Kotona

-Leffe, ootko jo tajunnut että NE on kotona?

-??

-No NE!!

-Aijaa, no sehän on hyvä. Oliko ne jossain?

-Leffe!!!!!

-joojoo, elä raivoo, mie kerron äitille.

***

Juu, kotona ollaan, oltu jo torstaista asti. Jospa jo huomenna saisin läppärin tulille ja kamerasta kuvia? 

Katsellaan...

Viernes

Elämän suuria ajatuksia, ehkäpä hyvinkin.

Täällä ei ole juurikin unelmoitu, on vaan eletty ihanaa arkea suotuisissa olosuhteissa.
Kaupassakäynti on aina yhtä suuri ilo. En minä tarvitse kymmenien hehtaarien kokoista vihannesosastoa jossa on vähintään neljäätoista kurkkulajiketta, minulle riittää yksi laji joka on sekä maukas että älyttömän halpa.

Pussillinen rakastamiani vaaleita paprikoita (grillataan) maksaa noin 50 snt. Niiden marinointiin tarvittavat sitruunat haen pihapuusta (kukkii ja tuoksuu) ja tarvittavan oliiviöljyn saan kaupasta reilulla eurolla.

Kauppareissulta selviää parilla kympillä, siinä on jo lihaakin (yleensä kanaa), salaattitarpeita, hedelmiä, leipää ja leikkeleitä mukana. Viiniostokset nostavat kauppalaskun ehkä kolmeen kymppiin.
Voin jo kuulla sisäisen kirkumiseni kun asion ensimmäistä kertaa suomalaisessa ruokakaupassa... huoh. Mieluummin en ajattele sitä nyt.

Viikkoon on mahtunut pari pilvisempää päivää. Saimme jopa sadekuuroja ja etäinen ukkosen kumu jymisi merellä.

Kävimme uusintareissulla Rondassa, Nemppakuoma ei ole koskaan siellä käynyt ja mehän lähdimme oppaaksi. Perikunta jäi tänne rantakylään. Tällä reissulla kävimme kahdessa museossakin, toinen oli joku yleinen Rondan historiasta kertova museo, taisi olla peräti kaupunginmuseo. Toinen oli mielenkiintoinen, Bandolero (tai jotain vastaavaa) -rosvomuseo. Näyttelytilassa soi musiikki Carmenista ja esillä oli hurja kattaus mielenkiintoista dokumentaatiota, kuvia, esineitä, aseita, vaatteita ja muuta mikä valotti noiden vuoristorosvojen elämäntapaa ja -aikaa.

Paha setä

Kuolinilmoitus

Yksityiskohta maalauksesta

Rondan rosvot

Mottohan se tämäkin

Ronda, se ei petä, lämpöä piisasi utupilvistä huolimatta, lähtiessä napattiin mittarista kuva, +39°.
Eilen pidettiin ihan reilu rantapäivä ja käytiin Esikoisen kanssa näykkimässä lounaaksi kreikkalaiset dolmadekset ja vanha kunnon fetasalaatti. Hyväksi annoksen teki se, että kyseessä on ihan oikea kreikkalainen perheravintola ja maku sitä myöten autenttinen.

Vieressä istuva ruotsalainen mamma-dotter -kvartetti naukui ja narisi ja selkeästi traumatisoitui kun annokset eivät olleet samalla sekunnilla pöydässä. Voi voi, eihän se nyt voi olla niin justiinsa?
Olisin minä siellä rannassa viihtynyt vielä tunnin, pari pidempään. Ne viimeiset tunnit ennen auringonlaskua ovat parhaat. Ei polta, mutta lämmittää ja meri humisee vieressä. Onneksi vielä ehtii uudelleen sinne fiilistelemään ja vielä on House of Cardsin kolmososaa jäljellä.

Luettujen pokkareiden pino yöpöydällä kasvaa, lukemattomissa on enää pari ruotsalaista dekkaria. Hyvin minä onnistuin mitoittamaan lukemistarpeeni.

