Maaliskuu, ei millään pahalla...

Vielä on lunta laitumen polulla, ei tuonne ihan lähiviikkoina ole asiaa. Kuva maaliskuun puolivälistä.

Maaliskuu otti kyllä koville. Minä otin ne lumipyryt lopulta jo ihan henkilökohtaisesti, ärsytti niin valtavasti kun homma ei edennyt lupaavan alun jälkeen mihinkään, yksi askel eteen ja ainakin kolmiloikkaa taakse!

Nyt ollaan jo maaliskuun viimeisen päivän illassa ja kappas vaan, maata näkyvissä. Viime päivien plussa-asteet ja tuuli ovat tehneet kevään eteen ihan valtavasti töitä. Pihalla jääkansi lohkeilee jopa koirien painosta ja se on kyllä mukava ääni. Hiekoitussepeli lämpenee auringossa ja syövyttää jääkantta hauraammaksi, kohta pääsee haravoimaan ensimmäisiä sulapaikkoja. Ja keräämään roskia ja kökkäreitä joita lumen alta paljastuu.

Maaliskuu otti koville myös Torpan Abilla jolla oli viiden aineen kirjoitusurakka, syksyllä hoiti altap pois jo kaksi ainetta. Arvoisa YTL nyt vastauksia arvioi seuraavat viikot, koululta saadut ennakkoarviot ovat kuitenkin vallan mukavia, sieltä on tulossa melko vahvaa Eetä ja Ämmää. Ai että, minä olen tyytyväinen kun muna on taas kerran kanaa viisaampi.

Tänä viimeisenä maaliskuun viikonloppuna on kilistelty Iso-J:n synttäreitä, viikon päästä juhlitaan isommalla porukalla kun ympäri maailmaa levinneet ystävät pääsevät paikalle.

Kaikkiaan, minä olen kyllä ihan vilpittömän iloinen, että tämä tylsä kitukuukausi on nyt ohi ja näilläkin korkeuksilla päästään vihdoinkin kevääseen.

Mustarastaalle löytyi kaverikin ja ensimmäisen varovaisen tilutuksenkin jo kuulin, lyhyt se oli, mutta tunnistettavissa mustarastaan lauluksi.

Joo, tästä tämä vain paranee, nyt kun ollaan kaiken lisäksi jo siirretty kellotkin kesäaikaan !

Kevät ei pääse yllättämään Felixiä

Vuosikatsauksia

Olen tässä marmattanut nyt monta viikkoa sitä, kuinka pitkä ja luminen talvi meillä nyt onkaan.
Kaivelenpa joutessani blogin kuva-arkistoa näiltä samoilta maaliskuun viikoilta. Ihan vaan huvikseni ja toisaalta muistiani tuulettaakseni. Jännä nähdä, millaisiin johtopäätöksiin päädyn vai liukenenko hissuksiin takavasemmalle ruikuttamaan. Ekassa kuvassa Leffe haukottelee makeasti, heräsi, käänsi kylkeä ja jatkoi uniaan.

Jees, maaliskuu maata näyttää, vuonna 2010 maaliskuun lopussa on ollut huikean lämmintä ja maata näkyvissä. Luntahan oli kuvan mukaan vaihteeksi ihan kamalan paljon, silloinkin. Tinteillä oli ankaraa kiistaa kylpyvedestä ja osuin kameran kanssa ikkunan taa aikalailla oikealla hetkellä.

Kiistaa kylpylätäköllä 2010

31.3.2010

Vuonna 2011 on ollut ihan sama virsi, lunta oli liikaakin ja kevättä ei näkynyt eikä kuulunut silloinkaan;

"Nasse Tupaterrierin tavoin etenemme hangessa ja odotamme kieli pitkällä kevättä. Nythän on jo virallisestikin kesäaika... että pitääkö tässä jo ryhtyä toimitusreklamaatiota väsäämään? Kesä tänne ja heti!
Tai jos nyt edes kevään saisi näytteeksi, kesää voin vielä tovin odotella.

Haikeana huokailin tänä aamuna torpan ikkunassa. Ulkona pyrytti sakeasti ja mittarin viiva roikkui alle nollan, pakkaslukemissa siis. Haistatan kohta pitkät positiivisen ajattelun voimalle, nyt se ei kyllä wörki.
Perin ankeaa, on! On!"
Hevoshommissa on rehkitty silloin muutaman kilometrin päässä Ponimiehen synnyinkodissa.

