keskiviikko 10. helmikuuta 2021

Ladies, start your engines


On keskiviikko, helmikuun kymmenes päivä. 

Ulkona on riuskat -17° pakkasella ja tupakin kaipaa leivinuunin lämmitystä. Pihalla on häkellyttävän kaunista puiden saatua höttöisen hattarakerroksen umpiunessa nukkuville oksilleen. Pihalla liikkuvat vain ruokintapaikoille pyrähtelevät pikkulinnut. Niitä onkin valtavan paljon, vain kaipaamiani punatulkkuja ei ole vielä tänäkään talvena näkynyt.

Pehmeää ja puhdasta lumikerrosta pitkin risteilee yö yöltä lisääntyvät rusakoiden ja jänisten jäljet. Toistaiseksi ne roistot ja muut matalamieliset tihueläimet eivät ole yrittäneet tunkeutua pensasmustikkatarhaan. Usutan spanieleita juoksentelemaan mahdollisimmaan laajalla säteellä pihalla, mutta eiväthän ne mamsellit suostu umpihankeen menemään, pakko lähteä itse tamppaamaan ja hajujälkiä jättämään.

Voi tosin olla, että on aivan turhaa yrittää niitä pelotella ihmisen hajulla. Portaille asti kun sinkoavat papanoitaan, eivät ilmeisesti ihmisen tai koiran hajuja pelkää. Että tuurilla sitten seilataan tänäkin talvena ja toivotaan, että rusakot tyytyvät jyrsimään metsästä 'jotain' muuta.



Päivän valoisa aika on pidentynyt huomattavasti. Ylläoleva kuva lintujen turvapuusta on otettu joskus iltapäivällä, päivän jo käännyttyä laskuun. Vielä kuukausi sitten tuohon aikaan olisi ollut säkkipimeää. Lisääntyvän valon kanssa lisääntyy myös kylvöä odottavien siemenpussien määrä.

Vaikka miten ja kuinka usein kävisin hakkaamassa otsaani jäisenä kuutiona kököttävän kasvihuoneen oveen ja toteaisin sen jälleen kerran olevan varsin pienenkin, en ole oppinut taaskaan mitään.


Minulla on kaksi arkistolaatikkoa kasvien ja kukkien siemenille. 

Toisessa ovat edellisvuosien jämät ja pussinpohjat sekä itse kerättyjä epämääräisiä nyssäköitä. Uusille siemenille varasin taktisesti pienemmän laatikon, sillä ihan oikeasti minä yritin rajoittaa kevään kylvösten määrää. No, eihän sekään mennyt suunnitelmien mukaan. Tyhjästä aloitin ja nyt on jo kantta myöten täynnä.


Jo pelkästään tuoksuherneitä Cecilialta on seitsemää sorttia. Viime keväisiä siemeniäkin on jäljellä, joten se on taas mietittävä uusia köynnösseinämärakennelmia ja vilkuiltava luentoja kuunnellessa myös Pinterestin gardening-teemaisia tilejä. 

Olen muuten oppinut pelaamaan aika näppärästi kahden selaimen välilehtien kanssa. Yhdellä selaimella on etäluento auki, muilla välilehdillä moodlekursseja ja muita opiskeluun liittyviä. Sitten on mosaiikkinäytöllä myös liuta muita, välituntiaineistoksi nimittämiäni virkistyssivuja omalla selaimellaan.

Sen verran minulla sentään vielä on selkärankaa, että yhtään verkkokauppaa en avaa päivisin luentojen aikaan.

Joo-o, vahvasti näyttää ensi kesän vapaa-aika piha- ja puutarhapainotteiselta.



Nyt on kuitenkin mitä talvisin talvipäivä ja vielä ei isommassa mittakaavassa kylvetä eikä kynnetä. Seuraava joutohetki on syytä viettää pelargoneja siistiessä ja pistokkaita leikellen. Vähän voi kuitenkin jo mopon konetta koekäyttää ja käynnistellä, kohta jo kaasutellaan kylvösten merkeissä ja sitten kevään oikeasti koittaessa keulitaan horisonttiin.

Suomen surkeimman taimikasvattajan tittelin velvoittamana suoritin tänään chileille (vain kaksi lajiketta !) kolmannen uusintakylvön. Minä en kertakaikkiaan ymmärrä mikä niitä penteleitä jurppii.  Mokomat kasvattavat vain kalpean, ruipeloisen varren ja pitävät siemenen kuorihatun tiukasti päässään, ensimmäistäkään sirkkalehteä ei näy. Hittoon kuukalenterit ja muut, chilit pitäisi kiireesti saada kasvuun.

Tähän loppuun jälleen kerran Felixin terveiset, hän on erittäin zen ja ymmärtää, että nyt on talvi.

Iloisia ja valoisia asioita viikkoosi !








