Kiitollisen katsaus kevääseen

Noin satavuotias kukkii

On tämä vallan huikeaa aikaa ! Kaikkialla kukkii ja kun yksi kukinta hiipuu, toinen vieressä on valmiina aloittamaan kukintansa. Nämä viileämmät jaksot ovat ehkä hivenen pidentäneet kukintajaksoa ja sehän vaan käy, onhan minulla lämmin islantilaisneule jossa tarkenee viileämmässäkin kevätsäässä. Tämä on sitä aikaa, kun iltaisin on kiva siivota kukkapenkkejä käen kukkuessa eikä juurikaan itikoita/hyttysiä/sääskiä ole korvan juuressa innittämässä. 

Olin pakahtua onnesta kun älysin, että naapurin nyt jo tuonilmaisiin siirtyneeltä vanhalta parilta saamamme heidän omakasvattamansa luumuntaimi kukkii ensimmäistä kertaa. Se tekee ihania, pieniä ja mahdottoman makeita luumuja. En edes lähde arvailemaan heidän kantapuunsa ikää, korkeampi kuin kaksikerroksinen mahtitalo. Kasviperintöä parhaimmillaan.

Kirsikatkin lupailevat hyvää satoa, pörriäisiä puuhastelee jokaisessa puskassa niin paljon, että aivan varmasti pölytys onnistuu. 

Ensimmäisten kahden kuvan vaaleanpunainen ihanuus on Prunus Tenella, kääpiömanteli. Aivan ihastuttava siro pensas jonka tänne tuomisessa Toveri Tita on ollut aktiivisesti vaikuttamassa. Enpä osaa kylliksi kiittää, niin paljon iloa näistä kasvituliaisista Raahen suunnalta on ollut. Uutta reissua sovitellaan kalenteriin kiivaasti.

Ruttuisia lehtiä minä jaksan aina keväisin ihmetellä. Raparperi, Ruttojuuri ja pliseerattu Pärskäjuuri kuuluvat ihan ehdottomiin suosikkeihin. 

Kuusikin kukkii 

Itohin ihme

Vuoden 2017 sateilla kuokin pihalle uuden pioni/ruusupenkin. Taustalla on punaisia syysleimuja, punaisinta mitä löysin silloisilta markkinoilta. Etualalla pitkä rivistö keijunkukkia, keskirivissä ruusut ja pionit. 

Uhkarohkeasti investoin kolmeen Itoh -pioniin ja ihan oikeasti panostin niiden elinoloihin. Samana kesänä sain ihastella kahden eri itohin ihmeellisen kaunista kukkaa (en todellakaan tähän hätään muista lajikenimiä). Viime kesänä kaikki kolme osoittivat vähäisiä elonmerkkejä, mutta mököttivät kukkimatta koko kesän, ei kukan kukkaa. Onneksi vieruskaverinsa ruusut kukkivat myöhään syksyyn, ottivat hellekesästä kaiken ilon irti.

Tänä keväänä, kun lumet vihdoin tämän penkin päältä sulivat, melkein ensimmäisenä esiin puski kolme pontevaa ja punakkaa itoh-pionin tupsukkaa. Nyt niissä näyttäisi olevan vahvuutta ja vankkuutta enemmän ja ihan kuin kukannuppujakin olisin havainnut. Oi että, oikuttelevia draamakuningattaria tänne tarvitaankin ! No, saavat anteeksi koska ovat pioneita, niitä kyllä pihaan mahtuu jatkossakin.

Saskatoon liioittelee, kuten aina

Helmihyasintti on ehdottomasti yksi ihanimmista kevään sipulikukista. Joka syksy nakkaan pari pussillista uusia sipuleita johonkin pihan kulmaan, keväällä kopistelen pääsiäiskukat jonkin puskan juurelle ja sieltä niitä sitten pulpahtelee uudelleen esiin, sitkeitä ovat. Minusta on kiva, kun näitä söpöläisiä pilkahtelee vähän sieltä sun täältä. Scillat kasvavat jo nurmikollakin isona mattona, ehkä nämäkin joskus.

