torstai 23. maaliskuuta 2017

Pienestä pitäen

Kämmenellä

Minä kun jo luulin nähneeni paljon, en kaikkea. Eilinen Kainuun reissu antoi kuitenkin vähän uutta ihmeteltävää. Näin pieni on vastakuoriutunut siniviiriäisen tipu. Eihän se viiriäisenmunakaan kummoinen ole, kaupoissa on pääsiäisnamuja jotka ovat viiriäisenmunan kokoluokkaa. Ihan nuo ovat elinvoimaisia ja -kelpoisia öppäiäisiä vaikka noin pikkuisia ovatkin. Oikeita luonnonihmeitä!

Kaverin kanalaloissa oli lisää ällisteltävää, en ole ikinä nähnyt semmoisia lintuja mitä hänellä oli aarteissaan. Ihastuin valtavasti naurukyyhkyihin, niitä tekisi mieli hankkia pariskunta itsellekin.
Riikinkukkokyyhkytkin ovat valtavan kauniita, lienevät lumivalkoisina olevan helppoa ruokaa paikalliselle kanahaukalle. 

Mukaan tarttui kauan etsimäni valkea Kääpiökochkukko ja kaksi kanatipua, toinen omituisen värinen, friseerattu koch ja toinen on valkea valkohuntu eli lisäys Duneltin hallinnoimaan Pallopäiden klubiin. Parille kaverille toin monta laatikollista lintuja ja yhdet kanakansalaiset jätin Juukaan. On tämä hullutusta. Mutta kohtuullisen halpaa ja harmitonta onneksi.

Kun on ihan pieni
Eivät ne nämäkään jättejä ole
Luonnonilmiöitä sain eilisen ajomatkani aikana kummastella usein. Noin vartin välein vaihtunut sää tarjosi kaikkea räntäsateesta auringonpaisteeseen, taivaalta lensi jalkarättejä tuulilasiin, välillä kova tuuli ravisti Hopianuolta ja tielle muodostuneet vesilammikot ynnä sohjo lisäsivät ajamisen haasteita vähintään neljänteen potenssiin.  Onneksi liikennemäärä Kainuuntiellä ei yllä maalikylien määriin ja sain ajella keskenäni, muutama rekka tuli vastaan ja pari postin jakeluautoa, niitäkin näköjään liikkuu vielä.

Tänään sää on ollut kaunis. Täydeltä terältä paistaa ja on lämmin. Pihatie on nyt erittäin työläs ajettava, Hopianuolen leveät renkaat saavat raapia tosissaan ylöspääsyn eteen. Kohta kaikkialla on silkkaa sohjoa ja se on mielestäni yksi kevään tylsimmistä vaiheista, märkyys. Routainen maa ei jaksa imeä vettä samaan tahtiin kuin sitä sulamisesta tulee.

Esikoinen oli löytänyt netistä aarteita, meidän Otto löytyi kasvattajansa albumeista. Tässä ihan sieltä Oton elämän ensiajoista. Voi tuitui sentään kun on ollut pieni ja honkkeli.

Vauhdilla kohti viikonloppua, kivaa torstaita sinulle!

Pikkuinen Otto
Kuva kasvattajan albumista




12 kommenttia:

  1. Ei viiriäisen tipu kummosen kokoinen :) Jos mulla ois mahdollisuus, niin hyvin oisit saanut tartutettua konojen keräilyn :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naureskelin eilen, että minä lintukammoinen ihminen ajelen sujuvasti 250 kilometriä, auto täynnä kanoja. Nopeasti se lähtee laukalle näiden kanssa. Koko ajan pitää lyödä itseään näpeille, ettei hommaisi isompaa hautomakonetta ja laajentaisi kanarotuja vähän siihen ja tähän. Onneksi ei ole tiloja. Eikä Iso-J suostu rakentamaan minulle oikeaa kanalarakennusta tuonne pihaan. Pitää ehkä tehdä itse.

