Löytöjä matkan varrelta

Meidän aitan keskikammarissa on nyt tämmöinen kulttuurihistoriallinen aarre. Vanha kunnon tuulimylly vanhoista kunnon tarpeista tehty. Nämä hätäiset räpsyt talven pimeimpänä päivänä eivät millään lailla tee oikeutta tälle hienolle esineelle.

Kyseessä on tuulimylly. Korkeutta n. 180 cm ja leveyttä vähän vähemmän. Ihan kaikkia yksityiskohtia en edes tiedä, tekijämies on ikämies ja vielä vanhempaa tavaraa ovat tekotarpeet. Seinälaudat parisataavuotiaat. Paljon hienoja pieniä juttuja, saranat ja oven haat nättejä kuin nukkekodissa, ei mitään uutta hongkongin kamaa vaan ihan aitoja juttuja.

Tälle tulee kuulema asemapaikaksi Torpan nurkan pyöreä perennapenkki, se jossa asustavat kaikkein kalleimmat pionit ja jossa on pyöreä kivi keskellä. Mietin jo kauhukuvissani miten nuo siivet hakkaavat pioninnuput soseeksi, mutta eivät ne yllä, eivät millään yletä. Joten olkoon, jos kivi on tarpeeksi iso ja sileä, tuulimylly olkoon sitten pyöreän penkin keskellä.

Mutta ennen asennusta minä aion mitata myllyn ulottuvuudet ja verrata niitä pionin ulottuvuuksiin. Better safe than sorry.

Iso-J näitä aarteita reissuillaan bongailee ja junailee myös näiden aarteiden kotiinkuljetuksen. Välillä venytetään auton kantokykyä, välillä pitää ottaa peräkärry lainaan ja vyörätä sillä löydöt perille. Onneksi perheen elanto ei tule huutokaupoista, täällä olisi semmoinen keisari joka pitäisi kaikki aarteet itsellään eikä raaskisi myydä mitään.

Kerran oltiin yhdessä huutokaupassa ja melkein piti käyttää ei-niin-perheterapeuttisia-vaimennusotteita, ettei mukaan lähtenyt pari rekeä ja muutamat kärrynpyörät. Painavan maton se ryökäle kerkesi ostamaan. Onneksi oltiin autolla reissussa, fillarilla olisi jo ollut raskaampi polkea, kotiin kun oli sieltä lähestulkoon pelkkää ylämäkeä.

Arki alkoi, vaikka sieltä ei tunnu. Vähän päästä oli pakko tarkistaa mikä päivä on kyseessä ja etenkin, onko kaupat muka auki tänään. Juu oli auki, hirveä tungos niissä ja väkeä käytävät pullollaan.

Matkahuolto oli auki ja sain Nemppakuoman joulurekilähetyksen. Kiitos rakas ystävä, jokaiselle oli jotain mieluisaa ja jopa koiratkin saivat omat nyssäkkänsä.

Peetu sai tänään ikioman mökkinsä, poikamiesboksin johon ei edes kissoilla ole asiaa. Leffe yritti ängetä sisään, mutta sai kipakkaa näädän ärinää tervetuloamenoa toivotuksena joten jätti sikseen ja näpisti sen sijaan Peetun lahjaluun. Oman vinkuporsaansa kierrätti Peetulle, joka tosin viekkaudella ja vääryydellä sen nappasi itselleen ja vingutti sitä mökissään.

Samoilla kaupoilla kun Peetun yksiö ostettiin, piti napata Leffelle hengenraikastinta. Kaikki olivat loppu. Olisikohan tuossa jonkinsortin markkinarako, suunraikastimia koirille? Pitäisikö tuoksun miellyttää ihmistä vai koiraa? Kumman sinä ostaisit, raikkaan mintun, muhineen putkiluun, rosmariinin ja muut villiyrtit vai kenties tunkkaiset pallit?

Näitä ja elämän muita suuria kysymyksia pohtien vetäydyn hetipian makuulle.
Mukavaa vuoden viimeistä viikkoa, missä lienetkin!

Seitsemän

Nyt alkaa olla Joulu 2015 käännetty historiaan. Paljon kivaa yhdessäolemista ja -tekemistä, hyvää ruokaa ja rentoa olemista. Siitähän se meidänlaisemme joulu on tehty. Ei hirveästi suoriteta joulua vaan omalla rutiinilla mennään.

Ajatus kääntyy kuin kiusallaan kohti kevättä, mutta onhan tässä vielä tammikuu ja helmikuu välissä. Ne tapaavat olla yleensä tiukkaa talvea. Vasta maaliskuu maata näyttää ja huhtikuussa kevät repeää täyteen riemuun.

Oikeasti odotan innoissani kevättalveakin, sillä jos nämä minun opintosuunnitelmani toteutuvat ja päänvaiva saadaan kuntoon, tästä on tulossa huisan kiva elämänjakso. Varmaan seilaan tunnetilasta toiseen ja taatusti täällä Torpan päiväkirjassakin asioita pohdin puoliääneen.

