Pienet sille 30/30

No sepäs kävi sukkelasti. Meinaan marraskuun kolmekymmentä päivää.
Tässä ollaan jo ihan maalisuoralla pinkomassa kohti joulukuuta, iloa ja valoa ja kaikkea kivaa.

Torpan pöytä sai juhlan kunniaksi ylleen uuden liinan, huikean kauniin Svaneforsin riikinkukkokankaan. Lankesin sitä minäkin Black Fridayn houkutuksiin ja tämän kankaan nähdessäni olin aivan myyty. Onneksi on iso tila jossa kangas ei kilpaile huomiosta, vaan saa loistaa upeuttaan ihan vapaasti. Jouluksi otan sen pois, silloin on tuvassakin ahdasta.

Elmo koeponnisti sekä liinan, että sen suojelukseksi varatut tabletit, onneksi tabletti kelpasi makuualustaksi sillä veikkaan, että sametista on hitollisen työlästä nyhtää kissankarvoja irti.

Ensimmäiseen adventtiin valmistaudun ihan huolella -ja rauhassa. Iso-J ja Perikunta ovat nimittäin matkalla entiseen kotikaupunkiin. Rouva Anoppi täyttää pyöreitä kymmeniä ja juhlat pidetään lauantaina. Minä olin porukasta ainoa jolla on voimassaoleva b-lausunto ja siksi jäin kotivahdiksi.

Aionkin siivoilla huone kerrallaan rauhassa ja tunteella. Tänään lupasin itselleni vapaaillan, pizzaa ja jäätelöä. Siivous, ajattelen sitä huomenna.

Tässä on sopiva väli lesoilla yhdellä ihanalla black friday -löydöllä, tuommoisen pahuksen painavan kristallivadin bongasin paikallisen realisointikeskuksen nettijulkaisusta. Tiistaina se oli minun! Ja hinta ei köyhänkään lompsaa pahasti rokottanut. Vähänkö näyttää joulutortut hienolta kun ne tuommoiselta tarjoilee.

Nyt käännän Netflixin tarjonnan esille, kaivan ison purkin jäätelöä pakkasesta ja keskityn ihan vaan nauttimaan marraskuun parhaista puolista (= kahdesta viimeisestä tunnista).

Leppoisaa loppuiltaa !

Suu jo napsaa

Varovasti täällä jo nostan kättä ilmaan, marraskuu käy nimittäin niin vähiin, että kohta voi sanoa kiitti ja kuitti, 11/18 alkaa olla käsitelty. Taputeltu. Hyvästelty. Eikä oikeasti jää ikävä.

Vuodet eivät totisesti ole veljiä keskenään.
Edellisessä versiossa kiittelimme lumista ja kaunista maisemaa. Nyt lunta on reilu sentti ja vaikka Pekka Pouta miten lupailisi, ei lisää ole näkynyt. Tätä kirjoittaessa tuuli ulvoo Torpan nurkissa ja yrittää olla uskottava talven tuoja. Ei onnistu vieläkään.

Tänään vihdoin virittelin pikaversiot talvisuojauksesta tallipihan köynnösruusuille. Kun ei muuta ollut kätösten ulottuvilla, otin klapiverkkoa. Taivuttelin ruusunpiiskat nätisti maata päin ja kuorrutin koko höskän kohtuullisen ilmavaksi katsomallani verkolla. Valoisan tullen kippaan 'ruusupoteron' niskaan kuorman haravoimatta jääneen heiden lehtiä. Sillä saa pärjätä. Kyseessä on nimetön K-raudan kukkapihan kompostivalmis ruusunraato, hankintahintaa oli 2 € per taimi. Ja siitä huolimatta vaalin tätä roimasti kasvanutta ja kiitollisesti kukkinutta raaskua. Eihän hinta ruusua pahenna.

Muutama muukin homma pihalla on vielä tekemättä. Minä niin pelaan upporikasta ja rutiköyhää syyshommien kanssa. Onneksi tänä vuonna syksy oli kanssani yhtä hidas ja ehdin kuin ehdinkin hyppäämään viimeiseen vaunuun.