Tupaterrieri hangessa 2011

Niukkapipo ja nuoret hevoset 2011

Vuonna 2012 on yllätys yllätys, ollut paljon lunta ja mieli katalanmatala. Iltatallissa rapsuteltiin poneista karvoja pois, etenkin Ponimies pöllytti oikein antaumuksella. Oi niitä aikoja, minulla on ihan kamalan ikävä Ponimiestä. Niin ikävä, etten ole häntä pystynyt käymään katsomassa kertaakaan. Joka kerta, kun uusi omistaja julkaisee kuvia instagramissa, silmiin menee roskia ja kurkussa puristaa.

2013

Jokohan sitä alkaisi uskoa, että meillä on aina lunta maaliskuussa ja sitä on paljon.

Vuonna 2013 maaliskuun lopulla pihalla on näyttänyt varsin lumiselta ja hevostarhan portilla ihan samat maisemat kuin nytkin. Vain hevoset ovat vaihtuneet ja Peetu kasvanut.

Turha tässä on haikailla vielä leskenlehtiä, ei niitä maaliskuussa ole ennenkään ollut. Kurkataas vielä muutama kuva...

Mihin meni lumi 2014?

No niin. Poikkeustila ja kaikkea! Lumet poissa maaliskuussa 2014 ja penskat pellolla hevosten kanssa. Pääsiäiskukkien suhteen arvelin olevani melkein omavarainen ja läheltä se pitikin. Oi että, juuri tuommoisesta maaliskuun lopusta minä aina haikailen. 

Pitäisi jaksaa kahlata noiden vuosien postauksia enemmän, sieltähän löytyy näköjään vaikka minkälaista kuvaa ja tajunnanvirtaa.

Kevät 2014

Kevätpäiväntasaus vuonna 2015 antoi meille kukkia:

Maaliskuussa 2016 kanat olivat vilistäneet tuulettaessa livohkaan ja kukko ajoi kanasensa katolle.

Vähän on ollut silloinkin lunta kun pihan peltinen vahtikukkokin on putkahtanut ilmoille, nyt heltan päällä on vielä useampi kymmenen senttiä lunta. Tämä vahtikukko on Torpan pohjoispäädyssä ja noin vähän lunta tällä samaisella viikolla kolme vuotta sitten... vuodet eivät todellakaan ole veljiä keskenään.

Kaksi vuotta sitten meillä oli Ottoponi ja kevät silloinkin piirun verran pidemmällä;

Toistan näköjään vuosi vuodelta itseäni. Kas tässä ruikutukset vuonna 2017:

"Sen verran raportoin säätilasta, että kaikkea on saatu. Lunta tuli ensin viisi senttiä ja sitten on pysynyt pakkasella. Tänäänkin on saatu nauttia kirkkaasta auringonpaisteesta, välillä on tullut piristävä raekuuro ja sitten taas paistetta. Ihan hassua tämä kevään tulo".

Kevät 2018

Jännä, etten muista tuota viime vuotista lumikuormaa ollenkaan. No sitä toki selittää se ihana asiaintila, että vietin useita viikkoja Aurinkorannikolla ja vaikka oli sateinen ja viileä kevät, siellä ei ollut lunta.

Kotona ollessani hymähtelin vain kinoksille ja laskin päiviä uuteen lähtöön. Pitääkin kurkata vuoden takaisia päiväkirjamerkintöjä ja katsoa milloin ne lumet oikeasti lähtivät, huhtikuulla vissiin.

Tässä nyt on 9 vuoden ajalta päiväkirjaa ja lumikatsausta tälle samaiselle viikolle. Iso-J:n synttäreitä ja kesäaikaan siirtymistä, joskus jopa pääsiäistä. Vaikka historia kertoo parista hyvin varhaisesta keväästä, pääsääntöisesti meillä on aivan kamalasti lunta maaliskuun lopulla eikä varhaisperunaa todellakaan ole vielä maahanpantu. Aika harvoin on ollut edes maata näkyvissä.

Kesäaika alkaa kuitenkin ensi viikonloppuna, samalla Iso-J vanhenee ihan uskottaviin setämieslukemiin ja vähitellen siirrytään viralliseen kevätkuukauteen, huhtikuuhun.

Tähän loppuun vielä pari kuvaa andalucian keväästä, heippa !

Pihakasvit kukassa 

Viikunanlehden alla on yllätys

Kotikadun muurilta

Sulatustehot, vihdoinkin !

