Minä puutarhurina -haaste

Sain Betweeniltä Rikkaruohoelämää -blogista haasteen Minä puutarhurina. Haasteen on alunperin liikkeelle laittanut Kivisen Vilma.
Chilien itämistä odotellessa onkin sopivasti aikaa kaivella kuva-arkistoja ja pohtia varsin vapaamuotoista vastausta.

Kuvia on kymmeniätuhansia joten täsmävalinta on mahdoton. Poimin kuvan sieltä ja toisen täältä ja kaikki ne on julkaistu blogissa ainakin kerran aikaisemmin. Missään mietityssä järjestyksessä ne eivät ole.

Lapsuudenkotini piha Käkimäellä oli tyypillinen 50-luvun lopulla rakennetun omakotitalon piha, melko iso muistaakseni. Ainakin siellä oli kaikki tarpeellinen, kasvimaa, kukkapenkkejä, leikkimökki, puita kiipeiltäväksi ja riittävästi tilaa leikkiä.

Ensimmäisiä kasvimuistojani ovat pihoja rajanneet orapihlaja-aidat joiden raoista me kakarat juostiin toistemme pihoihin. Jokakesäinen pensasaidan leikkuu oli viheliäistä aikaa, koska piikikkäiden oksien keruu oli lasten hommaa.

Kaikilla naapureillakin oli orapihlajaa ainakin jonkinlainen pätkä. Vanhaa kunnon orapihlaja-aitaa nähdessäni rinnassa läikähtää nostalginen muisto, sieltä jostain.

Naapurissa oli pieni kauppapuutarha jonka kasvihuoneissa kasvatettiin vuosittain sekä joulutähdet ja hyasintit että pelargoniat ja petuniat. Koska naapurin tyttö oli paras kaverini, aikaa vietetiin kasvihuoneissakin paljon.

Omalla kotipihalla jouduin mielestäni aivan liian usein kitkemään kukkapenkkejä ja porkkanariviä, keräämään mansikoita ja muutenkin jouduin kaikkiin tylsiin hommiin. Paljon kivempaa oli siirrellä sadoittain kesäkukkaruukkuja naapurin puolella.

Pioni oli jo silloin suosikkini, samoin naapurin tädin ihanasti tuoksuva päivänlilja ja hajuherneet. Vaahterat ja pihlajat, lehtikuusi ja syreeni olivat lempipuitani. Kaikki ne löytyvät omalta pihalta nytkin.

Kaupunkiin muutettuani alkoi pitkä puutarhaton kausi. Ensimmäisen omistusasuntoni parvekkeelle istutin muutaman pelargonian joita en sitten kuitenkaan kummemmin hoitanut.

Oikeastaan vasta rivitaloon muutettuani pienet pihapläntit etu- ja takapihalla toivat puutarhahommat takaisin, hyvin pienimuotoisesti toki. Enimmäkseen aika meni etanoita jahdatessa.

Taivas aukeni Torpalle muuton myötä. Minun on ollut vaikea kutsua pihaamme puutarhaksi, kyseessä on yli satavuotias maatilan pihapiiri. Vanhimmat omenapuut ovat hyvinkin ysikymppisiä. On mukavaa, että olen saanut tehdä ensimmäisen täydennysistutuksen omenatarhaan, Perikunnan vanhimman ylioppilasomenapuu mahtui sinne hyvin.


Torpan myyntikuvissa huomioni kiinnittyi muhkeisiin Terijoen salaviin. Nuo puut ovat jättiläisiä, hyvässä ja pahassa. Ne antavat varjoa ja suojaa, takaavat haravointi- ja kärräystöitä keväisiin ja syksyihin. Vaikea olisi kuvitella pihaa ilman kymmentä jättiämme.

Ihan ensimmäisinä aikoina pihalla eteneminen tapahtui päältäajettavalla ruohonleikkurilla, viikatteella ja raivaussahalla, pikkuisen oli päässyt pihapiiri rehottamaan. Nykyisen kasvihuoneen kohdalla kasvoi metrinen ohdake, sietämättömän elinvoimaista nokkosta ja monihaaraista horsmaa. Keväällä piha rehotti keltaisena voikukkamerenä. Muistan miten komealta näytti pihan ajotielle juuri levitetty kiviaines, miten rehevästi juolavehnä ja muut rikkakasvit rehottivat ostamassamme multakasassa. Paljon sai ja piti tehdä ensimmäistä kertaa.

