Kukin tavallaan, 'cuz yolo!

Sinivaleunikko

Eilinen voittoisa kotiinpaluu vaati kunnon juhla-aterian ja se meitä kotitorpalla odottikin. Oli ihanaa istua valmiiseen pöytään sillä Siskolikka oli ansiokkaasti toiminut varavaimona.
Rautakaupassa olivat tutut myyjät kuulema vähän katselleet 'uutta' vaimoketta, mutta huomaavaisesti jättäneet tyhmät kysymyksensä kysymättä.

Kuulen tänne saakka kuinka kylällä arvuutellaan kaupunkilaisten temmellyksiä.

Eilinen oli voittojen päivä. Niihin tunnelmiin on mukava silloin tällöin palata, mutta turha jäädä lillumaan. Jokaisessä näyttelyssä homma alkaa nollatilanteesta, puhtaalta pöydältä, uudet vastustajat ja hyvin usein uusi tuomarikin. Päivän kunto ratkaisee, joten ei tämä sertiputki mikään saavutettu etu ole. Ei ensinkään.

Päivän paras saavutus oli Teinin itsetunnolle tervetullut ylistävä arvostelu. Osaaminen ja onnistuminen ovat nuorelle ihmiselle itsetunnon peruskiviä. Onneksi niitä tulee nyt koiraharrastuksen kautta.

Voitonpäivän tappioiksi kirjataan kamera. Toivon vakuutusyhtiön suhtautuvan ymmärtäväisesti tapahtuneeseen vahinkoon, vaikka minulla ei olekaan erillistä laitevakuutusta. Voisin hyvinkin kuvitella, että semmoinen olisi tässä tilanteessa tarpeen.

Huomenna on käytävä kameranraadon kanssa asiantuntijaliikkeessä ja kyseltävä sekä korjausmahdollisuutta että hinta-arviota uudelle 'vastaavalle' laitteelle. Ne ovatkin mielenkiintoisia tulkintoja mikä on ostohinnan ja päivän arvon suhde.

Tämän aarteen päivän arvo on mittaamaton. Äitikulta älysi lepopäivän perimmäisen ajatuksen ja vietti laatuaikaa varjossa ristikkoa ratkoen.

Aurinko paistoi tänään niin pistävän polttavasti, että viisas hakeutui varjoon. Me muut emme.

Kaikenlaista pientä ja isompaa värkkäilykohdetta oli taas kertynyt. Monta päivää kun sataa ja sitten tulee lämmin, suorastaan kuulee kuinka ruoho hyppää ylös ja nurmi reuhahtaa äkkiä ruokottomaan kuntoon.

Siispä koneet tulille ja pojat hommiin. Kaikki mikä pärisee ja pörisee on kuin seireenien kutsu miehille. Yleistän. Ihan tahallani.

Poikkeukset pitäkööt nyt suunsa kiinni.
Tässä yksi juniorijääkiekkoilija nauttii maalaiselämän pärisevistä iloista. Tuo vanha kylätienpätkä on kuin luotu jäähallin jääkoneen, Zambonin, kuskille harjoittelualueeksi. Ja vaikka pojasta ei zambonikuskia tulisikaan, osaapa senkin homman. Tämäkin kummien velvollisuus on nyt täytetty. Penska osaa ajaa nurmea niin, että tulee tasaista ja hyvää jälkeä. Iso-J mittasi tulitikulla, että sänki on tasaista ja jälki virheetöntä.

Kukkia ja sidontaa

Torpan etupihalla reuhottaa tuommoinen mikälie töllinruusu, vihulainen pahinta laatua. Toisella laidalla korkeutta kasvaa vanhan mummolan mailta tuotu valkea syreeni, toisella laidalla punavalkoraidallinen kirjoapteekkarinruusu. Nämä sitkeät ja sinnikkäät perusruusut kasvattavat aivan tolkuttomat juuriversot ja retkottavat valtoimenaan. Mitä enemmän niitä leikkoo, sitä hullumpina kasvavat. Päätimme niputtaa koko höskän. Ensin tiuhasti tukikeppejä ja sitten puutarhurinnarua. Ja koko roska on nyt ahistettu naruihin. Jokaikinen verso ja oksa, joka tuosta muodostelmasta poikkeaa, kokee saksien välittömän napsautuksen.

Alta löytyi lupaava akileijakasvusto, pari päivänliljaa ja mantsuriankärhö. Voi sitäkin kiertolaisparkaa.
Moneen paikkaan olen sen jo ehtinyt istuttaa, ylöskaivaa ja siirtoistuttaa. Eikä sen kotia ole vieläkään löytynyt.

Akileija, nimisäle deleted

Tässä yritetään ottaa kuriton ruusu hallintaotteeseen. Huomatkaa pyhäpäivän eleganssi, landelooks -tyyli puhtaimmillaan.

Siskolikka sai sentään urheilusuoritteitakin tehdyksi, polkaisi vakiolenkkini, 11 km ja metrit päälle. Kiitteli miten nopsa sininen hybridihirviökiiturini onkaan.

En kyllä ihmettele, että hänellä homma joutui tänään. Onneton ihminen oli nimittäin edellisen lenkin polkenut Nuorimmaisen fillarilla joka on muutaman tuuman pienempi kuin minun maantiekiitäjäni.

Minä pidin salivapaata eilisen ja muissa aktiviteeteissa kului tämäkin päivä.

Nuorimmaisen kanssa treenattiin Sörsselssonin juoksutusta. Ja se hommahan alkaa sujua. Liinassa juoksutus on semmoinen taito, jota ei opita ratsastuskoulun tunneilla eikä välttämättä ratsastusleireilläkään.

