Ullatuuus

Elmo Killinki on asettunut taloksi!
Hurisee ja pärisee, naukuu ja murisee. Laaja ääniskaala löytyy, aina oikea ääni tilanteen mukaan.

Isot Setäpojat ovat ottaneet Elmon vastaan setämäisen arvokkaasti ja kohteliaasti. Ei turhaa murinaa tai ukkomaista jupinaa. Ainakaan niin pitkään kun pentu ei pysty loikkaamaan setäkissojen perässä samoille korkeuksille. Eivät tosin paksut sedät kovin korkealle hypi, maha on painava kun se on iso.

Peetun ja Leffen mielestä Elmo on jännä ja kiinnostava ja ehdottomasti pitäisi päästä hoitamaan pientä. Pieni vain on vähän vastaan yliaktiivista hoitamista.

Näillä lähdetään viikonloppuun, Heipatsut!

Laidunkausi loppui sateiden myötä

Silppua

Meillä ei ole mitään salattavaa. Ei.

Yllätysmunat

Joku näistäkin munii jo

Räjähtänyt 

Syksyinen aurinko

Punaista kultaa

Mustaa kultaa

Niin ei mulla muuta ollut kuin laittaa tänne muistiin näitä kuvia.
Kanalian väki puuhaa ihan omiaan, nuo pari ekan kuvan emäntää jemmaa selkeästi jotain vaikka muuta väittävät.

Sinisiä yllätysmunia löytyy lähes päivittäin. Yllättävää tilanteessa on se, että sinisiä munia munivia kanoja on yksi. Tekeekö se siis munia kahdessa vuorossa?
Kanatarhasta isojen tyttöjen osastolta löytyi myös aivan uusi vaaleanpunainen munaelma. Jännää seurata millä tahdilla orpingtonit, rockit ja faverolle alkavat munatuotantonsa. Kohta ollaan taas omavaraisia munien suhteen.

Vaikka kesä kääntyy vääjäämättä lopuilleen, värit senkun paranevat. Hempeys on nyt jo mennyt, nyt saadaan räikeää oranssia, kirpeää punaista ja mustanpuhuvaa. Syysleimut aloittelevat huikeaa loimotustaan.

Väriä elämään!

Ikinä en oo hampaita pessyt.
Enkä pese.
t. Ponimies

Muistiinpanoja

Tähän alkuun vähän synkempiä sävyjä, viimeaikaiset uutiset meiltä ja maailmalta eivät ole millään tavalla mielialaa kohentaneet ja taivaalta vihmova vesi omalla tavallaan tahdittaa murheenpieksämää mieltä. Aurinko pimeni Barcelonassa ja seuraavassa hetkessä mustuus iski Suomen Turkuun. Maailma on rikki, nyt pitää koota sirpaleet ja jatkaa elämää.

Enempää en tästä sano, mielestäni on sanottu jo liikaakin. Nyt tarvitaan tekoja eikä sanoja. Viisautta päättäjille ja voimia kaikille muille.

Tuo ylläoleva ruusunnuppunen on (muistaakseni) nimeltään Hope for Humanity, kanadanruusujen kestävyyskokeilun testiruusuja. Sopii nimeltään oikein hyvin tähän aikaan jolloin toivoa ei saisi menettää vaikka usko onkin koetuksella. Erityisesti usko ihmisyyteen.

Teen täällä varsinaista kestävyyskoetta, ihan epävirallista mutta sitäkin rankempaa, ruusujen kannalta. Viime syksynä unohdin kolme ruusunreppanaa koirien kustavaksi purkkeihinsa, vähän ennen routaa kaivoin niille hätäpäissäni pienet poterot ja peittelin lehdillä, turpeella ja lannalla. Ihme ja kumma, keväällä niitä punnersi valoa kohti ja nyt on kukittu jo monta viikkoa.

Lajikkeet ovat Hope for Humanity, Aspirin ja (muistaakseni) joku Mrs. Cabot. (Tita, auta!)

