lauantai 5. elokuuta 2017

Elokuun ensimmäiset päivät


Ensimmäinen arkiviikko JL (jälkeen loman) alkaa olla finaalissa. Aikaiset aamuherätykset on taas selkäytimessä ja ne vain aikaistuvat jahka hevoset tulevat kotiin ja arki todella vyöryy päälle. Tämä on onneksi ollut vähän harjoittelua, Perikunnan vanhin painaa kesätöissä ja työaika on 8-14. Siitä puuttuvat vielä kaikki tallirutiinit ja muut velvoitteet, vain arkeen aina kuuluvat pakkoliikkeet hoidetaan, muuten ollaan semisti lomalla.

Ensi viikolla Norssi aloittaa syyslukukauden ja sitten pitääkin jo junailla. Kesätyöt jatkuvat vielä ensi viikon joten niitä tehdään koulupäivän jälkeen. Ja taas tarvitaan Äitiä kuskaamaan. Jotta tunnit täyttyvät, pitää tehdä yksi lauantaikin.

Kaupungin lukio aloittaa lukukauden 16.8. eli sitten alkaa todellinen aikataulushakki. Onneksi bussit liikennöivät sitten aivan normaalisti eivätkä parin tunnin välein.

Tämä viikko on siis lilluttu loman ja arjen välillä.
Säät ovat olleet vaihtelevat, on saatu lämpöä, valoa, kuultu ukkosen jyminää ja tänään rankkasadetta.
Lucifer -helteet ovat meillä pelkkiä uutisotsikoita, hyvä jos +20 on mittarista herunut.

Silti kirsikkasato on näin huima:




Näistä ei jää cocktaileihin koristeita eikä muutenkaan hillopurkkeihin pantavaa. Ihan olen seisaaltaan jaksanut syödä. Ensimmäiset omat kirsikat ikinä. Jännä vain, että tänä vuonna eivät räksät ole jakosilla, mikähän niillekin on tullut kun ei näy eikä oikein kuulukaan räksän räkätystä? Keväällä niitä oli kyllä ihan kamalasti.

Luumupuu pihtaa vieläkin, ei se kyllä kukkaakaan tehnyt.
Se onkin aivan erityinen juhla kun saan omista luumupuista joskus satoa kerätä ja säilöä. Kyseinen luumu on naapurista, vanhaa kantaa ja marjat pieniä ja makeita. Talon edesmennyt isäntä minulle taimen valikoi ja auttoi irroittamaan. Nyt se on pari vuotta meillä kasvanut vartta ja tuuhistunut. Ehkä jo ensi vuonna kukkii. Ja tekee satoa.

Tänään aloiteltiin ulkokanalassa vielä yhden ulkoilutarhan laittoa. Peetu piipahti kaupungissa treffeillä ja tuli takaisin varsin väsähtäneenä. Penneleitä odotetaan Kuusamon suunnalle myöhemmin syksyllä.

Vieläkään ei päästy grillin antimia syömään ulos, edelleen oli iso kattaus tupaan. Olisihan se kiva edes yksi ateria syödä ulkona takapihan tavernassa tällekin kesälle. Mutta ei tuo epävakaa sää hirveästi houkuta ja sisällä ei ole sääskiä.

Illan hyväksi lopuksi on kiva käväistä saunassa ja höpötellä Siskolikan kanssa huonoja juttuja saunan terassilla. Mitäpä sitä ihminen oikeastaan enempää tarvitseekaan?


Rouva kylpee




8 kommenttia:

  1. Räksät on kateissa täälläkin - naapurin valtaisat marjapensasrivistöt on saaneet olla ihan rauhassa. Liekö mustikkaa sen verran että ovat vielä muilla apajilla.

    Luumupuu on täälläkin (muinoin Latviaan tehdyn Klorofylli-kimpan tuomisia)jumittanut ja toissavuonna sain yhden ison keltaisen luumun ja viime vuonna jopa 2. Nyt en paljon ole uskaltanut kurkistella, luulen kuitenkin ettei tulossa ole nyt yhtään :(

    Ihania valopalloja - onko niissä kynttilä vai oikea sähkövalo sisällä?