Nyt vasta oivalsin, että keväällä meillä melkein ensimmäisenä sulaa lumet lumipalloheiden ympäriltä. Niinpä olen kantanut tämän kevään vaaleankeltaiset pääsiäishyasintit, posliinihyasintit ja narsissit kukinnan jälkeen heiden katveeseen ja kaatanut säkillisen multaa päälle. Ehkäpä jo ensi keväänä  sieltä pilkistää suloisia kevätkukkijoita kun ympärillä on vielä lunta.

Vuokkopioni läheltä

Vuokkopioni kaukaa (vasemmalla)

Vuokkopioni on meidän pihan Mörkö. Erittäin ajankohtainen kasvi ja aloittaa pionien kukinnan.
Puskan koko alkaa olla aika huima, pitää sen alta pelastaa muutama lilja, eiväthän ne aurinkoa näe jahka pioni leväyttää kukkansa auki ja oksat taipuvat maahan saakka. Halkaisija tällä kasvustolla on jo reilu metri, korkeutta saman verran.

Tulppaanit alliumien katveessa

Särkyneen sydämen tuskanpunainen versio, ihana ja HIENO!

Taas yksi syy kiittää henkilökohtaista puutarhakummiani, Titaa. Tämä hauska Himalajan jalkalehdeksi identifioitunut kasvi on Särkän taimitarhalta 'arvaa kenen yllyttämänä' hankittu. Tai voi se olla Titan omasta puutarhastakin. Hänellä on mainio tapa kuitata kaikki vatulointini kuittaamalla; ota se, se on hieno!

Niinpä minulle on kertynyt aikamoinen kokoelma kaikenlaisia hienoja erikoisuuksia. Osa on menehtynyt talvien kurituksiin, osan ovat myyrät hotkineet ja osan olen ihan vaan hukannut. Mutta paljon mukavia kasvimuistoja täältä yhä löytyy.

Ilo nähdä, kuinka ne vankistuvat ja viihtyvät.  Olen jo päässyt jakamaan parhaiten viihtyviä eteenpäin, toistenkin iloksi. Minä tykkään runsaista yhden kasvin massoista, ne ovat hienoja. Toivottavasti tämä jalkalehtikin viihtyy ja kasvattaa itsestään mahtipuskan, semmoinen on hieno!

Joku vuokko, leviää kuin pentele 

Rotkokallionkielon arvokkuutta

Tässä vielä muutama kasvi joita minulla todennäköisesti ei olisi ilman henk.koht. puutarhakummiani. Takapihan Tavernan kattona on kolme vanhaa salavaa. Niiden juuristoalue oli vielä kymmenen vuotta sitten ihan tylsän käytännöllinen eli pelkkää kulahtanutta nurmea ja kaksi likakaivon kantta yhdellä kantilla. Ei mikään viihtyisä oleskelupaikka. Nytpä on. Ja likakaivotkin vielä paikallaan, todella mainiosti maisemoituina.

Rajattiin salavien ympäriltä sopiva alue mm. kivillä, ajettiin tallilta parin viikon ajan lantakuormat, tuhkaa, kanalanpohjaa, kipattiin muutama kymmenen säkkiä multaa sekaan ja sitten annettiin ajan kulua. 

Kaikenlaisia kasveja siihen on kokeiltu, mutta parhaiten näyttäisivät viihtyvän akileijat, rotkokallionkielo, kirjavalehtinen vuohenputki, sormivaleangervo ja erilaiset kurjenpolvet. On siellä lisäksi kuunliljoja, alliumeja ja muuta pientä. Ihana runsas sekamelska ja ainoa istutusalue jota ei tarvitse juurikaan kitkeä. Lähinnä riivin enimpiä kurjenpolvia pois jotta kuunliljat pääsevät valoon keväällä. Erityisen hyvin siellä viihtyvät kirjavalehtiset variegata -muunnelmat, varjo on niille visiin ihan passeli paikka.

Nuokkuluppio viihtyy (etuala mätäs)

Kääpiömanteli vähän kauempaa

Ihanan hillitöntä kasvun aikaa tämä toukokuun jälkipuolisko! Toivoisin kovasti, että voisin pistää kevään pause -näppäimellä täksi viikoksi pysähdyksiin. Aikani nimittäin kuluu hyvin tiiviisti sisätiloissa tai autossa. Lauantaina lakitetaan Perikunnan vanhempi ja viikonlopuksi saadaan talo täyteen ystäviä, sukua ja perhettä. 

