Jopas jotakin

Rouvien täysistunto

Just. Kesä on ihan kohta ohi ja täällä rouvat makaavat tuon näköisinä pesässä. Eivätkä ole ainoat. Kääpiökochien puolella kesämökki on täynnä kurnuttavia emäntiä ja kukko nuorikoineen istuksii yöt ulkona orrella.

Kanalahommat ovat muutenkin nyt ajankohtaisia. Se kanala jota kaveri myi pois ja joka olisi meille justiinsa passeli, taitaa nyt jäädä saamatta. Kuljetus tulee niin valtavan kalliiksi, ettei ole järkeä lähteä ilmeisestikään kuskaamaan. Itse asiassa, kuljetus maksaa varovaistenkin arvioiden mukaan enemmän kuin itse rakennus. Plus verot päälle.

Onhan se vähän omaakin saamattomuutta kun en heti kevättalvella tajunnut pyytää tarjouksia kuljetuksista ja ottaa selvää niinkin olennaisesta asiasta kuin kuljetuksen leveydestä.

Nyt pitää sitten miettiä koko kanalahomma uusiksi. Kaikki eivät talveksi mahdu, osa on pakko laittaa pakkaseen tai myydä. Niin että lissee tipuja ei välttämättä olisi tarvittu tähän tilanteeseen.

Tarttuva tauti tuo istumakuume 

Tänään olin todella mielenkiintoisessa tilaisuudessa jossa käytiin äärimmäiseen tarkkaan koko työhistoriani. Parituntisen tapaamisen jälkeen sain kotitehtävän ja seuraava tapaaminen on jo ensi viikolla. Jos ja kun tämä homma etenee maaliin saakka, pääsen ilmeisesti työkokeilun kautta syksyllä muutamaksi kuukaudeksi töihin ja sitähän ei tiedä mitä homma poikii jatkossa.

Parasta tässä on se, että tässä kokeilussa on ns. kaikki väylät auki. No en minä ehkä hävittäjälentäjäksi päädy tai ryhdy balettitanssijaksi. Mutta noin muuten, monta reittiä on tämän myötä auki. Myös ne alat, joita olen aina tuntenut omikseni mutta joille en syystä jos toisesta johtuen ole kuitenkaan päätynyt.

Oli oikeasti piristävää kelailla auki työhistoriaani ja muistella entisiä työpaikkoja. Tajusin, että olen saanut tehdä ihan äärimmäisen mielenkiintoisia juttuja. Eihän minun työurani ole hohdokkaan nousujohteinen ollut, niin että nyt olisi komea titteli ja virkaura huipulla. Mielenkiintoista on ollut ja pääsääntöisesti aina on ollut kiva duuniin lähteä.

Sokerina pohjalla, nyt minulla on tilaisuus hakeutua työkokeiluun juuri sille alalle joka on ollut jollain tavalla haaveena ikiajat. Sittenhän tuo selviää, onko kutsumus ollut oikeaan suuntaan vai vieläkö kurssia reivataan uusille ulapoille.

Tämmöistä tänään.

Töitä tarjolla

Nyt ei tarvita valtion johtajaa eikä muutakaan päällikköä, niitä on tällä mäellä ruuhkaksi asti.
Bannerin tekijää tarvitaan.

Semmoinen nuori, multitalentti ja muutenkin reipas visionääri (vanhakin on ihan ok) voisi suunnitella ja toteuttaa uuden ilmeen Torpan vanhalle blogille. Johan täällä on vuodesta 2009 asti kukuttu Karjalan käkösenä ja vasta kertaalleen on paita pesty/käännetty.

Että nyt saisi uutta kuosia laitella. Semmoista Suomi200 -asennetta vanhoilla kuvilla. Kuvat saapi vapaasti valita Torpan arkistosta, uusiakin otan jos kysyntää ilmenee. Ja toki saapi tänne tulla inspiraatiota hakemaan. Koneet ja kamerat annetaan käyttöön eikä netin käytöstä peritä mitään. Mieluummin ulkoistan koko homman ja kerään kiitokset.

