torstai 1. helmikuuta 2018

Minun kaupunkini

Sain kivan kotikaupunki -haasteen Titalta, Unelmia ruusuista -blogistilta. Mikäli pidät omaa blogia, nappaa tästä haaste mukaasi. Kerro alkuperäinen haastaja eli Tita. Käy kertomassa Titan blogin kommenteissa tehneesi haasteen.

Tämmöinen on joen kaupunki, Joensuu


Joensuun perusti tsaari Nikolai II vuonna 1848 ja tänä vuonna kuulema juhlitaan kaupungin 170-vuotista historiaa. Onhan täällä asuttu jo kivikaudella eli ihan tuoreesta asuinpaikasta ei ole kyse. Lähinnä täällä on kai liikkunut sittemmin metsästäjiä ja kalastajia, Pielisjokea pitkin on ollut hyvä uittaa tavaraa Saimaan vesistöön ja sitä kautta merelle saakka.

Mitäpä Joensuu on? Äkkinäinen saattaisi sanoa, että hirmu tylsä ruutukaavakeskusta, kolmikerroksisia tavallisia lättänätaloja ja paljon puita. No joo, on sitäkin mutta vielä paljon muutakin.

Minun Joensuuni on mukavan kokoinen, perusturvallinen pikkukaupunki, asukkaita kuntaliitosten jälkeen rapiat 70000. Katukuvassa on ainakin talvisin tiuhassa nuorta naamaa, itä-Suomen yliopisto ja monet kampukset, Karelia -ammattikorkeakoulu ja monet muut oppilaitokset vetävät tänne väkeä sekä maakunnista, että vaihto-ohjelmien kautta myös maailman ääristä.

Tänne (ja täältä pois) pääsee autolla, Helsingistä matkaa reilut 400 km, Ouluun saman verran. Tiet 6 ja 9 ovat valtaväylät. Pendolinolla pyyhkäisee Helsinkiin nopeasti, nelisen tuntia. Lentokenttäkin löytyy naapurikunta Liperistä.

Lähimmät kaupungit ovat Kuopio, Lieksa, Lappeenranta, Savonlinna, Kajaani.

Vaikka minä esittelen lähinnä kaupungin keskustan paikkoja, Joensuu on nykyisin levinnyt kuntaliitosten ansiosta entistä laajemmaksi. Elinvoimaisia kyliä ja taajamia on monta. Aina lähellä oleva luonto tarjoaa huikeat mahdollisuudet vaikka mihin. Tontit ja tilat ovat varsin edullisia ja esimerkiksi hevosharrastajalle löytyy varmasti passeli paikka johon kotinsa laittaa.




Parasta Joensuussa ovat joki ja sen seitsemän siltaa ja maankuulu Ilosaari
Ilosaari oli massiivisessa kunnostusremontissa ja vasta lumien sulettua nähdään paremmin mitä sinne on tehty. Meidän oma pikkuinen keidas keskellä kaupunkia. Kaupunginjohdon kunnianhimoinen visio on laajentaa kaupunkikeskustaa myös toiselpuolel jokkee. Sinne on jo noussut iso Penttilän asuinalue, allaolevassa kuvassa keskellä näkyvä nostokurki on 14-kerroksisen puukerrostalon työmaalla. Kaupungin taivasta ovat koristaneet viime vuosina muutenkin nostokurjet. Nyt rakennetaan paljon!

Sinne tulee aikanaan iso matkakeskus rautatieaseman liepeille, Hotelli Kimmelin laajennuksen myötä tulee kylpylä ja lisää pikkusaaria yhdistäviä kävelysiltoja. Asuintalojakin nousee Junatorin liepeille lähivuosien tarpeiksi.

Kaupungin ohitustietä ajetaan joen yli Pekkalan siltaa pitkin. Jos ei ole ihan tuhoton kiire, kannattaa ajaa keskustan kautta. Ei se nyt niin kamala ole, varo jalankulkijoita, pyöräilijöitä ja puusilmäisiä aaseja autojen ratissa.

Talvinen Ilosaari

Citysaukoilta jäi jäljet
Kuva lainattu netistä
Kuva lainattu netistä, Ilosaari ja aseman seutu
Kuva lainattu netistä

Parasta Joensuussa ovat kahvilat
Täällä on ilahduttavan runsas kahvilatarjonta. Etenkin paikalliset leipomot ovat kunnostautuneet avaamalla keskustassa ja torin liepeillä omia kahvilamyymälöitään. Aamuisin kaupungin kävelykadulla on mukava kävellä kun tuoreen leivän, pullan ja kahvin tuoksu tulvii monesta suunnasta.

