Kirkastuksesta pyöristykseen

Pääsiäispäivän aamu valkeni kirkkaana ja puhtoisena. Kerrassaan mykistävän kauniina. Eteläpellolla on vielä hohtava hanki ja vain satunnaiset rusakonpapanat kirjovat suurta valkoista lumikenttää. Ei loskaa, ei papanaa kummempaa p-skaa eikä varsinkaan roiskuvaa rapaa. Puhdas hanki joka haihtuu ja ohentuu päivä päivältä.

Hevosetkin siristelivät silmiään tallin ovella vaikka tallissakin toki oli jo täysin valoisaa. Tehokas valo, antaa tarpeellista toimintatarmoa. Heräsin nimittäin 05.10 ensin hel... hirvittävään kissan parkumiseen. Mummo-Justiina muisti, että keväällä kissatytöillä on mourupäivät ja kyllä se pahuksen vitsaus mourusikin. Ulisi persauksensa pohjasta, suurin palkein.

Enhän minä sitten semmoisen veisaamisen päälle enää unta saanut. Kärvistelin tyynyä puristaen ja hammasta purren pedissä vielä pari tuntia.

Ja hevosten ulkoistamisen jälkeen oli turha unen perään huudella. Pois män.
Muutaman tuhdimmanpuoleisen kahvimukillisen jälkeen taputtelin puuterit poskiin ja karautin Äitikullan kanssa kirkkoon. Torppaan jäi vain vieno kuorsaus ja aamun rauha.

Kirkossa nyt ei varsinaista väentungosta ollut, hädin tuskin kaksi ihmistä per rivi. Ja pieni on meidän kyläkirkkomme. Uruissakin on vain 21 pilliä, aikani kuluksi laskin nekin. Ja yritin olla ajattelematta jäähallin urkuja.

Oli hyväksi hiljentyä, kieltämättä. Turhan harvoin sitä pysähtyy ajatustensa kanssa, oikeasti olemaan. Läsnä itsensä kanssa.

Päivälläkin osakseni koitui harvinaista herkkua, ihan ajan kanssa sain venyttäytyä soffalle ja keskittyä Kuninkaan puhe -nimiseen elokuvaan. On katsomisen arvoinen elokuva, kylläkyllä kaikkien oscareidensa arvoinen. Samaan aikaan muu perhe ahkeroi tallissa, teki huoltohommia ja vietti aurinkoista kevätpäivää ulkona.

Sen päälle katsottiin vielä Johnny English, kun brittilinjalle lähdettiin. Hauska ja harmiton perheleffa sekin. Mieli ja sielu kirkastuivat aurinkoisen päivän antimilla.

Pyöristyminen tapahtui ruokapöydässä. Paisti ja muut herkut lisukkeineen tekivät kauppansa. Ja tehtävänsä. Housunkaulus kutistui. Elämäni ensimmäinen kotikutoinen pasha onnistui yli odotusten. Eihän se kaunis ole mutta kuitenkin. Ja vaniljavaahdon ja tuoreiden hedelmien kanssa oikeinkin uskottava. Ei taida enää olla paluuta kaupan valmispashoihin eikä se nyt niin vaikeaa olekaan.

Pitkä Pääsiäispäivä alkaa kääntyä sille puolelle jolloin meitsi vääntyy vällyihin. Hyvä ja leppoisa päivä.
Sen minä vaan sanon, että minä en olisi pystynyt kirkon urkurina hillitsemään itseäni, olisin ihan pelkästä hyvästä mielestä ulvottanut pilleistä ne jäähallin urut; ti-ti-ti-tiddi-dii!

---

Peeääs: kuvat ovat viime keväältä, Wappu ja Putte päivän vanhoina ja krookuksetkin melkein päiväntuoreina.