Huimat humpalla

Tälläkertaa tällä kokoonpanolla, Nasse-setä ja Leffe sunnuntairallilla. Tässä on takana oikeasti vanhuksen virkistäminen, mutta niinhän siinä kävi, että taas kerran Napanderi osoitti oveluutensa ja jallitti nuoren huiman mennentullen ja molempiin suuntiin.

Äitikulta ei kipeän lonkkansa takia pääse lenkille, joten Nassen ulkoilu tarkoittaa lyhyitä koivennostokeikkoja. Silloin tarvitaan Leffen leikityspalvelua. Otin varuilta kamerankin mukaan, tarkoituksena ottaa ällistyttävän upeita toimintakuvia. Laitan tuonne loppuun ne ällistyttävyydet, huoh.

Totesin, että on nyt syytä ihan oikeasti ja ajatuksella palautella muistiin kameran asetuksien kanssa pelaaminen, tietyt valaistukseen liittyvät lainalaisuudet ja katsoa kamerasta jo valmiiksi (huom! lämpimässä) perusasetukset. Että tulisi muutakin kuin hämärää, epäselvää suttua.

Molemmat hevosetkin humppasivat korvansa hikisiksi (ja vähän muutakin) ratsastustunnin tiimellyksessä. Ponimiehen laukanvaihdot sujuvat jo huomattavasti rauhallisemmin ja rynnimättä. Kohtahan se paukuttaa niitä sarjana. Oton hiihtely näyttää hetkittäin oikein hyvältä, toki paljon työtä vielä on, että saadaan viimeisetkin ratsastuskouluponin jolkottelupyrkimykset pois.

Heinämies toi kaksi kuormaa heinää, nyt on taas varastotilanne hyvä. Laskettiin, että semmoinen 12 isoa paalia tarvitaan vielä, sitten alkaa olla laidunkausi hyvällä mallilla. Toki kesäksi pitää olla heinäjemma, eihän sitä tiedä millainen kesä tulee ja kuinka paljon hevoset majoittuvat öisin tallissa kuivan heinän äärellä. Kiva kuitenkin ajatella, että sieltä se laidunkausi taas lähestyy.

Hevoset menevät tulevana kesänä uuteen paikkaan laitumelle, joutuvat molemmat töihinkin joten ihan lomasta ei heidän tapauksessaan ole kyse. Itse toki käännämme kylkeä Hipsaaniassa, nekin aikataulut alkavat vähitellen hahmottua. Ehkä.

Kevättä on rinnassa jos toisessakin eikä tämmöinen plusasteinen sunnuntai ulkoilma-aktiviteetteineen sitä ainakaan vähennä, vaikkei aurinkoa tänään saatukaan. Tirpat sirkuttavat ihan samaa asiaa, kevät on ihan nurkan takana.

Ja tähän loppuun vielä ne ällistyttävän upeat  toimintakuvat. Älä pidätä henkeäsi niitä etsiessäsi :D

PeeÄäs:

Eikä Nasse olisi pesunkestävä tallikoira, ellei se osaisi rentoutua hevosen lailla riehunnan päätteeksi:

Nämä jätkät

Tuli vaan tässä mieleen, että nämä jätkät jäävät aina blogijulkisuudessa vähimmälle huomiolle. Ponikaksikko tai rekut esiintyvät huomattavasti useammin kuin vähänlännät kissat.

Kuvassa siis Torpan kissat, Oscar ja veljensä Felix (tuo punainen joka vetää vatsaa sisään) ja teemana ruuan ainainen ja kestämätön odotus.

Nämä sisäsimpsetit eivät hae eväitään riihen nurkista tai metsästä tallissa, siellä kököttää uskollinen hiiribaari jonka punaisiin jyviin ahnaat jyrsijät haksahtavat säälittävän helposti. Ikävä vain, että ne kuolevat hiirenpällit ryömivät kuolemaan aina mahdollisimman epätoivottuihin paikkoihin, kuten varastoituihin kenkiin, kukkaruukkuihin ja rehuvateihin. Suosisin tietysti myrkytöntä vaihtoehtoa eli kissoja. 

Mutta minkäs teet kun tie on liki ja nopeudet siinä ruokottomat. Kissat pysyvät sisällä ja nälkiintyvät ruokakuppiensa eteen. Meillä on jo surullinen rivi kissojen hautoja eikä yhtään ennenaikaista laattaa sinne tarvita. 

Juuri nyt hermoja raastava määkiminen kuuluu tutusta suunnasta, Felix havaitsi, että kupissa on murojen hälytysraja alittunut ja siitähän pitää mölytä voimalla. Tiedän näkemättäkin, kuinka sen pissankeltaiset silmät leimuavat, koska nälkä, hätä ja huoli ruuan loppumisesta on totinen.

Oscar kelliskelee saunan lauteilla, siellä on hyvä ja lämmin eikä Oscar jaksa keuhkota pienistä.

Nämä velikullat ovat omanlaisiaan, mukavia ja seurallisia. Kyllä joka torpassa katti pitää olla. Mieluummin monta.

