Rajaloukkaus

Roisto jätti jäljen

Nyt on lintukoto uhattu!

Aamulla kun ulkoilutin koiria (annoin niiden hulmuta vapaana laitumella), kuulin tilusten rajalta rasahduksen. Ja samassa näin kuinka kookas ruskea elukka pompahti poistuakseen. Seuraavat sekunnit katselin ilmassa iloisesti pompahtelevaa valkoista peuranpersausta.

Jo aiemmin keväällä Äitikulta raportoi kuinka vattupuskat on syöty sangen antaumuksella. Ihmettelimme kovasti miten ne rusakot nyt silleen ryhtyvät vattua järsimään kun eivät aiemminkaan ole niihin kajonneet. Toki hedelmäpuilla oli nyt ennätyksellisen hyvät suojaukset eli se kattaus oli suljettu tältä talvelta.

Kuulema isoa papanaakin oli ollut hangella nähtävissä. Arvelimme, että isommanpuoleiksiksi ovat Torpan rusakot lihoneet, mitä lie geenimutaatiojäneksiä.

Vaan niinpä sekin teoria mutanttirusakoista haihtui peuran persauksen myötä horisonttiin. Totisesti olivat isontuneet rusakonryökäleet. Niitä ei oikeasti talven aikaan juurikaan näkynyt, muutamat surulliset loikkajäljet ratsastuskentällä, perässä ilveksen tassunjäljet. Ilves harvensi tehokkaasti jäniskantaa.

No nyt on sitten uusi tulokas täällä eikä ole tervetullut alkuunkaan. Mokoma roisto syö kaiken ja sotkee sorkillaan loput. 

Pitää varata isompi ritsa aamun ulkoiluille, ajelen mokoman rajaloikkarin takaisin sinne mistä tulikin. Tänne ei tarvitse yhdyskuntaa perustaa.

Ei mulla muuta.

Päivä on ollut lämmin ja illaksi lämpeni lisää. Ulkona tarkeni ilman takkia ja oli jotenkin nihkeän lämmintä. Kevät on outo.

Mukavaa illanjatkoa, missä lienetkin!

Paskanmarjat

PeeÄäs:
voisiko joku puhua Iso-J:n ympäri niin, että saataisiin Leffe mukaan Hipsaaniaan kesällä? Sille ei oikein ole hoitopaikkaa ja Lefa varmasti viihtyisi Andalucian auringon alla. Koiraystävällisempää yhteiskuntaa saa hakea. Nyt vaan eräs niuhottaa... meistä se oli niin kiva idea. Mukavampihan Leffen olisi olla meidän kanssamme kuin ventovieraassa paikassa. Kun hän on vielä vähän herkempi kaveri jonka sielu järkkyy jos oma lauma hajoaa. Uuno Epsanjassa -tarinan uudet jaksot :D

Lämpöaalto

Plussalla, reilusti!

Nyt on totinen paikka, nyt on kevät, melkein kesä! Lämmin levisi eilisen illan ja viime yön aikana ja aamulla oli jo ihanat +8°. Päivä pisti vielä kertoimella paremmaksi ja auton mittari näytti viiden jälkeen mojovia lukemia.

Valitettavasti aurinko oli tänään ujo ja lymysi pilvien takana. Mutta mitä sitten? Ei tarvitse enää pipoa, hanskoja, kaulahuiveja, talvikenkiä, toppatakkia. Nyt voi ihanasti tepastella uutuuttaan hohtavissa tennareissa ja monta astetta kevyemmässä takissa. Tänään jopa ihan ilman takkia, hupparissa. Voi että kun minä tykkään tästä vuodenajasta joka vain paranee edistyessään! Ihan kohta on vihreää, ensin hennon herkkää ja sitten jo uhkeampaa sävyä. Keskikesällä ollaankin ihan vihreässä pussissa kun kukinnat on kukittu ja vihreys vain on.

Eipä mene maitotili kokonaan

Eilen oli koleaa ja kurjaa. Kurvasin kaupungilta poistullessani meijerinkauppaan ja ostin juustoa. Jumaleissöni, kannattaa kurvata jatkossakin. Eihän siellä aina ole Polar 15 tarjouksessa,  mutta joskus näemmä osun paikalle oikeaan aikaan. Nyt on jääkaapissa leivänpäällistä pitkäksi aikaa. 

