Tuulet puhaltaa

Ei ehdi kukkimaan tämä leimu

Tuulet pyörähtivät täyskäännöksen, nyt puhaltaa hurjalla forssilla etelästä. Lähtee viimeisetkin lehdet niin salavista kuin muistakin. Vain kirsikkapuut pitävät ihmeen tiukasti kiinni lehdistään. Saavat minun puolesta pitääkin, kaunis ruskaväri niilläkin on ja sitä katselee ihan mielellään.

Sääennusteet lupailevat nyt muutamaa lämmintä +9° päivää ja sitten taas kiepsahtaa matalapaineet toisin päin. Seuraavat tuulet tulevatkin jostain luoteen ja pohjoisen väliltä ja pohjoiseen Lappiin on manailtu julmia pakkasia. Tulisi nyt sitten tännekin se pysyvä lumi enempää vitkastelematta niin loppuu rasittava ravassa tarpominen ja koirapoikien tassujen pyyhkiminen. Koirapojat viettävät aina ulkoilun jälkeen tovin takaeteisen lattialämmitetyssä tilassa ja kuivattelevat käpäliään, ärsyttävä märkyys.

Koirapoikien edesottamuksista säikäyttävin oli havaintoni melkein tyhjäksi nuollusta ja kaavitusta vartalokuorintapurkista jonka löysin kylppärin lattialta. Syyllinen oli helppo löytää, Peetu lemusi varsin vahvasti sheavoille ja kaakaolle. Varauduttiin riuskaan ripulintahtiseen yöliikenteeseen, turhaan. Peetulla on teräspakki eikä se edes röyhtäissyt. Lemusi vain vienosti luonnontuotteille.

Ihan vielä ei tarvitsisi kuitenkaan pysyvän lumen tulla, minulla on vielä vähän pihahommia tekemättä.

Pitäisi ponnistaa runkosuojat muutamalle kallisarvoiselle puuvartiselle ja hyvähän se olisi kärrätä terijoen salavien lehtikasat pois nurmikolta. Talven aikana ne eivät maadu miksikään ja siksi niitä on kärrätty kaikki nämä vuodet pois lumen tieltä.

Muiden puiden lehdet saavat jäädä paikoilleen, keväällä sitten haravoin minkä haravoin.

Tänä syksynä yllätin itseni ja leikkelin perennoiden lakastuneita ja pakkasen panemia varsia matalammaksi. Yleensä en sitä tee, vaan jätän homman keväälle. Silloin on niin mukava kykkiä kukkapenkkien äärellä ja metsästää siivoilun lomassa penkkipunnertajien piippoja. Mikä lie mielenhäiriö tullut tänä syksynä tuon asian suhteen. Toivottavasti talvi ei nyt mädätä rakkaita leimujani vaikka typistettyinä talven tulon kohtaavatkin. Pionien varret jätin suurimmaksi osaksi pystyyn.

Ruusuja pitäisi vielä muutamaa leikellä. Edellisessä postauksessa ihmettelemäni köynnösruusuksi mutatoitunut jaloruusu saattaa hyvinkin olla Titan arveluiden mukaisesti ryöstäytynyt villiversojen invaasio. Piikkejä on enemmän kuin mikään laki sallii ruusussa olevan ja kukka oli tosiaan kuin kurja kapinen koiranruusu. Ja koiranruusuhan on käsittääkseni varsin yleinen juurakko jaloruusuille.

Ruskavärit unohtuivat mongolianvaahteralta

Olen yrittänyt motivoida itseäni kohtaamaan marraskuun vähän positiivisemmalla asenteella.
Yritin miettiä jotain positiivia asioita ja muutaman heti pian keksinkin. Netflixillä tulee vihdoin kauan odottamani The Crownin uusi tuotantokausi ja sehän on marraskuun jymypotti.

Marraskuussa voi jo aloitella glögien maistelun, tehdä ensimmäisiä riistaruokia ison uunin jälkilämmössä ja suunnitella jo vähän jouluhommia. Paino sanalla vähän.

Lisäksi on ihan suotavaa kökkiä sisätiloissa ja puuhastella kodin kohentamiseksi suunniteltuja hommia. Aloitin jo maalaamalla kaksi täysipuista väliovea. Tai aloitin maalaamisen. Janoinen puu vaatii näköjään vähintään kaksi maalikerrosta pohjamaalin lisäksi. Kunhan nyt ensin kahdella ovella verryttelen, jäljellä on vielä kaksi ovea yläkerrassa samoja toimenpiteitä vailla.

Sitten olisi tapetointi- ja maalaushommia ja jos oikein hurjaksi heittäytyy, olisi tarkoitus vaihtaa kahden huoneen käyttötarkoitusta. Se vaatii jo asiointia puusepän pakeilla sillä tarvitaan tilanjakaksi lasiset pariovet. Vanha totuushan on se, että ainakin vanhassa talossa remontti aina poikii uutta. Keittiöremonttiin ei varmaan tänäkään talvena ryhdytä, se onkin jo sen kokoluokan muutoskohde, että odottaa yhä aikaa parempaa ja paksumpaa lompsaa.

Semmoisiakin tuulia täällä puhaltaa, että Perikunnan nuorin suunnittelee vakavissaan oman kotipesän laittoa kaupunkiin, mun pikkuinen.

Reipasta viikkoa, missä lienetkin !