Parasta tässä on se, että hätäinen lumipeite juoruaa jänesten reitit ja osataan verkottaa oikeat kohteet suosikkireittien varrelta. Ihan sen varaan ei kuitenkaan passaa tuudittautua.

Näillä puheilla melkein hyvästelen marraskuun. Kolmestakymmenestä pitkästä päivästä jo 29 on piirua vaille läpikahlattu. Erityiskiitokset tämä marraskuu saa muutamista aurinkoisita päivistään.
Harvinaista herkkua ja harvoin tarjolla. Kiitos siitä.

Happea kaikille aisteille

Aaa että ja ettien että !
Kyllä minä kuulkaas nautin olostani Kainuussa, Nuasjärven rauhoittavissa maisemissa.
Torstaina illankähmyssä pääsin perille. Eihän tämä ajomatka nyt kummoinen poronkusema ole, reilut 200 km pihasta pihhaan.

Perjantaina käytiin käppäilemässä metsäteitä pitkin, lagottokoirat kirmailivat omissa hommissaan ja me taaperrettiin huurteisessa metsässä ihan kaikessa rauhassa.

Ilma oli ihan kamalan raikas ja puhdas, taisin saada jonkinlaisen raitisilmamyrkytyksen sillä otin reilun parin tunnen nokoset lenkin päälle.

Kun päästin itseni kunnolla ja luvan kanssa irti kotihommista, sain levättyä oikein kunnolla. Mielestän olen nukkunut ihan kelvollisia yöunia viime aikoina, kummasti unta vain riitti pitkistä päikkäreistä huolimatta.

Pitkät tovit istuin maisemaikkunoiden ääressä roseelasi käpälässä ja annoin katseen levätä maisemassa, mitään ihmeempää ei tarvinnut ajatella, sai vaan olla. Kello menetti merkityksensä, päivän lyhyyden näki kätevästi auringon matkasta maiseman halki. Sattui mukavasti aurinkoiset päivätkin.

Sain nauttia takkatulesta, auringosta, laavunuotiosta ja ihan vaan olla. Se on niin ylellistä, olla hetki vailla velvollisuuksia. Ei ollut pakko puhua, olla sosiaalinen tai suorittaa mitään.

Tämmöinen onnistuu vain tietynlaisessa seurassa, kiitos kaikesta kuuluu tärkeälle ystävälle, kiitos S. kun sain tulla ja olla.

Sen enempää jorisematta, lopuksi vielä vähän kuvia.
Marraskuu muuten näyttää parantavan vähiin käydessään. Aurinkoa on ollut ja nyt vasta voi sanoa ensilumen sataneen tänne Torpallekin. Isot järvenselät ovat vielä vapaana, lahdet ja pienemmät vedet alkavat jäätyä.

Kaipa tästäkin talvi kehkeytyy.

Tallin pakolaisleiri

Keli kylmeni, kuivui ja nyt eletään ns. pakastekuivattua talvea. Lunta ei ole, vain huurtuneita asioita, things.

Kesäkuusta tälle viikolle saakka kesäkanalassa tepastelleet Orpingtonit nauttivat superkesän jälkeen ennätysleudosta syksystä ja kaikkiaan aivan ennätyspitkästä ulkoilukaudesta. Eihän näillä paksukaisilla ollut vieläkään mitään hätää. Englantilainen maatiaisrotu pärjää kyllä hyvin Suomen syksyssä, semmoistahan se on, siellä kuningattaren hallitsemassa maassa talvella.

Minun kävi kuitenkin niin valtavasti sääliksi ihania matameja ja päätin, että ulkoilu loppuu nyt. Nimittäin yksi onneton nakutti nokallaan vesikanisterin juomanippaa eikä saanut pisaraakaan juodakseen. Nostin astian kantta ja totesin veden olevan jäässä. Operaatio Pelasta Paksu Rouva Pulasta alkoi.

Improvisoin kohtuullisen nopeasti rouville tilat tallin eteiseen. En minä raaskinut heitä lammaskarsinaan eli nykyiseen kuivikevarastoon ahtaa, vapaus on valttia !

