jos tänne asti piipahtaa.

Valkosipuli on vielä melko pikkuista, yhtään en muista mihin ne giant redit istutin. Taisivat mennä autuaasti sekaisin siellä penkissä. Se oli muistaakseni joku hiton kylmä ja märkä lokakuun päivä kun niitä penkkiin tyrkin. Ei silloin pelaa pää eikä äly.

Pieniä ja tulisia iloja kotikeittiöön

On syksyssä puolensa, yrttimaalle pitäisi pikimmiten hiippailla saksien ja korien kanssa, ei meiltä persiljaa puutu. Ja moni muukin tuikitarpeellinen yrtti näyttää puskevan kohti korkeuksia vielä täydellä vimmalla. 

Aurinkoisia päiviä vain toivotaan, kuka sitä vesisadetta nyt kaipaa?

Vähän jo repsottaa

Mainio maanantai

Eilinen ansaitsee ihan oman merkintänsä Torpan päiväkirjoissa. Oli nimittäin maanantai ja oli oikeasti kiva päivä aamusta iltaan.

Tuulikummun Heidi karautti pihaan aamupäivällä ja lähdettiin paikallisen kuuluisuuden tiluksille. Hevosväen valveutunein osa tuntee käsitteen Oivan Valinta ja sinnehän me suuntasimme.
Ukko löytyi hallista jossa roikkui katosta varsin hiljainen hevonen, hitaaksi osoittautunut ravuri josta Oiva suunnitteli lihojen leikkausta. Se on hevoskauppiaankin homma monipuolista.

Hevosia toki pyöri tarhoissa ja kentällä, ei me niitä nyt ihmeemmin katseltu. Yksi poniori oli kyllä tosi jyhkeä, en tiennytkään että niin isoja osaavat olla.

Siellä oli aitatolppaa, estepuomia ja ihan kaikkea. Ja vintti täys valjasta sun muuta roipetta. Ihan häkellyin siitä kaikesta enkä edes tajunnut kysellä tarjonnasta ihmeemmin. Estetolpat kyllä sieltä haen, jahka vironpojat saavat niitä tehtyä. Hyvät ja jämäkät galvanoidut tolpat ja hinta ihan naurettavan alhainen. Ainakin muihin toimittajiin verrattuna.

Nyt osaan reitin ja tiedän paikan, kiitos Heidi opastuksesta.
Meille tuli nälkä ja kurvattiin lounaalle, vanhaan kunnon Kerubiin tietysti. Ja sitten kierrettiin vielä muutama muu paikka joihin harvoin pääsee yksin ja ajan kanssa norkoamaan, aina on joku hihassa kärttämässä huomiota tai muuten vain aikataulu painaa päälle. Mutta huonoja shoppailijoita olimme, minä tulin kotiin pellavarouhesäkin ja kahden nuolukiven kanssa, Heidillä sentään oli yritystä ja auton perä täys tolppia.

Päivä jatkui parin tunnin kotihommarutistuksella ja sitten olikin aika suunnata takaisin kaupungin valoihin, Pilateskurssin eka ilta. Sitä ennen kurvasin jokirantaan hakemaan maailman parasta oliiviöljyä, kiitos vaan S&O.

Kurssilla oma kroppa tuntui ihan vieraalta, tönköltä ja paksulta. Pitkä sairastaminen, toipuminen, loma ja muu velttoilu tuntuvat ja näkyvät. Parin tunnin jälkeen loppuojennuksessa pituutta oli noin 5 cm lisää ja olo vahva. Kyllä se on vaan niin kokonaisvaltainen homma tuo syvävenyttely ja Pilates, tuskin maltan odottaa torstaita jolloin on jatkokurssi. Ja sitten pari viikkotuntia. Liikuntaa lisäilen elämään sitä mukaa kun vointi sallii. Viime yön nukuin tuhottoman huonosti, kroppa kävi kierroksilla.

Sillä aikaa kun venyin ja paukuin kurssilla, valmentaja-apuri oli käynyt höykyttämässä kummankin hevosen. Ponimies oli ollut oikein pirteä ja vauhdikas. Töttiskin pisti kintulla koreasti ja videopätkien perusteella ainakin ravi oli ihan nättiä. Aika hyvin se kopukka veivasi, on kuitenkin ollut koko vuoden hyvin säästeliäällä käytöllä.

