Puutarhavuosi 2020 -haaste

 

Vuoden viimeisenä päiväkirjamerkintänä onkin hyvä vastata haasteeseen, jonka sain toveri Titalta. Puutarhavuosi 2020 -haasteen on laittanut liikkeelle Minna, Hiidenkiven puutarhasta, kiitos molemmille. Ja heti perään anteeksi niille, joilta olen erinäisiä haasteita saanut, mutta joihin en ole syystä tai toisesta vielä saanut aikaiseksi vastata. Hämärä muistikuva on, että tämä samainen Puutarhavuosi 2020 olisi kopsahtanut osakseni jo aiemmin tänä vuonna. Nyt on hyvä hetki vastata, perunasalaatin teko voi odottaa vielä hetken.

Ihan ensimmäiseksi on mainittava Felix, työnjohtaja. Ei ole sellaista työmaata jossa keltainen mestari ei kävisi omien salaisten hankkeidensa ohella tarkastuskäynneillä. Se muistuttaa myös tauoista, jotka on syytä viettää mestaria silitellen ja häntä uupumattomasta työpanoksestaan kiitellen.

1. Mitä sellaista teit puutarhassa, mitä et ole koskaan ennen kokeillut?

Jaa-a, on vaikea vastata, sillä onhan tässä kaikenlaista jo ehtinyt kokeilemaan. Olisi helppo luetella täysin uudet kasvit joista ei ole aiempaa kokemusta, niitä on paljon. Nostan kuitenkin esille kasvimaan uudistuksen, en ole koskaan ennen kokeillut laatikkoviljelyä tässä mittakaavassa. Perinteisesti meillä kasvaa enää peruna ja valkosipuli, muut lavoissa. 

Halusin seniorikansalaiselle estettömän pääsyn keittiöpuutarhaan ja sellainen tehtiin. Yhden kesän kokemuksella voin sanoa, että ne työtunnit eivät totisesti menneet hukkaan, tuli erittäin hyvä ja toimiva.

2. Pysyitkö viime talvena tekemissäsi puutarhasuunnitelmissa?

Hahahhaahhaaaaa, en todellakaan! Sanotaan vaikka niin, että vähissä ovat pihasta ja puutarhasta ne kohdat joihin ei olisi kajottu. Homma riistäytyi käsistä heti alkukeväästä. Projekti seurasi toistaan ja uusiakin on jo pohjustettu. Kylvöjen suhteen sentään pysyin melkein suunnitelmissa, kaikessa muussa painettiin kaasu pohjassa, mopo hienosti keulien. Paljon pärinää ja pauketta.

Yhtenä esimerkkinä käsistä lähteneille projekteille mainittakoon kerrasta huimasti muuttunut pensasmustikoiden alue.  Saatiin siirtona Evitskogin mökiltä (Kirkkonummelta) yli kaksi kymmentä reilun metrin korkuista pensasta. Pistin nurin kaikkein vanhimman mansikkamaan osan ja se muokattiin kunnolla jyrsimellä. Siihen oli hyvä keväisessä rankkasateessa istuttaa peräkärryllinen isoja pusikoita. Rusakoiden vuoksi niiden alue aidattiin pähkinäpuuaidalla ja tehtiin siisti katettu käytävä niiden keskelle. 

Kuva vääristää mittasuhteet iloisesti, alue on kymmenisen metriä pitkä ja vajaat viisi leveä.

3. Tuliko puutarhaasi kesän aikana uusia kasveja?

Että tuliko, no kyllä! Rusokirsikoista se alkoi ja ruusuorapihlaja oli yksi viimeisistä istutetuista. Kesän aikana juurensa Torpan multiin saivat niiden lisäksi joukko revontuliatsaleoita, erilaisia hortensioita, kultasade, kärhöjä, viiniköynnös, karhunvatukka, pieni patteristo pioneja enkä todellakaan muista edes kaikkia. On sitten keväällä luvassa lukuisia löytöretkiä !

4. Menetitkö kasveja?

Ainakin muutama jalohortensia voidaan pistää tähän listaan. Viidestä kolme selvisi ensimmäisestä talvestaan. Yksi kasvi jonka menetystä en tule suremaan on ehdottomasti vuohenputki. Se pentele saisi kadota täältä ikiajoiksi. Onneksi kamppailussa vuohenputkea vastaan tukenani on väsymätön kirittäjä Felix josta en haluaisi ikinä luopua.

