Viernes

Elämän suuria ajatuksia, ehkäpä hyvinkin.

Täällä ei ole juurikin unelmoitu, on vaan eletty ihanaa arkea suotuisissa olosuhteissa.
Kaupassakäynti on aina yhtä suuri ilo. En minä tarvitse kymmenien hehtaarien kokoista vihannesosastoa jossa on vähintään neljäätoista kurkkulajiketta, minulle riittää yksi laji joka on sekä maukas että älyttömän halpa.

Pussillinen rakastamiani vaaleita paprikoita (grillataan) maksaa noin 50 snt. Niiden marinointiin tarvittavat sitruunat haen pihapuusta (kukkii ja tuoksuu) ja tarvittavan oliiviöljyn saan kaupasta reilulla eurolla.

Kauppareissulta selviää parilla kympillä, siinä on jo lihaakin (yleensä kanaa), salaattitarpeita, hedelmiä, leipää ja leikkeleitä mukana. Viiniostokset nostavat kauppalaskun ehkä kolmeen kymppiin.
Voin jo kuulla sisäisen kirkumiseni kun asion ensimmäistä kertaa suomalaisessa ruokakaupassa... huoh. Mieluummin en ajattele sitä nyt.

Viikkoon on mahtunut pari pilvisempää päivää. Saimme jopa sadekuuroja ja etäinen ukkosen kumu jymisi merellä.

Kävimme uusintareissulla Rondassa, Nemppakuoma ei ole koskaan siellä käynyt ja mehän lähdimme oppaaksi. Perikunta jäi tänne rantakylään. Tällä reissulla kävimme kahdessa museossakin, toinen oli joku yleinen Rondan historiasta kertova museo, taisi olla peräti kaupunginmuseo. Toinen oli mielenkiintoinen, Bandolero (tai jotain vastaavaa) -rosvomuseo. Näyttelytilassa soi musiikki Carmenista ja esillä oli hurja kattaus mielenkiintoista dokumentaatiota, kuvia, esineitä, aseita, vaatteita ja muuta mikä valotti noiden vuoristorosvojen elämäntapaa ja -aikaa.

Paha setä

Kuolinilmoitus

Yksityiskohta maalauksesta

Rondan rosvot

Mottohan se tämäkin

Ronda, se ei petä, lämpöä piisasi utupilvistä huolimatta, lähtiessä napattiin mittarista kuva, +39°.
Eilen pidettiin ihan reilu rantapäivä ja käytiin Esikoisen kanssa näykkimässä lounaaksi kreikkalaiset dolmadekset ja vanha kunnon fetasalaatti. Hyväksi annoksen teki se, että kyseessä on ihan oikea kreikkalainen perheravintola ja maku sitä myöten autenttinen.

Vieressä istuva ruotsalainen mamma-dotter -kvartetti naukui ja narisi ja selkeästi traumatisoitui kun annokset eivät olleet samalla sekunnilla pöydässä. Voi voi, eihän se nyt voi olla niin justiinsa?
Olisin minä siellä rannassa viihtynyt vielä tunnin, pari pidempään. Ne viimeiset tunnit ennen auringonlaskua ovat parhaat. Ei polta, mutta lämmittää ja meri humisee vieressä. Onneksi vielä ehtii uudelleen sinne fiilistelemään ja vielä on House of Cardsin kolmososaa jäljellä.

Luettujen pokkareiden pino yöpöydällä kasvaa, lukemattomissa on enää pari ruotsalaista dekkaria. Hyvin minä onnistuin mitoittamaan lukemistarpeeni.

Tälle perjantaille on jatko-ohjelmassa pitkäksi venähtäneen aamun jälkeen liikkeellelähtö. Löysimme lähikaupungista El Corte Ingels -tavaratalon, semmoisen jossa ei olekaan vielä käyty. Siellä on hyvät mahdollisuudet löytää Iso-J:lle passeleita espanjalaisia nahkaloafereita, osti jo siniset, nyt olisi haussa kulahtaneen punaiset, ihan mahdottoman hyvä sävy.

Coinista ajelemme vuoristotietä Ojeniin ja illaksi Marbellaan syömään Nempan seuraan.

Huomisesta en huolta kanna, nyt on ihan hyvä näin.
Hasta luego!

Ehkä vähän jo perse homeessa?

PeeÄääs:
mikähän lie enne oli se, että aamulla somen uutisvirrasta bongasin Suomessa myytävän Andalucialaishevosen? Orihan se on, mutta vaikutti pahuksen järkevältä elukalta, niinkuin monet orit ovatkin. Ja vielä niitä voi jalostaa ruuniksi joka on hevosessa älyn korkein aste. Ehkä pala Andaluciaa kotiin? No ei kai sit, palana ja siivuna jatkossakin niin kauan kun tallissa tököttää kaksi hevosta ja karsinoita kaksi...