Matkapäiväkirjasta

Syksyn aikana on reissattu vanhoja tuttuja reittejä, lähinnä Tampereelle ja takaisin.  Tampereen ratikkatyömaita on ihmetelty ja kyllä siellä valmista tulee. Täytyy kyllä myöntää, että Tampere on kiilanut heittämällä suosikiksi. Se on ihmisen kokoinen ja siellä on kaikkea.

Ajomatkojen aikana on nähty komeaa ruskaa ja luonnon nöyrtyminen talven edellä. Komean loppuilotulituksen luonto kieltämättä järjestää kesän päätteeksi.

Eräänä pyhänä käytiin käppäilemässä tuttu lähiseudun järvenkiertolenkki. Koirapojat pääsivät mukaan ja vilistivät mukana kuin vanhat eräjormat. Kaikkein jännintä heille oli pysähtyminen nuotiolaavulla ja makkara-aromien nuuhkuttelu.

Yhden päivän elämästäni tärväsin taas kerran viheliäisellä reissulla Savonmuan tietäjien sorkittavaksi. Se on lähtökohtaisesti ja poikkeuksetta kurja päivä ihan alusta alkaen kun lähtö on jo 04.20 ja paluu iltapimeällä. Onneksi tällä kertaa ei mitään yllätyksellisiä jymypotteja (tietääkseni) löytynyt vaan ihan entisillä vaivoilla mennään.

Yksi syksyn kohokohdista oli aivan ylivoimaisesti Tampereen Työväen teatterin mahtimusikaali Billy Elliot. Ihan viimeisiin näytöksiin vasta ehdittiin,  mutta kyllä kannatti. Ilta oli jokaisen lippueuron arvoinen, moninkertaisestikin.

Silmähikeä pukkasi alkutahdeista lähtien, vahva kokemus ja kymppiplussalla suosituksia.

Taas kerran huomasin miettiväni miksi käyn niin harvoin näissä kulttuuririennoissa. Omassa kotikaupungissakin olisi vaikka mitä, konsertteja ja esityksiä. Ei vain olevinaan ikinä ole aikaa -tai jotain. Laiskuuttahan se on mitä suuremmassa määrin. Lupasin itselleni ryhtiliikkeen ja aion tulevaisuudessa  ahdistella lähipiiristä itselleni kaveria.

Tonnin stiflat eli GT 16 €, Tampere

Omassa kotikaupungissakin oltiin turistina.
Toukokuussa kaupungintalon edustalla olevasta Vapaudenpuistosta rojahti alas kymmeniä vanhoja puita ja puisto pistettiin remonttiin. Paremminkin täydelliseen peruskorjaukseen.

Muutosvastarintaliike oli vahva ja äänekäs ja kannanotot olivat hetkittäin erittäin ärhäköitä. Henkilökohtaisesti en jäänyt kaipaamaan hämärää ja ryteikköistä puistoa jossa lemahti aina siivottomalle ja jonka ainoana valopilkkuna liekehti joko poliisimaijan tai lanssin sininen läikkävalo. Puiston äänimaailmaa hallitsi sekasortoisen röpöttelyporukan örvellys.

Yhtä etappia päästiin ihmettelemään nyt, kun työmaa-aidat puiston ympäriltä poistettiin. Ensi keväänä nähdään sipulikukkien myötä kevääseen heräävä uusi puisto ja kevään edetessä paljon muutakin. Tästä linkistä lisätietoja.

Tulevina vuosina puut, pensaat ja perennat kasvavat. Innolla odotan ruusujen ja pionien kukintaa. Koeponnistin puiston penkit ja niillä on todella mukava istua.
Torin laidan suuntaisesti siellä on kesäisin keinuja joissa voi istuksia ja seurata torin elämää.

Torihan täällä remontoitiin jo vähän aiemmin. Vielä puuttuu kauppahalli ja siitä onkin omanlaisensa vääntö tulossa. Palaan asiaan kunhan kauppahallin avajaiset on takana.

Entiset asuinseudut Helsingissä ja Espoossa tuntuvat nyt vierailta. Helsinki on lähinnä eksoottinen kaupunkilomakohde jossa olisi kiva viettää viikonloppu museoita ja kerran niin tuttuja kulmia kierrellen.  Onhan siellä myös satama josta pääsee sekä Tukholmaan että Tallinnaaan. Espoosuhteeni on tullut tiensä päähän, ei siellä ole minulle enää mitään.

