Kylmästä lämpimään

Viikonloppuna kohotettiin vielä kerran maljat täysi-ikäiselle Perikunnan vanhimmalle. Läsnä skoolasi tällä kertaa myös Nemppa. Iltahan oli vallan rattoisa ja myöhään meni. Mutta kiva oli taas nähdä ja maailmakin parani kummasti. 

Islannille kilistettiin myös, sinne on kyllä lähdettävä vielä uudelleen. Mokoma pieni saarenpahanen kun niin vahvan vaikutuksen tekee.

Sunnuntaina oli aika pakata laukkuja ja autoa. Kuvassa näkyy Peetun överisuuri lentohäkki. 

Olihan se vähän vaikeaa miettiä mitä pakata mukaan, ensimmäiseksi matkalaukkuun sullottiin kuitenkin ratsastussaappaat ja muut harrastaessa tarvittavat vaatteet. Koulukirjatkin mahtuivat kyytiin.

Samaan aikaan kentällä Ponimies verrytteli kahden päivän tehotreeneissään, nyt kentällä oli esteitä ! Meillä kävi niin peikkomainen tuuri, että auraus osui kerrankin oikeaan aikaan, sitten satoi ihan vähän lunta ja kenttä on nyt todella hyväkuntoinen. Se osoittautui itse asiassa niin hyväksi, että esteiden kasaaminen oli suorastaan velvollisuus. Ja ilo, myös Ponimiehelle. Se puhkui ja puhalsi ja hyppäsi ja hymy oli korviin asti. Hyppyhetken jälkeen kävivät vielä käppäilemässä tienvarressa.

Otto seisoi portilla ja katseli kauniisti, ei hillunut eikä kiljunut. Toki Ottokin pääsi aurinkoiselle kentälle kurvailemaan, edellisen päivän laukkatreenien päälle oli hyvä ottaa letkeämpää liikuntaa. Nythän Otto jää väistämättä kevyemmälle käytölle reiluksi kuukaudeksi. 

Ponimiehen loittonevaa ahteria ällistelivät myös pikkupojat. Sitten Elmo simahti Tohtori Koiran korvienputsaukseen. Peetu aivan selvästi tajusi, että nyt tuli lähtö myös hänelle. Peetu ei todellakaan nauti matkustamisesta, en ole ihan selvillä mikä sen aiheuttaa. Häkissä kökötti pieni ja läähättävä, varsin hermostunut pikkukoira. Ei auta, pakko oli lämäistä luukku kiinni ja niin auton perävalot loittonivat ja kaarsivat pihasta pois.

Meni roskia silmiin.

Koti on tuntunut kaikkien lähdettyä isolta ja kolkolta. Emme me, Lellu, minä ja Perikunnan nuorin kykene taloa täyttämään. Illalla istahdin pitkästä aikaa telkkahuoneen sohvalle ja jäin katsomaan telsun antia. Niin oli outo tilanne, että unohdin syödä tilaisuutta varten varaamani jäätelöt.

Lellu seurasi kuin hai laivaa ja  selvästi yritti ymmärtää tapahtunutta.

Loput kuvat ovatkin perheen WhatsApp -ryhmästä.

Enhän minä saanut unta, valvoin ja yritin nukkua ja käänsin kylkeä ja mietin, onko kaikki varmasti matkalaisilla mukana. Sitten pimeydessä välähti puhelimen näyttö, ajassa 3.44 sain kuvan Peetusta lähtökuopissa Espoosta lentokentälle.

Ja niinhän ne vähäiset unenrippeet kaikkosivat kun viestiteltiin kuulumisia koko matkan kentälle saakka. 

03:44

Muuminaama

Check-in

Peetun jymyiso häkki sai kiitosta, kerrankin oli koiralle kunnolla tilaa liikkua. Peetu tosin ei häkkiään arvostanut ja koirien odotustilaan jouduttuaan sieltä kuului ponnekas räksytys. Ei tiedetä haukkuiko Peetu mahdolliset matkakaverinsa vai hyvästit talvelle. Enää ei tassuja palella eikä köli jäädy.

Seuraava viesti tulikin aamupäivällä, koiran häkin piti meidän saamiemme tietojen mukaan tulla matkatavararemmille ennen matkalaukkuja. Kun ei tullut, pelkäsimme Peetun olevan väärin lastattuna matkalla Delhiin tai johonkin muuhun Malagaa eksoottisempaan paikkaan. Lopulta häkki oli purjehtinut hihnaa pitkin odottajien luo ja häkissä tuttu läähättävä pikkukoira, ihan hengissä ja ehjänä.

Vettä oli ryystänyt kokonaisen pullollisen verran. On se rankkaa olla reissussa.
Lämmintäkin oli, reilut kymmenen plussalla -ja aurinko paistoi sielläkin. Kyllä se täällä meilläkin paistoi niin täydellä teholla, että kaipasin aurinkolasejani.

Aeropuerto

Talolle olivat päässeet hyvässä järjestyksessä. Kunnes Iso-J huomasi unohtaneensa lentolaukkunsa taksin takapenkille. Juuri siinä lentolaukussa oli tietysti läppärit ja lompakot, passi ja kalenterit, pankin tunnusluvut sun muut.

Saamiensa ohjeiden mukaan kaahasivat takaisin kentälle ja samainen taksi olikin sinne juuri saapunut. Lentolaukku löytyi ja kaikki oli taas kunnossa.

Laukkuepisodin jälkeen Pikkukoira pääsi ostoksille, piti aloittaa tarvikehankinnoista ja ensimmäinen ostospaikka oli iso eläintarvike- ja ruokakauppa. Kuvassa kurvaillaan Autoviaa pitkin takaisin kotikulmille.

Kaikkien käänteiden jälkeen oli mukava saada kuva, jossa pikkukoirakin köllötteli lähiravintolamme terassilla. Hyväkäytöksiset pikkukoirat ovat tervetulleita ja niille on usein oma keksipurkki ja pino juomakuppeja ravintolan sivupöydällä.

Peetu lähti ravintolaan

Jotenkin minusta tuntuu, että Peetu ei enää pahalla muistele automatkoja, lentoa eikä muutakaan kokemaansa kurjuutta. Olot taitavat nyt olla kohdillaan eikä kölikään jäädy hangessa tarpoessa.

Pikkuisen haikeana katsoin pihalla sen tekemiä polkuja ja mietin miten monesti se humpsahti pehmeään lumeen sopivaa pyllistyspaikkaa etsiessään. Ikävähän tuota pikkuista tulee, ei voi mitään. Onneksi reilun kolmen viikon päästä pääsen omin silmin näkemään miten kivaa on olla Uunona Epsanjassa.

Torpalla on hiljaista ja Lellu on nyt ylennetty tallikoiraksi, pitäähän minulla olla joku jolle puhua, hevosten lisäksi. Nythän meidän onkin jo aika lähteä ottamaan hevosia sisään.

Kyllä tämä uusi tilanne vaatii totuttelemista.

Kämpillä

PeeÄäs: ällistyneenä huomaan, että rahapuu todellakin kukkii! Milloinkohan on sadonkorjuun aika? Sen takana sitruunapuu näyttää puskevan hedelmää. Ei se näemmä kuollutkaan tekemiini 'muotoleikkauksiin'.