Pojat

Hiphei, sain kuin sainkin aikaiseksi siirtää kameralta kuvia. Vähän se opettelutti kun viime kerrasta on aikaa, mutta läppärin työpöydän Marraskuu -kansiossa niitä nyt on. Mitään kunnianhimoista the photoartist -tuotosta ei ole luvassa.

Marraskuun valo on tänä vuonna ollut poikkeuksellisen hieno, aurinko on nimittäin paistanut ja se jos mikä on näillä leveysasteilla harvinaista.
Tietysti juuri sillä hetkellä, kun retuutin kameraa ulkona, taivaalla ajelehti jotain pilvihuttua mutta sehän ei haittaa oikeastaan yhtään.  Valkoista koiraa jos yrittää kuvata, liikaa valotehosteita ei tarvita. Otin nimittäin jätkät laidunpellolle juoksemaan. Jäinen, kova maa, rapiseva ruoho ja myyränkolot, sehän on maalaispojille onni ja autuus. Bonuksena jäätyneitä lantapalleroita joita etenkin Leffe rakastaa juoksuttaa paikasta toiseen.

Nättipoika-Leif on aina yhtä hauska, milloin on huuli vinksallaan tai korva nurin, ryhti vähintään on johonkin suuntaan hassusti. Mutta se johtuu vain siitä, että Lefalla on aina niin kova meno päällä, ettei se ehdi poseerata. Poistin kuvaerästä noin 99% Leffekuvista juuri siitä syystä, että kuvassa oli epämääräinen suttu tuommoista vaniljafudgen väristä liikkuvaa kohdetta. Jäljelle jäi näitä stand-by -kuvia joiden ryhtiä ei kasvattaja tahi tuomari kiittelisi. Mutta Leffeä ei haittaa! Sitä ei haittaa muutenkaan ikinä mikään vaan kaikki on aina ihanaa, just great!

Minä tykkään tuosta jenkkispanielin asenteesta, kaikki on niin aidon kivaa ihan koko ajan. Hirveän vaikeaa, käytännössä mahdotonta olisi kuvitella Leffe murisemassa, ärisemässä kiukuissaan tai vihaisena. Leffe on niin innoissaan, kaikesta. Ja se on semmoinen kokovartalokoira, että kun häntä heiluu, posketkin lopsahtelevat ikeniä vasten. 

Osaa se kyllä mököttää. Ainakin muutaman sekunnin. Ja syyllistää, sen se ryökäle osaa. Vetistävät silmät ja vetoava katse.

Pikkukoira Peetu on jo aikamies. Tietynlaista harkitsevuutta on (vihdoin) tullut ja aika on tasinut myös luonteesta terrierille tyypilliset itsestään syttyvät kipinät vähemmäksi. Pinna ei pala enää niin herkästi eikä niin vähästä kuin ennen. Osasyynä on se, että Peetun asema alfauroksena on kiistaton, ei Leffe ymmärrä vallasta taistella, samat raksut ja lihat ropisee kahdesti päivässä kuppiin olipa pomona kuka tahansa. Eli Peetu.

Nasse-pappa asuu mummolassa ja rauha on maassa sielläkin, pois ovat kiistat ja jäpitykset. Liian kovat luonteet eivät saman katon alle mahtuneet, onneksi mummolassa oli juuri Nassen mentävä aukko. Ja Nassehan on pennusta saakka ollut yhteishuoltajuudessa Äitikullan kanssa. 

Peetu ei ole nyt vähään aikaan käynyt näytillä, syytä olisi kyllä taas lähteä kylille sertijahtiin, komia Mieskoira pojasta on kypsynyt. Ja vaikka näytillä ei ole käyty, morsmaikkuja on käynyt. Kolme pentuetta saa kunnian kantaa Peetun nimeä sukutauluissaan isäsarakkeessa, viimeisimmät tassuttelevat Iisalmen suunnalla.

Peetun viimekeväinen anaalirauhastulehdus lääkekuureineen aiheutti paljon murhetta, lääkekuurista tuli nimittäin jonkinlainen outo ihoreaktio ja karvat tipahtelivat pois silmien ja suun ympäriltä. Kesti kauan kasvatella ne takaisin. Nyt karvaa on taas vaikka muille jakaa ja Peetu anteliaasti valkoisia karvojaan ripottelikin kaikkialle. Kunnes Kasvistäti otti koiran kanssa istunnon ja virtaviivaisti koiran sporttisen ulkomuodon taas normaaliksi. Sinne jäivät hapsut ja hipsut.

Viikko on edennyt jo keskiviikkoon ja piti oikein ottaa tuima tuijotus kalenteriin, kaikenlaista sinne on taas kertynyt. Tänään sain nivaskan papereita kirjanpitäjälle ja kurvasin pikakeikan maatalouskauppaan, parin muun vähäisemmän pysähdyksen lisäksi. Huomiselle on bonushommana vuorossa kanalan siivous, sulkasato alkaa olla loppusuoralla ja nyt on jonkinlainen järki siellä siivota.

Voi kun muistaisin kaiken sovitun, satulan toppausta ja auton huoltoakin on luvassa lähipäiville. Ilahduin muuten aidosti kun satulaseppä lupasi katsoa Ponimiehen penkkiä per heti. Koska välimatkaa on vain reilut 50 km, huitaisen keikan alta pois hetimmiten. Jos nyt en ihan väärin muista, tämä samainen toppaaja on tehnyt aikanaan opinnäytetyönään suitset. Ja ne suitset kuvattiin Herra Harmaan päässä. Maailma on pieni, MOT.

Ai niin, ne vaalit. Ne vaalit hyvinkin. Aamulla kurkkasin puhelimen uutisvirtaa jo kuuden aikoihin, silmät lävähtivät renkaiksi otsikot nähtyäni, Mr. T oli ällistyttävässä johdossa. No eipä siinä enää kannattanut unta yritellä. 

Jännäksi menee maailmanmeno, niinkuin jännää ei olisi tarpeeksi joka kolkalle jo nyt. Luotan kuitenkin siihen, että byrokratia toimii tehokkaana jarruna mikäli Mr. T meinaa jotain aivan päätöntä huseerata. Sille, mitä se hyypiö suustaan päästää, ei tietenkään voi mitään. Omaa oksaansa sahaa, uskoisin.

Päivääkään en ole amerikassa asunut, enkä sikäläistä ajatusmaailmaa ole sisäistänyt. Uskallan silti omana mielipiteenäni sanoa, että pettymys tulee olemaan valtava. Suulla suuremmalla on äijä haastellut sitä ja tätä, luvannut ties mitä. Ja samalla ärsyttänyt loukkauksin ja uhkauksin valtavan joukon ihmisiä. Ei tule olemaan helppoa ei.

Pitää vastedes iltarukoukseen lisätä se maailmanrauha. 

Lähden tästä talliin hakemaan oman rauhallisen hetkeni, sieltä se löytyy. Iltafanfaarit töräyttelee Ponimies ja niin on hyvä.

PeeÄääs:

No nyt tuli päivän pelastus!

Puhuin juuri pitkän puhelun Töttiksen kasvattajan kanssa ja hän on -mikäli asiat sujuvat hyvin- halukas hankkimaan hevosen takaisin omistukseensa. Nythän tämä menee todella mielenkiintoiseksi...