Tälle perjantaille on jatko-ohjelmassa pitkäksi venähtäneen aamun jälkeen liikkeellelähtö. Löysimme lähikaupungista El Corte Ingels -tavaratalon, semmoisen jossa ei olekaan vielä käyty. Siellä on hyvät mahdollisuudet löytää Iso-J:lle passeleita espanjalaisia nahkaloafereita, osti jo siniset, nyt olisi haussa kulahtaneen punaiset, ihan mahdottoman hyvä sävy.

Coinista ajelemme vuoristotietä Ojeniin ja illaksi Marbellaan syömään Nempan seuraan.

Huomisesta en huolta kanna, nyt on ihan hyvä näin.
Hasta luego!

Ehkä vähän jo perse homeessa?

PeeÄääs:
mikähän lie enne oli se, että aamulla somen uutisvirrasta bongasin Suomessa myytävän Andalucialaishevosen? Orihan se on, mutta vaikutti pahuksen järkevältä elukalta, niinkuin monet orit ovatkin. Ja vielä niitä voi jalostaa ruuniksi joka on hevosessa älyn korkein aste. Ehkä pala Andaluciaa kotiin? No ei kai sit, palana ja siivuna jatkossakin niin kauan kun tallissa tököttää kaksi hevosta ja karsinoita kaksi...

Hyvältä näyttää

Kukkiva palmu?

Noh, eipä tässä juuri mitään lisättävää aiempiin. Mukavaa on ollut ja mukavalta näyttää lähitulevaisuuskin.

Kaikenlaisten lähiseutureissupäivien (kamerassa on todistusaineisto, puran kun jaksan) jälkeen oli tänään hyvä köllähtää Juanin isännöimän Tropical Playan patjalle ja antaa auringon tummentaa nahkaa. Joka muuten on meillä kaikilla jo ihan hyvän värinen. Iso-J tosin muistuttaa enemmänkin rapurapurallaata, perikunta ja minä alamme käydä paikallisväestöstä. Rannalla tarpovia yöntimoja (sori, se on täällä ihan yleinen ilmaus) ei sentään vielä ihan muistuteta. Muuten, en ole eläissäni nähnyt niin lakumustaa miestä nähnyt kuin eräs hujoppi joka osaa sanoa suomeksi ostaosta, haistapaska. Just for your information.

Tänään oli kuitenkin rento playapäivä. Lukemista riittää vielä, olen House of cards -sarjan ykkösosassa ja alan vasta koukuttua, onneksi on vielä osia jäljellä.

Köllähdettiin pedeille joskus kahden maissa ja kun aurinko painui rantakadun talon taakse iltakahdeksan maissa, olikin ihan sopivan raukea olo löntystellä vakiokuppilamme pöytään. Pieni kevyt snackspala ja ostosreissu lidlin lauantairuuhkaan ei tuntunut enää niin kovalta haasteelta.

Kotona odotti säkillinen pyykkiä ja iltaruuan vaatimat askareet. Jotenkin tuntui kauhean kolealta, ulkona on vain vähän reilut +20 ja minä vedin pitkähihaisen paidan päälle. Kaupungilla vietetään tänään Carmen pyhimyksen päivää ja asiaankuuluvia iltafiestoja. Katselimme ilotulitusta täältä mäeltä ja totesimme, ettei Nizzan tapahtumien jälkeen hirveästi houkuta lähteä isojen väkijoukkojen vellonnan keskelle.

Ei tässä mitään pelkäämään suostuta, kunhan vain vähän enemmän käytetään ajatusta siihen, missä aikaamme vietetään. Turistirannat ja hotellisumppu ei houkuta muutenkaan, nyt vielä vähemmän. Tuo meidän vakiorantamme on ihan paikallisten kansoittama, alan jo oppia tuntemaan eri perheet, heidän lapsensa ja vakioasemapaikkansa.  Siellä on mukavan pieni porukka, Juanin valvova silmä näkee kaiken eikä kännääviä brittejä hoipertele siellä seassa.

