Happea kaikille aisteille

Aaa että ja ettien että !
Kyllä minä kuulkaas nautin olostani Kainuussa, Nuasjärven rauhoittavissa maisemissa.
Torstaina illankähmyssä pääsin perille. Eihän tämä ajomatka nyt kummoinen poronkusema ole, reilut 200 km pihasta pihhaan.

Perjantaina käytiin käppäilemässä metsäteitä pitkin, lagottokoirat kirmailivat omissa hommissaan ja me taaperrettiin huurteisessa metsässä ihan kaikessa rauhassa.

Ilma oli ihan kamalan raikas ja puhdas, taisin saada jonkinlaisen raitisilmamyrkytyksen sillä otin reilun parin tunnen nokoset lenkin päälle.

Kun päästin itseni kunnolla ja luvan kanssa irti kotihommista, sain levättyä oikein kunnolla. Mielestän olen nukkunut ihan kelvollisia yöunia viime aikoina, kummasti unta vain riitti pitkistä päikkäreistä huolimatta.

Pitkät tovit istuin maisemaikkunoiden ääressä roseelasi käpälässä ja annoin katseen levätä maisemassa, mitään ihmeempää ei tarvinnut ajatella, sai vaan olla. Kello menetti merkityksensä, päivän lyhyyden näki kätevästi auringon matkasta maiseman halki. Sattui mukavasti aurinkoiset päivätkin.

Sain nauttia takkatulesta, auringosta, laavunuotiosta ja ihan vaan olla. Se on niin ylellistä, olla hetki vailla velvollisuuksia. Ei ollut pakko puhua, olla sosiaalinen tai suorittaa mitään.

Tämmöinen onnistuu vain tietynlaisessa seurassa, kiitos kaikesta kuuluu tärkeälle ystävälle, kiitos S. kun sain tulla ja olla.

Sen enempää jorisematta, lopuksi vielä vähän kuvia.
Marraskuu muuten näyttää parantavan vähiin käydessään. Aurinkoa on ollut ja nyt vasta voi sanoa ensilumen sataneen tänne Torpallekin. Isot järvenselät ovat vielä vapaana, lahdet ja pienemmät vedet alkavat jäätyä.

Kaipa tästäkin talvi kehkeytyy.

Tallin pakolaisleiri

Keli kylmeni, kuivui ja nyt eletään ns. pakastekuivattua talvea. Lunta ei ole, vain huurtuneita asioita, things.

Kesäkuusta tälle viikolle saakka kesäkanalassa tepastelleet Orpingtonit nauttivat superkesän jälkeen ennätysleudosta syksystä ja kaikkiaan aivan ennätyspitkästä ulkoilukaudesta. Eihän näillä paksukaisilla ollut vieläkään mitään hätää. Englantilainen maatiaisrotu pärjää kyllä hyvin Suomen syksyssä, semmoistahan se on, siellä kuningattaren hallitsemassa maassa talvella.

Minun kävi kuitenkin niin valtavasti sääliksi ihania matameja ja päätin, että ulkoilu loppuu nyt. Nimittäin yksi onneton nakutti nokallaan vesikanisterin juomanippaa eikä saanut pisaraakaan juodakseen. Nostin astian kantta ja totesin veden olevan jäässä. Operaatio Pelasta Paksu Rouva Pulasta alkoi.

Improvisoin kohtuullisen nopeasti rouville tilat tallin eteiseen. En minä raaskinut heitä lammaskarsinaan eli nykyiseen kuivikevarastoon ahtaa, vapaus on valttia !

Niinpä tallin eteisessä on nykyisin tämmöinen näky;

Siellä rouvat nyt kortteeria pitävät ainakin loppuviikon. Kenties tulevana pyhänä värkkäämme heille kunnollisen talvipalatsin vanhaan siiloon. Siellä on tilaa ja lääniä. Tarvitaan vain tolkullinen lämmitin ja paksulti kuiviketta, valot jo onkin. Mielestäni eläin kun eläin voi paremmin vaikka sitten kylmemmässä, kunhan on kuivaa. Pahinta on lämmin ja kostea, semmoinen bakteerihautomo.

Mukana paksujen rouvien völjyssä hengailee myös Kupu-Kalle, pikkuinen kääpiökochinkukko. Kallella meni sukset ristiin oikeastaan kaikkien muiden kukkojen kanssa ja Kalle hajasijoitettiin paksukaisten porukkaan. Paksujen rouvien alkuperäinen kukko, Silveri, meni ja heitti henkensä eikä nuori valkoinen kukko vielä ymmärrä minkälaiseen haaremiin onkaan osunut. Kalle on siis pomona. Toistaiseksi.