    Uutiset tiesi alkuviikosta kertoa että tämä henäkuu oli parin vuosikymmenen kylmin - ei ole lämmöstä ollut riesaa, ei. Tänäänkin on vettä losottanut koko päivän erilaisilla volyymeillä. No hyvä on tietty tällaisena päivänä mehustaa pakkaseen tungettuja vanhoja punaisia viinimarjoja - eilen sentään saatiin poimittua 2 uuttakin ämpärillistä, ennenkuin sää taas karkotti sisälle. Josko lähipäivinä poutaantuisi, että pääsisi poimimaan lisää...

    Mutta voi apua, koko kahden viikon loma on nyt lusittu ja vasta syyslomalla luvassa lisää... millähän sitä saisi aivot väännettyä työmoodiin ja noustua aamulla kuudelta (kylmiä väristyksiä....) ylös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikähän niille räksille oikein tuli? Meillä tosin on kaksi pesivää haukkapariskuntaa tässä lähimain mutta tuntuu oudolta kun ne tuolleen kokonaan katosivat.

      Luonto osaa yllättää.

      Vähiin lomapäivät käyvät, keskiviikkona alkaa täälläkin syyslukukausi ensimmäisellä, viikon päästä toisella. Itse rimpuilen siinä välillä ja mietin mitä isona tekisin.

      Poista
  2. Niin se elokuu sitten napsashti totaalisesti kalenteriin toisin sanoen loma on loppu ja arki astuu konkreettisesti Nemppalaan. Arki on kyllä mukavaa mutta ilmassa leijailee kuitenkin hienoisia käynnistysvaikeuksia. Tänään opetellaan ja huomenna kurvataan jo aamusta varhain Isolle kirkolle ja loppuviikosta vielä kiekaus Pohjoisessa. Milloin Hopottimet palailevat pihapiiriin? Palaan siihen Karelia-caseen kun kalenteri selkiintyy. Terkkusia Kaikille Nempalta<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elokuussa alkaa paljon uutta, pitäisi kai itsekin jotain ryhtiä löytää.

      Hevoset tulevat kotiin viikon sisään, riippuu tietty siitä miten saadaan tallin huoltohommat tehtyä ja kuivikelava tilattua ja heinät ja ja ja... huoh.

      Poista
  3. Lomaa ei ole ollut mahdollisuutta pitää yhtään. No lomaa oli ennen toukokuun alkua pitkästikin, joten ei tässä yhtään olla maitohapoilla.

    Teidän arkeen on sullottu aika paljon aktiviteettejä, joten työstä se käy - vaikka ei siltä välttämättä tunnu.

    Muualla Suomessa on sataa losottanut, mutta meilläpä kärsitään kuivuudesta. Sateet on olleet niukkoja ja satunnaisia. Vaan lämpöjä ei ole täälläkään näkynyt. Tämmöinen kesä tämäkin. Kaksi edellistä oli kylmiä ja sateisia - tämä kesä vain kylmä. Ilmasto lämpenee, mutta milloin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se kyllä jännä miten tässä maassa sateet ja lämmöt menevät miten sattuu. Etenkin tuo sateiden paikallistuminen. Onko se meri sitten joka teillä kuivattaa ilmaa?

      Täällä ei ole tänään satanut vielä pisaraakaan ja Hullu Dunelt seurueineen asettautuu taloksi uuteen kesäresidenssiinsä. En tohdi kuvia ottaa kun koko porukalla on niin likaiset tukat, näyttävät ihan laitoskanoilta. Ehkä ne ovat seuraavan sateen jäljiltä paremman näköisiä ja kelpuutan kuviin.

      Ilmasto saisi lämmetä ihan vaan muutamaksi viikoksi niin, että sato kunnolla kypsyisi.

      Poista
  4. No voin kertoo, miksei ole räksiä siellä: koska ne on kaikki meidän pihassa, prkl!!! Mansikatkin veivät, vaikka oli huppu päällä - jostain löysivät aukon, ja aina kun kasvimaan liepeillä kulki, oli joku siellä verkon alla räpistelemässä. Meidänkin kirsikkapuu näytti kyllä raakilevaiheessa lupaavalta, mutta enpä liian monta marjaa odottele omaan suuhun asti ehtiväksi... ARGH!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jopas. Ihmeen paikallista on kyllä tänä vuonna vaihtelu. Meillä on hirmuisesti pääskysiä ja räksät puuttuu kokonaan.
      Eiköhän tuo tasoitu ensi kesään mennessä.

      Poista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com