Ei mulla muuta...

On se taitolaji tuokin!

Tässä kaikki tänään. Hmph.

Pojat, monessa mukana

Pojat saunoo

Morjensta pöytään!

Tiistaihin on tultu ja tänään meinaa ajatus karata. Syy numero 1 on hiton huonosti nukuttu l. valveilla heittelehditty yö. Jalat olivat jälleen kerran ärsyttävän kipeät, kuumat sisältä ja kylmät ulkoa ja särky siinä luussa. Aion seuraavaksi kysyä tohtori Googlelta sekä luuvalon että aavesäryt, ei ole yhtään kivaa. Joka ilta suoritan itselleni viimeisen voitelun Voltarengeelillä ja suihkin vähän myöhemmin päälle Magnesiumsprayta. Yleensä sprayn laventeliaromi tainnuttaa uneen, eilen ei.

Syy numero 2 on muuan ostotarkastus jonka tulosta odottelen enemmän kuin jännittyneenä. Että tuleeko puhelu ja millainen se on. Minun hevostani siellä ei tarkasteta, mutta kuten edellinen päiväkirjamerkintä ehkä kertoi, lumipalloefekti on lähtökuopissaan ja tuo mahdollisesti tuleva puhelu on se lähtökäsky.

---

Huonosti nukutun yön jälkeen saattelin etelän valoihin lähtijät matkaan. Nyt ovat kuulema jo Johanneksen kirkon liepeillä ja likat pääsevät muutamaksi tunniksi ihan ydin-Helsinkiin humppaamaan. Illalla sitten sinne konserttiin. Vähän minua ärsytti aamun nettilehden kriitikon nuiva arvio eilisen keikasta, ei kuulema yllä vuoden 2013 keikan tasolle. What the hittoa, joillekin eilisen ja tämän illan konsertit ovat monille faneille ihan ensimmäisiä  kokemuksia joita ei himmennä ärsyttävän kriitikon 'olen nähnyt tämän ennenkin' -asenne. Päivän kunto lienee ihan hyvä Kanadan ihmepojallakin ja toivon sydämestäni likoille kivaa iltaa. Ja tietysti kaikille muillekin Areenalle vaeltaville.

---

Eilen saatiin hevosten talvitarhaan sähköt. Testerin mukaan tälli on hyvä ja pitäisi olla talviuskottava viritelmä. Laitoin eilen viimeiset nauhat paikoilleen ja iloitsin uusista kunnollisista liittimistä. Tänään meinaan vielä korjata kentänpuoleisen pitkän sivun ylärivin eristiminen korkeutta, esteettistä silmää hiertää hirveästi kun ei ole viivasuorassa.

Lievällä kauhulla odotan Leffen ensimmäistä tälliä, se reppana kun varsin huolettomana hutkeltaa lankkujen ali ja häntä huitoo välillä vaarallisella korkeudella sähköaitaa ajatellen. Peetu ja Nasse eivät enää tälliä ota, ovat sen verran kokeneita kettuja kumpikin.

Aloitimme myös ratsastuskentän lankkujen asentamisen. Nopeasti se etenee ja upealta näyttää (ainakin omaan silmään, pinkkien lasien läpi katsottuna), kyllä kelpaa sitten hiekkalaatikossa kurvailla. Odotan itsekin ihan innoissani ensimmäistä ratsastuskertaani ikuisuuksiin. Nuorimmainen saa toki juoksuttaa ja läpiratsastaa Ponimiehen huolella pariin kertaan, niin että minulle on sitten tasainen kyyti.

Eikä työmaa olisi työmaa ilman pomoa. Meillä on Ryobin ruuvinvääntimen kutsuun välittömästi reagoiva pomo, eikä pettänyt nytkään. Turpa asentajan olalla (tai omenaeväiden toivossa taskulla) työn edistymistä kyttäävä keltaiseen karva-asuun sonnustautunut pomo, el Jefe on mainio. Ei sitä oikein raaski poiskaan hätistää, toinen on niin innoissaan surisevasta koneesta ja rapisevasta varustekassista.

Tämänpäiväiseen eristinkerroksen siirto-operaatioon saan varmasti valvonnan, Ponimies on valppaana. On se mainio.