Kymmenessä vuodessa on tehty paljon. Entisestä lammaslaitumesta on muotoutunut hevostarha, pieni koivikko ja ratsastuskenttä. Pihan nurmialue laajentuu joka kesä. Nurmikon leikkuu on ihan koko päivän urakka kiivaimman kasvun aikaan. Itse kurvailen päältäajettavalla tasaisimpia alueita, Iso-J hoitaa tarkemman työn.

Haluan muistaa aina, että tämä on edelleen vanhan maatilan pihapiiri, eikä kartanonpuisto tai urbaani kaupunkipuutarha. Haluan säilyttää tilan ja avaruuden tunnun vaikka lisäänkin kasveja ja istutusalueita. Toivottavasti onnistun.

Olen suurella pensselillä laajoja kaaria maalaava tyyppi. Tykkään tehdä isompia kokonaisuuksia niin, että on selkeästi hoidettava nurmialue ja helposti leikkurilla kierrettävissä olevat istutusalueet.

Pihahommissa uusi kaivos alkaa siitä, että 'näen näkyjä'. Usein nämä 'näyt' tekeytyvät useamman vuoden jalostuakseen niin valmiiksi, että voin iskeä kuokan maahan. Koska minulla ei ole isoja budjetteja käytössäni, päädyn tekemään paljon itse. En myöskään tykkää kompromisseista, se on joko tai. Mieluummin olen vuosia 'odotustilassa' kuin teen tai hankin jotain 'vähän sinne päin'. Pitää tulla mieluinen.

Itse saan myös virheeni tehdä ja opiksi ottaa. Esimerkiksi; oli tyhmää istuttaa Taalainmaankoivu paikkaan josta yleensä niitetään siimaleikkurilla vatukkoa tasaiseksi. Todella tyhmää oli käyttää multaa kasasta jossa kasvoi turkkina vuohenputkea. Sittemmin olen ymmärtänyt pussimullan edut.

Päänsisäisissä kehityskeskusteluissani olen todennut, että muistiinpanot pelastaisivat monessa asiassa. Pitää opetella kirjoittamaan asioita ylös. Kasvit katoavat, niiden nimilaput katoavat ja nimet unohtuvat.

Ainoa aktiivisesti ylläpitämäni muistilista (toistaiseksi) on kiinnostavien, tavattaessa hankittavien kasvien lista. Inspiraatiota saan lehdistä ja erityisen usein blogeista.

Kaikki kasvit eivät pysy hengissä ja aika monesta menetyksestä saan katsoa syyllistä silmiin peilistä. On vääriä valintoja, toimintatapoja ja huonoa tuuriakin. Kummasti menetysten tuskaa helpotti taannoinen päätökseni paikata jatkossa kaikki perannamenetykset pioneilla ja puuvartisten menetykset pihlajoilla. Pensaiden aukkopaikat voi paikata sitkeillä kanadanruusuilla.

Puutarhakummina minulla on ollut Toveri Tita, ystävä vuosien takaa. Häneltä olen saanut valtavasti kasveja, hyviä neuvoja ja tukea monessa asiassa. Hän toimii myös ulkoisena muistinani, harva se kevät kysyn jonkin 'löytämäni' kasvin nimeä.

Perinteeksi on muodostunut keväinen reissuni Raaheen. Monesti menomatkalla kyydissä kotkottaa muutama täydennyskana ja tulotiessä niskaa kutittaa milloin minkäkin pitkällään pötköttävän puuvartisen latvatupsu. Niitä onkin kertynyt tänne jo mittava kokoelma. Jos kaikki Särkän Perennataimistolta kuskaamani kasvit olisivat hengissä, meillä olisi aikamoinen lajikirjo täällä.

Mieluisimpia ostospaikkoja ovat taimistot ja alan nettikaupat. On ihana vierailla puutarhoissa, puistoissa ja kukkakaupoissa. Lukemistooni kuuluu aina joku puutarhalehti ja muutama perusteos löytyy kirjahyllystä. Mitenköhän sitä on puutarhuroitu ennen nettiä?

Pihaeleganssiini en juurikaan panosta. Vuohenputkea voi nyppiä juhlamekossa tai pyjamassa. Jos perheeltä kysyy, pihapukeutumiseni perusteella menisin täydestä ns. alan miesten tai vanhan kaartin pubiruusujen röpöttelypiireissä. Samat pinkit crocsit (+villasukat) minulla kuitenkin on jalassa, kesät talvet. Aika monta kertaa olen säikähtänyt omaa peilikuvaani. Postiljoonikin on muuttunut ihmeen araksi meidän ovilla kolkutellessaan. Jo pihaan ajaessaan se raukka pälyilee huolestuneena.