En väitä itsekään olevani mikään mestari, yhtään opetustuntia en ole aiheesta saanut. Sen mitä olen oppinut, olen oppinut osaavampia katsoessan. Itse liinanpitäjänä ollessani toimin hevosta kuuntelemalla ja seuraamalla. Omista virheistä on turha hevosta moittia, kehuja ei kannata pihtailla. Niin pitkään kun sisätakajalka liikkuu ja on juoksuttajan hallinnassa, homma toimii suunnilleen niinkuin pitääkin.

Edesmennyt Herra Harmaa oli mestari. Se juoksi ympyrää ilman liinaa, vapaana. Vaihtoi askellajin ja suunnan kun pyysin. Ainoa vaikeus (minulle) oli oppia oikeat englanninkieliset termit. Onneksi eräs hevosnaisystäväni oli syntyperäinen britti ja näytti miten ja mitkä käskyt tarvitaan.

Sörsselsson on ihan oman 'opetukseni' tulos, mutta tänään olin ponista hetkittäin hyvin ylpeä.
Hienoja ja nättejä siirtymisiä käynnistä raviin, takaisin käyntiin ja seis. Pysähdyksestä raviin ja sitten käyntiin.

Homma sujui niin hyvin, että Nuorimmainen pääsi liinanpitäjäksi ja minä avustin tarvittaessa. Kyllä tästä vielä omalle työlle jatkaja löytyy.

Tämä huima hyppi ihan issekseen, ei tarvinnut kirittää eikä hoputtaa. Paitsi muutamia kertoja Iso-J kävi käskyttämässä jätkät sohvanpohjasta pihalle.

Sohvan vetovoima on ihmeellinen. Joko nuo nuoret kollit lojuvat ameebamaisina klöntteinä sohvalla tai sitten hyppivät kuin gasellit. Ei taida löytyä semmoista tasaista vireystilaa ollenkaan. On tai off. Ei välimuotoja. Asiasta kysyttäessä vastaus on: 'cuz yolo. Koska elät vain kerran.

Hmm... koska elän vain kerran. Asiaa voi tarkastella monelta kantilta ja teini-ikäisen versio on ehkä kaikkein fiksuin.
Aikuisena asennetta häiritsevät monet velvoitteet, velat ja sitoumukset. Ei voi elää ihan niin täysillä kuin ehkä vapaammat voivat.

Onko se mielen vapautta? Onko se ajattelun vapautta? Onko se vain huoletonta nuoruutta? Upeaa kuitenkin.

Upeutta on kohtapuoliin luvassa pionipenkissäkin (alakuva). Nekin elävät vain kerran, hetken. Toivottavasti sen ohikiitävän kukintahetken aikana täällä on a) sateetonta b) toimiva kamera.

Nuorimmainen lähtee huomenna muutamaksi päiväksi leirille ja Siskolikka pakkaa pojat ja palaa takaisin kaupunkiin. Pojat lähtevät Hiittisten saaristoon mökille. Se on vuorovuosina yksinäinen joulu ja yksinäinen juhannus niinkuin monessa muussakin perheessä. Siskolikka on kahden vaiheilla tullako tänne takaisin vai jäädäkö kaupunkiin.

Mukavaa pyhäillan jatkoa, missä lienetkin. Nauti elämästä, 'cuz yolo!

PeeÄäs, remontti jatkuu huomenissa. Putkimies tulee ja sähkömies tulee ja sitten varmaan jo uutta lattiaa valetaan. Rempassa torppaan tulee toinen vessa ja sen varalta Iso-J kaiveli lattiahiekan alta viemäriputket esiin. Putkimies tekee tarvittavat muutostyöt ja kas, sekin arjen aamuruuhkan sujuvuutta edistävä ylellisyys on taas askeleen lähempänä.

Olipahan päivä...

Oikeankokoinen, oikeantyyppinen, ryhdikäs nuori uros. Erittäin hyväilmeinen pää, hyvät korvat. Kaunis ylälinja, sopiva luusto. Hyvä rintakehä. Tasapainoisesti kulmautunut ja liikkuu sen mukaisesti. Hyvä, karkea karvapeite. Erinomaisesti esiintyvä, erinomaisesti esitetty.

JUN ERI, JUK1, SA, PU1, ROP, SERT

Kiitos!

Tämä oli oikeasti enemmän kuin ikinä osasimme odottaa. Ryhmäkilpailukehässä oli 22 rotunsa parasta terrieriä ja nämä junnut lähtivät kehästä ensimmäisinä.

Oh yes! Hell yes!

Pidellään sadetta

Ei sitä sadetta tarvitse pidellä, ihan itse osaa jo losottaa maahan asti. Tänäänkin on mahtiansa näyttänyt ja kuitannut ne muutamat hikiset hellepäivät. Ei tässä pidä suomalaisen liikoja luulla kesästään.

Hevoset seisovat laitumen portilla hörisemässä ja tinkivät vimmaisesti talliinpääsyä. Alkaahan se pitkänaamallakin lärvi roikkumaan kun sateessa seisoo aamusta iltaan.

Täällä ollaan Siskolikan kanssa otettu sadepäivistä ilo irti ja kirjattu sporttiaktiviteetteja ansioluetteloon. Pitkä litania niitä onkin jo kertynyt. Pyöräilyä ja kuntosalia. Tänään kirjasin henkilökohtaisen ennätykseni, lankkupidossa rikoin viiden minuutin ikioman ei-kyllä-mee-ikinä -rajani. Meni se, eikä edes ihan viimeisillä voimilla tikistämällä. Hiki kyllä kirveli silmissä ja muutama pisara tipahti ajanottolaitteena toimineelle puhelimellekin. Mutta joka pisara oli vuodatettu ilolla.

Joo, halvat ovat hullun ilot.

