Heinäkuu 2018

Kaikkien aikojen heinäkuu ! Kyllä tämä kesä on omalla tavallaan kuitannut edellisten sadekesien ankeuden. Sata vuotta sitten tämä olisi varmasti ollut viimeinen niitti lukuisten katovuosien ketjuun, näin ne nälänhädät ja kansoja koettelevat surkeudet kai syntyvät, ihminen ei pysty kamppailemaan luontoa vastaan.

Jos nyt kuitenkin sivuutan maatalouden, marjantuottajien ja monen muun tahon totiset ongelmat ja kiittelen ihan itsekkäästi hyviä säitä. Talvella sitten maksetaan kohonneita hintoja monessakin kohteessa. Mustikoita ei ole pakkasessa vielä yhtään litraa, metsässä ei kertakaikkiaan ole kuin rutikuivia rupeloita. Mansikat kuivuivat kuumuuteen tai homehtuivat harson alle. Samoin vadelmat. Viinimarjoista näyttää tulevan kelpo sato, ihan liiaksi omiin tarpeisiin ja kirsikat olen jo syönyt.

Tomaatteja tulee paljon. Kurkkusesonki taisi olla jo, kesäkurpitsaa vielä tulee ja chilisatoa vielä odotellaan. Valkosipulia tuli pikkuisen, ei riitä mihinkään.

Peruna on hyvää ja sitä on paljon, taisimme nyt vihdoin löytää hyvän paikan perunamaalle. Enkä voi kyliksi ylistää Afra -lajikkeen makua ja upeutta.

Vettä on kaivossa piisannut kasteluunkin eikä kunta ole ainakaan vielä tiedottanut mistään rajoituksista veden käytölle. Hyvä niin.

Kaikki kukinta lehahti ja kuhahti, nyt mennään jo syysleimuissa. Joka vuosi olen istuttanut syysleimuja tupsun jos toisenkin ja nyt ne sitten kerralla ryöpsähtivät aivan massiiviseen kukintaan.

Päivänliljat ovat tänä vuonna hitaita, mikä lie syynä. Täytyy aivan ajatuksella pohtia mitä siirrän ja minne, voi olla, että syksymmällä aloitan taas yhden uuden kaivoksen, päivänliljoille ja ruusuille.

Koin myös jonkinlaisen kärhöherätyksen ja ajatus vallan villiintyi. Pysyn puuhakkaana tulevinakin vuosina.

Kanalan väestönlaskenta vaikuttaa nyt siltä, että valkoisia kääpiökochin tipuja on viisi, bobtaileja 4 pientä ja toukokuussa kuoriutuneet kukko ja kolme kanasisartaan lisäävät nuppilukua entisestään. Otan kuvia jahka pikkuisen kasvavat. Räikeässä päivänvalossa untuvikot näyttävät hehkuvilta palleroilta. Ja vikkeliäkin penteleen ipanat ovat. Ei vanha jaksa perässä.

Torpan alkuperäisistä hevosvoimista ei ole enää jäljellä yhtään, vuosikerta on vähitellen vaihtunut. Töttistamma tuottaa iloa ja harmaita hiuksia pohojammaalla, Ponimies voi hyvin täällä synnyinseudullaan. Otto ja Kasper asuttavat nyt Hirnakan mäkeä ja etenkin tämä uusin tulokas on sangen suuri persoona survottuna vähänläntään pikkuponin nahkaan. Pilkullinen pirulainen.

Tänään, heinäkuun viimeisenä päivänä Iso-J ja minä lähdimme pitkästä aikaa ihan kahdestaan reissuun. Viime viikon savon keikka ja etenkin sen aikataulut tökkäsivät niin pahasti jo Kuopiossa, että kotiin palattiin ihan samaa kiemuraista tietä kuin aina ennenkin.

Meidän piti poiketa Heinävedellä Valamon luostarissa. Tänään poikettiin. Kovasti on paikka muuttunut siitä kun siellä viimeksi piipahdin, ikää taisi edelliskerralla olla roimat 8 vuotta.

Nyt tallustelin siellä roimasti varttuneempana ja maltoin pikkuisen paremmin jopa keskittyäkin.

Valikoin itselleni matkamuistomyymälässä niin kauan tuohuksen pidikettä ja tuohuksia, että pistivät jo uuden kirkon ovet säppiin. Sinne pitää siis poiketa uudemman kerran ja meinattiin yöpyä siellä sekä osallistua laivaretkelle m/s Sergeillä.

Valamon nettisivut tässä linkissä.

Kiersimme näyttelyt (käspaikka ja metalli-ikonit), ihmettelimme kirkkoaarteita, tutustuimme vanhaan kirkkoon ja luostarin hautausmaalta löytyi useampikin tuttu, tuonilmaisiin siirtyneen nimi ristien laatoista.

Lykkään tähän loppuun joitakin kuvia sekalaisessa järjestyksessä, kohde on hieno ja ehdottomasti käymisen arvoinen. Piipahdimme pikaisesti myös Lintulan nunnaluostarissa. Siellä oli huomattavasti hiljaisempaa kuin Valamossa. Yhtä kuuma oli molemmissa kohteissa.