Joskus jostain luin, että yleensähän ihmisen elämässä asioita tapahtuu seitsemän vuoden sykleissä. Enkä sano sillä, että kaikkin asioihin voisi ihmiskurja juurikaan itse vaikuttaa. Terveys, oma ja läheisten, on asia jolle ei yleensä ole paljoa tehtävissä. Niinkuin ei moneen muuhunkaan, aina voi toivoa, mutta siihenpä se usein jääkin. Itsestäänselvää on se, että tietoisesti toimimalla tiettyyn suuntaan, asiat ehkä tapahtuvatkin niin. Mutta koskaan ei voi olla varma, että niin jatkuu ikuisesti.

Minulle tämä seitsemän vuoden sääntö on jo monta kertaa osoittanut mahtinsa. Nyt tulee seitsemän vuotta täyteen Torpalla ja nyt alkaa uusi jakso, mitä ilmeisimmin siihenkin mahtuu paljon muutoksia. Perikunta saavuttaa täysi-ikäisyyden, me kaikki vanhenemme. Toivon, että seuraavina seitsemänä vuotena voin liikunnan keinoin auttaa ihmisiä eteenpäin ja aivan varmasti se on minullekin keino pitää pää kirkkaana tulevissa koitoksissa.

Joo, en ehkä ihan itsekään ole varma mitä tuossa edellä yritin selittää, mutta kovasti paljon toivon, että vihdoin alan päästä jäljille siitä, mitä edessä olevina vuosina haluan tehdä, sitten aikuisena, isona.

Tänään tuli eteen pieni pettymys. Ponimiehen kakkoskuski jättää hommat ja etsii oman hevosen. Kysyi toki Ponimiestä ylläpitoon läheiselle tallille kun niin kovasti pitää tästä meidän norjalaisesta kiiturista. No ei lähde Ponimies nyt kotoaan mihinkään kun on kenttä ja systeemit kunnossa. Talven pimeys kun hellittää, harrastaa voi myöhäänkin eikä taatusti ole kentällä ruuhkaa.

Sikäli harmittaa, että tänään(kin) hän perui tulonsa vasta kun ryhdyin kyselemään tuleeko tänään koska pimeä laskeutui jo. Pikkuisen tuli semmoinen tunne, että joku unohti luvanneensa tulla tänään. Eikä ollut edes ensimmäinen kerta. Minusta olisi huomattavasti reilumpaa kertoa jo aamulla, ettei jouda tänään. Tai ettei huvita enää. Meillä olisi ollut monta hyvää päivänvalon tuntia ratsastaa.

Nyt on päätetty, että hoidetaan omat hevoset kokonaan itse. Ei lainata eikä lahjoiteta, eikä varsinkaan odoteta, että liikutus tapahtuu toisten toimesta. Itse kun tekee niin tietää mitä tapahtuu. PT käy sentään viikottain pitämässä valmennusta ja kevään myötä päästään harrastamaan estehyppelöitäkin.

Maanantaille on kaavailtu kaupunkireissua, alennusmyynnit houkuttavat Perikuntaa. Peetu lähtee mukaan talokaupoille, Joulupukki ei tuonut Peetun toivomaa iglua, joten koira lähtee mukaan ja valitsee semmoisen mihin mahtuu.

Vielä on onneksi viikko vapaata joten jää hyvin aikaa palautella joulutunnelmista.

Mukavaa illanjatkoa, missä lienetkin.

Tapaninpäivän hevoshurjastelut

Lainaus eteläisen Ystäväni fb-sivulta:

"Rauhallisena perhejuhlana vietetyn joulun jälkeen Tapani on ollut sopivaa aikaa nuoren ja vähän vanhemmankin väen ilonpidolle. Aamulla noustiin varhain ja kuljettiin iloiten ja karkeloiden naapureissa. Jos talossa ei oltu ehditty tehdä uuniin valkeaa, vieraat uhkasivat kaataa uunin. Talo selvisi tilanteesta vain tarjoamalla ryypyn mieheen.

Miehet kävivät aamuvarhaisella myös saunomassa. Sen jälkeen he menivät talliin ja nauttivat jäniksestä tai oravasta valmistetun rokan oluen ja viinan kera, jotta hevoset menestyisivät. Keiton luiden piti säilyä ehjinä ja jäädä talliin, muutoin tulevalle vuodelle ei tulisi hyvää hevosonnea.

Tapanina nuoret varsat valjastettiin ensimmäisen kerran ja niitä koulutettiin. Kun vanhempi väki lähti vierailemaan sukulaisiin, nuoremmat lähtivät tapania ajamaan. Hevosella saatettiin ratsastaa jopa tupaan sisään. Hevosen päähän, selkään ja harjaan kaadettiin olutta. Ratsun annettiin myös juoda olutta ja syödä kauroja. Lopuksi ratsastaja ryyppäsi tuopista ja ratsasti ulos tuvasta.