Ensi viikolla olisi aikaa jatkaa pihahommissa, tehdä laidun ja siirtää kanasia kesämökeilleen.

Mikä parasta, johonkin kohtaan kesäkuuta osuu myös vuotuinen pohjoisen kierros ja pääsen piipahtamaan sekä Titalla että Kainuussa, Nuasjärven rauhassa.

Kyllä kevät on ihmisen parasta aikaa! Mukavaa viikonjatkoa, missä lienetkin.

Itsenäisyyspäivän siniset hyasintit

Kohta saan kauneimmat leikot omasta penkistä, nyt vielä Lidlistä

Kamalalla lapsella on monta nimeä

Käpypalmu. Japaninkruunukävykki. Siinäpä ne yleisimmät.
Itse lisäisin nimilistaan mm. raaskun, risun, karahkan, rumukin ja hirviöpalmun. Ainakin nuo.
Nykyisin myös itsekorjautuvana kummajaisena  mokoman ihmehuiskan tunnen.

Eteläisessä Espanjassa noita käpyhäkkyröitä näkee vähän kaikkialla, kaikki taivasalla kuitenkin.

Suomen oloissa näitä näkee vähän herraskaisemmissa salongeissa -ja sitten on tämä Torpalle eksynyt yksilö. Olihan se ihan hieno ja kauttaaltaan vihreä kun sen kotiin kannoin. Sitten jotain tapahtui (väärä ilmasto?) ja kauniit lehvät alkoivat ruskistua. Aikani sitä pyörittelin, ensin tuvassa, sitten telkkahuoneen eteläikkunalla ja lopulta kiikutin koko höskän yläkertaan, eteläikkunan viereen (koska kevätaurinko porottaa osuessaan aika napakasti). Ajattelin, että kun se kuitenkin lurpahtaa ja mustuu koko pa-ska, se on yläkerrasta helppo nakata vaikka ikkunasta mäjelle ja siitä pyöritellä kompostiin.

Vaan mitä teki rumilus?
No se peijooni pukkasi ensin harmaan tupsun.

Tässä kuvassa tupsu on jo aika iso, en vain älynnyt kevättalven tokkuraisina aamuina, mitä karahkan ytimessä onkaan tekeillä. Kaipa minä alkuvaiheessa tulkitsin homekasvuston aluksi enkä noteerannut miksikään. Näin ne isot yllätykset syntyvät.

Tämä kuva on vapulta, tai niiltä main.

Tämä viikkoa myöhemmin.

Näin kaunista kippuraa uudet lehvät vielä oikovat, sitten taitaa olla valmis.

Ihan kummallinen rehu on tämä kävykki, tai mikä se nimi nyt oikeasti onkaan. En minä sitä kuitenkaan taida pihalle nakata.

Kyselin kukkakauppiaaltakin, hän ohjeisti leikkelemään nuo hiljalleen rumasti kellastuvat lehvät pois kun nyt on kymmenen uutta upean vihreää lehvää. Koska hänkin oli varsin varovainen sanoissaan, kuvittelisin kuuluvani niihin harvalukuisiin kyselijöihin joilla uutta kasvustoa tulee kerralla näin paljon.

Niinpä vetoan lukijoihin, teillä on ihan varmasti sata vuotta vanhoja perintökasveja ja tiedätte kaiken. Voinko minä viedä tämän rehun uusine lehvineen ulos kesäksi? Vienkö kasvihuoneeseen? Pihalle? Aurinkoon? Varjoon? Katveeseen? Milloin uudet lehvät kovettuvat? Ovat ihan vauvanpehmeitä vielä.