Tänään muuten oli kuulema ties monesko päivä peräkkäin kun rannalla liehuivat punaiset liput ja rantavahdit partioivat tarkasti. Aallokko oli ennätyskorkea, mutta vesi miellyttävän lämmintä ja siellä lillui ilokseen.

Lomaräpylä

Huomiselle ei ole vielä suunnitelmaa, mutta koska Nemppakuoma on onnistuneesti rantautunut naapurikaupunkiin, voi olla, että suuntaamme sinne.

Pikkuisen suu jo napsaa yhden tietyn pizzerian artesaanipizzojen perään ja perinteinen Puerto Banuksen sunnuntaikävely olisi ihan kiva. Onhan siellä myös se Astral Bar jonka tinto verano on vertaansa vailla. Jo hintansa (11€) takia... kerran kesässä ja laiskasti lomalla, niin on hyvä.

Kurkkasin sääennusteita, aika tasaiselta ja yllätyksettömältä näyttää. Mutta rehellisesti sanoen, minä voin ihan hemmetin helposti elää tämän tosiasian kanssa. Ennen Suomeen paluuta pitää ehkä käydä ostamassa paksu huivi syksymallistosta, sitä jo kantavat kauppoihin.

Leppoisaa sunnutaita, missä lienetkin!

Hasta luego!

Huomaa sadesumma

Onko se Afrikka kaakana?

Liejunakuninkaan vuori?

Ei ole kaakana, tuosta on vajaat 15 km. Ja totta puhuen, tässä maailmantilanteessa tuon lähemmäs kyseistä mannerta en ole valmis menemään. Toivottavasti vielä joskus maailma korjataan ja turvallisuushakuinen maalaisjunttikin pääsee punaisen mantereen ihmeitä katsomaan. 

Eilinen reissu typistyi yhdellä yöllä kun juuri Jereziin saavuttuamme Esikoinen muuttui harmaanvalkeaksi ja kylmännihkeäksi, seuraavan tunnin vietin hänen seuranaan erään kivan kippolan vessassa varjellen hiuksia rötvääntymästä oksennukseen ja pitelemällä jäämurskapussia niskallaan. Lämpö ja alhainen verensokeri ynnä ties mikä ovat hankala yhdistelmä.

Kun Perillinen jaksoi hoippua autoon, jätettiin Jerezin hevoskuvaukset, sherrytastingit ja muut suunnitellut aktiviteetit taaksemme ja suunnattiin kotia kohti Atlantin rantoja pitkin. Conilissa pysähdyttiin toviksi keramiikkaostoksille ja jollain hippisurffarirannalla notkuttiin päiväoluiden ajan. 

Onneksi potilaan vointi koheni tunti tunnilta ja jaksoi jopa syödä Tarifan kalliolla josta tuo kuva on napattu.

Ehdittiin La Canadan ostosparatiisin markettiin noin varttia ennen sulkemisaikaa ja koettiin massiiviset purkuruuhkat kun kaikki änkesivät samasta liikenneympyrästä kuka Marbellan, kuka Malagan kuka Esteponan suuntaan. Kotona oltiin joskus 22.30 jälkeen ja voin kertoa, ettei nukkumatia tarvinnut kauaa houkutella. 

Nyt ollaan kämpillä ja ihmetellään pilvistä päivää. Yksi meistä jahtaa Pokemoneja pitkin kujia ja katuja.

Minä jään yksin kotiin ja aion hyödyntää pilvisen päivän viilennyksen ja leikkoa ruusut. Kivaa vaihtelua sekin.

¡Hasta pronto!

Juzcar, Ronda, Setenil de las Bodegas, Olvera

Tarkenee! Ja on mitä räntäsateessa kaihoten muistella. Matka jatkuu Sevillan kautta Jereziin.

Adios!