Tytöillä oli tapana antaa mieluisille pojille »tapaninlankaa», jonka pojat kiinnittivät lakkiinsa. Kerätystä saaliista tiedettiin kuka pojista oli pidetyin tyttöjen parissa. Samalla lankojen laadusta voitiin päätellä kenestä tulisi kätevin emäntä.

Tapanina muodostettiin myös lasten ja aikuisten kulkueita, jotka kulkivat talosta taloon. Aikuisten joukkoa johti tapaninpukki eli »jouluäijä», jolla saattoi olla esimerkiksi turkki väärinpäin ja tervaan kastettu vihta häntänä. Jos äijää kohdeltiin talossa huonosti, se riehui. Jos taas kohtelu oli hyvää ja avokätistä, pukki toivotti asukkaille onnea ja menestystä. Pukki lauloi:

»Lehmät maitoa antakoot,
lampaat kaksosia kantakoot,
kissan häntä olkoon kippurassa,
koiran häntä koppurassa,
sian saparo solmussa!»"

Torpan hevosvoimat pääsivät myös työnteon makuun. Kukaan ei kuitenkaan kaatanut ratsujen harjaan olutta saati juottanut päihdyttäviä perinnejuomia näille urheiluvälineille.  Sen sijaan kumpikin jumppasi itsensä hikeen. Esikoinen pyöritti pellavapäätä ja Eka Esikoinen kurvaili Ponimiehellä. Ponimies pisteli parastaan ja sai vuolaat kehut edistyksestään. Tämä syksy on kieltämättä ollut huimien edistysaskelten kausi. 

Ponimies nakkasi vasemman etukenkänsä aatonaattona hevosenkengän heittokilpailuissa yli takalaittoman rajan. Koska kengittäjää ei ole näissä olosuhteissa järkevää hoputtaa irtokengän laittoon pyhinä, sai Ponimies liikehtiä vajaapidolla. Kenttähän on superhyvässä kunnossa eli pitoa ei suoranaisesti tarvittukaan.

Koska vietän Virallista Torpan Armon vapaapäivää, hosuin ulkona myrskytuulessa pyjamanhousuissa. Crocseissa oli sentään villasukat ja untuvarotsi niskassa. Silti näpit olivat aivan kohmeessa ja kameran säädöt edelleen ties minkä mantereen mukaiset.

Oli kuitenkin kiva nähdä miten mainiosti kumpikin hevonen liikehti myös vaihtuvan kuskin alla. Kyllähän sitä itse tiedetään millä säädöillä suurinpiirtein lähdetään optimaalista liikehdintää hakemaan. Vähänkin vieraampi kuski saa tovin jos toisenkin hakea oikeita säätöjä. Tänään ne löytyivät nopeasti. Toki Eka Esikoinen on taitava ratsastaja joten yhteinen sävel löytyi molempien hevosten kanssa nopeasti.

Töttis tietysti oli aivan touhuissaan ja mennä kipsutti ensimmäiset kierrokset kuin Vermon takasuoraa konsanaan. Ponimies asetteli kinttunsa tarkemmin ja nopeammin siihen tahtiin jota kuski pyysi.

Joo, on se kyllä ilo katsoa, että tehty työ todellakin kantaa hedelmää eikä kauneus ole pelkästään katsojan hurmoslasien ansiota.

Ihan on itse saatu hevosemme pilata ja tähän on tultu. Tammastakin saisi melko vähällä laitolla ihan soivan pelin, hyvä peruskuntotreeni alle ja siitä sitten vaan hiomaan kuvioita. Hitsit kun olen ehkä vähän ylpeä meidän hevosista.

Eipä mulla tähän Tapaninpäivään muuta. Ulkona on julma talvimyrsky, sähköt eivät ole vielä räpsyneet mutta se lienee vain ajan kysymys. Nyt ollaan pari astetta pakkasella ja eilinen vesisade (joka vei lumet) on historiaa. Se mikä nyt sataa, tulee lumena, terävinä pieninä hitusina. Enpä ihan heti muista tämmöistä joulunseutua säiden puolesta olleen.

Siskolikka lähti jo aamusta ajelemaan kohti etelän valoja.

Vähitellen Torpanmäki hiljenee ja arki ottaa taas otetta. Onneksi tässä on vielä lomapäiviä jäljellä ja päivä päivältä kuljetaan valoa ja kevättä kohti. Mikäli tähän nyt jonkinlainen vuodenaikaan kuuluva talvi saadaan, se jää mitä ilmeisimmin melko lyhyeksi.

Minä lähden nyt saunaan, mukavaa illanjatkoa missä lienetkin!