Onhan tämä aika hauska tapaus, mielenkiinnolla seuraan mitä kesä tekee.
Ulkona kevät etenee niin, että perässä saa hölkätä ihan kamalaa loppukaarrevauhtia. Yötkin menee valvomiseksi, ilonamme on nimittäin varsinainen talentti, käki joka jaksaa jollottaa yksitoikkoista kukkuutaan tunnista toiseen. Vain yön pimeät tunnit (onkohan niitä kolme?) se on vaiti, heti kolmen maissa rykäisee kurkkunsa ja aloittaa. Päivällä vissiin vonkaa lähituntumassa käkityttöjä ja illalla alkaa taas hoilaus. Silti, en valita. Ruisrääkkä tulee pellon laitaan heti kun käki vaikenee.

Palataas taas, kivaa perjantaita sinulle!

PeeÄääs:

Tässä linkissä on sangen osuva kuvaus, mikäli fiksumpi analyysi kiinnostaa: Viidakkokirjeet: Kaikki mitä halusit tietää japaninkäpypalmusta 

PeeÄääs: 5-4, ihanaa Leijonat, ihanaa!

Tuttua kuhinaa

Ihan aluksi, Torpan historian ties kuinka mones ylioppilas on nyt varmaa tietoa. Oman Perikunnan vanhin sai odotetun tiedon vahvistuksen männäviikon keskiviikkona jahka YTL sai latausvaikeuksien jälkeen nimet nettiin. Juhliahan tässä pääsee järjestelemään, se on aina kiva juttu kun saadaan perhettä, sukua, ystäviä ja tärkeitä ihmisiä yhteisen juhlan äärelle.

Samainen napero aloitti kesätyöt ja työsuhde-etuihin kuuluva menopeli on ihan hauska. Minäkin pääsin yhden tuommoisen huristelemaan klubilta varikolle lataukseen. Yhteisiä autoiluhetkiä on luvassa paljon lisääkin, jahka saadaan ajo-opetus täysillä käyntiin. On tässä ollut kaikenlaista säätöä.

Toisen naperon kanssa on autoiltu Tampereen keikka. Samalla reissulla piipahdin mm. Pinsiön taimistolla, Urjalassa (kukkoja kukkoja!) ja ihasteltiin kevään etenemistä kaikilla rintamilla.

Ensimmäistä kertaa elämässäni vietin melkein tunnin lauantai-illasta jonottamalla sateessa tamperelaiseen, lähes ikonisessa maineessa olevaan pizzeriaan. Kyllä kannatti.

Toisaalta ovat valtavan rentouttavia nämä valmentajatapaamiset, toisaalta vähän kuumottelee kotona odottavat pihahommat. Näin keväällä on niin monenlaista hommaa tehtävänä ennenkuin kasvukausi pyörähtää täysillä käyntiin.

Näin ne pihahommat edistyy !

Koleana äitienpäivänä Pinsiössä

Uudet hunajaiset kukot

Pientä lisäkierrettä arjen haasteisiin tuo se, että Iso-J:llä on nyt reissuviikot päällä. Käytännössä pyöritän Torpan arkea yksin ja kun toistaiseksi olen ainoa ajokortillinen, aikaa kuluu aika paljon tien päällä. Kuopiossa muistaakseni piipahdin myös, se oli semmoinen äärimmäisen nopea pikakeikka. Ja silti siihen tuhraantui monta tuntia.

Ajellessa on aikaa ajatella ja mitäs sitä muuta vatuloisi kuin tekemättömiä hommia.

Kevät nimittäin on edennyt ihan huimalla vauhdilla, viimeisiä lumikinoksen jämiä ei varmaankaan enää illalla löydy tallin takaseinustan ikivarjosta, mittarissa on nyt liki +20°. Syy siihen, että istun mitä kauneimpana keväisenä lauantaina tuvassa näpyttelemässä läppäriä, on selkeä. Siivota pitäisi.

Iso-J on pitkästä aikaa tulossa kotiin illalla ja olisihan se kiva, ettei lattialla viilettäisi kissankarvatuppoja ja heinänkorsia. Juuri kun olin tarttumaisillani pölyimuriin, muistin kuinka kipeästi blogikin kaipaisi päivittämistä.

Sitten kun saan sisätilat jonkinlaiseen balanssiin, rynnistän koirapoikien kanssa pihalle. Istuttamista odottaa (toistaiseksi) enää yksi purnukka, sinisarjat ja pionit ovat jo siellä mihin niitä kaavailinkin. Kitkemistä kyllä riittää, vuohenputket ovat talvehtineet mainiosti. Kitkemispuuhia säestää varsin pontevasti kukkuva käki, etenkin iltaisin sen volyymit ovat huomattavat.