Huomenna aamulla lähdetään ennen sianpieremää puskemaan kohti Savon synkeitä korpia. Mukana kyydissä Peetu ja yksi kasvattajan koira. Pakko ottaa nokkakärryt mukaan sillä mitenkään hirmuisesti ei nappaa kahden koirahäkin kantaminen ties minkä taipaleen takaa. Enkä ole ihan varma, saako Esikoinen talutettua molemmat koirat, voipi olla, että mun täytyy kasvattaa kolmas handu koiraa varten.

Mitään ennakko-odotuksia meillä ei ole, kaikkihan se on otettava minkä tuomari antaa. Voihan se olla ihan vaan kiitos ja näkemiin -keikkakin.

Toivottavasti ei sada ihan koko aikaa, tässä alkaa vähitellen nutturassa levä kasvamaan.

Torpanmäellä kaikki hyvin. Paitsi sade.
Nyt hevoset talliin ja sitten saunan kautta huilimaan. Näinä valkeina ja valoisina iltoina sitä vaan ei oikein osaa asennoitua yöhön ja ihan epähuomiossa tulee valvottua yli puoliyön.

Tänään on pakko pitää joku roti ja kellosta huoli. Muuten tulee huomisesta ankea.

Mukavaa perjantai-illan jatkoa, missä lienetkin !

PeeÄäs: kävin vuosihuollossa shiatsuhoitajalla. Hän ei meinannut tunnistaa samaksi ihmiseksi. Ja kuulema kroppakin tuntui ihan erilaiselta kuin viime keväänä. Noh, iso muutos on tapahtunut ja henkinen taakka on huvennut monen muun taakan myötä aina vaan pienemmäksi. Pitää iloita nyt. Ei tätä iätkaiket jatku, sanoo pessimisti. Joka ei pety.

Kuulumisia

Sateenpieksämä Töttis kohtasi tänään kahdeksannen syntymäpäivänsä. Annoin laitumelle viedessäni päivänsankarille porkkanan. Ei muuttunut Päivänsäteeksi silläkään. On taas semmoinen viikko, ettei tälle hevoselle passaa mikään. Eikä mitenkään päin. Toimisikohan tuo ratsuna jos ihan juhlan kunniaksi tälläisin satulan selkään?

Tuuria sillä kyllä on, tänään olisi ollut hevosten pedikyyripäivä, mutta kengittäjä joutui siirtämään käyntiään ja nyt yritetään löytää semmoinen päivä, että oltaisiin molemmat samalla tontilla samaan aikaan. Ei mene helpoksi. Lupasin jo lauantain ja sitten muistin, että olen koiranäyttelyreissulla aamusta alkaen. Ensi viikolla saattaisi olla joku vapaa aika jossain välissä.

Toivottavasti on ja asia järjestyy, ikävää veivata eestaas. Tästä kengittäjästä en mielelläni luopuisi, on just niin mukava, rauhallinen ja lunki kaveri kuin pitääkin. Niitä pajavasaralla otsaluuhun -tyyppejäkin on kohdalle osunut, valitettavasti.

Eilen illalla saapui Siskolikka, tällä kertaa vain kaksi nuorinta poikaa oli mukana. Vanhin bailaa Graduation Partyn merkeissä jossain San Sebastianin liepeillä poikaporukalla. Phuuh, onneksi ei tarvitse vielä ihan lähivuosina omien Perillisten kohdalle moisia reissuja odotella. En todellakaan tiedä, miten ikinä uskaltaisin omani päästää reissuun kaveriporukalla. Omat nuoruusvuodet ovat tuskallisen hyvin muistissa vieläkin joten tiedän myös vallan hyvin, miten helposti voi langeta yhteen jos toiseenkin kuoppaan.

Tänään käytiin Siskolikan kanssa tekemässä hyvät salijumpat, hän veivasi omaansa ja minä keskityin värkkäilemään käsiasioiden kanssa.

Nyt meinaan ottaa eräänlaisen loppurutistuksen, sillä veikkaan, että Hispaaniassa keskityn kalastelemaan sangriaämpäristä mansikoita enkä uhraa montaakaan ajatusta kuntoilulle. No jos jotkut hyvät portaat osuvat kohdalle, voin ne kipaista ylös muutamaan kertaan. Ja koska talo sijaitsee korkealla kukkulalla, siellä todellakin on niitä portaita. Muistuttamassa minua laiskaa...

Nyt on tämä valkoisten kukkien aika. Kauniita ovat, ehdottomasti. Tänä kesänä minulla näyttäisi olevan mahdollisuudet nähdä ensimmäisten valkoisten pionienkin kukinta, nuppuja pukkaavat.

Tänään olisi aika syventyä kirjanpidon tositteiden 'kiehtovaan' maailmaan. Kumma kyllä, tämä ennakkoruikutus kuuluu aina asiaan vaikka kokemuksesta tiedän, että tositteet ovat aikajärjestyksessä alta puolen tunnin kun hommaan vain ryhtyy. Kirjanpitäjä yrittää pitää pikkuisen lomaa, joten lupasin omat tositteeni hyvissä ajoin. Huomiseksi.

Tämän kummempia kuulumisia ei oikeastaan olekaan. Naapureilla on kummasti asiaa meille, nähkääs se purkujätelava lojuu edelleen tuossa pihan keskellä. Tänäänkin yksi isäntä kävi kyselemässä 'kuulumisia' ohi ajaessaan.

Palkitsin kävijän parilla munakennollisella, niitä on taas kertynyt ja varasto pitää tyhjentää ennen reissuun lähtöä.

Tämmöistä tänään, huomisesta en tiedä. Kiire päivä luvassa. Ja tasaisen koleaa säätä, villasukat ovat taas tarpeen.

