 |
| Värinälkään pinkkiterapiaa |
Yövuorojen jälkeiset vapaat ja hyvät kevätsäät osuivat kerrankin yhteen. Onneksi yöt olivat rauhallisia eikä mitään ihmeempää jälkipureksintaa tarvinnut tällä kertaa. Päivystyksen kanssa on toki ainainen vääntö, kun sieltä mielellään siivotaan yötä vasten kaikki ns. pommit pois joko teho-teva -osastolle tai sitten meille sisätaudeille. Siitähän tulee kunnon sotku kun yöllä elvytellään ja jahdataan lääkäreitä hoitolinjauksia tekemään.
Niitä tilanteita minä ainakin pyörittelen mielessäni myös vapailla ja mietin mitä olisin voinut tehdä itse toisin tai paremmin.
Kun sain pahimmat univelat kuitattua, hiihtelin pyjamassa pihalla tutkimassa kevään kehittymistä. Tykkään myös aivan valtavasti istuksia kasvihuoneen edessä ja ihan vaan kuulostella luontoa. Luontainen laiskuus vetää minua istuksimaan yhä useammin, kitkeä ehtii myöhemminkin. Tänä keväänä olen olevinaan huomannut aivan uusia ääniä lintujen mekastuksen joukosta.
Mainio Muuttolintujen kevät -äppi on ollut ahkerassa käytössä. Heräsin tuttuun ruisrääkän ääneen, mokoma on taas välivuoden jälkeen ilmestynyt pellon laitaan. Välillä äänessä on korppi, sitten kuovilla on asiaa. Joskus joku kyyhkykin kujertaa ja tikka päristelee tolpan nokassa menemään. Haukoilla taitaa olla nyt kiireitä pesissään sillä niiden naukumista ei ole vielä kuulunut. Eniten ääntä lähtee ihan peruslinnustosta, rastaita, varpusia ja tiaisia täällä on paljon. Harakoitakin vakiolössi.
Erästä siritystä ihmettelin pitkään, ensin en edes tajunnut, että kyse on linnusta. Se oli mitä ilmeisimmin Viitasirkkalintu kavereineen. Todella kova siritys, ihan tuli kreikkalaiset kaskaat mieleen. Sirittää yölläkin. Ja vesisateessa. Alatontin pajukoista kuuluu kovin metakka.
Ja sitten on tietysti käki, niillähän on nyt oikein duo kun hieman epävireisesti hihkuvat. Toinen tulee ihan pihan viereen, toinen vastaa naapurin puolelta. Voisin kuvitella, etteivät ne ainakaan toisiaan kehu kun reviirien rajoja selvittelevät, sen verran agressiivista se mekkala välillä on.
 |
| Kun mikään ei riitä |
Kun en kotosalla saanut oikein mitään aikaiseksi, kävin hakemassa vähän lisää hommia.
Minun piti ostaa vain pari yrttiä ja valmiit samettiruusut tomaattien juurelle. Ostinko? No joo, mutta värinälkään piti hommata pinkkiä lievitystä. Budjetti paukkui yli mutta mieli oli hyvä, eikös se silloin voiton puolelle mene?
Toisenlaiseen nälkään nappasin perinne-eväät kun tutun kotileipomon ohi kurvailin. Kyseissä paikassa on seinälle kehystetty leipomon miljoonas piirakka ja on niitä itsenäisyyspäivän juhlissakin tarjolla ollut. Hyviä ovat.
 |
| Perinneherkut |
Minäkin halusin talvella kokeilla trendikästä ikkunakurkkua kun niin monen instassa niitä on näkynyt. Ruotsalaisten villitys on rantautunut meillekin ja pitihän sitä laittaa yksi Iznikin siemen purkkiin.
Olin jo lähes unohtanut kurkkukokeiluni ja sieltä se löytyi, oliivipuun takaa. Oli luikertanut eteisen kuistilla verhon taakse ja sitä pitkin kiivennyt. Tokihan olin sitä kastellut, mutta en sen ihmeemmin tutkinut minne taimi matkaansa suuntasi.