Security check

Omena päivässä ei pidä ponia loitolla

PeeÄäs:
olin hieman huolissani hevosten talvitarhan koosta, se pieneni kentän verran ja minusta se on melko pieni nyt. Mutta aivan heti emme lähde paaluttamaan lisätilaa, antaa tilusten takalaidan vähäisen koivikon ensin vähän kasvaa ja rotevoitua. Huonomminkin voisivat päivänsä viettää, 12 tuntia kuitenkin saavat talviaikaankin ulkoilla ja mahtuu ravailemaan ja laukkapyrähdyksiäkin tekemään. Töttiksen liukupysähdys portilla on aika hieno, on se jotain oppinut jo. Alussa liukui päin porttia.

Odottavalla kannalla

Bougainvillea ja punamulta

Niiskniisk.
Ensimmäinen (ja toivottavasti viimeinen) syysräkätauti on vielä tykönäni. Mieluusti mokoman jo pois lähettäisin, vaan sitkeässä istuu tauti. Männäviikolla ensin Nuorimmainen aloitti niiskuttamisen ja sitten minä ja Esikoinen perässä. Minä olen ainoa meistä jolla tauti on lämpöäkin nostattanut, nuoremmilla vain takiainen kurkussa ja ankara nuhastus.

Onneksi nyt alkaa kääntyä ainakin Perikunnan osalta voiton puolelle, oma olo on vielä kehno ja kurja. Peruutin kaikki liikunnatkin, tiistaina olisi seuraava yritys. Senkin perun jos tämä ei tästä vieläkään asetu.

Alkava viikko tuo kaikenlaista jännää, Esikoinen lähtee pikkuserkun kanssa Isolle Kirkolle Justin Bieberin keikalle. Vielä muutama vuosi sitten se olisin ollut minä joka keikalle lähtee, mutta näin on aika muuttunut ja jään ihan sovulla pyörittämään arkea. Iso-J vie tytöt tiistaina ja lähettää junalla kotiin keskiviikkona.

Nuorimmainen odottaa kieli pitkällä tiistain ruokailua, tulin kai epähuomiossa luvanneeksi, että voimme mennä ulos syömään ja kaupungin nepalilaista ravintolaa on useampikin tuttu kiitellyt, sinne siis.

Ja jos kaikki menee niinkuin on kaavailtu, voipi Hopianuoli ampaista Jypinkylän suuntaan perjantaina. Sepä olisikin lystiä viettää viikonloppu Nempan seurassa.

Lisäksi alkavalla viikolla saattaa Töttiksen kauppa-asiakin nytkähtää eteenpäin, kaikkein potentiaalisimpana pitämäni ehdokas näyttää nyt saavan omansa myytyä ja sehän tietää kaikenlaisia mielenkiintoisia kuvioita jos ketjureaktio etenee toivotulla tavalla. Niistä sitten aikanaan lisää mikäli aihetta ilmenee. Peukkuja saa toki pitää.

Hevosten talvitarha alkaa nyt olla kunnossa, huomenna saavat isomman alan käyttöönsä. Kaikki pystytolpat on vaihdettu, eristimet on ruuvattu ja lankut maalattu. Iso-J teki ison maalausurakan sillä aikaa kun minä makasin lapamatona sängyssä räkimässä. Nyt pitää väsätä huomiseksi Iso-J:lle ostoslista, yksi lisärulla leveää nauhaa ja kaikenlaista muuta roinaa vielä tarvitaan ennenkuin aidassa sähkö kiertää ja Ponimies saa tällin jos änkeää liian kauas nurmen puolelle. Ensimmäinen uuden sadon heinäkuormakin mahtuu jo talliin, ylivuotista olen syötellyt tähän asti. Yhden päivän jumpat korvaa kesälaitumen purku ja nauhan rullalle kierittäminen. Hitollinen savotta jonka vaikein kohta on aloittaminen. Kyllä se sitten etenee kun alkuun pääsee.

Kentän valaistus taitaa tulla sittenkin voimakkaista ledheittimistä, se on tähän mennessä kaikkein järkevimmän tuntuinen ratkaisu. Eikä ole edes kallis.  Katsotaan nyt mihin päädytään, tolppa on valmiina. Illat pimenevät järkyttävän nopeasti eikä aamuisinkaan kovin valoisaa ole, ainakaan näinä pilvisinä päivinä. Tänään tuli vähän vettäkin, näyttää ihan syksyltä.