 

20 kommenttia:

  1. No jestas on sinulla siemeniä. Minulla on sirkkalehdet jo sinun antamassa Serrano shilissä kylvin sen 1.2 ja 7.2 näkyi jo pikkukoukut. Kylvin neljä ja kolmessa on jo sirkkalehdet. Minulla ei ole kasvivaloa ja ikkunalaudalla on aika lämmintä täällä kotona. Kasvaako nämä liikaa honteloksi?
    Hot Lemon on neljästä itänyt kaksi ja ovat vielä kovin pieniä. Pitääkö niille alkaa antamaan jotain lannoitetta ja milloin 🤔❓
    Miten onnistut saamaan tuon kisulin tekemään tuon tervehdyksen 🤗😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna niiden chilien olla mahdollisimman valoisassa, viileässä kasvavat hitaammin ja takanammiksi. Chili kyllä tarvitsee lannoitustakin mutta en minä ole niitä lannoittanut ennenkuin ovat lopullisessa pytyssään.

      Felix on ihan pennusta saakka hakenut huomiota kurkottelemalla, helppo on ollut sitä taipumusta vahvistaa. Nyt se tekee sitä näköjään venytelläkseenkin, useimmiten hakee vain huomiota, silitystä ja sylitystä. Osaa se söpöillä.

      Poista
  2. On, on siementä...
    Mie tein sellasen päätöksen että lupa on laittaa vain 20 sorttia hyötykasveja. Siitäpä tarkkaan valikoin, mitä haluan. Suorakylvettäviä kukkia en laskuihin sisällyttänyt, niitä voi heitellä sitten kesällä maahan, mihin mahtuu.

    Auttaiskohan jäniksille hirvensarviöljy, siis se Porcivet mitä käytetään hevosten paarmakarkotteena?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikavastaus tällä kertaa.
      Suorakylvettäviä minullakin on tuossa pinossa paljon, vain muutama tomaatti ja vihannes sellaisia joita pitää esikasvattaa. Plus tuoksuherneet... Kurkkuja en yritä ollenkaan kun en osaa enkä ole koskaan oppinut.
      Pitääpä muuten katsoa olisiko vielä jotain paarmakarkoitteita jäljellä, mitäpä niillä kylmässä tallissa hevoseton ihminen tekee, jäniksille vaan! Kiitos vinkistä.

      Poista
  3. Meilläkin on jo oikea valtaväylä rusakoiden ja jänisten jälkiä tontilla. Eilen Rita näki pimeässä yhden juuri pihaan saapuvan otuksen (minä en huomannut mitään ennen kuin koira antoi pupulle vauhdin poistua pihasta taas metsään päin). Rita on varsin tyytyväinen omaan suoritukseensa, kun saa tunkeilijat poistumaan näkymättömän rajan yli - se ei innostu sen pidemmälle saalistamaan (eikä tarvitsekaan).
    Kyllähän tuosta pussien valikoimasta pitäisi löytyä puutarhaan jos vaikka mitä!
    Toivotaan, että heristely auttoi ja chilit ymmärtävät nyt lähteä kasvuun kuten kunnon taimien tulee tehdä.
    Voihan Felix, miten suloisen hellyttävä hän onkaan. Pakkohan tuo on nostaa syliin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niillä rusakoilla alkaa olla keväiset kokoontumisajot! Illalla kytistin ikkunasta pihan vilinää ja kyllä niitä siellä pomppikin. Aamulla papanoita riitti kahdelle koiralle imuroitavaksi runsain mitoin *yhhhh*
      Toivotaan todellakin chileille viisautta lähteä kasvuun.
      Felix on söpöilyn mestari.

      Poista
  4. Ihanat terveiset Felixille takaisin! <3
    Mojova kokoelma, totta maar. Mutta kyllä jotakin tuontapaista tarvitseekin, jotta uskoo kesän olevan vielä tulossa tässä jääkauden keskellä. Niinpä tuon kaiken täytyy varmaan kuulua psykologian ja henkiinjäämisvaiston piikkiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keltainen kaveri kiittää ja kuittaa.
      Mainiosti sanottu siemenistä ja kasvun odotuksesta. Näinä hulluina maailman aikoina kannattaa pistää toivo edes tomaatinsiemeniin ja krassin kasvuun.

      Poista
  5. No sinulla onkin siemen poikineen odottamassa kylvöä.
    Mainiot kuvat Feliksestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On täällä kyllä monta paikkaakin mihin tarvitaan kesäkukkia ja monta kesävihannesten syöjää. Onneksi suurin osa menee suorakylvöinä lopulliselle kasvupaikalleen.

      Poista
  6. Start your engines :D Sinä ainakin olet hyvin lähtökuopissa, ellet jo peräti vauhtiin päässyt. Tuosta siemenmäärästä pukkaavilla taimilla kelpaakin keulia kevääseen.
    Minun suippopaprikoitani taitaa vaivata sama kuin sinun chilejäsi, paitsi että taimet näivettyivät pian sen jälkeen kun juuri oli puskenut pois kuoren sisältä. Eivät peijakkaat ehtineet edes nousta mullan pinnalle! Mietin tänään uusintaerää kylväessäni, olisiko siemeniä pitänyt vähän liottaa ensin. No, onneksi äidiltä saa taimia, jos omat eivät idä.
    Tuo Felixin tervehdys on mainio. Silitykset hänelle ja auringonpaistetta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiljalleen tässä voi aloitella, tänään kylvän sipulit. Toivotaan chileille kunnollista kasvua. Sinulla on hyvin pullat uunissa jos saat taimet tarvittaessa äidiltäsi. Millään en lähtisi chilejäni ostotaimina hankkimaan kun nuo kaksi lajiketta ovat niin mieluisat ja omassa keittiössä kaikkein käyttökelpoisimmat. Seniorikansalainen täällä meillä ei enää osallistu taimikasvatukseen joten olen ihan oman onneni nojassa -se ei välttämättä ole etu.
      Felix lähettelee keltaisia pikkuaurinkoja sinunkin suuntaasi!