Mitä hevonen syö?

Tässä taannoin juttelin eläinlääkärin kanssa aiheesta 'hevosen ruuansulatus'.
Meidän pullaponeilla ei ole ruuansulatusongelmia eikä ravitsemuskaan ole salatiedettä. Olen kuitenkin Oton tultua pohtinut hieman tavallista analyyttisemmin hevostemme ruokintaa.

Yksinkertaisena ihmisenä tykkään pitää niinkin vaikeaksi tiedetyn asian kuin hevosten ruokinta mahdollisimman yksinkertaisena. Ne eivät ole siitos- tai kisahevosia joten ruokinta ei ole grammalleen tarkkaa. Heinää, kivennäistä ja ruuansulatukselle hyväksi todettua (tai ainakin harmitonta) pellavarouhepuuroa saavat päivittäin. Talvikaudella valkosipulirouhe, karvanlähtöaikaan ADE-vitamiinilisä ja maun vuoksi puuroon liraus melassisiirappia. Omenoita, porkkanaa ja kuivattua ruisleipää herkuiksi. Himalajakivet kummallakin livottavana karsinoissaan. Kauraa nuo meidän otukset eivät tarvitse tämänhetkisellä työmäärällään yhtään, muitakaan väkirehuja ei kuulu ruokalistalle. Toki tilanteen mukaan harkitaan asiaa uudelleen.

Otolle kuitenkin aloitettiin Greenline -mössökuuri. Mennään säkki kerrallaan ja katsotaan mitä ponin kroppaan tarttuu liikunnan avustuksella, tuleeko niitä lihaksia vai onko jätkä tuomittu olemaan ns. kynäniska.

Ponimies on äärimmäisen hyvä rehunkäyttäjä ja voi hyvin näillä varsin vaatimattomilla eväillä.
Oton karva oli mielestäni kumman kiilloton ja karhea ja sontakin haisi tavanomaista tympeämmälle, jotenkin happamalle. Otto lisäksi syö lantaa. Tästä juttelin eläinlääkärin kanssa ja kyselin, olisiko syytä syöttää hevoselle kolikuuri. Semmoinen jossa se saa tervettä, elinvoimaista kolibakteerikantaa suolistoflooraansa.

Hän vallan hämmästyi ja sanoi, ettei muista milloin olisi viimeksi kuullut kysyttävän kolibakteerikuurista. Se ei kuulema ole muodikasta, vaan lähes kaikilla hevosilla on hänen näppituntumansa mukaan jonkinasteinen vatsahaava tai ainakin hiekkaa mahassa. Tai siis omistajalla on tämmöinen googletettu diagnoosi jo valmiina kun hän menee paikalle. Ja niitä diagnooseja sitten hoidetaan kalliilla erikoisrehuilla, rahaa, vaivaa ja eläinlääkäriä säästämättä. Sanoi tämän osittain huvittuneesti hymähdellen, osittain kai tosissaankin.

Voihan se olla tottakin, stressaavammissa ympäristöissä asuvien hevosten vatsaa voi vaikka vääntääkin, ehkä liikaa väkirehua, liian vähän liikuntaa, vähän heinää (ja sekin usein huonolaatuista) ja hädintuskin tarpeeksi vettä vuorokauden ympäri. Pienet hiekkatarhat saattavat pitkästyttää ja ajankuluksi hevonen imuroi maasta, myös hiekkaa.

Vatsahaava on hevosella hengenvaarallinen tila. Ähkyt ja muut yleiset hevosten ruuansulatusmurheet ovat niin ikään vaivalloisia ja pelottavan usein kohtalokkaita. Kroonisina vähintään tuskallisia hoidettavia.

Niinpä tuntuu pikkuisen hurjalta, että nuo hevosen ruokinnan ja hoidon perusasiat saattavat olla  hukassa tai ainakin vähemmällä huomiolla ja apua haetaan purkista, jo ennenkuin se olisi oikeasti tarpeenkaan.

Ei, minä en ole millään tavalla hevosen ruokinnan ekspertti, en edes valistunut arvaaja. Onnekashan minä olen, että hoidostani huolimatta hevosemme ovat olleet terveitä ja hyvinvoivia.

No mitä me sitten eläinlääkärin kanssa päätimme Oton suhteen?
Ihan ensiksi madotus ja toinen madotus sonta-analyysin jälkeen tarvittaessa. Sitten hampaiden raspaus. Edes AB-piimäkuuria ei kannata tähän alkuun nyt laittaa, nättiä lantapalleroa kun tekee eikä ole ruikulla, ei ollut kertaakaan, syö ja juo hyvin.

Karvapeite on jo vähän kiiltävämpi ja tuuheampi, puuroon lisätään päivittäin ripsaus ruusunmarjaa ja kotimaista hampunsiementä. Näillä mennään kevättä ja laidunkautta kohti.