Kun sen sitten sain narulla ohjattua parempaan suuntaan, löysin tuollaisen muotopuolen kurkun. Varmaan painunut jossain vaiheessa ikkunan ruudun rimoja vasten. Nyt vaan vähän lisää pituutta ja sitten maistoon! Pikkuisia kurkun alkuja on useampi eli juhannuksena saadaan omista kurkuista tzatsikia.
Onpa kiva kokeilu ollut tämä, on ne ruåtsalaiset viisaita.
 |
| Hassuista hassuin Himalajan jalkalehti |
Heittämällä kevään hämärimpien havaintojen joukkoon menee kasvihuoneen vierustan penkistä punnertanut Himalajan jalkalehti. Se on ehdottomasti kasveistani omituisin, hassuin ja ilmeikkäin esitys. Aina se jaksaa yllättää omalla ällistyttävyydellään.
Se on kalju, rujo ja kaunis silloin kun ensimmäiset nystyt nousevat kohmeisesta maasta. Ei voi välttämättä tietää, nouseeko esiin kasvi vai jonkun toukan roudan runtelema kotelo. Teininä se on kömpelö ja mihinkään tilaan sopimaton hontelo, epävarma esitys. Sitten kukinta. Se on helakan pinkki, tulehtuneen näköinen. Kesän se möllöttää omissa ankeissa nahoissaan, kasvattaa koiran oksennuksen värisiä veteliä lehtiään. Syksyllä huomaan helakanpunaisten hedelmien kypsyneen. Siellä ne loimottavat epäterveellisen ja niin houkuttelevan, jotenkin turmeltuneen näköisinä.
En tiedä kuka kurja ravintoketjun osanen tämän kasvin hedelmiä uskaltaa syödä tai kuka joutuu niitä henkensä pitimiksi syömään. Vielä joskus asiaan perehdyn ja selvittelen. Siihen saakka nautin tämän omintakeisen makeisen läsnäolosta. Kiitos toveri TITA kun tämän kummajaisen kyytiini pakkasit.
En tosin tiedä pitääkö olla huolissaan vai todella huolissaan koska emo(hirviö)kasvin lähistöllä kasvaa nyt epäilyttävästi siementaimilta näyttäviä jälkeläisoletettuja.
 |
| Tähtien soturi |
 |
| Kartanonpioni |
Aluksi on pakko kehua sinua ja muita terveydenhoidon ihmisiä. Olen aina arvostanut työpanostanne, mutta tänä hullujen säästökampanjoiden aikana joudutte taatusti venymään enemmän, kuin yhdellekään ihmiselle on tarpeen.
VastaaPoistaKeväällä ja alkukesällä kannattaa ehdottomasti pysähtyä kuuntelemaan ja havainnoimaan. Luonnon äänien kuunteleminen suorastaan pysäyttää ihailemaan ja ihmettelemään. Yhtenä päivänä istuimme Ukkokullan kanssa terassilla. Käki kukkui ensin etelässä, sitten se lensi koko ajan lentäessään kukkuen aika matalalla pihamme yli luoteeseen, josta kukkuminen kuuluikin sitten vielä pitkään. Varikset raakkuvat lentäessään, mutta käen kukkuminen lennon ohessa oli ihan uutta minulle.
Oi, miten upean monisanaisesti kuvailit himalajanjalkalehden elämänkaarta. Persoonallisista kasveista tulee melkeinpä kavereita, joita seuraa erityisen kiinnostuneena.
Budjetti tuppaa näinä päivinä paukkumaan kasviostoksilla. Se on panostus mielen hyvinvointiin. Syödään sitten vaikka tarjousmaksalaatikkoa seuraavat viikot.
Innostavaa viikonvaihdetta ja alkavaa kesäkuuta sinulle!
Kiitos kommentistasi Between. Kevät oli aikamoinen kun meidänkin hyvinvointialue pisti päälle koko henkilöstöä koskevat yt:t. Vaikka itsellä on vakituisen toimen myötä varsin turvallinen olo, tuntui pahalta ajatella, että vielä vaan pitää säästää ja karsia ja hillitä. Minunkin mielipiteeni on, että suurimmat säästöjen kohteet löytynevät jostain paisuneen byrokraattisen hallinnon suunnalta, eivät suorittavasta portaasta eivätkä varsinkaan potilastyötä tekevien joukosta.