Mukavaa päivänjatkoa, missä lienetkin!

PeeÄäs: tässä yksi paljon pulinaa herättänyt blogiteksti:

Naapurit hylkivät espoolaisia

Päivän ilohuumorvitsinaurut

Tämä sosiaalisen median (Facebook) uutisvirrassa levinnyt juttu on mielestäni yksi parhaista naismuistiin.

Koska monet lukijoistani ovat fb-vastaisia, eivät he kaikki välttämättä saa tätä helmeä luettavakseen. Minulla ei ollut keinoja selvittää onko tämä aivan totta tosiaan tämmöisenä julkaistu vai onko vain jonkun 'sana ja vitsi suussa' syntyneen tuotos. On kuitenkin mukava ajatella, että näitä runomittaan värkättyjä tarinoita syntyy ajoittain. Kalevalainen kansanperinne ja runonlausunta pitää pintansa fingelskan jyrätessä meitin monella rintamalla.

Näin se menee kun poliisitiedote tehdään ajatuksella, kerrankin näinkin päin:

Vaikutti Tampereella kaveri liikenteessä tarkka, nimeltään Jarno, mutta kavereille Jarkka,

täsmällisesti noudatti TLL:n jokaista sääntöä, ei ollut poliisin kanssa ajonopeuksista vääntöä,

kesällä tuli eteen tilanne ennalta arvaamaton, joka vaurioitti Jarkan BMW:n kyljet ja katon,

lämpö lähes trooppisen ilman, ... kevyesti pukeutumaan sai Vilman,

mekkoa, joka netistä oli tilattu, ei kankaan määrällä oltu pilattu,

Vilmalla painoa reilut 50 kiloa, ja joka grammasta oli silmälle iloa,

Jarkka kruisaili lauantaisella retkellä, kun Amuriin päätyivät samalla hetkellä,

piti nopeasti vain naista vilkaista, kun kaartui jyrkästi ajokaista,

asfalttiin ilmestyi mustaa raitaa, kun bemari syöksyi päin aitaa,

hetken vilahteli pohjamassan väri, kun auto pyöri katon kautta ympäri,

päätyen lopulta läheiseen ojaan, Jarkka tunnusteli henkilövahinkojaan,

kaikki OK oli tutkimuksen tulos, virrat pois ja eikun sivulasista ulos,

entisestään tummuivat taivaalla pilvet, kun paikalle tuli poliisi ja poisti kilvet,

tiedossa oli muutakin pahaa, sakon maksuun tarvittiin rahaa,

Jarkka pitäytyi ilmeissä urheissa, vaikka ajatukset pyörivät murheissa,

loivennusta toi henkiseen tuskaan, karvanoppien paikannus ruusupuskaan,

jos jutussa pitää jokin opetus olla, sen voisi seuraavasti muotoilla,

ei voi liian pitkään harhailla, katse, edes kuskeista parhailla

tarkkana kesäisessä liikenteessä,

-konstaapeli Juha-

Rientoja ja valintoja

Kiirettähän tuo on pitänyt, vaikka leppoisammaksi kuvittelin elämän sen jälkeen, kun koulun kello on kalkattanut penskat kesälaitumille.

Viikonloppu oli yhtä puuroa, eestaas suhaamista ja muuta hässäkkää. Sunnuntaina marssimme Nuorimman kanssa hevosten luokse, tavoitteena jotain tavoitteellista tekemistä. Juuri kun Töttis lussutti kuolaimia suussaan ja seisoi lähes ratsun näköisenä kuski selässään, taivas jyrähti ja repesi ja sitten satoi niin  maan perusteellisen huolella. Ja ihan maahan saakka. Tarpeettomasti mainostan jääräpäisyyttäni, eihän se tamma edennyt vapaaehtoisesti metriäkään. Ideana oli ratsastajan avulla lähettää Töttis juoksu-uralle liinan päähän. Ei mennyt. Ei liikkunut. Kolme kierrosta lypsämällä ja se oli siinä.

Seuraavan auringonpilkahduksen aikana säntäsimme kuivin vaattein Sörsselssonin kimppuun ja sen roiston sain juoksutetuksi hyvin. Ja sitten sade kuivasi hiet.

Pientä paikkausistutustakin on tehty, minä polkaisin multiin perhoskasveja ja Äitikulta korvasi myyrien kössimät syysleimut uushankinnoilla.

Rikkakasvien kitkemistä olisi, mutta kumpaakaan Perillistä ei kiinnosta palkallinen työ. Vitosen lupasin per kukkapenkki, mutta on kuulema hikipajan liksa eikä lapsilla saa teettää niin rankkaa duunia. Just. Kitken itse ja törsään nekin vitoset Hispaaniassa sangriaan.

Blogin päivittäminen on ollut perinteisesti illan viimeisiä hommia. Mutta nyt olen ollut iltaisin niin poikki, etten todellakaan ole jaksanut miettiä mitään fiksua sanottavaa. Ihan kuin mä sitä muulloinkaan tekisin.... enkä kuviakaan ole saanut siirretyksi kameralta koneelle. Tekosyitä, tekosyitä.

Tämä ei ole käsittääkseni mikään ufo vaan hassun hauska pilvenriekale jonka horisonttiin laskeva aurinko värjäsi vinkeän väriseksi. Näyttää ihan pommikoneelta. Säät ovat palanneet normaaleiksi kesäkuun säiksi. Samaan päivään mahtuu pistävää paistetta, tuulta ja sadetta. Sekalaisessa järjestyksessä ja joskus kaikkia samaan aikaan.

