Klapihellan huminassa

Tätä kirjoitellessa on jo kahdeksas tunti ilman sähköjä. Toivo -myrsky on puhutellut meitä tänään. Klapihellassa humisee mukava lämpö, ruoka saatiin pöytään grillistä ja hellalta. Puhelimia voi ladata autossa. Ei tässä vielä hätää kärsitä, toisetkin 8 tuntia voitaisiin muuten olla sähköttä, mutta hautomakoneessa on uusi jymysatsi kultamunia eivätkä ne varsinaisesti kehity huoneenlämmössä.

Blogin tekeminen on hitusen hidasta 3G -yhteyden varassa ja kuvien lataaminen vie ikuisuuden. Lisäilen kuvia sitten kun sähköt tulevat. Sillä kyllähän ne tulevat, voimistuvasta tuulesta huolimatta yhtiön laskutuksen on pyörittävä. EDIT: sähkö räpsähti päälle ajassa 22.46, oi riemua !

'Issaan Siiri'

Oli vallan mukava joskin turhan hätäinen visiitti maan eteläiselle syrjälle.
Siskolikka oli ponnistanut tarjoomukset, Kummipoika ponnistanut mainion todistuksen ja muutenkin kaikki oli mallillaan. Pohjois-Haagan kortteerissa yövyttiin oman kummitätini luona ja siellä hurmaava harmaa isovillakoiraherra Alpo keräsi taas kerran pisteet kotiin.

Seuraavat kemut ovatkin mitä ilmeisimmin täällä meillä. Ainakin ilmoitin jo osalle juhlaväestä, että pitävät vuoden 2019 lakkiaispäivän kalenterissaan vapaana.

Kotona asiat olivat poissaollessani pääsääntöisesti hyvin. Mitä nyt Lähinapero oli hieman omavaltaisella iltalomalla. Palautui kuitenkin hyvässä järjestyksessä kotiin ja aloitti kesätyöurakkansa.

Naapuriapu oli taas kerran korvaamaton, en tiedä miten ikinä voin korvata. Hevosille kun ei ole ihan helppo aina saada lapsenlikkaa. Pakkaan edelleen värikkäitä munia kennoon ja toivon letunpaistajalle kestävyyttä, sinne naapuriin. Sähkökatkoksen vuoksi kävivät hakemassa meiltä vettä, onneksi voi edes sillä tavoin auttaa.

Ponimiehellä kävi pyhäiltana vieraita. Oikein pätevän ja mukavan tuntuinen ihminen olikin. Ajatusmaailmat tuntuivat käyvän melko lailla yksiin mitä hevosen kanssa olemiseen ja tekemiseen tulee. Onneksi tässä ei ole kenelläkään kiire ja saavat tutustua yhdessä ihan rauhassa. Silti se olen minä joka viimeisen sanan asiassa loppujen lopuksi sanoo. Olen kuitenkin varsin luottavainen, sisäpiirissä kun homma pidetään eikä mahdollisesta hevoskaupasta kylillä tarvitse huutaa, paikalle tulee vain oikeasti tolkun ihmisiksi tiedettyjä lajin harrastajia.

Pikkuisen silti oli palaa kurkussa ja hikeä silmässä kun ajattelinkin Ponimiehen mahdollisesti jossain vaiheessa poistuvan näiltä tiluksilta. Ei, en ajattele sitä tänään.

Kesäkuu teki mullistuksen säätilaan.
Kuivaa on toki edelleen, varsin vilvoittava tuuli puuskii pohjoisen kantilta ja rakkaat salavani varistavat risuja ja roskia pihaan pikkuisen liian paljon. Ensin pitää haravoida ja sitten pääsee nurmikon kimppuun.  Poissa ovat helteet ja paiste, harmaan kirjavia pilviä on taivaalla enemmän ja vähemmän paksuna peittona. Mutta sehän tässä tilanteessa on hyvä, että hirveät sääsket ja muut innittäjät ovat jossain muualla kuin iholla.

Nurmikon leikkaaminen onkin vähän kinkkinen homma. Toisaalta rikkakasvit rehottavat päätä pidempänä kuin varsinainen nurmikko, toisaalla varsinainen nurmikko on paikoittain rapisevan ruskean kuivaa. Joten teen melko turhaa työtä jos vain katkon kaulat voikukilta, nehän pomppaavat takaisin kun leikkurin perävalot vielä vilkkuvat horisontissa.

Pihamaalla on nyt pikkuisen välivaihe, kukinnan suhteen.
Valkoiset sireenit alkavat olla upeimmillaan ja lumipalloheisi kukkii suorastaan raivokkaasti. Toivottavasti mikään öppiäinen ei rumenna sen kukintaa tänä vuonna.

Pioneissa alkaa olla isot nuput ja paljon muurahaisia kömpii tahmatassuina nupuilla. En ole niitä pois koskaan häätänyt, kaipa ne tietävät mitä tekevät eikä pioni näytä olevan milläskään.
Kartanonpioniparkani ei kuki tänä vuonna, sen ainokaisen kukan varsi oli tuhannen mutkalla ja lopulta täysin katkipoikkinyrjähtäneenä. En tiedä oliko tuhon viimeistellyt muuan höpelö spanieli vai kenties touhukas Seniorikansalainen.

Yökötystä pidätellen lorottelin muutaman kannullisen nokkosvettä liljojen niskaan. En millään haluaisi kemikaalein myrkytellä joten nokkosten varsista saa veteen liottamalla aivan kauhean luonnonmyrkyn.  Toivon sen tehoavan liljakukkoihin.  Jos ei sekään auta, vaan ne punaiset penteleet riehuvat edelleen liljakasvustoissa, voidaan ihastella kukkien sijasta reikäisiä lehtiä.

Jos minä olisin liljakukko, pakkaisin kamani ja keräisin vehkeeni suunnatakseni raikkaampiin maisemiin. Nokkosvesikylpy on kuvottava. Hyvää maanantaita vaan sinne punakukoillekin, härifrån tvättas.

Jonkinlaista imurin ja mopin kanssa suoritettavaa pakkoliikehdintää olisi suotavaa tehdä, Iso-J ja Etänapero palaavat keskiviikkona.

Palaillaan taas !