torstai 27. heinäkuuta 2017

Viimeiset kuvat tällä kertaa


Nyt se alkaa olla loma finaalissa. Iltayöstä hankkiudutaan taksilla kentälle ja lento lähtee 02.15. Aamulla pitäisi olla Vantaan asfaltilla 7.40. Ainakaan vielä ei ole tullut tietoa myöhästymisestä.

Viimeiset päivät on käytetty erinäisiin hankintoihin ja muihin puuhasteluihin. Ylimmässä kuvassa on henkisen kotoutumiseni takia tuikitärkeää tuomista. Pesuaineita, voiteita, elintarvikkeita, kahvia ja semmoista. Hevosillekin on Polo mint -renkuloita, harvinaista herkkua.

Mitään järjellistä en nyt enää tässä vaiheessa lomaa keksi, laittelen muutaman kuvan tuohon alle ja jonkun rivin selventämään. Loma on todellakin tehnyt tehtävänsä, olo on rento ja levännyt. Nahka on ruskea ja iho kiittää auringosta ja suolaisesta meri-ilmastosta.


Monena iltana kun ollaan viety roskapussia basuraan, on nuuhkittu ilmaa aivan haltioituneena, jostain tulee ihana tuoksu mutta ei näy kuin vihreää. Perikunnan Nuorempi älysi kuitenkin mistä tuoksu tulee ja nappasi minulle oksan. Pikainen nettitiedustelu toi asiaan selvyyden, yön tuoksuja on Tuoksunuijakukka, cestrum nocturnum eli Dama de noche. Hyvällä tuurilla lähtee pistokkaasta ja semmoinen tuolla odottaa pakkaamista.



Aamun kahvi, jäisenä. Tänä aamuna tepastelin helmat heiluen rantaan ja pysähdyin aamukahville. Olen jo niin espanjalaistunut, että juon mielelläni kahvini con hielo, jäillä. Tilaan siis aivan tavallisen maitokahvin ja sen kaveriksi lasillisen jäitä. Liruttelen kahvit jäiden päälle ja hetken päästä kylmä ja piristävä juoma on valmis. Kätevää ja hyvää.

Juuri kun pääsin alas rantakadulle, nousi utu. Ranta oli lähes tyhjä ja kalastajat ahersivat aivan rannan tuntumassa pikkuveneineen. Miehet viskoivat jotain katiskan näköisiä rysiä mereen ja uittivat niitä siellä tovin, sitten nostivat ja ajoivat uudelleen laskupaikalle. Repeatilla muutaman tunnin. Kun kävin meressä kastautumassa, pikkukaloja piileksi veneen ja rantaviivan välissä.

En ole koskaan täällä kokenut niin rauhallista ranta-aamua kuin tänään. Äärimmäisen rentouttavaa.
Heti kun nousi tuuli, utupilvet hälvenivät ja rantaan valui auringonpalvojia. Hiljainen hetkeni oli ohi. 
Lojuin rannalla vielä useamman tunnin, hyvä kirja naulitsi paikoilleen. Vasta kolmen maissa lähdin taapertamaan ylämäkeen kotia kohti.

'

Kotimatkalla nappasin muutaman kuvan Lyijykukasta, siihen en ole aiemmin kiinnittänyt juurikaan huomiota. Vasta tänä vuonna jotenkin ymmärsin näkemäni ja ihastuin tuohon lempeän siniseen kasviin. Täällä on niin paljon räikeämpiä ja näkyvämpiä kasveja ja Lyijykukka jää vähän niiden varjoon. Se ei edes tuoksu.

Bongasin vielä yhden ihanan valkean hennon köynnöskasvin, se tuoksuu mielestäni. Mutta ne yksilöt jotka olen löytänyt, ovat niin korkeiden muurien päällä, ettei tämmöinen pätkä niitä yllä nuuskimaan saati oksia taittamaan. Pitää kevään reissulla perehtyä kasvistoon paremmin.




Pakkaamisen suhteen voidaan ottaa rennosti. Meillä oli ensin ihan normaali, perinteinen 'mitämahtuumihinkinlaukkuun' -pakkauspaniikki. Sitten pysähdyin ja otin luvun laukuista, niitä oli neljä. Minähän olin buukannut meille paluulennolle viisi matkalaukkua. Joten hiphei ja hurraa, meillä on vielä 20 kg tilaa tavaroille. Se oli iloinen yllätys. Pitää vain käydä ensin ostamassa yksi lisälaukku. Mahtuu kinkut ja juustot kyytiin.