Huomisesta alkaa jo elokuu, säiden on ennustettu kylmenevän kymmenellä asteella lähipäivien aikana. Uskoo jos näkee, muuten en.

Pentti Saarikoski

Elina Karjalainen

Tätä kuumaa ja aurikoista heinäkuuta muistan pitkään. Paljon kohtaamisia, haikeita eroamisia, hyvästejä ja iloisiakin hetkiä. Pari lopullista pistettä ja ehkä jokin uuden alku. Aika näyttää.

Annan tilaa elokuulle, olkoon se lempeä päätös hienolle kesälle.

Hui hai Heinäkuuta !

Ihan on maailmanlopun meininkiä nämä nykyiset säät. Tuntuu niin valtavan hassulta katsoa puhelimen sääsovelluksesta kuinka lämpötilat alkavat järjestään kolmosella ja symbolina killottaa keltainen aurinko. Totuus lävähtää kasvoille heti kun nokkansa pistää ovesta ulos, siellä on hikisen nihkeää jo aamuseiskalta.

Onhan se toisaalta semisti ristiriitaista, että näillä säillä viihdyn mieluiten sisätilojen mukavasti ilmastoidussa +19° viileydessä,  kun noin kymmenen kuukautta vuodesta huomaan naukuvani kylmyyttä ja märkyyttä ja pimeyttä.

Tallissakin on mukavan viileää ainakin niin kauan, kun ovet ovat visusti kiinni. Ponit muuten nukkuvat koivet oikosenaan karsinoissaan, osaavat nekin nauttia viileydestä.

Onneksi Torpalla on useampi oma kaivo ja lähdekin tontin nurkalta löytyy. Kukkapenkkejä ja uusimpia istutuksia on joutunut kastelemaan, jopa ruttojuurikasvusto nuupottaa kallella kypärin, niitä ryökäleitä tosin ei kastella, selviytykööt. Kasvihuone, ryytimaa ja kasvilavat saavat huolellista kastelua aamuin illoin.

Turha mainitakaan, että lämmöstä ja kosteudesta riehaantuneet kasvit rehottavat aivan julmetun kokoisina.

Kohta täällä ei kuki enää mikään, kun jopa syysleimut ovat aloittaneet kukintansa. Sitten kun se on ohi, joutuu varmaan istuttamaan kanervia ja krysanteemeja koristeeksi, hullua.

Kuivuus on aiheuttanut myös sen, että salavat pudottavat kiihtyvään tahtiin keltaisia lehtiä, haravoisin jos jaksaisin heilua pihalla yhtään pakollista askelta enempää. Koivut kellastuvat hurjaa tahtia myös ja pihlajassa marjat punertaa. Viinimarjat kypsyvät, samoin karviaiset.

Kattitrion kuulumisista pikaisesti; Oscar hakee jännitystä elämäänsä vilistämällä koipien välistä ulos aina tilaisuuden tullen. Leikkiin kuuluu, että suuri seikkailija pitää etsiä ja kantaa kotiin. Piilo on aina sama ja tuo uuvatti vielä auttaa etsijää naukumalla surkeasti raparperipuskista.

Elmo on poika pullava, lihoi konsulttijengiin liityttyään ja on nyt ankaralla dieetillä.

Felix on tuottanut huolta ja murhetta. Käytiin lihottamassa eläinlääkärin lompsaa mojovan laskun verran. Otettiin kevyt päiväkänni, verikokeet sun muut. Ainoa mikä löytyi oli kaksi elävää korvapunkkia ! 

Jotain Felixillä kuitenkin on murheena. Se on jotenkin arka ja apea, vetäytyy omiin oloihinsa pikkuiseen piiloon eikä tule vaikka kutsutaan. Eilen se vihdoin koki uuden sosiaalisen heräämisen ja tuli tupaan nukkumaan. 

Odotellaan vielä kilpirauhasarvoista tietoa ja pohditaan sitten eläinlääkärin kanssa kuinka asiassa edetään.

Ponimieskin oli piipahtanut klinikalla ja vointi on edelleen hyvä. Oli saanut luvan aloittaa liikunnalliset harjoitukset. 

Mantsuriankärhö

Mitäpä vielä? Tipulaskennan tulos vaihtelee hieman, koska ne mokomat vilistävät sisäverkkojen välistä eivätkä kunnioita väriryhmiä.  Valkoisilla on käsittääkseni neljä valkoista tipua ja kaksi bobtail -väristä. Bobtailmammalla on 2 omanväristään tirppaa ja yksi onneton hautoo aina vaan. Hällä hautomisvietti on kovempi kuin hoivavietti ja kuoriutuneet tiput litistyvät munavuoren alle. Jos siellä nyt ei ala kohta tulla valmista hautomaurakasta, poistan kaikki munat. Onhan se niin surkeaa poistaa kuolleita tipuja munakasan alta.

Kanalan väkeä helle ei haittaa. Ne kaivavat päivä päivältä syvempiä poteroita ja makaavat niissä siivet levällään. Ja onhan kanatarha hyvin varjostettu isojen salavien ansiosta.