Hyvästä työstä maksan palkan.
Tarjottele tekelettäsi, jutellaan.

t. Hirnakan Armo

Joka aamu armo uus

Niin hieno nimetön perenna

Tässä voidaan vähitellen katsoa tämä armon kesä 2017 nähdyksi. Ei ole enää montaa almanakan lehteä käännettäväksi kunnes syksy ja syyskuu saa.  Vielä on vähän rusketusta jäljellä käsivarressa, muualta on turha rusketusraitoja enää etsiä. Onneksi saatiin viettää lomaviikkoja Hipsaaniassa, ihminen tarvitsee aurinkoenergiaa ja luontaista d-vitamiinia, parhaiten sitä saa auringosta. 

Villasukista ja välihousuista minä saan vain syyhyttävää ihottumaa ja ankaraa pingotusta korvien väliin. Etenkin kesäkuussa (jolloin satoi vielä lunta) ja elokuussa (jolloin pitäisi olla intiaanikesän lämpö).

Onneksi ei sentään sada. Taivas on harmaa ja ankea, lämmöt rehvakkaasti +14° ja ihan oikeasti oli tosi vaikea repiä positiivista energiaa maanantaihin ja alkavaan viikkoon. Iloitsen siis sateettomuudesta kun en muutakaan keksi. Eikun joo, keksin! Tämä viileys aiheuttaa sen, että kukat kukkivat ennätyspitkään. Vieläkin on pioneissa nuppuja ja muutama ruusu ei kertakaikkiaan saa ensimmäistäkään nuppuaan auki. Pitäisiköhän ne leikata ja tuoda maljakkoon? Leimukukkia ja päivänliljoja saa vieläkin odotella, kultapallo ei taida edes ehtiä kukkaan. Mulla loppuu kuulkaa maljakot tätä menoa jos ennen halloja meinaan kaikkien kukinnan nähdä.

Vara-aurinko

Aamulla Torppa hiljeni kun yksi toisensa jälkeen katosi harmauteen. Iso-J onkin tällä kertaa pisimpään reissussa, piipahtaa ennen kotiintuloaan Saksassakin. Yritin kyllä ankarasti vihjailla, ettei Piha/puutarha/vapaa-aikamessuilta voi tulla kotiin ilman, että tuo vähintään viisi kiloa kukkasipuleita mukanaan. Veikkaan, että ne viisi kiloa tuliaisia ovat erilaisia makkaroita.

Tuntuu vähän oudolta, että ensi viikonloppukin ollaan ihan keskenään ja ruohonleikkuukin on nyt minun vastuullani.

Toisaalta nyt voin keskittyä kaikenlaisiin puuhasteluihin joissa nyt poissaoleva henkilö on toiminut ns. jarrumiehenä. Kunhan saan pakolliset pakkotyöt eli siivouksen ja paperihommat tehtyä, ryhdyn sekoittelemaan kalkkimaalia ja suttaamaan vanhan kanalan seiniä uuteen uskoon. Muutama muukin työmaa on aloittamista vaille valmis.

Ensin pitää kuitenkin tehdä huolellinen inventaario niin maalivarastossa kuin tallissakin ja sitten ajaa muutama hankintakeikka kaupunkiin. Harmillisesti väliin on muutama tapaaminen joissa pitää olla ns. ihmisvaatteissa. Toivottavasti olen oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja asiat lähtevät rullaamaan. Niistä lisää tuonnempana jos aihetta ilmenee.

Pikku-Elmo on kotiutunut vähän turhankin hyvin, sillä killiäisellä on järisyttävän kokoinen ego ja sairaan nopeet kintut. Paksut sedät Felix ja Oscar ovat ihan vastaantulijoita kun elosalama nimeltä Elmo pääsee vauhtiin.