Tähän oli meininki laittaa kuva Kupu-Kallesta, sitä ei nyt kiivaista etsinnöistä huolimatta löydy, joten jatkan jo toiseen aiheeseen. Sen verran vielä selitän, että tällä läppärillä on roimasti yli 50K kuvia, ihan kaikki kansiot eivät ole enää järjestyksessä joten pelkän kuvausvuodenkaan perusteella kaikkia ei kertakaikkiaan löydy. Se on tämä nykyaika tämmöistä.

Vaan tälleen oli ennen:

Piipahdin pikajuoksun yhdellä kirpparilla ja silmiin osui nätisti esillepantuja vanhoja sanomalehtiä.
Pakkohan se oli ostaa ainakin yksi, taltioin Perikunnan Vanhemman muistolaatikkoon lehden 60:n vuoden takaa.

Olisi kiva tietää ja saada selville tämän Hevosviestin vaiheista, lisää hommia Googlelle.

Heippa.

Oli kiva tavata, KonMari

Konmaritin eteisen sinisen kaapin, enkä turhaan!

Roskikseen päätyi muutama pussukallinen (lajiteltuna toki), Iso-J:n työhuoneeseen tarkempaan syyniin pari kassillista roinaa ja jäi kaappiinkin jotain. Jäljelle jäävien tavaroiden pitäisi aidon konmarilaisen ajattelutavan mukaan tuottaa omistajalleen iloa. Ihan tätä ajatusta en tällä kertaa tavoittanut kaikkien säästettyjen kohdalla. Mutta ehkä joskus saavutan tuon konmarilaisuuden lakipisteen. Kyllä täällä siivottavia kaappeja riittää kirkastumiseen saakka !

Cittarissa oli sopivasti kausivalot hyvässä alessa ja kätevänä tyttönä valaisin kaapin ihan ilman sähkömiehiä ja virityksiä.

Saa nähdä kuinka kauan nuo kaksi laatikkoa kaapin vasemmalla puolella ovat tuossa lattialla, eppäillä soppii josko ne jouluksi siitä katoaisivat.

Semmoinen pikku rojekti. Tuli hyvä mieli ja nythän noita kaapin ovia aukoo ilokseen. Parasta oli huomata suunnattoman runsas tyhjä tila, mahtuu taas kirpparifyndejä muutaman vuoden ajan. Minulla on myös jokin hämärä muistikuva siitä, että jossain varastojen jemmoissa on vielä monta laatikollista 'sitä sun tätä', tähän kaappiin tarkoitettua tavaraa. Kun vain muistaisin missä ja mitä.

Onnesta vinossa

Nyt on syytä aloittaa pyhäillan erikoinen eli Nelosluokan siivoushurrikaani. Iso-J on laskeutunut Helsinki-Vantaalle ja lähestyy vääjäämättä Torpan ilmatilaa. Onneksi saan aivan pian Perikunnan avuksi. Pelkästään tuon kaapin siivoamisella ei passaa jäädä leijumaan. Villakoiria räksyttää nurkissa kokonainen lauma ja lattialla on runsain mitoin eri kokoisten käpälien jälkiä, pahuksen tyhmä tumma laminaatti paljastaa kaiken.

Lopuksi vielä semmoinen juttu jotta Perikunnan nuorin solmi tänään elämänsä toisen sponsorisopimuksen. Mainoskuvaukset oli tänään ja kuvia löytyy ainakin sosiaalisen median kanavilta. On se epeli. Eilen möi pöydän tyhjäksi promokeikalla.

Leppoisaa pyhäiltaa sinulle, täällä valssataan kohta imurin ja mopin kanssa!

Ps. 18/30

Valoa kansalle !

Jippii, tänään saatiin valohoitoa. Ilmeisesti useammallakin paikkakunnalla on nautittu harvinaisesta marraskuun auringosta, ainakin sosiaalisen median kautta kuvia on ollut tarjolla paljon.

Miten kivaa olikaan pitkästä aikaa kulkea ulkona ilman, että sataa tai tihuuttaa. Tuli melkein energinen olo.

