tiistai 15. syyskuuta 2020

Kurkistus kaivokselle

 



Taisin edellisessä päiväkirjamerkinnässä lupailla, että laitan muutaman kuvan kanatarhan edustan kaivoksesta. Sadepäivänä näpätyt puhelinkuvat eivät ehkä ihan parasta näkymää anna, mutta ainakin pihalla jossain vaiheessa pyörähtäneet näkevät ison muutoksen.

Hommahan on niin, että nuo kolme isoa terijoen salavaa ovat imuttaneet juuriltaan lähes kaiken ravinteikkaan maan ja kasvualustassa viihtyivät vain rikkaruohot ja salavan omat juuret. Ravinteita toki puskee kanatarhan puolelta mutta yleisnäkymä oli karu ja ankea. Meille salavien kaataminen ei ollut vaihtoehto joten vanhaa periaatetta korosta sitä mitä et voi muuttaa (poistaa) noudattaen päädyimme nostamaan komeat salavat kunnolla esiin.

Niinpä keväällä pihaan tuodusta multakuormasta iso osa päätyi salavan juurille. Sekaan kärräsin kymmeniä kuormallisia tallin terveisiä ja sitten taas lisää multaa. Tuli komeat kohopenkit.

Takaosaan siirrettiin etupihan kaivannosta jättimäiseksi kasvaneet kuunliljat, niitä oli monta ja suurimpien siirtopaakkujen halkaisija noin metrin. Ei lähdetty jakamaan, antaa rehottaa vaan.

Kaivannon pihanpuoleisen etureunan kaikkein valoisimpaan kohtaan istutin kirjavalehtisiä kuunliljoja ja niiden kanssa limittäin muutamia pioneita. Kanalanpuoleinen takareuna näyttää tältä:



Salavien runkoja kiipeää sitkeiksi toivomiani alppikärhöjä ja yksi loistokärhökin, muistaakseni valitsin valkokukkaisia lajikkeita jotta näkyisivät kauemmaskin.

On siellä seassa valkokukkaisia liljojakin ja kevään kukkijat ovat vielä sipuleina eteisen nurkassa. Valitsin paljon vaaleanpunaisia ja valkoisia kukkijoita.

Ylimmässä kuvassa (se jossa tököttää kukkopatsas) näkyy revontuliatsaleojen alue ja salavan runkoa kiipeää hyvin ponteva köynnöshortensia. Tuohon päätyyn on mätetty kuoriketta paksu kerros ja nyt mietinkin, kuinka saan nypittyä sieltä salavanlehdet aikanaan pois. Onneksi alue ei ole kuin vajaan aarin kokoinen, ehkä sen saa siivottua.

Istutusalueet rajattiin isoilla kivenmurikoilla joita tältä tilalta löytyy ihan etsimättäkin. Multaa riitti paksu kerros istutusalueiden ulkopuolellekin ja nurmikonsiemenet lähtivät vinhaan kasvuun kun vihdoin saatiin vähän sateita. 



Kanatarhaan johtaa punaisten lyhtyjen polku, se on tarkoitus pitää talvisinkin auki vaikka kanat pääsääntöisesti sisätiloissa talvensa viettävätkin. Vähälumisena ja leutona aikana saavat ulkoilla halutessaan. 

Takaoikealla repsottaa vielä leikkimökin raato, se on ulkosaunan remontin ajan varastona ja sitten se puretaan. Vihdoin.

Leikkimökkirumiluksen eteen tulee ulkosaunan terassin vasen puoli paljuineen ja paljun päälle tulee pergola. Pihasaunan terassi tulee olemaan koko rakennuksen levyinen. Seuraavasta kuvasta leikkimökki ei näy mutta se on kuvan vasemmassa laidassa, nelisen metriä kottikärryistä poispäin.

Jo olemassa olevat istutukset ympäroivät terassikokonaisuutta toivoakseni aika onnistuneeksi eikä mitään tarvitse terassin tieltä siirtää. Kunhan pihasaunan remppakokonaisuus valmistuu, oleskelupiha alkaakin olla valmis. Alue on melko iso joten siitä on aika hankala ottaa yleiskuvaa mutta ehkä joskus sellaisen saan otettua.