Työkaluista meillä pidetään huoli. Ne kulkevat huuhtelupesun kautta omille paikoilleen. Talveksi pihakalusteet, ruukut ja muut isommat kerätään aitan kammareihin. Työkalut varaston seinälle. Kesäksi voi vähän laajentaa varastointia kasvihuoneellekin. Vesiletkuja sallin säilytettävän kasvihuoneen tarpeisiin pihasaunan ja kasvilavan välikössä, siitä ne on ihan riittävän kätevä ottaa käyttöön. Muoviletkukäärmeitä ei pihalla voi muutenkaan pitää koska ruohonleikkurilla täytyy päästä ajamaan.

Olen sijoitellut kesäisin muutaman pienen haran ja kuokan taktisesti talon eri nurkille niin, että kättä pidempää on helposti saatavilla. Tässä on kuitenkin pari hehtaaria hoidettavana ja hyötyliikunnassakin liika on liikaa. Jos pitäisi ravata aina aitalta kasvihuoneelle ja takaisin jonkun tietyn kihvelin saadakseen, ei aika muuhun riittäisi. Kottikärryt parkkeerataan päivän päätteeksi riiheen.  Sekalaisia romukasoja ja irtoroskia en pihallani siedä.

Puutarhajätettä varten meillä on useampi kompostipaikka ja kaikki mahdollinen jäte lajitellaan ja kierrätetään. Ihan kamalasti muovijätettä kertyykin kasvukauden aikana, tarkkana saa olla.

Minua ilahduttaa selkeästi oikeaan paikkaan päätynyt kasvi jonka kasvua saan seurata vuodesta toiseen. Yrityksen ja erehdyksen kautta vihdoin kypsäksi saatu ensimmäinen tomaattisato ja omavaraisuus perunoiden, yrttien ja marjojen suhteen ovat konkreettisia palkintoja ahertamisesta.

Erityisen tyytyväinen olen siitä, että pihassa kasvaa ja näyttää viihtyvän muutama hyvin tärkeä perintökasvi. On tämän seutukunnan epäilemättä vanhimman luumupuun poikanen, ensimmäisen satonsa antoi viime kesänä. Vanhan mummolani raunioilta kävin kaivelemassa maamon tuoksuvan ruusun joka sittemmin paljastui Pohjolan kuningatar -ruusuksi. Kuvien perusteella minua osaavampi taho on lajikkeen määrittänyt. Maamon puutarhasta löysin myös kirsikan ja sinivuokkoakin tupsun. Nyt ne jatkavat eloaan täällä.

Eniten nautin puutarhastani silloin, kun maltan pysähtyä aloilleni ja nauttia näkemästäni. Ja napata kypsyvästä sadosta maistiaiset. Joskus on kiva käppäillä kameran kanssa ja yrittää taltioida kauniita yksityiskohtia. Tuntuuhan se mukavalta kun saa kehuja hyvin hoidetusta pihasta, mutta ihan omaksi iloksi tätä kuitenkin tehdään. On kiva tulla kotiin kun pihan yleisilme on siisti, rehevä ja rauhallinen. Vuohenputki tai juolavehnä kasvaa aina jossain kuitenkin, en minä niistä ikinä niskan päälle pääse ja se on ihan ookoo.

Haasteen heitän Titalle Ruusu-unelmiin ja Ullalle Rannanpihaan. Mikäli kuittaatte haasteen, käykää kertomassa se Kivisen Vilmalle, hän koostaa listan osallistuneista.

PeeÄääs:

laatikoista löysin erilaisia vuosi sitten Tomatoedenistä tilaamiani siemeniä. Voisin laittaa ne ihan ilmaiseksi jakeluun jollekulle jota kiinnostaisi kokeilla uusia tomaattilajikkeita. Siemeniä riittää kolmelle, laita kommenttia jos innostuit.

Ajatusten purkua

Se on kyllä kerrassaan mainiota, että vielä aikuisenakin voi oppia uusia asioita.
Kaikenlaistahan sitä on elämänsä aikana yritelty, enemmän tai vähemmän menestyksekkäästi. Lukuisien kiusallisten muistojen (lisäksi ja onneksi) ohi nousevat viime vuosien ällistyttävän onnistuneet kokeilut tomaattikasvatuksessa ja -yllättäen- neulomisessa. En minä vieläkään osaa villasukan kantalappua tehdä, työlistalla on.