PeeÄääs: voi hyvä ihme sentään mikä epeli tuo Kai Kunnas on. Viittaan tällä nyt meneillään oleviin lätkän Nuorten MM-kisoihin Äskeisellä erätauolla Kunnas blokkasi presidenttimme käytävältä haastatteluun eikä meinannut millään päästää tätä jatkamaan matkaansa. Ilmeisesti Kunnas on kaikesta huolimatta niin harmittomaksi tiedetty tapaus, että turvamiehet ja adjutantit antoivat haastattelun jatkua vaikka tilanne oli jo ilmeisen kiusallinen presidentillekin.

Näin se menee

Haudoilla käytiin

Hiljainen hetki, osa 1

Hiljainen hetki, osa 2

Torppa aattoiltana

Tuskin maltan odottaa

Oscarilla on aina jännää

Täsmälahjat

Joulupäivän rentoutta

Nassen eka selfie

Ohhoh!

Näissä merkeissä on päästy aatosta Joulupäivän iltaan, sen viimeiselle tunnille. Huomenna on vielä täysin virallinen vapaa, eihän Tapaninpäivänä tarvitse tehdä muuta, kuin korkeintaan humpatella hevosilla. Jäärekirallia ei tänä(kään) talvena harjoiteta mutta hevoset saavat satulat selkäänsä.

Turha kai mainita, se lumi joka aatoksi saatiin, kesti vain aaton. Tänään on jo satanut silkkaa vettä ja lämpötila pyörinyt plussan kesäisemmällä puolella.

Pääasia, että pukin reki ei juuttunut nurmeen vaan luisti liukkahasti kaikkien kilttimysten luo.

Meillä on ollut kivaa, toivottavasti sinullakin, missä Joulua vietätkin!
Minä taidan tepsuttaa vielä yhden kierroksen jääkaapin luota viinihanalle ja siitä sitten soffaan köllimään.

Ei mitään lisättävää

Hyvää Joulua !

Hirnakan Torppa hiljenty Joulunviettoon.

Hyvää Joulua, missä lienetkin!

Pikkuhiljaa

Nonnih, kyllä se tästä vähitellen kaiken kuumotuksen jälkeen Jouluksi muuttuu.

Eilen illalla, kun karautin ties monettako kertaa samana päivänä Torpan pihaan (oltiin Esikoisen kanssa mättämässä angsteja pois Body Combatissa), oli Siskolikan auto jo tukevasti parkissa. Kaikki kolme komeaa perillistäänkin mukana.

Kaikki olivat jo Äitikullan hoivissa saaneet evästä ja päässeet virransäästötilaan eli lojuivat pulla suussa kuka missäkin. Ainoa joka ei ole ollut virransäästötilassa on Torpan nettiverkko, se kuumottelee kuin sädekehä Torpan yllä ja kaikki manailevat ruuhkaa.

Tänään aamusta, heti kun olin palauttanut hevoset talliin ja hälyyttänyt Iso-J:n aidankorjaustoimiin, kurvattiin Siskolikan kanssa Hopianuolella kaupunkiin. Ekana osoitteena oli tietysti kuntosalin ryhmäliikuntatila jossa jumpattiin ja humpattiin hyvät ostoshiet pintaan.

Onneksi meillä oli väljä aikataulu ja ehdittiin hienosti suihkun kautta juoksemalla kahvittelemaan ennen seuraavaa rynnäkköä, näinä keski-iän ankeina aikoina; apteekkin.

Pikkuisen hiotti kuulla apteekin tädiltä, että Lyrica -reseptini on käytetty viimeistä pilleriä myöten loppuun. Eilen jäin iltalääkkeittä ja tänään aamulla vetelein vain aamuvitamiinit ja verenpainelääkkeen. Jokin sekaannus Savonmualla, selvisi kun soittelin osastolle ja selitin tilanteen.

Iltapäivällä resepti löytyikin apteekin tietokoneelta ja sain tarvittavat pillerit pärjätäkseni joulunpyhien yli.

Juostiin noin x määrä kauppoja etsimässä 'paria' tiettyä juttua. Sitten oli vuorossa ruokakauppa. Ihmeen väljästi käytävillä väkeä, kellohan toki oli vasta puolessa päivässä. Sain tykötarpeet laatikoihin, en ostanut porkkanoita ja lanttuja kokonaisena, vaan nappasin pari pötkylää kumpaakin, luomusoseena sentään.

Siskolikan ripsiräpsyhuollon ajan kurvailin kuusenkynttiläsarjaa metsästämässä ja pari lahjakorttiakin muistin hätävaraksi hommata. En kyllä voi ymmärtää, miten ihmeessä koko helvatan kaupunki menee tukkoon kun väki ryysää Sokoksen parkkitaloon ja sieltä ulos. Seassa loikkii jalankulkijoita eikä kukaan pääse mihinkään. Koska minulla on sangen lyhyt hermo ja ketterä auto, kiepsautin  vähän jalkakäytävää hyödyntäen näppärän uukkarin. Yllätyin itsekin miten kätevästi se kävi. Aika siistiä kun on auto jossa on reilusti maavaraa ja isot, leveät renkaat. Matka joutuu :D

Apteekin kautta kotiin -ja kohta takaisin kaupunkiin. Nyt kuskina oli Iso-J. Taas x määrä stoppeja ja toimitettavien asioiden lista lyheni ainakin Matkahuollon ja maatalouskaupan verran. Ja pari muuta siihen päälle. Sekä uusi visiitti ruokamarkettiin.