      Poista
  2. Täällä myös kanakuume. En olisi uskonut, sillä lapsuuden naapurilla oli okt-alueella kanoja. Kun kukkoa ei ollut, niin yksi pahaääninen kana hoiti kukon virkaa - ääni oli ihan hirveä, ja tosiaan aamuyöstä. Tuntui, että kuolleetkin olisivat heränneet siihen. Niin ja se pahnanpohjimmainen raukka oli ihan sulaton ja kalju.

    OP

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kanoilla on nokkimisjärjestys, ainakin maatiaisilla ja tehokanoilla. Nuo koristekanaset ovat sopuisampia.

      Olen myös kuullut, että joskus kana voi kasvaa (henkisesti?) kukoksi oikean kukon puuttuessa parvesta. Sen heltat helottavat punaisempina ja yrittää todellakin pitää kuria ja järjestystä rääkymällä kukkomaisesti.

      Mutta tyhmiä, sitä kanat eivät ole. Niillä on vain erilainen logiikka.

      Poista
  3. Voihan viiriäinen - että osaa olla pieni! Söpöjä ovat tipuina ja kasvaahan ne sitten ihan hirveetä kyytiä!

    En halua usuttaa hullua, mutta sinne saman katon alle hevosten kanssa mahtuisi ihan helposti kanakoppia tekelehtimään. Ei ne hurjia neliöitä tarvitse.

    Meilläkin entinen hevosten karsina on sisustettu talvikanalaksi. Olisi tilaa lisätä helttamäärää, mutta pärjätään näilläkin oikein hyvin. En ole innostunut keräämään eri kanasortteja, haluan vain viihdettä ja munia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö? Suloinen ja ihmeellinen oli pieni viiriäistipu, on kieltämättä vähän etuoikeutettua päästä puuhastelemaan näitä juttuja. Eivät ne lehdestä tai netistä luettuna ole niin elämyksellisiä kuin ihan nenästä nokkaan koettuina.

      Talliin ei tule kanoja. Piste.

      Poista
    2. Juu juu, ei talliin - mutta onhan siinä saman katon alla tilaa muuallakin. Iso rakennushan se on :) Semmoisen 10 neliöisen kanalan rakentaa rakennuksen sisään aika vähin ponnistuksin ja materiaalikuluin. Sähköt ja vedetkin on siinä samassa. Ajatteleppa :D

      Poista
    3. Onhan se pyöreä tornikin... ;-)
      Sinne mahtuisi paljon kanoja <3

      Poista
  4. Voi vitsin pimpulat, miten Otto onkin ollut suloinen! Tähän sellainen sydänsilmäemoji...

    Himputti kun mainitsitkin niistä riikinkukoista. No, täytyy ajatella, että ne on ihan liian kalliita...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvattajan albumeissa oli kuvia Oton varsavuosilta, eihän se nytkään vanha vielä ole. Mutta kaikki hauskat karvanvärit mitä rautiaana syntynyt sittemmin harmaankimoksi muuntuneen hevosen turkissa on, ovat nähtävissä. Samoin ensimmäiset kisat ja orilaitumen ajat, näyttelyt sun muut. I

      hanaa, että niitä kuvia on otettu ja ne ovat netissä nähtävissä.
      Miten me ennen nettiä elettiin?

      Riikinkukot ovat ikiaikainen unelma. Ehkä minä sitten riikkipariskunnan laitan kunhan ensin jalostetaan vienoääninen riikinkukko...

      Eikös sulla ole niitä kalkkunoita siellä tallilla? Ne ovat minulle aivan liian pelottavia. Hanhetkaan eivät innosta.

      Poista

Tip of the day:
Kannattaa tallentaa vaivalla väsätty kommentti ctrl-c komennolla ja mikäli julkaisuvaiheessa tekstisi lehahtaa taivalle, sen voi palauttaa ctrl-v komennolla takaisin.

Ja nyt sitä kommenttia väsäämään. Saa lähettää terveisiäkin!