Jäin kuitenkin miettimään näitä ruokahommia ja googlettelinkin vähäsen. Hevostarvikeliikkeen rehuhyllyn valikoima ja etenkin lisäravinteiden määrä on mykistävä, tarvitaanko niitä kaikkia oikeasti? Hoidetaanko osittain omistajan epävarmuutta vai mihin ihmeeseen tavalliset, perusterveet harrastehevoset tarvitsevat pullo/pussi/purkki/pönttötolkulla erilaisia tasapainottavia ainesosia ruokavalioonsa?

Kaikilla rehuvalmistajilla on erikoisruokansa, myslit ja mashit, väkirehut ja lisukkeensa. Yksi suosii kotimaista, toiselle kelpaa vain saksalainen tai amerikkalainen hevosrehu. Toivottavasti jokainen löytää sielunrauhan ruokaviidakossa ja muistaa sen tärkeimmän, ruokinnan kohteen. Että hevonen ei hautautuisi pussien ja purkkien alle. Että ei tehtäisi hommaa turhan monimutkaiseksi ja unohdettaisi perusasioita, heinää, vettä ja kivennäisiä. Että meillä olisi vähemmän ruuansulatusongelmaisia hevosia ja kroonisesta (henkisestä) närästyksestä kärsiviä omistajia.

Hyvävointista kevättä kaikille hevosille! t. Otto ja Ponimies

Pierufanfaarikorvat

PeeÄäs:

se on muuten taivahan tosi, että mittaapa ne hevosen eväät vaikka kultapölymitalla, huonon tuurin vaikutus hevosen kanssa elämiseen on järkyttävän suuri. Ja arvaamaton. Tänään perusterve hevonen voi olla huomenna hengettä. Harva asia on nimittäin niin huonosti suunniteltu kuin hevosen ruuansulatuselimistö. Seuraavaksi huonoiten tuumailtu on hevosen mahanalus, ne jalat :-)

Talvi parhaimmillaan

No nyt on talvi upeimmillaan. Tämä on sitä talvea, jota alan kaivata syyskuun kuulaiden päivien yhä kylmetessä. Jättäisin oikein mielläni väliin lo(s)kakuun, masentavan pimeän marraskuun ja ison osan joulukuustakin. Tammikuussa, kun on yleensä lunta maassa ja vähän puussakin, aurinko paistaa siniseltä taivaalta ja on raikas pikkupakkanen, tykkään pienen hetken talvesta.

Parasta tässä pysähtyneessä sydäntalvessa on lisääntyvä valo. Aamutalliin löntystelen jo kivassa hiljalleen valoistuvassa hämärässä, kohta ei tarvita edes tallin ulkovaloa eikä hevosten tarvitse jäädä sysipimeään talviaamuun.

Eikä aikaa tee huonommaksi sekään tosiseikka, että ensi kuun jälkeen on jo maaliskuu. Se tietää kevättä.

Saatiin maanantain kunniaksi reilut 10 cm uutta lunta. Eikä vanha fakta pettänyt nytkään. Mitä kauempana ja pidemmän aikaa Iso-J on poissa, sitä enemmän ja raskaampana lumi sataa. Kärsimyksen kruunuun kirkkaimmaksi kiveksi mätkähti katolta taas kerran isompi laatta raskasta lunta.

Traktori ei ole vielä käynyt lumitöitä tekemässä joten nyt piha näyttää kutakuinkin tältä:

Ja kentällä näyttää tältä, aura olisi tervetullut tekemään kuvionsa tuollakin.

Maisemassa ei ole moittimista, onhan puhtaus ja kirkkaus aivan pakahduttavan kaunista. Lisäksi rakentaminen on vielä täällä syrjemmällä maltillista ja näitä klassisia sinivalkoisia #Suomi100 -räpsyjä voi ottaa melko vähällä sommittelulla.

Sommittelusta puheenollen. Muistin, että minullahan on kohtuullisen järeä kamerakin. Niinpä tänään puhaltelin siitä enimmät pölyt pois ja otin kameran mukaan pihalle.

Ihan tuurilla muutama taisi onnistuakin, tiedä vaikka yrittäisin nyt  pitää kameraa mukana enemmänkin, ei se nyt niin painava ole.
Jotenkin vain tuntuu, että olen nämä kaikki maisemat katsonut etsimen läpi niin monta kertaa, että uusia näkökulmia ei kertakaikkiaan enää ole. Saattaa niitä nyt kuitenkin olla.

Tähän loppuun muutama otos, on tuossa valossa jo aavistus kevättä. Mukavaa päivänjatkoa!

PeeÄäs:
olen värkkäillyt blogin kanssa ja koska olen täysin kädetön Bloggerin kanssa, osa ajoitetuista on livahtanut hetkeksi julki ennen aikojaan. Ja Hirnakan tallin teksti luikahti sekin väärälle sivulle. Sori siitä.

Lauantai, taas

Kuutti sijaistaa

Perinteinen lauantaipostaus, julkaisuun sunnuntaina. Parempaan en nykyjuoksussa pysty. 