Lahdessa pyörähdettiin yhden reissun verran, ruokapaikaksi valikoitui perinteinen Mamma Maria. Se ei koskaan petä.

Mukava päästä aina hetkeksi pois oman arjen pienistä ympyröistä. Pienikin reissu antaa ihmeesti virtaa. Ei sen aina tarvitse niin räyhäkästä olla ja onpahan lentomailien suhteen sangen puhdas omatunto.

Pelotta kohti pimää marraskuuta !

PeeÄäs... nämä viimeiset räpsyt ovat kotikaupungin viime hetkillä pelastetuista puutaloista. Meillä on vallan mainio Taitokortteli -niminen puutalokortteli jossa on käsityöläisten ja muiden karjalaisten taitajien keskittymä. Ihania putiikkeja, ravintoloita, kahviloita ja eläväistä menoa viikon jokaisena päivänä. Kaikki ihan keskellä kaupunkia joen rannassa ja torin vieressä.

Tuulet puhaltaa

Ei ehdi kukkimaan tämä leimu

Tuulet pyörähtivät täyskäännöksen, nyt puhaltaa hurjalla forssilla etelästä. Lähtee viimeisetkin lehdet niin salavista kuin muistakin. Vain kirsikkapuut pitävät ihmeen tiukasti kiinni lehdistään. Saavat minun puolesta pitääkin, kaunis ruskaväri niilläkin on ja sitä katselee ihan mielellään.

Sääennusteet lupailevat nyt muutamaa lämmintä +9° päivää ja sitten taas kiepsahtaa matalapaineet toisin päin. Seuraavat tuulet tulevatkin jostain luoteen ja pohjoisen väliltä ja pohjoiseen Lappiin on manailtu julmia pakkasia. Tulisi nyt sitten tännekin se pysyvä lumi enempää vitkastelematta niin loppuu rasittava ravassa tarpominen ja koirapoikien tassujen pyyhkiminen. Koirapojat viettävät aina ulkoilun jälkeen tovin takaeteisen lattialämmitetyssä tilassa ja kuivattelevat käpäliään, ärsyttävä märkyys.

Koirapoikien edesottamuksista säikäyttävin oli havaintoni melkein tyhjäksi nuollusta ja kaavitusta vartalokuorintapurkista jonka löysin kylppärin lattialta. Syyllinen oli helppo löytää, Peetu lemusi varsin vahvasti sheavoille ja kaakaolle. Varauduttiin riuskaan ripulintahtiseen yöliikenteeseen, turhaan. Peetulla on teräspakki eikä se edes röyhtäissyt. Lemusi vain vienosti luonnontuotteille.

Ihan vielä ei tarvitsisi kuitenkaan pysyvän lumen tulla, minulla on vielä vähän pihahommia tekemättä.

Pitäisi ponnistaa runkosuojat muutamalle kallisarvoiselle puuvartiselle ja hyvähän se olisi kärrätä terijoen salavien lehtikasat pois nurmikolta. Talven aikana ne eivät maadu miksikään ja siksi niitä on kärrätty kaikki nämä vuodet pois lumen tieltä.

Muiden puiden lehdet saavat jäädä paikoilleen, keväällä sitten haravoin minkä haravoin.

Tänä syksynä yllätin itseni ja leikkelin perennoiden lakastuneita ja pakkasen panemia varsia matalammaksi. Yleensä en sitä tee, vaan jätän homman keväälle. Silloin on niin mukava kykkiä kukkapenkkien äärellä ja metsästää siivoilun lomassa penkkipunnertajien piippoja. Mikä lie mielenhäiriö tullut tänä syksynä tuon asian suhteen. Toivottavasti talvi ei nyt mädätä rakkaita leimujani vaikka typistettyinä talven tulon kohtaavatkin. Pionien varret jätin suurimmaksi osaksi pystyyn.

Ruusuja pitäisi vielä muutamaa leikellä. Edellisessä postauksessa ihmettelemäni köynnösruusuksi mutatoitunut jaloruusu saattaa hyvinkin olla Titan arveluiden mukaisesti ryöstäytynyt villiversojen invaasio. Piikkejä on enemmän kuin mikään laki sallii ruusussa olevan ja kukka oli tosiaan kuin kurja kapinen koiranruusu. Ja koiranruusuhan on käsittääkseni varsin yleinen juurakko jaloruusuille.

