keskiviikko 13. kesäkuuta 2018

Ainahan sitä saa yrittää


Juuri nyt ajankohtaista on puutarha ja siellä turaaminen.
Ylimmässä kuvassa on tilanne Miinanköynnösten osalta tasan kuukausi sitten, 13.5.
Seuraavassa kuvassa tilanne eilen, 12.6.

Olivat kuukauden aikana kasvaneet hirmuiseksi vyyhdiksi, luonnollisesti kiipeilivät naapurin tukikepeissä, eivät omissaan. Seniorikansalainen nuo pajusta katkomansa tukikepit taimille tökki. Jossain vaiheessa hän oli sitten vähän tiivistänyt taimia eikä ilmeisesti huomannut köynnösten taipumusta kiertyä myös naapurikasviin.

Minun piti noista värkätä oikein hienot ja rehevästi kukkivat amppelit ja kiipeilevät köynnökset mm. ulkosaunan terassille. Nyt ne on juntattu yhtenä vyyhtinä kolmeen isoon ruukkuun.

Osa piti leikata toisistaan irti, että sain vyyhdit pilkottua kolmeen osaan.  Saa nyt nähdä mitä tuostakin sotkusta kesän mittaan kehkeytyy.

Eikä tämä seuraavan kuvan lyijykukan poikanen kovinkaan hyvinvoivalta näytä.


Hohhoijaa, olen tainnut todistaa viherpeukalon taitoni, peukalo on homeessa.

No, yrittänyttä ei laiteta joten ei kun uutta matoa koukkuun ja uusia yritelmiä:


Trendikkäät lavakaulusviljelykset ovat nyt rantautuneet Torpan yrttitarhaankin. Maanpeittokankaan asettelun jälkeen kärrättiin Perikunnan vanhimman kanssa kumpaankin lavaan kärrylliset maatunutta pollen papanaa. Lantakerroksen päälle kippasin yhteensä 280 litraa pussimultaa per lava.

Luulisi nyt mokomassa multapedissä kasvavan muutakin kuin vesiheinää.
Ainakin minä yritän.

Lavoissa kasvaa nyt ostotaimina timjamia, ranskanrakuunaa, rucolaa ja basilikaa. Omatuotantotaimina seassa on muutama samettikukan taimi, jotain espanjalaista yrttiä (ihan laillista) ja pari kirjopäivänkakkaran taimea.

Siemeninä jemmasin multiin erilaisia salaatteja, krasseja, hajuherneitä, punaisia kehäkukkia sun muita. Ai niin ja värillisen porkkanalajitelman.

Voihan se vielä leväksikin muuntua, saatan olla hieman runsaskätinen kastelussa. Pitääkin kollata netin reseptiarkistoista miten voi käyttää leviä ruuanlaitossa. Eikös se ole joku uusi trendikin ?

Kokemus on minusta koulinut sangen skeptisen, näissä kahdessa ruukussa pitäisi olla sinistä ja valkeaa sinisarjaa. Ei minusta siltä näytä.


Kasvihuoneessa näyttää kuitenkin ihan lupaavalta;


Onneksi minulla on tuttavalta saatu lipstikka joka kärsii varsin vakavasta grandioosista. Jo tässä vaiheessa kesää se huitelee jo yli metrin korkuisena.

Lipstikan vieressä on yksi projekti jossa mitään ei ymmärtääkseni voi tyriä. Kärryllinen kiviä.


Yrttimaan puolella lähes kaikki käytävät on suojattu maisemointikankaalla ja joutilaisiin reunoihin on kerätty isompaa ja pienempää kiviainesta. Pitää miettiä jotain kuorikatehommaa isommille alueille. Sepeliä tai hiekkaa en oikein viitsisi sinne vyörätä. Kuvissa näkyvät ruskeat katekankaat on tämän projektin tarkoitus peittää pikkukivillä.

Pikkukiviä, isompia kiviä ja kaikenlaisia liuskelaattakiviä nousee hevostarhassa pintaan. En oikeasti ole tajunnutkaan mikä eroosiovaikutus hevosilla on maaperään. Tämmöisenä kuivana keväänä asia on todella tullut selväksi.



Tämmöistä yritelmää Torpalta tänään, motolla 'voit uskoa itseesi ja olla silti ihan pas-ka'.

Leppoisaa loppuviikkoa, missä lienetkin !

Ilta-auringossa

6 kommenttia:

  1. Erittäin hyvin sanottu siellä perällä! (viitaten ruoho sinun mottosi) 😅

    VastaaPoista
  2. Siellä ammennetaan taas isolla kädellä ihan kaikkea! Tervetuloa taikaisin kevääseen tänne pohjoisen. Tuomet varjopaikoissa kukkivat edelleenkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en kuulu niihin joita kokemus opettaisi ;-)

      Huomiseen!

      Poista
  3. Eipä taida sinisarjaa purkissasi olla kuin yksi taimi, valitettavasti! Olen kasvattanut vuosia sinisarjaa toivoen, että se täyttäisi purkin ja alkaisi kukkia - odottavan aika on pitkä.

    Upea yrttitarha sinulla ja kasvihuoneen elämä! Vahvasti miinanköynnös on kasvussa! Taimetin hajuherneet ja hankin niille edulliset tuet - lopun elämääni kestävät ja niistä riittää vielä perinnöksikin - harjateräksestä ne on pätkäisty. Ei näy kauas, isäntä potee vakavaa köynnöstukiallergiaa (odottakoon vaan, kun laitan kolme kolmemetristä salkoa pystyyn ruusupapua varten, luulen että jotain sanomista voi tulla, päähän laitan vielä kukkapurkin - saas nähdä mitä siitä sanoo hän).

    Mutta, sinulla on kivaa tiedossa - turvallista matkaa ja riemullista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se ryökäle hankala. Tuo vihreä kasvusto ruukkujen keskellä on varmaan jotain rikkaruohoa. Ai että ärsyttää.

      Yrttimaalle saa kärrätä kiviä vielä paljon. Onneksi niitä on ehtymätön varasto hevostarhassa. Ja naapuri teki uuden perunapenkin, en ole ikinä nähnyt niin kivistä peltoa. Ihan kuin jotain muinaista pirunpeltoa, tiedäthän niitä muinaismuistoja?

      Kivaa luvassa, sitä kohti !

      Poista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com