Tästä on hyvä jatkaa tiistaita päin, joka aamu armo uus.

Koipeliinit

Taannoin sain illalla hälytyksen pihalle, Iso-J touhotti kovasti ja hosui eteläpellon alalaitaan. En minä mitään nähnyt (ei oo ikänäkö ongelmana, ei). Vasta kun älysin ison tumman möhkäleen olevan kohde, minulle vihdoin valkeni, että hirvihän se siellä laidunsi. 

On se iso, on se ruma ja on se ihmeen ketterä. Noin isoksi elukaksi todella äänettömästi se liikkui eikä pelännyt meitä yhtään. Iso-J löntysteli laitumen alalaidalle asti, noin 20 metrin päähän tästä elukasta. Sitten se otti muutaman askeleen ja siirtyi pajupuskan taakse jääden sinne ruokailemaan.

Kyllähän tässä hirviä liikkuu, mutta en ole vielä noin läheltä nähnyt. Ainakaan toistaiseksi ei ole yhtään hirvikärpästä näkynyt, ei tarvitse näkyäkään.

Saskatoon

Tämä päivä on mennyt vähän pelastusarmeijalle. Vettä sataa tasaisen tympeään tahtiin eikä pihahommiin oikein pääse. Eikä kyllä kovin kummoisia venetsialaisia vietetä tänään. Ei ainakaan syödä ulkona.

Näitäkin virransäästöpäiviä tarvitaan, otan mallia Elmosta ja lataan oikein kunnolla.
Tänään se koipeliini oli meiltä hävöksissä. Aika iso on tämä talo kun täältä yrittää pientä kissanpentua löytää. Lopulta se löytyi toisesta vessasta, oli nukkumassa vessapaperivarastossa.


Mielessä kävi jo vaikka minkälaisia kauhuvisioita, Elmo kun tykkää ryömiä nukkumaan ahtaisiin koloihin. Pesukonettakin katselin jo pelonsekaisin tuntein. Onneksi ipana oli turvassa ja herättyään nälkäinen. Ensi viikolla tyrkkään ahmatin kitusiin matokuurin.

Nyt kuitenkin venetsialaisten hengessä piiitkä rivi tuikkuja palamaan ja nauttimaan lauantai-illan rauhasta.

Mukavaa iltaa!

... Loading ...

Ullatuuus

Elmo Killinki on asettunut taloksi!
Hurisee ja pärisee, naukuu ja murisee. Laaja ääniskaala löytyy, aina oikea ääni tilanteen mukaan.

Isot Setäpojat ovat ottaneet Elmon vastaan setämäisen arvokkaasti ja kohteliaasti. Ei turhaa murinaa tai ukkomaista jupinaa. Ainakaan niin pitkään kun pentu ei pysty loikkaamaan setäkissojen perässä samoille korkeuksille. Eivät tosin paksut sedät kovin korkealle hypi, maha on painava kun se on iso.

Peetun ja Leffen mielestä Elmo on jännä ja kiinnostava ja ehdottomasti pitäisi päästä hoitamaan pientä. Pieni vain on vähän vastaan yliaktiivista hoitamista.

Näillä lähdetään viikonloppuun, Heipatsut!

Laidunkausi loppui sateiden myötä

Silppua

Meillä ei ole mitään salattavaa. Ei.

Yllätysmunat

Joku näistäkin munii jo

Räjähtänyt 

Syksyinen aurinko

Punaista kultaa

Mustaa kultaa

Niin ei mulla muuta ollut kuin laittaa tänne muistiin näitä kuvia.
Kanalian väki puuhaa ihan omiaan, nuo pari ekan kuvan emäntää jemmaa selkeästi jotain vaikka muuta väittävät.