Päivän valoisa aika meni kuitenkin enimmäkseen kaupunkiasioinnissa, ehdin kotiin katsomaan Oton laukkatreenejä ja sain juoksutettua koirapoikia pihalla. Pimeässä ne eivät kauas mene, hyvä niin. Hukkatiimi oli havainnut suden hajua lähiseudulta. Älyäisivät nyt penteleet pysyä pois pihoista.

Hienoja tämmöiset aurinkoiset marraskuiset päivät, harvinaista herkkua ja siksi niin ilahduttavaa !

Sää näyttää nyt kääntyvän. Tuuli puhaltaa koillisen suunnalta aika pontevasti ja siltä suunnalta tulee yleensä tähän aikaan vuodesta kylmää -ja selkeää. Se kyllä passaa.  Jatkossa luvassa on pikkupakkasia -ja selkeää. Täytyy nousuviikolla kysellä kengittäjän perään ja asentaa Otolle hokit. Kiirettä ei sinänsä ole koska sateitakaan ei ole luvassa.

Auringonlasku oli sangen dramaattinen, ilahduin tänään siitäkin.  On ollut niin pahuksen harmaata niin kehnon pitkään, että jokainen värin ja valon pilkahdus otetaan ilolla vastaan.

Toinen hauska ilmiö, niin värikkäinä kuin harmaina päivinä, on sirittävät pensaat.
Pikkulintuja on nyt niin mahdottoman paljon, että puskat ja pensaat sirkuttavat aivan hillittömästi. Jännä miten pikkulinnut nyt malttavat pitää nokkansa noin supussa, eivät laula eivätkä lirkuta, totisella nokalla vaan sirkutellaan.

Lintulautaa saa tankata harva se päivä ja talipallot katoavat pikavauhtia.

Tälle lauantaille ei tämän kummempaa, sunnuntain antia ei vielä tiedä. Paitsi että Iso-J laskeutuu Torpalle myöhään pyhäiltana.

Sininen kaappi meets KonMari

Torpan eteisaulassa on liki kymmenen vuotta nököttänyt soma vanha kaappi. Tarkkaan ottaen kaksi kaappia, ne vain ovat päällekkäin. Armas ystäväni S. on sen aikoinaan jostain löytänyt ja projektinaan kunnostanut ja kun kaappi kaipasi enemmän tilaa ympärilleen, se päätyi meidän silloin tyhjään eteisaulaamme. Ennen kaapin tänne muuttoa paikalla oli monta korkeaa pinoa punaisia muuttolaatikoita.

Kaappikokonaisuuden omistussuhteet ovat jääneet minulle hieman epäselviksi, meillä sitä kuitenkin säilötään ja arvostetaan. Khöhhöm, arvostuksesta ei ehkä voi puhua kun avaa kaappikaunottaren ovet.

Oi tätä häpeän määrää ! Yksin en jaksa sitä kantaa, joten jaan roinapaljouden kanssanne, olkaapa hyvät.

Onhan tämä aivan kamala rojupesä. Alakaapista löytyy mm. keskenpolttoisia kynttilöitä, käytöstä poisjääneitä laukkuja, roinaa ja arvotavaraa. Pino vanhoja cd-levyjä, käyttöohjeita, taulunkehyksiä ja ties mitä. Käytöstä jääneitä lompakoitakin useampi, tyhjiä kaikki.

Yläkaapissa aivan hukkaan menevät ihanat vanhat astiat, kynttilänjalat, maljakot ja kaikenlaiset tilpehöörit. Valkoinen rottinkikori on varsinainen miljoonalaatikoiden kauhukabinetti ja alkukoti jossa on kaikkea adventtikynttilöiden koristelaatoista rintakoruihin ja kännyköiden latureihin (vanhoihin). Uskoisin sieltä löytyvän myös n kappaletta vanhaksi menneitä tai muuten tarpeettomia pankkikortteja.

Järjestelmällisyydestäni (sitäkin vähän on jäljellä) kertoo vasempaan reunaan kasatut eläinten (entisten ja nykyisten) passit, rekisterikirjat ja muut dokumentit. Osaanpa ainakin kertoa mistä ne löytyvät.

Välitila on varsinainen murheenkryyni. Siinä säilötään kaikenlainen menevä ja tuleva tilpehööri, ne joille ei juuri sillä sekunnilla löydy sijaa mistään ja muu epämääräinen irtonainen aines.  Juuri nyt siinä on mm. mittanauha, ikkunanavaaja, vessan oven lukon messinkihelapussukka ja läjä parittomia korvakoruja.

