torstai 5. huhtikuuta 2012

Kiirastorstain kissat


Mustan kissan paksut posket. Äimä ja Käkihän sitä siinä, aamuilmeet tällä kertaa. Avasin aamulla silmäni ja kas, nuo vitsauksethan siinä jo odottelivat aamiaistarjoilua. Ilmeet ovat iloiset, kolmen päivän matokuuri on nautiskeltu joten eikun uutta matoa koukkuun. Kops, huono oli, myönnän.

Kiirastorstai on aika outo päivä. Kaupat repeilevät ihmispaljoudesta heti aamusta, kauhea vimma ihmisillä haalata kaappinsa täyteen rahkaa ja paisteja ja kindermunia. Sen minä ymmärrän toki hyvin, että viinihyllyillä tapellaan viimeisestäkin malbecista mutta että sitruunalaarilla vedetään jalkakampilla toinen asiakas ns. kahville, sitä minä en ymmärrä.

Alko sentään on monta päivää kineksessä, ruokamarketti auki taas lauantaina. Ja siwahan on aina auki. Kyllä sitä evästä saa, ei kannata hosua.

Perilliset piipahtivat koululla, nelituntinen koulupäivä tänään. Nuoremman perillisen ope lähetti pashaohjeensa, sitä pitää kokeilla. Enää pitäisi ratkaista missä astiassa minä pashani valutan. Kahvisuodattimeen ei mahdu puolta kiloa rahkaa ja muita tarveaineita, ei vaikka miten tunkisi. Pashamuottia ei ole. Vielä. Ostoslistalla se on, niinkuin on ollut jo monta vuotta.

Iso-J kävi taikanäpillä veivattavana. Pari tuntia Taikuri Puhakka saa lihaklönttiä nimeltä Iso-J työstää ennenkuin mies on ns. ehtaa tavaraa. On se vaan melkoinen velho se Puhakka. Pitäisi rahtautua käsittelyyn itsekin. Joka lihas jäkittää eikä odottamalla pehmene.

Sittenpä lähdettiinkin eteläiseen naapurikaupunkiin. Pientä pisnestä ja jippii-jihuu: ruokaostoksia. Onneksi osuttiin kohtuullisen hyvään aikaan paikalle. Ennen iltaruuhkaa heti mummotuntien jälkeen. Loistava ajoitus.

Perillinen M. oli isänsä mukana pisneskeikalla ja kyllä siitä likasta vielä varsinainen myyntitykki tulee.

Päivän ilouutinen tuli sähköpostitse. Ilmassa häälynyt uhka Iso-J:n ajolisenssin kevättuuletuksesta nimismiehen kanslian ilmastossa on nyt ohi. Saapunut sähköposti sanoi: Kiitos yhteydenotostasi. Saat varoituksen. Viimeisen. Terveisin XX

Kiva komisario XX, hieno mies.

Torpan päivätouhuihin ei sitten tään kummempaa. Päivä oli säiden puolesta semiaurinkoinen mutta illalla tuli pari lumikuuroa. Juuri kun yllätin itseni ajattelemasta, että nyt se kevät sitten lyö itsensä eturiviin ja talvi väistyy varjoihin. Kissanvillat, lunta tuli täydellä teholla, isolla suuttimella. Maahan asti.

Ja vielä sokerina pohjalla. Enhän minä tätä itselleni olisi tahtonut, pois se minusta. Mutta kun talossa on tamma ja tyttölapsia niin mitäpä muutakaan sitä heppamamma päätyisi hankkimaan...


Hillo Kettu satulahuopahan se. Lämmin kiitos Paplulle jonka suhteilla tämä kauan himoittu aarre lopulta löytyi. Ja sankarin ansiokäädyt Porvoon Horselinen Annelle. Olet aarre!

Molemmille, sekä Paplulle että Annelle toimitetaan torpan kanalasta kennollinen rouwain tuotoksia kunhan seuraavan kerran tieni sinne kulmalle johtaa. Kaupasta olivat munat tänään loppu. Slut. Finito.

Tää lähtis nyt tallin kautta tv:n ääreen lorvailemaan. Yritän oikeasti kääntää itseäni vähän pitkien pyhien mahdollistamalle laiskuritaajuudelle. Saas nähdä onnistuuko.




2 kommenttia:

  1. Huojentavaa, että konstaapeli xx on inhimillinen. Toivotan oikeassa paikassa sopivan keveää kaasujalkaa vastaisuudessa!

    Pääsin minäkin haistelemaan hevosia tänä iltana. Kaverin hevoset piti toimittaa tarhoistaan talliin. Jotain ihmeen kevätpöhlöyttä oli ilmassa. Orin suhteen osaa olla varovainen, mutta umpikiltin MissPiggy tamman perseen nakkelu oli hupaisaa. Kuvitelkaa pukittavaa lihapullaa... :D

    Hyvää Pääsiäistä kaikille!!! Levätkää, nauttikaa ja syökää hyvin.

    VastaaPoista
  2. Hah! Aika hauska Hello Kitty-huopa! :D Voi voi, mihin vielä joudun, kunhan tuo pikkuriesa tuosta kasvaa ja haluaa ponin (vaikka hänellä on sellainen jo kertaalleen ollutkin). Se elävä puetaan vaaleanpunaisiin ja liloihin hepeniin, sukupuolesta viis...
    Sitä odotellessa ja hauskaa pääsiäistä teille toivotellessa! :)

    VastaaPoista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com