Sinisiä yllätysmunia löytyy lähes päivittäin. Yllättävää tilanteessa on se, että sinisiä munia munivia kanoja on yksi. Tekeekö se siis munia kahdessa vuorossa?
Kanatarhasta isojen tyttöjen osastolta löytyi myös aivan uusi vaaleanpunainen munaelma. Jännää seurata millä tahdilla orpingtonit, rockit ja faverolle alkavat munatuotantonsa. Kohta ollaan taas omavaraisia munien suhteen.

Vaikka kesä kääntyy vääjäämättä lopuilleen, värit senkun paranevat. Hempeys on nyt jo mennyt, nyt saadaan räikeää oranssia, kirpeää punaista ja mustanpuhuvaa. Syysleimut aloittelevat huikeaa loimotustaan.

Väriä elämään!

Ikinä en oo hampaita pessyt.
Enkä pese.
t. Ponimies

Muistiinpanoja

Tähän alkuun vähän synkempiä sävyjä, viimeaikaiset uutiset meiltä ja maailmalta eivät ole millään tavalla mielialaa kohentaneet ja taivaalta vihmova vesi omalla tavallaan tahdittaa murheenpieksämää mieltä. Aurinko pimeni Barcelonassa ja seuraavassa hetkessä mustuus iski Suomen Turkuun. Maailma on rikki, nyt pitää koota sirpaleet ja jatkaa elämää.

Enempää en tästä sano, mielestäni on sanottu jo liikaakin. Nyt tarvitaan tekoja eikä sanoja. Viisautta päättäjille ja voimia kaikille muille.

Tuo ylläoleva ruusunnuppunen on (muistaakseni) nimeltään Hope for Humanity, kanadanruusujen kestävyyskokeilun testiruusuja. Sopii nimeltään oikein hyvin tähän aikaan jolloin toivoa ei saisi menettää vaikka usko onkin koetuksella. Erityisesti usko ihmisyyteen.

Teen täällä varsinaista kestävyyskoetta, ihan epävirallista mutta sitäkin rankempaa, ruusujen kannalta. Viime syksynä unohdin kolme ruusunreppanaa koirien kustavaksi purkkeihinsa, vähän ennen routaa kaivoin niille hätäpäissäni pienet poterot ja peittelin lehdillä, turpeella ja lannalla. Ihme ja kumma, keväällä niitä punnersi valoa kohti ja nyt on kukittu jo monta viikkoa.

Lajikkeet ovat Hope for Humanity, Aspirin ja (muistaakseni) joku Mrs. Cabot. (Tita, auta!)

Tämä nuppunen onnistui keplottelemaan läpi hyttysverkkojen ja parkui pihamaalla. Ensin kylläkin havahduin kukkapenkkiin eksyneen Oscarin surkeaan ujellukseen, tämä roisto oli jo lyllertänyt kauemmas. Mitähän siitä olisi tullut jos Felix olisi survonut paksun persauksensa aitan kissanluukusta ja törmännyt siellä majaileviin siileihin? Tai naapuruston kissoihin jotka paiskivat ylitöitä ja kuutamokeikkaa myös meidän pihalla kun eräät kuorsaavat saunanlauteilla ja näkevät hiiriä korkeintaan painajaisissaan.

Kissakysymys on juuri nyt vähän akuutti. Nimittäin havahduin siihen, että minä siivoan näiden ronttien sotkuja ja kannan ruokaa niiden pohjattomiin viemäreihin vatsoihin. Eikä kumpikaan katti edes ole minun. Tiedäthän, sillä tietyllä tavalla minun henkilökohtainen kissani? No nyt on sitten olemassa Elmo -niminen killinpentu ihan joutilaana ja uutta kotia vailla. Se olisi justiinsa minun kissani. Mutta koska eräs jarru nimeltä Iso-J on niin pahuksen suppea ja rajoittunut, hän ei minulle edes kissaa suo (tihihhii)... Oi jospa salama iskisi sen miehen päähän vähän järkeä ja suopeutta.