Sunnuntain sateet tulivat kieltämättä tarpeeseen. Onhan se ollut vähän hassua nyhtää letkuja porkkanapenkkien äärelle ja kastella kylvöksiä, viime vuonna sade huuhteli suurimman osan siemenistä jonnekin tilusten alareunaan. Perunoita ainakin löytyy nytkin ihan hassuista paikoista.

Jospa ne nyt ehtivät juurtua suunnilleen oikeisiin paikkoihin ja sade antoi vain kasvulle tarvittavan alkubuustauksen.

Orvokki -lammas nauttii aina, arkena ja sunnuntaina.

Minä nautin tänään suunnattomasti laina-autosta, huollon sössimisten takia siellä on saatu rampata vaivoiksi asti ja aina automyynnin tuttu kaveri järjestää hyvittelyksi hyvän pelin koeajoon. Tänään se oli taas yksi Subarun versio. Kiva oli, kulki kovaa ja oli käteen sopiva, ihan niinkuin se canonin kallismalli. Elämä olisi niin paljon helpompaa, kun en olisi kaikessa niin mukavuudenhaluinen...

Toisaalta, kun riman pitää korkealla, ei haksahda heräteostoksiin. Ne vasta kalliiksi käyvät.

Edellisessä postauksessa taisin marista remontista. Tänään homma otti jättiloikan eteenpäin.
Purkutyöt on nyt tehty. Nyt on viikon kuivatusaika, joku pönttö tuolla kraaterissa hurisee. Sitten alkaa uusien kerrosten rakentaminen: valut, lattialämmitykset ja mitä niitä nyt onkaan.

Tänään saimme myös kaakelit ja laatat valituksi. Niistä sitten tuonnempana.

Ja ne passit. Ne on tilattu. Kaikki toimi kuin unelma. Enää odotellaan tekstiviestiä r-kioskilta jonne passit nykymenolla toimitetaan. Se, että meidän lähin ärrä on kauempana kuin poliisin lupatoimisto ei ole mikään syy hakea passit lupatoimistolta. R-kioskille mennään.

Hyvä päivä, paljon tuli valmista ja moni asia loikkasi eteenpäin.
Mie loikkaan nyt petiin.

Mukavaa tiistaita, missä lienetkin !

Pe-pe-poranterä-perjantai

Näin. Herätys oli kello 7 joka -tiedän hyvin- on oikeasti töitä raatavalle kansanosalle jo lounasaika. Pääsin sängystä ylös 7.20 ja minulla oli 10 minuuttia aikaa sonnustautua raappahousuihin (talliverkkarit) ja rötväpaitaan (tallipaita), kauhoa kuontalo jonkinlaiselle sutturalle ja napsauttaa kahvinkeitin päälle. Juuri kun lipokkaat sutien kaahasin (sivuluisussa, luonnollisesti,  koska unohdin kytkeä sähköpaimeneen virrat) kanalan kautta talliin, ajoi pihaan Poramies. Minuuttia myöhemmin torpan aamurauhan rikkoi tärykalvoja kuumottava piikkausporan ääni.

Tavoitteenani oli saada Töttis Mielensäpahoittaja aitaan ennen Poran aamufanfaaria, mutta myöhästyin vähän. Se on kuja on kuulkaa vaikeusasteeltaan haastava tehtävä. Hevosten lankkutarhan ja lammasaidan välinen kuja on noin metri ja se on sivuttain tanssahtelevan hevosen kanssa hetkittäin kapea. Etenkin kun toiselta puolelta tulee räväkkää räpsyä sähköaidasta ja toisella puolella hölkkää määkivä kolmen bääbän trio; Älymyspoistumusmeistäon.  Hyvä puoli asiassa on se, että Töttis ei hypi yläpystyä vaan hätäilee takaa kuuluvan, näkymättömän vihollisen, Poran ääntä.

Noh, tämähän on vain johtajuuskysymys ja sekin saataneen kuntoon joko satasen tuntitaksalla urakoivan 'hevoskouluttajan' avulla tai (näin vähäisen pienyrittäjän tapauksessa) omin neuvoin hitaasti kiiruhtamalla. Otetaan sitä kujaa niin monta kertaa etuperin ja takaperin ja otetaan vaikka sotilassoittokunta pasuunoineen Karjalaisten laulua paukuttamaan.  Nythän ne joutavat kun varuskunta lakkautetaan.

Kyllä Töttis sen kujasemme vielä malttaa nätisti askeltaa. Ratsainhan se kuja ei ole mikään The Issue, ei vaikka oma jalkaterä ottaisi aitaan kiinni. Monesti on ottanut ja melkein olen suistunut satulasta. Sen siitä saa kun ei osaa pitää edes jalkoja oikeassa asennossa, ukkovarvas kohti menosuuntaa...

Tita (ja pari muuta lukijakunnan puutarhahörhöä) ymmärtää tämän kuvan nähdessään mikä ilokepukka siinä törröttää. Kyllä!  Meconopsis betonicifolia, Sinivaleunikko.

Voi riemua! Kolme minä ostin pari vuotta sitten ja tämä yksi löysi vihdoin tiensä mullan alta ihmisten ilmoille. Ne kaksi muuta eksyivät matkalla.

Voihan se olla, että Äitikulta on ne kaksi muuta nyhtänyt kitkiessään pois, epäilyttävästi ohdakkeeltahan tuo näyttää.

Jos minulla olisi vuorokaudessa enemmän tunteja ja parempi hyttyskestävyys, olisi kitkenyt ja kuokkinut, leikannut ja siirtoistuttanut monta kasvia. Nyt tyydyn vain ohikirmatessani nyhtämään voikukan ja nokkosen sieltä täältä. Isompiin kyykkimissessioihin ei riitä aika eikä motivaatiokaan.