Vuosi sitten kilkuttelin itseänikin hämmästyttäen valmiiksi asti islantilaisen villapaidan, aidoista islanninlampaan villalangoista tietenkin. Hyvä paita siitä tulikin, tallihommissa ihan ehdoton.

Ylimmässä kuvassa on toinen islantilaiseni. Purkuvaiheessa kahden hihan ja kainalomittaan ehtineen vartalo-osan jälkeen. Mallin latasin Raverlysta ja nimi on Telja, valtavan kaunis kuvio. Joku siinä kuitenkin tökki niin paljon, että valmista ei tullut. Minulla oli varmaan liian paljon kaikenlaista muuta keskeneräistä hommaa silloin, ettei tarvetta tai tilausta ajatustenpurkuneulomiselle ollut. Se oli raivoneulontaa eikä se ole hyvä homma ensinkään, rentouttavasta puhumattakaan.

Tähän tammikuuhun on tähän mennessä sisältynyt niin paljon kaikenlaista uutta ja kummallista, tipatonta, opintoja ja vähän kai heittäytymistäkin. Niinpä tuli suoranainen tarve istahtaa tuvan nurkan valtaistuimeen ja pistää ajatuksia järjestykseen, neulomalla.

Koska olen vähän omintakeinen makeinen, aloitin neulomisen purkamisella. Purin Teljan silmukka silmukalta ja aloitin uudella mallilla. Tästä tulee tallipaidan kumppanuuspaita, pihahommapaita. Viileisiin keväpäiviin ja kitkemisiltoihin, haravointihommiin ja muihin tilanteisiin kun ollaan ihan pihalla.

Virhe kuviossa, ajatukset järjestyksessä !

Pyöröpuikoilla on mukava neuloa, yhteen kerrokseen sopii toistasataa silmukkaa ja kirjoneuleessa minua kiehtoo symmetria ja kuvion muodostuminen hissuksiin, silmukka silmukalta. Ihan jokaista aina oikein silmukkaa ei tarvitse vahtia, kunhan vaan toistaa kerroksen värit siinä rytmissä kun ne on ohjeeseen kirjattu.

Nyt kun pääsin leppoisaan runko-osavaiheeseen, kilkuttelen pohjavärillä seuraavat neljäkymmentä senttiä, kainaloon saakka.

Uskon, että kainaloon päästyäni muutama iso ja vielä isompi juttu on kuutioitu semmoiseen järjestykseen kuin ne tällä ymmärryksellä ja tiedolla on pähkäiltävissä, alitajunta ja intuitio hoitavat homman loppuun. Ja niillä sitten mennään. Toivottavasti kohti uusia unelmia, tavoitteita ja ties mitä !

Kerron sitten kun alkaa olla valmista. Jos mitään kummoisempaa kerrottavaa ei tästä syntyisikään, saanpahan aikanaan mieluisan villapaidan. Onhan sekin jo jotain.

Voi hyvin, missä lienetkin !

PeeÄäs: tämän vuoden ensimmäinen chilikylvös on siirretty kylppärin nurkkaan itämään, ties vaikka joku siemenistä erehtyisi pintaan päin!

Täyskäsi ja onnekas osuma

Harvoin olen kurkkinut ja väijynyt tuvan ikkunassa yhtä uutterasti kuin parina viime viikkona. Erityisen tarkkaan olen vahdannut postimiehen kulkua. Eihän postimies yleensä mitään arjen valopilkkuja postilaatikkoon kanna, sähkölaskuja ja muita elämän (inho)realiteeteista muistuttavia juttuja vain. Vaan annas kun tulee tammikuu ja siementilausten kotiutumisen aika, silloin on hymy herkässä postin äärellä.

Onneksi en ole edes yrittänyt esittää hillittyä ja maltillista, ihan sovulla tunnustin olevani ns. helppo ja varma nakki, etenkin kun klikkaan itseni tiettyjen nettikauppojen valikoimaan. Tammikuisten talvi-iltojen pitkien ja hartaiden istuntojen tuloksena jemmassa on nyt viisi kirjettä vierailta mailta (mukaanlukien Pori ja Nämpnäs) ja minulla kipeä nettiniska.

Olisihan näitä siemeniä saanut mukaansa marketin käytäville ilmestyneistä telineistäkin, mutta valikoiman harras syynääminen ja mielikuvilla herkuttelu on osa kevään odotusta, se juttu. The Thing.

Kun viimeinenkin tilaus saapui, oli aika levitellä aarteet ihasteltavaksi. Varsinainen täyskäsi potenssiin viisi!