5. Mitä sellaista haluaisit puutarhaasi, mitä et ole vielä(kään) saanut?

Helppo nakki, ranta olisi ihana. Melkeinpä sama olisiko kyseessä aava meren ranta, pieni lampi vai soliseva puro. En kuitenkaan uskalla toivoa tälle mäelle vesielementtiä, riittää kun vettä tulee riittävästi kaivosta, hanasta ja letkusta. Kuvissa kaksi happy place -muistoa, välimeri ja Storträsk.

6. Mikä asia viime puutarhakaudelta tulee aina muistuttamaan sinua kesästä 2020?

Tähänkään ei ole yhtä ainoaa vastausta. Jokainen uusi tai uudistettu istutusalue on omanlaisensa koronakesän muistomerkki. Aina kun ajan pihatietä kotiin, näen uudistetun pääoven edustan alueen. Siitä lähti rytöangervot  ja kuunliljat, tilalle tuli rusokirsikat ja paljon uusia pioneja. Talon takapuolen olopihalla uusia juttuja on vielä enemmän. 

Poimin muutaman kuvan satunnaisessa järjestyksessä, jokainen kertoo minulle paljon tästä hurjasta vuodesta. Muutosten vuodesta.

7. Mikä oli suurin saavutuksesi puutarhassa viime vuonna?

Kelaa postaus alkuun ja katso kuvat, paljon muutoksia joista kaikista olen aidosti iloinen, onnellinen ja ylpeä. Jotain olen itsekin kai onnistunut tekemään oikein koska sato oli ylitsepursuavan runsas:

8. Mikä oli paras ostoksesi/hankintasi?

Kuva puhukoon tälläkin kertaa puolestaan. Kuvasta puuttuu vielä yksi nuppikuormallinen rikatonta puutarhamultaa.

9. Tuliko tehtyä virhehankintoja?

Ei. Kaikki mitä hankittiin oli a) perusteltua b) tarpeellista c) kunnollista

10. Mikä kasvi yllätti sinut positiivisesti?

Niitä on kaksi. Kasvatin tuoksuherneet Luktärt-guru Cecilia Wingårdin ohjeilla ja ensimmäistä kertaa elämässäni tuoksuherneet kasvoivat kuin pavunvarret. Aivan uskomatonta kasvua ja kukintaa. 

Toinen on daaliat, vanhan kunnon jorriinit joiden kukinta oli huikeaa ja ylenpalttista. 

Molempia riitti leikkokukiksi maljakoihin enemmän kuin tarpeeksi.

11. Mikä kasvi oli suurin pettymyksesi?

Pettymykseni oli suuri kun havaitsin vuohenputken ensimmäiset toiveikkaat lehdet kurkottelemassa kohti kevään aurinkoa. Jonkin verran petyin joihinkin kesäkukkiin ja kasvihuonekurkkujen kanssa saan pettyä vuodesta toiseen.

12.  Mihin käytit suurimman osan puutarhabudjetistasi?

Siitä on lähdettävä, ettei minulla ole kovinkaan tiukkoja budjettiraameja. Hankin lähtökohtaisesti vain tarpeeseen ja silloinkin mietin mistä kannattaa maksaa. Tälläkin kaudella rahaa meni multaan ja kasveihin. Ostin yhden uuden kastelukannun ja muutaman uuden työvälineen hukattujen tilalle. Kaikkein mieluiten hankin kasvit (paikallisilta) pienyrittäjiltä ja kierrän prismojen massataimipihat hyvin kaukaa.

13.  Mitä opit?

Vaikea nostaa yhtä asiaa muiden yli. Ehkä sain eniten uskonvahvistusta siihen, että omia visioita kannattaa kuunnella. Pieni ohimenevä idea tai ajatus voi ihan vähäisellä jalostuksella poikia vaikka mitä. Feed the flame, ruoki luovuuden liekkiä.

14. Odotatko tulevaa/alkavaa kasvukautta?

Kyllä, erittäin innostuneena. Tulevalle kaudelle ei ole isoja suunnitelmia sillä tiedän, että kuitenkin taas tapahtuu ja paljon. Yhden etupihan penkin aion laajentaa niin, että saan siihen kukkineiden pioneiden jälkeen komean daaliamuurin eli kukkia koko kesäksi. Meillä on odottamassa kolmella kuormalavalla kivilaattoja ja tiiliä, kiveyshommiakin on  luvassa. Kasvihuone on valmiina; pesty ja puhdas uuteen kauteen. Ensimmäiset siemenetkin ovat jo saapuneet.

Tästä on hyvä jatkaa!