PoistaYleensä saan jo n. 20 minuutin kotimatkan aikana purettua ajatuksia mutta joskus joku tapaus jää mieltä kaivamaan pidemmäksi aikaa.
Onneksi on himalajan jalkalehdet ja muut puutarhan ja luonnon ihmeet, terapian parhaat lääkkeettömät hoitomuodot.
Tiedän nuo päänsisäiset pohdinnat, mitkä jatkuvat, vaikka työpaikan ovi on jo suljettu omalta vuorolta.
VastaaPoistaOn hyvä istahtaa ja ihmetellä, siinä stressitasokin madaltuu ja luonnon konsertti on näin alkukesän aikaan mitä mahtavin. Minä tunnistan huonosti eri lintujen laulua (käki on helppo), mutta nautin kovasti kuuntelemisesta.
Sait kivasti terapiaa auton takaluukussa kuljetettuna, se on aina tarpeen. Minä istutin syksyllä itselleni ensimmäiset himalajanjalkalehdet ja syvennyn nyt seuraamaan niiden edesottamuksia. Molemmat ovat jo työntäneet itsensä maanpinnalle eli onneksi selvisivät ensimmäisestä talvesta.
Ai että, edellinen vastaus ei tullut läpi.
PoistaOnneksi useimmat työvuorot nollautuvat kotimatkan aikana.
Tänään viimeksi iloitsin taimia vaille valmiista mansikkamaasta ja muutamasta muusta hoitoa vailla kituneen paikan kunnostuksesta.
Toivottavasti ei minun elinaikanani valmista tulekaan, olisipa nimittäin kurjaa ja äärimmäisen tylsää jos jonain päivänä olisin tuolla ulkona ja tajuaisin, että kaikki on tehty, kaikki on valmista.
Onneksi on terveydenhoidon ammattilaisia, kuten sinä, jotka kantavat huolta potilaistaan. Voin vain kuvitella mitä työ nykyisellään vaatii, kaikkine rahallisine leikkauksineen.
VastaaPoistaOnneksi sinulla on hyvää vastapainoa työllesi, sillä puutarha hoitaa niin sielua, kuin ruumistakin.
Kiitos kommentista Kruunuvuokko.
PoistaOnneksi on muu elämä kaiken työn vastapainona. Enpä todellakaan tiennyt alalle alkaessani mikä läheisyyden ja läsnäolon nälkä ihmisillä voikaan olla.
Hoitoalan ammattilaisia arvostan yli kaiken ja sitä, mitä kaikkea he tekevät vuorokauden eri aikoina työnään, kuuntelevat kaikenlaisia marmatuksia, saavat osakseen raapimista, puremista, potkuja, lyöntejä...saati ihanat omaiset, ja silti he yrittävät potilaan parhaaksi kaikkensa! Onneksi on hyviä harrastuksia ja eihän se haittaa, vaikka kukkabudjetti joskus menee hiukan yli, talvella se sitten tasoittuu! Tuo himalajanjalkalehti on kauan askarruttanut ja sitä minulla ei ole toistaiseksi, mutta uskon, että Titalla on ollut ajatus, kun kasvia on sinulle vahvasti suositellut!
VastaaPoistaMukavaa alkavaa viikonloppua ja kesäkuuta!
Kiitos Saila.
VastaaPoistaHoitoalan ihmiset ovat muuten kamalimpia omaisia :D
Lääkärit useimmiten kiitollisia hoidettavia mutta ne hoitajatyttäret.. onneksi itse sain Äitikullan viimeisissä hetkissä kohdata tuttuja hoitajia ja he ymmärsivät meitä ja etenkin äidin toiveita oikein. En ehkä ollut ihan kauhein hoitajaomainen.