Omia suosikkejani ovat Taitokorttelista Kauppaneuvoksen kahvila ja Hilun Paikka, veneilykaudella auki oleva Jokiasema ja keskustan Houkutus. Kaikista saa muhkeita bageleita, panineja, croissanteja monilla täytteillä ja äärimmäisen houkuttelevia makeita kakkuja, leivoksia, pullia ja tietysti aitoja karjalanpiirakoita munavoilla.  Kesäkaudella auki ovat torin reunan ikiklassikko Marttakahvio (piirakat) ja Vesikioski (pullavohvelit). Melkein kaikista saa kelvollista kahviakin, montaa sorttia tietysti ja aina vakiona tummapaahtoa.

Muutama hyvä ravintolakin täällä on.  Bonuskorttipaikkoja on tietysti paljon, ilahduttavan runsaasti on myös ketjuihin kuulumattomia ja niitä minä suosin aina kuin voin asiaan vaikuttaa.

Ilosaaren legendaarinen riemuliiteri Kerubi on aivan pistämätön ruokapaikka rentoon syömiseen. Edullinen lounas on todella runsas. Juuri äskettäin palkittiin Local Bistro, kuuluu maamme 50:n parhaan ravintolan joukkoon, parhaat pizzat syödään Roihussa, Kielo, Uittotupa ja Teatteri kuuluu myös mainita. Lisäksi saa kreikkalaista, intialaista, kiinalaista, nepalilaista ja vietnamilaista ruokaa, uusin tulokas on kuulema sushiravintola.

Vesikioskin bagel 
Yksi versio pullavohvelista


Parasta Joensuussa on Rantakatu ja Taitokortteli
Paljon vanhaa puutaloperinnettä on menneinä vuosikymmeninä tuhottu jyräämällä ne nurin ja rakennettu tilalle tylsiä elementtitaloja. Kiitos ja ylistys kuuluu taholle joka päätti suojella viimeiset Rantakadun puutalot ja kehittää Taitokorttelia. Kaikkina vuodenaikoina vanhat, pieteetillä kunnostetut ja eläväiset monen toiminnan puutalot ilahduttavat kaupunkilaisia ja turisteja.

Taitokortteli on ihan mahtava kokonaisuus. Sieltä löytyy käsityöläisten pajoja, myymälöitä, putiikkeja, ihana Kauppaneuvoksen kahvila, Perheentalo, Wanhan kulman puoti (lähiruokaa), Hilun Paikka (lounaskahvila, catering) ja ties mitä muuta. Kesällä piha on täynnä terasseja.

Rantakadun varressa on myös Pakkahuone jossa on kaikenlaista teatteritoimintaa, muutama kesäisin toimiva ravintolalaiva ja kesäkahvila Rento. Sieltä voi vuokrata SUP-lautoja ja polkupyöriä. Suosittua puuhaa (kuulema) on laittaa lähtöpaikaksi Uittotupa tai Jokiasema ja pysähtyä joen rantaa seurailevan reitin ravintoloissa 'yksillä'.


Uutta ja vanhaa 

Taitokorttelin sisäpihaa
Pakkahuone ja paviljonki
Jokiasema nukkuu vielä 
Pielisjoki loppui ja Pyhäselkä alkoi
Sisäpiha (kuva lainattu netistä)
Tämäkin kaunotar korjataan (kuva lainattu netistä) 
Laakkosen talo (kuva lainattu netistä)

Kuva lainattu netistä, samoin neljä seuraavaa





Parasta Joensuussa on tapahtumat
Tuskin maassamme on montaa, jotka eivät tiedä mikä ja missä on Ilosaarirock? Tai Ilovaarirock?
Kaikki alkoi aikanaan ihan oikeasti ylimpien kuvien Ilosaaresta ihan pienesti, siitä se sitten paisui ja nyt rokkailut tapahtuvat Laulurinteen laululavalla.

Kesä polkaistaan käyntiin perinteisellä Suomen Suven avauksella jossa maakuntamme alakoululaiset kokoontuvat Laulurinteelle ja kajauttavat konsertin lopuksi Karjalaisten laulun. Omakin Perikunta on siellä ollut alakouluvuosinaan hoilaamassa.