Syksyllä minä otan oikeasti yhden viikonlopun omaan käyttöön ja käyn ajatuksella läpi kaikki perennaistutukset. Siirrän sen mikä tarvitsee paremman paikan ja pelastan ne mitkä kipeimmin lisätilaa kaipaavat. Sinivaleunikkoihin tai pioneihin en koske.
Ne jotka selvisivät tähän kesään, saavat pysyä niillä sijoillaan. Matkalla kadonneille heittelen kepeät mullat ja ostan vaivihkaa uusia.

Päivän teemaan sopi myös hyvin Bad Hair Day (kiitos Tita tästäkin loistavasta termistä) ja sitä symboloikoot nämä pulsatillat (kylmänkukat). Niiden habitus kukinnan jälkeen on jokseenkin räjähtänyt. Suunnileen samassa kuosissa oli oma kuontaloni kun aikani Poran ulinaa kuunneltuani päätin siirtyä nauttimaan lihan iloista kuntosalin puolelle. Esikoinen opasti eilen miten tehdään hieno kalanruotoletti ja semmoisen minäkin punoin oikealle olalleni rötköttämään.

Ne lihan ilot olivat sitten ihan tiivistä penkkipunnerrusta höystettynä erinäisillä vipunostoversioilla ja ranskalaisella versiolla. Vielä vähän jungle cable -rimpuilua ja roima setti vatsalihastyötä. Sen session jälkeen ei mikään potuttanut, ei mikään ahistanut. Ei edes parkkihallin puomilla harhaillut rouvashenkilö joka jätti kipponsa parkkiin siihen puomille ja etsi maksuautomaattia kaikista suunnista. Otin levon kannalta ne minuutit siinä odotellessani.

Kun kurvasin takaisin torpalle, piha oli ihanan autio ja tyhjä. Ja ihana hiljaisuus leijui torpan pihan yllä. Se hetki oli puhutteleva. Vain ruma ja ärsyttävä jätelava komeili edelleen keskellä pihaa. Päivän saaliina sinne oli kärrätty nippu kaikenlaista rautaroinaa ja oletettavasti lattialämmityskaapeleita.

Vaikka nämä lukuisat remonttimiehet, Poramies ja muut jantterit ovatkin remontin kannalta oleellisen tärkeitä yksilöitä, minua silti pännii ihan älyttömästi tämä koko härdelli. Tiedänhän minä, että rempan jälkeen luvassa on paljon huolettomia vuosia remontoiduissa neliöissä. Uutta ja nättiä. Helppoa ja toimivaa. Mutta silti. Ottaa päähän tuo autoralli, ventovieraiden ihmisten parveilu ja se, että aina pitäisi olla tietämässä kaikesta kaikkea. 

Pätkääkään ei nappaa kaakeleiden tai vessanpytyn valinta, ei kaapistojen miettiminen tai pöytäpintojen iskunkestävyys. Miksei voi olla olemassa valmista kuvastoa josta vain klik-klik -naputellaan kiva, kivempi, kives, mulletoi?! Joku muu sitten pähkäilee kalusteiden menekin, koot, kokoonpanot ja toimivuuden. Laskee kaakelien neliöt ja sovittelee passelit lauteet. Mä valkkaan tyylin ja värin, joku muu tekee sen oikean työn, jookos?

Älkää tuomitko minua kiittämättömäksi. Sitä vartenhan sitä ruokotonta kotivakuutusta maksetaan, että on sitten turva ja resurssit hädän hetkellä. Se ei valitettavasti taida korvata sieluni karstoittumista?

Minä olen sosiaalinen erakko ja kotirintamanainen, kaipaan rauhaa ja yksityisyyttä. Ja kotini takaovea. 

Upeita yksilöinä, mutta massaan ne hukkuvat

Iltapäivällä kysyttiin kuitenkin lisää hermoja. Piti saada koko tämä Perhe ahdistettua samaan valokuvaamoon passikuvien merkeissä. Meidän perhe elää ilmeisesti kahdella eri aikavyöhykkeellä. Minä tottelen valtakunnan virallista aikaa, Iso-J:lle on suotu kaikki maailman aika ja maailma pyörii hänen tahdissaan. Perilliset surffailevat sujuvasti siinä välissä. Matka kaupunkiin sujui minun yksinpuheluni (saarna) säestyksellä eikä ilmastointakaan olisi tarvittu, tunnelma autossa oli jäätävä ilmankin.

Ehdittiin Rajalalle (taktinen veto) viittä minuuttia vaille viisi jolloin pulju meni kiinni. Taaskaan se kuvaajajannu ei osannut ottaa minusta nättiä passikuvaa, mustavalkokuva on armoton. Ruma. Valju ja väritön haahka siellä kuvasta mulkoili, vaikka niin panin huulipunaa toisenkin kerroksen. Ja siloittelin tukkaa karstoilla ja keritsimillä.

Siinä kuvien valmistumista odotellessa oli aikaa valuttaa kuolaa 7D ja 5D MARK III -kameravalikoiman äärellä. Voi miten hyvältä semmoinen runko tuntuikaan käsissä, oi miten ihania ne kaikki linssit olivatkaan. Oli siellä semmoinenkin luuppi jolla on painoa 15 kiloa ja hintaa tonni per kilo. Kätevä reissukamera?

Ruokakaupan kautta kotiin ja kukin omiin hommiinsa.

Kun hevoset olivat tallissa yöpuulla, hiihtelin Nuorimman kanssa saunaan. Idylli oli ihana. Vastaleikattu ruoho, naapurin peltoon levittämä liete ja sireenin tuoksu. Musiikkina epävireinen sääskikuoro. Silti, mieli lepäsi. Sielu lepäsi. Ja liha lepäsi. Varovasti venyttelin, linimentillä lievittelin. Armoa aamulle anelin.

