Peippo hangessa

Puoli kuuta peipposesta. My ass.

Toissapäivänä tuli lunta ja sää oli muutenkin mieltäkääntävä. Ja siellä nuo pienet piruparat kökkivät sohjossa siemeniä ja muita sattumia etsien. Onneksi tirpoilla on ilmeisen vahva hengissäpysymisen tahto ja taito, löysivät tipubaarien liepeiltä nokittavaa. Nyt ne ovat jo lehahtaneet jonnekin pois.

Varmaa jonnekin jossa ruoho jo viheriöi, krookukset kukkivat ja maa uhkuu kasvuvoimaa. Eli pois kauas täältä kurjilta rajaseuduilta.

Eilen sentään paistoi aurinko, eikä yllättäen satanut mitään. Ja tänäänkin aamupakkanen oli maltilliset -2°.

Lintuja tiiraillessani totesin, että olisi kannattanut bilsan tunnilla tehdä muutakin kuin veivata laivanupotusta muiden nuorisohuligaanien kanssa. En kyllä ole varma, oliko meillä edes lintujen tunnistusta. Vedenpuhdistamolla käytiin, sen muistan.

Oikeasti hävettää, etten tunnista puoliakaan pihapuissa hengailevista tirpusista. Lauluäänistä en tunne sen vertaa.

Tykkään kyllä kuunnella keskiviikkoisin ylen Radio Suomen luontoiltaa. Ja ihailen yli kaiken Pirkka-Pekka Peteliuksen lintutietämystä. Ja rakastan kauniita lintukuvia joita taitavat luontokuvaajat nappaavat reissuillaan.

Tunnen monta ihmistä jotka voivat kertoa että tuolla koivussa laulaa peippokoiras ja tuolla kilpalaulaa kottarainen. Minä olen siinä vieressä että joo-o. Ja häpeän puna häivähtää poskipäillä. En minä niitä tunnista. Enkä huomaa. Enkä pysty sijoittamaan.

Ainoat linnut jotka tunnen heti ovat luokkaa tintti, joutsen ja pelikaani. Viimeksi mainittuja harvemmin näkee.

Äänestä tunnistan räksän. Ja ehkä pari muuta.

Onneksi on tuo kirja. Sen avulla olen tullut neuvotuksi jotta pihalla käy mm. keltasirkku, erilaisia tinttejä, närhi, mustarastas, punakylkirastas, räksän perusmalli, västäräkki ja kaikenlaisia pääskysiä. Joku rantakuovikin näkyi kerran. Ja sitten ne harakat ja varikset, korppi ja kanahaukka. Ja lokki.

Tilanne vaatisi pikaisia korjaustoimenpiteitä. Siihen en edes unissani pyri, että menen tuosta noin metsään, lurautan pari vihellystä ja kas oitis lehahtaa joku puskahippiäinen sormelle istumaan. Mutta olisi oikeasti kiva saada tiputietämys nykyiseltä säälittävältä tasolta edes välttäväksi.

Jospa se on jotain sielun herkkyyttä ja minä kurja olen väärällä taajudella?

Uskottava se kuitenkin on, kevät yrittää puskea läpi. Tuossa kuvassa on viimekesäinen yritelmä varjopenkistä. Tähän etualalle, suunnilleen noiden salavan oksarisujen kohdalle olisi tarkoitus tällätä Takapihan Tavernan tuoli.

Jonkinlaisia kasvin alkuja tunkee urhoollisesti lumen ja loskan läpi. Kuolemaksenikaan en muista mitä siihen istutin. Todennäköisesti jotain riesaksi saakka levinneitä maanvaivoja. Ja paria sorttia akileijaa.

Voihan se olla, jotta nekin ovat tikahtuneet. Hevosenpaskaa tuli melko roima kerros kun sitä on sattuneesta syystä yllin kyllin saatavilla.

Sisätiloissa torpalla on entinen meno. Pupunaamat malttavat hetkittäin pysähtyä söpöilemäänkin. Kuvassa pesurissa Veli Milton ja pesijänä Veli Winston. Elli ei pääse ikinä eikä koskaan jätkien pesulaan. Otteet ovat sen verran riuskat ettei Elliä isommin innosta.

Tänään torpan lapsiluku moninkertaistuu. Kolme pikkuserkkua tulee yökylään. Onneksi kaikki mahtuvat ikäluokkaan 7-13 eli vaippasulkeisia ei toimenkuvaan kuulu.

Olen varautunut äkilliseen väestöräjähdykseen makaronilaatikolla ja taidanpa hakea pakkasesta pullaakin. Hyvin syönyt lapsi on hiljainen lapsi...

Ensin pitää kuitenkin ottaa lähikontaktia särkylääkepurkkiin ja piikkimattoon. Niiden avulla yritän saada niskajumia edes vähän laukeamaan. Vasta ensi tiistaina olisi akuuttiaika Herra Taikanäpille. Hyvä että edes silloin.

Mukavaa perjantain jatkoa, missä lienetkin!