Mukavaa viikkoa, missä lienetkin!

Syyspäiväntasaus

Tänään voi kai sanoa, että kesä on mennyt ja syksykin tekee jo jonkinlaista viivytystaistelua,  tänään on käsittääkseni syyspäiväntasaus. Ja kamala kaamos väijyy ihan kulman takana. Jo huomenna se alkaa hivuttaa otettaan vallankahvassa yhä ylöspäin. Voihan rähmä sentään, vielä olisin jaksanut kesää ja syksyä pitkittää, en ole vielä ensinkään valmis räntään, pimeyteen ja kylmyyteen. Käsi ylös jos joku on?!

Eikä muuten lohduta yhtään että jouluun on alle 100 päivää aikaa. Taidanpa ostaa mielenpiritykseksi  lomalennot Hipsaaniaan ensi kesäksi, laitan siitä sitten laskurin päälle ja herkuttelen ajatuksella... mmmmm, muy bien!

Koska tänään on jo torstai (se toivojuttu nääs), otin itseäni niskasta kiinni ja puskin kaikki vähäisen bisnekseni tositteet päiväntasalle, rouva Kirjanpitelijä ehkä ilahtuu, etenkin jos vien hyvät paakelsit kylän leipomosta lahjuksena. Toivottavasti auttaa. Tilinpäätöskin olisi samassa rytäkässä eikä siitä taida selvitä ihan pullapitkolla, tarvitaan ehkä liuottimiakin paakelsien kyytipojaksi.

Mutta koska työpöytäni pintakerros näkyy jo (osittain), tiedän että siellä on herkkuna pohjalla koulutusmateriaali. Siksi jaksan reijittää, nitoa ja aikajärjestää, selvittää ja selittää kuitteja, tositteita, tulevia ja meneviä laskuja ja ottaa sen seitsemänkymmentä kopiota. Jospa tämä tilinpäätös menisi ihan puhtaasti ilon kautta, seuraavaan on vielä vuosi ja siinäkin kesä välissä.

Just. My ass. Onneksi on se koulutusmateriaali odottamassa. Ja kurssit.

Vuotuinen pähkinäkysymys Titalle

Sitten vuotuiseen tunnistamispähkinään, ettei peräti olisi joku pahuksen pähkinä tämä ihan kirjaimellisesti. Mikä on tämä pieni puu? Sen juurella kököttää Prunus tenella (mikälie) mutta tämä on ihan huimaksi herennyt ja kasvaa kuin viimeistä päivää. Toiselta puolelta nääntyi magnolia mutta tämä rehottaa.

Huolestunut puutarhuri tiedustelee kasvin toimittaneelta Titalta onko kenties kyseessä isoksikin puuksi kasvava tapaus?  Tuossa vieressä nimittäin asustaa penkillinen pioneja ja muita ihanuuksia eikä ole millään tavalla suotavaa, että ne jäävät ihan paitsioon tämän karahkan rehotuksessa.

Japanin siipipähkinä tämä ei ole, se asustaa tallipihalla maakellarin takalaidalla jonkun toisen viuhokkeen kanssa.

Eihän se nimi autuaaksi tee, tämä on minusta oikein nätti tapaus nimettömänäkin. Ja jos oikein muistan, kysyn tämän saman kysymyksen vuosittain.

Tämän minä tunnen ja tätä minä rakastan. Tämä on ihana ja iso (ainakin kolmimetrinen) ja olen ikuisesti Titalle kiitollinen siitä, että voimakkaasti vihjailit tämän olevan must -hankinta Särkän ihmeellisestä perennataimistosta. Niin onkin, aivan ihana ja upea Purppuraheisiangervo:

Pihalla on ilahduttavan paljon kauniita kukkijoita ja jonkinlaisissa ruskaväreissään keimailevia kasveja. Varsinainen ruska on tänä vuonna mitätön, koivut ovat likimain kaljuja, ruostuneen ruskeita ja rumia. Olisikohan ensi talvi kohtalokas koivuille, niitä nimittäin piinaa useampikin sienitauti tänä vuonna?

