Yksin kotona

 

Elän omituisia aikoja - nyt sitä omaa aikaa sitten on. Ei olekaan yhtään niin hohdokasta kuin ruuhkavuosien tiimellyksessä unelmoin.

Reilu viikko sitten juhlittiin paukkukorkkijuomalla kilistellen kohtuullisen pitkää yhteistä taivaltamme Iso-J:n kanssa ja perikuntakin oli mukana kippistelemässä. Seuraavana päivänä tajusin katselevani  loittonevia auton perävaloja, Iso-J lähti kohti napapiiriä ja sen yli.

Myöhemmin illalla saattelin nuoremmankin perillisen kaupunkikotiinsa. Kun palasin kotiin, odottamassa olivat vain nälkäkuoleman partaalla hoippuvat spanielit. Onneksi on edes nelijalkaiset ystävät vaikkei niistä juttukaveriksi olekaan.

Hiljaista on ollut - ja ihan kummallista.  Oma aika on tässä iässä ihan ylimainostettu juttu.

Ensimmäinen viikko meni tenttiin lukiessa, levittäydyin tuvan pitkän pöydän ääreen. Ajattelin, että annan kirjojen, muistiinpanojen, läppärin ja muiden kamojen rönsytä pöydällä ihan vapaasti ja siivoilen ne sitten joskus tentin jälkeen pois. Päivällisaikaan huomasin jo raivaavani pöytää puhtaaksi. Eihän rutiinia hetkessä unohdeta.

Vuosikaudet kun muistuttaa toisia siivoamaan ruokapöydältä kaiken ajelehtivan irtoroinan pois, ei itsekään osaa niitä sinne ajelehtimaan jättää. Laiskana ihmisenä en taida opetellakaan.

Huomasin elämäni keskittyvän varsin vähäisiin neliöihin. Tuvassa on kaikki tarpeellinen ja siellä viihdymme sekä minä että koirat.

Hämärän tullen kiersin sytyttelemässä lamppuja ja valoja muihinkin huoneisiin, pimeät huoneet tuntuivat oikein huutavan tyhjyyttään. Samalla kierroksella varmistin ovien ja ikkunoiden lukituksen ja pihavalojen palamisen.

Iltaisin tuntui ihan kummalliselta kiivetä koirien kanssa yläkertaan nukkumaan ja hetken ihan oikeasti harkitsen kannanko petivaatteetkin tuvan soffalle. En kantanut.

Voin tunnustaa, ensimmäisinä öinä heräsin usein kuuntelemaan talon risauksia ja kolinoita. 

Yhtenä yönä olin ihan varma talossa kulkevasta kirvesmurhaajasta, sillä havahduin kamalaan kolinaan. No, sehän oli vain kömpelö erityiskissamme Elmo joka kieritti saunassa löylykiulun lauteita pitkin lattialle. Kiitossanat eivät vuolaasti virranneet kun kävin tilanteen toteamassa ja Elmon pettynyt ilme oli ikimuistoinen.

Kovasti etukäteen kuumottanut myrskykään ei aiheuttanut isompia tuhoja. Yhden kastelukannun lennätti nurin ja muutama salavan oksanpätkä oli tipahtanut nurmikolle. Vettä kyllä satoi myrskyä edeltävänä yönä ihan kaatamalla ja se tulikin ihan tarpeeseen.

Kaikkein vaikeinta on ollut opetella elämään oman ateriarytmin mukaan. Edelleen päivittäin tulee jonkinlaisia pakkoliikkeitä hellan suuntaan ja huomaan edelleen katsovani jääkaapin sisältöä 'sillä silmällä'. Nyt ei kuitenkaan ole tarvinnut pitää huolta kuin omista syömisistään eikä niin vähäisen asian takia toinna kattiloita ja kasareita sotkea.

Lauantaina sain kuuden tunnin kertauksen jälkeen tentin tehdyksi ja illalla hain perilliset kotiin. Olikin mukavaa kun täällä oli taas ääntä ja puhetta. Sunnuntaina pyörähdettiin savonmualla Ottoponia katsomassa ja pikaisella ikeahölkällä. Mukavaa vaihtelua sekin ja Otolla elämä enemmän kuin mallillaan.

Illalla palailin taas tyhjään kotiin, mutta enää se tuntunut ihan niin pakahduttavalta. Kaikkeen näköjään tottuu ja onhan se ihan eri asia olla yksin kuin jos olisi yksinäinen. Vaikka olenkin nyt yksin kotona, minulla on kuitenkin ne tärkeimmät ihmiset elämässäni.

Tällä viikolla Iso-J palaa pohjoisesta ja elämä palaa sikäli normaaliksi. Saunamökin remontti etenee tällä viikolla lattioiden laatoitukseen ja terassin laudoitukseen. Seuraavaksi työmaa siirtyy takkatuvan puolelle. Siellä ei onneksi ole muuta kuin hirsiseinien ja lattian käsittely, sitten pääsee sisustamaan.

Erinomaisen mukavaa viikkoa sinulle, missä lienetkin!