Nyt on varattu hevosille kuiviketta, kanoille ruokaa, kuuseen pari uutta kynttiläsarjaa ja jotain muuta mitä nyt en kertakaikkiaan enää edes muista mainita. Tuskinpa tuo nyt on tarviskaan. Kauheasti oli tuttuja liikkeellä, pankinjohtajakin siunaili joulukoristehyllyn tyhjyyden äärellä ostoslistansa kanssa.

Tätä kirjoittaessa kello käy puolta yötä, lanttu- ja porkkanalaatikot ovat uunissa ja alkavat tuoksahdella melko tuhteja joulun aromeja Torpan öiseen tunnelmaan.

Keittelen vielä perunat ja laitan ne parhaan taitoni mukaan soseeksi ja siitä sitten yöksi imeltymään. Se on kyllä semmoinen käymisprojekti jota ei syvän idän ihminen ymmärrä. Mutta joka vuosi on perunalaatikko kelvannut eikä ole piisannutkaan.

Kuusi on koristeltu ja muutenkin homma alkaa olla voiton puolella. Toki huomenna on kinkun paistoyö ja kalkkunallekin pitäisi kai jotain kypsennystoimenpiteitä harkita. Taidan ensin tutkia paketista minkälaista kalkkunaa on ostettu. Muistan kun ekana kalkkunajouluna löysin jääkaapin vihanneslokerosta käsikranaattia muistuttavan könttäreen. Onneksi se oli kypsennetty eli piti vain lämmittää. Siitä se sitten on lähtenyt rakettimaiseen kasvuun, kalkkunan kulutus Torpan joulupöydässä.

Huomiselle on ohjelmassa vielä pari jumppaa ja kalojen hankinta. Lohi oli vähissä kaikissa kaupoissa, graavilohen sain, mutta kylmäsavustettu puuttuu. Meillä ei ole kysynnän vähyyden vuoksi kovinkaan laaja kalaruokakattaus. Paria erilaista lohta pitää olla -ja sienisalaattia. Ei ole jouluhaukea, ei lipeäkalaa eikä viimevuosina edes mätiä. Kun ei kukaan ole vasiten pyytänyt niin ei ole laitettu tarjolle.

Omista lapsuuteni jouluista muistan oikeastaan vain kinkun ja sienisalaatin (jota rakastan yhä) sekä karjalanpiirakat con munavoi. Siihen päälle vielä pipareita, taatelikakkua ja joulutorttuja, en muista juuri muita makuja ollenkaan. Nyt on sen verran makuskaala laajentunut, että laatikoita pitää olla, keitinperunoita kalojen kanssa ja se kalkkuna. Kinkku tietysti myös. Lihapullat ja maksalaatikko eivät kuulu meidän jouluopöytäämme, ei täytekakku eikä karjalanpaistikaan.

Niin se maku muuttuu ja tavat siinä rinnalla.

Kuuseen on ripustettu tärkeimmät koristeet, kuten tämä ylläkilluva Perikunnan väsäämä sydän, vuodelta 2004. Kuusi on tietysti nätti ja symmetrinen, tuuhea ja tuoksuva, muotovalio kerrassaan.

Mikäli asuisin vielä kehäykkösen sisäpuolella, harkitsisin vakavasti pienen metsäpläntin ostoa näiltä seuduilta ja ryhtymistä joulukuusten kasvattajaksi. Hitaasti mutta varmasti sato metsässä kypsyisi ja eläkevuosinani (yrittäjän eläke, keheheheh) änkeäisin Töölöntorille kauppaamaan huolella vaalimiani kuusia, mojovaa korvausta vastaan tietysti. 

Nyt nautimme toisten kasvatustyön hedelmistä ja sisäpalveluksen jälkeen kuusi kierrätetään hevosten puuhapuuksi. Jonka jälkeen ranka raahataan liiteriin ja pätkitään polttopuuksi. Voiko enempää kierrättää?

Illan ohjelmassa seuraa haastavin osuus, pottujen muussaaminen ja tekeytymään laatiminen. Jännän äärellä sitä taas aamulla ollaan kun kurkkaan pottukattilan kannen alle. Kupliiko vai onko jämähtänyt klöntiksi. Siitä sitten soveltaen eteenpäin.

Mutta sen aika on huomenna. Kuten myös piparinpaiston. Nuorimmainen sai perintöreseptin haltuunsa ja teki ihan itse taikinan. Nyt se tekeytyy kylmässä. Saan olla kärppänä aamulla mikäli meinaan maistiaispalan taikinasta saada.