Nyt kun seitsemän vuotta on Torppaa asuttu, piha alkaa olla sitä mistä joskus haaveksin. Runsautta ja näyttäviä kasvustoja. Ainakin etäältä katsoen. Lähempi tarkastelu kertoo kyllä kuinka rikkakasvien kitkijä on ollut laiska ja kuinka viime talvi teki kamalaa tuhoa monivuotisiin. Edelleen on paikkaistuttamatta monta kasvinpaikkaa, jätän sovinnolla ensi vuoteen.

Ainakaan en hirveästi enää kitke ja revi, ihan kohtahan ne jäätyvät kuitenkin ja kuolo korjaa myös rikat. Se on hetkellinen voitto!

Tallin siivouksen jälkeen meinaan kuitenkin pari ruusua istuttaa, nyt niille on se asuinsijakin kirkastunut ja myöhemmin saavat turvakseen pari sinikuusta, katajaa ja jotain havuhommelia, riippuu vähän siitä, mitä taimistolta löytyy jahka sinne saakka ennätän.

Hankintalistalla on myös paljon jättilaukan sipuleita ja toki muutama muukin keväänkukkija, niitä on niin hauska istuttaa ja sitten unohtaa. Kevät sitten aikanaan kertoo ja näyttää mitä tuli laitetuksi.

Tämmöistä tällä kertaa, nyt hommiin kun on vauhti päällä!

Taiston latva, reilussa metrissä huojumassa

Ei se aina nukuta

Aina ei jaksa ilahtua aamukiekaisuista t. kana

Vaikka olen valvonut nykyisen tapani mukaan aamun viidenneltä tunnilta lähtien, olo ei ole oikeastaan ihan niin kehno kuin voisi kuvitella. Silloin aamuvarhaisella äänimaailma on jännä. Ensin pimeästä viheltää kaihoisa kiekaisu, jättikochinkukko se siellä pimeässä harjoittelee kiekumista.  Olevinaan salaa, ettei vain kämppiksenä elävä kääpiökochinkukko hermostu. Valon lisääntyessä kukot heräävät ja yksi toisensa jälkeen ja kajauttavat ääninäytteensä. Minä tunnistan niistä jokaisen, pirulaisen.

Viiden jälkeen meijerin tankkiautot aloittavat jyräämisen, Torpan ohi jymistelevät parille maitotilalle ja osa palailee reiteiltään. Ensimmäinen kaupunkiin menevä bussikin liikennöi silloin.

Liikenteen kohina, kyllä vaan meillä maallakin on liikennettä, kiihtyy aamun tuntien vanhetessa. Tästä suhaa ohi melkoinen työmatkaliikenne molempiin suuntiin. Kyläpahasemme tosin ei ole mikään varsinainen piilaakso, mutta on siellä kuitenkin vielä jotain elämää ja työpaikkojakin.

Moporalli koululle alkaa paljon myöhemmin, silloin aamusta pahimmat moponänisyttäjät kääntävät vielä toisenkin teiniaxen lemuisen tuoksuisen poskensa tyynyllään ja jatkavat uniaan.

Niin että nuku siinä sitten. Enkä suoraan sanoen muista milloin olisin laittanut viimeksi puhelimen herätyksen päälle, kun ei tarvitse.

Leffe oikoutuu jaloissa autuaasti ja herää vasta kun herätän, ei se luojanluoma kyllä mikään tarkkakorva vahtikoira ole. Ihan saavat rauhassa kukot rääkyä ja maailma herätä, Lefa herää vasta kun äiti herättää.

On se iso

Onhan siinä aikaisessa heräämisessä puolensa, ehtii ehkä vähän enemmän ennen kuin on pakko hypätä Hopianuoleen ja liittyä kaupunkiin taivaltavien letkaan. Mutta kun minä ihan suoraan sanon, eivät nuo 4.49 herätykset kyllä tälle ruumiinrakenteelle sovi. Ihan ovat penaalista. Mieluummin nukkuisin vielä pari tuntia ja kömpisin kaikessa rauhassa talliin ulkoistamaan hevoset. Ne ovat muuten aivan ihanan unisia ja tokkuraisia aamulla, ainakin ennen seitsemää.