Aurinko on nyt pitkän harmaan kauden jälkeen näkyvissä ja enpä tiedä kummastako olen enemmän iloinen, auringon valosta vai sen lämmöstä. Onneksi molemmat ominaisuudet ovat saatavilla samanaikaisesti ja nuo pahuksen hirveät kinokset sulavat vääjäämättä.

Tänä aamuna oli kivikova hanki ja se kantoi koirapojat vielä iltapäivälläkin. Onhan tuossa vielä työmaata auringon tehoillekin, että taustalla näkyvä laidun olisi vihreänä ja sitä koristaisi pari ponia.

Tiirailin pidemmän aikavälin ennusteita ja sehän lupaa silkkaa hyvää. Pieniä yöpakkasia ei jaksa harmitella, päivisin kun ollaan oikein reilusti plussalla. Kyllä tuo hanki nyt vajuu ja saa kyytiä. 

Pihaan saa mättää hiekoitusrakeita ihan urakalla, ne pienet tummat papanat uppoavat auringon kuumottaessa syvemmälle jäähän eikä eilisestä hiekoituksesta ole tänään enää muruakaan jäljellä. 

Pieniä tummia papanoita on valitettavasti nähtävillä ympäri pihaa. Rusakot ja muut ristihuulet hilluvat keväthuumassaan nyt aivan mahdottomasti. Tällä seudulla partioinut ilves oli kaadettu ja sen huomasi heti, rusakot tulivat takaisin.

Hevostarhassa ne juuttaat tamppaavat ihan ruuhkaksi asti, etsivät hevosilta pudonneita heinäsilppuja. Ohikulkiessaan joku rietas on maistellut tammeakin, onneksi latvus on jo niin korkealla, ettei siihen ylety isoinkaan roikale.

Kävin varmistamassa, että tuurenpihlajan paketointi on pitänyt ja hyvältä näytti.
Poneille vein viime viikon myrskytuulten alasrepimän ison salavanoksan, Kasper varsinkin kaipaa tekemistä ja leikkiköön nyt metsuria pari päivää. Parempi sen on purkaa energiaansa raahaamalla oksankarahkaa ympäri tarhaa kuin pomppia Ottoa vasten. Kamalan ärsyttävä pieni riesa -tuumaa Otto kärsivin ilmein.

Sunnuntaina Ottokin oli jo ilman nuttua ulkona, ihan selkeästi nautti lumikylvyistä. Karvanlähtö sillä ei ole vielä kunnolla alkanut, Kasper pöllyttää villahousujaan jo kunnolla.

Viime viikko meni lähinnä sisätiloissa kärvistellessä. Flunssan jämät ovat sitkeässä eikä päivittäiseen lumipyryyn tehnyt mieli lähteä.

Tämä viikko on Torpan Abilla viimeinen rutistus, enää kaksi koetta tehtävänä. Sitten on kaikkiaan seitsemän ainetta kirjoitettu, kaksi viime syksynä ja loput viisi nyt. On se aikamoinen urakka kieltämättä. Ennakkoarvion mukaan äidinkielen ensimmäisestä osiosta olisi tulossa ihan pahuksen hyvät pisteet ja mikäli kakkososa meni yhtä hyvin, ei laudatur ole mikään mahdottomuus.

Kyllä on polvi parantunut ja muna kanaa viisaampi.

Pitäisi varmaan vähitellen ryhtyä selaamaan juhlakolttutarjontaa, en enää mahdu perillisten rippijuhlien aikaisiin leninkeihin, kaapissa kutistuneet.

On tämä mukavaa aikaa, etenkin kun kevät vihdoin edistyy täälläkin. Valoisan aika on ihan huiman pitkä jo ja aina vaan pitenee.

Mukavaa keväistä viikkoa sinulle, missä lienetkin !

PeeÄääs, viime viikolla pihasalavassa hyppelehti mustarastas, voi rakkaus !

Talviunilla aina vaan

Hiljaiselo jatkuu -ja jatkuu muuten ihan niin kauan kun taivaalta rätkii räntää ja äkäisiä ämmiä. Tänään on virallinen kevätpäivän tasaus ja päivä on taas piirun verran pidempi, vakaasti tässä kesää kohti kuljetaan. Tosin kevääksi en uskoisi ellen kalenteriin katsoisi, ulkona talvi jatkuu.

Päivittäin sataa senttejä uutta lunta, märkää sellaista tosin. Että kylläpä se varmaan vanhoja kinoksia alaspäin painaa, näkyviä merkkejä hankien vajumisesta ei täällä Torpan tiluksilla vielä juurikaan näy.