Tämä nuppunen onnistui keplottelemaan läpi hyttysverkkojen ja parkui pihamaalla. Ensin kylläkin havahduin kukkapenkkiin eksyneen Oscarin surkeaan ujellukseen, tämä roisto oli jo lyllertänyt kauemmas. Mitähän siitä olisi tullut jos Felix olisi survonut paksun persauksensa aitan kissanluukusta ja törmännyt siellä majaileviin siileihin? Tai naapuruston kissoihin jotka paiskivat ylitöitä ja kuutamokeikkaa myös meidän pihalla kun eräät kuorsaavat saunanlauteilla ja näkevät hiiriä korkeintaan painajaisissaan.

Kissakysymys on juuri nyt vähän akuutti. Nimittäin havahduin siihen, että minä siivoan näiden ronttien sotkuja ja kannan ruokaa niiden pohjattomiin viemäreihin vatsoihin. Eikä kumpikaan katti edes ole minun. Tiedäthän, sillä tietyllä tavalla minun henkilökohtainen kissani? No nyt on sitten olemassa Elmo -niminen killinpentu ihan joutilaana ja uutta kotia vailla. Se olisi justiinsa minun kissani. Mutta koska eräs jarru nimeltä Iso-J on niin pahuksen suppea ja rajoittunut, hän ei minulle edes kissaa suo (tihihhii)... Oi jospa salama iskisi sen miehen päähän vähän järkeä ja suopeutta.

Talli koki vuotuisen kasvojenkohotuksen Perikunnan vanhimman toimesta. Ryönät ja roiskeet on kuurattu pois ja pinnat maalattu. Vielä olisi maalattavaa ennenkuin otetaan kuivikepaalit sisään ja tarjoillaan poneille ensimmäinen iltapuuro sisätiloissa.

Ne ryökäleet ovat olleet kotona jo viikon. Toistaiseksi ovat päivät laitumella ja yöt tarhassa. Totutelkoot kuivaheinään ensin ulkona niin pitkään kun säitä riittää ja sitten otetaan uuden sadon paalit syöttöön ja ponit sisään.

Ponien kotiinpalusta ei irronnut minkäänlaista draamaa. Ne marssivat traileriin kiltisti ja kotona lampsivat laitumeen niinkuin aina ennenkin. Päät alas ja syömään. Ei villejä ilopukkeja, ei niin ensimmäistäkään. Ponimies taisi päästää pitkän pierun.

Laidunreissu oli tehnyt hyvää molemmille, ne nimittäin tekivät töitäkin reissullaan. Eli eivät ihan valtavia silavapalleroita sentään ole.

Toki 24/7 pellossa eläminen näkyi jouhissa ja karvoissa, yksi jos toinen paikka repsotti ja tasainen rapakerros löytyi kummankin nahkasta. Huolella on hankauduttu mutakuoppaan ja kirputettu toisiaan.

Molemmilla helisee takakengät viittä vaille irti joten aivan ykkösluokan akuuttiasia onkin soittaa kengittäjä paikalle. Sitten pestään ja puunataan ja esitellään vähän varusteitakin, töitä pitäisi kumpaisenkin aloitella.

Syksyn urakoista suurin on Oton uuden satulan etsiminen.

Muita juttuja:

Koulut ovat alkaneet ja meillä on jälleen ekaluokkalainenkin. Tämän ekaluokkalaisen aapiset ovatkin aivan uutta kokoluokkaa, englanninkielisiä opuksia. Lukion IB-linja on tässä Torpassa aivan uusi tuttavuus.

Siskolikan pojat kävivät pikavisiitillä mummolassa, tänään kumpikin vaihtoi Suomen sateet Skotlannin vastaaviin, toisella alkoi jo kolmas vuosi, toisella ensimmäinen.

Leffe osui trimmeriin ja kuosi muuttui taas sileäksi. Tässäkin oli asialla Perikunnan vanhin jonka vastuulla alkaa olla Torpan väen ulkomuodon fiksaaminen lähes kokonaan. Vain kampaamopalvelut on (toistaiseksi) ulkoistettu.

Peetulla oli treffit ja seurauksia odotellaan.

