torstai 3. elokuuta 2017

Nää on niin näitä

Viimeisillä voimillaan roikkuu nälkäinen kaapin kahvassa
Nyt sitä evästä. Ja heti.

Puhelimen muistiin oli tallentunut tämmöiset ääritaiteelliset otokset. 

Ylemmissä kuvissa Alati Nälkäinen aka Felix roikkuu kynsineen kaapin kahvassa. Muroja ei ollut kupissa eikä latzista jäljellä edes hajua. On se rankkaa olla kissana Torpalla. Maan painovoima veti nälkäistä puoleensa vääjäämättä niin, että huolella manikyroidyt kynnet lipesivät ovenkahvasta ja koko kyseenalainen komeus lätkähti lattiaan niin että leukaheltta heilahti.

Semmoinen pantteri meillä.

Alakuvassa Tupaukko vanhaherra Napsteri. Kävi trimmauksessa lomamme aikana ja on nyt niin suittu ja kammattu, kuin suoraan kinkereihin menossa. Tuommoinen muikea ja hurskas ilme. 

Vaan tuonkin viattoman katseen takana palaa hurja hinku saada kuvaajan mussuttamasta vohvelista edes reunariekale. Jonka se kyllä taisikin saada, parempi se oli koirassa kuin minussa.

Päätän eläinystäväkatsauksen tällä kertaa tähän, lissee luvassa lähiaikoina.

Tui. T. Nasse



6 kommenttia:

  1. Kas toteemieläimenihän se siinä, myyttiseltä intiaaninimeltään "hän, joka oli ruoka-aikaan kotona". Minä muuten just mietin, onko minulla tarpeeksi nälkä, jotta nousisin tästä yöpalaa laittamaan. Parempi ruokkia Felixiä, muutoin saattaa olla, että saatte kokea muinaisen egyptiläisen kissajumalan kamalan koston.

    Nukkumaan pitäisi vissin, juttujen tasosta päätellen.

    OP

    VastaaPoista
  2. Felixin tunteilla tai nälältä ei passaa leikkiä.

    VastaaPoista
  3. Meillä koiranpirulainen on oppinut hakemaan mansikkamaasta omat eväät. Osaa poimia kypsät. Ja kissan ruokahalulla ei ole leikkimistä. Osaavat vaatia ja ovat helposti poispilattuja.

    Minulla on nyt pilalle passattujen jonossa aviomiehen ja lapsien lisäksi kuusi kissaa, tusina kanoja ja viimeisenä koiranpenikka. Katson peiliin ja tunnistan syyllisen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koirat lienevät muutenkin marjanpersoja. Edesmenneen isäni dreeveri tykkäsi metsäreissulla syödä mustikoita mättäältä. Myös pensasmarjat kelpasivat, jos apajille pääsi, mansikoita ei meillä silloin vielä ollut. Yleensä metsäreissun sieni- ja marjasaalis oli parempi kuin jänissaalis, mikä ei johtunut koirasta, vaan isännästä, jonka mielestä oli sittenkin kovin vastenmielistä ampua jäniksiä. Metsällä käynti oli vain hyvä syy kulkea tuntitolkulla ihailemassa metsää ja sen elämää -koiran kanssa.

      OP

      Poista
    2. Tita, tykkäät kuitenkin <3

      Poista
    3. OP, Nasse hakee vadelmapuskista omat herkut, muista ei niin piittaa. Leffe ja Peetu eivät ole (onneksi) oivaltaneet mansikkamaan iloja ja antimia. Yrttimaalla ei ikinä kannata ottaa reunimmaisesta puskasta lehteäkään, niissä on aina mieto koiran kusen sivumaku.

      Poista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com