Täällä tapahtuu muulloinkin ja paljon. Elokuvafestari Rokumentti, teatterit, kuorot, bändit, opiskelijat, kulttuuriväki, urheilu, Joen Yö, ravintoloiden musiikkitarjonta ja paljon muuta.
Täällä on ajettu rallia, suunnistettu, hiihdetty, juostu maratonia ja kuninkuusraveja, on messuja ja markkinoita. Eipä oikeastaan tarvitse ihmetellä miksi tämä on niin suosittu kokouspaikkakunta, täällähän on kaikki lähellä.

Jytinää, kuva ladattu netistä

Parasta Joensuussa on asenne
Täällä ei turhia niuhoteta, toki asialliset hommat hoidetaan ja lain kirjainta noudatetaan, verot kannetaan ja muutenkin elellään enimmäkseen tolokusti.

Mutta paljon on tilaa jätetty ideoille, hulluillekin. Kun Lions Clubi halusi perustaa ruusupuiston, sille osoitettiin oitis paikka, Kirsikkapuiston taimetkin on istutettu. Täällä on paljon tekijöitä ja tietysti sitten on paljon kateellisia. Salaa ovat kuitenkin ylpeitä kun täältä joku tekee eikä meinaa. Pitää erityisesti mainita Porhoperhe Laakkonen, Bromanit (Motonet), Kyösti Kakkonen, Alangon veljekset, Heikki Simpauttaja Turunen ja urheilijoista ehdottomasti Mäkäräisen Kaisa. On meillä alasti rullaluisteleva Karate-Mauri ja muutama muu Persoona.

Kaupunki haluaa oikeasti profiloitua (huonojen kuskien kaupungista) pyöräilymyönteiseksi kaupungiksi. On pyöräbaanaa ja pyöräkatuja, kävelykeskusta laajenee ja jahka uusi uljas torimme valmistuu, kaupunkikeskusta on melkein autoton. Torin alle rakennetaan osuuskaupan rahoilla parkkihallia. Suomen rumimman kauppahallinkin älysivät purkaa, seuraava Iso Kina käydään arvatenkin siitä, millainen uusi kauppahalli pitää rakentaa.

Tykkään siitä, että täällä annetaan tilaa tehdä ja toteuttaa juttuja. Mieltä lämmitti esimerkiksi se, kun torin montun ympärille laitettiin suoja-aita. Uteliaita, toisiaan kyttääviä kaupunkilaisia varten aitaan maalattiin ihmishahmoja ja tehtiin silmien kohtiin tirkistysreikiä, jopa koiran korkeudella on omansa. Kaupunki osoitti heti pari seinää isojen muraalien toteutusta varten, raviradan valjastuskatoksen pituudelta on graffititaidetta. Ja hirmuisen paljon muuta.

Ihan erikseen pitää mainita katujen nimeämislogiikasta, meillä on Eteläkatu, Pohjoiskatu, Länsikatu, Itäranta, Torikatu, Kauppakatu, Kirkkokatu, Rantakatu, Siltakatu ja Sairaalakatu. Selkeetä. Paitsi sairaala on Tikkamäellä nykyisin. Kirkkokadun molemmissa päissä on tietysti kirkko, luterilainen ja ortodoksinen.

Joensuu on mukava, ihmisen kokoinen kaupunki.
Tuu tänne ja löydä itse suosikkisi!

Nämä loput kuvat on kaikki ladattu netistä:

Suomen ainoa perhospuutarha Botania
Botania
Kiroileva kultatöyhtökakadu Juuso


Taidemuseo
Ev.Lut. kirkko
Pyhän Nikolauksen kirkko


Vanha kirjasto, nykyinen konservatorio

Kosiosusi Sinisellä virralla
Metlan hieno talo
Piparkakkutalo

Näistä linkeistä löytyy lisätietoja:

... Hirnakan tietotoimisto opastaa aina...




18 kommenttia:

  1. No whee! Olipa tykitys Joensuun annista. Tuosta hyvästä kaupungin matkailuun voisi lähettää parin tonnin laskun. Olipa kattava esittely persoonallisella tavalla - kiitos tästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosi kiva oikein miettiä niinkin arkipäiväistä ja läpeensä tuttua kaupunkia. Kuvia etsiessäni tajusin, että täällähän on oikeasti kaikkea.

      Poista
  2. Joen kaupunki on kiva ja sinne porhalletaan jos ei sitä ennen hukuta lumeen, prkl!Periaatteessa en haluaisi narista säästä, koska se on force majeure- siihen ei vain voi vaikuttaa, nyt olen vain lopen kyllästynyt liukkauteen, lumeen, alijäähtyneeseen sateeseen ja, ja, ja...Anywaiskis pian nähdään, hugs from Nemppa. @Titalle voisin lähettää kysymyksen, mitä tehdään pinteessä olevalle syvälle pakaralihakselle? Rullaus, hieronta, pilates, venyttely, lepo, punaviiniterapia? olisin hyvistä neuvoista hyvin kiitollinen. Nemppa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti jumittunut gluetus räpsähtää auki.
      Huomiseen!