Huomiselle on yhtä sun toista ja ainakin osa haudoista pitää käydä laittamassa kesäkuntoon. Säästän isovanhempieni haudan Siskolikan kunnostettavaksi, hoidetaan ensi viikolla kun hän tulee minilomalle. Ja muuten treenataan ihan useampana päivänä. Siinä hullu toistaan yllyttää :D

Nyt on oikeastaan aika hyvä olla. Kello käy puolta yötä ja voin kuitata itseni petiin kohtuullisen hyvin palvelleena. 

Juhannusruusu aloitti tänään. Ei millään riitä kukkia juhannusviikolle. Kesä painaa ohituskaistaa ohi.

Näin tänään. Huomenna täällä huutaa imuri ja minä. Pora pitää ansaittua vapaata.
Ole kiltti omillesi, missä lienetkin!

 


 

Ky-ly-mä !

Aamu oli järkytys. Ulkona olikin kylmänpuoleinen tuuli ja vaivaiset +14°. Harvoin ovat hevoset kipittäneet niin kiivasta ketkaravia kujaa pitkin laitumelle kuin tänään, minä annoin suunnan ja tahdin koska itse meinasin jäätyä juoksuun.

Eipähän tarvinnut tänään pohtia hevosten päivälepotaukoa tallin viileydessä, sitä ei tarvittu.

Bäbättimillä ei taaskaan ollut mitään viisasta tai lohdullista sanottavaa, vaikka kuinka yritin maanitella. Pelkkää räkäistä kurlaamista suoraan märehtivä elikon syövereistä.

Tarvittiin lähes täysi pannullinen sumppia ennenkuin järkikulta liikahti jähmeästä off-tilasta jonkinlaiseen älylliseen toimintaan. Totesin, että nyt on ainutlaatuinen tilaisuus käväistä kaupungissa ja hoitaa pari asiaa (ja käsitreeni) kaikessa rauhassa pois.

Kotimäellä ulkona tuli kylmä ja sisällä meni kuulo.

Rempassa on nyt meneillään purku. Eilen lähtivät seinien paneelit, saunan lauteet ja seinien kaakelit. Ei tule ikävä. Tänään reipas purkupoika jytyytti tuommoisella ylemmän kuvan hirvityksellä betonia päreiksi ja kärräsi pihassa lojuvalle vaihtolavalle kymmeniä kottarikuormallisia. Että minua vetuttaa se lava. Ruma kuin piru ja keskellä pihaa, med mera...

Tänään särki saunan ja pesuhuoneen lattian, huomenna on tämän etummaisena olevan eteistila/apukeittiö/kodinhoitohuoneen lattian vuoro. En tiedä miten syvän kraaterin hän tuohon aikoo räjäyttää.

Ilolla ihastelin seinäpaneelien takaa paljastuneita komeita vanhoja hirsiä, niissä ei todellakaan ole mitään moittimista. Se joka on torppamme elintasosiiven aikanaan rakentanut, on ollut kaukaa viisas. Kyseinen sivuvaunu on tavallaan hivenen irti talon alkuperäisestä rungosta. Eli jos kun näissä neliöissä sattuu vesi- tai viemärivahinko, se ei tuhoa ensimmäisenä hirsiosaa. MOT.

Kissan kesäpäivä on autuas

Vietimme Nuorimmaisen kanssa mukavan, kohtuullisen leppoisatahtisen iltapäivän. Käytiin kirjastossa ja vähän myöhemmin käytin Äitikultaa taimiostoksilla kylän monitoimikioskilla. Se on semmoinen paikka, josta saa kuulema maakunnan parhaat munkit. Eikä kesäkukissakaan ole moittimista.

Saa sieltä paljon muutakin mm. jykevät kauralyhteet joulun aikaan. Lisäksi se on kylän tietotoimisto. Ainakin kaikki paikallaolijat tuntuivat tietävän mihinkä pihaan sieltä amppelikukkia lähti, suulain ukkeli kyseli jotta mikäs remontti se on tekeillä... Ovathan ne juuttaat jo kuitenkin haastatelleet kylällä lounastavan remonttijantterin joten tietävät tasan tarkkaan mikä on tämän remontin motivaatio.

Eilen haettiin kaupungista hyötykasvien taimet, nämä tomaatit ja kurkut sun muut. Äitikulta jätti tänä keväänä taimikasvatuksen vähemmälle ja lopulta huomattiin, että ei hitto, meillä ei ole mitään taimia valmiina. Chilitkin unohtuivat häneltä jonnekin eikä sittemmin löytyneistä ruippanoista tule satoa tänä kesänä.

Tosin, taidan aliarvioida kesän mahdin. Onko ennen nähty, että näillä korkeuksilla on juhannusruusut kukassa samalla viikolla kuin sireenit, kesäkuun ekalla viikolla? Laukat kukkivat, ensimmäiset liljat availevat nuppujaan ja ainakin yksi pioni kukki jo. Unikot aloittelevat myös.

Pihalla saa juoksuttaa kameraa uutterasti mikäli mielii ikuistaa edes osan kukkivista.

Jo haalistuneet siniset sireenit

Lumipalloheiden vimmainen kukinta

Helmipihlaja esittää palmua

Illan vanhettua puoleen yhdeksään Iso-J ja Esikoinen kurvasivat sora ropisten pihaan. Olivat rymynneet Raatteen tiet ja muut talvisotamestat. Ja kauppaakin oli tehty. Nyt on hyvä. Perhe on koossa ja kasassa ja tuttu Pikkupentele... Perillisten nahistelu kiristää hermoa ihan entiseen tahtiin.

