Jäykkää ruohoa - ja mitä siitä seuraa

Tänään oli se aamu kun ruoho oli kahisevaa, huurteista ja jäykkää. Ensimmäistä kertaa tänä syksynä.

Onhan kylmä hönkä jo useampana yönä täälläkin käynyt, ruttojuuret kaatuvat aina ensimmäisenä, ne ovat pötkötelleet jo ainakin viikon. Tänä aamuna spanielit juoksentelivat aamuhommissaan erityisen lennokkain askelin ja ainakin M.Muikkeli silmin nähden järkyttyi jäykän ruohon pistellessä tassunpohjissa. Itsekin totesin, että paljaiden kinttujen aamut ovat tältä vuodelta mennyttä, jatkossa tarvitaan pitempää lahjetta.

Vaahteran lehdet olivat kovia ja alimmat hieman huurteisiakin. Ja sitten kun menin niitä uudemman kerran katsomaan kuvausmielessä, ne olivat enää märkiä.

Meillä on ollut tänä vuonna valtavan kaunis ruska. On ollut kyllä tosi kaunis ja kiva syksykin. 

Hiljalleen hiipuvaa lämpöä, aurinkoisia ja kuulaita päiviä ja ihan sopivasti sateita. Tylsiä ja ankeita harmaan pilvisiä päiviä on varmasti luvassa, nekin kuuluvat syksyyn. Tauottoman sateen kausia olen oppinut hevosellisina vuosinani inhomaan, eikä niitä ole onneksi tänä vuonna vielä mainittavammin edes ollut. Tulisi vaan suoraan pysyvänä lumena ne väistämättä saatavat sateet.

Sääennusteet lupailivat jatkossakin kylmiä öitä ja jostain bongasin jo sanaparin räntäkuurojen mahdollisuus. Semmoiset ennusteet pistivät vipinää kinttuihin. Niinpä päivän pakollisten kuvioiden jälkeen hain sinisen rautatalikon ja ryhdyin ponteviin toimiin daalioiden ylösnousemuksen vuoksi. 

Minun piti tänään leikellä niistä viimeiset kukinnot maljakkoon ja nuppujakin oli ihan kamalasti kaikissa. No ei ollutkaan enää mitä leikellä, halla oli käynyt niitäkin yöllä kopaisemassa ja ankean näköisiä olivat kaikki. Varret poikki ja juurakot ylös !

Lopulta kaikki kolmetoista juurakkoa pötköttivät nurmikolla. Olivatkin komeita ja pulskia. Vain yksi nimisäle on kesän tiimellyksessä kadonnut ja joudunkin kaivelemaan taannoisen tilauslistan ja etsimään sieltä puuttuvan nimen. Nyt juurakot ovat tallin heinävarastossa kuormalavojen päällä kuivahtamassa. Seuraavaksi asettelen jokaisen putsatun juurakon omaan nimikoituun paperikassiinsa ja ropsautan hieman turvetta niskaan, kepeät mullat ja hyvää talvehtimista. Kassit saavat majailla tallissa pakkasiin saakka ja sitten siirrän ne tuvan sillanaluseen, se ei mene pakkaselle ikinä.

Toivottavasti talvehtivat hyvin ja pukkaavat keväällä silmuja uuden kasvukauden kunniaksi. Ihan varuilta teen maltillisen täydennystilauksen talven aikana. 

Ehdottomia suosikkejani ovat Cafe au lait, Totally Tangerine, Bright Diamond ja Sunshine. En moiti muitakaan, komeasti kukkivat kaikki.

Sitten säntäsin tutkimaan tuoksuherneitä. 

No vaikka miten ovat sinnikkäitä ja sitkeitä, kaikki retkottivat enemmän tai vähemmän surkeina säleiköissään. Olivat niin märkiä ja ankeita, etten lähtenyt niistä siemeniä etsimään, ei kai niitä enää olisi löytynytkään.

Huomenna on aivan pakko nostaa lavoista ylös viimeiset porkkanat ja aloittaa lavojen siivous. 

Ihastuin tänä kesänä aivan hirmuisesti erääseen samettikukkaan. Selvittelin sen nimen ja sehän on Linnén samettikukka 'Burning Embers', kulttuuriperintökasvi. Siitä onnistuin näpistämään talteen muutaman kukinnonjämän ja ilokseni sain paljon siemeniä. Mikäli jotakuta blogiystävää kiinnostaa kokeilla, muutamalle liikenisi siemeniä. 

Nämä jäykän ruohon ajat pistävät tossuun vipinää ja aloitan huomenna sipulien jemmaamisen. Uusia kevätkukkijoita kaipaavia alueita onkin kesän aikana kertynyt useampi. Eteisessä on jo hyvän aikaa odotellut kaksi kassillista kukkasipuleita ja kunhan Eurobulbin tilaus kotiutuu, niitä onkin sitten jo ihan hyvänkokoisen urakan edestä (penteleen Blogger, taas se sotki tämän tekstin tasauksen).

Pitää ottaa sipulien lukumäärä ylös, taitaa olla ennätysmäärä istutettavaa. 

Reissulta tarttui mukaan myös ruusuorapihlaja, se pääsee pihasaunan uuden terassin portaiden reunuspuuksi, hieno kasvi saa upean estradin, kiitos taas kerran Tita yllytyksestä.

Onneksi tämä viikko on ollut itsenäisen opiskelun viikko eikä meillä ole tällä viikolla edes etäluentoja. On jäänyt aikaa toipua männäviikonlopun kisajännityksestä ja hirmuisesta ajokilometrimäärästä. Napero menestyi mainiosti, kotiintuomisina oli pokaali. Sijoitus ei kuitenkaan ollut hänelle tarpeeksi hyvä ja tappion karvas kalkki on ollut katkeraa nieltävää.  Totesin tarvetta myös mentaalivalmennuksellekin joten sellaisen opastajan napero tapaa jo ensi maanantaina. Ehkä sitä kautta löytyy toimivat työkalut, seuraavat kisat ovatkin kansainväliset ja yllättävän nopeasti edessä.

Tähän loppuun vielä pari räpsyä kotoa ja kauempaa. Hortensiat ovat kertakaikkisen hurmaavia, rusokirsikat loimottavat punaisina huutomerkkeinä ja mökkijärvi Kirkkonummella oli jälleen kerran niin kaunis.

Kivaa viikonloppua !