Kaupungilla ajelin tänään varsin masentavan likaisen lumen keskellä. Harmaata ja mustaa penkkaa vilisti ohi ja liikennevaloissa oli aikaa sitä ihastella vielä lähemmin. Väripilkkuina näkyi röökiaskeja ja muuta roskaa ja sitten ihmiset ruikuttavat koiranpökäleistä. Kumpikohan se maatuu ensimmäisten kevätsateiden myötä?

Tosin aika taukki on sekin, joka jättää taajamamerkin vaikutusalueella koiransa päästöt keräämättä.

Kun kukkapenkkien päällä on vielä massoittain lunta, ostin kukkakaupalta tänään ensimmäisen pienen ruukkunarsissitötsän. Sinne oli tullut myös ihastuttavia helmililjaistutuksia ja kaikenlaisia muitakin ihanuuksia. Keltaisia hyasintteja ei vielä ollut missään. Eikä mimosanoksia. Molempien saatavuudesta esitin vienon toiveen.

Jäin oikein miettimään, mitenkä se ottaa tänä vuonna niin mahdottoman koville tämä kevään odotus. Sitten muistin, ei aurinkoterapiavisiittejä Hipsaaniaan sitten ensimmäistäkään ! Vakava puute, jonka korjaamistoimenpiteisiin ryhdyin oitis. Pynttäsin itseäni sen verran, ettei kalliit vehkeet säry ja kipitin passikuvaan. No, kuva oli valitettavasti mallin näköinen, mutta kaipa ne minut ainakin maasta pois päästävät semmoisellakin passilla. Toivoa sopii, että joku välimeren maa vastaanottaisi, passikuvasta huolimatta.

Olen tässä ihan semivakavissani pohtinut hakevani turvapaikkaa Hipsaaniasta. Meinasin vedota  vakavaan auringonvalopuutokseen ja kaikkinaiseen ankeuteen.

Passia ja henkilökorttia odotellessa voi kiduttaa itseään selaamalla lentoyhtiöiden sivuilla, lennot alkaen 39,90 per suunta... ai että... Ennenkuin havahdun ruoskimaan itseäni ilmastonmuutoksella, muistutan, että itse olen paha ilmapiirin saastuttaja tämänhetkisessä auringonvalopuutostilassani.

Viikot matelevat eteenpäin, ihan sitä tasaista ja turvalliseksi havaittua arkea. Ylioppilaskirjoitukset rytmittävät viikkoja, tänään oli vuorossa pitkä oppimäärä englannin kielestä, vaikeaksi moitti abikansa koettaan. Urakkaa riittää tälle viikolle lisää ja ensi viikolla viimeiset pinnistykset. Paljon on ollut puhetta myös jatko-opiskelupaikoista, kauppatieteet kiinnostavat tällä haavaa eniten. Yhteishaun ensimmäinen päivä oli tänään ja kohta pitäisi pistää rastia ruutuun. Toivon abille viisaita valintoja ja istumalihaksia pääsykoekirjojen parissa.

Saa nähdä, mihin kaupunkiin muuttokuormaa syksyn tullen kyörätään. 

Jännitystä elämään on luvassa kevään myötä. Haettiin Iso-J:n kanssa kumpikin opetusluvat, että saadaan Perikunnalle ajokortit. Kumpainenkin pystyy ajattamaan naperoita ja toisaalta turvataan jonkinlainen kotirauha, jommallakummalla venyy hermo aina myös kriittisen pisteen yli ja toinen voi koota itseään. Iso-J hoitaa auton käsittelykoulutuksen ja omalla pihalla onkin hyvä harjoitella. Iso-J:n tuntien pennut oppivat ainakin ketterästi parkkeeraamaan ja peruuttamaan vaikka kahdeksikkoa.

Minä saan varmaan sanoa hyvästit autolleni, mutta olenkin kovasti suunnitellut siirtyväni pyöräilevään kansanosaan.

Tipuja ei muuten tullut orppien koehaudonnasta. Kokki oli kelvoton kukko, vaikka komia olikin. Ei tämä nykyinen mustakaan kovin kummoinen ensirakastaja vaikuta olevan. Lähinnä hyppii sen kaikkein resuisimman rouvan niskassa, eikä siinäkään saa aikaan jonninjoutavaa kosiotepastelua kummempaa. Niinpä tilasin kanssaharrastajalta kennollisen orpin munia. Niiden pitäisi saapua samoihin aikoihin uuden hautomakoneen kanssa. Saksasta tilasin ja säästin satasen.