Tänään minä sain inspiraation, olen nimittäin lukenut joutessani aivan liian monta Glorian Koti -lehteä ja nivaskan muita sisustuslehtiä. Päätin aloittaa vihdoin jonkin konkreettisen projektin. 

Taustalle kerrottakoon, että kaikki Torpan seuraavat sisätilaprojektit ovat niin isoja, työläitä ja kalliiksi arvioituja, ettei niille ole tämän(kään) vuoden budjetissa sijaa. Halvalla pääsen kun aloitan konmarittamalla tämän kaapin ja nostamalla sen oikeaan arvoonsa. Niin, että ovet kehtaa vaikka läväyttää auki ihan huvikseenkin, ei vain salakähmässä jotain etsiäkseen.

Tein tästä ihan tarkoituksella postauksen, ettei asia olisi aivan liian helposti unohdettavissa. Muistuttakaa minua, por favor.

Testi, jonka saa poistaa

ValeHirnakka langoilla testaa mikä blogissa mättää.

Anteeksi, kun tulee tietty näkyviin kaikille, mutta pitää testata toimiiko tämä bloggeri nyt vai ei. Ja jos ei, niin miksi.

Pannaan nyt pieni vihje, kuka Hirnakkana langoilla pelaa  :D

Kuva kertoo, luulisin :D

Historialle kiitos!

Minä sanoudun ihan just irti koko googlesta, se on mennyt jotenkin kaappaamaan bloggerin ja pakkonaittanut gmail -sähköpostitilini google+ -yhteisöön. Tässä on käyty raivokkaita uudelleenkirjautumistaisteluita ja tiimellyksessä syntyi näemmä uusikin Hirnakan Torppa -blogi. Siellä on vain yksi postaus ja poistan sen oitis jos saan tämän vanhuksen toimimaan.

Keino jolla pääsin tänne takaisin löytyi läppärini Historia -valikosta. Onneksi olen sangen laiska tyhjentelemään muistia ja roskista ja näin löytyi osoitelinkki tänne originaaliin blogiin.

Että osaa turhauttaa tämä nykymeno, onneksi oli historia turvana :D

---

Torpalla on kaikki niinkuin ennenkin. Vuosi sitten meillä oli lunta, nyt on vihreä ruoho ja kuolleita lehtiä. Pakkasella oltiin viimeksi alkuviikosta jonain iltapäivänä, öisin on lämmintä ja plussaa.

Nelijalkaisista sen verran, että kaikki ovat tallella ja kunnossa. Elmon harharetket päättyivät onnellisesti takaisin tähtimisse -kupin ääreen, Oscar karkaa aina kuin voi, palatakseen omia aikojaan nälän käskemänä itse takaisin. Felix on juurtunut keinutuoliin. Tänään se tosin roiskaisi lämpimän kissanruokaoksennuksen Iso-J:n petipuolelle, puhtaille lakanoille. Se kissa todellakin tekee vaikutuksen.

Peetu on tätänykyä äksy vanha ukko, trimmaus huomenna ja selänhoitohieronta maanantaina.
Lellu on aina iloinen. Sanonta, 'iloinen mieli korvaa puuttuvan älyn' on toteen näytetty.

Otto on yhtä kultainen kiltti hevonen kuin ennenkin, kärsii selkeästi marraskuun matalapaineista.
Kasper on kamala ja samalla kamalan ihana, nulikka turvasta hännänpäähän. Tänään se sai itkupotkuraivarit kun Ottoa vietiin treeneihin ja hyppi Oton perässä. Seurauksella että etukavio juuttui Oton loimen häntälenkkiin kiinni. Koko paketti saatiin purettua ilman, että kukaan/mikään vahingoittui.

Tällä kertaa ei muuta, koetan saada nämä naurettavat ongelmat ratkottua ihan isseksein. Hälyytin tosin jo Toveri Titan hakkeroimaan avukseni. Apu kelpaa <3 p="">
Ja hei, se on 15/30 tänään !

Isänpäivä 2018

Kukka vai kalsarit? Karkki vai kepponen? Tämä isänpäivä on vähän outo, onniteltava ei ole paikalla.  Perikunta soitti kuitenkin isänpäiväpuhelut ja kortti kerkesi Hipsaaniaan hyvin edeltä käsin.