Uutena vastuksena on enemmän kuin aiheellista moittia puutteellisia tietoliikenneyhteyksiä Torpanmäellä. Vaikka ollaan ns. ottavalla paikalla, tämä on jostain syystä kaikkien mahdollisten yhteyksien katveessa ja sekä kuuluvuus että nettiyhteydet ovat edistyneen pohjois-Korean tasolla. Lisäksi kotiverkkomme ei kykene levittäytymään Torpan kaikkiin kolkkiin vaan törmää vahvistimesta huolimatta vanhaan hirteen. Koska läppärin kannatteleminen ja heristeleminen kohti yläilmoja on sekä turhauttavaa, että typerää, jätän läppärin mieluummin pölyttymään työpöydän kerrostumiin ja netittelen puhelimen kautta sen minkä netittelen.

Puhelimella julkaistut blogipostaukset ovat kai muuten ihan ok, mutta kuvat tulevat jättikokoisina ja tekstin näpytys puhelimeen on aika työlästä.

Viikko on ollut vauhdikas, pitänyt sisällään sekä liikuntaa että lihashuoltoa ja paljon juoksevia ja juostavia asioita. Iso-J oli perjantai-iltaan saakka reissumiehenä ja pakkaa tätä näpyttäessä autoaan, tie vie taas. Seuraavan kerran nähdään alkavan viikon perjantaina. 

Silloin kun Torpan arki jää minun hoitoon ja vastuuseen, hoidetaan vain asialliset hommat. Muuten ollaan kuin ne kuuluisat Ellun kanat.

Ensimmäisessä kuvassa Peetu vahtii etupihaa ja Leffeä sijaistaa lempipehmo kuutti, se on näköjään aseteltu Leffen toimesta aitiopaikalle kurkkimaan.

Kommee ja ylväs

Otto sai kinttunsa kuntoon eikä hierontakäsittely paljastanut oikeastaan mitään. Paitsi että hampaat pitää raspata pikimmiten, aristeli poskeaan erityisesti vasemmalta puolelta.

Juuri nyt Esikoinen jumppaa Oton kanssa jokasunnuntaista ratsastustuntiaan, aamulla jo kävi viisivuotissynttäreitään juhlinut pikkuneiti ratsastus'tunnilla'. Ponimieskin on ahertanut otsa hiessä jumpilla, mukavaa nähdä kentän käyttöaste nykytasolla eli korkealla. Valoisan aikakin on lisääntynyt huimasti joten iltaisinkin siellä tanner tömisee.

Viikon juoksuilta tarttui mukaan hamppua kahdessa muodossa, hevosille siemeninä, kanoille kuivikkeena. On se kyllä kumma miten kaikki loppuu yhtä aikaa, kauralastikin piti hakea, kananrehu ja hevosten puurotarpeet myös vaativat täydennystä. Tänään loppui hevosten kivennäinen ja seuraavaksi valkosipulirouhe. Heinäkuorma tulee ensi viikolla.

Hamppua kanalaan ja puuroon

Viikon lihashuoltokategoriaan kuului sekä hevosten, että kokovartalokoira Peetun hieronnat. Viimeksimainittu osasi jo rentoutuakin ja nyt on niin letkeä rekku, ettei uutta aikaa edes varattu. Katsotaan tarpeen mukaan. Hevosillekin riitti kertakäsittely toistaiseksi, sitten kun kevättreenit alkavat täydellä teholla (kentän sulamisen jälkeen), tarvitaan säännöllisempää lihashuoltoa ainakin Otolle.

Esikoinen kävi taikanäpillä ja sepä ei ollutkaan mikään turha reissu, kahdeksan fasettilukkoa aukeni, muista jumeista puhumattakaan. Päänsäryt ja huimauksetkin vähenivät lähelle nollatasoa.

Itseni sain bodypumpissa niin jumiin, että kintut olivat kuin kaksi ratapölkkyä, yhtä joustavat. Loppuviikosta vasta alkoi vertyä, pilates- ja spinningtreeneistä huolimatta. Tai niistä johtuen. Minulla on itsellenikin varattu aika taikanäpille, mutta nyt vaikuttaa siltä, että se aika on siirrettävä koska en pysty jakautumaan kahteen paikkaan samanaikaisesti. Hivenen harmittaa, mutta edelle kirii tärkeämpi asia.

Leffe pääsi myös osalliseksi ajohommista, käytiin kasvattajatädillä kammattavana. Kotiin tuotiin nätti ja sileäksi ajeltu spanieli. Homman viimeisteli lauantaisauna. Turkkiin ja ihoon jää ajelusta karvasilppua ja pölyä joka kutittaa kauheasti. Saunatuokion jälkeen meillä oli puhdas ja mustikkamuffinsilta tuoksuva puhdas koira.

Vauhdikas viikko jää nyt taakse ja uudesta odottelen vähintään yhtä puuhakasta. 

Nähdään taas!