Pikkuhiljaa voisin myös kanalan hautomaintoisten pikkuisten antaa lässähtää muniensa päälle. Juuri nyt ketään ei kiinnosta hautominen eikä muniminen, mutta jahka aurinko taas näyttäytyy, siellä parkkeerataan kurnuttamaan munakeon päälle.

Aloittelin uuden islantilaisneuleenkin kun näyttää siltä, ettei haravoimaan pääse vielä ensi viikollakaan. Valkoisella pohjalla ihana mimosankeltainen ja muutama tehostesävy lisäksi.

Taimikasvatushomma etenee, kiikutin tomaatit Äitikullan kissavapaille eteläikkunoille. Käyn niitä siellä koulimassa ja ruukuttamassa aina tarpeen tullen. Chilin taimia on neljä ihan tanakkaa pikkuista ja lankesin ostamaan lisäksi jonkun valmiin kylvönappisetinkin. Jos ne itää, meillä on perusvarman kyökkichilin lisäksi kahta uuttakin.

Ainoat mullaksi jääneet ovat toistaiseksi keijunmekot, ne eivät edes itäneet. Onneksi niitäkin voi ostaa valmiina amppeleina puutarhalta. Kokeilin myös suippopaprikaa, rapsuttelin siemeniä multaan suoraan paprikasta. Yksi iti ja sitten kuukahti.

Röyhelöreunainen Rococo -orvokki iti 110%:sesti, niitä pitää heti huomenna ruukuttaa isompiin. 

Että on tässä kaikenlaista pientä värkättävää ennenkuin pääsee virittelemään painepesurin letkuja kasvihuoneen suuntaan ja pesemään lattiaritilöitä. Mikäli yltiöpäiset tomaattikokeiluni elävät kasvihuonekauteen saakka, pitää miettiä millaisiin pyttyihin niitä istuttaisin. Tallinvintillä olisi isot läjät käytöstä poistettuja hevosten ruokapyttyjä ja vesipaljuja, ne saattaisivat toimia tomaattiastioina? Pitää vain porailla muutama reikä pohjiin. Osa vuotaa valmiiksi kun Ponimies tykkäsi seisoa hokkikenkineen tyhjässä puurokupissa.

Tämmöistä tänne, ihan tavallista ja turvallista perusarkea. Kaipa se aurinko joskus tännekin muistaa paistaa ja ikiroudaksi uskomani talvi joskus loppuu.

Valoa viikkoosi !

Maaliskuu maata näyttää ?

Talven tiukka ote jatkuu.

Viikonloppu meni lähinnä vällyjen alla yskiessä ja räkiessä. Samaan aikaan pihan lumipeite paksuuntui taas kerran parin kymmenen sentin verran. Plääh, kuka unohti peruuttaa talven tilauksen?

Säät todellakin sahaavat ärsyttävästi keväisestä kohinasta talvisiin tuiskuihin. On aika surkuhupaisaa, että pikkutirpat lurittelevat yhä piteneviä lirkutuksiaan jostain tuiskun keskeltä, ketään ei näy, mutta onneksi on ääni tallella. Kuvan kukko on tätä kirjoittaessa piilossa, ei näy eikä kuulu.

Ratsastuskenttä on aurattu, toivoakseni viimeisen kerran tälle keväälle. Nyt kun aurinko ja tuuli pääsevät kunnon tehoilla töihin, hiekan pitäisi paljastua aika sukkelasti ja kuivuakin samoin tein. Ponit ovatkin viettäneet extrapitkää talvilomaa ja etenkin Kasperi Kurittomalle tekee hyvää päästä käytöskoulun kevätlukukauden opintojen pariin.

Ponien lomailu jatkuu vielä parisen viikkoa, huomisesta alkaa kevään yo-kirjoitusten savotta ja se pitää Torpan Abin lukupuuhissa. Täytyy vain toivoa, ettei nyt päällä oleva mikälieflunssa täysin tärvele tiistain äidinkielen koetta. Perjantai-iltana haki kaiken lisäksi sormeensa tikin, superterävä fiskarissilainen on paha peli muullekin kuin tulppaanin varsille. Ei nyt enempää vastusta tarvitsisi.

Vällyjen alla köhiessä on ollut aikaa antaa ajatusten harhailla pihahommiin. Mitään isompaa piha-askaretta en ole vielä keksinyt, eiköhän entisten istutusten ja penkkien ylläpito ja fiksailu riitä. Jos talven jäljiltä on aukkopaikkoja, niihin voi aina tunkea vaikka pioneita tai jotain muita helppoja.