Hienoisella haikeudella muistan omaa isääni. Hän lienee kierinyt monta kertaa akselinsa ympäri edesottamuksiani jostain pilven reunalta seuraillessaan. Surullista, ettei hän ole osa Perikuntani elämää, ukilla olisi ollut superhyviä tarinoita kerrottavanaan.

Harmaana päivänä vailla velvollisuuksia on ollut ilo lymytä tuvan lämmössä, kynttilät ovat palaneet pöydällä aamusta saakka tuoden suloista valoa hämäränhyssyyn. Minulla on edelleen ilahduttavan monta lukuelämystä odottamassa. Kunhan iltatalli on suoritettu ja ponit taputeltu yöunille, on aika tarttua ensimmäiseen.

Lauantai-ilta oli sikäli poikkeuksellinen, että vietin sen suurimmaksi osaksi tv:n äärellä. Se on niin harvinaista, että pitää ihan mainita.  Harvinaista oli sekin, että huomasin pitkästä aikaa nauravani, Putoushahmo Taika-Pasi vetoaa minuun erityisesti ja eilisiltainen lauluesitys Sielun veljien Taitelijaelämää -kappaleesta oli ihan oikeasti aika hyvä.

Marraskuun apeus ei silti ole haihtunut mihinkään, onneksi edes jokunen valopilkku aina joskus pilkahtaa. Vaikka sitten Taika-Pasin hahmossa.

Ei tämä marraskuu kuitenkaan ihan onneton ole.

Koivessa vaivannut kyhmyruusu on nyt vähän lauhtunut eikä koipi turpoa enää ihan niin hirvittävästi kuin vielä viime viikolla. Aiheuttajasta ei kuitenkaan vieläkään ole ihan selvyyttä, viimeisimpien verikokeiden tuloksia saanen odotella kuun loppuun saakka, hoitava lääkäri luiskahti lomille joten siellä se tieto pysyy hänen kansioissaan.

Kuun loppuun ajoittuu myös yksi Kainuun reissu, se onkin ihan terapiaksi luokiteltava keikka.

Pimeää piristämään on jo laiteltu muutamat 'kausivalot' ja eilen ripustin Torpan oviin valokranssit. Varsinaisia joulukoristeluja laitetaan vasta adventin aikoihin.

Tämmöistä tänään ja leppoisaa isänpäivän iltaa, missä lienetkin !

Perikunta vuonna 2001

PeeÄääs; tänään 11/30 eli tj 19

DaySpa

Keskiviikko on kylpypäivä, pikkulauantai.
Torpan DaySpan ensimmäiseksi vieraaksi valikoitui ihan pärstäkertoimen perusteella Pipana pikkukananen, se kaikkein pienin ja sievin.

Ihan ensimmäiseksi pikkuinen sai luvatun kylvyn. Kylpy oli tällä kertaa osittainen, punaiseksi suttaantunut rintapieli jäi seuraavaan kertaan. Jalkakylpy oli ilmeisen miellyttävä kokemus, Pipana nimittäin kurnutti oikein tyytyväisenä tiskialt... ammeessaan. Lämmin vesi varmaan tuo mieleen muistot ajasta munassa, siellähän sitä kellutaan kuin lapsivedessä konsanaan.

Peräloosterin pesun jälkeen tarjolla oli hellävarainen kuivaus, kynsien tarkistus ja punnitus.
Vaaka asettui näyttämään melkein 400 g eli kyllä tämä pikkuinen mikropoppari on. Mikro -kokoluokitus ei ole virallinen, kunhan on kääpiömpi kääpiö.

Seuraavaksi vuorossa oli luvattua lounasta. Tarjolla oli Paulunsin mysliä sekä jälkiruuaksi tuorekurkkua, ruokajuomaksi vettä ilman vitamiineja. Kaikki maistui oikein hyvin.

Kesken aterian huomio kiinnittyi ikkunalaudalla norkoilevan talitintin esitykseen, tintti antoi palautetta lintulaudan antimien vähyydestä vs. sisätarjoiluihin. Ilmeisesti ns. paremmissa liinapöydissä ruokailijat saavat tottua rahvaan lähentelyyn.

Saman tinttiselkkauksen aikaan toinenkin onnenonkija pyrki lähempään kanssakäymiseen Pipanan kanssa. Onneksi kyseessä oli sangen harmiton Felix.  Lintua eikä kissaa ei vahingoitettu vaikka kissa poistettiinkin ruokailutilasta ns. niska-persaus -otteella.