Lauantain saunaseura

Lauantai

Lauantaina kl. 9.20

Vauhdilla on tänäänkin taaperrettu. Aamulla oltiin Nuorimmaisen kanssa kuntotyrmässä hetipian yhdeksän lyönnin jälestä. Perillinen suunnisti kohti jalkaprässiä ja minä jumppasaliin, kas tänäänhän oli ikirakkauteni BodyPumpin versio 100.

Maailmanlaajuinen lanseeraus tänään ja Uudesta Seelannista (Les Millsin kotimaa) kun aloitetaan niin mekin päästään herkuille ennen eurooppaa ja jenkkilöitä. Oli oikeasti ihan huisan kiva ja hyvä ja musatkin viimeisen päälle. Varmaan ihan vaan jännityksestä olin luonnollisesti kukkunut hereillä suunnilleen australian lanseerauksesta, ei vaan pysy uniasetukset päällä, ei.

Kuvassa näkyvät sangen vaatimattomat painoni, yhtään kymppikiloista lätkää ei tuossa ole. Tällä väsymyksellä katsoin turvallisemmaksi pelata vaatimattomalla pakalla. Oli minulla kasikiloinen kahvakuula varalta, mutta sitäkään en kaipaillut. Itse asiassa, niin loppui kolmannen kyykkybiisin aikana reisistä jerkku, että nakkasin viiden kilon kiekonkin pois ja hädin tuskin kykenin oman ruhon painolla kyykkäämään. On se kovvoo hommoo kun ei omaa persettä jaksa nostaa.

Ja koska lanseerauksessa oli neljä ylimääräistä/valinnaista kappaletta, me tehtiin tietysti ne kaikki ja tunti olikin 90 minuuttia. Siihen päälle kuvat ennen ja jälkeen ja matkan varrelta plus ohjaajille lanseerauksessa sallitut 'eiku' -blackoutit, parituntinen kaikkinensa salissa meni. Ja hiki tuli.

Kotona odottivat tavalliset tallihommat ja kanatkin vaativat juomahuoltoa.

Toinen kaupunkireissu toi kotiin näyttelyreissulla olleen Esikoisen ja dieetissään onnistuneen Peetu Penteleen. Sertiä ei saatu, mutta hyvät arvostelut (erittäin vankka runko, hyvä ilme jnejne) ja ERI AVK2. Tuomaritäti oli ollut tiukka ja marssittanut koiria kotimatkalle H:n ja Hylätynkin kanssa.

Koska ketään ei huvittanut syödä mitään järjellistä, tehtiin sitä sun tätä ja tungettiin ne maissilättyjen sisään.

Klo 18.15

Vähän myöhemmin

Seuraavaksi olisi aiheellista hinautua saunaan. Joudun välillä kirmaamaan takaisin talliin tarjoilemaan yöheinäkattauksen ja lataamaan lämpimät vedet yötä varten. Otto on toipunut erittäin hyvin ja kinttu on taas aivan yhtä sorja ja norja kuin ennen kompurointia. Huominen valmennustunti jää kuitenkin väliin, sen sijaan pääsee irrallaan kentälle verryttelemään.

Torstaina käytin Peetua koirafysioterapeutilla hieronnassa. Löytyi kireyttä lonkankoukistajissa ja takareidetkin olivat tiukoilla. Tänään kehässä olikin ollut oikein letkeä ja rento koira. Samainen taikanäppi lupasi tulla kotikäynnille ja kopaista hevoset. Se onkin oikein hyvä juttu, Otolla on niskassa jumia ja haluan, että katsotaan myös takapään lihakset. Jäällä ja koppurassa tasapainoilu on varmasti tehnyt jumia ja jäkitystä ponin kroppaan. Ponimies on aina yhtä rento, saa silti hierontakäsittelyn, ihan vaikka vaan hyvän hevosen palkkana.

Ja torstaista vielä sen verran, että Peetupoikapentele se sitten källin teki. Lukitsi itsensä käynnissä olevaan autoon -ja minut ulkopuolelle. Onneksi oltiin kotitiellä postilaatikon kohdalla. Sattumoisin minulla oli kotiavaimet takin taskussa ja auton vara-avain kotona avainkaapissa. Eikä Peetu saanut käsijarrua (sähköinen, napin takana) itse pois päältä. Kyllähän se vähän silti kuumotti kun auto hyrskyttää käynnissä ja pikkuinen 'ehkä vähän hämillään oleva' koiranpää pilkistää lukitun auton sisältä. Hrrr.

Peetu, pihatien kuningas

Jopas taas

Himmeli

Keskiviikko ja nyt jo ihan väsynyt. Loppuviikosta ei lystimpää ole tiedossa. Onneksi sentään on ohjelmaa jonka mukaan sätkytellä, muuten ehkä nukahtaisin unenpuutteen ja yleisen apatian takia.

Kuten jo taisin mainita, Otto on nyt virallisesti meidän nimissä. Ja vastuulla. Ja juuri nyt kolmijalkainen. Eikä vakuutus vielä voimassa. 