Peetun persaus alkaa parantua ja kraateri umpeutua. Lääkkeet tehoavat hyvin ja pahin tulehdus on nyt selätetty. Eläinlääkäriä vain ei tahdo saada luuriin millään, tänään yritin varata aikaa lähes koko päivän ja kuuntelin samaa nauhoitettua 'olemme toimenpiteessä' -tiedotetta. Huomenna käväisen paikalla, kyllähän sieltä joku löytyy aikaa varaamaan.

Nyt ei onneksi ole Peetun kanssa enää niin tuhoton hoppu kun koira ei ole enää kipeästi kipeä. 

Ponimies liikehti eilen oikein rempseästi ja oli kiva nähdä rento ja hyväntuulinen hevonen. Yhä useammin huomaan pohtivani satulaan paluuta, ehkäpä Töttis pääsee pian terapiahevosen rooliin. Kun vain aikataulut ja säätilat kohtaisivat.

Eilisen illan iloksi käänsi Nemppakuoman viesti, meinasi kutsua minut avecikseen Elastisen juhlailtaan toukokuussa. Mikäli selviän Kuopion kontrollikuvauksesta hengissä, en näe syytä jäädä tilausuudesta pois. Pikkuisenhan se jo hiottaa se kontrolli, sattuu vielä olemaan perjantai, 13. päivä. 

Mietin sitä sitten edellisenä yönä sairaalassa, siinä on tulossa yö jolloin tuskin nautin olostani tai nukun.

Nyt ei kuitenkaan ole näköpiirissä esteitä kunnon yöunille, ihan kohta voikin siirtyä petiin lukemattomien kirjojen kanssa. Ikkunasta kuuluu lintujen iltasoitto, tänään muuten näin punarinnan ihan läheltä, se kökki kukkapenkissä. 

Ja herranjestas, pitihän se Kuningaskalastaja mainita! Karjalan kunnaille kasaantuu outoa porukkaa ja kummia kulkijoita, vuosi vuodelta enemmän ja oudompia.

Leppoisaa tiistai-iltaa, missä lienetkin!

Maamon vuokot

Ämpäripäissään

Peetun ankeampi lauantai

Lauantai valkeni aurinkoisena ja kauniina. Pikkulinnuista lähtee aivan käsittämätön metakka kun ne ilmaisevat kevään kuumotuksistaan muille siivekkäille. Pötköttelin pitkän tovin kuuntelemassa omenapuiden latvoista kantautuvaa konserttia, uskomaton äänimaailma. Toivottavasti visertäjillä flaksi käy ja pesäpöntöissä alkaa hyvä haudontajakso ja onnekas kuoriutuminen.

Peetun persaus helotti tuskanpunaisena ja koirapoika käveli hieman vaivaisesti ja varovaisesti. Selkeästi oli tee niinkuin tulehdus, är niinkuin räjähtänyt rauhanen ja vee niinkuin vaiva. Sovimme kasvattajan kanssa, että vien Peetun hänelle katsottavaksi ja edetään hommassa tarvittavilla toimenpiteillä.

Toimenpide kahdelta kantilta

Kotona jo katsottiin, että pahalta näyttää. Ammottava kraateri vasemman pakaran ja hännän vaiheilla. Peetulla oli sen verran pinna tiukalla, että Leffekin älysi siirtyä fanikatsomoon eikä liehunut suuna päänä apajilla. Kaupunkireissu poiki puhelinreseptillä antibiootit ja komennuksen tulla alkuviikosta näytille. Se vain käy.

Onneksi antibiootit alkavat purra varsin nopeasti ja tehokkaasti, Peetun elämän ensimmäinen kuuri. Ärsyttävin on koiran mielestä tietysti tämä muovinen ämyri joka täytyy pitää öisin päässä. Kiusaus nuolla kipeää kohtaa on varmasti kova. Nuolemallahan se oli sen alunperinkin saanut puhkeamaan lauantain vastaisena yönä, siis anaalirauhasen. Se on semmoinen kapistus koiran persauksessa josta tulee äkäisen hajuista rauhasnestettä koiran toimittaessa isomaa asiaa. Joskus rauhanen ei tyhjennykään luonnollisesti köntsäämisen yhteydessä vaan neste jää rauhaseen, jolloin se on syytä tyhjentää. 

Haju on jotain hirveän ja kauhean väliltä ja rauhasneste on kammottavan vahvaa. 

Semmoinen jos pääsee muhimaan tulehdukseen saakka ei ole kiva kokemus. Ilmeisen äkäinen ja nopeasti edennyt tulehdus tässä oli koskapa emme mitään oireita havainneet. Jälkikäteen oli tietysti hirveän helppo tajuta, että persauksen kihnaaminen matonkulmaan oli juurikin epätoivoinen yritys lievittää kutinaa. Joo-o, ei tajuttu ei.