Hieman törkeämpi tunkeilija oli aina ahnas Elmo joka kyttäsi mysliylijäämää kahvinkeittimen ja veitsitukin siimeksestä. Lähdöt tuli sieltäkin, DaySpassa on armoton portieeri.

Maistuvan lounaan päälle oli mukava pullahtaa päiväunille. Kupu pulleana ei tee mieli juosta ja silloin on päiväunien aika.

Tyytyväinen asiakas sai aikansa huilattuaan kotiinkuljetuksen takaisin kanalaan. Tästä kaunokaisesta tulee Torpan DaySpan vakioasiakas.

Pipana ei vielä tiedä, mutta hänelle on sulhanenkin jo valmiiksi katsottu. Jahka kyydit kulkee, sulho saapuu ja sitten aikanaan mikropoppareita on ehkä tarjolla muidenkin iloksi.

Näihin kuviin ja tunnelmiin !

Silppua ja soppaa

Pesukone mallia retro

Otin uhmakkaasti sysikurjan marraskuun kunniaksi jonkinlaisen urakan selättää Google+:n tarjoamat haasteet. Hermot menee ja nyt on vasta päivä nr. 6/30. Onko tuo Google+ ihan oikeasti ihmisen luoma hökötys? Tulee jotenkin mieleen suuri soteuudistus ja siihen liittyvät hallintohimmelit. Selvää ei ota enää kukaan.

En pääse edelleenkään kirjautumaan käyttäjänimellä Hirnakka sinne saakka, että voisin kommentoida toisten blogeihin Hirnakkana. Tai omaan kommenttiboksiin tulleita viestejä.  Toisaalta en uskalla poistaa kumpaakaan tiliä, sillä varmaan silloin blogiin pääsy on lopullisesti lukossa. Lisäksi toinen blogini sivuista eli Hirnakan talli on kadonnut kokonaan.

Saa nähdä mitä saan aikaan jahka siirryn tutkimaan tarkemmin googleplussan syövereitä. Varmaan aikamoisen munauksen !

Tämä pieni sievä munaus on nuorien bobtailien ensimuna, tänään pesästä löytyi toinen. Voi herttinen sentään kun on pieni! Näistä ei varmaankaan jouluksi loihdita herkkuleivonnaisia tai munavoita piirakoiden päälle joulupöytään. Siksipä teen uskollisesti Munaeggspressille tilauksen ja otan aina saman 90:n munan setin.

Munasta kanaan... sulkasadosta näytetään selviytyneen hienosti. Siivoilin kanalaa osasto kerrallaan ja samalla tietysti tiirailin tirppoja. Niistä on kehittynyt niin kauniita, uteliaita, seurallisia ja ihania siipiveikkoja. Munista viis, tärkeintä on tämän periharvinaisen värin ylläpito ja geenipohjan laajennus. Minulla on ns. pullat hyvin uunissa sillä uusia siitosporukoita saan järjesteltyä helposti vaihtelemalla kukkoja päittäin eri kanaporukoiden kanssa eivätkä kukot kesken lopu. Aina niitä on liikaa ja loppusijoituspaikkoja ei löydy muualta kuin koiranruokakupista. Ei tosin meidän koirien.

Tämä alemman kuvan tirppa on mikropopcorni, Pipana nimeltään.

Homma on nähkääs niin, että näissä kääpiökocheissa on vielä minimpi versio, mikroiksi niitä sanotaan. Harvoin niitä syntyy, mutta nyt eräs geeneistä hyvin perillä oleva velho niitä ihan asiakseen jalostaa. Ja kävipä sitten niin, että geenilotossa osui pikkupotti minullekin. Minulla on siis bobtailia kahta kokoa, normaali kääpiö ja mikro. Koska minä kutsun bobtail -värisiä tirppoja poppareiksi, tämä pieni on tietysti mikropoppari, loogista !

Näissä kochineissa on lisäksi jätti ja eipä tarvitsisi kauaa yllyttää kun minä ja geenitieteilijä alkaisimme jalostamaan jättipopparia. Siitä se vasta möly ja haloo nousisikin.

Näitä projektilintuja ei tule myyntiin vielä moneen (lintu)sukupolveen, haluamme olla varmoja värin puhtaudesta ja lintujen terveestä rakenteesta.