Niinpä tallin eteisessä on nykyisin tämmöinen näky;

Siellä rouvat nyt kortteeria pitävät ainakin loppuviikon. Kenties tulevana pyhänä värkkäämme heille kunnollisen talvipalatsin vanhaan siiloon. Siellä on tilaa ja lääniä. Tarvitaan vain tolkullinen lämmitin ja paksulti kuiviketta, valot jo onkin. Mielestäni eläin kun eläin voi paremmin vaikka sitten kylmemmässä, kunhan on kuivaa. Pahinta on lämmin ja kostea, semmoinen bakteerihautomo.

Mukana paksujen rouvien völjyssä hengailee myös Kupu-Kalle, pikkuinen kääpiökochinkukko. Kallella meni sukset ristiin oikeastaan kaikkien muiden kukkojen kanssa ja Kalle hajasijoitettiin paksukaisten porukkaan. Paksujen rouvien alkuperäinen kukko, Silveri, meni ja heitti henkensä eikä nuori valkoinen kukko vielä ymmärrä minkälaiseen haaremiin onkaan osunut. Kalle on siis pomona. Toistaiseksi.

Tähän oli meininki laittaa kuva Kupu-Kallesta, sitä ei nyt kiivaista etsinnöistä huolimatta löydy, joten jatkan jo toiseen aiheeseen. Sen verran vielä selitän, että tällä läppärillä on roimasti yli 50K kuvia, ihan kaikki kansiot eivät ole enää järjestyksessä joten pelkän kuvausvuodenkaan perusteella kaikkia ei kertakaikkiaan löydy. Se on tämä nykyaika tämmöistä.

Vaan tälleen oli ennen:

Piipahdin pikajuoksun yhdellä kirpparilla ja silmiin osui nätisti esillepantuja vanhoja sanomalehtiä.
Pakkohan se oli ostaa ainakin yksi, taltioin Perikunnan Vanhemman muistolaatikkoon lehden 60:n vuoden takaa.

Olisi kiva tietää ja saada selville tämän Hevosviestin vaiheista, lisää hommia Googlelle.

Heippa.

Oli kiva tavata, KonMari

Konmaritin eteisen sinisen kaapin, enkä turhaan!

Roskikseen päätyi muutama pussukallinen (lajiteltuna toki), Iso-J:n työhuoneeseen tarkempaan syyniin pari kassillista roinaa ja jäi kaappiinkin jotain. Jäljelle jäävien tavaroiden pitäisi aidon konmarilaisen ajattelutavan mukaan tuottaa omistajalleen iloa. Ihan tätä ajatusta en tällä kertaa tavoittanut kaikkien säästettyjen kohdalla. Mutta ehkä joskus saavutan tuon konmarilaisuuden lakipisteen. Kyllä täällä siivottavia kaappeja riittää kirkastumiseen saakka !

Cittarissa oli sopivasti kausivalot hyvässä alessa ja kätevänä tyttönä valaisin kaapin ihan ilman sähkömiehiä ja virityksiä.

Saa nähdä kuinka kauan nuo kaksi laatikkoa kaapin vasemmalla puolella ovat tuossa lattialla, eppäillä soppii josko ne jouluksi siitä katoaisivat.

Semmoinen pikku rojekti. Tuli hyvä mieli ja nythän noita kaapin ovia aukoo ilokseen. Parasta oli huomata suunnattoman runsas tyhjä tila, mahtuu taas kirpparifyndejä muutaman vuoden ajan. Minulla on myös jokin hämärä muistikuva siitä, että jossain varastojen jemmoissa on vielä monta laatikollista 'sitä sun tätä', tähän kaappiin tarkoitettua tavaraa. Kun vain muistaisin missä ja mitä.

Onnesta vinossa

Nyt on syytä aloittaa pyhäillan erikoinen eli Nelosluokan siivoushurrikaani. Iso-J on laskeutunut Helsinki-Vantaalle ja lähestyy vääjäämättä Torpan ilmatilaa. Onneksi saan aivan pian Perikunnan avuksi. Pelkästään tuon kaapin siivoamisella ei passaa jäädä leijumaan. Villakoiria räksyttää nurkissa kokonainen lauma ja lattialla on runsain mitoin eri kokoisten käpälien jälkiä, pahuksen tyhmä tumma laminaatti paljastaa kaiken.