Eläinlääkäri kävi aamulla työmaalle mennessään piikittämässä kipulääkeen ja jätti suun kautta annettavan kuurin. Ilolla merkillepantiin Oton moitteeton käytös, vähän korva heilahti kun kaulasuoneen soviteltiin piikkiä. Eläinlääkärikin iloitsi puolestamme (ja ehkä vähän omasta puolestaankin työolojen parannuttua potilaan vaihdoksen myötä) kun nyt on kaksi mutkatonta tapausta tallissa. Koipivaiva ilmiintyi eilen, tarhassa kl. 16-18.30 välisenä aikana oli Otto onnistunut kinttunsa telomaan jotenkin. Haavaa ei näy eikä ruhjetta, kuumottaa ja aristaa. Pistää sentään painoa kaikille jaloille. Niinpä nyt viettää pari päivää karsinalevossa ja pitää kylmäkääreitä ajoittain. Alkuviikosta mennään klinikalle jos vielä oireita.

Kävin aamulla klinikalla kuitenkin kyselemässä parhaat vinkit loppuviikkoon ja KKK:lla mennään eli kylmä, karsinalepo ja kevyt kävelytys kuuri loppuun.

Laitetaan pskan tuurin piikkiin. Ja Oton kokemattomuus näistä arktisista oloista tietysti vaikuttaa myös. Kun on tähän talveen saakka viettänyt kohtuullisen vähälumisissa maisemissa aikansa, tarhannut tasapohjaisessa postimerkkitarhassa ja liikkunut sulalla maneesihiekalla. 

Onneksi jätkät ovat niin rentoa porukkaa, että kumpaakaan ei haittaa vaikka toinen hevonen ei ihan kylkimyyryssä olekaan. Ponimies ulkoilee tarhassa ja Otto kuikuilee karsinan oven yli, välillä taitavat jonkun hörähdyksen päästää. Ponimies hirnahti huolestuneena aamulla luultuaan jäävänsä ilman heiniä. Ei onneksi sen kummempaa draamaa tai eroahdistusta.

Esikoinen kävi eilen neurologin juttusilla lopputarkastuksessa ja nyt lyötiin potilaskertomukselle piste. Varasin taikanäpiltä ajan, saa näpelöidä vielä ne kallonpohjanlihakset ja muun päänkääntäjämekaniikan kohdilleen. Helpotti kovasti taas yhden sairaushistorian loppuminen, uusia ei tarvitakaan, kenellekään.

Kun vielä saisin tämän oman väsymykseni ja muun alakulon pois, olisi elämässä taas hyvyys vikana.

Tämän aamun suunnittelukahveilla lyötiin kuitenkin kalentereihin ensimmäisen pilateskurssin alkamisajankohta, helmikuun lopulla aloitan ensimmäisen ryhmäohjaukseni. Onneksi saan harjoitusoppilaita eteeni, heti huomenna ensimmäisen. Tai kaksi. Tästä tsemppautuneena tilasin itselleni uudet trikoot, oikein hippihenkiset ja psykedeeliset Parakeetin pöksyt. Ehkä ne siivittävät uuteen nousuun. Vähän niinkuin tämän yhden joskus muinin:

Pullukka-Ballerina kokoaa itsensä

Torstaina huolletaan Peetua, koirafysioterapeutti kopeloi pikkurekun kropan rennoksi ja toivottavasti askel on lennokas myös lauantaina kehässä. Itse en reissulle ehdi mukaan, minä kylmään Oton koipia ja puuhaan muita.

Nassen dieetti ei mainittavammin etene, ilmeisesti Seniorikansalaisella on piparipurkissa vielä murusia eikä Nassen kroppa ole lähellekään näin virtaviivainen saati vauhdikas kuin joskus ennen:

Päivälle on vielä tehtävälistalla hommaa, joten nyt on syytä nostaa gluteukset penkistä ja siirtyä liikekannalle. Ensiksi apteekkiin hakemaan karvakavereille matolääkkeitä ja hieman myöhemmin takaisin kaupunkiin hakemaan pari muuta juttua. Satula-asiakin saatiin onnistuneesti hyvälle tolalle, pitäähän sitäkin muokata vähän toppaamalla, onneksi toppaaja tekee myös kotikäyntejä. Sikäli Oton sairausloma tuli hyvään saumaan, on aikaa seistä käytävällä sovituksessa.

Valoa kohti!

PeeÄäs:
lähetin Töttiksen kasvattajalle (nyt myös omistaja) tuon kuvan bulskasta ballerinasta. Sain kuulla, että kahtena työpäivänä oli kengittäjä rehkinyt sen eläimen mahan alla ja tänään oli vihdoin saatu kengät alle. On se heittäytynyt haastavaksi... Nyt tuo välimatkamme tuntuu rauhoittavan turvalliselta, ei se ihan heti takaisin osaa.

Helge Herra kylvyssä

Helge ja voita kahta puolta leipää

Eipä tähän maanantaihin muuta kuin totean ilolla valoisan ajan pidentyneen taas kukon askeleen verran. Kukosta sen verran, että tämä Kääpiökoch Helge änkeytyi rouviensa kanssa kylpyyn härkäviikkojen alkamisen kunniaksi. Verkko-oven takana kuikuilevat Light Sussexit oman kukkonsa johdolla. Tuolla kukkoparalla ei ole nimeä, olisiko Frank (Underwood) jotain?