Terijoen salavat ovat majesteetillisia puita ja ne vaativat runsaasti tilaa ympärilleen. 
Pienessä pihassa niistä ei ole kuin riesaa. Meillä onneksi tilaa riittää ja nuo jättiläiset saavat kaiken haluamansa tilan. Niiden juurille on saatu ennenkin rakennettua reheviä istutusalueita enkä yhtään epäile etteikö tämä viimeisinkin lähtisi hyvään kasvuun.

Nyt kun syksy vähitellen hyökyy päälle, pihalla riittää haravajumppaa ja lehtien kärräystä kaikille vapaille hetkille. Eipähän siinä mitään, luentojen ja esseiden kirjoittamisen välissä on oikein tervetullutta vaihtelua tarttua haravaan. Rakkaat salavat pitävät huolen, ettei se urakka ihan heti lopu.

Tänään on ilmeisesti tyyntä myrskyn edellä, keskiviikoksi on luvattu tuulta joka voimistuu täälläkin myrskyksi torstaihin mennessä. Saa nähdä valmistaudunko ensimmäiseen anatomian tenttiin kynttilän valossa vai pysyvätkö sähköt, elämme jännittäviä aikoja.

Mukavaa syksyistä viikkoa, missä lienetkin !







4 kommenttia:

  1. Fiksua miettiä, miten salavien ympäristön tuunaa ilman, että puita tarvitsee kaataa. Pienellä pihalla ison puun kaatamisen ymmärtää, kun taas isolle tontille puut ilman muuta kuuluvat.

    Kanat tuskin häiriintyisivät, vaikka niillä olisi punaisten lyhtyjen polun sijasta punaisten lyhtyjen alue. Varsinkin, jos kukko tepastelisi kaunottariaan katsomassa ahkerasti.

    Myrskystä tuli meidän nurkilla aika vaisu. Toivottavasti säilytte suuremmitta vaurioitta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt meillä on jokaisen kolmen salava-alueen alustat laitettu omaa silmää miellyttävämmiksi. Iso tontti/tila ilman yhtään puuta olisi aika surullinen näky. Jep, minusta punaisten lyhtyjen alue sopii mainiosti kanalaan, meno ja meininki on siellä hetkittäin varsin riehakasta.
      Meilläkin säästyttiin pahimmalta puhurilta, kastelukannu oli kellahtanut kumolleen.
      Kaverilla Inkoossa oli sähköt poissa monta tuntia ja puita kaatunut konkeloon monessakin paikassa.

      Poista
  2. Muutos on varsin onnistunut. Huh, metristen kuunliljapaakkujen ylös kampeaminen ja siirto uudelle paikalleen on ollut kova urakka. Sen kokoinen juuristo kyllä pärjää taistossa salavan juuria vastaan vallan mainiosti. Toivottavasti kaikki muutkin viihtyvät ja saat jo ensi kesänä ihailla kärhöjen ja atsaleojen kukintaa.
    Minä mietin pari vuotta sitten muuten tuota aivan samaa etupihan pensasryhmän kanssa, että miten kuorikkeen (meillä tosin hake) saa pidettyä siistinä, kun pensaat pudottavat siihen lehtiään. Laiskana jätin lehdet niille sijoilleen ja kuinka ollakaan: kevääseen mennessä niitä ei kauempaa erottanut ollenkaan. Näkymä on ollut koko kesän siisti, joten päätin, että lehdet saavat jatkossakin jäädä hakkeen päälle maatumaan. Eipähän tarvitse lisäillä katetta niin usein.
    Meillä ei voinut edes kutsua Ailaa myrskyksi. Toivottavasti teilläkään ei pahasti myrskynnyt. Tsemppiä opiskeluihin ja töihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna.
      Salavan lehdet eivät ihan yhdessä talvessa maadu, jätettiin ne ekana syksynä toiveikkaana maahan. Keväällä sitten haravoitiin. Voihan sitä keväällä nakata peittokerroksen verran uutta kuoriketta/haketta atsaleojen alle ja peitellä samalla maatumattomat lehdet.

      Aika vaisusti Aila meilläkin hönkäili. Olin kyllä valmistautunut huolella sähkökatkoksiinkin ja lämmittänut torpan etukäteen mukavan lämpimäksi. Eniten pelkäsin, että vanhat omenapuut särkyvät myrskyssä kun niillä on sekä lehdet, että omenat kannettavanaan. Pystyssä pysyivät urheasti satavuotiaat.

      Poista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com