      Poista
    2. Tuo viiniterapia kyllä kuulostaisi näin perjantai-iltaa hyvältä, mutta nojaisin voimakkaasti hieronnan ja venyttelyn puoleen. Viini voisi viimeistellä rentoutuksen. Siellä syvällä se ongelmia aiheuttava on yleensä M. piriformis eli päärynänmuotoinen lihas. Sen yli, alta tai läpi menee lonkkahermo - tutummin iskiashermo. Ja kyllä juilii, jos lihas puristaa hermoa. Repii lopulta koko jalkaa. Etene siinä sitten. Ongelma kristallisoituu mm. pitkiin automatkoihin, joita Nemppa taitaa nauttia ihan työn puolesta riittämiin.

      Siis hakusalla olisi hieroja, joka osaa kyynärpäätaktiikan (juu oikeasti) pakaralihasten löysäämiseen. Sinne syviin lihaksiin on melko turhaa osoitella peukaloilla. Olisitpa reissussa täälläpäin, niin voisi sopia pientä treffiä. Se Hirnakan poppoon velhonäppi osaa kans ao. ongelman hoidon käsittääkseni. Hän on Maestron entisiä oppilaita ja hyvä osaaja.

      Poista
    3. Kiitos Tita vinkeistä, venyttely on jo otettu käyttöön. Olin perjantaina 60 min venyttelytunnilla ja siitä sekä pilateksesta on tavoite tehdä rutiini. Kun olen tulossa Oulun suunnalle voisin olla yhteydessä treffien tiimoilta?Mukavaa talvista viikkoa, nautitaan auringon säteistä ja upeista maisemista. Nemppa

      Poista
    4. Sille meidän taikanäpille taitaa olla mahdoton saada aikaa, on niin kiireinen heppu. Mutta aina voi yrittää.

      Poista
    5. Mun puhelinnumeron saat Hirnakalta. 16.4 alkaa työt kaupungilla, mutta milloin tahansa on vastaanotto auki sinulle, jos näillä hoodeille liikut.

      Poista
  3. Jaha tuli sitten uusi kohde missä käydä kesälomalla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa! Voi kun vielä sattuisi paisteinen kesä :D

      Poista
    2. Kiitos. Hieman on matkaa länsirannikolta Joensuuhun mutta varmasti löytyy kauniita maisemia matkan varrelta

      Poista
    3. Riippuu tietysti mistä päin länsirannikkoa lähtee, matkalla voi ajaa vaikka Jyväskylä-Kuopio-Nurmes-Koli-Lieksa-Joensuu ja takaisin vaikka Kitee-Savonlinna-Mikkeli-Lahti -reittiä. Matkalle mahtuu molempiin suuntiin todella paljon kivoja kaupunkeja ja paljon nähtävää. Ei ihan parin päivän pikareissu ole. Jos itärajalle asti ajaa, ei pidä jättää Ilomantsia (Joensuusta n. 80 km) ja runonlaulajien maisemia väliin. Valamon ja Lintulan luostaritkin osuvat melko mukavasti reitille.

      Poista
  4. Tiesin että joku teistä esittelee minunkin kaupunkini :) Joensuun.
    Mutta hei, mainitsitko kuuluisan valotaiteilijan Kari Kolan, joka aikoo elvyttää Botanian toiminnan uuteen Loistoon.
    Kiitos esittelystä, on täällä kyllä aika monta kivaa paikkaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siksi minä Botanian laitoinkin kun siellä tehdään nyt uutta ja jokainen vierailija varmasti otetaan ilolla vastaan. Oikein odotan mitä valojuttuja siellä vielä nähdäänkään. Viidakon yö nyt ainakin?

      Poista
  5. Onpa kivanoloinen. Pitänee joskus harrastaa Suomessa ollessa kotimaanmatkailua: olen kerran ajanut ohi.
    OP

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tule tule! Täällä voit nähdä myös toteemielukkasi :D

      Poista
  6. Mukavasti esittelit Joensuuta, ajan teijän ohi kun Joensuuhun mänen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai jassoo, ihan sivusta sitten sujahdat. Ja kiitos, parhaani yritin.

      Poista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com