Tätä kaikkea ja paljon muuta, tästä se on vaan jatkettava arkea eteenpäin !

Kotikaupunki

Liikenneympyrätaidetta

Tänään oli hieno päivä tepastella turistina kotikaupungissa. Meillä on täällä oikea superviikonloppu tapahtumia. On iskelmää ja on poppia, on Parafest ja Elokarelian iso koiranäyttely. Oli Puolustusvoimien konsertti ja kaikenlaista muuta hulinaa,  ennätyssuuret kansainväliset suurmarkkinat tietysti myös. Myyjiäkin 35 eri maasta.

Torin paikalla on kuoppa ja siksi toritoiminnot on hajasijoitettu. Hauskaa tässä on se, että toritoiminnot ovat näillä väliaikaisjärjestelyillä parhaimmillaan. Tavallisilla viikoilla tori ja sen kippolat ja kuppilat ovat Sininen virta -nimisellä kadunpätkällä. Homma toimii ihan älyttömän hyvin ja paikka on todella sopiva. Tiivis ja kompakti. Paljon parempi kuin se lattea ja laaja, tylsä ja tapahtumaköyhä iso, tuulinen aukio. Uudelle torille on paljon painetta olla edeltäjäänsä parempi.

Nyt homma siis toimii. Kansainväliset suurmarkkinat on hajasijoitettu joen varteen, rantapuistoon ja matkustajasatamaan, Pakkahuoneen puistoon ja Rantakadulle. Kaupungintalon ympärillä on kerrankin elämää ja se on hyvä. Olin todella iloinen kun ajelin Suvantosiltaa joen yli, ihmisiä oli paljon liikkeellä.

Voi vain kuvitella miten kivalta tuo ranta näyttää illalla, ravintolalaivat valoineen ja torikojut.

Joenranta etelään, alas joensuuhun asti 

Jokiranta pohjoiseen, oikealle jää Ilosaari (remonttityömaa)

Kaupunki elää ja kehittyy huisaa vauhtia. Ilosaari on vielä pari viikkoa remontissa, siitä tulee hieno vaikka viime keväänä kaupungista kuului valtava poru ja parku, kaatoivat nimittäin remontin alta paljon puita ja mylläsivät rakkaan Ilosaaren aivan mullikolle. Laguuninkin vedet sotkivat.

Kaupunki kasvaa joen vastarannalle, kaupungin kasvuvisiona on aikaansaada symmetrisempi keskusta kahta puolta jokea. Nyt asemanseudulle, itärannalle kaavaillaan kylpylää, matkakeskusta ja tuhansia asuntoja.

On kiva nähdä kaikki tämä kehitys ja etenkin sen vauhti. Mitä enemmän nostokurkia kaupungin siluetissa näkyy, sitä elinvoimaisemmalta näyttää ja tuntuu. Eikä täällä tyhjää tilaa rakenneta, kaikelle on kysyntää. Aiemmin on rakennettu paljon laitakaupungin teollisuusalueelle. Ensimmäinen alkaa olla jo täynnä elämää, nyt rakennetaan itäpuolelle jo uutta.

Kaikkea ei onneksi uudisteta, meillä on ihan hirmu hieno kaupungintalo, Eliel Saarisen luomus:

Kaupungintalo on komea 

Viimeiset vanhat puutalokorttelit on kunnostettu upeiksi keitaiksi keskelle kaupunkia. Taitokortteli on  täällä jo käsite joulumarkkinoineen ja ympärivuotisine toimintoineen. Nyt viimeiset puutalot saavat vihdoin kunnostuksen ja niiden keskelle rakennetaan pilkuntarkalla suunnitelmalla upeita asuintaloja. 

Turha kai sanoa, että a) ne ovat kalliita b) ne myydään 90%:sti ennakkoon. Eikä niistä pelkkiä rikkaiden reservaatteja tule, siellä on seassa Wanhan kulman puoti, Perheentalo ja monta muuta toimijaa. Ilahduttavan monta yksityistä ravintolaakin, ei pelkkää osuuskaupan ketjukuppilaa.

