Sydäntalven tyynessä ytimessä

 

Tässä sitä nyt sitten ollaan, sydäntalven tyynessä ja kylmässä ytimessä, talven silmässä. Sanotaan, että hirmumyrskyjenkin keskellä on hiljainen ja tyyni ydin, niin on talvellakin. Taakse ovat jääneet talven synnyttämisen tuulet ja myrskyt, edessä kevään tuovat roskankaristajaiskuulet ja Tapion riihenpuinnit.

Ennen kuin kevät hyökyy päälle täydellä rähinällä, on hetki hyvin tyyntä ja hiljaista, juuri niinkuin nyt ja näinä päivinä. Kaikki on pysähtynyt. Kaikkialla on melkeinpä majesteetillinen rauha ja tyyneys. Täydellisen hangen rikkovat vain pihalla loikkineiden rusakoiden jäljet - ja papanat.

Helmikuun ensimmäinen viikko on pitänyt sisällään lumisateita ja aurinkoisia pakkaspäiviä, sopivasti molempia. Tätä kirjoittaessani perjantaina iltapäivällä mittarilukema on noin -13° mutta pienikin tuulenvire saa sen tuntumaan kymmenen astetta kylmemmältä. Hyvin mielelläni vietän etäopiskeluviikkoa tuvan lämmössä.

Spanielit viilettävät pihalla touhuissaan ja etenkin M.Muikkeli on onnesta suunniltaan kun rusakot ja jänikset jättävät käyntikortteinaan papanoita kaikkialle. Ei riitä, että se hölmö koira syö lintulaudan alta pudonneita siemeniä ja pähkinänmuruja, nyt se imuroi ahneeseen kitaansa myös jäniksenpapanat. Leffe ei oikein ymmärrä papanoiden kulinaristista arvoa sillä se keskittyy väijymään talipallojen maahanpudonneita jämiä. Yöllä sitten närästää ja päivällä pesen makuuhuoneen mattoja pukluista ja happamien röyhtäisyjen roiskeista. Parhaansa tekevät koiratkin, ettei päivistäni tekemiset lopu.

Opinnoissa on tällä hetkellä etäopiskeluviikot ja tekemistä riittää, etenkin moniammatillisia tiimitöitä ja raporttien kirjoittamista. Mukavaa vaihtelua niihin tuo ajatus suorittaa yksi tulevista harjoitteluista ulkomailla. Koulu tarjoaa upeita mahdollisuuksia kansainväliseen harjoitteluun ja opiskeluun kumppanuusyliopistoissa. Ties vaikka koronan niin salliessa lähtisinkin.

Tällä viikolla olen ollut Torpalla ihan keskenäni ja huomaan kuinka uppoudun hommiini niin, että ympäröivä todellisuus häipyy lähes kokonaan pois. Eilenkin upposin esseen kirjoittamiseen ja unohdin spanieleiden ruuan. Ilmassa leijui sakeana hiljainen, tuomitseva pettymys ja tunsin neljän nälkäisen ja vaativan silmän tuijotuksen. Se oli nälänhätää, kirjaimellisesti.

Olen jättänyt koirilta murot ja nappulat kokonaan pois, sillä olen ollut huomaavinani Leffen haiskahtavan "ei niin vienosti" hiivalle. Pienentyneistä ruoka-annoksista johtuen ne ovat entistä tarkempia ruoka-aikojensa noudattamisesta, viiveitä ei sallita. Eilen ruoka myöhästyi tarkalleen ottaen 38 minuuttia ja ne olivat koirille pitkiä minuutteja. On tässä myös pikkuisen dieettiajatustakin mukana, steriloitu narttu lihoo helposti eikä Leffekään liiku niin laajoja lenkkejä pitkin pihoja kuin vähemmän lumen aikaan.

Ei tekisi kyllä itsellekään pahaa siivota ruokatottumuksia. Mutta ei tänään, tänään tarvitaan Runebergin torttuja.

Lumi ja tuiskutuulet ovat muotoilleet hilpeitä hattuja, yksi hauskimmista on paljunvartijan hattu.

Portaalle unohtuneen kanervaistutuksenkin päällä on muhkea myssy.

Viikonlopuksi ei ole ihme kyllä oikeastaan mitään suunnitelmia. Ehkä kiertelen bongailemassa lisää hattuja ja myssyjä pihalta, ehkä luen vaihteeksi jotain hattarankevyttä höttöä tai katson peräti telkkaria, se on asia jonka olen unohtanut oikeastaan kokonaan. Eikä ole ollut ikävä.

Oikein hyvän viikonlopun toivotukset Felixin tapaan !