Poppareista aasinsiltaa pitkin kipitellään takapakkia aina sunnuntaille saakka. Silloin minä ja Iso-J jätimme haravat ja kuokat sikseen ja parkkeerasimme pitkästä aikaa eläviin kuviin. Kyllä Bohemian Rhapsody on iso elokuva ja roolitus on aivan loistava. Popparipurkkiin tipahti muutama kyynel sekä ilosta että surusta, musiikki on vahva voima. The Queenin musiikki on ollut olemassa suunnilleen yhtä kauan kuin minä, eli varmaan olen kuullut jokaisen biisin vähintään kerran, parhaat noin tuhat kertaa.

Paras on tietysti minulle henkilökohtaisin.

Pihahommista sen verran, että kaikki istutettavaksi kuutioidut kasvit on nyt polkaistu maahan. Löydettiin yhdelle hopeakuuselle aivan mainio paikka ja muutkin päätyivät suunnilleen sinne, minne niitä oli kaavailtukin.

Pihalla seuraava operaatio on talvisuojausten laittaminen. Siinä olen jo osittain hirveän myöhässä, joku ilkiö oli nimittäin käynyt pätkimässä pallesorvarinpensaasta oksat. Koska puska on ihan hyvin juurtunut paikoilleen, annan sen vielä olla ja katsotaan keväällä minkälainen karahka siitä kehittyy.
Pallesorvarinpensas kiinnostaa minua oikeastaan vain sen huikean syysvärin takia, toisaiseksi se on ollut varsin vaatimaton esitys.

Mitäpäs muuta? No ruusuhan se kukkii ja kivistää koivessani edelleen, viimeksi otettujen verikokeiden tuloksia pitää odottaa vielä reilu viikko. Minulla on vähän semmoinen hytinä, ettei sieltä mitään löydy koska nyt etsitään vääriä asioita. Mutta koska en ole lääkäri, en myöskään kokeita tai tutkimuksia määrää.

Näillä mennään, päivä nr. 6/30 alkaa olla paketissa. Tästä ne päivät lyhenee.

Iltaa, olisiko teillä hetki aikaa puhua marraskuusta?

Lupaava alku

Semmottis sitten.

Pikkuruisista alkuhankaluuksista huolimatta Hirnakan Torpalla ruikutetaan marraskuusta ihan niinkuin aikaisempinakin vuosina. Ehkä minä vielä joskus saan kirjoitusoikeudetkin -viralliset siis. Nyt joudun kikkailemaan "en ole robotti" -pakkotunnistusten kanssa mikäli meinaan minkäänlaista mölähdystäni saada julki toisten blogeihin.

Noh, tämänvuotinen marraskuu alkoi harmaana ja tuhnuisena, lämpöasteet plussalla ihan niinkuin aina ennenkin.

Jokunen toiveikas orvokintynkä yrittää vielä sinnitellä, joku kultapallon kukintokin näyttää selvinneen viikonlopun ja alkuviikon pakkasista. Muuten maa näyttäisi olevan valmis talveen. Salavissa on toki vielä noin sata miljardia lehteä visusti kiinni ja ne saamme maahan sitten joskus maalis-huhtikuussa.  Että ei pääse harava hämähäkin seittiä lykkäämään.

Talveen on valmistauduttu niinkuin ennenkin, riihessä on polttopuuta, tallissa on heinää ja kaikkea saadaan lisää. Vielä kun saisin survottua isot kanaset tallin eteiseen ja varjeltua heinien pölyyntymisen orppirouvien hilsepäästöiltä. Ilmeisesti joudun laittamaan jonkinlaisen pressuviritelmän heinäpaalien eteen tai päälle.

Siinäpä saavat ponitkin kätevästi siedätystä äkillisiin ja yllättäviin ilmiöihin, pakkasessa rapiseva pressu tutun ja turvallisen tallin sisällä pistää paatuneimmankin ruunan pyörimään helikopterina. Aivan extremehommiin päästään jahka pihalla norkoileva naapurin katti keksii pressussa roikkumisen ja hevosten säikyttelyn ilot.

Tämmöistä jännää tänään.

Heippa ja koeta kestää, 1/30 lusittu !

PeeÄääs: villi arvaukseni on, että syypää näihin kirjautumismurheisiin on tuo paholaisen keksintö nimeltä Google+. Minulla on jostain syystä KAKSI tiliä joista molemmat on linkitetty tähän blogiin. Jos uskaltaisin, poistaisin ainakin toisen. Mutta kun en tiedä kumman poistamisesta on vähemmän harmia *gnnnnnhhh*