Kaikkeen tottuu

 

Kummallinen vuosi 2020 pinkoo maalisuoraa, vielä muutama askel ja sitten onkin jo loikattu uuden vuoden puolelle. 

Joululoma tuli tarpeeseen ja miltei kaiken liikenevän vapaa-ajan olen käyttänyt itsekkäästi omaksi ilokseni. Kaikki reissut kaupunkiin tai ylipäätään pois Torpalta olen karsinyt minimiin, ei jaksa eikä huvita.

Olen käppäillyt takametsässä nelijalkaisten ystävieni kanssa ja nauttinut ympäröivästä rauhasta. Lunta on maassa hyvin vähän ja onkin ollut helppoa tallata polku laidunpellon poikki metsän siimekseen, siellä kiemurtelee jonkinlainen vanha tienpohja takimmaiselle pellolle, se on kaukaisin tämän aikanaan ison tilan pelloista.

Ennen joulua mietin moneen otteeseen, kuinka hiljaiseen ja vähäväkiseen joululomaan voi tottua. Kyllä tottuu ja siitä voi oppia jopa nauttimaan. Yksin oleminen ei ole oikeastaan koskaan ollut minulle ongelma, viihdyn mainiosti omissa oloissani. Toisaalta, silloin kun yksin oleminen on oma valinta, siitä on helppo nauttia. Yksinäisyys itsessään on pahimmillaan kurja ja viheliäinen tilanne joka juhlapyhien aikaan oikein huutaa julmuuttaan.

Mukana metsäreissuilla minulla on aina vähintään spanieliduo. Silloin kun Peetu on maisemissa, sekin pääsee nuuhkimaan oravien, jänisten ja muiden metsän elävien jälkiä. Livekohtaamista en toivo yhdenkään metsän elävän kanssa. Etenkään seudulla maleksivien kauriiden en toivo laajentavan kulkureittejään pihalle saakka, pysykööt pusikoissa. Livekohtaamiset metsässä toisten ihmistenkin kanssa ovat erittäin epätodennäköisiä. Hyvä niin, sillä näytän lähinnä kodittomalta pitkässä nuhjuisessa toppatakissani ja virttyneessä tallipipossani.

Joukkoja johtaa ilahduttavan usein aina valmis partiokissa Felix, mainio keltainen kaverini. Se kulkee mukana samassa tahdissa koirien kanssa, välillä ninjailee puunrunkoja pitkin yläpystyyn ja on aina ensimmäisenä kotiportailla odottamassa sisäänpääsyä.

Kuvassa hyvin pettyneet spanielit joulukuisen pesupäivän päätteeksi, eivät nauti mutta ovat jo pesuihin tottuneet. Jokaisen pesukerran jälkeen ilmassa leijuu märän koiran ja salonkishampoon vieno aromi. Niiden lisäksi haiskahtaa katkeruus ja pettymys, spanielin surkea ilme osaa olla hyvin syyttävä. Muikkeli etenkin on erittäin teatraalinen vaikka varmasti tottui näyttelyaikoinaan jatkuvaan turkin pesuun ja puunaukseen. Se sai lahjaksi paksun kylpyviitan koska Oscarin arvoiset vilunväristelyt olivat niin dramaattista katsottavaa.

Lisäksi se joutui jouluna hyvin päättäväisen henkilön suorittaman kynsien leikkuun kohteeksi. Meille M:n kynnenleikkuut ovat olleet puolimaratoniin verrattava suoritus. Yleensä painin ja käsirysyn jälkeen on leikattu enintään kahden tassun kynsistä milli kärjestä. Nyt oli niin osaava, varmakätinen ja tottunut tekijä ettei piski tainnut uskoa tilannetta todeksi.

Enää ei kynnet napsu parketilla.

Pahin rasti kynnenleikkuussa on kuitenkin Elmo. Joudun survomaan sen kylpytakin hihaan josta poimin yhden tassun kerrallaan kauhean mouruamisen säestämänä. Viimeksi se kusaisi syliini, eikä se ollut ilopissa. Koston kitkerä aromi oli vahvasti läsnä.

Joululomalla on tehty muutakin kuin kiusattu lemmikkejä. 

Pihalla parveilee nyt aivan hillitön sakki varpusia, tinttejä ja sirkkusia. Närhen ja harakoiden lisäksi siemenapajilla norkoilee myös käpytikka.

Kanalan lössi munii nuoruuden innolla ja sulkasatonsa ne pitävät varmaan keväällä kun alkaisi olla aika siirtyä ulos.