Tänä talvena olen pitänyt kanalian kuivikkeena hamppua, oikein mukava ja pölyämätön kuivike onkin. Maksaa Hankkijalla pari euroa enemmän kuin kutterilastupaali, kympin kantturoissa on hinta. Edullisemmin toki saisi jos tilaisi kerralla koko lavan ja vaihtaisi tallinkin kuivikkeet olkipelletistä hamppuun. Mutta en taida vielä olla valmis niin radikaaliin ratkaisuun. Meillä on hyvä ja toimiva diili olkipelletistä ja nykyinen säkki riittää hyvinkin pitkälle kevääseen. Hupailkoot kanaset hampussa ainakin toistaiseksi.

Tässä vielä yksi nättimys kanalian väestä, kääpiökoch on tämäkin. Samoin taustalla neljää munaa hautova rouva. Ensi viikolla saattaa piipitys kuulua, odotellaan vielä. Minä kelvoton en taaskaan muistanut merkata hautomisen aloittamispäiviä ylös joten hataran muistini varassa mennään. Taas.

Kaunis on aina kaunis

Tänään huomasin, että Hippoksen pyhään rekisteriin on korjattu Oton ajantasaiset omistajatiedot. Nyt ehkä uteliaat ja huolestuneet kansalaiset saavat sielunrauhan ja nukkuvat sen puolesta yönsä levollisesti. Ja edelleen olemme supertyytyväisiä muuminaamaan, kiva perusjärkevä perusponi se on. Just mitä haettiinkin. Josta tuli mieleen, että huomenna on Esikoisella aika neurologille, sen putoamisen jälkipyykkiä vielä analysoidaan. Muut oireet (huimaus ym) ovat suurinpiirtein kadonneet, mutta päänsärky on lapsiraukan ainainen seuralainen.

Toivottavasti saadaan lisäselvyyttä asioihin ja ehkäpä lähete Savonmuallekin, siellä on pelit ja vehkeet kuvantamiseen ja tarkempaan syyniin, nimim. Kokemustahan on.

Sää on kiva ja leuto. Loppiaisen lukemiin nähden nyt on kevät, pyöreä 0° möllötti auton mittarissa ja aurinko paistoi eteläiseltä taivaalta ihanan häikäisevästi. Ei se vielä lämmitä muuta kuin mieltä. Alkuhan se on sekin.

Viikkoa eteenpäin!

Ikioma muuminaama

Joulu paketissa

Tehty!

Tämä näky tuottaa aina iloa. On nimittäin seuraava kuusenkoristelukerta sujuvampi kun kuusenkynttilät on valmiina testattavaksi ja aseteltaviksi kuuseen. Kaksi valosarjaa varastoitu. Hyvä minä. 

Kuuset jatkojalostuksessa hevostarhassa, ja poneilla havunraikas hengitys.

Pakkanen lauhtui ja sen verran satoi lunta, etteivät kinokset helota kusenkeltaisina. Koirapojilla pitää taas kiirettä kun pitää merkata uudelleen. 

Leppoisaa sunnuntaita!

Punnittua puhetta?

Pakkasvaroitus

Muuminaamat

Tänään kuulin radiosta Ilmatieteen laitoksen julkaiseman pakkasvaroituksen. Siis oikeasti. Pitääkö meitä suomalaisia oikeasti varoitella tammikuussa kylmästä ilmasta? Onko vihdoin uskottava, että talvi todella yllättää, tulee varkain ja yhtäkkiä? Joku kesäkuinen raekuuro tai talvinen salamointi on yllättävää, tammikuinen pakkanen ei voi sitä olla.

No, se siitä. Korkeapaine tietää tammikuussa sekä pakkasta, että usein jopa aurinkoa. Ja sitähän tässä on kaivattu, aurinkoa. Tänään on raikkaat -23° ja illaksi kiristyy. Ihan rauhassa, meillä riittää sulakkeita, polttopuita ja talvikamppeita.

Hevosille tarjoillaan pakkasella ainakin yhdet lisäheinät ja noin neljän tunnin välein saavat vesipaljuunsa pari sankollista kuumaa vettä. Samalla kun nakkaa valmiiksi täytetyt heinäkassit tarhaan, voi helposti hoitaa vesitäydennyksen. Ei ole iso vaiva enkä siksi oikein ymmärrä, miksi ihmiset eivät juota hevosiaan ulos talvella. 

Meillä on jo hyvä aikaa ollut vanha kylpyamme varattuna hevosten talvivesiastiaksi. Se on pitänyt urakoida tarhaan, ankkuroida tukevasti ja verhota kolmelta sivulta laudalla. Takalaita on tarkoitus jättää osittain auki, niin että ammeen alle voi tuikata ulkotulen. Sen pitäisi lämmittää ammeen pohjaa ja pitää vesimassa sulana. Tähän mennessä hommaa ei ole viety maaliin, koska tarha on ollut jatkuvassa muutoksen tilassa. Nyt kun kenttä on valmis ja portit siellä missä pitääkin, voidaan amme sijoittaa lopulliselle paikalleen. 

