maanantai 11. elokuuta 2014

Sekalainen tunnekattaus


Nämä äitelän imelät Äitienpäiväruusut kukkivat nyt toista aaltoa, tällä kertaa ulkona, ruukussa. Ja ovat oikeastaan ihan suloisia.

Viikonlopun reissuilla koin koko tunneskaalan suuresta murheesta suureen iloon ja riemuun ja kävin kieltämättä pari kertaa vertahyytävän kiukunkin puolella. Tapasin taas kerran niin suuren kattauksen erilaisia ihmisiä, että sulateltavaa riittää pimeiksi talvitunneiksi. Moneksi tunniksi.

Erityistä iloa ja riemua koin, sinänsä surullisissa tunnelmissa, Malmin kappelissa. Iso kappeli oli seisomapaikkoja myöten täynnä serkkupojan saattoväkeä, monenkirjava joukkio ihmisiä, joita kaikkia yhdisti meille kaikille omalla tavallaan tärkeäksi tullut, nyt edesmennyt serkkuni.

Koskettavin hetki oli se, kun serkkupojan bändiporukoiden edustaja laski viimeiset rumpukapulat arkulle.

Riemua tunsin silloin kun urkurina toiminut, ilmeisesti melko nuori naishenkilö lauloi. Kiitosvirsi (341) kaikui holvissa kauniisti ja itkuhanat aukaisi lopullisesti hänen tulkitsemansa Mä annan sut pois -laulu. On niin huikea kuulla puhdasta, kuulasta laulua. Yhtään säröä en tuon enkeliäänisen naisen laulusta löytänyt. Puhdas ja kirkas, kuin kyynel oli hänen äänensä.

Niistä muista tunteista en, sattuneesta syystä ja hyvän kotikasvatukseni (köhköh) vuoksi tässä enempää huutele... periaatteessa. Sanonpa kuitenkin sanasen tai kaksi. Joskus myötähäpeä on liian lievä ilmaus kuvaamaan sitä tunnetta joka ihmisen valtaa kun näkee tai kuulee jotain aivan liian typerää/tahditonta tai yksinkertaisesti moukkamaista käytöstä. Hoi tilannetaju, hoi käytöstavat! Tulkaa toki esiin ja nouskaa teille kuuluvaan arvoon.

Suurinta raivoa, valkohehkuista vihaa herätti oman perheeni jäsen käsittämättömän julmalla käytöksellään. Onneksi reipashenkinen irtiotto kaikesta Siskolikan hyvässä seurassa tasoitti tunteita. Superkuutamoa istuimme ihastelemassa kahtena iltana ja Tallinnassa toimitimme asiat oppikirjan mukaan. Yhtään turhaa ketunlenkkiä ei ajettu ja kaikki tarvittava saatiin kyytiin.

Kauna ja katkeruus nostavat rumaa päätään siellä, missä vellotaan negatiivisissa tunnetiloissa ja myrkytetään yleinen ilmapiiri. Puistattava ajatuksenakin ja valitettavasti totta useammassa osoitteessa.

Iloa ja kiitollisuutta tunsin viimeksi tänä aamuna, kun tapasin Appeni espoolaisen rengaspajan pihalla ja hän oli järjestänyt kiesini rengasongelman. Täydellinen ratkaisu ja turvallinen kotimatka. Eihän sitä ihminen enempää voi toivoa.

Turvallisuuden tunne valtasi mieleni kun kurvasin tuliaislastissa notkuvan kiesini rakkaan Torpan pihaan.

On tässä taas sulattelemista.
Nyt hyvillä mielin siltakaadolla omaan petiin ja ansaittua unta, suorin sorkin ja täysin palkein aamuun asti!
Nuku hyvin, missä lienetkin!



8 kommenttia:

  1. Tunnetta riittää täälläkin. Naapuritallilla kuoli tänään parikymppinen tyttö pudottuaan hevosen selästä. Paikalle tietenkin eksyi meikäläisen kaukaa käymässä ollut serkku ja lisäksi meidän tallin pitäjän alaikäisiä lapsia, ensimmäisinä auttajina. Kypärä ja turvaliivi oli päällä, mutta mitään ei tehtävissä eikä näky ollut kaunis. Saattaa kestää hetken aikaa, että tästä toivutaan... Vaikka en itse ollut paikalla, en voi olla ajattelematta omaisten tuskaa sekä näyn kohdanneita ihmisiä. RIP.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi varjele mikä tapaus! Jättää ikuisen jäljen ja valtavan surun.

      Valitettavasti tästäkin tapauksesta tulee yleinen länkytysten ja spekulaatioiden aihe eräällä netin hevosaiheisella foorumilla. Toivottavasti omaiset ja läheiset saavat surra rauhassa.