Lopuksi vielä semmoinen juttu jotta Perikunnan nuorin solmi tänään elämänsä toisen sponsorisopimuksen. Mainoskuvaukset oli tänään ja kuvia löytyy ainakin sosiaalisen median kanavilta. On se epeli. Eilen möi pöydän tyhjäksi promokeikalla.

Leppoisaa pyhäiltaa sinulle, täällä valssataan kohta imurin ja mopin kanssa!

Ps. 18/30

Valoa kansalle !

Jippii, tänään saatiin valohoitoa. Ilmeisesti useammallakin paikkakunnalla on nautittu harvinaisesta marraskuun auringosta, ainakin sosiaalisen median kautta kuvia on ollut tarjolla paljon.

Miten kivaa olikaan pitkästä aikaa kulkea ulkona ilman, että sataa tai tihuuttaa. Tuli melkein energinen olo.

Päivän valoisa aika meni kuitenkin enimmäkseen kaupunkiasioinnissa, ehdin kotiin katsomaan Oton laukkatreenejä ja sain juoksutettua koirapoikia pihalla. Pimeässä ne eivät kauas mene, hyvä niin. Hukkatiimi oli havainnut suden hajua lähiseudulta. Älyäisivät nyt penteleet pysyä pois pihoista.

Hienoja tämmöiset aurinkoiset marraskuiset päivät, harvinaista herkkua ja siksi niin ilahduttavaa !

Sää näyttää nyt kääntyvän. Tuuli puhaltaa koillisen suunnalta aika pontevasti ja siltä suunnalta tulee yleensä tähän aikaan vuodesta kylmää -ja selkeää. Se kyllä passaa.  Jatkossa luvassa on pikkupakkasia -ja selkeää. Täytyy nousuviikolla kysellä kengittäjän perään ja asentaa Otolle hokit. Kiirettä ei sinänsä ole koska sateitakaan ei ole luvassa.

Auringonlasku oli sangen dramaattinen, ilahduin tänään siitäkin.  On ollut niin pahuksen harmaata niin kehnon pitkään, että jokainen värin ja valon pilkahdus otetaan ilolla vastaan.

Toinen hauska ilmiö, niin värikkäinä kuin harmaina päivinä, on sirittävät pensaat.
Pikkulintuja on nyt niin mahdottoman paljon, että puskat ja pensaat sirkuttavat aivan hillittömästi. Jännä miten pikkulinnut nyt malttavat pitää nokkansa noin supussa, eivät laula eivätkä lirkuta, totisella nokalla vaan sirkutellaan.

Lintulautaa saa tankata harva se päivä ja talipallot katoavat pikavauhtia.

Tälle lauantaille ei tämän kummempaa, sunnuntain antia ei vielä tiedä. Paitsi että Iso-J laskeutuu Torpalle myöhään pyhäiltana.

Sininen kaappi meets KonMari

Torpan eteisaulassa on liki kymmenen vuotta nököttänyt soma vanha kaappi. Tarkkaan ottaen kaksi kaappia, ne vain ovat päällekkäin. Armas ystäväni S. on sen aikoinaan jostain löytänyt ja projektinaan kunnostanut ja kun kaappi kaipasi enemmän tilaa ympärilleen, se päätyi meidän silloin tyhjään eteisaulaamme. Ennen kaapin tänne muuttoa paikalla oli monta korkeaa pinoa punaisia muuttolaatikoita.

Kaappikokonaisuuden omistussuhteet ovat jääneet minulle hieman epäselviksi, meillä sitä kuitenkin säilötään ja arvostetaan. Khöhhöm, arvostuksesta ei ehkä voi puhua kun avaa kaappikaunottaren ovet.

Oi tätä häpeän määrää ! Yksin en jaksa sitä kantaa, joten jaan roinapaljouden kanssanne, olkaapa hyvät.