      Poista
  7. Felixissä on ainesta miljoonakatsojien youtoube-tähdeksi. Kerrassaan hellyttävä katti.
    On sinullakin kiitettävän iso kasa siemenpussukoita. Minkäs sille mahtaa, kun niiden keräily on niin mukavaa. Ja yleensä lähes kaikki tulee kuitenkin tavalla tai toisella multaan kätkettyä.
    Samaa chilien ja paprikoiden hitautta ihmettelen täällä. Luulin jo muutaman California Wonderin suhteen onnistuneeni, vaan ne osoittautuivatkin kelloköynnöksiksi. Oli mennyt nimilaput sekaisin. Ehkä uhkailen multapotteja kompostiin heittämisellä. Se on joskus saanut vipinää itämiseen.
    On sinulla rautainen itsekuri, kun pystyt keskittymään opiskeluihin tässä lisääntyvässä valon ja kevään tiimellyksessä. Tsemppiä opintoihin ja puhtia chileihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus on joku ehdottanut, että Felixille pitäisi vähintään oma Instagram-tili laittaa.
      Siemenpussukoiden kertyminen on kyllä jännää. Eilen kävin Hankkijalta linnunsiemeniä hakemassa ja ihan autopilotilla reitti niille hyllyille kiemursi siementelineiden kautta. Nyt mullakin on 'se' kehäkukka (ja pari muuta). Kotona en enää edes muistanut niitä siemeniä, mutta sitten kävin käsiveskaa tonkimassa muissa asioissa ja kas, siellähän niitä taas kolme uutta pussukkaa oli. Tässä on monta keväistä kauppareissua vielä tulossa... omg.
      Tyrkkäsin eilen multiin sipulin siemenet (ensimmäistä kertaa ikinä kokeilen) ja koreanvaahterat. Ne ovat noin puoli vuotta myöhässä mutta en kerro sitä niille, itäkööt sitten kun se niille sopii.
      Chileille pitää varmaan käydä Carambaa kiljumassa!

      Poista
  8. On siullakin mukavasti noita siemeniä varastossa. Nyt en ymmärrä! tuota chilien ja paprikoitten kasvatusta. Mie kylyvin kolomii chiliä ja kaikki noppeesti ja hyvin iti. Suippopaprikan ja tavallisen paprikan siemenet otin syömästäni ja nekin iti. Jos et sua omias itämään, niin mie siästän noita omiani (jos hengissä säilyvät) ja kulukeutuu ne siulle. Kylyvin monta siementä kutakin ja liikoo on miulle. Lajikkeet on 'Piment d'Espelette, 'Jamaican Bell'ja 'Vampire'. Ei myö mittään chilin kovia syöjiä olla, viimesyksynä tein paholaisen hilloa kun tomatteja ol niin paljon. Helena tykkevää siitä ja miekin, mukava kihelmöinti suuhun jiäp syönnin jäläkeen. Kuivasin ja lihapatoihin oon laittanu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On taas varastoa kertynyt, toisaalta onpa paljon taimien tarvettakin tällä tontilla. Äitikulta ei enää itse jaksa kasvaattaa joten minulla on hänenkin kylvöt tehtävänä.
      Moni muukin on blogeissa maininnut murjottavista chileistä, taitaa olla planeetat väärässä asennossa ja kuukin kumollaan. Meillä on chili ihan perusmauste monessakin ruuassa ja menekki sitä mukaa, kasvatan useampaan huusholliin täällä meillä. Joten tarve olisi tomerille taimille.
      Paholaisen hilloa tekisi kyllä mieli tehdä, se on niin hyvää!

      Poista
  9. Tervehdin toteemieläintäni.
    Täällä kans deadlinet, kuoleman linjat, lähestyvät.
    Olen ilolla pannut merkille keväisen valon, vaikka vielä ei aurinko lämmitä.
    Suurempiin kylvöksiin ei tänä tänäkään vuonna päästä. Olen aina (ihan kirjaimellisesti) haaveillut yrttien kasvattamisesta ikkunalaudalla, mutta liikkuva elämäntapa ei sovi edes siihen.

    OP

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toteemieläimesi on vahva, onnistui houkuttelemaan sinutkin kommentoimaan ja se on aina mukava asia. Tänäänkin se juoksi pihalla omintakeisella tyylillään, hankien kautta lumia pöllyttäen ja häntä rullalla, hassu kissa täynnä elämän iloa.

      Poista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com