Ja taas mennään

Huhhei, taas kuuluu moottoritien kutsu ja on aika pakata.
Kello on ruokottoman paljon, mutta joudun vielä tovin odottelemaan pesukoneen loppulaukkaa ja mitäpä sitä yösydännä muuta ihminen tekisi kuin tiliä viikonlopustaan?

Lauantaiaamuna Hopianuolen nokka suuntasi kohti oopperakaupunki Savonlinnaa. Siitä ajettiin komeasti vähän ohi ja kurvattiin Vuohimäen ratsastuskoulun tiluksille, Opera games -ratsastuskisoihin. Ovat muuten eteläsavolaiset rakentaneet komian sillan ohitustielleen, aika huimiin korkeuksiin pääsee autollakin. Tiedän, että Jännevirran kohdalla pohjoissavolaiset kyhäävät omaa siltaansa, aivan jäätävän kokoiselta sekin näyttää jo nyt, keskeneräisenä. Siltakilpavarustelua!

Perikunnan vanhempi näki pitkästä aikaa kavereitaan, niitä kun oli katsomossa enemmänkin. Osa kilpailijoina, osa hoitajina ja osa muuten vaan mukana.

Hopianuolen kontti oli pakattu hevostarvikkeilla, myytiin yksi satula ja nippu satulahuopia. Vieläkin niitä jäi, loput menee varmaan Facebookin hevostavarakirpparilla.

Kisapaikan Exposta ei hankittu hodarin ja hampparin lisäksi muuta kuin pari lippistä. Tarjonta oli varsin estehevospainotteista eikä pikkuisille ollut mitään.

Illansuussa kotiuduttiin ja syötiin myöhäinen illallinen. Seniorikansalainenkin jaksoi valvoa ja liittyi seuraan.

Sunnuntaina käynnistyttiin hitusen hitaammin, pitkä päivä raikkaassa ulkoilmassa takasi hyvät yöunet. Iltapäivästä jalkauduttiin maastoon ja värkättiin uusi laidunlohko. Tällä kertaa asennettiin myös alalanka, riittävän matalalle. Otto kyyläsi silmä kovana laitumen valmistumista ja yksi onneton huusi tallista painokelvottomia kommenttejaan. Kyllä minä tiedän milloin Ponimies haistattaa maailman epäoikeudenmukaisuudelle.

Seuraavissa kuvissa Otto koeponnistaa uutta laiduntaan.

Pikkuisen myöhemmin itse Ponimies pääsi ensimmäistä kertaa yli kahteen viikkoon ulkoilmaan. Rajasin kuivatarhasta pienen alueen sairastarhaksi, asensin akun ja paimenen täydelle tällille. Ponimes söi jokaikisen rikkaruohonkin minkä sai maasta irti. Otti parit sähköiskut korvilleen ja hieman happamana katseli Oton vaeltelua isommalla tontilla.

Kyllä minä vähän nieleskellen katsoin Ponimiehen habitusta pikkuisessa pläntissään, ei ollut ihan omimmassa elementissään se hevonen. Mutta kuitenkin ulkona, omin jaloin ja ilmeisen kivuttomana.

Ihan muutaman tunnin päästä ponit jalkautuvat taas maastoon. Me pakkaudutaan Hopianuoleen ja yritänpä survoa talvirenkaatkin kyytiin. On tullut aika eron, minun ja Hopianuolen yhteiset kilometrit alkavat olla täynnä. Uusi kiesi jo odottaa Tuusulassa.

Sitä ennen kuitenkin stopataan Hyvinkäällä ja tutustutaan Torpan uuteen nelivetoon. Jos videot, kuvat ja saatu ennakkobriiffaus pitävät kutinsa, tehdään kaupat ja aletaan järjestelemään ponille kyytiä.

Mutta missä on Iso-J ? Napapiirin sankarina tietysti.

Viikko sitten ensimmäinen kuva tuli Jounin kaupalta Äkäslompolosta. Siellä oli helle ja kauppa kävi kuin rajuilma.

Sittemmin reissu on edennyt Enontekiön, Kilpisjärven, Karigasniemen ja ties miten monen Norjan kautta koukatun oikoreitin kautta Nuorgamiin. Tänään kävi Kirkkoniemessä. Ilmeisesti kovin paljoa enemmäs pohjoiseen saati itään ei ilman viisumia pääse.

Hiekka on hienoa, vesi kirkasta ja liikenneruuhkat tekee poro.

Eilen totesin, että no nyt on pitkästä aikaa hyvät välit. Välimatkaa kun oli yli 1000 kilometriä. Vitsivitsi, pikkuisen kateellisena olen maisemakuvia katsellut. Olisi aika siistiä päästä itse mukaan. Sillä aikaa kun hän tekee töitä, minä voisin haikata tunturissa kameran kanssa ja jahdata vaikka sopuleita.

Tänään yöpyy jossain Näätämössä, viikko alkaa Ivalossa ja Inarissa, sieltä valuu vähitellen itäreittiä kotiin.

Järkevä ihminen lähtisi nyt nukkumaan, minä menen ripustamaan pyykkiä ja toivon, että muutaman tunnin kuluttua Perikunnan nuorimmaisen farkut ovat kuivat. Ja että jaksan ajaa kaikki edessä olevat kilometrit.

Hyvää yötä ja kivaa viikon alkua.

Kauppias hoiti homman !