Onko se sitten lisääntynyt ikä vai huono omatunto kun ei enää osaa nukkua? Toisaalta, nykyisen terve ja reipas ynnä raitis elämäni usuttaa nukkumaan ällistyttävän aikaisin ja ehkä ne unitunnit kuitenkin yön aikana tulevat täyteen kun viideltä on jo ihan pirteä. Omituista.

Ja onhan se kai niin, että tämmöinen puolisalaa muodostunut 'kierre' ruokkii itseään ja aikainen aamu vaatii tolkullisen nukkumaanmenoajan. Mene ja tiedä.

Nyt on mentävä tallia siivoamaan, siihen hommaan en aamun hetkinä ryhdy kun ei ole pakko.

Kasvaa se parta pahaäänisillekin

Ladataan....

Tässä on yli viikko vierähtänyt, saman aikaa olen kiristellyt hampaitani erittäin jumisen ja hitaan nettiyhteyden kanssa.

Vaikka meillä miten olisi wifit ja tukiasemat Torpan sisällä ja periaatteessa kaikenlaiset mahdolliset nopeutta lisäävät viritelmät, ei tämä meidän netti vain toimi. Toimii jos jaksaa, yleensä ei.

Puhelimessa sama juttu. Kaikki kanssani haloota huutaneet tietävät, että kuuluvuus Torpalla on äärimmäisen huono. Sijaintihan on mahtava eikä edes maastoesteitä tai -katveita ole, silti puhelut pätkivät. Ja yleensä puhelut menevät vastaajalle vain siksi, ettei yhteyttä saada.

Vaihtaisimme operaattoria kyllä JOS jollakulla toisella olisi paremmat systeemit tarjolla. Sitä odotellessa.

Mitä tulee Torpan Päiväkirjaan, pelkkä kuvien lataaminen on niin hidasta, ettei aika tai hermot riitä moiseen. Nytkin olisi mukavia räpsyjä varastossa mutta lataaminen ei onnistu. Kun jo pelkästään tämän tekstin näpyttelyssä on kokoajan hälytystila päällä Bloggerin väliaikatallennusten virheilmoitusten kanssa. Argh!!

---

Säät ovat olleet upeat. Aurinko, sininen taivas ja raikas syksyinen ilma. Aamut ovat viileitä ja ruoholla on häivähdys yön kylmää. Illat olemme rymynneet Iso-J:n kanssa hevostarhan ja ratsastuskentän laidoilla, nyt on jokainen pahuksen pystytolppa vaihdettu viraltapantuihin puhelintolppiin ja seuraavaksi pitäisi sutia puuöljytervasotkulla kentän tolpat. Sitä seuraava askel on kentän vaakalautojen ruuvaus, se on onneksi nopeaa kun on ihan tasainen työmaa. Iso urakka oli eilen melkein maaliin tuotu tarhan lankkujen korjaus. Sieltä löytyi useampi poistumisreikä josta Ponimies oli piipahtanut vihreämmän ruohon perässä... ja noin miljardibiljardi ruuvinkantaa lankusta poisotettavaksi. Uutta lautaa meni taas jokunen kymmenen metriä.

Juuri nyt en jaksa miettiä tarhan sähköistyksen vaatimien eristimien ruuvaamista. Sekin on vielä tehtävänä.

---

Syksy etenee ja paljon on hommaa. Arki ja arjen aikataulut tietysti sanelevat päivien rytmiä ja rytkettä, sinne sekaan pitää mahduttaa paljon liikkuvia osia, muuttujia ja muita kierteitä. Iltaisin kun päänsä tyynyyn jysäyttää, tietää tehneensä ja eläneensä.

Saikku jatkui taas, jalkojen oireet ovat viheliäiset. Mustelmaa pukkaa hillitöntä tahtia lääkkeen takia ja vielä pitäisi marraskuulle asti sitä vaivaa sietää. Onneksi on vain kosmeettinen haitta enkä toistaiseksi ole kolhinut pärstääni. Iso ja mojova mustelma kintussa tai käsivarressa ei nyt ole niin iso katastrofi kuin musta poskipää tai silmä.

Töttis ei ole vielä mennyt kaupaksi ja Ponimies on pikkuisen liian täynnä itseään ja omaa erinomaisuuttaan. Sillä rintamalla kaikki siis hienosti.
Koerapojat voivat hyvin ja Nassea piinanneet vatsavaivat ovat historiaa. Ainakin äsken Pappa veti semmoista rallia, että Leffe oli aivan vastaantulijana.
Killinpillit laiskottelevat sisäkissoina ja tällä hetkellä jätkien suurin työmaa on lojua sisäsaunan lauteilla ja tarkkailla chilipalkojen kuivumista.