Kurkistin tulevaan tutkimalla seuraavan lukukauden lukujärjestystä ja tiivis tahtihan siellä näyttää jatkuvan. Helpolla ei opintopisteet laariin ropise eikä niin pidä ollakaan, onnistumisen kokemus on iso osa opiskelua ja oppimista. Innolla odotan tulevaa lukukautta ja ensimmäistä harjoittelujaksoa.

Nyt on kuitenkin vielä vanhaa vuotta jäljellä ja ihan luvalla saa löhötä sohvanmutkassa. Joulun konvehtirasioita on vielä korkea pino jäljellä ja suoratoistopalveluissa monta kiinnostavaa katsottavaa. Uusin ihastukseni ovat äänikirjat, nehän ovat mainiota seuraa myös ajomatkoille. Joulun vähäiset valmistelu- ja siivoushommatkin sujuivat kuin huomaamatta, Samu Haberin ääni korvissani. 

Tähän loppuun tonttutarina. Joulukuun alussa tänne ilmestyi vanha kunnon Elf. Aluksi se oli vieraskorea ja kökötti milloin missäkin kukkaruukussa tai kurkki ujosti verhon laskoksista. Sittemmin se on löytynyt viinakaapista halailemasta viskipulloa, roikkunut valaisimissa ja pyllistellyt milloin mistäkin. Kaikkia sen kolttosia en tohdi edes mainita. 

Tänään se roisto löytyi useamman päivän piilossaolon jälkeen saunasta, mitä lie sielläkin rypenyt. Saas nähdä toipuuko tuhmis ja ehtiikö se vielä uusille kepposille. Pian sillä alkaa pitkä kesäloma!

Iloa ja valoa loppuvuoteen.

Joulun tunnelmia

 

Taustalla kilkattaa ikivanha enkelikello, tuvassa on hiljaista ja uunin kylki lämmin, kuusi kimmeltää ja hyasintit tuoksuvat. Kaikki suorittaminen ja kiire jäivät jo kauas taakse, nyt on vain aikaa olla ja nauttia ihanasta joutilaisuudesta.

Kyllä totta vie olikin melkoista hulinaa ihan jouluviikolle asti.

Opiskelujen osalta kuittasin syyslukukauden päätökseen varsin tyytyväisenä ja ensimmäiset parikymmentä opintopistettä on napattu talteen. Parasta kuitenkin on se, että olemme onnistuneet väistelemään koronanpentelettä, ainakin toistaiseksi. 

Korona vaikutti myös meidän jouluumme niin, että aaton kattauksesta puuttui kuusi lautasta ja ruokapöydässä otettiin ihan luvan kanssa videopuheluita. 

Poikkeusjoulu tai ei, joulu on kuitenkin perinteinen ruokajuhla.

Pöydästä löytyivät kaikki ne meille perinteiset asiat ilman sen kummempia uusia 'twistejä' tai kokeiluja. Paitsi että aaton jälkiruokana meillä oli ylioppilaskakku, jouluisilla vivahteilla maustettu. Perinnettä ylioppilaskakkuun päättyvästä aattoateriasta ei kuitenkaan taida tulla, sillä toistaiseksi Torpan ylioppilaat jäävät meidän osaltamme näihin kahteen jo lakitettuun.

Minulle suurin haaste on perinteisesti ollut perunalaatikko, se kummallinen imelletty, paistettu perunavaahto. Tänä vuotena tein sen oman maan itse kasvatetuista perunoista kahta eri ohjetta yhdistellen ja taisin osua suoraan kultasuoneen, kiitokset olivat vuolaat ja laatikko loppui kesken. Haastavan tästä laatikkojutusta tekee se, että itse en ole koskaan oppinut ko. ruokalajin hienoutta ymmärtämään enkä näin ollen tiedä miltä sen oikeasti pitäisi maistua.

Porkkanalaatikko oli napakymppi myös, senkin tein oman kasvimaan porkkanoista, aiemmin olen oikaissut ja käyttänyt pirkkaporkkanasosetta. Jäinkin miettimään pitäisikö ensi kevään kylvöissä muistaa lantut... makuero on kuitenkin niin huomattava.

Joulukirkko löytyi tänä vuonna lähempää kuin ennen. Kävelyt hennon lumikuorrutteen saaneessa metsässä ovat olleet tässä maailman ajassa tervetullutta hiljentymistä ja täydellistä ajatusten nollaamista.

