perjantai 4. joulukuuta 2020

Joulukuussa 2020

 


Taas yksi viikko vilahti perjantaihin, käsittämättömän nopeasti viikot menevät. Alvariinsa saa olla kalenterin lehtiä pläräämässä uudelle viikolle. Jännä vaan, että suklaajoulukalenterin luukkuja pääsee availemaan niin harvakseltaan... 

Tenttien parissahan se tämäkin viikko meni. 

Sain palautettua useamman kurssin lopputyön tai muun vaaditun koosteen ja tenttejä on riittänyt lähes jokaiselle päivälle. Tänään napsahti auki verisuoniston verkkotentti ja sunnuntai-iltaan asti olisi aikaa se suorittaa. Ensi viikolla puuhastellaan koululla elvytysten ja muiden näyttöjen kanssa. Turvatoimet ovat todella tiukat ja meillä on tietty aikaikkuna jonka rajoissa saamme käydä hommamme koululla hoitamassa. Pikkujoulujen yli vedettiin joulunpunainen rasti. Ei juhlita.

Tämmöisen rutistuksen jälkeen on varmasti ihan ansioitunut olo ja joululomalla en juurikaan meinannut opintoja miettiä. Lojun sohvan mutkassa ja selaan Netflixin antimia ja toisella kädellä mätän namusia kitaan ja hörpin glögiä. 




Joulukoristeluihin en ole juurikaan jaksanut panostaa, ehtii myöhemminkin.
Iltaisin kun napsautan läppärin kannet kiinni, istun kuulema sangen tyhjäkatseisena. Ilmeisesti en ole aikaan ja paikkaan orientoitunut.
Iso-J virittelee kynttelikköjä ja pihavaloja ja minä yritän vähän jarrutella, ettei ihan jokaisessa puskassa olisi valoja. Kasvihuoneeseen olisi kuitenkin kiva saada pieni kuusi tai lyhtyjä.

Amaryllisten nuput pullistuvat ilman toimenpiteitäni. Kannoin osan niistä jäähylle viileään ulkoeteiseen, se näyttääkin toimivan hyvin. Voin kiikuttaa niitä takaisin lämpimään sitä mukaa kun johonkin huoneeseen tarvitaan komeasti kukkivaa joulukukkaa. Kaksi viime joululta jemmattua sipulia vein kellariin ja kunhan ne aikanaan sieltä muistan hakea takaisin valoon, luvassa on lisää kukkaupeuksia. 

Somen perusteella näyttää olevan jonkinlainen trendi asetella joulukukat sammaleeseen. Minulla se on ollut trendeistä piittaamatta tapana monta vuotta. Sammal ja kävyt ovat valtavan kaunis pohja, kukka pääsee oikeuksiinsa eikä mielestäni kaipaa mitään ylimääräistä hörsötystä ympärilleen. Vähän riidenliekoa ehkä ja pari kuivattua appelsiinin siivua väriksi. Itse asiassa, nyt kun tuota adventtikynttiläasetelman kuvaa katson, näyttää ihan siltä kuin joku huolimaton retkeilijä olisi jättänyt eväsappelsiininsa mättäälle. Otan siivut pois.




Tulevana viikonloppuna vietetään pihasaunan remontin valmistujaiskastajaisia perheen kesken. 
Samalla kilistellään vähän paukkukorkkijuomalla Torpan tuoreen ylioppilaan kunniaksi.
Sunnuntaina onkin itsenäisyyspäivä, on tämä juhlavaa aikaa!

Vanhempi perillinen hoiti suvereenisti ylioppilaan kuvaukset, jalkautuivat kaupungille joten luvassa on vähän erilaiset kuvat perinteisen studiopönötyksen sijaan ja se on oikein hyvä. 
Samainen perillinen hoitaa pihasaunan kuvaukset, sillä kuvia on kyselty nyt useammalta taholta. 
Myös timpuri ja löylyhuoneen katajapaneelin toimittaja kyselivät referenssikuvia. Eiköhän niitä tänne blogiinkin ilmesty.

Eikä häneltä kuvaushommat kesken pääse loppumaan. Peetua kyseltiin kalenteripojaksi ja semmoiseksi pikkukoira päätyi, seuraava kuva on medianomiopiskelijamme otos:


Nyt alkaa olla aika hankkiutua livestriimauksen ääreen, lakkiaiset tulevat tänä hulluna vuotena tietenkin etänä ja juhlat järjestetään sitten kun.