Kanalassakin kaikki hyvin. Silkkiparven pistin myyntiin, ei nyt ehdi eikä kykene rakentamaan talvilaajennusta mihinkään. Pahus.

Palaan toivottavasti pian, kaikkea kauheen kivaa, missä lienetkin!

Henkilökohtaista?

Iloista maanantaita Iso-J:lle.

Kaikki neljä rengasta puhkottu.

Minun rakas Hopianuoleni säästyi koska viettää yönsä autohallin ovien takana, iso musta jäi yöksi pihalle ja tulos on nähtävissä. 

Että piti tämäkin. Onneksi on vakuutus!

Oli mulla muutakin, tämä nyt meni edelle. 

Lähtisitkö?

Tien toiselta puolen alkaa tuommoinen. Pitäisikö astua kyläkarhun reviirille ja käydä kopaisemaan saniaisten alta sieniä? 

Ensin kuitenkin varmemman saannin kauppareissu.

Kivaa viikonloppua!

Ämpärijono

Kl. 09.03

Hups, aika todellakin rientää. Tämä minun uusi elämäni etenee niin vauhdilla, että nyt olisi todella kiva tietää onko kyseessä loppukiri vai nousukiito.

Maanantaiaamuna kurvailtiin Esikoisen kanssa poikkeavaa koulureittiä ja ajettiin ensin Hopianuoli korikorjaamolle. Se pikkuinen, helmikuussa Kuopijon sairaalan parkkihallissa syntynyt vekki oli vihdoin korjauslistalla. Kiirettä ei todellakaan pidetty vaikka korvauspäätös tuli ilahduttavan nopeasti vakuutusyhtiöltä.

Noh, matkalla sinne korjaamolle vasemmalla avautui uusi uljas autoilevan ihmisen tavaratalo parkkipaikkoineen. Kesti hetken tajuta, että tuo jono joka jatkuu kuvasta sekä vasemmalle pääovelle (n. 100 m) ja oikealle (toiset 100 m vähintään), on todellakin aito jono. Ihmiset jonottivat sisään uuteen tavarataloon. Ja mitä ne siellä jonottivat...

Vähän myöhemmin

... ilmaista kalastusämpäriä tietenkin!

Siis kyllähän se on enemmän kuin tarpeellista nykyihmisen hankkiutua aamuyöstä jonopaikalle ilmaisen mainostekstisen kalastusämpärin takia! Voi jösses ja muut pyhät.

Oli kai siellä muitakin hyviä tarjouksia, tuskin kuitenkaan ilmaiseksi jakoivat ämpäreitä kummempaa. Hakusanalla ämpärijono löytyy kuvamateriaalia ja jutunpätkiä, etsi ja ihmettele. 

Minä en jonoon liittynyt vaan lunastin kahvilipukkeella kupillisen tympeän makuista kahvinlitkua ja nappasin tuoreen sanomalehden. Ulkona paistoi häikäisevän kirkas aamuaurinko ja silmät sulkemalla teleporttasin takaisin Hipsaaniaan. Kitkerä kahvinlitku palautti kiireesti takaisin kotimaahan. On se kyllä merkillistä, miten pahaa (ja haaleaa) kahvia sitä suostutaankin juomaan. Oli vain auringon ansiota, että olin hyvällä tuulella enkä mennyt kassalle narisemaan kahvista. Surullista sinänsä, kyseisen kahvini lunastin 'pahoitelulipukkeella' kun edelliskerralla kärvensivät parilaleipääni paperikääreen kiinni. Ei lahjahevosta suuhun katsota?

Maisemissa ei taaskaan ollut mitään valittamista, se on tuo meidän jokipahasemme synnyttänyt monenlaista elämää varteensa. 

Aurinkomorsian

Öljyä laineilla?

Närästyksen saattelemana ohjastin lainahoppani seuraavaan etappiin ja siitähän se viikko sitten lähti käyntiin.