MUOKS:

Tuo Juzcarin smurffikylä on ihan hauska kuriositeetti kaikkien andalucian valkeiden kylien joukossa. Aikanaan kun Smurffit elokuvaa kuvattiin, Sony päätti kuvata Juzcarissa. Siellä maalattiin kaikki kirkkoa myöten vaaleansiniseksi. Kuvausten jälkeen yhtiö olisi maksanut valkoiset maalit ja palauttanut kylän ennalleen mutta kyläläiset eivät suostuneet. Olivat nimittäin päässeet turistien rahojen makuun ja totesivat, että sinisenä erottuu. Niinpä kylä on edelleen haalean sininen. 

Reitti sinne on mielenkiintoinen, hetkittäin tielle ei mahdu yhtä autoa enempää, korkeintaan laiha vuohi mahtuu ohittamaan ja sekin saa koukata valkoisen viivan toiselle puolen. Tie on korkealla, mutkainen ja kuten sanottua kapea. Ja mahdottoman kiva.

Kylässä itsessään ei nähty kuin kolme elävää ihmistä joista yksi teini ja pari mummoa.

Rondahan on tuttu jo ennestään, nyt käppäiltiin ns. uudella puolella ja jätettiin se rotkosilta ja historiallinen kaupunginosa sikseen. Syötiin (kallis) ja shopattiin pari matkamuistoa. Jatkettiin Seteniliin. Sekin on ennestään tuttu, huikea luoliin rakennettu kaupunki.

Sinne piti jäädä yöksi, mutta kylän ainoa hotetti oli kiinni. Pari rundia piti ajaa huiman kapeilla kujilla ennenkuin asioiden tilanne selkeentyi ja päästiin ulos. Onneksi seuraava kohde, Olvera oli eläväisempi.

Sieltä löytyi ystävällisten paikallisten avulla hotelli josta saatiin tuplahuone. Osuttiin tuurilla sisään paikallisten olohuoneeseen ja saatiin pöytä täyteen tapaksia ja erilaisia leipiä. Neljä henkeä söi ja joi hyvin, hinta kohtuulliset 28€. Tähän verrattuna Rondassa maksettu tapasruokailu 44 €:n nylkyhintaan oli suoranaista riistoa.

Keskiviikkona hotellin hillovoileipäaamiaisen jälkeen suunnattiin kylän korkeimmalla huipulla oleville nähtävyyksille. Siellä oli hieno arabialainen kivilinnoitus ja käsittämättömän kaunis kirkko. Siellä kiipeillessä ja kirkon lasimaalauksia ällistellessä meni tunti jos toinenkin. Niinpä pakkauduimme tankkausistunnon jälkeen takaisin volkkariin ja suuntasimme Sevillan sijaan suoraan Jereziin jossa tarkoitus oli viipyä tovi ja toinenkin. Mutta kävi sitten niinkuin kävi. 

Lisään kuvia johonkin väliin, juuri nyt motivaationi ei veny satojen kuvien purkuun ja lajitteluun.

Nähdään taas!

Kesäkunto 2016

El mismo sol, saman auringon alla

Kesäkuntoon,  sehän se on tavoite. Minäkin yritin, tänäkin vuonna.

Mutta tarkemmin kun ajattelin ja tarpeeksi monta nöyryyttävää hikistä sovitussessiota koettuani, opin, että kesäkunto on mielentila, ei se ole rasvaprosentti. Ei edes sukua sille. 

Mieli on nyt juuri otollinen kesän riemuille, loman iloille, hyvälle ruualle, kylmälle juomalle, elämän tarjoomuksille. Se on kyllä oikeastaan ainoa kesäkunto jota kannattaa tavoitella. Mitäpä jos onkin ihan nahkakuiva ruippana jolle ei maistu ruoka ei juoma. Jokainen syöty oliivi pullottaa mahaa ja jokainen nuoltu jäätelö lököttää persnahkoissa. Ja mieli on matala, koko ajan. Senkö takia kannatti pääsiäisen herkuista kieltäytyä, jyystää rahkaa ja näkkäriä, kurlata vesivaahdolla vappuna ja pilata hiton monta kuukautta elämästä koska kesäkunto? 