Huomenna on pakko ahistaa tämä lössi passikuviin sillä meille on varattu maanantaina ajat passien uusimista varten. Siitä mahtaakin tulla mielenkiintoinen souvi. Meinaan, että kenelläkään meistä EI ole voimassaolevaa passia eikä mitään virallista henkilöllisyystodistusta. Ajokorttihan ei ole virallinen henkkaripaperi vaikka se onkin poliisiviranomaisen myöntämä dokumentti.

Tuhtien eväiden lisäksi mukaan otetaan kelakortteja, vanhat passit, nippu vanhoja sähkölaskuja ja lasten neuvolakortit ja täyskäden kruunuksi vaikka parit pysäköintisakkolaput. Ehkä Rouva Passiviranomainen niillä uskoo, että ollaan ihan syntyperäisiä suomalaisia ja meille voi passit myöntää.

Muutenkin tässä alkaa olla ohjelmaa päivälle jos toisellekin ennen reissua. Muistin tilata hevosten pedikyyrinkin. Enää pitäisi muistaa kaikki sovitut ajat ja tapaamiset. Siinä ei paljoa hatara muisti auta jos hukkaan puhelimen. Sen muistissa on nimittäin kaikki olennainen tieto. Nyt ei parane manata eikä varsinkaan munata. Toivotaan pitkää ikää omenapuhelimelle joka toistaiseksi käy ja kukkuu vaikka mulahtikin hevosten vesipaljuun.

Tämmöistä tänään, huomenna uskon tuntevani hauisteni olemassaolon ja löytänen pari muutakin orastavaa lihasta. Olo on kuitenkin mitä mainioin ja tämän mainion päivän kruunaa (vielä toinen) kipollinen suklaista mokkajäätelöä...

Mukavaa illanjatkoa, missä lienetkin! Muista villasukat.

Ihan ite puin päitset päähän...

PeeÄäs: että tämä Bloggeri on sitten ikävä. Minä niin mieleni pahoitin kun yritin vielä yhtä kuvaa lisätä, mutta jostain syystä tämä blogialusta haluaa ängetä sen kuvan ylimmäiseksi. Kokeilen vielä kerran. Jos tässä alapuolella ei ole kuva-arvoitusta, se on sitten tuolla yläreunassa. Tehtävänä on etsiä kuvasta hevonen. Löytäjä voi onnitella itseään.

No kappas, siihenhän se tuli... etsipä sinä kuvasta hevonen. On se siellä :D

Ground Zero

0

Eipä tähän kuvia ole ja tuskin tarvitaankaan. Yläpuolella komeileva nolla on tuttu sekä Euroviisujen pistesaaliista, vastustajan verkkoon tehdyistä maaleista sekä loton voittosummasta. Usein se on tuttu myös pankkitilin saldosta. Nyt on kuitenkin ensimmäinen päivä ikiomassa ground zerossamme.

Kello kilahti kahdeksan ja pihaan jyrysi heppua kolmella autolla. Tuli vesijohtomies joka taiteili vedet remonttiosasta pois. Tuli sähkömies joka kikkaili sähköt sammuksiin. Tuli piällysmies joka katsoi hommat alulle ja tuli purkumies joka riipii ja raastaa puupaneeleita irti. Saunan lauteet lähtivät jo.

Sitten pihaan möyrysi kuorma-auto ja jätti vaihtolavan. Ruma kuin vanhan kehnon persaus ja kohta täynnä purkujätettä.

Koirat ja kissat ovat ihmeissään kun vakioreitti ulos onkin tukittu pakastimella ja kissanvessalla.

Tämän kuvan pysähdyin nappaamaan eilen iltalenkilläni. Ajelin tutun tunnin lenkin ja kilometrejä kertyy jokunen metri päälle 20. On ehdottomasti suosikkireitti, parhaassa kohdassa molemmin puolin tietä on laitumien täydeltä lempeitä lehmiä. Eivät ne kannusta eivätkä huuda heiaheiaa mutta minä tykkään katsella niiden lepäilyä.

Auringonlasku oli punaisista punaisin. Kuvanottoaika on n. 22.30.

Iso-J ja Esikoinen lähtivät työreissulle, tulevat torstaina illalla. Minä, Nuorimmainen ja Äitikulta jäätiin talonpitäjiksi. On tässä pitäminen etteivät pura koko höskää. Takaovenkin meinaavat nostaa pois paikoiltaan siinä vaiheessa kun betonin särkeminen alkaa.

Toinen koirista, oletettavasti Nasse, hämmentyi aamuhässäkästä niin, että murjaisi kunnon jöötin tuvan matolle ja Elli syöksyi taas traagisen hyppynsä yläkerran ikkunasta. Saas nähdä palaako ja milloin palaa.

Sen mä vaan sanon, että silloin kyllä tapahtuu ja äkkiä kun vakuutusyhtiölle tehdään remonttia. Itse kun olisi työpiällikkönä, saisi varmaan rukoilla ja anella luuri tulenhehkuisena loimottaen työmiehiä hommiin. Nyt sitä vaan katselee, että aha, vai tuolleen se tapahtuu.

Eipä silti, olihan mulla tallinrakentajanakin niin kellontarkka eläkeläinen, että ei ole ennen nähty.

Elämä nollapisteessä jatkuu. Remontti jatkuu. Raportoin lisää. Kaapistoja purkaessa ilmaan levisi tuttu ja aina yhtä puistattava likakaivon katku joten ihan aiheesta tuolla oven toisella puolen nyt mesotaan.

Hei hulinaa! Nyt lähden mielelläni kaupunkireissulle. Vastentahtoisesti pidän välipäivän liikunnasta, semmoinenkin on pakko sietää. Huomenna sitten elpynein lihaksin käsitreeniin.

Mukavaa päivänjatkoa, missä lienetkin.