Totiseksi vetää

Onneksi Peetu on reipas terrieri joka ei jää tuleen makaamaan. Kotiinpalattua piti palauttaa Leffe kuriin ja nuhteeseen ja putsata nulikalta naama. Leffekin kunnioitti ämyriä ja antoi putsata ryppyilemättä.

Ovat ne kyllä mainio pari, Peetu ja Leffe, Pefletti.

Nyt Leffe pysyt siinä

Lauantaille oli alunperin muita suunnitelmia, Tuulikummun tilalle piti lähteä katsomaan centered riding -valmennusta. No eihän se sitten onnistunut kun oli riparilaisen kuskausta ja tuo Peetun tapaus. Kaupunkireissu venähti muutenkin hirveän pitkäksi ja iltapäivä oli pitkällä kun pääsimme takaisin kotiin.

Huhtikuu näytti taas kerran koko repertuaarinsa, tuli vettä kaikissa olomuodoissaan, aurinkoa, tuulta, myrskypilviä ja sinistä taivasta. Aivan epätodellinen tunnelma katsoa sinistä taivasta ja auringonpaistetta  -lumisateen läpi. Ja kyllä satoi sakeasti. Mutta onneksi erittäin paikallisesti. Kun Torpanmäellä satoi pyrynä, kymmenen kilometrin päässä paistoi aurinko ja tie oli pölisevän kuiva.

Onneksi tämä huhtikuun hullutus loppuu pian ja päästään inhimillisempään toukokuuhun. Silloin yleensä homma joutuu ja kevät etenee.

Tänään on purettu viimeiset talvisuojaukset hedelmäpuilta, haravoitu ja siivottu pihaa. Minä yritin kynsiä vähäsen kukkapenkkejä ja kyllähän sieltä nousi monta kottikärryllistä risua ja tikkua, lehtijätettä ja koiranpaskaa. Toivottavasti kohta nousee paljon muutakin, esikoita, krookuksia ja tulppaneja. Sinivuokot näyttävät nostavan niskojaan myös. Jännä nähdä miten kaikki viime kesänä istuttamani vuokot ovat talvehtineet. Ainakin kylmänkukka ja jouluruusu pitävät hyvin matalaa profiilia. Toivottavasti siellä jossain kuolleiden lehtien alla kytee vielä voimaa uhkuvat juurakot joista ponnistavat ylös.

Minä ponnistan nyt petiin, runsas annos ulkoilmaa tuntuu nyt iholla ja kropassa, väsyttää armottomasti. Onneksi siihen on apu saatavilla, senkus hilaa itsensä petiin ja laittaa silmät kiinni. Maanantai ja uusi viikko, täältä tullaan!

Kivaa viikkoa, missä lienetkin.

Huhtikuu, hutikuu?

Niin tuoreet

Soutu se on mun rattoni

Nyt kun tässä ollaan virallisesti sairauslomalla ja ihan päivärahoilla (!!) niin pitäähän sitä panostaa kutoutumiseen. Se kuntotuksessa kuulema niin elintärkeä fysioterapia ei onnistu kunnallisella puolella ihan toivottuun tahtiin. Viikottaisten käyntien sijaan fyssarilla oli tarjota kuukausittaisia aikoja. Jos minä nyt tämän nätisti asettelen niin eipä paljoa haittaa. Minulla ei valitettavasti ole kummoisia kokemuksia fyssareista, eikä tämä oman kylän ihminenkään mitään ihmeitä pystynyt tarjoamaan.

Niinpä olen hankkiutunut sinne missä minulla on ikiaikainen jäsenyys ja tarjolla kaikki herkut lisukkeineen, omalle tutulle salille kaupungin keskustaan.

Ja siellä uusi leiskuvan lempeni kohde on sisäsoutulaite. Sillä minä kitkuttelen täydellä vastuksella aina vartin kerrallaan. Ensin vartti lämmittelyksi, sitten salitreeni ja lopuksi toinen vartti jossa soudetaan maaliin. Puolessa tunnissa soutelen nyt vähän päälle 4 km. Eihän se paljoa ole vielä. Ehkä tässä päästään ihan kunnon lukemiin kunhan kroppa tottuu ja kunto kohoaa.