Paitsi nyt ei kun on pakkasta, maa jäässä ja amme jumissa kinoksen alla. Suunnitellaan vielä vähän lisää, niin ei sitten tarvitse parsia heti virheitään.

Nuttu-ukkoina ponit päivystävät tarhan portilla vahtimassa heinätoimituksen aikataulua. Vielä ei ole järeisiin talvitakkeihin siirrytty, Ottokaan ei palele vaikka onkin huomattavasti ohuemmassa karvassa kuin Ponimies. Mutta pitäisikö niille asentaa jotkut pannumyssyt päähän pipoiksi?

Tassunjälkiä

Koirapojat eivät nuttuja huoli, Peetulle iskee välitön russelihalvaus jos manttelia, pusakkaa tai nuttua yrittää edes ehdotella. Leffe puolestaan ryysää ulos eikä näytä olevan milläskään vaikka pakkanen miten yrittäisi pureskella. Siirsin Leffen trimmausta sovulla leudompaan aikaan, olkoon nyt tuommoinen karvalullero.

Pitkiä lenkkejä ei kukaan jaksa näillä pakkasilla, sitäkin tiuhempaan tahtiin käydään koipea nostamassa saunan kulmalla. Hanget ovat täynnään käpälänjälkiä, jänikset ja rusakot näyttävät elostelevan aivan Torpan nurkalla ja pihalla. Onneksi koristepensailla ja puilla on talvitakit suojanaan. Koirapojat yrittävät kuseskelemalla karkoittaa tunkeilijat, mitäpäs ne muuta voivat. Öisin makaavat sorkat suorina vällyjen välissä ja ns. paskat nakkaavat rusakoiden puuhasteluille.

Kattikaksikko pällistelee posket muroja pullollaan ikkunan takaa, niitäkään retkuja ei pakkanen haittaa.

Leffe muuten arvostaa jäätyneitä hevosen lantakikkareita, niitä löytyy pitkin pihaa, kiitos tämän väsymättömän lannanlevittäjän.

Talviset herkut

Lämpöä aamuihin tuo lämmin kotiliesi, klapihella. Iso uuni tuikataan tulille vasta kun on aikaa sitä vahtia ja tulta ruokkia. Eilen lämmitin, tänään taitaa olla vielä uunin kylki niin lämmin, että huomenna sitten seuraavat pesälliset. 

Vaikka tämä maalla asuminen on melko työlästä, onpahan ainakin varma, että lämpöä riittää ja ruokaa saa tehdyksi näillä vanhan ajan luottovehkeillä.

Auto onkin ainoa jonka talvenkestävyyttä vähän arvuuttelen. Viime talven pakkasilla Hopianuoli meinasi lykätä työntekoa keväämmälle lämpimämpiin aikoihin. Tänään on kuitenkin lähdettävä liikenteeseen, toivottavasti ei tule mutkia matkaan, eikä varsinkaan tarvitse hinautua huoltohommia varten asiantuntijan tykö. Se kun on niin, että autokaupan tarjoamat kahvit eivät ainakaan ilmaisia ole.

Kotilieden lämpö

Ja vielä katsaus Kanaliaan. Pitkään on ollut tekemättömien listalla talvisäilytys roduittain. Silkit olivat huutolaisina tallin puolella, silkkikukko kun meinasi tapella kääpiökochinkukon kanssa ihan 'last man standing' -meiningillä. Eihän sellaista voi sallia, siispä silkit maanpakoon. Siellä on kuitenkin jättikochin pariskunta pakkaa sekoittamassa, kääpiö ja jätti elelevät rouvineen tyytyväisenä 'yhes koos'.

Sitä sitten mietin, että miten kanalan rajallisiin neliöihin saa lisäneliöitä, seiniä kun ei ole vieläkään tullut siirretyksi eikä lisäpytinkejä laiteta ennenkuin entiset on fiksattu edes kertaalleen.

Joku yö se sitten kirkastui, kun ei voi laittaa lisää lattiatilaa, otetaan sitä seinältä. Ja niin silkeille väsättiin seinähäkki.

Isot kanat saivat pitää lattiatilansa, sinne mahtuu neljä kanaa ja kukko hienosti neljälle neliömetrille, onhan niillä vielä orsi ja ulkoluukun portaatkin.

Silkkikanojen häkki on vajaat 2 m2, korkeutta sopivasti silkkien tarpeisiin. Isompia lintuja en tuohon laittaisi kahta enempää, meidän pikku parvi mahtuu tuohon hienosti kun eivät ole mitenkään hyperaktiivista porukkaa. Kohtahan pari silkkirouvaa kuitenkin lätsähtää hautomaan, aina keskitalvella ne niin tekevät.

Ja katso, näin on hyvä.

Double decker