lauantai 14. huhtikuuta 2012

Taidepaukku


Taitava esikoiseni, Perillinen N. huitaisi ArtPad -ohjelmalla ulkomuistista ja käsivaralla kiukkuisen linnun. Aika hieno vai mitä? Minä olen sitä yksinkertaista sorttia, että tykkään esittävästä taiteesta enemmän kuin übermodernista käsitetaiteesta. Keep it simple stupid ja siihen olen tyytyväinen.

Pentu otti puhelimella kuvan tietokoneen ruudulta, kuvankaappaushan se on sekin. Ja se mitä minun puhelimellani kuvataan, se on jonkun pahuksen iCloud-palvelun ansiosta katseltavissa heti samantien muilta macgadgeteilta. Hauskaa. Tässä vaiheessa taantunut täti-ikäinen tipahtaa veneestä mahaplätsyllä rantaveteen. Tekniikka kehittyy, minä en.

Jos joku olisi parikymmentä vuotta sitten horissut jotain pilvipalveluista, olisi se varmaankin tulkittu hippaheinää ylipoltelleen hörhön houreiksi ja tilattu taksin sijasta valkotakkiset. Tai miekkataksi.

Päivän muihin ansioihin luettakoon urhoollisesti ja minun osaltani kiukuttelematta sujunut ostosreissu kaupungin riemuihin. Ruotsalaisessa vaateketjun myymälässä olin lähellä itkupotkuraivareita, ihan vain niiden töykeiden itänaapurin rouvasihmisten käytöksen vuoksi. Ja se tavaratalo josta ruippakinttu esikoiselle löytyy aina istuvat farkut, siellä soi taustamusana *gnnnnnh* Mamba *arggh*

Tekee niin pahaa pelkästään kirjoittaa sen kauhean soittoyhtyeen nimi.


Ja tämäkin possuli menee jo taide-elämysten osastolle. Tuommoinen soma possuressu kuitenkin päivystää paikallisen K-maatalouden porraspielessä. Kokoa ja fyysisiä ulottuvuuksia possukalla on kiitettävästi. Jos tuo on maajussien nykyversio säästöpossuista, minä sanon siihen silloin, että joku saa liikaa tukiaisia.

Hupaisa ilmestys, minä niin tykkään.

Torpalla on tänään iloittu hupenevista hangista, lilluvasta pihasta ja vaihtelevasta kevätsäästä. Aamun auringosta iltapäivän rankkasateeseen.

Iltatallin jälkeen tämä vaivainen ihmisennahjus kuittaa itsensä vaateriin. Ei sovi tuhti lääkitys meikänaiselle, tekee pään daideellisen pöpperöiseksi ja mielen kärttyisäksi.
Ja koskapa tuhdeimmat annokset on varattu yötä vasten, ei iltasatsin jälkeen kannata kirjautua nettiin. Voisi tulla tavallista harhailevampia ajatusten virtauksia. Syöksyvirtauksia.

Leppoisaa lauantaita, meillä siirrytään talliin nyt.

PeeÄäs: en voi olla mainostamatta hauskaa nettihommaa nimeltä Pinterest. Käykää joskus kurkkimassa, omat hengentuotokseni löytyvät nimelläni. Ja jos tahdotte oman pinboardin, minulta saa kutsun.

2 kommenttia:

  1. Sinulla on aivan ihania kuvia blogissasi! Ja mukavia kirjoituksia tietysti. Mikä tuo Pinterest-juttu oikein on, onko se kuvapalvelin jonne voi ladata omia kuviaan? Vähän niinkuin photobucket tms?

    VastaaPoista
  2. Hei Roz, kiitoskiitos kivasta kommentistasi. Pinterest on nyt kuulema joku The Thing, uusinta jytää sosiaalisessa mediassa. Se on lyhyesti kuvattuna kuvapankki ja leikekirja. Jokainen käyttäjä saa ns. tyhjän pohjan johon voi "pinnata" eli neulalla kiinnittää mieluisiaan kuvia ja niitä kuvia voi järjestellä omien teemojensa mukaan.

    Paljon siellä on sisustelijoiden ja skräppääjien sekä tietysti fashionistojen boardeja. Huippukuvaajilla näkyy olevan paljon omiaan. Mieluisimpia kuvia voi selata aivan rajattomasti, toisten tauluilta voi pinnata itselleen suosikkejaan ja toisten tauluja voi myös ryhtyä seuraamaan, aivan kuin blogistaniassa seurataan blogeja.

    Hauska paikka, aikavaras ja koukuttava. Omalla seurantalistallani on mm. National Geographic -lehti (luontokuvia), muutama suomalainen pinneri, pari amerikkalaista valokuvaajaa ja joitakuita muita joiden kuvista olen tykännyt. Omia kuviakin sinne saa ladata. Yhtä minun hevoskuvaani on pinnattu jo kahdesti!

    Varaa aikaa ja tutustu, maailmankuvaansa voi kertoa valokuvien avulla. Aina kun sanat eivät riitä :D

    VastaaPoista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com