Mutta se mikä on fakta, soutulaite on aivan liian aliarvostettu ja ilmeisen epämuodikas treenausväline. Eipä niille salin kahdelle sisäsoutulaitteelle koskaan jonoa ole. Minusta on mukava siinä rytkytellä tasa-aallokossa, ei keikuta eikä lokki pasko päähän. Ihan koko kroppa pääsee töihin mutta nivelet ja nikamat eivät ota itseensä.

Eilen kyllä tuntui kieltämättä vähän hartioissa vaikka miten yritän pitää hartiat jotenkin rentoina. Se on kai sitä harjoituksen puutetta ja asia korjaantuu ajan kuluessa.

Seuraava tavoite on fillarilenkille pääsy. Yleensä olen äitienpäivän kieppeillä ensimmäiset lenkit käynyt polkemassa, nyt voisi jo lähteä kun tiet ovat sulat eikä kovin kylmäkään ole.
En vain uskalla vielä yksin lähteä, tasapaino kun voi tehdä jekkua.

Lumitilanne 17.4. Nyt jo sula.

Viikko on ollut mukavan tavallinen. Vain vähän aikataulutettua menemistä. Aamulla heti hoidan urheilut pois ja sitten jää koko päivä aikaa muuhun tekemiseen ja lepäilyyn. Eilen oli mukava istahtaa lounaspöytään hyvässä seurassa ja taas on mainittava Kerubin lounas. Se on hyvä ja hintansa väärti. Söin parsarisoton eikä siinä ollut moitteen sijaa. No minä olisin laittanut pikkuisen enemmän parmesaania, mutta hyvä oli ammattikokinkin versio.

Hain samalla reissulla koirapoikien punkkilääkkeet ja Peetun rasvahapot. Punkkeja kun jo on, se on vain ajan kysymys milloin niitä ryökäleitä ryömii koirien turkeissa. Nyt kun syöttää Bravectot niin saa olla huoletta pitkälle kesään. Peetulla on outo karvanlähtö silmien ympärillä, rintalastassa ja suun ympärillä. Kokeillaan ensin rasvahappolisää ja sitten jatketaan ratkaisuvaihtoehtojen pohtimista.

Illalla meillä oli rippijuhlakutsujen askartelutalkoot. Minä makasin sohvalla ja kuuntelin sujuvasti kun näpertelijät mittasivat millimetrejä ja liimasivat kristallitimantteja. Vasen käsi kieltäytyi useamman kerran yhteistyöstä ja yksi jos toinen asia tipahteli kädestä, raivostuttavaa!

Tänään on Nuorimmainen Ponimiehen kanssa hyppytreeneissä, ensimmäiset tälle keväälle. Ponimies oli eilen päässyt loikkimaan irtohypytyskujaa ja tykännyt kovasti. Viimeviikkoinen vaisuus ja lievä lämpöily on poismennyttä. Onneksi ei tullut mitään pidempää riesaa.

Iso-J on isolla kirkolla ja kotiutuu aikaisintaan huomenna. Me jatketaan rauhallista koti-iltaa.
Mukavaa keskiviikkoa, missä lienetkin!

Rahalla saa, chili 6 €

Humppaveikot

Lauantain piharalleista ei voittajaa saatu selville, molemmat olivat yhtä nopeita. Siinä missä Leffe menee lujaa suoraan, Nasse ehkä vähän jää. Mutta kun on kyse harhautuksista ja mutkajuoksusta, on Nasse ihan ylivoimainen. Kivaa noilla älypäillä kyllä oli. Mikäs oli pojilla humpatessa, piha on periaatteessa sula ja kuiva. Toki lunta vielä on siellä, mihin auramies on sitä kasannut, mutta sekin vähä sulaa nopeasti. Ratsastuskenttä on muuten sula ja kuiva eikä yhtään lätäkköä näy. Sitä en ole vielä tutkinut onko routa nostanut murikoita pintaan. Taisi tulla kerralla hyvä siitä kentästä.

Kuvia selatessani totesin, että Peetuhan on meillä varsinainen väripilkku valkoisella turkillaan. Leffe ja Nasse ovat maanläheisiä ja maastoutuvat kuloheinikkoon täydellisesti. Saa olla tarkkana, ettei hukkaa paria piskiä maastoon, äkkiä ne loikkivat metsänrajaan saakka ja se on sitten menoa, puppe saa kyytiä ja koira unohtaa ajan ja paikan.

Tässä humpataan kuitenkin kotipihalla eikä Peetu päässyt näihin karkeloihin mukaan, Nassen kanssa kun tulee helposti jäpitystä ja turhaa rähinää ja hampaiden kalistelua. Leffe on niin helppo, se tulee kaikkien kanssa toimeen ja on ilmeisen vaaraton, ainakaan terrierin pinna ei pala spanielin riehumisesta.