Viime kesän odotukset ylittänyt ensimmäinen itse kasvattamani tomaattisato yllytti uusiin kokeiluihin. Lajikkeita tosin on nyt vähemmän. Paitsi chilejä on enemmän, mutta sehän on kokonaan toinen juttu.

Hajuherneitä minun ei pitänyt tietääkseni laittaa yhtä marketin hyllystä napattua pussukkaa enempää, mutta toisin kävi. Kiitos Kivipellon Sailan joka Instagramissa hehkutti aarteitaan. Eihän tämmöisen heikkoluonteisen eläjän pitäisi lähteä 'vähän vain vilkaisemaan', tulokset kun tiedetään. Ensi kesänä kasvatellaan myös hajuherneitä.

Pussukoissa on myös vuonankaali, mustakumina, kapris, muutama minulle uusi basilika, isolehtinen persilja, paljon samettikukkia, muutama uusi pioniunikkolajike, vähän erilaisia auringonkukkia ja varmaan vielä jotain muutakin. Väsään jossain vaiheessa listauksen kaikista yritelmistäni. Kurkut ja kesäkurpitsat ostan oman kylän taimistolta kesän kynnyksellä. Epäilemättä kevään reissuilta mukaan tarttuu purkki kavereineen.

Tälle viikonlopulle ohjelmoitu Tampereen reissu siirtyi minusta johtumattomista syistä ainakin viikolla. Äkillisesti ja yllätävästi vapautuneeseen aikaikkunaan on kohtuullisen helppo sisällyttää kylvöhommien aloittelu. Tällä kertaa aion olla oikein noheva ja panostaa taimien mukana kulkeviin lajiketietolappusiin, pelkkä nimi ei riitä kehnon muistini tueksi. Kirjallista faktaa pitää olla.

Opiskelu uuvuttaa

Talveeni on kuulunut pienimuotoinen, mutta armottoman tiivis opiskelu. Aamuisin klikkaan itseni sisään moodleen, suljettuun oppimisympäristöön. Siellä minulle ja muutamalle muulle valitulle opetetaan työelämän uusia digitaalisia käänteitä, tämän viikon ohjelmassa on ollut palvelumuotoilu. Hassu termi joka pitää sisällään paljon vanhaa tuttua asiaa ja yllättävän paljon uutta omaksuttavaa.

Koin erittäin hyödylliseksi erilaisten suunnittelun työmenetelmien kokeilun joiden tuloksena syntyi seuraavaa:

Saatiin tehtäväksi ratkaista jokin vapaavalintainen ongelma ja ihan yllättäen oman ajatteluni keskiöön nousi keittiöpuutarha jota katselen työhuoneen ikkunasta päivittäin. Siis silloin katselen kun katse on pakko nostaa kahden näytön keskiöstä lepäämään. 

Sen verran laiska olen, ettei tullut mieleenkään kirjoittaa aloitusongelmaksi 'maailmanrauha', 'syöpälääke' tai 'ilmastonmuutos'. Niiden parissa puuhastelee ihan toisenlaiset asiantuntijat.

Lotus Flower -menetelmän nimi taisi olla enne ja kas, muutaman vapaata tajunnanvirtaa sisältävän puuhastelutuokion jälkeen eteeni oli ilmestynyt  kuvaksi tullut, melkein valmis keittiöpuutarhan remonttikäsikirjoitus. Totinen ihme (kenelle oli, kenelle ei) !

Ilmeisesti automaattikirjoitusilmiö piirsi kuvien keskelle tuommoisen hökkyrän, eikös olekin helppo kuvitella lukuisat hajuherneet kiipeämään kapistuksen seiniä pitkin, eipä?

Hommahan on aloittamista vaille valmis. Kävinkin jo silmämääräisesti mittailemassa alueella ja hienolta näyttää, äitienpäivänä voisi aloitella.

Näistä onnekkaista osumista innostuneena taidan laittaa parit lottorivit vetämään.

Uuteen viikkoon lähdenkin piirun verran jännemmissä tunnelmissa, ties vaikka päivä paistaisi ja aurinko ihan oikeasti edes vilkaisisi henkilökohtaiseen risukasaani.  Niitä tuntoja puretaan nousuviikolla, toivottavasti aurinkoisissa merkeissä.

Onnekkaita osumia sinulle, missä lienetkin !

Lounaaksi lenkki

Tuulisen viikon torstaina päivä valkeni kirkkaalta taivaalta ja kirkastui vallan aurinkoiseksi pakkaspäiväksi.