Talli koki vuotuisen kasvojenkohotuksen Perikunnan vanhimman toimesta. Ryönät ja roiskeet on kuurattu pois ja pinnat maalattu. Vielä olisi maalattavaa ennenkuin otetaan kuivikepaalit sisään ja tarjoillaan poneille ensimmäinen iltapuuro sisätiloissa.

Ne ryökäleet ovat olleet kotona jo viikon. Toistaiseksi ovat päivät laitumella ja yöt tarhassa. Totutelkoot kuivaheinään ensin ulkona niin pitkään kun säitä riittää ja sitten otetaan uuden sadon paalit syöttöön ja ponit sisään.

Ponien kotiinpalusta ei irronnut minkäänlaista draamaa. Ne marssivat traileriin kiltisti ja kotona lampsivat laitumeen niinkuin aina ennenkin. Päät alas ja syömään. Ei villejä ilopukkeja, ei niin ensimmäistäkään. Ponimies taisi päästää pitkän pierun.

Laidunreissu oli tehnyt hyvää molemmille, ne nimittäin tekivät töitäkin reissullaan. Eli eivät ihan valtavia silavapalleroita sentään ole.

Toki 24/7 pellossa eläminen näkyi jouhissa ja karvoissa, yksi jos toinen paikka repsotti ja tasainen rapakerros löytyi kummankin nahkasta. Huolella on hankauduttu mutakuoppaan ja kirputettu toisiaan.

Molemmilla helisee takakengät viittä vaille irti joten aivan ykkösluokan akuuttiasia onkin soittaa kengittäjä paikalle. Sitten pestään ja puunataan ja esitellään vähän varusteitakin, töitä pitäisi kumpaisenkin aloitella.

Syksyn urakoista suurin on Oton uuden satulan etsiminen.

Muita juttuja:

Koulut ovat alkaneet ja meillä on jälleen ekaluokkalainenkin. Tämän ekaluokkalaisen aapiset ovatkin aivan uutta kokoluokkaa, englanninkielisiä opuksia. Lukion IB-linja on tässä Torpassa aivan uusi tuttavuus.

Siskolikan pojat kävivät pikavisiitillä mummolassa, tänään kumpikin vaihtoi Suomen sateet Skotlannin vastaaviin, toisella alkoi jo kolmas vuosi, toisella ensimmäinen.

Leffe osui trimmeriin ja kuosi muuttui taas sileäksi. Tässäkin oli asialla Perikunnan vanhin jonka vastuulla alkaa olla Torpan väen ulkomuodon fiksaaminen lähes kokonaan. Vain kampaamopalvelut on (toistaiseksi) ulkoistettu.

Peetulla oli treffit ja seurauksia odotellaan.

Tätä kaikkea ja paljon muuta, tästä se on vaan jatkettava arkea eteenpäin !

Kotikaupunki

Liikenneympyrätaidetta

Tänään oli hieno päivä tepastella turistina kotikaupungissa. Meillä on täällä oikea superviikonloppu tapahtumia. On iskelmää ja on poppia, on Parafest ja Elokarelian iso koiranäyttely. Oli Puolustusvoimien konsertti ja kaikenlaista muuta hulinaa,  ennätyssuuret kansainväliset suurmarkkinat tietysti myös. Myyjiäkin 35 eri maasta.

Torin paikalla on kuoppa ja siksi toritoiminnot on hajasijoitettu. Hauskaa tässä on se, että toritoiminnot ovat näillä väliaikaisjärjestelyillä parhaimmillaan. Tavallisilla viikoilla tori ja sen kippolat ja kuppilat ovat Sininen virta -nimisellä kadunpätkällä. Homma toimii ihan älyttömän hyvin ja paikka on todella sopiva. Tiivis ja kompakti. Paljon parempi kuin se lattea ja laaja, tylsä ja tapahtumaköyhä iso, tuulinen aukio. Uudelle torille on paljon painetta olla edeltäjäänsä parempi.

