Jopas taas

Himmeli

Keskiviikko ja nyt jo ihan väsynyt. Loppuviikosta ei lystimpää ole tiedossa. Onneksi sentään on ohjelmaa jonka mukaan sätkytellä, muuten ehkä nukahtaisin unenpuutteen ja yleisen apatian takia.

Kuten jo taisin mainita, Otto on nyt virallisesti meidän nimissä. Ja vastuulla. Ja juuri nyt kolmijalkainen. Eikä vakuutus vielä voimassa. 

Eläinlääkäri kävi aamulla työmaalle mennessään piikittämässä kipulääkeen ja jätti suun kautta annettavan kuurin. Ilolla merkillepantiin Oton moitteeton käytös, vähän korva heilahti kun kaulasuoneen soviteltiin piikkiä. Eläinlääkärikin iloitsi puolestamme (ja ehkä vähän omasta puolestaankin työolojen parannuttua potilaan vaihdoksen myötä) kun nyt on kaksi mutkatonta tapausta tallissa. Koipivaiva ilmiintyi eilen, tarhassa kl. 16-18.30 välisenä aikana oli Otto onnistunut kinttunsa telomaan jotenkin. Haavaa ei näy eikä ruhjetta, kuumottaa ja aristaa. Pistää sentään painoa kaikille jaloille. Niinpä nyt viettää pari päivää karsinalevossa ja pitää kylmäkääreitä ajoittain. Alkuviikosta mennään klinikalle jos vielä oireita.

Kävin aamulla klinikalla kuitenkin kyselemässä parhaat vinkit loppuviikkoon ja KKK:lla mennään eli kylmä, karsinalepo ja kevyt kävelytys kuuri loppuun.

Laitetaan pskan tuurin piikkiin. Ja Oton kokemattomuus näistä arktisista oloista tietysti vaikuttaa myös. Kun on tähän talveen saakka viettänyt kohtuullisen vähälumisissa maisemissa aikansa, tarhannut tasapohjaisessa postimerkkitarhassa ja liikkunut sulalla maneesihiekalla. 

Onneksi jätkät ovat niin rentoa porukkaa, että kumpaakaan ei haittaa vaikka toinen hevonen ei ihan kylkimyyryssä olekaan. Ponimies ulkoilee tarhassa ja Otto kuikuilee karsinan oven yli, välillä taitavat jonkun hörähdyksen päästää. Ponimies hirnahti huolestuneena aamulla luultuaan jäävänsä ilman heiniä. Ei onneksi sen kummempaa draamaa tai eroahdistusta.

Esikoinen kävi eilen neurologin juttusilla lopputarkastuksessa ja nyt lyötiin potilaskertomukselle piste. Varasin taikanäpiltä ajan, saa näpelöidä vielä ne kallonpohjanlihakset ja muun päänkääntäjämekaniikan kohdilleen. Helpotti kovasti taas yhden sairaushistorian loppuminen, uusia ei tarvitakaan, kenellekään.

Kun vielä saisin tämän oman väsymykseni ja muun alakulon pois, olisi elämässä taas hyvyys vikana.

Tämän aamun suunnittelukahveilla lyötiin kuitenkin kalentereihin ensimmäisen pilateskurssin alkamisajankohta, helmikuun lopulla aloitan ensimmäisen ryhmäohjaukseni. Onneksi saan harjoitusoppilaita eteeni, heti huomenna ensimmäisen. Tai kaksi. Tästä tsemppautuneena tilasin itselleni uudet trikoot, oikein hippihenkiset ja psykedeeliset Parakeetin pöksyt. Ehkä ne siivittävät uuteen nousuun. Vähän niinkuin tämän yhden joskus muinin:

Pullukka-Ballerina kokoaa itsensä

Torstaina huolletaan Peetua, koirafysioterapeutti kopeloi pikkurekun kropan rennoksi ja toivottavasti askel on lennokas myös lauantaina kehässä. Itse en reissulle ehdi mukaan, minä kylmään Oton koipia ja puuhaan muita.

Nassen dieetti ei mainittavammin etene, ilmeisesti Seniorikansalaisella on piparipurkissa vielä murusia eikä Nassen kroppa ole lähellekään näin virtaviivainen saati vauhdikas kuin joskus ennen:

Päivälle on vielä tehtävälistalla hommaa, joten nyt on syytä nostaa gluteukset penkistä ja siirtyä liikekannalle. Ensiksi apteekkiin hakemaan karvakavereille matolääkkeitä ja hieman myöhemmin takaisin kaupunkiin hakemaan pari muuta juttua. Satula-asiakin saatiin onnistuneesti hyvälle tolalle, pitäähän sitäkin muokata vähän toppaamalla, onneksi toppaaja tekee myös kotikäyntejä. Sikäli Oton sairausloma tuli hyvään saumaan, on aikaa seistä käytävällä sovituksessa.

Valoa kohti!

PeeÄäs:
lähetin Töttiksen kasvattajalle (nyt myös omistaja) tuon kuvan bulskasta ballerinasta. Sain kuulla, että kahtena työpäivänä oli kengittäjä rehkinyt sen eläimen mahan alla ja tänään oli vihdoin saatu kengät alle. On se heittäytynyt haastavaksi... Nyt tuo välimatkamme tuntuu rauhoittavan turvalliselta, ei se ihan heti takaisin osaa.