Viime viikko oli kunnon puolesta melkoisen ankea. Räkää ja yskää riittää aina vaan, nyt vasta alkaa helpottaa. Tasapaino on ollut hakusessa, ilmeisesti poskionteloihin kertyvän rään johdosta tasapainokin heittää. En kuitenkaan kaatunut kertaakaan vaikka välillä oli vähän turhan lähellä ja turhan pahassa paikassa. Pitää vielä itsekin yrittää muistaa, ettei pää pelitä entiseen malliin ja vasen puoli on hitaampi.

Tein minkä jaksoin ja sitten piti taas ihan sovulla siirtyä vaaka-asentoon elpymään. Salille en jaksanut yhtenäkään päivänä, torstaina kävin sentään vähän venyttelemässä. Ulkoilma teki välillä oikeasti pahaa, tuntui ettei henkeä saanut ja sarjatuliaivastukset sekoittivat pakkaa entisestään. Leppähän se kukkii, outoa että saan näin voimakkaita reaktioita tänä vuonna. Yleensä selviän paljon vähemmällä.

Ihan kurillakin piti pikkuisen penkoa kukkapenkkejä ja istutuksia. Talvi oli ankara eivätkä kaikki sen tuhot ole selvillä. Kasvihuoneen luokse laittamani penkki on ihan arvoitus, minkä verran on paleltunut, minä verran söi myyrä ja mikä ei muuten vaan viihdy. Jos tulee täydennyshankintojen tarvis, on hyvä syy kurvata Raahen suuntaan.

Ensi viikko näyttää vanhetessaan mistä se on tehty, näillä näkymin luvassa rauhallista perusarkea. Ja se on hyvä se. MUOKS: hyvänen aika, unohdin, alkavalla viikolla on ohjelmassa lounasta Nempan kanssa, kutsukorttiaskartelua ja kaikkea kivaa. Ihan loistoviikkohan tästä on tulossa.

Kivaa viikkoa sinullekin, missä lienetkin!

Hölmö hevonen

Tajusin juuri, että hevoset olivat viime vuonna samaan aikaan hajasijoituksessa. Tämä kuva Töttiksen karvanlähdöstä viime vuodelta, nyt on ihan samat hommat meneillään. Ponimies on jo kesäkuosissa (enimmäkseen) mutta tämä jälkijättöinen pöljäke seisoo ja pöllyttää karvaa. Eipä puutu Tuulikummun tinteiltä pesänrakennusaineita.

Mukava kengittäjätuttavuus tuli täsmällisesti sovittuna aikana vuolemaan Töttiksen kuljettimet. Pikkuisen piti painia ottaa vasemman takajalan kohdalla, mutta niin Töttis kohtasi vahvempansa ja sekin kavio sai pedikyyrin, nips ja naps ensin liiat pois ja sitten raspilla loput. Eihän siinä ammattimiehellä kauaa mene eikä yhtään manasanaa kuulunut vaikka tamma taas alleviivasi omaa tyhmänylpeyttään ja tahtoaan. On se kyllä kumma kun hevosen pitää urpoilla. Mutta peiliin saan katsoa sikäli, että tämä hevoseni on jäänyt sattuneesta syystä vähemmälle paapomiselle.

Kyllähän se on ihmisen kaveri luonnostaan, eikä noita porsasteluyrityksiä (kavion riuhtominen, kuopiminen) ole silloin kun eletään normaalia kotitalliarkea. Nyt on hevonen henkisesti hieman hukassa ja kun ei ole lauma tukena, se reagoi sekä eläinlääkäriin, että kengittäjään uppiniskaisella käytöksellä ja töllön töillä. Huoh. Hetkittäin hävettää.

Sulaa sinistä

Paisteiseen, mutta hieman koleaan päivään on sisältynyt sekä Äitikullan kuskaamista, jokirantakahvit että aurinkolasien sovittelua. En raaskinut ostaa uusia vaikka tarve olisi kova. Minulla on Espanjassa oikein hyvät plehat eikä tässä ole enää kuin reilut kaksi kuukautta sinne menoon. Pärjään ilman.

Paitsi että ryppyjä tulee siristelystä ja tarjous oli oikeasti ihan hyvä. Harkitsen vielä.

