Luopumista

Taas ollaan maanantain illassa. Aurinkoisen ja hyytävän kylmän päivän jälkeen taivas meni pilveen ja nyt on taas lämmin hönkä ilmassa, taisipa sataakin jonkin pisaran.

Ensimmäiset pakkasaamut on nähty täälläkin. Kylmimpinä päivinä varjoisan seunustan jäähuurre ei katoa päivän aikana ollenkaan ja esimerkiksi yksi varjon puolen lintuallas on ollut jäässä aamusta iltaan.

Toisaalta on ihan kiva kun on taas jäykkä ja rapiseva ruoho tossun alla, toisaalta kaipaan hellepäivää enteilleitä kesäaamuja. No joo, on ikinä hyvä, just nyt on ihan mukava vuodenaika.

Koirapojat riemastuivat erinomaisen paljon ensimmäisenä jäisenä aamuna. Salonkipoikien herkät anturat saivat shokkihoitoa heti aamupissan aikaan.

Kasperponi on jokseenkin tyrmistynyt äkillisestä kylmyydestä, tuskin on pakkasta ikinä vielä kokenutkaan? Ainakin se kasvatti salamana itselleen muhkean talvitakin, valehtelematta parissa päivässä pörhisti pilkullisen runkonsa ympärille pehmoisen talviturkin. Nyt se on vielä koomisemman näköinen, täplikkäissä villahousuissaan.

Ottoa selkeästi korpeaa koppurainen maa tarhan portilla. Välillä näen sen tuijottavan kaihoisasti laitumelle, tänä vuonna laidunelämä jäi monen sattuman summana varsin vähään.

Otto on ollut muutenkin vapaalla. Torpan Abilla oli kirjoituskiireensä ja sitten oli muutaman päivän reissu Lontooseen. Kasperilla on syytä aloittaa syyssulkeiset joista pääsee sitten lomille viimeistään jouluna. Kaikenlaista kurittomuutta ja ilkitöitä on yön pimeinä töinä häärännyt. Minä en ole vielä keksinyt miten se kumihuuli onnistuu nyhtämään tallin oven kynnysmaton karsinaansa tai oman sadetakkinsa karsinan puolelle. Kaikkien fysiikan lakien vastaisia tapahtumia. Ja silti tapahtuu.

Ruskahan se on täällä meilläkin.

Vielä ei ihan huiminta syyslehtien ilotulitusta ole nähty, paljon on lehtiä puissa ja kovasti ihmettelen pihlajien touhua, ei meinaa väri vaihtua millään.  Tuurenpihlaja on ihan vihreä palmukasvi edelleen, sama vika muilla sorbuksilla. Näitä kirjavampia pihlajia löytyy kylätien varresta, kauniita ovat. Marjoja oli viime syksynä niin paljon, että puut meinasivat lyyhistyä taakkansa alle. Tänä vuonna marjoja on todella vähän. Vain valkomarjapihlaja näyttää tekevän suht normaalin sadon. Pikkuinen sulohelmipihlajani ei tehnyt vielä yhtään marjaterttua.

Voisikohan tästä nyt ennustaa jotain? Viime syksynä oli hurjan paljon marjoja ja niin tuli luntakin vaikka joku sanonta kahdesta taakasta onkin. Noh, tämänkin asian näkee kun malttaa odotella kevääseen. Että oliko paljon lunta ja silleen.

Vielä ei kuitenkaan tarvita pysyvää lunta, siitäkin kyllä saatiin ihan uskottava näyte viime perjantaina. Onneksi ei tarvinnut lähteä autolla sen kummemmin mihinkään, pahaa keliä ja pahaa jälkeä oli liikenteessä ollut.

Muutama kasvikin pitäisi vielä istuttaa. Ja valkosipulin kynnet jemmata maahan.

Kieltämättä syksy on kaunis, raikas ja ihan piristävä vuodenaika. Onhan se toisaalta toki luopumista, kesästä, valosta, väreistä ja lämmöstä. Lintujen maastamuutto on täydessä käynnissä. Majesteettinen kurkiaura läpsytteli kovalla metelillä yli ja seitsemän joutsenen laivuekin liikkui lounaaseen päin. Pikkulintuja pyörii jo kovasti pihalla, tintit penäävät pähkinöitään ja varpuset kärkkyvät siemeniä.

Tässä on kovasti pohdittu Nassemestarin tilaa. Koira oli meillä tupaukkona sen aikaa kun mummo oli palosiivousevakossa ja meillekin paljastui seniorikoiran tilanne. Se on käytännössä ihan kuuro, näkö on mitä on ja monta närästysoksennuslänttiä ilmestyi matoille (Sic!) päivittäin. Jonain päivänä Nasse on niin väsynyt, ettei meinaa jaksaa kävellä aamulehteä hakemaan reilun sadan metrin päästä.

Se on totinen päivä meille kaikille kun Naaderi lähtee viimeiselle eläinlääkärikäynnilleen. Toivottavasti se päivä ei ole vielä huomenna, vaikka henkisesti olemme asiaan valmistautuneet, luopumisen lopullisuus tuntuu kovalta.

Vanha on vähän väsynyt

Tällä viikolla on muitakin muutoksia. Perikunnan nuorempi joutui vaihtamaan koulua ja jättämään hyvin alkaneet IB-opinnot sikseen. Uudessa koulussa on onneksi paljon kavereita ja jahka urheiluakatemian koordinaattorin kanssa saavat reivattua kurssit ja tavoitteet kohdilleen, napero saa entistä enemmän tukea tavoitteilleen. Se on hyvä homma se. Kun vielä sopeutuisi opiskelemaan suomeksi.

Iso-J pakkasi autonsa ja suuntasi pohojammaalle.

Tähän loppuun erityisen paljon aurinkoisia ajatuksia, taistelutahtoa ja sinniä kauas Atlantin taakse Sudburyyn. Isoja muutoksia sielläkin.

Mukavaa viikkoa, missä lienetkin !