Onhan tämä aivan kamala rojupesä. Alakaapista löytyy mm. keskenpolttoisia kynttilöitä, käytöstä poisjääneitä laukkuja, roinaa ja arvotavaraa. Pino vanhoja cd-levyjä, käyttöohjeita, taulunkehyksiä ja ties mitä. Käytöstä jääneitä lompakoitakin useampi, tyhjiä kaikki.

Yläkaapissa aivan hukkaan menevät ihanat vanhat astiat, kynttilänjalat, maljakot ja kaikenlaiset tilpehöörit. Valkoinen rottinkikori on varsinainen miljoonalaatikoiden kauhukabinetti ja alkukoti jossa on kaikkea adventtikynttilöiden koristelaatoista rintakoruihin ja kännyköiden latureihin (vanhoihin). Uskoisin sieltä löytyvän myös n kappaletta vanhaksi menneitä tai muuten tarpeettomia pankkikortteja.

Järjestelmällisyydestäni (sitäkin vähän on jäljellä) kertoo vasempaan reunaan kasatut eläinten (entisten ja nykyisten) passit, rekisterikirjat ja muut dokumentit. Osaanpa ainakin kertoa mistä ne löytyvät.

Välitila on varsinainen murheenkryyni. Siinä säilötään kaikenlainen menevä ja tuleva tilpehööri, ne joille ei juuri sillä sekunnilla löydy sijaa mistään ja muu epämääräinen irtonainen aines.  Juuri nyt siinä on mm. mittanauha, ikkunanavaaja, vessan oven lukon messinkihelapussukka ja läjä parittomia korvakoruja.

Tänään minä sain inspiraation, olen nimittäin lukenut joutessani aivan liian monta Glorian Koti -lehteä ja nivaskan muita sisustuslehtiä. Päätin aloittaa vihdoin jonkin konkreettisen projektin. 

Taustalle kerrottakoon, että kaikki Torpan seuraavat sisätilaprojektit ovat niin isoja, työläitä ja kalliiksi arvioituja, ettei niille ole tämän(kään) vuoden budjetissa sijaa. Halvalla pääsen kun aloitan konmarittamalla tämän kaapin ja nostamalla sen oikeaan arvoonsa. Niin, että ovet kehtaa vaikka läväyttää auki ihan huvikseenkin, ei vain salakähmässä jotain etsiäkseen.

Tein tästä ihan tarkoituksella postauksen, ettei asia olisi aivan liian helposti unohdettavissa. Muistuttakaa minua, por favor.

Testi, jonka saa poistaa

ValeHirnakka langoilla testaa mikä blogissa mättää.

Anteeksi, kun tulee tietty näkyviin kaikille, mutta pitää testata toimiiko tämä bloggeri nyt vai ei. Ja jos ei, niin miksi.

Pannaan nyt pieni vihje, kuka Hirnakkana langoilla pelaa  :D

Kuva kertoo, luulisin :D

Historialle kiitos!

Minä sanoudun ihan just irti koko googlesta, se on mennyt jotenkin kaappaamaan bloggerin ja pakkonaittanut gmail -sähköpostitilini google+ -yhteisöön. Tässä on käyty raivokkaita uudelleenkirjautumistaisteluita ja tiimellyksessä syntyi näemmä uusikin Hirnakan Torppa -blogi. Siellä on vain yksi postaus ja poistan sen oitis jos saan tämän vanhuksen toimimaan.

Keino jolla pääsin tänne takaisin löytyi läppärini Historia -valikosta. Onneksi olen sangen laiska tyhjentelemään muistia ja roskista ja näin löytyi osoitelinkki tänne originaaliin blogiin.

Että osaa turhauttaa tämä nykymeno, onneksi oli historia turvana :D

---

Torpalla on kaikki niinkuin ennenkin. Vuosi sitten meillä oli lunta, nyt on vihreä ruoho ja kuolleita lehtiä. Pakkasella oltiin viimeksi alkuviikosta jonain iltapäivänä, öisin on lämmintä ja plussaa.