Tänään on ollut käynnistysvaikeuksia, kello on yli puolen päivän ja mulla talli siivoamatta. Kai se on pikkuinen pakko lähteä.  Kukkokin komentaa, se on pullanjaon aika kuulema.

Lefa lepuuttaa

Kituviikon perjantai

Kintut on tasan

Tulihan se sieltä, perjantai nimittäin.
On ollut Kituviikko, ihan kirjaimellisesti. Kun on jo tottunut oman auton tuomaan liikkumisen vapauteen ja aikatauluista riippumattomuuteen, tämä autoton sairausloma on yhtä hiton koppikomennusta. Sääkin on ollut asteikolla 0-10 jotain 3- koska lähes joka päivä on satanut, enemmän tai vähemmän.

Aika on käynyt pitkäksi ja päivät ovat olleet melko tylsiä.
Toki olen käpsehtinyt pihalla ja tallissa muka tekemässä jotain.

Saatiin me jotain aikaankin, Perikunnan kanssa videoitiin Töttistä eestä ja takaa, vietiin nähkääs termi 'jalat on kuvattu' aivan uudelle tasolle, me videoitiin ne! Ei tarvitse olla ostajan kummoinenkaan meedio nähdäkseen, että kopukalla on neljä jalkaa, kaksi paria edessä ja kaksi takana. Jalat alkavat mahan alta ja loppuvat lattiaan. Jos haluaa pikkumaisuuttaan tarkemmin kuvailla, sopii tulla trailerin kanssa pihaan ja ajaa vaikka Vermoon niitä molekyylitasolle saakka läpivalaisemaan. Omalla ajallaan ja omalla rahallaan.

Ensi viikolla astetta osaavampi ratsastaja tulee kurvailemaan Töttiksen ja samalla myös Ponimiehen, pahimmat ruohohöyryt (pitkäksi venähtäneestä laidunlomasta) pitää tuuletella pois. Siitä se on kiva se Ponimies, ettei sillä laidunloma ja sitä seurannut rokotusvapaa vaikuta päänuppiin, ei puhalla villlit tuulet korvienvälyksessä enempää kuin normaalistikaan. Ehkä pikkaisen pontevammin nousee jalka.

Keskiviikko oli oikeasti kiva päivä, eräs ystävätär tuli kahvittelemaan ja useampi tuntihan siinä vierähti. Oli kauheesti kivaa.
Torstainakin oli kiva aamu, ystävä S tuli kaupungista vasiten käymään koiranruokatehtaalla ja minäkin sain samalla keikalla pakkaseen lihaevästä jätkille.

Tänään onkin ollut perjantain kunniaksi aurinkoinen päivä... ja kun tarkemmin nyt ajattelen, eihän tämä viikko nyt ole ollut ollenkaan tylsä.

Illalla Siskolikka ja toistaiseksi epälukuinen joukko nuoria ja varttuneempia miehiä kurvaa Torpalle, hirmuisen kivaa siis tiedossa viikonlopuksikin.

Kalenteri täyttyy kivaa tahtia, kohta on pakko puhallella Hopianuolen avaimista pölyt pois. Kunhan nyt saan ensin vieroitettua loputkin kipulääkkeet pois. Tänään on niidenkin osalta ollut helpompi päivä. Se on matalapaine ja vesisade jotka selkeästi lisäävät v-tutuksen tasoa ja sitä kautta nostavat kipuja. Heti kun on lämmintä ja valoisaa, ei särje eikä jomota. Ettei nyt vaan olisi jotain psykologista hommaa tässäkin?

Kivaa viikonloppua!

Kuva: Taidevandalismi

Piti tämäkin nähdä

Leffen elämä on jännittävää ja täynnä uusia elämyksiä. Tänään oli huisan hauskaa juosta ympäri tupaa muovimuki suussa ja superjännittävää hommasta teki oma hengitys joka mukiin höngittynä kuulosti ihan puhvelin puhkumiselta. 

Autuaita ovat yksinkertaiset!