Sattuipa vielä kalenterissa lukemaan etävälipäivä opiskeluista, joten valoisan ajan voi käyttää ihan omaksi ilokseen. Koneen äärelle ja muihin asiallisiin hommiin voi jumittaa pimeän tultua.

Patistin pierunhajuiset koirakaverit ylös sohvan uumenista ja lähdettiin käppäilemään laitumelle. Tarkoitus oli käydä tutkailemassa puutarhan takakulmien jänistuhotilanteita ja bongailla myyräkekoja.

Kovin oli kevyt taivaltaa, kuvat kertovat lumitilanteesta olennaisen. Sitä ei juurikaan ole ja se vähä mitä on, esiintyy kivikovana kerroksena. Eihän onneton lumimäärä täytä määritelmääni talvisesta lumihangesta. Lunta, jäätä ja kökkäreitä, sitä siellä on ja kaikkea varsin vähän.

Perinteisinä talvina meillä on näihin aikoihin puolisen metriä lunta, kinoksissa reilu metri. Lumen maksimi täällä on yleensä maaliskuun alussa, hiihtolomaviikolla. Näillä näkymin tänä vuonna lomalaisten hiihtokilometrit vaativat ensin ajokilometrejä maakunnan pohjoisempiin osiin jossa lunta on enemmän.

Muutaman jäniksenpapanan huomasin vattupuskien takaa, siinä on aina kulkenut jänisten reitti. Joko ne puuhaavat rusakkohommiaan metsissä tai sitten näille seuduille on kuljeskellut joku isompi pelote.
Voin sanoa, etten rusakoita juurikaan ikävöi, purkoot pajupöhheikköjä jossain kauempana, minun vaahteroitani ei tarvitse tulla jyrsimään.

Myyränkekojakaan ei näkynyt, ei ensimmäistäkään. Tälle faktalle hillitty hurraa -huuto ja pienet aploodit. Pihan uusimmalle kaivokselle viime syksynä jemmatut tulppaaninsipulit saattavat olla keväällä potentiaalisia kukkijoita.

Tutkimattomat ovat myyrän tiet joten ei vielä passaa enempää leuhottaa. Ja kyllähän ne rusakot ovat ennenkin tähän pihaan osanneet, että eipä toinna riehaantua kun vielä on talvikuukausia jäljellä.

Jotain haisteltavaa pellolla kuitenkin oli, sillä pikkupojat viipottivat kumpareita edestakaisin hännät heiluen ja kuonot maassa. Kiirettä näytti pitävän.

Totesin vanhan savusaunan rauniolla, että siinäpä olisi edelleen mainio nuotiopaikka tulitunnelmointiin. Savusaunaa sinne tuskin kukaan meikäläisistä lähtee nostattamaan, niin ihana kuin ajatus olisikin, savusauna ja lähdekaivon vesi.

Muistin taas, ettei kivipula ainakaan ihan heti vaivaa puutarharakenteluitani, vanhan tuomen juurelle ovat entiset isännät vyöryttäneet isojakin lohkareita. Niistä rakentaisi vaikka mitä ! Saisinkohan minä äitienpäivälahjaksi sen kauan toivomani bobcatin, olisi vähän maansiirtohommia..

Kävin myös ohimennen silmämääräisesti arvioimassa hyötytarhan mittoja. Muuan vanha idea viimeisen päälle sipistellystä potagerista sai äskettäin tuulta purjeisiinsa kun purin vuosia kehitellyt ideat piirrokseksi. Potager tai pottumaa, keittiöpuutarha kaipaa kuitenkin uusia tilajärjestelyjä ja miksipä siitä ei samassa rähinässä tekisi semmoista, joka ilahduttaa ympärivuotisesti ?

Ympäröivään metsään ei lähdetty vaikka sieltä tulikin koirien nokkaan melkein vastustamattoman houkuttelevia hajuja. Siellä on nimittäin tehty massiivisia harvennushakkuita,  eivätkä tutut metsätiet ole varmaankaan kovin tasaisessa kunnossa isojen koneiden jäljiltä. Mitäpä sinne risuihin kompastelemaan kun omalla tontilla on tasaista peltoa tallattavaksi.

Lounaslenkki päättyi luontevasti lounasheiniään lopettelevien ponien luo. Välipalaksi ne uudelleenmuotoilevat joulukuusia.