Kasvihuone on sentään pesty ja puunattu ja se olisi aivan valmis tomaatintaimien sisäänmuuttoon. Näillä korkeuksilla en kuitenkaan vielä tomaattien kanssa hosu, on ihan fiksua odotella kesäkuun puolelle. Olisihan se ihan pahuksen tyhmää palelluttaa ne helmikuusta saakka hellityt taimet.

Kapinallinen Heidinkukka ei pysy penkissä

Ja kuten usein keväällä, tänäkin keväänä se iski, vauvakuume. Tähän eivät tiput auta kuin ensiavuksi. Näillä ikävuosilla vauvat on tehty -mutta onneksi on koiravauvat! Muutama verkko on jo laskettu vesille ja toivottavasti lähivuosina Torpalla kirmailee Peetun ja Lellun kanssa kolmas käpäläkansalainen. Kissoilta ei kysytä mielipidettä.

Näihin kuviin ja tunnelmiin. Siivousurakkakin on aloittamista vaille tehty!

Kuva näpistetty netistä

Kevään toinen tuleminen

Talvi teki semmoisen encoren, jota kukaan ei välttämättä odottanut, kukaan tuskin tilasikaan. Ainakin täällä meidän selkosilla näky oli vallan vaikuttava. No, ei siitä enempää. Lumet ovat sulaneet ja kevään toinen tuleminen on pakahduttavan vahvaa. Luonto kieltämättä tarvitsi vettä.

Kun ulkona puski lunta ja piti pakkasta, sisällä kuistin ikkunalla lyijykukka havahtui kevääseen ja räväytti ensimmäiset kukkansa auki. Viereinen Mårbacka pelargoni inspiroitui myös. En raaskinut katkoa kummastakaan nuppuja pois, kukkikoot nyt!

Kun lumipeite vihdoin alkoi sulaa ja haihtua, kuljeskelin pihalla melkein henkeä pidätellen. Niin monet perennat olivat jo hyvässä nousussa, ruusuissa isot silmut. Ja sitten rojahti taivaalta lumilasti niskaan. Mutta sieltähän ne pionin pötikät tököttivät lumen keskeltä ja ruusujenkin silmut näyttivät aivan yhtä meheviltä kuin paria päivää aikaisemmin.

Toveri Tita kirjoitti ansiokkaan blogikirjoituksen Elämän voimasta, enpä osaisi itse asetella sanoja ja kuvia paremmin.

Surulliset hetket koin muutaman viime syksynä istuttamani ruusun äärellä, rusakon penteleet ovat kurittaneet ainakin Merveilleä varsin armottomasti. Täytyy vain toivoa, että juurissa on voimaa ja pikkuruusu jaksaa ponnistaa uuteen kasvuun kevään myötä. Titalta saamani Sointu -ruusu rehottaa aivan villinä, näyttää viihtyvän asuinsijoillaan. Vai oliko se Ilo, se ruusun nimi??

Ratsastuskentän A-katsomon kukkulalla on myös mellastettu, en ole vielä aivan varma kumpi on hakkeluksena, Mongolianvaahtera vai Pallesorvarinpensas, en nimittäin millään muista kumpi oli kumpi. Toinen näyttäisi voivan hyvin, toinen on silppuna. Rusakko ON haittaeläin silloin kun se tulee pihaan.

Taimikasvatuksen suhteen näyttää tämä sokea kana löytäneen jyvänsä.  Eteisen ikkunalla varttuneet kyökkichilit ovat näin tuuheita, nyt ne ovat jo isoissa ruukuissa odottamassa kasvihuoneeseen muuttoa. Kolme kylvöruukullista isolehtistä basilikaakin kasvaa ja voi hyvin, nekin jo piti ruukuttaa isoihin astioihin. Takkatuvalla on hyvä basilikan tuuhettua ja odotella kesän lämpöjä.