Sekavan vanhuksen puheet osaa ohittaa mutta omaisten huonosta omastatunnosta kumpuavat rääkymiset tuntuvat aina pahalta. Tiettyyn rajaan sitäkin toki ymmärtää ja yrittää heidän tuskaansa lievittää.
Raskasta on kieltämättä itsensä pilalle juoneen ihmisen katkeruuden kohtaaminen, minä en enää kykene häntä pelastamaan mutta joudun usein olemaan se joka kertoo mitä enää voidaan tehdä.
Tita, tuo viisas nainen, tiesi mitä teki kun sen kasvihassukaisen kyytiini pukkasi. Arvasi, että kasvissa on jotain minua puhuttelevaa.
Ruisrääkkä pihapiirissä ei takaa kauniita unia, osanottoni. Sirkkalintu tai stereokäkikin on parempi. Lapsuudenkotini pihapiirissä kukkui välillä kolmekin käkeä yhtä aikaa. Yleensä yksi niistä oli liikaa, sillä kukunta selvästi kiihtyi kolmannen aloittaessa ja jossain vaiheessa kahden äänet lähenivät kunnes toinen luovutti rääkäisten ja jäljelle jäi kaksi kukkujaa. Itse nautin alkukesän lintujen laulun sekamelskasta, sillä kesäkuun lopulla moni vaikenee kokonaan. Hiljalleen yhä useampi tippuu pois ja kohta suurin osa onkin jo muuttomatkalla kohti etelää.
VastaaPoistaVoi, että miten nauroin kuvauksellesi himalajanjalkalehdestä! Olin jo ensin kuvaa katsoessani hymähtänyt hassuille huppupäisille viittahemmoille, jotka voisivat olla minkä tahansa fantasialeffan hahmoja. Ja ne hedelmät todella ovat luonnottoman ja hyvin epäilyttävän näköisiä. Kummallinen kasvi. Kartanopioniakaan en varmaan enää osaa katsoa näkemättä siinä Chewbaccaa.
Iloista kesäkuuta Torpalle!
Kiitos kommentista Minna.
PoistaTänne on tänä keväänä tullut sellaisia sirkuttajia joita en ole ennen huomioinut ollenkaan. Nyt on kuitenkin tuon mainion sovelluksen avulla tullut tutuksi mm. viitakerttunen ja sirittävä viitasirkkalintu.
Pahoittelen jos sinunkin kartanonpionissasi illiselee chewbacca 🤭
Ruisrääkkä on meillä vakiovieras, sen rääkkymistä on hauska kuunnella. Adhd-käen luulin jo kuolleee, mutta ei, kyllä se tuli paikalleen metsän laitaan. Naapurin voikukkapelto on houkutellut pesimättömiä joutsenia antimistaan nauttimaan. Toivottavasti syövät reilusti kotiloita voikukkahöysteellä.
VastaaPoistaKesäkukkia on hyvä olla paljon. Hyvin kuvattu himalajanjalkalehden elämää, on se oikeasti aika omituinen kasvi. Sellainen Jurassic Park- tyylisten elokuvien kasvi.
Kiitos Katja.
PoistaRuisrääkkä on omanlaisensa, minäkin siitä tykkään mutta etenkin niinä aamuina kun pitäisi saada unen päästä kiinni, olisi kiva jos se menisi muualle 'laulamaan'.
Himalajanjalkalehti se jaksaa ällistyttää, nyt niitä pieniä poikasia alkaa olla jo kitkettäväksi asti sillä en ole ihan varma haluanko niitä friikkejä ihan noin paljoa kuin mitä olisi tyrkyllä.
Kivaa tarinointia. Kotileipomo Sorsan ohrapiirakat ovat minun herkkuani; ne ovat ainoat oikeat ja aidot piirakat.
VastaaPoistaHei Anna, kiitos kommentistasi. Sorsan piirakat ovat ihan huippuhyviä, noita ohraisia en muuten ole vielä maistanutkaan. Meinasin juhannuksena vävyehdokkaille piirakkatastingia järjestää ja nuo ohraiset olisivat varmasti hyvä lisä siihen.
Poista