Kasper, tuo ikiriiviö sai uuden poliisinsinisen loimen. Vaatii kieltämättä paneutumista saada markkinoiden vahvimpiin kuuluva loimi palkeenkielille, etenkin kun tarhassa ei oikein ole paikkaa johon loimenpintaa hinkuttaa tai repiä. Kasper epäilemättä otti loimentuhoamisen haasteena ja kykeni sellaiseen ihmetekoon. Sai palkaksi uuden nutun. Pitää kuitenkin paikata se toinen loimi, aivan liian hyvä ja kallis nuttu heittää roskiin.

Oli muuten huippujuttu, että heinämies toimitti meillekin kuvassa näkyvän häkkyrän heinäastiaksi. Heinähävikki on ollut aikamoinen kun pohjoistuuli on juoksuttanut ponien heinät pitkin mäkiä. Nyt eväs pysyy astiassa eikä ponien tarvitse surkeina katsoa horisonttiin katoavien heiniensä perään.
Alati ahne Kasper joutuu pikkuisen näkemään vaivaa heinänsä saadakseen eikä se edes yletä viimeiseen korteen, ne ovat Oton heiniä, kirjaimellisesti.

Lenkin lopuksi keräsin koko lössin kasaan ja komensin raikastuneet karvakaverit tupaan. Pikkupoikien keskinäinen ryhmäkuri toimii mainiosti, kaikki vahtivat toisiaan. Jos käskytän ne kotiin, suunta on selvä. Jos sanon 'mars mummolaan', ne kaartavat oitis oikeaan suuntaan. Kätevää.

Lisääntyvä päivän pituus on enemmän kuin tervetullutta ja huokaisten voi taas kerran todeta pimeyden perääntyvän kevään ja kesän edessä, hyvä niin.

Illaksi on ennusteltu lumisateita. Ihan sama, satakoon. Minulla on hyvin juoksutetut koirat ja lämmitetty tupa, kyllä täällä tarkenee. 

Viikonlopuksi on luvassa jo kertaalleen siirtynyt Tampereen reissu, mukavaa vaihtelua sekin.

Kivaa loppuviikkoa sinulle, missä lienetkin!

Kohtuullisen hyvä olla

On asioita, joita ei voi muuttaa vaikka haluaisikin. Päivän sää sattuu olemaan semmoinen muuttuja, johon tavallinen sukankuluttaja ei voi vaikuttaa. Tietysti pitkällä, suunnilleen kai vuosikymmenen mittaisella aikajanalla yksittäisenkin ihmisen valinnat ja teot alkavat nousta merkityksellisiksi. Siihen säähän mikä juuri nyt sattuu ikkunalasin takana olemaan, ei voi sillä hetkellä mitään. Joten siitä on kyllä ihan turha naristakaan, nimimerkillä 'pyrkinyt vähentämään'.

Onneksi on asioita joihin voi vaikuttaa mikro- eli minätasolla.
Voin tehdä päivästäni paremman omilla valinnoillani. Ja nyt kuulkaa pääsen siihen, mikä on ollut itselle todellinen mind-blower, tajunnanräjäyttävä kokemus. Noh, ehkä hieman yliampuva ilmaus mutta se onkin anglismi joka suomennettuna on pahuksen kökkö.

Vuoden alussa kieltäydyin jälleen kerran ehdottomista uuden vuoden ja uuden elämän lupauksista. Iso-J sen sijaan otti tiukemman linjan ja pyrkii ihan tosissaan muokkaamaan fysiikkansa astetta solakammaksi. Kuntopyörän kihnuttava ääni kuuluu nykyisin yhtä olennaisesti tv-huoneen äänimaailmaan kuin telkkarin äänetkin.

Sen olen tähän ikään oppinut, että elämästä tulee pahuksen ikävä ja maailmasta ahdas paikka jos hirmuisen tiukat raamit olemiselleen ja tekemiselleen betonoi. Vastuulliset valinnat kuuluvat mielestäni ihan arkijärjenkäyttöön, kukin tietysti mahdollisuuksiensa mukaan.

Meillä syödään edelleen ruokaympyrän kaikista lohkoista, kuitenkin kohtuullistaen ja vähän fiksaillen. Iso-J siivosi jääkaapista suurimman osan lihaleikkeleistä, itse en ole niitä tarvinnut enää aikoihin leipäni päälle.

Eläinperäiset tuotteet kuuluvat meillä yhä ruokavalioon. Vähän kerrallaan koetan laajentaa perheen ruokalistaa etsimällä lihan ja kalan rinnalle myös kasvisperäisiä vaihtoehtoja. Helppo apu etsintään löytyy kun kääntää tai klikkaa keittokirjasta välimeren maiden ruokareseptit. Ei ideat ihan heti kesken lopu maustamisen ja ainesten yhdistämisen suhteen.