Nyt homma siis toimii. Kansainväliset suurmarkkinat on hajasijoitettu joen varteen, rantapuistoon ja matkustajasatamaan, Pakkahuoneen puistoon ja Rantakadulle. Kaupungintalon ympärillä on kerrankin elämää ja se on hyvä. Olin todella iloinen kun ajelin Suvantosiltaa joen yli, ihmisiä oli paljon liikkeellä.

Voi vain kuvitella miten kivalta tuo ranta näyttää illalla, ravintolalaivat valoineen ja torikojut.

Joenranta etelään, alas joensuuhun asti 

Jokiranta pohjoiseen, oikealle jää Ilosaari (remonttityömaa)

Kaupunki elää ja kehittyy huisaa vauhtia. Ilosaari on vielä pari viikkoa remontissa, siitä tulee hieno vaikka viime keväänä kaupungista kuului valtava poru ja parku, kaatoivat nimittäin remontin alta paljon puita ja mylläsivät rakkaan Ilosaaren aivan mullikolle. Laguuninkin vedet sotkivat.

Kaupunki kasvaa joen vastarannalle, kaupungin kasvuvisiona on aikaansaada symmetrisempi keskusta kahta puolta jokea. Nyt asemanseudulle, itärannalle kaavaillaan kylpylää, matkakeskusta ja tuhansia asuntoja.

On kiva nähdä kaikki tämä kehitys ja etenkin sen vauhti. Mitä enemmän nostokurkia kaupungin siluetissa näkyy, sitä elinvoimaisemmalta näyttää ja tuntuu. Eikä täällä tyhjää tilaa rakenneta, kaikelle on kysyntää. Aiemmin on rakennettu paljon laitakaupungin teollisuusalueelle. Ensimmäinen alkaa olla jo täynnä elämää, nyt rakennetaan itäpuolelle jo uutta.

Kaikkea ei onneksi uudisteta, meillä on ihan hirmu hieno kaupungintalo, Eliel Saarisen luomus:

Kaupungintalo on komea 

Viimeiset vanhat puutalokorttelit on kunnostettu upeiksi keitaiksi keskelle kaupunkia. Taitokortteli on  täällä jo käsite joulumarkkinoineen ja ympärivuotisine toimintoineen. Nyt viimeiset puutalot saavat vihdoin kunnostuksen ja niiden keskelle rakennetaan pilkuntarkalla suunnitelmalla upeita asuintaloja. 

Turha kai sanoa, että a) ne ovat kalliita b) ne myydään 90%:sti ennakkoon. Eikä niistä pelkkiä rikkaiden reservaatteja tule, siellä on seassa Wanhan kulman puoti, Perheentalo ja monta muuta toimijaa. Ilahduttavan monta yksityistä ravintolaakin, ei pelkkää osuuskaupan ketjukuppilaa.

Paljonhan täältä on purettu vanhaa ja hienoa, rakennettu tilalle sutta ja sekundaa. Surkeana esimerkkinä 80-luvulla rakennettu Poliisi- ja oikeustalo on jo homeineen purettu, uusi poliisilinnake on värkätty joen itärannalle, se otetaan käyttöön ihan lähiviikkoina. 

Nyt on myös hurja forssi päällä kehittää pyöräilykeskustaa ja pyöräilybaanoja. Moni katu kavennetaan ja päällystetään punaisella asfaltilla, niillä edetään kevyen liikenteen ehdoilla. Sekin on varmasti ihan mietitty juttu vaikka paikallislehden palstoilla on hurja pulina ja ilma epäilyistä sakena.

Taitokortteli ja Surakan pihaa

Kuvat eivät ole missään loogisessa saati järjellisessä järjestyksessä. Johtuu ihan siitä, että seilattiin rantaa edestakaisin ja näpsin puhelimella kuvia moneen suuntaan. Enkä nyt jaksa niitä veivata sen ihmeemmin kunnon järjestykseen.

