maanantai 3. huhtikuuta 2017

Räksällä on asiaa

Dunelt
Terkkuja kanalasta. Siivouspäivä olikin tänään ja minulla oli erittäin tarkka valvoja. Ystäväni Dunelt ponnahti ensin kädelle ja siitä nostin mokoman häirikön oven päälle. Sieltä se pomona vahti, että otan jokaisen kikkareen ja heinänkorren pois hänen residenssistään. Että minä tykkään tuosta kukosta.

Uusi viikko pyörähti käyntiin ja myös Iso-J:n auto kiepahti eteläntielle. Nämä viikot muistuttavat toisiaan, samalla kokoonpanolla mennään arjet ja sitten perheenä viikonloput. Eipähän tule turhaa nahinaa ja kahnausta kun ei koko aikaa samoilla neliöillä pyöritä.

Tälle viikolle on kaikenlaista tapaamista, istuntoa, palaveria ja ajamista. Rehuja, kuivikkeita ja ruokaa. Pääisiäisruohonkin muistin, laitan sen heti huomenna niin ehkä ehtii Pääsiäiseksi. Ja omenapuun oksia voisin muutaman hakea sisälle maljakkoon.

Saa nähdä miten oma kunto kestää, tänäänkin rojahdin sohvalle kesken päivän ja otin vajaan tunnin nokoset. Ties mikä unitauti minuun on nyt iskenyt, mikään uni ei meinaa riittää. Ei sillä, en minä valita jos yöllä nukkuisin katkotta. Mutta nämä päivän unikohtaukset ovat pahoja. Ne oikeasti lamaannuttavat ja sitten on vaan pakko vetäistä vaakaan. Tälleen suorin sorkin Oscarin tapaan.

Reipasta viikkoa!

Sunnuntain säädöillä

6 kommenttia:

  1. Suhde pysyy tuoreempana, kun on vähän väliä toisinaan. Me kaksi vanhaa varista kuljetaan näitä samoja neliöitä täällä. Ilman nahinointeja, koska olemme jo riittävän vanhoja eli laiskoja nostamaan kissoja pöydille. Hyppiköön itse jos haluavat :D

    Toivottavasti saat uutta virtaa kevään myötä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan noita yhteisiä vuosia jo aika liuta :D

      Nyt on laturit hukassa, väsyttää.

      Poista
  2. Huolestu vasta sitten, jos et nukuttuasikaan piristy.
    Minä nukun tällä hetkellä miten sattuu - kunhan työt tulee hoidetuksi ja saan nukuttua vuorokaudessa sen 7-8 tuntia, asia on ok.

    Oscarilla on hyvät säädöt.

    OP

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uni auttaa vain muutaman tunnin. Sitten taas väsyttää. Ihan tyhmää, mutta kuulema hyvin yleistä näissä vaivoissa.

      Oscarin ilme on juuri nyt hyvin hapan. Ruokaa ei ilmeisesti ropise kuppiin riittävällä nopeudella. Minä yritän vähän säännöstellä ryökäleiden ruokailua, syövät enemmän kuin kanat.

      Poista
  3. Kannattaa nukkua silloin kun nukuttaa, on se sitten päivällä tai yöllä.Toki yöllä mielummin, aamuyön tunnit ovat pitkiä pohtia asioita. Täälläkin ns. Sudenhetki on tuttu ja aina ei välttämättä tunnista onko R-kodissa, H-kodissa tai Koti Kodissa. Take Your Time Kuomaseni<3! Tänään olen väännellyt kesäsuunnitelmia suuntaan jos toiseen, sekä iki-ihanan Fuerten ja muun tahon kanssa. Toivon niin että asiat loksahtaa kohdalleen...! Hugs from Nemppa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, otan unen silloin kun se annetaan, se tässä pitkässä sairauslomassa (loma on oikeasti ihan jotain muuta) on etuna, että nukkua voi periaatteessa aina kun väsyttää. Paitsi auton ratissa.

      Myötätuulta suunnitelmiin, Fuertelle ja muulle!

      Poista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com