Satokausiajattelua voi laajentaa koskemaan kotimaan satokauden lisäksi myös maailman satokauteen. Silloin kun vaikkapa bataatti on maailmalla halpaa, sitä on täälläkin tarjolla kohtuulliseen hintaan ja silloin on järkevää sitäkin ostaa (kohtuullisesti). Bataattilohkot uunissa ja ripaus fetaa päälle, herkkua!

Se, mikä ei oikeasti kuulu ihmisen hengissäpysymisen kannalta olennaisiin asioihin, ovat tietysti alkoholi, sokeri, nikotiini ja päänhuippausaineet. Järjissäänpysymisen kannalta laillisia nautintoaineitakin tarvitaan, kohtuullisesti. Tässä on itsellä ollut oppimisen ja ennenkaikkea kohtuullistamisen paikka.

Sokerista (karkit, keksit, limut) tulee tukkoinen ja pöhnäinen olo. Alkoholi vaikuttaa monen isomman haitan lisäksi myös valtavasti unen laatuun ja sitä kautta koko olemiseen. Nikotiinin haittojen luulisi olevan kaikille vuonna 2020 selvää. Onneksi itseltä hajosi aikoinaan sappirakko ja viikon sairaalareissun aikana hoituivat myös nikotiinin vieroitusoireet.

Huippausaineet ja muut päänsekoittajat kaikkine kerrannaisvaikutuksineen ovat oma surullinen lukunsa ihmiskunnan historiassa.

Minulla on nyt pitkästä aikaa 'tipaton' tammikuu menossa. Kaapissa ja kellarissa on edelleen hyvä varasto skumppaa ja viinejä ja varmaan jossain kaapissa on giniä ja muuta tiukkaa viinaa. Saunamökin jääkaapissa on epäilemättä patteristo oluita ja muita panimotuotteita. Vielä ei ole tullut niin kovaa mielitekoa, että olisin korkkeja auki ruuvannut.

Yllättävän helppoa on ollut. Joskus pöytää kattaessa tosin tulee jostain lihasmuistista refleksi liikahtaa viinilasikaapin suuntaan. Lasillinen viiniä ruuan kanssa poiki usein toisen lasillisen jälkiruuaksi ja ehkäpä vielä kolmannen yömyssyksi. Nyt latkin iltaisin mukillisen 'tyynnyttävää ja rauhoittavaa' teetä. Ja nukun hyvin, paremmin kuin vuosiin.

Hyvin nukuttu yö tarkoittaa helpompaa aamua, virkeämpää päivää ja viikko viikolta kevyempää oloa. Yllättävintä kyllä, se tarkoittaa ainakin minulle myös paljon iloisempaa mieltä. Enää ei ihan joka hetki ärsytä, vituta tai kehtuuta. Ei edes joka päivä. Se on kuulkaas iso juttu monen vuoden matalapaineen jälkeen.

Vaikka tammikuu ennen pitkää loppuukin, aion jatkaa tätä kohtuullista tipattomuutta edelleen. Skumpan pirteät kuplat, hyvin viilennetty rosee, rapean kuiva valkoviini ja täyteläinen punaviini tai tiukka GT löytävät tulevaisuudessakin momentuminsa.  Jatkossa vähemmän ja harvemmin olkoon enemmän.

Mistään kun ei ehdottomasti kieltäydy, on helpompi elellä kohtuudessa, näin minä sen omalla kohdallani olen kokenut. Riippuvuudet vaativat luonnollisesti usein ammattiapua ja ehdotontakin kieltäytymistä, niistä minä en onneksi tiedä mitään.

Paitsi yhdessä asiassa. Netin ja kauppojen siemenvalikoimien äärellä itsekuri on minulle äärimmäisen vaikeaa ja joskus jopa melkein tuskallista. On kuitenkin lätkittävä itseään edes kuvitteellisesti molemmille poskille koska realiteetit.

Meille ei tarvita toista kasvihuonetta emmekä me tarvitse kymmeniä basilika-, tomaatti- tai chililajikkeita, vähempikin riittää. Mutta ihanaahan uutuuksia on kokeilla ja yrittää kasvatella edes osa omasta ruuastaan. Itse kasvatetut yrtit ja mausteet tuovat paljon iloa vesisateiseen tammikuuhun.

Ensi viikolla minulla on varsinaiset karkkipäivät kun tilaamani siemenlähetykset alkavat saapua postilaatikkoon, oi että !

Mukavaa viikonloppua, missä lienetkin.