Takaisin hellan ääreen, moikka täältä, missä lienetkin!

Ihan nätisti ollaan, ei ole nähty Felixiä

Ai Felix, no sillä on vähän 'kiireitä'...

PeeÄääs: kukaan ei tiedä missä se pulska keltainen kissa tällä hetkellä lymyää. Kuusi seisoo pystyssä ja näyttää stabiililta. Toivottavasti katti löytyy ennenkuin on liian myöhäistä.

Valoa kansalle joka kaamossohjossa tarpoo

Neljäskin sai tulen

Melko kiva joutilas sunnuntai. Mitään isompaa en vielä tänäänkään värkännyt, varon edelleen torstain rassauksesta vähän helläntuntuista koipeani enkä lähtenyt esimerkiksi sontakärryjä lykkäämään sohjossa ryytimaan lannoitukseen. Harvoin sitä on joulukuussa lantaa ajettu lannoitustarkoituksessa ympäri tonttia. Hajoaapa vesisateessa tehokkaasti.

Ponimiehen liikehdintä jäi lyhyeksi eli lähes kokonaan väliin, koska nuoskalumi pakkautui hirvittäviksi tilsoiksi (lumiknööleiksi) ja Ponimies meinasi kompuroida polvilleen. Semmoista riskiä ei oteta eli satula pois ja lepo.

Perikunta kävi tekemässä Nuorimmaisen riparitehtävän eli lähimmäisen auttamisen. Se meinasi sitä, että merkistä liikkeelle ja takaovesta naapurin taloon. Siellä oli odottamassa keko lahjoja ja paketointitarpeet. Aikataulussa pysyivät ja työ tuli tehdyksi. 

Ensivuonna meillä ei ole riparilaista (ellei tuo epeli reputa) mutta joku auttamistyö olisi ihan aiheellista ottaa perinteeksi. 

Tuli hyvä mieli kun pystyimme todella vähin ponnisteluin auttamaan kiireistä perhettä.

Tätä meidän perhettä ilahdutti suunnattomasti muuan valonlähteen vaihtaminen.

Loimottaa

Meillä käyneet tietävät, mikä vääntö meillä on ollut muutosta saakka, koskien tuvan valaisinta. Iso-J sai muutossa tahtonsa läpi ja tuvan kattoon sarvilampun. Siis aivan järkyttävän ruman hökötyksen joka erittäin epäonnistuneesti imitoi jotain hirvensarvihimmeliä. Korrektisti ihmiset eivät ole valaisinta juurikaan noteeranneet.

Tässä syksyllä eteen tuli taas kerran ainutlaatuinen tilaisuus joka olisi ollut synti ja häpeä jättää käyttämättä. Kunnollinen ja minun mittapuullani hieno valaisinpari oli eräässä sisustusliikkeessä myynnissä. Kruunut olivat palvelleet omistajaperheen kyökissä ja jonkun sisustuvimman yhteydessä jääneet tarpeettomiksi. Hintaahan tuommoisilla on ruokottomasti, ainakin sen verran, etten minä olisi ikänäpäivänä valmis semmoista maksamaan. Hintahan on ihan eri kun Iso-J ryhtyy kauppoja hieromaan. Ja niin kaksi tuhannen painavaa valaisinta päätyi meille.

Tänään, pitkällisen pohdinnan, suunnittelun ja vitkastelun jälkeen ensimmäinen niistä on nyt asennettu ruokapöydän ylle.

Toinen kävi siinä rinnalla mallin vuoksi, mutta ei, liika on liikaa. Ehkä sitten kun tuvasta on raivattu kaikki joulukrääsä koristelu pois voidaan harkita toisen asentamista. Nyt ei.

Valoa on, vuoden pimeimpiä aikoja tässä lähestytään. Ettei jo peräti olla aivan pimeyden ytimessä, en nimittäin millään muista milloin se tasaus eli seisauspäivä on... oli siis pakko googlettaa ja tämmöinen tieto löytyi: "Pohjoisen pallonpuoliskon talvipäivänseisaus 2015 on jouluviikolla tiistaina 22. joulukuuta klo 6.48." 

Siitähän se lähtee valaistumaan, kesää kohti. Hieno ja lupaava lumipeite suli taas kerran pois, nyt lotisee loska ja crocseista on pitänyt jättää villasukka pois. Paljaat varpaat on paljon nopeampi kuivata kuin vettynyt villasukka. Crocseista en silti luovu.

Tähän loppuun vielä kuva hänestä jonka nupissa ei lamppu loimota eikä järjenvalo loista. Jouluviikolla yksi jos toinenkin alkaa kiireessä hosuessaan näyttää Leffeltä. Kauhea kohtalo.

Otetaan rennosti vaikka jouluviikko alkaakin.

Kivaa maanantaita, missä lienetkin!