Nelijalkaisista sen verran, että kaikki ovat tallella ja kunnossa. Elmon harharetket päättyivät onnellisesti takaisin tähtimisse -kupin ääreen, Oscar karkaa aina kuin voi, palatakseen omia aikojaan nälän käskemänä itse takaisin. Felix on juurtunut keinutuoliin. Tänään se tosin roiskaisi lämpimän kissanruokaoksennuksen Iso-J:n petipuolelle, puhtaille lakanoille. Se kissa todellakin tekee vaikutuksen.

Peetu on tätänykyä äksy vanha ukko, trimmaus huomenna ja selänhoitohieronta maanantaina.
Lellu on aina iloinen. Sanonta, 'iloinen mieli korvaa puuttuvan älyn' on toteen näytetty.

Otto on yhtä kultainen kiltti hevonen kuin ennenkin, kärsii selkeästi marraskuun matalapaineista.
Kasper on kamala ja samalla kamalan ihana, nulikka turvasta hännänpäähän. Tänään se sai itkupotkuraivarit kun Ottoa vietiin treeneihin ja hyppi Oton perässä. Seurauksella että etukavio juuttui Oton loimen häntälenkkiin kiinni. Koko paketti saatiin purettua ilman, että kukaan/mikään vahingoittui.

Tällä kertaa ei muuta, koetan saada nämä naurettavat ongelmat ratkottua ihan isseksein. Hälyytin tosin jo Toveri Titan hakkeroimaan avukseni. Apu kelpaa <3 p="">
Ja hei, se on 15/30 tänään !

Isänpäivä 2018

Kukka vai kalsarit? Karkki vai kepponen? Tämä isänpäivä on vähän outo, onniteltava ei ole paikalla.  Perikunta soitti kuitenkin isänpäiväpuhelut ja kortti kerkesi Hipsaaniaan hyvin edeltä käsin.

Hienoisella haikeudella muistan omaa isääni. Hän lienee kierinyt monta kertaa akselinsa ympäri edesottamuksiani jostain pilven reunalta seuraillessaan. Surullista, ettei hän ole osa Perikuntani elämää, ukilla olisi ollut superhyviä tarinoita kerrottavanaan.

Harmaana päivänä vailla velvollisuuksia on ollut ilo lymytä tuvan lämmössä, kynttilät ovat palaneet pöydällä aamusta saakka tuoden suloista valoa hämäränhyssyyn. Minulla on edelleen ilahduttavan monta lukuelämystä odottamassa. Kunhan iltatalli on suoritettu ja ponit taputeltu yöunille, on aika tarttua ensimmäiseen.

Lauantai-ilta oli sikäli poikkeuksellinen, että vietin sen suurimmaksi osaksi tv:n äärellä. Se on niin harvinaista, että pitää ihan mainita.  Harvinaista oli sekin, että huomasin pitkästä aikaa nauravani, Putoushahmo Taika-Pasi vetoaa minuun erityisesti ja eilisiltainen lauluesitys Sielun veljien Taitelijaelämää -kappaleesta oli ihan oikeasti aika hyvä.

Marraskuun apeus ei silti ole haihtunut mihinkään, onneksi edes jokunen valopilkku aina joskus pilkahtaa. Vaikka sitten Taika-Pasin hahmossa.

Ei tämä marraskuu kuitenkaan ihan onneton ole.

Koivessa vaivannut kyhmyruusu on nyt vähän lauhtunut eikä koipi turpoa enää ihan niin hirvittävästi kuin vielä viime viikolla. Aiheuttajasta ei kuitenkaan vieläkään ole ihan selvyyttä, viimeisimpien verikokeiden tuloksia saanen odotella kuun loppuun saakka, hoitava lääkäri luiskahti lomille joten siellä se tieto pysyy hänen kansioissaan.

Kuun loppuun ajoittuu myös yksi Kainuun reissu, se onkin ihan terapiaksi luokiteltava keikka.

Pimeää piristämään on jo laiteltu muutamat 'kausivalot' ja eilen ripustin Torpan oviin valokranssit. Varsinaisia joulukoristeluja laitetaan vasta adventin aikoihin.

Tämmöistä tänään ja leppoisaa isänpäivän iltaa, missä lienetkin !

Perikunta vuonna 2001

PeeÄääs; tänään 11/30 eli tj 19