Lunta meillä on hyvin vähän. Juuri joulun alusviikolla tuli jokin lämpöaalto ja sulatti pois kaikki kertyneet lumisentit, tilalle saimme surkean märän ja jäisen pihan. Jouluaattona maa oli kuitenkin taas valkoinen ja muutama pakkasaste takasi lumen pysymisen.

Koirat nauttivat lumessa juoksemisesta ja hieman takakireähkö muikkelikin on vallan leikkisä telmiessään lumisessa metsässä.

Felix toimii metsäretkueemme pätevänä oppaana.

Ainoastaan Peetusta on hieman huolta ja murhetta. Vatsavaivoja on tutkittu eläinlääkärillä eikä mitään selitystä tyystin kadonneelle ruokahalulle ja oksentelulle löydy. Pikkukoiraan on tungettu pussillinen lääkkeitä ja rohtoja mutta toivottua muutosta ei ole saatu. Juuri nyt on meneillään asidophiluspiimäkuuri. Välipäivinä visiteeraamme uudelleen eläinklinikalla ja toivomme edes jotain hoidettavaa vaivaa löytyvän, epämääräinen arvailu ja oireiden hoito on niin turhauttavaa, pitäisi löytää perimmäinen syy jota ryhtyä hoitamaan.

Joulun kukat ovat ilahduttaneet tänäkin vuonna.

Saimme naapurista ihastuttavan jouluruusuistutuksen jonka sijoitin varsin epäillen keskelle tuvan pöytää. Edelliset yhteiseloyritykseni helleborusten kanssa ovat päättyneet aina siihen, että jompikumpi meistä lähtee, saman katon alle emme sovi. Viimeksi sain valtavan vesiputousnuhan ja hengenhahdistuskohtauksen, oireet siirtyivät kukan mukana äitikullalle ja helleborus päätyi silloinkin eteisen kautta kukkapenkkiin. Hämmästys onkin ollut melkoinen kun mitään oireita ei nyt olekaan. Varmaan tämä on eri lajike tai sitten istutusalusta (sammalta lähimetsästä) vaikuttaa niin paljon. Toisaalta, nythän on paljonkin ollut artikkeleita joissa metsän mikrobit ovat osoittautumassa suoranaisiksi terveyspommeiksi.

Ritarinkukkien kanssa on huikean kukinnan jälkeen stand by -vaihe ja tammikuussa muhkeat nuput pullahtavat uuteen kukintaan. Upein kaikista on ollut 'White garden' jonka megakokoluokan sipulissa on juuri nytkin kuusi kukkavanaa. Postauksen ensimmäisessä kuvassa näkyy osa tästä upeudesta.

Joulutähtiä ja hyasinttejakin meillä on, kukkia pitää olla paljon ja kaikkialla!

Joulun viihdekeskuksena meillä on itsestään selvästi ollut pihasauna, joka täysin laukalle karanneen remontin myötä nousi uuteen kukoistukseen. Esittelen sen jossain vaiheessa erikseen kunhan saan riittävästi kuvamateriaalia. Paljukin saatiin istutettua terassiin niin, että se ei hierrä omaa silmääni yhtään.

Olin erittäin paljuvastainen ihminen tähän saakka, nyt iloitsen siitä täysillä. Meille hankittiin siihen erillinen huoltosysteemi joka pitää veden puhtaana ja suodatettuna, toki vesi menee vaihtoon lähipäivinä.

Tämä poikkeusjoulu on ollut juuri niin leppoisa ja rauhallinen kuin toivoinkin.

Minä nappaan juuri nyt suklaakonvehdin suuhun ja spanielit mukaan ja käppäilen metsäpolulle.

Oikein hyvää ja rauhallista sunnuntain jatkoa sinulle, missä lienetkin!

Joulukuussa 2020

 

Taas yksi viikko vilahti perjantaihin, käsittämättömän nopeasti viikot menevät. Alvariinsa saa olla kalenterin lehtiä pläräämässä uudelle viikolle. Jännä vaan, että suklaajoulukalenterin luukkuja pääsee availemaan niin harvakseltaan... 

Tenttien parissahan se tämäkin viikko meni. 

Sain palautettua useamman kurssin lopputyön tai muun vaaditun koosteen ja tenttejä on riittänyt lähes jokaiselle päivälle. Tänään napsahti auki verisuoniston verkkotentti ja sunnuntai-iltaan asti olisi aikaa se suorittaa. Ensi viikolla puuhastellaan koululla elvytysten ja muiden näyttöjen kanssa. Turvatoimet ovat todella tiukat ja meillä on tietty aikaikkuna jonka rajoissa saamme käydä hommamme koululla hoitamassa. Pikkujoulujen yli vedettiin joulunpunainen rasti. Ei juhlita.