Ei loimota 

#loma #happy #talvi #jekkujekku

Nätit sarjat, etsi kauneusvirhe

Aamuvarhaisella kurvailin Esikoisen kanssa aivan hirveässä lumipyryssä kaupunkiin todistusta hakemaan ja joulupuuroa syömään. No en minä saanut puuroa enkä todistusta, mutta läpäisin pari vaikeaa tasoa Farm Heroes Sagassa siinä parkkiksella odotellessani.

Kotiin ajellessa sää oli muuttunut ja vasta pyryttänyt lumi oli muuttunut hervottomaksi loskaksi. Yritin yhdestä alinopeutta jurnuttaneesta Hondasta ohi, mutta eihän se piru päästänyt vaan kiihdytti. Totesin, että kohta käy köpsästi sohjovellissä velloessani ja palasin sohjoiselta ohituskaistalta takaisin Hondamiehen perään.

Takanani tuli Audimies joka ohitteli kaikki muut ja lähti sitten  minua ohittamaan vaikka ohituskaista oli ihan just loppumassa. Sivupeilistä näin kun auto lähestyi Hopianuolen ahteria jyrkässä sivuluisussa ja sai juuri hetki ennen rysäystä oikaistua kulkusuunnan oikeaksi. Siinä se sitten hampaitaan kiristellen ajeli ihan kontissa kiinni. Ei toiminut hänellä vilkku kun ryhmittyi samalle poistumiskaistalle, ei toiminut vilkku risteyksessä jossa käännyttiin peräkanaa kylätielle ja roikkui ahterissa ihan siihen saakka kun pistin vilkun päälle kotipihaan päästäkseni.  Varsinainen molopää.

Kotona oli aikaa ottaa silmäys Perikunnan syyslukukausitodistuksiin ja kyllähän nuo aika yksitoikkoista luettavaa ovat. Nuorimmaisella oli rivissään kauneusvirhe, jekkukepposena matikasta kuutonen. Mutta teki isänsä kanssa diilin, että numero kääntyy ympäri kevätlukukaudella eli palaa siihen totuttuun numeroon. 

Ei taida polynomilaskut kiinnostaa teinihuuruissaan kihistelevää Perillistä.

Good housekeeping

Minä annoin itselleni kiitettävän arvosanan tämän päivän huushollauksesta. Pesin ja kuurasin kaksi vessan viikkosiivousta ja samaan hurmokseen hinkkasin lieden ja uunin vuosihuollon. Tuli kirkasta ja tuli puhdasta. Minä en kyllä tajua miten uuni voi mennä niin likaiseksi, kun ei siellä yleensä mikään roisku tai räisky, uunin pohjalle varsinkaan. Kaipa se on joku kotitontun pahissukulainen joka käy roiskimassa ruokaa uuneihin.

Minulle uunin putsaus on yksi jouluun liittyvä homma. Toki se yritetään pitää siistinä ympäri vuoden, mutta erityisputsaus kuuluu joulun juttuihin.  Seuraavaksi on aika kaivella reseptikirjat esiin ja tullata jauho- ja maustevarastot. Kirjaan ylös mitä tarvitaan lanttu- ja porkkanalaatikoihin, pipareihin sun muihin ja haen kaiken seuraavalla kauppareissulla. 

Jotenkin on ihan (oudon) levollinen mieli jouluruokien suhteen, kinkku ja kalkkuna on tilattu ja aikaa valmisteluille on vielä monta päivää. Kun puuro on aattona lusikoitu joulurauhan julistamisen jälkeen, alkaa viimeinen rypistys ruokien kanssa. Sitten syödäänkin pari päivää tähteitä. Ja konvehteja. Parasta joulunpyhissä.

Mitä tulee siihen 'isona minusta tulee' -projektiin, mulkkasin kuvion uudeksi. Aloitankin lempeämmästä puolesta eli pilatesohjaajan pätevyyden hankkimisesta. Perustelin itselleni asian niin, että kevättalvi on kenties kuitenkin henkisesti melko raskas, koska leikkaus, koska toipuminen. Ihan turha valehdella itselleen, etteikö asia jollain tasolla huolestuttaisi, edes vähän. Kyllä se sitä tekee.

PT-koulutusohjelma on tiivis ja rankka, pitää olla itse uskottavassa tikissä ja panostaa myös istumalihaksilla tehtävään työhön. Aloitan sen sitten syksyllä tai vuoden 2017 alussa.

Lisäksi ihana koutsini lupasi aloittaa pilateksen harrastajana jahka minä saan ensimmäisen näyttöni läpi ja pääsen pitämään harjoitustunteja.