Tomaatit voivat edelleen hyvin, mummolan ikkunalla on hyvä eikä joudu ahdistelluksi kissojen toimesta. Yksi nimisäle oli kuitenkin joutunut hukkaan ja onkin jännä veikkailla mikä niistä on Polish Giant.

Kunhan saan kasvihuoneelle vedet ja painepesurin, pääsen puunaamaan tomaattiviljelyksille asiallisia kasvuoloja.

Kesävesiä odotellessa siivosin vatturivistöt. Melko ankean näköiseksi se jäi kunnostusleikkauksen jälkeen, kauriit ovat viettäneet monta epäilemättä rattoisaa hetkeä herkutellessaan Ottawa -vadelmillamme. Jossain välissä täytyy tuumata tovi ja tarvittaessa toinenkin jotta vadelmien tulevaisuuden näkymät selkenevät. Uusia pitäisi istuttaa monen monta metriä, en ole edes varma tarvitaanko me kolmea pitkää vadelmarivistöä saati siitä saatavaa satoa. Vieläkin on pakkasessa toissavuotisia.

Toinen murheenkryyni samalla kantilla ovat Saskatoonit. Puskat kaipaisivat kipeästi uudistamista, toisaalta meistä kukaan ei juurikaan kaipaa Saskatoonia. Sadon syövät linnut, kanat alhaalta ja räksät ylhäältä.

Yksi uusi omenapuukin pitäisi ostaa, ensimmäinen satavuotiaista kaatui viime talven lumikuormaan.

Linnuista puheen ollen, nämä ipanat ansaitsevat päästä kertomaan kuulumisensa.

Kiirastorstaina kuoriutuneet suloiset pikku untuvapyllyt ovat jo melkein esiteinejä. Kovasti siellä jo harjaa kasvatellaan ja sulkapukua kyhätään. Jos Orpingtoneissa pätisivät samat sukupuolta määrittävät tunnusmerkit kuin monella muulla kanarodulla, hihkuisin ilosta, koska paljon kanatipuja ja vain pari kukkotipua. Mutta koska Orpit ovat omanlaisiaan, ei voi vielä aikoihin tietää asiain oikeaa laitaa.  Hassuja ne kuitenkin ovat ja jumalattoman sotkuisia. Päivittäin pitää vaihtaa marsuhäkkiin aluset ja siivota ympäriinsä viskotut ruuat. Vedet pysyy siistinä kun en tipuilla pidä avoastioita ollenkaan vaan juomanipallisia pönttöjä.

Kohta ne pitäisi siirtää isompaan häkkiin ja oikeille puruille, puistattaa ajatuskin ilmassa lentelevistä puruista ja aina vain laajemmalle leviävästä sotkusta. Onneksi tässäkin asiassa kevät tulee avukseni ja kunhan saan aikuiset linnut ulkotarhoihin, muuttavat tiput sisäkanalaan.

Tänään pääsin vihdoin jatkamaan kanalan siivousta. Nämä kaksi viirupaitaista rimppakinttua olivat nokkineen lähiesimiehen roolissa ja motkottivat oikeastaan koko ajan asioiden hitaasta etenemisestä. Jos haluat taatusti uteliaita pihakyyliä, hanki Plymouth Rockeja. Näiltä ei jää mikään huomaamatta.

Muilta osin Torpalla eletään ihan kohtuullisen normaalia arkea. Päiviin mahtuu niin paljon kaikenlaisia muuttuviakin tekijöitä, että kynnys tuoliin istahtamiselle ja blogin päivittämiselle on korkea. Ja mitä pidemmäksi tauko venyy, sitä helpompi päivityshomma on lykätä parempaan ajankohtaan.

Kevään etenemisen myötä pihalta löytyy aina tekemätöntä työtä (kas, runo !!) ja iltaisin on aika helppo rojahtaa petiin. Nyt kun talvi piti loppushowtaan, oli hyvä hetki viihtyä ruudun äärellä. Jos käytössäsi on Elisa viihde, sieltä voin suositella Kaikki synnit -sarjaa. Ei ole helppoa eikä kevyttä viihdettä, mutta ehdottoman taitavasti kerrottua tarinaa.

Nyt sitten mallia Felixin rentoutumishetkestä, kauniita kevätpäiviä sinulle !