Ponnistaa

Kuva: Taru K.

Ponnistaa pitäisi. Ainakin tästä henkisestä poterosta takaisin elämään. Hirveän helppoa se ei ole ja hitauskin on pakko hyväksyä. Olen istunut ammattilaisen jututettavana nyt kaksi kertaa ja kyllä siinä naisessa joka opastajakseni tälle parantumisen polulle on annettu, asuu viisautta. Sain kotitehtävän jonka lukeminenkin uuvuttaa, mutta onneksi tässä on aikaa muutama viikko työstää tehtävää ja vastauksia. Ja vastauksissa ei ole oikeaa ja väärää, kaikki on sallittua. Niistä sitten keskustellaan.

Tänään ponnistettiin Esikoisen koeviikkojen kolmas koepäivä. Onneksi olin älynnyt aikatauluttaa oikein, luppoaikaa ei juurikaan jäänyt mutta kahville kerittiin. Hänelle oli varattu aika ihotautilääkärille omituisten iho-oireiden selvittämiseksi ja hyvä käynti se oli. Lääkettä tuli monella kympillä ja ehkä tässä nyt urtikarian eli nokkosihottuman diagnoosilla mennään, aurinkohoito on paras hoito. Siksikin Hispaniaan. Oireet alkoivat jo viime elokuussa ja kaikkea on kokeiltu, siedätystä, kosmetiikan karsimista ja ruokavaliota. Sisäilmaongelmaakin epäiltiin, mutta se on kokonaan toinen juttu. Valitettavasti.

Nuorempi kituu koulussaan vielä muutaman viikon, tänäänkin piti käydä liikuntasalin ovella hengittelemässä monta kertaa ja päänsärkyhän siitäkin liikuntatunnista tuli. Huomenna olisi valinnaisliikkaa ja lisää päänsärkyä. Laittelen päivän aikana anomukset, että hän voisi suorittaa liikuntatuntinsa muualla. Tuntuu, että yksikään koulurakennus ei ole terve. Miten tähän on päädytty?

Onneksi asumme vanhassa hirsitalossa joka on kyllä hetkittäin kylmä, mutta kukaan ei yski, niiskuta eikä tule kotona kipeäksi. Tämä on terve talo ja sitä terveyttä vaalimme kyllä huolella.

Ja se varsinainen ponnistus, herääminen.
Miten voi olla niin vaikeaa? Herätä? Pysyä hereillä? Toimia?
Päivänokosten sijaan rötkötin soffalla koirien tyynynä tunnin, odottelin kengittäjää.

Ponimies sai etukenkiinsä uudet hokit kadonneitten tilalle ja tietysti asiaankuuluvan vuolun sinne alle. Nyt kelpaa taas kirmata, seuraavat kengät ovat kesäkengät sitten joskus toukokuussa. Oton etuset laiteltiin irronneen talvikengän takia jo pari viikkoa sitten.

Nyt pitää erityiset kiitokset antaa kengittäjälle. Hän soitti, että olisi kulmilla ja joutoaikaa olisi. Minun ei tarvinnut jahdata miestä eikä päivystää puhelinta. Viimeksi kun hän kävi, olin itse kaukana poissa, hän haki Oton tarhasta, kengitti, lakaisi ja lähti.

Hevosväki tietää mistä luksuksesta on puhe.


Tämän päivän kaupunkikuormasta purettiin talliin kuivikkeita ja rehuja, nyt taas rehulaatikoissa tuoksuu kesä ja kuivikevarastossa on hälytysraja hiljainen.

Huomiselle on lukiolaisen lukupäivä ja minulle HBO-päivä, tallihommien lisäksi, tietysti. Little big lies on kohtuullisen koukuttava sarja, yhden jakson perusteella todettuna.

Kivaa keskiviikkoa, kevättä kohti vaikka hammasta purren.

Kevätiltana