Ruskavärit unohtuivat mongolianvaahteralta

Olen yrittänyt motivoida itseäni kohtaamaan marraskuun vähän positiivisemmalla asenteella.
Yritin miettiä jotain positiivia asioita ja muutaman heti pian keksinkin. Netflixillä tulee vihdoin kauan odottamani The Crownin uusi tuotantokausi ja sehän on marraskuun jymypotti.

Marraskuussa voi jo aloitella glögien maistelun, tehdä ensimmäisiä riistaruokia ison uunin jälkilämmössä ja suunnitella jo vähän jouluhommia. Paino sanalla vähän.

Lisäksi on ihan suotavaa kökkiä sisätiloissa ja puuhastella kodin kohentamiseksi suunniteltuja hommia. Aloitin jo maalaamalla kaksi täysipuista väliovea. Tai aloitin maalaamisen. Janoinen puu vaatii näköjään vähintään kaksi maalikerrosta pohjamaalin lisäksi. Kunhan nyt ensin kahdella ovella verryttelen, jäljellä on vielä kaksi ovea yläkerrassa samoja toimenpiteitä vailla.

Sitten olisi tapetointi- ja maalaushommia ja jos oikein hurjaksi heittäytyy, olisi tarkoitus vaihtaa kahden huoneen käyttötarkoitusta. Se vaatii jo asiointia puusepän pakeilla sillä tarvitaan tilanjakaksi lasiset pariovet. Vanha totuushan on se, että ainakin vanhassa talossa remontti aina poikii uutta. Keittiöremonttiin ei varmaan tänäkään talvena ryhdytä, se onkin jo sen kokoluokan muutoskohde, että odottaa yhä aikaa parempaa ja paksumpaa lompsaa.

Semmoisiakin tuulia täällä puhaltaa, että Perikunnan nuorin suunnittelee vakavissaan oman kotipesän laittoa kaupunkiin, mun pikkuinen.

Reipasta viikkoa, missä lienetkin !

Puutarha-ajatuksia kesästä 2019

'Kotiliesi/Ballade' istutettuna elokuun alussa

'Ballade/Kotiliesi' elokuun lopulla

'Ballade/Kotiliesi' lokakuussa

Eivät ole kesät toistensa uusintoja. Olisin niin kovin mielläni ottanut edellisestä kesästä 2018 aika monta aurinkoista ja lämmintä päivää tämänkin vuoden kesäksi kutsutulle ajanjaksolle. En saanut, aurinko paistoi oikeastaan kaikkialla muualla, mutta ei meillä. Oli kylmää ja koleaa ja tuuli Siperian takimmaisilta tuntureilta.

Kuumimmat päivät sattuivat kohdalle luonnollisesti silloin kun työlistalla oli puuhaa kasvihuoneessa tai kitkemistä porkkanapenkissä.

Suurimmat onnistumiset koin suureksi hämmästyksekseni tomaattien parissa. Näillä minun taimikasvatusnäytöilläni ei todellakaan ole syytä odottaa satoa, ainakaan henkeään pidätellen. Mutta niinpä vain korjasin komeaa satoa kasvihuoneesta. Sokean kanan jyvä tai joku muu onnenkantamoinen se kuitenkin oli.

Lajikkeita oli monta, palaan niihin ehkä toiste (sitten jos/kun löydän tomaattiprojektistani edes jonkun kuvan). Ehdottomat suosikkini pienten sarjassa olivat keltainen 'Naranja' ja 'Red desire'.  Kumpainenkin hyvin satoisia ja mukavaa pikaevästä, parasta suoraan puskasta syötynä. Red desiren siemenet irroittelin Pirkka Parhaat tomaattirasiasta. Naranjan siemenet tilasin ruotsista.

Ei kesää ilman kaivosta:

Olen jo monena keväänä manannut syksyistä saamattomuuttani ja katunut sitä, etten ole takapihan keskeisimmällä paikalla tönöttävän lumipalloheiden juurelle nakellut kukkasipuleita. Siitä kun sulaa lumet ekana ja on muutenkin aika ideaali paikka. Kukkasipuleita ajatellessa jotenkin lipsahti homma siihen, että huomasin kuokkineeni vanhan kunnon Pacmanin muotoisen alueen.