Finnairin sivuilta selvisi kuitenkin uusi yllätys. Tai no, ärsyttävä ainakin. Meillä oli tullessa ruumassa 3 matkalaukkua. Matkavaraustiedoissani oli selkeästi näkyvillä, että olin maksanut KUUDESTA laukusta, eli siinä oli jo 3 x 20 € liikaa. Paluulennolle minulta on veloitettu KAHDEKSAN laukkua eli siinäkin on 3 x 20 € liikaa. Muistan kyllä kun manasin lisämatkatavaroita ostaessani systeemin pätkimistä ja se latautui moneen kertaan. Valitettavasti se on jokaisella latauksella  veloittanut luottokorttiani, prkl ! 

Ärsyttävä puhelu Finnairin neuvontaan varmisti asian, kortilta lähtenyt 120 € aivan turhaan. Minun pitää tehdä asiakaspalveluun reklamaatio ja vasta sen käsiteltyään voivat mahdollisesti hyvittää korttiani. 

Finnair vetää varmasti aina kotiin päin.

Mutta nyt ei sitä harmitella. Tässä on vielä ilta aikaa ja nälkäkin alkaisi kohta olla.
Passiflorankin bongasin alanaapurin muurilta.

Hasta pronto!



keskiviikko 26. heinäkuuta 2017

Helleaalto?



Eihän tuolla aaltoja isommin näkynyt mutta hellettä piisaa. Kipaistiin kylän kuululle Härkäkukkulalle kun kohdalle satuttiin.

Kyseessä on siis se iso musta Osbourne -viinatehtaan härkä josta on vähitellen kehittynyt symboli monelle Andalucian kaupungille. Niitä kylttejä oli alunperin ollut vähän kaikkialla,  mutta aika ja tuulet ovat tehneet tehtävänsä ja monet ovat jo kaatuneet/kaadettu.

Meille Toro on toiminut maamerkkinä kaikki nämä vuodet ja kiva oli osua suotuisalle paikalle josta sinne oli ketterä kipaista. En nyt viitsi tunnustaa, että ollaan puolisalaa kytistetty polun alkupaikkaa koko ajan ja vähän tyhmältä tuntui osua sinne vahingossa.

Okei, maisemat hienot ja meri aina yhtä ihana.
Nuo kuvassa norkoilevat heput eivät kuuluneet seurueeseemme, tuttuja olivat kuitenkin ja saivat siksi armon jäädä kuviin. Keskimmäisen talon edessä on vakiorantamme, Tropical Playa. Nykyisin se on Martin Beach. Silti puhutaan aina Juanin playasta koska entinen rantaisäntä Juan on herrasmies viimeisen päälle.

Huomenna aamulla otan riuskan mäkilähdön alamäkeen ja kirmaan rannalle viimeisen kerran tälle kesälle. Kotikylän rantaan en vie edes Leffeä, siellä on aivan liian kylmä ja aivan liian paljon sääskiä.


Aika on kulunut aivan käsittämätöntä vauhtia. Tuntuu kuin oltaisi tultu eilen, toisaalta tuntuu, että olisi asuttu täällä ikuisuus.

Mitään ihmeemmän hohdokasta ei ole värkkäilty. Ainoa hohtava aikaansaannokseni ovat Anticalilla ja etikalla pestyt pinnat, maisemaikkunat joista näkee taas läpi, pestyt tekstiilit (jopa osa matoista) ja kertaalleen ruopattu piha ja puutarha. Ruusut pitää vielä leikata huolella, elokuussa haukkovat helteessä happea ja toivottavasti ponnistavat uuteen nousuun syyskuun puolella.

Ansioteokseni voin laskea onnistuneen käynnin lentokentällä. Ensimmäisellä yrityksellä osuttiin oikeaan ränniin ja päädyttiin lyhytaikaiseen parkkiin. Saatiin Nemppakuoma kyytiin ja päästiin kertapolkaisulla pois kentän kiemuroista aina Marbellaan saakka. Ainoa ongelma meille tuli kun ei älytty miten ihmiset pääsevät parkkialueelta vastaanottoaulaan. Pari turhaa ketunlenkkiä piti harppoa kunnes löydettiin sinne minne pitikin. Jatkossa osataan kyllä.

Ajokilometrejä on kertynyt mukavasti ja osaan jo suunnistaa aika hyvin. Tiedän jo mistä ympyrästä pitää poistua päästäkseen paikkaan A tai paikkaan T. Pikkuisen pakkaa yrittävät sekoittaa maanantaina alkaneet paikalliset tietyöt, onneksi ne eivät pääse täyteen vauhtiin meidän täällä oloaikanamme.

Hämmästyksekseni liikenne täällä ei olekaan niin armotonta peliä kuin luulin, mielessä ovat muistot Rooman ja Napolin liikenteestä, siellä on viidakko ja viidakon lait. Täällä on erittäin ok näpäyttää hätävilkut päälle ja tuumata tovi. Tietysti pitää älytä ennakoida, katsoa taakse ja vasemmalle ja vähän joka puolelle, silti pitää uskaltaa painaa myös kaasua.