Tämmöisen rutistuksen jälkeen on varmasti ihan ansioitunut olo ja joululomalla en juurikaan meinannut opintoja miettiä. Lojun sohvan mutkassa ja selaan Netflixin antimia ja toisella kädellä mätän namusia kitaan ja hörpin glögiä. 

Joulukoristeluihin en ole juurikaan jaksanut panostaa, ehtii myöhemminkin.

Iltaisin kun napsautan läppärin kannet kiinni, istun kuulema sangen tyhjäkatseisena. Ilmeisesti en ole aikaan ja paikkaan orientoitunut.

Iso-J virittelee kynttelikköjä ja pihavaloja ja minä yritän vähän jarrutella, ettei ihan jokaisessa puskassa olisi valoja. Kasvihuoneeseen olisi kuitenkin kiva saada pieni kuusi tai lyhtyjä.

Amaryllisten nuput pullistuvat ilman toimenpiteitäni. Kannoin osan niistä jäähylle viileään ulkoeteiseen, se näyttääkin toimivan hyvin. Voin kiikuttaa niitä takaisin lämpimään sitä mukaa kun johonkin huoneeseen tarvitaan komeasti kukkivaa joulukukkaa. Kaksi viime joululta jemmattua sipulia vein kellariin ja kunhan ne aikanaan sieltä muistan hakea takaisin valoon, luvassa on lisää kukkaupeuksia. 

Somen perusteella näyttää olevan jonkinlainen trendi asetella joulukukat sammaleeseen. Minulla se on ollut trendeistä piittaamatta tapana monta vuotta. Sammal ja kävyt ovat valtavan kaunis pohja, kukka pääsee oikeuksiinsa eikä mielestäni kaipaa mitään ylimääräistä hörsötystä ympärilleen. Vähän riidenliekoa ehkä ja pari kuivattua appelsiinin siivua väriksi. Itse asiassa, nyt kun tuota adventtikynttiläasetelman kuvaa katson, näyttää ihan siltä kuin joku huolimaton retkeilijä olisi jättänyt eväsappelsiininsa mättäälle. Otan siivut pois.

Tulevana viikonloppuna vietetään pihasaunan remontin valmistujaiskastajaisia perheen kesken. 

Samalla kilistellään vähän paukkukorkkijuomalla Torpan tuoreen ylioppilaan kunniaksi.

Sunnuntaina onkin itsenäisyyspäivä, on tämä juhlavaa aikaa!

Vanhempi perillinen hoiti suvereenisti ylioppilaan kuvaukset, jalkautuivat kaupungille joten luvassa on vähän erilaiset kuvat perinteisen studiopönötyksen sijaan ja se on oikein hyvä. 

Samainen perillinen hoitaa pihasaunan kuvaukset, sillä kuvia on kyselty nyt useammalta taholta. 

Myös timpuri ja löylyhuoneen katajapaneelin toimittaja kyselivät referenssikuvia. Eiköhän niitä tänne blogiinkin ilmesty.

Eikä häneltä kuvaushommat kesken pääse loppumaan. Peetua kyseltiin kalenteripojaksi ja semmoiseksi pikkukoira päätyi, seuraava kuva on medianomiopiskelijamme otos:

Nyt alkaa olla aika hankkiutua livestriimauksen ääreen, lakkiaiset tulevat tänä hulluna vuotena tietenkin etänä ja juhlat järjestetään sitten kun.

Jännän äärellä tässä ollaan sen pahuksen viruksen kanssa. Suomen koronakartta hehkuu joulunpunaisena, synkimmillä seuduilla mustanpuhuvana. Täällä meidän selkosilla tilanne ei juuri nyt näytä karkaavan ihan käsistä, sairastuneet ovat pääsääntöisesti karanteenissa olleita eikä uusia ketjuja ole löytynyt. Tilanne voi muuttua kuitenkin nopeasti joten syytä olla tarkkana. Jouluostokset taitaa hoitua verkkokaupan kautta. 

Koronasta huolimatta kevät on ihan muutaman kuukauden päässä ja jos aika jaksaa juoksuaan entiseen malliin, se on käsillä aivan hetkessä. Posti ei kantanut vielä joulukortteja mutta tuoksuherneen siemeniä se ilokseni tänään kantoi, oi että !

Kivaa viikoloppua, missä lienetkin.