Joku yltiöutopistinen visio aurinkoisista hetkistä sai minut jättämään eteläisimmän siivun kuokkimatta. Höperön sieluni harhaisin silmin näin siinä kaksi Adirondack -tuolia ja laiskalaiskan auringonpalvojan. Siinä näyssä ei haise hyttysmyrkky eikä ropise sade.

No, äkkiäkös sitä kuokkii tuon lopunkin mullalle ja paikkaa aukon pioneilla, milläs muulla.

Koska olin pitkään haaveillut ihanista koko kesän kukkivista hortensioista, riemastuin kun kirjaimellisesti kompastuin Hankkijan taimipihalla ihanan punaisiin horttuihin. Niitä viis ja loput ruusuja. Pitkän harkinnan jälkeen päädyin (ainoaan helposti saatavilla olevaan) 'Ballade' -ruusuun joka myös nimellä 'Kotiliesi' tunnetaan. Niitä on Pacmanin alaleuassa. Yläleukaan istutin kaksi (ei ollut enempää kelvollisia taimia saatavilla) 'Morden Fireglow' -ruusua.

On siellä myös kaksi 'Immortality' saksankurjenmiekkaa ja julmettu määrä kukkasipuleita. Niistähän se koko homma ja ajatus alunperin liikkeelle lähti.

Koko höskää kiertää etureunan loistosalvia 'Blauköning'. Ne on tosin vielä siemeninä kun en osannut uskoa kykyihini syyskylvöissä(kään). Kylvän ja epäonnistun sitten keväällä ja luotan, että lähitaimistossa osaavat sekä kasvattaa että laskea sopuhinta parillekymmennelle puskalle.

Tämä näky Kiteen sankarihaudoilla iski mieleeni reunuskasvia miettiessäni:

Saapa sitten nähdä mitä noista maahanpannuista keväällä nousee vai näenkö lumien sulettua vain itsensä tainnoksiin syöneitä myyriä jotka paistattavat paksua mahaansa kevätauringossa ja röyhtäilevät tulppaaninhajuisia tupruja kummastakin päästä.

Se olikin kesän optimistisin osuus, äkillisen ja yllättävän helleaallon odottelun lisäksi.

Vuosien kokemus Torpan puutarhassa tuhratessa on opettanut kuitenkin sen, että pioni on äärimmäisen sitkeä kasvi ja sillä voi paikata oikeastaan paikan kuin paikan. Joten jos tuossa kaivoksessa ei menesty hortensia eikä ruusut, minulla on aivan täydellinen paikka pionirivistölle. Niistä ostoslistalle päätyi nyt viimeksi ihana tuoksuva 'Myrtle Gentry'.

Pionivuosi oli pitkä. Ensimmäisenä keväällä taisi aloitella mahtava vuokkopionini ja viimeisenä lopetteli loppukesällä valkoinen tuoksuva 'Gardenia'. Siihen väliin mahtui paljon suurta ja mahtavaa. Ja surkeana kituva kartanonpionini joka on mitä ilmeisimmin joko väärässä paikassa tai liian pintaan istutettu. Jos se raasu vielä ensi keväänä nousee, siirrän sen kukinnan jälkeen paremmaksi harkittuun paikkaan.

'Gardenia'

Vuokkopioni

Yksi keväthullutushankinnoista oli orvokki, rimpsureunainen lajike 'Rococo'. Aivan mahdottoman söpö kirjava lajike jonka mikroskooppisen pieniä siemeniä yritin parhaani mukaan ottaa talteen. Tässäkin tapauksessa olin jo kompostin reunalla kippaamassa surkeita taimenrääpäleitä pois, mutta istutin ne kuitenkin taimiruukkuihin ja myöhemmin osaksi isompia kesäkukkakokonaisuuksia. Koristetupakan juurella ne kukkivat oikein sievästi.

'Rococo'

Ruusujen osalta kesä antoi ihan mukavasti kukintanäytteitä. Jo useamman vuoden täällä viihtyneet kanadalaiset tuuhistuvat ja vankistuva ja etenkin 'Maidens blush' vaikuttaa viihtyvän hyvin.

'Merveille' kukki yhden päivän kahdella kukalla ja sen jälkeen on ollut sillä suunnalla hiljaisempaa.

'Ilo' kukki ihanasti, kertakaikkisen hurmaava ruusu joka on myös oikein näkyvällä paikalla. 'Sointu' antoi kukkanäytteensä ja siitäkin iloitsin valtavasti. Suviruusu 'Poppius' somistaa jo kolmea eri paikkaa, joten tulevina vuosina on luvassa silmäkarkkia kantille jos toisellekin. Eikun kolmannellekin.