Nämä pari kuvaa (alempana) ovat joen itärannalta, Penttilänrannasta. Siellä oli ennen teurastamo, makkaratehdas, tukkuliikkeitä ja kaikkea muuta teollisuutta, mm. saha ja kaiken keskellä ratapiha. Nyt massiiviset maaperän puhdistukset on tehty ja uutta rakennetaan vimmatulla vauhdilla.

Jostain syystä kuvista on jäänyt pois kaupungin korkein kukkula, Tikkamäki sairaala-alueineen. Tuolla taustalla se kuitenkin olisi jos olisin älynnyt kuvata paremmin. Valtavan iso ja kuitenkin ihmisenkokoinen asuinalue tuonne kehittyy. Siellä on myös iso ammatillisen koulutuksen kampusalue.

Yliopisto valtaa alaa kaupungin länsilaidalta, siellä alkaa hirmuinen myllerrys aivan lähiaikoina.

Entinen teurastamon alue, nyk. Penttilä

Penttilänranta 

Tätä kaikkea muutosta ja myllistystä seuratessa on hetkittäin pysähdyttävä muistelemaan menneitä. Olin itse poissa tästä kaupungista parikymmentä vuotta. Siinä ajassa muuttui paljon. Jos lukijakunnassa on vanhoja, poismuuttaneita joensuulaisia, tulkaa nyt kiireesti katsomaan. Kohta ei nimittäin muista eikä tunnista vanhoja paikkoja.

Vauhti ja tahti on hurja. Lännestä päin tultaessa saa olla tarkkana, että hoksaa vanhat kulmat Linnunlahden kohdalla, kohta siellä on muuri asuinkerrostaloja edessä. Idän puolella maisema on kehätien ansiosta muuttunut valtavasti ja uutta rakennetaan niin, että pian ei erota Pyhäselän ja Joensuun vanhoja raja-alueita toisistaan.

Pakkahuoneen katto ja torikojut

Kreikkakin tuli kylään

 

Aiemmin tällä viikolla on tapahtunut kaikenlaista.
Kirjakaupasta kannettiin lukiokirjoja kotiin ja pääsen lempipuuhaani, päällystämään kirjoja. Odotan kuitenkin, että myös Perikunnan nuoremman koulu alkaa ja opettajat vahvistavat kaikki kirjat.

Taloon on myös saapunut yksi uusi läppäri lisää, nykyisin kun lukio-opintoja ei voi suorittaa ilman kannettavaa. Meillä on nyt omenakoneet kaikilla paitsi Iso-J:llä, hänen toimistohuoneensa onkin nykytekniikan museo nokialaisine puhelimineen ja kaikkine windows -vehkeineen. Minä sanoisin kauhukabinetiksi ellen pahemmasta tietäisi...

Siskolikka on saateltu tänään junaan ja lienee jo laskeutunut kotiinsa. Olipa mukava viettää yhdessä kiireetöntä aikaa. Käytiin pari kertaa mustikassa. Saatiin suut ja näpit sinisiksi ja pakkaseen muutama kilo puhdasta marjaa. Eiväthän ne vielä riitä, pakko on ottaa kontaktia torikauppiaisiin nousuviikolla ja kysellä muutamaa laatikkoa.

Jokirantaa

Säät ovat olleet mitä sattuu. On tullut vettä, tuullut ja tottavie on tarjennut pihalla shortseissakin.
Se mitä kovasti ihmetellään on räkättirastaiden kato ja sääskien vähyys. Paarmoja saadaan varmaan ensi viikolla kun hevoset tulevat kotiin.

Sääskien vähyyden selittää ennätysmäinen pääskysten määrä, niitä on monta pesällistä ja välillä saa väistellä ettei osu suoraan poikasten lentoreiteille. Ovat aika huimia ja lentävät mielellään isojen salavien alapuolelta.

Tänään muuten syötiin ekan kerran tälle kesälle Takapihan Tavernassa !

Huomenna mieluisia vieraita ja muuta kivaa, adios taas.