Mitä siitä jos vähän speedon kaulus kiristääkin, pääasia, ettei korvienvälys kiristä!

Hilpeää heinäkuisen viikon jatkoa, missä lienetkin, saman auringon alla ollaan kuitenkin, el mismo sol!

Maanantaina Malagassa

Pihahommia

Reilu metri

Käytiin hankinoilla, tällä kertaa vähän erilaisella taimistolla. Täällä talvi ei ole ollut ankara, lyijykukat kasvaa rojottivat reilun metrin mittaisina ja olivat kuulema vielä pieniä. Ne, mitä olen tällä mäellä nähnyt, roikkuvat ties mistä useamman metrin varrella. On se vaan huisaa kun kasvit omassa ympäristössään viihtyvät. Melkein kävi sääliksi niitä ruippanoita joita kotona varjelen aarteinani.  Pitäisi oikeastaan ostaa semmoinen Välimeren alueen kasviopas, eihän noita tunnista kun kasvavat ihan älyttömän kokoisina. Fenkoli kasvaa muuten rikkaruohona ojanpohjilla.

Hintakaan ei ole kasvien hankinnalle esteenä, semmoinen laventeli joka Plantagenilla maksaa vähintään 15 €, lähti kyytiin kolmella euritoksella. Hommattiin takapihan muurin ruukkuihin kukkivia mehikasveja, tuoksupelargoni, laventeli, iso basilika ja joku muu kukkiva yrtti, koko setti yhteensä 15 €. 

Lähtövalmiina

Viisimetrisiä

Autoon ei mahtunut, muuten kyllä olisi palmukin hommattu. Olisi kyllä kiva hommata kerrankin vähän reteämmän kokoinen palmupuu. Etuparvekkeen edessä kasvaa komea johanneksen leipäpuu, takapihalla appelsiinipuu. Kyllä sinne palmukin mahtuisi eikä tarvitsisi edes survoa. En tosin ole koskaan selvittänyt millaiset juuret palmu kasvattaa ja onko miten iso riski sillä rojahtaa talon päälle jos puhuri käy kovemmin. Ne ruikulat mitä kotona on yritelty, ovat kaatuneet lähinnä kissojen urheilutelineinä toimimisen jälkeen. 

Värejä ja tuoksuja

Grillikin saapui, vajaassa viikossa se Suomesta tänne tuli. Rahti oli satasen verran mutta kerranhan se vain pitää maksaa. Nyt Iso-J sitä tuolla takapihalla virittelee, ties vaikka tänään jo rillattaisiin. Pitää ehkä hakea Suomikaupasta Wilhelmiä ja ihan kansallisromanttisessa hengessä hotkaista edes yksi kyrsä sinappidipillä.

Muissa puuhissa ei mitään mainittavaa, arkeahan täällä eletään, pyykinpesut ja kauppareissut sulassa sovussa rantapäivien kanssa. Eilen oli rannalla punainen lippu salossa ja tomerat rantavahdit vislasivat pilliin heti jos kahlailijat menivät liian kauas. Aallokko oli kova ja virtaus petollinen, nähtiin kaksi pelastusoperaatiotakin kun virta vei ihmiset turhan kauas. Mutta silti jätin minäkin talviturkin Välimereen, virta vähän heilutti mutta pysyin tiukasti pohjaan ankkuroituneena ja omin jaloin tepastelin takaisin maihin, ei siihen hengenpelastajia tarvittu avittamaan. Olisivat toki saaneet tulla kättä ojentamaan, en olisi pahastunut ensinkään.

Täällä siis kaikki hyvin, hasta luego!

Saalis

Siellä sun täällä

Nytpä on laajennettu kokemuspiiriä oikein urakalla. Ensinnäkin olemme onnistuneesti asioineet autokorjaamossa jossa ei luonnollisesti puhuttu sanakaan suomea ja englannin sanastokin käsitti pari sanaa, toinen oli Okei. Hyvin saatiin kuitenkin auton kytkinjärjestelmän osat vaihdettua ja nyt volkkari hyrrittää taas kuin uudempikin peli.