Yhtenä päivänä painettiin kaasua ja lähdettiin sisämaahan päin, Viveros Guzmanin puutarhalle. Oli kyllä wörtti (worth, vale la pena). Kaikki huikeat esillepanot, kasvit, puut, koristeet, ruukut, kaluseet, tarvikkeet, puut... oijoi.

Hintataso on täällä tietysti ihan omaa luokkaansa, ovathan palmut, bougainvilleat, oliivipuut, oleanterit ja hibiscukset omalla vyöhykkeellään, eivät tuontitavaraa. Pysyin lujana, kunnes retkahdin Lyijykukan edessä. Ponteva taimi 3,95. Se oli pakko ostaa. Reilu metri pensastunutta kiinanruusua maksoi 16 € ja pelargoniat euron. Tuo ihana lyijykukka, Plumbago on kotimaassa harvoin saatavilla eikä se siellä ruukussa sinnittele kummoiseksi huitukaksi. Täällä se röyhyää ja ryöppyää muurien yli lähes yhtä vahvana kuin Bougainvillea.


Maailman söpöimmät linnunpöntöt 


Viherseinä

Tämä minulle, por favor.

Iso-J ja Perikunnan Nuorempi saivat suunnilleen tukasta raahata minut pois ja leuka maailman epäreiluudesta väpättäen istuin autoon. Olisi niin ihana tehdä tänne pihaa tai vaihtoehtoisesti saada tämä tarjonta menestymään Suomessa. Kaikkea ei kuitenkaan saa ja ihana onkin tietää, että mahdollisuuksia on maailma täynnä.

Täällä on kuivaa ja kuumaa eikä sitä jatkuvan sateen kotikesässä aina tajua.

Guzmannilta suunnistettiin melko lähelle, Mondan kylään. Siellä kohteena oli Mondan linnoitus. Se on kuulema tuttu niille, jotka katsoivat viime kaudella Vain elämää -musiikkiohjelmaa, minä en. Mutta linna on hieno! Ajettiin sinne lähes pystysuoraa nousua mutta sitkeästi jaksoi volkkari tikistää perille saakka.

Ihan pokkana marssittiin sisään hotellina ja juhlatilana toimivaan linnoitukseen. Hissi vei meidät ylös asti ihailemaan maisemia ja fiilistelemään eleganttia tunnelmaa. Pikkuisen teki mieli jäädä sinne istumaan iltapäivätapaksille, kenties jopa yöksi. Onpahan varma lähikohde tiedossa jos pienen irtioton tahtoo. Ja kyllä tahtoo!






Sunnuntaina jouduttiin kamppailemaan taas rantaruuhkissa, turisteja vyöryy sisämaasta järjetöntä tahtia eikä ilman varauksia ole asiaa rantaan. Parkkipaikkaa sieltä ei saa seuraavaan kuukauteen.

Vasta kolmannelta rannalta löytyi kaksi petiä ja niissä köllöteltiin Perikunnan Vanhemman kanssa ahkeran työpäivän verran.

Tänään ajettiin iltapäivällä Marbellaan ja napattiin Nemppakuoma kyytiin. Tepasteltiin tovi Puerto Banuksen kivalla keskusaukiolla käsityöläistoria ihastellen. Muutama kiva tuliainen löytyi, Äitikulta saa marokkolaiset nahkatohvelit. Olen omiani täällä tuulettanut parvekkeella, haisevat oikein autenttisesti navetalle. Kahdessa viikossa tuulettuvat siihen kuntoon, että voi sisätiloissa säilyttää. Mutta ovat kyllä maailman ihanimmat jalassa. Minulla on yhdet kotona Torpalla, tänne taidan jättää nämä uudet. Tai sitten vien nämäkin ahneuksissani kotiin.

Hyväksi lopuksi ihmeteltiin luksusmerkkien lastenvaatemallistoja, mm. Chloella on aivan ihania syystakkeja pienille, Armanista ja Hugo Bossista puhumattakaan. Hintalappuja ei niillä ständeillä toinna käännellä, etenkin jos kärsii verenpainevaivoista. Mutta ihania ne ovat.

Yhdelle tulevaisuuden tähdelle ostin kuitenkin ökyhienon tutin ja tuttiketjun. Ihan vaan koska ne olivat niin hienot. Ja sukupuolineutraalit.

Nyt minä köllähdän vielä yhden pokkarin kanssa petiin ja valmistaudun rantapäivään. Minulle on luvassa aivan varma helleaalto enkä pane pahakseni Välimeren vilvoittavia märempiä aaltojakaan.

Hasta pronto!