Ilokseni myös sukuni perintöruusu, karjalasta jossain repun taskussa tuotu 'Pohjolan kuningatar' on juurtunut Torpan multiin hyvin ja tukevasti.

Äitienpäiväruusu vuodelta 2017

'Flammentanz'

'Ilo' ensimmäinen kukinta, on se hurja !

Suuri murhe ja migreenin aihe on ikuinen, kadonneet nimisäleet. Pitäisi ihan oikeasti jollain pikabetonilla tuupata lajikenimitieto tanakasti kasvin juurelle. Olen mielestäni istutusvaiheessa jemmannut lähietäisyydelle nimisäleen, mutta sitten kun koetan nimetä jotakuta, ei sälettä näy missään.

Juuri nyt minua ketuttaa suunnattomasti muuan ruusu. Vuonna 2018 se kukki ihan normaalin jaloruusun tapaan kauniilla porsaanpinkillä kukalla. Tänä vuonna se mutatoitui köynnösruusuksi jonka pisimmät (kukkimattomat) piiskat huitelevat kolmessa metrissä ja jonka ainoa juureen tullut kukka muistutti jotain koiranruusun riisuttua muotoa.

Suuri ilon aihe nimisäleongelman verrokkina on vuosi vuodelta tuuhistuvat syysleimuistutukset. Olen niitä tänne kantanut paljon ja nyt alkaa näyttää uskottavalta. Korkeimmat kukinnot heiluvat reilussa metrissä, myöhäisimmät eivät ehtineet kukkaan ja paljon siltä väliltä kukki, pitkään ja perusteellisesti.

Minulla on ollut missiona löytää mahdollisimman punainen leimu ja ehkäpä aika lähelle jo pääsinkin.
Lisäksi on liilat, siniset ja valkoiset lajikkeet sekä tuolla sekaisin että vähän ominakin ryhminään. Kaikki kukkivat komeasti. Vahva suositus syreenifloxille josta ei juuri nyt ole omaa kuvaa, mutta linkistä löytyy Särkän perennataimiston kuva.

Liljat ovat monelta kulmalta taantuneet ja osittain hävinneet. Kirottuja punaisia irstailijoita, liljakukkoja oli keväällä ensimmäistä kertaa riesaksi asti ja ne ilmeisesti tuhosivat paljon. Jotenkin minulta meni liljoihin vähän maku, päivänliljat onneksi tuuhistuvat vuosi vuodelta ja alkavat olla jo oikein mojovan kokoisia.

Kuunliljat onneksi menestyvät vuodesta toiseen eikä niihin liljakukko tahi muut vaivat isommin iske.

Hortensian punastus

Ensimmäisen luumusadonkin saimme, se syötiin suoraan puusta. On hieno homma, että tämän kulmakunnan perintökasvi juurtui tänne meillekin, minulla ei ole ikinä ennen luumupuuta ollutkaan. Siksipä tuo naapuritilan jo edesmenneen isäntäparin antama luumu onkin niin erityinen.

Mansikkamaa alkaa vetää viimeisiään ja suorastaan huutaa kunnostusta. Samoin vadelmarivistö, se mitä kauriiden talvivierailujen jäljiltä on  enää pystyssä. Pensasmustikat antoivat nekin pari desiä satoa, olisi pitänyt siivota paremmin niitä varjostavat tarhapiiskut ja saippuakukat kauemmas.

Laitan tähän loppuun vielä sekalaisen kuvakollaasin, loput jätän talven piristykseksi. Siihen ankeaan aikaan kun missään ei kuki kuurankukkaa kummempaa. Ja ainakin minulla huumorinkukkakin lopettaa näin syksyllä, se hukkuu sateisiin ja paleltuu ja lopulta näivettyy valon puutteeseen.

Loppuyhteenvetona voinen todeta, ettei tämä ihan nollavuosi ollut, tomaatit pelastivat paljon ja viileän kesän takia kukinta kesti monella kasvilla kauan. Aina oli jotain kaunista kukkivaa jonka äärellä huokailla onnellisena.

Saa nähdä miten viileä kesä vaikuttaa ensi kesän kukintaan. Toivottavasti syksy on lempeä ja talvi suotuisa. Ja katketkoot rusakoilta hampaat, tänne ei tarvitse tulla järsimään.