Säät ovat suosineet, tänään on muutama kiivas sadekuuro tullut maahan saakka, muuten on paistanut ja ollut enimmäkseen hyvinkin lämmin.

Tiistain iltajumppana kiikutettiin Esikoisen kanssa puukuorma tuulensuojaan, siellä alkaa olla jo hyvä mottimäärä talven saunailtoja varten. Ja kyllä tuvan uunitkin saadaan lämpimäksi, ei ole puutetta polttopuusta.

Arki alkaa asettua omiin uomiinsa, uutena muutoksena lisääntynyt oma aika. Se just, jota muutama vuosi sitten kiihkeästi kaipasin. Silloin omaa aikaa oli tallin siivoukseen käytetty aika ja vähän myöhemmin liikunnan parissa ähelletyt hetket. Nyt Perikunta tulee kotiin aina minkäkin mutkan kautta ja minä saan tuhertaa omia juttujani lähes keskeytyksettä usein pitkätkin tovit. Olo on hieman hämmentynyt.

Ehkä tämä tästä, onneksi täällä ei tekeminen lopu kesken. Sussexmamma muuten hautoi sinnikkäästi itselleen tipun ja toimitti jälkeläisensä kanalassa aivan omatoimisesti pienten puolelle. Nyt se ryökäle sähisee ja nokkii kun yritän rouvan ohi kähveltämään muiden Sussexien munia. Tuo tipu onkin tämän vuoden ainokainen. Olkoon hän kana.

Nähdään taas!

Pohjanneito

Kauheesti kivaa

Leif, Äetin Poeka, on vienyt kyljessäkyhnäämisen aivan uusille leveleille. Nyt se rontti makaa jo selän takana nojatuolin selkänojalla ja pitää kuonoa olalla. Ihan kuin vähempi likitunkeminen ei riittäisi. Toisaalta, eihän tämä lemmikkien dramaattisuus mitenkään yllätyksenä tule, jokainen on oman tragediansa elämänsä tulkitsija, eläimet eritoten.

Käytin epähuomiossa *tirsk* sanaa traaginen, se on mielestäni aivan oikea adjektiivi kuvailemaan näitä meidän pieneläimiä. Koirat tuijottavat vetistävin silmin ja hoippuvat viimeisillä voimillaan nuolemaan tyhjiä ruokakippojaan, kissat makaavat liki hengettöminä ruokaa odotellessaan ja kaikki näyttävät muutenkin aina niin valtavan rääkätyiltä. Etenkin jos edellisestä ruokailusta on enemmän kuin tunti aikaa.

Tamman traagisuudesta en nyt tällä kertaa mainitse mitään ja Ponimieskin käy päivittäisen ruoka-annoksensa kimppuun kuin nälkään tuupertumaisillaan olisi. Olkoon, että juuri on tullut laitumelta sisään ja vieressä kököttää roima keko kuivaa heinää. Ja omenia. Ja muita hyvyyksiä.

Viikonloppu on ollut oikein kiva ja sopivan toimelias.

Perjantaiaamuna kiipesin ensimmäistä kertaa noin sataan vuoteen sisäpyöräilysalissa fillarin penkille ja seuraavat 50 minuuttia valutin hikeä ja muita eritteitä fillariparan päälle. Hetkellinen, voimakas pahoinvointipuuskakin tuli, sen verran oli voimakas, että katsoin jo yrjökaarelle otollista suuntaa. Onneksi meni ohi. Eikä siis mitään oikeasti vakavaa, ehkä pikkuisen turhan raskaalla vastuksella lähdin sykehuippua selvittämään. Himmasin lopputunnin ja poljin maaliin voittajana. Jatkotunnit on jo buukattu.

Lauantain tunnelmavaloja pihalta

Lauantain ohjelmassa oli siivousta sisällä ja pihalla, heräsin jo 05.54 eikä Nukku-Mattia sen jälkeen näkynyt, joten nousin ylös. Päivään mahtui paljon kaikenlaista ja illalla hörppäsin pari lasillista punaviiniäkin hyvin alkaneen 'uuden elämäni' ensimmäisen viikon kunniaksi.  Ylensyönti ja läträäminen 'vielä yhden' lasillisten kanssa on nyt passé ja kova kunnonkohotuskuuri on hyvällä mallilla. Äkkiä keho muistaa kurin ja kohtuullisuuden, toisaalta oppii mokoma nopeasti lomailemaankin. Onneksi koskaan ei ole liian myöhäistä korjausliikkeelle.