Iltapäivällä oli varattu aika kylän pajalle ja niin Hopianuoli sai taas kesämokkasiinit alleen. Ilmanpaineiden kanssa oli vähän säätämistä ja Hopianuolen tietokone kertoi ilmanpaineiden olevan turhan korkeat. Niinpä kurvasin kylän huoltikselle ja hain reippaan naisihmisen avukseni. Yhdessä saimme turattua ilmanpaineet ohjekirjan arvoille. Silti se pahuksen tietokone kertoi lukemien olevan vielä liian korkeat, mokomakin hienohelma! Kotona otin tuiman tuijotuksen ohjekirjaan ja sieltä löytyi ohje ajaa parikymmentä kilometriä pohjille jotta rengasdata päivittyy autolle saakka.
Eivät ole autot entisenlaisia, kauheasti on dataa ja tietokonetta, anturia ja muuta.

Huomenna kurvaan uudelleen Tuulikumpuun, ihan vaan Töttistäkin kiusatakseni. No oikeasti minä vien Heidille pari kanaa, siellä ne saavat tepastella komean kukon johdolla vapaasti ulkosalla. Hauskan näköistä kun kanaparvi siellä pyllyilee milloin milläkin mättäällä. Omat ulkoilevat aidatulla alueella, en oikein usko Peetun itsehillintään vapaana kirmailevien kanojen suhteen. Leffelläkään ei pokka pidä, sehän nappaa heti jonkun helttapään suuhunsa ja roikottelee saalistaan autuaana. Kurpannoutaja ei erota kanaa kurpasta.

Mukavaa kevätiltaa, missä lienetkin!

Pikkukoiran maja

Retkauta rennoksi

Oho!

Flunssa ja muut vaivat, en nauti.

Aika kuluu, minä myös.
Alan olla aivan tuhannen tylsistynyt tähän vaivaisuuteen. Kinttu kihelmöi, palelee ja kuumottaa. Päätä särkee ja kröhä ei helpota. Yöt sentään saan nukkua suunnilleen hyvin, yhden herätyksen taktiikalla on toistaiseksi pärjätty.

Mitään uutta ja erityistä ei tänne kuulu. Ponimies on varmuuden vuoksi saikulla, tallilla on ollut pientä virusperäistä oireilua ja yleistä karvanvaihtoapatiaa. Yhdellä hevosista ollut vatsavaivoja ja kuumetta. Ponimies on vain ollut vaisu, ei muuten kipeä. Olkoon nyt vielä ainakin yhden päivän levossa ja sitten katsotaan kiinnostaako liikkuminen missään muodossa.

Koirapojat voivat hyvin, Leffe sai hännänpäänsä veriseksi, se höntti kun läimii kaikki nurkat ja kulmat hännällään. Ei ihme, että nyt sitten vähän aukesi iho. Ei tarvittu kipsiä eikä laastaria, tuskin edes huomasi.

Lumet ovat sulaneet ihan huimaa vauhtia ja maa alkaa olla hienosti kuivahtanutkin lumien haihduttua. Iso-J kärkkyy aina tilaisuuden tullen haravansa kanssa ja lumen alta paljastuva nurmi saa raaputusta heti aluksi.

Minä yritän vielä pitää näppini kurissa kukkapenkkien pöyhimisen suhteen. Nyt kun sitä aikaa olisi niin tekisi mieli kerralla rynnistää kuopimaan. Ei ole viisasta vielä se. Ja ostin chilin. Puolimetrinen taimen piiska tuolla odottelee kasvihuoneeseen pääsyä. Sijoitin sen viileään eteiseen jossa on valoa ja viileää. Niistä muista chileistä ei toinna puhua enempää.

Uusia lintuja on ilmestynyt äänimaisemaan, en minä niitä tunnista muuten, kuin että aamuisin koivikossa vislailee ja lurittelee vanha kunnon satakieli. Ruisrääkkää vielä odotellaan, toivottavasti se  harvinainen (ja hermoille käypä) vieras taas tulee. Näin myös hienon 11 -päisen joutsenparven ylilennon. Kaarsivat nätisti metsäntakaiselle pellolle ja tööttäsivät komeasti. Heti tuli ylevä olo.

Nyt on syytä kaartaa kaupunkiin, kaikenlaista pientä käpisteltävää on taas päivään ohjelmoitu. Heipat sulle, missä lienetkin!

Kelluvat puutarhat

Selluliittipakara?