Paljonhan täältä on purettu vanhaa ja hienoa, rakennettu tilalle sutta ja sekundaa. Surkeana esimerkkinä 80-luvulla rakennettu Poliisi- ja oikeustalo on jo homeineen purettu, uusi poliisilinnake on värkätty joen itärannalle, se otetaan käyttöön ihan lähiviikkoina. 

Nyt on myös hurja forssi päällä kehittää pyöräilykeskustaa ja pyöräilybaanoja. Moni katu kavennetaan ja päällystetään punaisella asfaltilla, niillä edetään kevyen liikenteen ehdoilla. Sekin on varmasti ihan mietitty juttu vaikka paikallislehden palstoilla on hurja pulina ja ilma epäilyistä sakena.

Taitokortteli ja Surakan pihaa

Kuvat eivät ole missään loogisessa saati järjellisessä järjestyksessä. Johtuu ihan siitä, että seilattiin rantaa edestakaisin ja näpsin puhelimella kuvia moneen suuntaan. Enkä nyt jaksa niitä veivata sen ihmeemmin kunnon järjestykseen.

Nämä pari kuvaa (alempana) ovat joen itärannalta, Penttilänrannasta. Siellä oli ennen teurastamo, makkaratehdas, tukkuliikkeitä ja kaikkea muuta teollisuutta, mm. saha ja kaiken keskellä ratapiha. Nyt massiiviset maaperän puhdistukset on tehty ja uutta rakennetaan vimmatulla vauhdilla.

Jostain syystä kuvista on jäänyt pois kaupungin korkein kukkula, Tikkamäki sairaala-alueineen. Tuolla taustalla se kuitenkin olisi jos olisin älynnyt kuvata paremmin. Valtavan iso ja kuitenkin ihmisenkokoinen asuinalue tuonne kehittyy. Siellä on myös iso ammatillisen koulutuksen kampusalue.

Yliopisto valtaa alaa kaupungin länsilaidalta, siellä alkaa hirmuinen myllerrys aivan lähiaikoina.

Entinen teurastamon alue, nyk. Penttilä

Penttilänranta 

Tätä kaikkea muutosta ja myllistystä seuratessa on hetkittäin pysähdyttävä muistelemaan menneitä. Olin itse poissa tästä kaupungista parikymmentä vuotta. Siinä ajassa muuttui paljon. Jos lukijakunnassa on vanhoja, poismuuttaneita joensuulaisia, tulkaa nyt kiireesti katsomaan. Kohta ei nimittäin muista eikä tunnista vanhoja paikkoja.

Vauhti ja tahti on hurja. Lännestä päin tultaessa saa olla tarkkana, että hoksaa vanhat kulmat Linnunlahden kohdalla, kohta siellä on muuri asuinkerrostaloja edessä. Idän puolella maisema on kehätien ansiosta muuttunut valtavasti ja uutta rakennetaan niin, että pian ei erota Pyhäselän ja Joensuun vanhoja raja-alueita toisistaan.

Pakkahuoneen katto ja torikojut

Kreikkakin tuli kylään

 

Aiemmin tällä viikolla on tapahtunut kaikenlaista.
Kirjakaupasta kannettiin lukiokirjoja kotiin ja pääsen lempipuuhaani, päällystämään kirjoja. Odotan kuitenkin, että myös Perikunnan nuoremman koulu alkaa ja opettajat vahvistavat kaikki kirjat.

Taloon on myös saapunut yksi uusi läppäri lisää, nykyisin kun lukio-opintoja ei voi suorittaa ilman kannettavaa. Meillä on nyt omenakoneet kaikilla paitsi Iso-J:llä, hänen toimistohuoneensa onkin nykytekniikan museo nokialaisine puhelimineen ja kaikkine windows -vehkeineen. Minä sanoisin kauhukabinetiksi ellen pahemmasta tietäisi...

Siskolikka on saateltu tänään junaan ja lienee jo laskeutunut kotiinsa. Olipa mukava viettää yhdessä kiireetöntä aikaa. Käytiin pari kertaa mustikassa. Saatiin suut ja näpit sinisiksi ja pakkaseen muutama kilo puhdasta marjaa. Eiväthän ne vielä riitä, pakko on ottaa kontaktia torikauppiaisiin nousuviikolla ja kysellä muutamaa laatikkoa.

