maanantai 17. huhtikuuta 2017

Ponimiehen pääisiäisriehaa



Pääsiäinen loivenee loppuaan kohti ja Torpanmäki on taas hiljentynyt entiseen rauhaansa. Vieraat lähtivät ja arki alkaa taas. Molempi parempi.

Pääsiäisenä ponitkin pääsivät hommiin, erityisesti Ponimies ahkeroi. Kentällä ja pellolla tapahtuneesta aktiivisuudesta olen erittäin iloinen, suorastaan hyrisen hyvää mieltä.

Tänään aamulla tallissa sen sijaan odotti vähemmän mieltä ylentävä näky. Siellä oli kaaos.

Muuan poni oli päässyt karsinastaan vapaaksi ja käyttänyt tilaisuuden todella perusteelliseen inventaarioon. Luojalle kiitos sekä tallin väliovi rehutilaan pysyi kiinni, että liukuovi heinävarastoon (ja ulos) pysyi kiinni. Harjanvarsi oli tutkimusten tiimellyksessä lipsahtanut liukuoven alla jarruksi eikä nerokas ponimme onnistunut keplottelemaan välioven kahvaa alas ja auki. Toinen harjanvarsi (muovinen) oli huolellisesti hokkikengällä tallomalla muotoiltu uuteen, ergonomisempaan kaarevaan muotoon. Norjalaista designia...

Trulli vai Poni?
Parempiakin aikoja on nähty
Karkki JA kepponen !

Täpötäysi tallin roskis oli huolellisesti inventoitu ja sisältö levitetty lattialle. Samoin työtasolla olleet leipäpurkki, ensiapulaatikko ja muut vehkeet radiota myöten oli maisteltu ja aseteltu lattialle upeaan kaoottiseeen epäjärjestykseen. Yksin Oton kaviorasvapurkki oli tutkittu ja purtu uuteen uskoon.

Astuessani talliin työnsankari seisoi nätisti omassa karsinassaan, kaviot somasti kynnyksen laillisella puolella.

Hirveästi en osannut jätkää kiitellä, nauruksihan se olisi mennyt ja vienyt viimeisetkin auktoriteettini rippeet. Siispä siivosin lattian, kiikutin hepat ulos ja painuin takaisin nukkumaan. Ainoa selitys tälle aamuöiselle trullimaiselle touhulle on se, että olen huolimattomasti sulkenut karsinan ovisalvan. Sitten kun heinät on syöty ja uusi päivä sarastanut, hän on ihan itse aktivoinut itseään. Poltergeistiin en usko.

Otto oli selkeästi käärmeissään yliaktiivisesta tallin yöelämästä ja ajeli Ponimiestä heinäkasaltakin pois näyttäen hapanta naamaa pitkälle iltapäivään.

Iltapäivällä Ottokin pääsi laukan riemuihin ja teki uuden kentän ympärilaukkaamisen ennätyksen. Hyvin se vetää kun on tarpeeksi tiukka kuski kyydissä.



Ponimies pääsi myös pellolle laukkailemaan kevään viimeisillä lumilla. Joku oli ajanut mönkijällä pellolle kiemuraa ja kun tämmöinen ajoura tuli Ponimiehen reitille, looginen ratkaisu tälle hevoselle oli hypätä epäilyttävän uran yli. Koska se oli kuskistakin niin hauskaa, laukkasivat ja hyppäsivät pari lisäkertaa.

Nyt tarhassa möllöttää kaksi hyvin tyytyväistä hevosta. Nämä ovat näitä hevosenomistajan hohtohetkiä, harvoin tarjolla mutta sitäkin hienompaa. Paitsi tuo talli-inventaario olisi saanut jäädä tekemättä. Huomenna on lähdettävä roskiksen ostoon ja harjanvarsikin on vääntynyt mielenkiintoiselle kiemuralle.

Tulevalla tynkäviikolla ohjelmassa on normaalien arkikuvioiden lisäksi tipujen kuoriutuminen. Perjantaina tulee päivät täyteen ja Torpan ensimmäiset Plymouth Rock tiput näkevät päivänvalon.

Näillä mennään kevättä kohti !



PeeÄäs, voisiko joku ystävällinen sielu yrittää opastaa minua lataamaan näihin postauksiin myös videoita? Muokkausvalikossa on kyllä nappula "lisää video", mutta en saa sitä toimimaan oikein. Eli teen jotain väärin. Hjälp.

8 kommenttia:

  1. Ihan selvästi trullit olleet asialla, turha syyttää viatonta luontokappaletta.

    OP

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MITÄ??!! Onko Ponimiehellä pankkitunnukset? Ihan taatusti on ostettu kommentti :D

      Poista
  2. Norjalaista designiä tosiaan. Minkäs teet, kun on levoton ylähuuli, jolla saa näprättyä kaikkea lystiä. Meillä oli yksi islantilainen ruuna, jonka takia piti karsinanoveen laittaa alalaitaankin salpa. Sinne se ei yltänyt. Mutta kekseliäisyys ja yritteliäisyys kuuluu ponimiesten töihin ja yöllähän on aikaa!

    Kesäisin ihailin virtuoosimaista taitoa päästä vihreämmälle puolelle aitaa. Ruuna oppi ryömimään aitojen ali, jolloin piti laittaa säären korkeudellekin sähkölanka. Ihmettelin miten punkero poni voi ollakin notkea ja osaava pujottautumaan kummallisista paikoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on nyt testi, jos ensi yönä on taas puuhapetenä heilunut, sitten asennetaan alasalpa myös. On nimittäin videolla oven lukitseminen yöksi.

      Skandinaaviset poniruunat ovat nokkelia, eiväthän ne olisi selvinneet vuosisatoja (tuhansia) karussa ilmastossa ilman kekseliästä luonnetta.

      "Ihastelimme" tallissa montaa ovea ja laatikkoa joita Ponimiehen utelias ylähuuli oli tutkinut, länttejä ja puurosotkua oli yllättävissä paikoissa. Onneksi ei ollut ehtinyt loimitelineelle saakka...

      Poista
  3. Ponimies on eri Mies ja on päättänyt hyödyntää yön pitkät tunnit innovatiiviseen toimintaan. Onneksi ei päässyt ruuan äärelle...hyvät ruokahalut kun hän omannee. Arki on astunut Nemppalaankiin. Eilen ahkeroitiin kahvakuulien parissa, joten tänään jäi sekä Harjun portaat että yliopiston portaat juoksematta ja kyllä oli nihkeää meno. Kauhea matkakuume vaivaa mutta saattaa joutua sinnittelemään sinne heinäkuulle huoh! Nyt yhtiökokoukseen...voi olla että on värikäs iltapuhde tiedossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se semmoinen tapaus ettei toista moista, jostain syystä Vaahteramäen Eemelin tunnuslaulu tiluttaa korvissani.... voi herranjestas minkälainen lapsi oli hän...

      Loma, tuo siunattu aika on enää alle 60 pv:n päässä ! Pienet sille viimeistään vappuna.

      Poista
  4. Voihan Ponimies sentään! :D
    Ja anteeksi nyt kamalasti kaiken kiiruksen keskellä, mutta muistuttelisin vielä kertaalleen siitä privatusta jutusta. Ehtisitkö katsoa, löytyykö se? Jos ei löydy, laittaisitko mulle viestiä, mikä ois hyvä osoite mihin sen voisi meilata? :) Tiedän, tämä on jo ahdistelua, mutta...

    VastaaPoista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com