 

Minä olen auttamatta yksi maailmankaikkeuden kurjimmista siemenkylvökasvattajista ikinä. Joka ikinen siemenkylvökokeiluni on päätynyt ennemmin tai myöhemmin enemmän tai vähemmän homeisena/pölyävänä multana kompostiin. Joku kurja taimenruippana on päässyt purkkiin saakka, vain lyyhistyäkseen sinne.  Olenkin oikein hyvä ja uskollinen asiakas paikallisille kauppapuutarhoille, vuodesta toiseen kurvailen alkukesällä niiden väliä ja raahaan taimiostoskasseja ja -laatikoita autosta Torpanmäelle.

Vaan joka kevät armo uus ja niinpä muutaman vuoden tauon jälkeen ryhdyin jälleen kylvöihin. Äitikulta on aiempina vuosina onnistunut kasvattamaan sen verran chiliä, että niillä on pärjätty talven yli. Tänä vuonna häneltäkin homehtui ensimmäinen kylvös.

Nyt onkin uudet metkut. Kylvö aloitetaan styroksipalalla ja muovikupilla, ne kaksi sovitellaan toisilleen passeleiksi. Muovikuppiin laitetaan vettä ja näin kelluva kylvölautta on valmis. 

Halkaisin suodatinpussin jonka päälle ripottelin omatuotantochilien siemeniä. Peittelin kylvöksen suodatinpussin toisella puoliskolla. Sitten puutarha ikkunalaudalle ja kantta päälle sekä kättä ristiin.

Ensin siellä ei tapahtunut mitään, sitten ne siemenet turposivat, näyttää aivan selluliitilta tuossa ekassa kuvassa. 

Muutaman päivän päästä kurkkasin paperin alle ja siellä lötkötti kalpeankelmeitä luikeroita. Seuraavina päivinä ne pyrkivät pystyyn. Toveri Tita ohjeisti poistamaan päällimmäisen paperin ja kas, siellä alkoikin vihertää! Eikä se ollut home:

... ei, vaan chilit itämässä

Jos noista chilinaluista edes 10% jaksaa taimiruukkuihin saakka ja jos niistä edes 10% päätyy multiin kasvilavalle on chilisato 2016 periaatteessa hyvällä mallilla. Sitten tarvitaankin vain lämpöä ja valoa, jotta kasvu jatkuisi ja saataisiin satoa. Voihan se olla, että olen jo toivottoman myöhässä, ansiokkaammilla viljelijöillä chili on jo nupulla.  Meillä vasta vedestä nousevia pieniä itusia.

Näistä itusista ilahtuneena heittäydyin liidelissä höveliksi ja nakkasin rehvakkaasti vetokärryyni kaksi minikasvihuonetta, á 1,49 €. Tämä on se ihan perinteinen multahomma eivätkä odotukseni ole kovinkaan korkealla. Lisähaastetta tuo se, että minä ja laventeli olemme tuhoontuomittu pari. Tai kyllähän laventeli hengissä täällä pysyy, kunhan taimen kasvattaja on alusta alkaen ollut joku muu, yleensä paikallinen puutarhuri. Harjaneilikan suhteen odotukseni ovat tasan 0. Kaikki sen päälle on ansiota. Tai tuuria.

Tuossa ne nyt kuitenkin konttuurini ylätasolla nököttävät, pikkutuokkoselliset multaa ja siemeniä. Hyvää elämää heille, odotellaan ihan rauhassa vielä pari viikkoa.

Jotkut ei ikinä usko

Muilta osin tämä viikko on ollut hillittömien aivastusten viikko. On kuulkaa todella tuskallista kun aivastuksia tulee 4-5, sarjatulella. Juuri kun on selvinnyt jotenkin tajuissaan yhdestä aivastuspuuskasta, nenää alkaa kutitella uusi ja kymmenessä minuutissa se on jo yltynyt täyteen raivoonsa. 

Öihini on tullut aivan uusia haasteita. Enää kutiseva ja vuoronperään paleleva/kuumottava kinttu ei riitä, nyt on nämä aivastukset joista en saa rauhaa iltaöisinkään. Viime yönä 00.39 oli käsittääkseni viimeinen isompi puuska ja sitten havahduinkin vasta kuudelta, aivastelemaan.

Onneksi Leffe ei yömetelistä näytä häiriintyvän, se kuorsaa autuaana. Peetu sen sijaan näki tänään parhaimmaksi kaivautua tyynypoteroon. Viisas koira.

Aivastuksia piilossa

Viisasta hevosta en tänään nähnyt, Töttis käyttäytyi erittäin idioottimaisesti eläinlääkärin kanssa. Seuraava hampaidenraspaus tehdään ihan sovulla rauhoittavien aineiden avustuksella, tämä muistiin merkittäköön tässä ja nyt.