Jokirantaa

Säät ovat olleet mitä sattuu. On tullut vettä, tuullut ja tottavie on tarjennut pihalla shortseissakin.
Se mitä kovasti ihmetellään on räkättirastaiden kato ja sääskien vähyys. Paarmoja saadaan varmaan ensi viikolla kun hevoset tulevat kotiin.

Sääskien vähyyden selittää ennätysmäinen pääskysten määrä, niitä on monta pesällistä ja välillä saa väistellä ettei osu suoraan poikasten lentoreiteille. Ovat aika huimia ja lentävät mielellään isojen salavien alapuolelta.

Tänään muuten syötiin ekan kerran tälle kesälle Takapihan Tavernassa !

Huomenna mieluisia vieraita ja muuta kivaa, adios taas.

Elokuun ensimmäiset päivät

Ensimmäinen arkiviikko JL (jälkeen loman) alkaa olla finaalissa. Aikaiset aamuherätykset on taas selkäytimessä ja ne vain aikaistuvat jahka hevoset tulevat kotiin ja arki todella vyöryy päälle. Tämä on onneksi ollut vähän harjoittelua, Perikunnan vanhin painaa kesätöissä ja työaika on 8-14. Siitä puuttuvat vielä kaikki tallirutiinit ja muut velvoitteet, vain arkeen aina kuuluvat pakkoliikkeet hoidetaan, muuten ollaan semisti lomalla.

Ensi viikolla Norssi aloittaa syyslukukauden ja sitten pitääkin jo junailla. Kesätyöt jatkuvat vielä ensi viikon joten niitä tehdään koulupäivän jälkeen. Ja taas tarvitaan Äitiä kuskaamaan. Jotta tunnit täyttyvät, pitää tehdä yksi lauantaikin.

Kaupungin lukio aloittaa lukukauden 16.8. eli sitten alkaa todellinen aikataulushakki. Onneksi bussit liikennöivät sitten aivan normaalisti eivätkä parin tunnin välein.

Tämä viikko on siis lilluttu loman ja arjen välillä.

Säät ovat olleet vaihtelevat, on saatu lämpöä, valoa, kuultu ukkosen jyminää ja tänään rankkasadetta.

Lucifer -helteet ovat meillä pelkkiä uutisotsikoita, hyvä jos +20 on mittarista herunut.

Silti kirsikkasato on näin huima:

Näistä ei jää cocktaileihin koristeita eikä muutenkaan hillopurkkeihin pantavaa. Ihan olen seisaaltaan jaksanut syödä. Ensimmäiset omat kirsikat ikinä. Jännä vain, että tänä vuonna eivät räksät ole jakosilla, mikähän niillekin on tullut kun ei näy eikä oikein kuulukaan räksän räkätystä? Keväällä niitä oli kyllä ihan kamalasti.

Luumupuu pihtaa vieläkin, ei se kyllä kukkaakaan tehnyt.
Se onkin aivan erityinen juhla kun saan omista luumupuista joskus satoa kerätä ja säilöä. Kyseinen luumu on naapurista, vanhaa kantaa ja marjat pieniä ja makeita. Talon edesmennyt isäntä minulle taimen valikoi ja auttoi irroittamaan. Nyt se on pari vuotta meillä kasvanut vartta ja tuuhistunut. Ehkä jo ensi vuonna kukkii. Ja tekee satoa.

Tänään aloiteltiin ulkokanalassa vielä yhden ulkoilutarhan laittoa. Peetu piipahti kaupungissa treffeillä ja tuli takaisin varsin väsähtäneenä. Penneleitä odotetaan Kuusamon suunnalle myöhemmin syksyllä.

Vieläkään ei päästy grillin antimia syömään ulos, edelleen oli iso kattaus tupaan. Olisihan se kiva edes yksi ateria syödä ulkona takapihan tavernassa tällekin kesälle. Mutta ei tuo epävakaa sää hirveästi houkuta ja sisällä ei ole sääskiä.