      Poista
  2. Olipas vahva reissu, jonka tunteet tulet muistamaan pitkään. Hyvässä ja pahassa. Toitko kasvituliaisia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äläpä muuta virka!
      En tuonut kasveja. Kanadanhemlokkia yrittelin Espoosta mutta aikatauluongelmien takia se jäi nyt saamatta. Ehkäpä ensi kerralla.

      Poista
  3. Malmin isossa kappelissa olen minäkin isäni saatellut viimeiselle matkalle. Omat kyynelvirtani aukesivat kun siunauksen toimittanut pappi soitti viululla yhdessä kanttorin urkusoitannan kanssa toivomani Albinonin Adagion. Vieläkin itkettää kun sitä muistelen...

    Käytöstavat, niin. Se vaan on niin, että niitä joko on tai ei. Toisille eivät tartu haraviin vaikka kuinka opetettaisiin. Ja jotkut tuijottavat niin tiukasti sitä omaa napaansa, että eivät edes tajua olevansa törppöjä. Se empatiakyky on aidossa olomuodossaan aika vaikea laji...

    Myöhästyneet synttärionnittelut! Hyvä me leijonat ja sinun leijonaemon kykyjäsi on totisesti koeteltu viime aikoina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, viulu Adagionin tulkinnassa tuo pelkkänä ajatuksenakin kylmät väreet. Tai sello... Oi kun joskus kuulisin.

      Kyllä se vaan niin on, että kun tilannetaju pettää tai minkäänlaista kiinnostusta esimerkiksi pukukoodeja tai käytöstapoja kohtaan ei ole, syntyy äärimmäisen kiusallisia tilanteita.

      En minä ole tapakouluttaja mutta kyllä pitäisi yleissivistykseen kuulua muutama perussääntö.

      Eikä ole järin huomaavaista pistää kappelin portailla tupakkarinkiä pystyyn.

      Tänään on emolla vaikea päivä, punnitus kertoi lisäkilon tulleen mutta sairaalle se on tappio jota on vaikea sietää.
      Tuskastuttavan pienin askelin tässä edetään, onneksi toistaiseksi parempaan suuntaan.

      Poista
    2. Juu, pappi itse ehdotti, että voi soittaa kun käytiin järjestelyistä sopimassa. Se oli hienoa ja kiittelinkin häntä vuolaasti jälkikäteen.

      Hmph, kuulostaapa hyvältä käytökseltä. Ja vähän samalta mitä itse sain todistaa edellisissä hautajaisissa joihin osallistuin...

      En edes kuvittele ymmärtäväni sitä mörköä, joka on nurkkiinne pesiytynyt... Muistan vain sen yhden telkkudokkarin, jossa kuvattiin parikymppisen anorektikon elämää ja se oli aika karmaisevaa. Toivon teille kaikkea hyvää sekä toipumisen tien löytymistä. Ja totisesti toivon, että terveydenhuolto kulkee tukena ja rinnalla koko ajan sekä vastaa avunpyyntöihin. Itse en pysty tarjoamaan kuin kuuntelevaa korvaa sekä olkapäätä, omakohtaista kokemusta ei ole.

      Poista
    3. Mukava oli toimituksen hoitanut pappikin, muistaakseni nimi oli Ammond. Harmaapartainen mies jonka lauluääni oli nätisti sanottuna kantava. Ensin luulin, että Esa Pakarisen kaksoisolento siellä hoilotti.

      Mörkösodassa on hyvä tietää, että taustatukea on. Kiitos sinullekin kun jaksat näitä jorinoita lueskella ja kommentoida.
      En minä tiedä millaisia hoitokäytäntöjä on mutta ainakin täällä tiimiin kuuluu ravitsemusterapeutti, psykologi, sairaanhoitaja, nuorisopsykiatri ja uutena fysioterapeutti. Ja jossain vaiheessa myös Esikoiselle tarjotaan tilaisuus käydä tapaamassa hoitotiimiä. Koska kyllä tämä koko perhettä koskettaa ja jokainen käsittelee asiaa omalla tavallaan. Nyt on kalenteri piukassa eri tapaamisaikoja enkä oikein voi suunnitella mitään kauaskantoisempia omia juttuja. Olisi kuitenkin tärkeää tehdä irtiottoja ja päästä hetkeksi pois tilanteen keskiöstä.

      Siksi nämä satunnaiset matkat ja reissut ovat tarpeellisia.

      Poista

Tip of the day:
Kannattaa tallentaa vaivalla väsätty kommentti ctrl-c komennolla ja mikäli julkaisuvaiheessa tekstisi lehahtaa taivalle, sen voi palauttaa ctrl-v komennolla takaisin.

Ja nyt sitä kommenttia väsäämään. Saa lähettää terveisiäkin!