Mukavaa oli toki se, että auton remppa valmistui alta aikayksikön ja remontin hinta oli noin neljäsosa siitä mitä se Suomessa olisi tehnyt.

Autovuokraamosta jäi vähän kökkö fiilis, netissä varauksen hinta oli jotain ihan muuta kuin tiskillä ja kun käsitin, että pablohan yritti myydä kaikki mahdolliset vakuutukset ja nipistää luottokortilta kaikki mahdolliset takuut, hinta putosikin ihan kohtuulliseksi. Parasta oli se, että koska autokorjaamo oli salamannopea ja ripeä, emme tarvinneetkaan vuokra-autoa kuin muutamaksi tunniksi. Pitää vielä kotona kuitenkin syynätä luottokorttilasku tarkasti ja vaatia, että hinnassa on huomioitu auton ennenaikainen palautus.

Bussillakin on ajeltu. Täältä meidän mäeltä lähtee tunnin välein bussi joka köröttelee kaupungin halki aina Miramaren ostoskeskukseen saakka. Hinta (eikä vauhti) ei päätä huimaa, mutta mihinkäs täällä olisi kiire ja kiva kun vähäinen julkinen liikenne on halpaa. Outoa, ettei tuo yhtälö toimi Suomessa. Bussiliikenne on meidänkin selkosilla minimissä ja maksaa aivan järkyttävästi.

Noh, kaikkea ei tarvitse tietää eikä ymmärtää. Pääasia, että aurinko paistaa ja mieli on hyvä.

Pikkuisen jännää oli asioida gestoriassa, asiointitoimistossa. Apen veroilmoitusasiat piti saattaa ajantasalle ja se homma lankesi minulle. Onneksi hänellä on täällä vakiovirkamies jonka kanssa minäkin saatoin asioita hoitaa. Ja käsittääkseni verohomma on nyt ajan tasalla ja tulos mieluinen. Kiinteistöverojuttuihin minun ei ehkä tarvitse sekaantua. Onhan se aina vähän vinhaa asioida vieraalla kielellä toisen ihmisen henkilökohtaisissa veroasioissa, yhteinen kieli kun oli meillä englannin ja espanjan sekoitus. Hönkäisen syvään kun homma on nyt hoidettu.

Muuten on otettu rennosti. Syöty, laiskoteltu, viety Perikuntaa ostoksille ja käyty lähikylissä tutkimassa maisemia. Eilen osuttiin Marbellasta paluureissulla Mondaan, pikkuiseen kyläpahaiseen jossa onnistuttiin hankkimaan vähän tapaksia ja kylmät juomat, pelkällä espanjalla tietty koska tiskin takana hosunut aikamiespoika ei englantia osannut, paitsi sen okayn verran.

Nyt ollaan hankkiutumassa Malagaan, puutarhakalusteita ja tapettia olisi ostoslistalla jos sopivat löytyy. Illalla menen kampaajalle.

Säästä ei muuta raportoitavaa kuin, että kyllä toki tarkenee. Pari iltapilveä on taivaalla näkynyt mutta eivät ne mitään vetisiä ole olleet.  Ja kyllä, villasukat vetäisen jalkaan heti kun tullaan kotiin, kylmä lattia on myrkkyä vaivaisille jalkapohjilleni joita todellakin paleltaa jopa silloin kun ulkona on +31°. Jopa rannalla jossa hiekka oli kiehuvan kuumaa minulla kulki vilunväristykset jalkapohjissa ja tuli vähän suonenvetoa. Hmph.

Hasta luego!

Mopsikin on rantakunnossa... ihan kuin minä.

Kohteessa kaikki hyvin

Fudismatsi, villasukat ja maksimekko. Kaikki elementit kohdillaan, vanhat crocsit jätin kotiin, joudun ehkä ostamaan uudet.

Kaikki hienosti, palataan!