Illan hyväksi lopuksi on kiva käväistä saunassa ja höpötellä Siskolikan kanssa huonoja juttuja saunan terassilla. Mitäpä sitä ihminen oikeastaan enempää tarvitseekaan?

Rouva kylpee

https://www.youtube.com/watch?v=ozv4q2ov3Mk

Nää on niin näitä

Viimeisillä voimillaan roikkuu nälkäinen kaapin kahvassa

Nyt sitä evästä. Ja heti.

Puhelimen muistiin oli tallentunut tämmöiset ääritaiteelliset otokset. 

Ylemmissä kuvissa Alati Nälkäinen aka Felix roikkuu kynsineen kaapin kahvassa. Muroja ei ollut kupissa eikä latzista jäljellä edes hajua. On se rankkaa olla kissana Torpalla. Maan painovoima veti nälkäistä puoleensa vääjäämättä niin, että huolella manikyroidyt kynnet lipesivät ovenkahvasta ja koko kyseenalainen komeus lätkähti lattiaan niin että leukaheltta heilahti.

Semmoinen pantteri meillä.

Alakuvassa Tupaukko vanhaherra Napsteri. Kävi trimmauksessa lomamme aikana ja on nyt niin suittu ja kammattu, kuin suoraan kinkereihin menossa. Tuommoinen muikea ja hurskas ilme. 

Vaan tuonkin viattoman katseen takana palaa hurja hinku saada kuvaajan mussuttamasta vohvelista edes reunariekale. Jonka se kyllä taisikin saada, parempi se oli koirassa kuin minussa.

Päätän eläinystäväkatsauksen tällä kertaa tähän, lissee luvassa lähiaikoina.

Tui. T. Nasse

Sateessa

Palava rakkaus

Monta ihanan aurinkoista ja lämmintä päivää saatiin kotiintulon kunniaksi.
Tänäänkin oli hieno aamu, mutta heti kahdeksan jälkeen alkoi pilvimassa pakkaantua ja paksuuntua. Sitten se jämähti paikoilleen peittäen auringon ja sinisen taivaan kokonaan. Ja vähän yli.

Sadetta on saatu. Ei mitään raivoisia rankkasateita, tasaisen tylsää ropinaa koko harmaan päivän.
Eipähän tarvitse vedellä kasteluletkuja eikä retuuttaa kannuja. Olisi nimittäin tänään ollut kastelun tarvetta jos aurinkoiset säät olisivat jatkuneet.

Eilen pakkauduttiin iltapäivällä Hopianuoleen ja karautettiin Savonmualle. Mukaan lähti Perikunnan lisäksi Siskolikka ja Äitikulta. Uskaltauduin ihan sinne Mualiman navan kulmalle, piti yhdessä tietyssä kaupassa käydä. Onneksi nuo puhelimen karttasovellukset ovat fiksuja ja opastavat kohteeseen jopa savolaisuuden ytimessä. Äitikulta intoutui toisessa kaupassa sovittelemaan adidaksia ja tepastelee nyt tyytyväisenä uusissa tossuissaan. Ei kuulema kipeydy polvi eikä särje lonkkaa.

Selvittelin meidät ulos kaupungista ja seuraavaksi sukellettiin ikealaisuuteen. Perikunnan Nuorempi tarvitsi uuden petauspatjan ja pari muuta juttua.

Pyörähdettiin pakollinen tsekkauskierros myös hevostarvikemyymälään ja lähdettiin kotimatkalle. Tulihan siinä päivälle pituutta, mutta saatiin mitä tarvittiin.

Kaikki kukassa

Kotiinpalussa kivaa on ollut se, että nähdään kesän paras kukkaloisto. Myöhässä tullut kevät ja kolea kesä ovat hidastaneet kukkien tahtia. Viimeiset pionit kukkivat vielä, nuppujakin on. Niistä ei varmaan ole näiden sateiden jälkeen paljoa jäljellä, kerään huomenna loput surutta kotiin maljakoihin.