Keväällä, sitten kun maalis/huhtikuu maata vihdoin näyttää, yksi suurimmista iloista on löytämisen riemu. Tarkoitan kaikkia niitä uusia istutettuja jotka eivät ole vielä juurtuneet päässäni olevaan istutuskarttaan. Muistelen istuttaneeni syksyllä useammankin uuden ruusun, kahden paikat muistan, muut jäävät löydettäviksi.

Yksi ikuisuusprojekti pihalla tätä nykyä on ja se koskee pihatien reunaa. Paikka olisi loistava pitkälle ruusurivistölle tai jollekin muulle ihanuudelle. Ongelmana on -kuinka ollakaan- talvi ja lumi. Istutusalueen päälle kertyy metrinen kinos, joskin se sulaa sukkelasti. Viettävä rinne tontin aurinkoisimmalla paikalla antaa paljon mahdollisuuksia ja nielee satoja taimia jahka toteutukseen joskus pääsen.

Noh, flunssa jatkuu ja talvi myös, on aikaa ajatella ja harkita vaihtoehtoja.

Näihin kuviin ja tunnelmiin.

Olosuhteiden uhri !

Näin särmänä (yläkuva) olivat taimilaatikkoni tomaatin kylvön jälkeen (helmikuussa) ja eilen maanantaina oli juhlallinen siirtoistutus isompiin purkkeihin. Kaikki oli ihan hyvin ja iloissani kannoin purkit eteläikkunalle hyvään valoon.

Aamulla näytti tältä:

Joopa joo ja niinpä niin. Se oli varmaankin Felix joka ei huomannut purnukoita ajoissa, vasta sitten kun ne rojahtivat kaikki kerralla lattialle. Ilmankos se keltainen roisto loikki yläkerrasta silmät lautasen kokoisena ja pysytteli sen jälkeen visusti tuvassa. Tai sitten köntys oli Elmo, se pönttö ei tunne häpeän käsitettä.

Joka tapauksessa, tuhon tunkioon olivat tomaattini tuomitut. Jälleen kerran.

Mutta periksihän en ihan helpolla anna, niinpä tänään ei aloitettukaan uutta islantilaisneuletta, vaan kun muilta hommilta ennätin, piti kylvöpuuhiin ryhtyä uudemman kerran.

Samat lajikkeet siellä on kakkoskylvöksessäkin, kanadalaisia siemeniä tosin ei enää ole ja sekös harmittaa. Nyt pelasin kissavarmaa peliä ja kiikutin neljä purkkia Seniorikansalaisen hoteisiin. Suurin osa on kuitenkin itämässä pesuhuoneen lämpimällä lattialla ja jahka sieltä taas niskalenkit näkyy, pitää kehitellä jokin äärimmäisen kissaturvallinen ratkaisu.

Niin että kyllähän minä taimia kasvattaisin, mutta olosuhteet ovat haasteelliset.

Pitkää ikää tomaateille !

Muilta osin tämän vuotinen laskiaistiistai sujui ihan sutjakkaasti. Mielessä käväisi islantilaisneuleen sijaan kissannahkarukkastaitelijaksi ryhtyminen.

Siemenpakkaamollakin pyörähdin, nyt on kanasilla evästä kevääksi. On kauraa, vehnää ja ohraa. Nokkikoot sieltä mieleisensä. 

Keskiviikolle on luvassa heinätoimitus, ennen pahimpia rospuuttoja otetaan varastoon ainakin pari paalia. Ei niillä ihan laidunkauteen päästä mutta toivottavasti aika pitkälle yli kelirikon. Silloinhan meidän heinämies ei kuskaile mielellään mitään.

Sitä saakin sitten askaroida tovin jos toisenkin, ennenkuin tallin pariovet saa leväyttää auki. Lunta kun on kuitenkin jonniin verran sinnekin kertynyt vaikka auramies pyörähtää tallipihallakin aina käydessään. Tänään hain pöntöllisen sulatussuoloja, niillä pitäisi jään pehmitä sen verran, että pystyy hakkaamaan petkeleellä pintaa rikki.

Huomiselle en toivo enää yhtään uusintakylvöä. Kostoksi aiemmista rötöksistään survon Elmon taas kerran kylpytakin hihaan ja leikkaan kynnet. Tiikerin karjuntaa luvassa.

Toimeliasta keskiviikkoa !