Heidin talliin jäi kaksi krapulaista hevosta, Vallu ja Usva. Joista Vallulla näytti olevan todella ankea kohmelo, hiki helmeili otsalla. Nuorempi huima oli paljon touhukkaampi. Töttis lönkytti persnahkat lököttäen takaisin paalille, pikkuisen saattoi olla verenmaku suussaan mutta mitäs oli niin pönttöblondi.

Muilta osin tämä alkuviikko on ollut periaatteessa ihan tavallinen. Aivastusten lomassa olen saanut toimitetuksi kirjanpitoaineiston tilitoimistoon aivan säädetyssä ajassa ja riittävässä laajuudessa. Vain pari matkalaskua puuttuu.
Nuorimmainen oli tänään osuuskaupan työhaastattelussa, olisipa kiva jos tänäkin kesänä osuisi työnakki kohdalle. Esikoinen ei mene osuuskaupalle, pyrkii K-kauppiaan leipiin ja sähköpostitti hakemuksensa hetki sitten. Nyt sitten vaan peukut pystyyn.

Tämmöistä tällä kertaa, terveydeksi! Missä lienetkin!

Escaperoomista pussihuuleen

Tiimi

Eilen illalla pääsin viettämään harvinaista aikaa, jumppapirkkojen kanssa touhuttiin huonepakopelissä. Aika jäi harmillisesti lyhyeksi, ihan oltiin loppusuoraa tekemässä kun valot lävähtivät päälle ja peli jäi kesken. 

Siirryimme jälkipeleihin kokoussaunalle ja siellä ilta vierähtikin lähelle puolta yötä ennenkuin löysimme ulko-oven ja hissin. Kotiin Torpalle pyörähdin mittaripirssin kyydissä Tuhkimon tunnilla eli oikeastaan hyvin asialliseen aikaan. Kuntokaan ei ollut huono joten hyvässä järjestyksessä poistuin nukkumaan, kauhisteltuani ensin Leffen kynittyä ananaskampausta. Iso-J löysi sakset ja vapautti sisäisen hiusmuotoilijansa... 

Peetu: tuo on niin outo, niin outo!

Leffe pussihuuli ei kadonneita karvojaan surrut vaan kieri huolettomana ja onnellisena sunnuntaiaamun aurinkoisessa läntissä. Viime yön se nukku jaloissani samassa asennossa ja kuorsasi. Huulet vain läpättivät ja pitivät ärsyttävää florp-florp-floooorp -ääntä. Sain silti nukuttua ihan kohtuullisesti ja taannoinen univelka alkaa olla nyt kuitattu. 

Sää kirkastuu koko ajan ja sinistä taivastakin näkyy joten ulkoilu ei ole yhtään huono idea. Itse asiassa, pitäisi ne kukot ottaa hengiltä ja asentaa muutama virattomaksi jäänyt parvekekukkalaatikko kanoille jyväkipoksi. Ne saa ruuveilla seinään ja ovat siellä sateensuojassa ja pysyvät siistimpinä kuin nykyiset kulhot ja kipot.

Tässä on nyt kuitenkin semmoinen pieni mutta. Iso-J on edelleen toipilas, ei enää niin kauhean kipeä (miesflunssa) kuin pari päivää sitten, mutta ankaran (nuha)taudin jälkeen toipilasaikakin on rankka. Voipi olla, että kukot saavat pitää vielä päänsä mutta ruokailuasema asennetaan kyllä.

Leffe änkesi tänäänkin kanalaan ja aiheutti silkkikanojen osastolla hälinää. Tällä kertaa se ei onnistunut nappaamaan kanaa suuhunsa, onneksi. Eihän se viimeksikään sille mitään tehnyt, seisoi onnellisena kana suussa ja heilutti vimmatusti häntäänsä. Kana luonnollisesti huusi kuin .. noh.. syötävä ja Peetu kiritti vieressä: Nirri pois! Nirri pois! Ei tullut kanavainaata silloinkaan, eikä silkkikanan henkinen hyvinvointi juurikaan vaarantunut. Leffe ja silkkikana ovat kieltämättä hieman samankaltaisia järjen jättiläisiä.

Alkava viikko on sääennusteiden mukaan keväinen, lumet sulavat hurjaa vauhtia ja haravointi alkaa tuntua ihan järkevältä ulkohommalta. Äitikulta näkyy hääräävän pihatien alaosassa, tekee taas jokavuotista kanavointihommaansa.

Mukavaa ja valoisaa viikkoa, missä lienetkin!

Oououou, olen outo, ououou

Happyface