Tänä vuonna yllätyksiä on löytynyt valtavasti. En esimerkiksi tiennyt, että meillä on niin valtavan vahva harjaneilikkakattaus. Niitä löytyy aina uusista paikoista ja kaikki eri väreissä. Yhtään en ole itse tänne hankkinut, vanhoja peruja ovat. Toinen ihastus on Palava rakkaus, sitäkin löytyi tänä vuonna aivan uusi esiintymä ja ihan passeliin paikkaan. Luulin ko. paikan olleen ikuisesti menetetty rohtosuopayrtille mutta yllättäen tänä vuonna vanha kunnon saippuakukka hävisi taistelun ja katosi. Tilalle pompahti leimuavan punaiset kukinnot.

Toissatalven jäljiltä kuolleeksi julistettuja perennoja on noussut uudestaan henkiin. Kasvit ovat yllätyksiä täynnä.

Alkukesän kaivokseni ja istutukseni ovat lähteneet hyvin kasvuun. Pikkuisen on joku tuivio ruskistunut A-Katsomossa, pari kuunliljaa samalla osastolla näyttää närkästyneeltä, mutta kaikki muut näyttäisivät voivan hyvin. Kasvaneetkin ovat.

Kanadanruusuissa on elossa 2/3 ja kukkiakin meinaavat, nuppuja on. Ehkä minä sitten pystyn tekemään jonkinlaisen lajimäärityksen. Itoh -pionit ja tämän kesän uudet ruusut näyttävät nekin hyvinvoivilta ja jos säitä riitää, saadaan jokunen kukkanäytekin.

Tänään ihan vaan piipahdin aamulla Hankkijan taimipihalla ja mukaan tarttui kaksi nyyttiä. Oli jotain kampanjakasveja tullut ja minä pääsin ekana apajille. Horina aikaisesta linnusta ei ole ihan turhaa puhetta.

Elokuun lopulla pitää kuokkia muutama kasvi ylös ja kiikuttaa uusiin paikkoihin. Hommaa siis riittää jos vain nyt säitä olisi.

Ensin pitää kuitenkin siivota ja maalata talli ja aidata loppukesän laidunalueet. Paksut pojat pitää saada kotiin, ikävä jo on. Hyvällä laidunlomalla ne epatot ovat olleet, työtä ja lepoa on ollut molemmille sopivassa suhteessa. Otto on osoittanut esteponin elkeitä ja toimii maastossa kuin enkeli. Ponimies on entisellään ja kuulema täysin starttivalmis pikkuisiin kisoihin, kiemurakuvioihin ainakin.

Kanalian asukkaat ovat kasvaneet. Paljonhan niitä helttapäitä on, mutta vain kolme munii. Muut ovat taas lakossa eivätkä nuorimmat vielä ole aloittaneet. Jättikochpariskunta partioi pihalla ja rouva munii jonnekkin jemmaan. Uskon pihaan ilmestyneen siilin iloitsevan apajista ja pitävän tiedon sijainnista visusti omana tietonaan. Nimittäin yhtään munaa tai munankuortakaan ei ole löytynyt, jemman on siis oltava hyvä.

Tällä viikolla meinataan rakentaa yksi uusi ulkotarhan osasto niin, että tukkapäätkin pääsevät ulos.
Kanalakin on siivottava huolella, meinasin kalkkimaalilla hosua hirret vanhassa kanalassa. Uuden kuljetus ei ole vielä sovittu, sitä odotellessa kitostellaan vanhoja paikkoja kuntoon.

Hommaa riittää ja ensi viikolla vielä vähän lisää kun PK:n vanhemmalla alkaa koulu. Nuoremmalla vasta puolen kuun paikkeilla. Lukiokirjojen osto potenssiin kaksi, gnnnnh. IB-linjalla on isolta osalta täysin omat ja erityiset kirjansa, vain muutama viime lukuvuonna ostettu kirja kelpaa.

Näillä mennään viikkoa eteenpäin, toivottavasti huomenna sade taukoaa ja pääsen laidunhommiin.