Säät ovat olleet ulkoilma-aktiviteetteja suosivat eikä edes perjantain ja lauantain välinen alkuyön kaatosadekuuro pilannut tunnelmaa. Aurinko on paistanut ja lämmittänyt, kiitos siitä. Halkoralli riihen edustalla on alkanut ja talven turvaksi on jo talletettu useampi motti polttopuuta. Lisää on tulossa ja pinoissa kuivamassa. 

Tänään sunnuntaina Nuorimmainen sai pitkästä aikaa ratsastustunnin ja tykkää kovasti opesta, välitön palaute on aina hyvä ja oppimisen kannalta tärkeä. Sen mitä tallinsiivoamisen lomassa kerkesin kurkata, meno oli vauhdikasta ja hallittua. 

Juuri nyt tätä kirjoitellessani näen tuvan ikkunasta Töttiksen pyylevän pyrstön ja leppoisasti heiluvan hännän, siellä se kopsukka kentällä askeltaa Esikoisen kanssa. Ehkä jo ensi sunnuntaina kentällä pyörii tunnin aikaan kaksi ratsukkoa.

Illan ohjelmassa on vielä kentän tolppien tasaus ja puutavaran menekin laskeminen, vielä kerran. Sitten ehkä pääsen aitalankkujen ruuvaamiseen. On vain vähän venähtänyt sekin homma.

Remonttia on suunniteltu sisätiloihinkin, meinattiin vihdoin päivittää meidän oma makuuhuone 

uuteen kuosiin, vastahan tässä on  asuttu 7 vuotta ja samoja rispaantuneita, 90-lukulaisia tapetteja ja listoja katsottu. Aiemmin (7 vuotta sitten) ostettu tapetti menee vaihtoon, on nimittäin ihan ok vaihtaa mieltä (vanha ikealainen mainoslause). Eikä sitä vuoden 2009 tapettivalintaa edes koskaan liisteröity seinälle asti. Se on sitäpaitsi ihan tylsä valkoinen. 

Se on totinen tosi, ettei täällä voi asua mikäli ei siedä keskeneräisyyttä. Onneksi epätäydellisyys ei ole koskaan ollut minulle kynnys eikä kysymys. Kaikkeen tottuu ja kaikki aikanaan.

Ponimies ei sen sijaan meinaa kestää Leffen epätäydellisyyttä, muuan spanieli oli hieman tohkeissaan kun tallissa oli iso eläin...

Nähdään taas!

Ponimiehen ilme...

Nuo koomiset keltaiset eläimet

PeeÄääs:

Esikoinen suistui Töttiksen selästä, meni kentällä ilman satulaa ja jalustimia. Tamma päätti reagoida kentän viereisen heinikon sapelihammastiikeriin ja otti sivuloikan. Kuski keikahti hiekalle ja puhalteli hetken. Onneksi mitään vahinkoa ei tapahtunut, Esikoista toki harmittaa toimia hevosensa terapeuttina ilman, että pääsee itse koskaan rennosti höntsäilemään. Aina pitää miettiä mistä se hevosen mieli tällä kertaa ehkä pahoittuu. Ja pahoittuuhan se. Aina.

Ponimies on hieno mies

Jolkotijolkoti, hölkötihölköti

Olen toki aivan täysin jäävi ja tiesmitä sanomaan Ponimiehestä yhtään mitään. Mutta sanonpa kuitenkin, on se niin hemmetin hieno hevonen. Nuorimmainen on tehnyt hyvää työtä sen kanssa, tänään harjoittelivat laukannostoja ja raviin siirtymisiä liinassa. Valtavan nättiä ja täsmällistä työtä, molemmilta.

En voi ottaa krediittejä, ne kuuluvat tälle parivaljakolle. Ovat kasvaneet yhdessä ja opetelleet juttuja yhdessä. Apujoukkoja on toki käytetty, mutta kyllä se perustyö tehdään kotona, illan tunteina ja silloinkin kun ei aina niin huvittaisi.

Ihan valtavan ylpeänä huokailen. Elämän pieniä suuria iloja.

Mas guapo caballo

Ei lisättävää