Tämmöistä täällä, pakolliset hommat hoidetaan ja muuten ollaan ihan lomalla.

Ainoa joka tälläkin hetkellä opiskelee on Kasper, hänen oppimääränsä aiheesta 'Asiallinen poni' -ei ole vielä lähellekään valmis. Uusin lempinimi on Mr. Sassypants.

Hauskaa perjantaita !

Kuva: NT

Tropiikissa kukkii

Palava rakkaus 

Joku jalopähkinöistä, ehkä Japanin siipipähkinä

Onhan tämä ihan oikeasti aivan mahdottoman hurjaa ja hillitöntä, meinaan nämä hirmuhelteet. Auringossa palanut pihanurmi rutisee kuivuuttaan sandaalin alla ja jopa ruttojuuret nuupottavat masentuneina. Mansikat kuivuvat ennen kypsymistään ja kaikilla on kuuma.

En muista kesää jolloin hevoset olisivat olleet näin paljon sisällä. Yleensä ovat ulkona vähintään 12 tuntia per päivä, nyt ovat ulkona vain aamulla ja illalla. Mutta hyvin ne viihtyvät viileässä tallissa ilman paarmoja ja porotusta.

Kaikki kukkii, aivan hillittömästi, en ennätä kameran kanssa perässä. Kun toisessa kädessä on kasteluletku ja toisessa poni, ei kamera enää siihen yhtälöön mahdu.

Nämä neljä edellistä räpsyä ovat ratsastuskentän A-katsomosta, viime kesän kaivokselta. Ihme ja kumma, sillä kuivalla kukkulalla kasvit viihtyvät oikein hyvin. Pupujen typistämät kuutamohortensiat  aloittivat kukintansa, mielestäni vähän etuajassa.

Valitettavasti siellä viihtyvät myös rikkakasvit ja joudun tekemään varsin tiukkoja rajauksia kuviin, että varsinainen kohde näkyisi selkeästi. Kovasti minua säälittää tuo alimman kuvan kanadanruusu, kaunis, pieni ja sitkeä suloisuus. Sinnittelee voikukkien ja muiden elinvoimaisten joukossa, on kukkinut ties miten monta viikkoa.

Kuunliljat aloittivat kukintansa, samoin värililjat.  Tänä vuonna täällä riehui inhottavaa rupusakkia, liljakukkoja. Ne tuhosivat irstailullaan valtavan määrän pontevia kasvustoja. Pellavalilja ei jaksanut avata ensimmäistäkään nuppua, varjoliljat kaatuivat kesken kukinnan ja muutenkin näyttää aika inhalta. Mutta onneksi edes joku jaksaa sinnitellä. 

Kun liljat eivät tänä vuonna jaksa, ruusut ja pionit ovat kukkineet senkin edestä.

Ukonhatut ja ritarinkannukset näyttävät varsin uhkeilta. Samoin leimukukat, ne todella viihtyvät tässä maaperässä. 

Tälle(kään) kellokukalle minulla ei valitettavasti ole nimeä, sievä ja soma on kuitenkin. Uskoakseni kyseessä on Mariankello, tiedä sitten onko.

Tänään piti olla todellinen rankkasadepäivä. Noh, ukkonen jyrähti ohimennessään pari kertaa, vettä on tullut vähän paremmin. Siltikään ihan jokainen kolkka tiluksista ei ole kastunut, ratsastuskenttä pöllyää oikein komeasti. Samoin salavien alla ja kanatarhoissa on aivan kuivaa. Ja aina ponien harjaustuokion päätteeksi hampaissa narskuu hiekka.

Kyllähän sitä ollaan kiitollisia kaikista taivaalta tulleista pisaroista, enemmänkin maa imisi.

Ihmeellinen mäki tämä kyllä on, sateet ja ukkoset kiertää. Sitten kun osuvat ihan kohdilleen, saadaan aivan jumalainen näytelmä. Mikä lie muinaisen Pyhäselän kivisin karikko kyseessä.

Äitienpäiväruusut tulivat helteestä aivan hulluiksi, kumpainenkin kukkii kuin viimeistä kesäpäivää.

Sääennuste lupaa lämmön jatkuvan. Tällä hetkellä kosteusprosentti on 96 % ja ulkona lämpöä +23°.

Ihan kasvihuonelukemissa mennään, joskin kasvihuoneessa on noin +50°. Taidankin ryhtyä yltiöpäisiin koekasvatuksiin mangon, kiiwin ja paraguaion kanssa.

Heinäkuun loppupuoli näyttää varsin lupaavan lämpimältä, ei tarvitse halloja pelätä. Saskatoonin sato kypsyy hirmuisella vauhdilla ja mikäli joku satoa tahtoo, pitää tulla nousuviikolla poimimaan. Muuten räksät vievät kaiken ja käteen jää vain mustapekka ja paljaaksi syödyt pensaat.

Nyt on syytä lähteä huuhtomaan pölyt itsestään, palataan kukkakuvin ihan pian !