PT-koulutuksen yritän sijoittaa Jypinkylään ja Kuopioon koska ne ovat säädyllisen ajomatkan päässä. Ihana Nemppakuoma tarjosi asuntoaan opiskelijakämpäksi, hänhän itse omien sanojensa mukaan asuu välillä Koti-E4 Hki-Jkl-Radisson. Kenties ja toivottavasti osumme samaan asuntoon joskus yhtä aikaakin. Aivan parhautta luvassa siis tuollakin saralla. Pilateskoulutus on Helsigissä, muutama keväinen viikonloppu siihen menee ja syksyllä on viimeinen rutistus.

Nyt keskityn lauantai-illan ohjelmaan. Ruokaa, saunaa ja silkkaa laiskottelua. Torstaina ropeloitu nivustaive estää saunomisen, mutta ei takkatuvassa suoritettavaa viininsärpimistä Iso-J:n saunakaverina.

Rentoa iltaa, missä lienetkin!

Tyhjennä pää, tyhjennä mieli

PeeÄääs: tuohon otsikon #jekkujekku -juttuun piti tietysti ympätä tämä talven jekkuilu. Tietysti unohdin kun oli kiire saada teksti valmiiksi ja tuli monta keskeytystä.

Niin on monta kertaa jo antanut ymmärtää, muttei ymmärrä antaa. Talvea. Hitto kun tässä sielu märkänee samassa tahdissa kun villasukat kastuu sohjossa kahlatessa (en luovu crocseista). Tämä nykyinen 'talvi' on ihan yhtä tympeä kuin sohjomärkä villasukka reikäisessä kumisaappaassa. Tai crocsissa. Ihan sama. 

Kotona

Käpälä aamulla ennen kahdeksaa

Hei te kaikki ihanat. Ihan ekaksi kiitos hurjasti paljon kaikista tsemppiviesteistä ja kommenteista joita olen saanut puhelimen välityksellä lukea niin täältä blogista kuin muistakin sosiaalisen median kanavista. Mieltä lämmitti kun ihan lähes tuntemattomat ihmiset lähettivät viestejä ja kommentteja. Kiitos kaikille, teitte tästä vähän jännästä päivästä helpomman.

Olen jo kotona ja mieletön tuuri kävi kyllä sekä kyytien että huonekaverien suhteen.

Kuten jo kerroin, aamun kyytimiehenä oli oman kylän taksi ja matka sujui rattoisasti kun oli niin mukavan leppoisa jutustelija se kuski. En minä sitten kuitenkaan saanut nukutuksi kun kahvimukissa oli useampi desi vähän parempaa mokkaa (sitä Starbucksin Colombiaa), olin virkku kuin tikka.

Huonekaveri oli rauhallinen täti-ihminen. Joskin paljastui, että hän oli minua 13 vuotta nuorempi... voisin vaikka vannoa, että lukemat olisivat voineet olla toisin päin.

Puhui vain hoitajien kanssa, me vaihdoimme huomenet ja heippaheit. Kuulin kerran kuinka hän puhui puhelimessa poikansa kanssa, perheen koiralla oli jotain peräpään vaivaa ilmeisesti leikkauksen jäljiltä ja koira ei istunut. 

Kotimatkan kyytimies oli nuorempi mutta oikein mukava ja fiksu kaveri, juttua riitti ja hyvillä mielin könysin mersun penkiltä kotipihassa. Jossa Iso-J mellasti joulukuusiostostensa kanssa. Komeat näreet on taas hommattu, vähän lyhyeltä kyllä näyttivät mutta ehkä se leveydessä korvaantuu.

Jatkoa tämän päivän keikkaan seuraa viimeistään 1.2. jolloin hoitava lääkärini soittelee minulle. Toivotaan, että soittaa vasta silloin, aikaisempi yhteydenotto meinaa totisempaa paikkaa. Mutta päivä kerrallaanhan tässä on taaperrettava.

Olen kyllä hurjan tyytyväinen päivän kokemuksiini, eivät ne meidän veromarkat ihan oikeasti kaikki mene jonninjoutavien kekkeruusien kinkereihin, kyllä niillä tehdään paljon hyvääkin. Kuten korkealaatuista tiedettä ja hoitotyötä.

Annoin putkilollisen verta tutkimuskäyttöön ja osallistuin myös hammastutkimuksen avulla toisen tutkimuksen potilasaineiston keruuseen.

Aivan käsittämättömiä ovat nämä huippulaitteet joilla aivoparkojani ja verisuonistoani syynättiin. Hienoja 3D-kuvakulmiakin näkyi, isolta screeniltä sain itsekin seurata missä katetri milloinkin matkasi. Lääkäri oli ihan huippu, kertoi koko ajan mitä tekee, mitä tuntemuksia on luvassa ja missä vaiheessa kuvausta ollaan. 

Aiemmista kokeista sen verran tietoa, että veriarvoni ovat ihan huippuluokkaa, kolesteroli ihanteellinen ja muutenkin olen periaatteessa täysin terve ihminen.

Jos.

Mutta ei mietitä sitä tänään, eikä huomenna. Koska ei nyt jaksa. Nyt on yöunien aika.

Hyvää yötä, missä lienetkin!