Jännän äärellä tässä ollaan sen pahuksen viruksen kanssa. Suomen koronakartta hehkuu joulunpunaisena, synkimmillä seuduilla mustanpuhuvana. Täällä meidän selkosilla tilanne ei juuri nyt näytä karkaavan ihan käsistä, sairastuneet ovat pääsääntöisesti karanteenissa olleita eikä uusia ketjuja ole löytynyt. Tilanne voi muuttua kuitenkin nopeasti joten syytä olla tarkkana. Jouluostokset taitaa hoitua verkkokaupan kautta. 

Koronasta huolimatta kevät on ihan muutaman kuukauden päässä ja jos aika jaksaa juoksuaan entiseen malliin, se on käsillä aivan hetkessä. Posti ei kantanut vielä joulukortteja mutta tuoksuherneen siemeniä se ilokseni tänään kantoi, oi että !

Kivaa viikoloppua, missä lienetkin.





13 kommenttia:

  1. Tunnelmallista joulunodotusta!💜

    Poikkeaako sinun joulunvietto jollain tavalla tänä vuonna?

    http://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jasmin.
      Varmaan on aikamoinen poikkeusjoulu sillä ilmeisesti siskolikan perhe ei nyt tule maalle jouluksi ja kaksi muutakin vierasta saattaa jäädä tulematta.

      Poista
  2. Todella nätti on tuo hyasinttiasetelma lasipurkissa. Sammal ja kävyt ovat olleet vuosikausia minunkin vakiokavereitani joulukukka-asetelmissa.
    Peukut pystyssä ollan täälläkin tuon koronahomman suhteen. Äskettäin liippasi jo aika läheltä, kun työpaikalla paljastui yksi tapaus, mutta onneksi altistuneiden määrä oli maltillinen enkä itse kuulunut siihen joukkoon. Omalla paikkakunnalla tartuntatilanne on aika hyvä, mutta eipä sitä silti huoleti kaupoissa ja kaupungilla juosta. Harmittaa kyllä viime kevään ja tämän syksyn ylioppilaiden puolesta, että sattui mokoma epidemia tulemaan.
    Olet saanut näemmä joulukorttejakin mukavampia juttuja postissa. Niistä tulee ensi kesäksi niin paljon iloa, ettei sille mahda yksi virus mitään. Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna, minäkin tykkään siitä lasipurkkiasetelmasta. Harmillisesti näyttää toinen valkoinen hyasintti kuivuvan ennen aikojaan.
      Ei kyllä yhtään tee mieli lähteä kaupoille notkumaan, ihan vaan välttämättömimmät käynnit pitää hoitaa.
      Leppoisaa itsenäisyyspäivää.

      Poista
  3. Johan on kauniita asetelmia ja suloinen kalenteripoika!
    Oikein hyvää itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
  4. Peetu on ihan ykkönen linssiluteena, minkä taitava kuvaaja onkin saanut oivallisesti ikuistettua. Innolla odotan kuvia katajapaneelista ja saunasta yleensäkin. Onnea ylioppilaalle ja muutenkin leppoisaa joulunaikaa sinne Torpalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peetu on kyllä aikamoinen showmies.
      Kuvia on luvassa kunhan kuvaaja saa ensin ylioppilaan kuvat valmiiksi.
      Kovasti jo odotan joululomaa mutta juuri nyt se tuntuu toooosi kaukaiselta.

      Poista
  5. Sammal on kaikessa kauneudessaan ollut minunkin asetelmissani vakiokoriste. Yksinkertainen on makuuni enemmän kuin liikakimmellys. Onpa edustava otos Peetusta!
    Toivon koko perheellenne oikein hyvää viikonloppua niin ylioppilaan kotoisissa juhlallisuuksissa kuin saunankin "korkkaamisessa". Erinomaista itsenäisyysviikonvaihdetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivi, oikein mukavaa itsenäisyyspäivää ja toista adventtisunnuntaita sinulle.

      Poista
  6. Minäkin olen jo vuosia laittanut sammalta asetelmiin ja minulla oli myös viimevuonna hyasintit lasikupissa, kauniit on sinun asetelmasi. Söpö hauveli. 🤗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luonnon materiaalit ovat parhaita, luonnollisesti.

      Poista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com